Nuoret köyhempiä kuin ennen - mitä tapahtuu yhteiskunnallemme?

Vierailija kirjoitti:

Rahat ovat niin tiukoilla, että esim. perheen perustamista tai asuntojen ostamista täytyy todella tarkkaan harkita.

Mitä ihmeellistä siinä on, että asunnon (tai kuten sinulla niin asuntojen) ostamista täytyy harkita todella tarkkaan? Niinhän sitä on aina pitänyt.

Tosin ennen vanhaan riitti, kun hankki yhden asunnon joten en ymmärrä miksi sinun pitää hankkia asuntoja? Onkohan sinulla hieman vääränlainen käsitys maailmasta ja rahankäytöstä?

Vierailija kirjoitti:

Olen 32 ja todella tyytyväinen, että lapset on jo tehty. Nyt tulee niin järjettömiä uudistuksia ja korotuksia, että eihän meillä olisi varaa nyt saada lapsia.

Kuntalisää leikattiin kunnassamme huomattavasti eli kotihoidontuelle ei olisi mahdollista jäädä niin pitkään kuin pystyin olemaan. Lapset pitäisi laittaa aiemmin hoitoon ja heti pienenä isompaan ryhmään korkeammilla hoitomaksuilla. Myös lapsilisää on leikattu. Asuminen ja liikkuminen on kallistunut, asuntolainaa ei myönnetä niin helposti, lapset pääsevät lääkärille huonommin jne.

Jos lapsiesi tekeminen on perustunut tukien ja lisien varaan niin häpeäisit.

Vierailija kirjoitti:

Toit esille hyvän näkökulman työn kuormittavuudesta. Minä voin aivan suoraan myöntää, että työni on minulle välillä melkein liikaa. Toisaalta onko ihmekään, teen käytännössä kahden ihmisen työt firman päätettyä vähän säästää. 

Olet selvästi vieraantunut todellisuudesta. Ei työ ennenkään ollut helppoa ja kivaa vaan kuormittavaa ja raskasta (itseasiassa todella raskasta verrattuna nykyisiin töihin).

Vierailija kirjoitti:

Täytää paskapuhetta näiltä muutamilta, jotka yrittävät vähätellä nuorten ongelmia. Meidän sukupolvi eli ns. sukupolvi Y on ihan tilastojen mukaan kaikissa länsimaissa jäänyt sukupolveksi, joka ei tule koskaan (keskimäärin) pääsemään samoihin tuloihinsa kun vanhempansa.

Ja syytä tietysti etsitään aina muualta. Tämä sukupolvi y on selvästi sukupolvi joka haluaa kaiken olevan kivaa, mukavaa ja helppoa ja jos ei ole niin syy on aina jonkun muun.

Nyt hankitaan muiden rahoilla korkea koulutus ja sitten itketään, kun ei saadakkaan automaattisesti sitä hyvä palkkaista kivaa ja helppoa työtä.

Aikaisemmin tehtiin niitä "huonompia" töitä niskalimassa joilla maksettiin sitä asuntoa ja elämistä eikä ruikutettu netissä.

Pitäisi melkein tarkistaa onko mulla joku sivupersoona joka tänne kirjoittele, niin tismalleen on sama tilanne ja ajatukset kuin aloittajalla - sillä erolla, että mulla ei ole vakityötä vaan aina vuosi kerrallaan siellä ja täällä ympäri maata. Ollaankohan samalla alalla... ;)

Mutta juu, kyllä stressaa. Pätkistä huolimatta mulla on onneksi ollut viimevuodet ihan hyvät tulot ja niiden turvin on säästetty ja ostettu asunto (pienen pieni) ja toivotaan että saadaan paljon lainaa maksettua ennen kuin tulee eka kunnon työttömyyspätkä. 

Tosiaan monesti on viime aikoina todettu, että meidän sukupolvemme tulee olemaan se ensimmäinen ikuisuuteen, jolla mene taloudellisesti huonommin kuin aiemmilla. Työelämä on myös muuttunut pysyvämmällä tavalla pirstaleiseksi kuin esimerkiksi 90-luvun laman aikana. Moni joutuu muun muassa opieskelemaan 2 ammattia - itsellänikin jo toinen menossa 33-vuotiaana, ja selvältä näyttää, ettei tämäkään tule riittämään.

Joku kesämökki tai purjevene tuntuu kyllä ihan utopistiselta ajatukselta... vanhempieni sukupolvessa eivät mitään harvinaisuuksia.

Ja taas ketjuun iski nuorten tilanteen vähättelijöitä. On siis aivan tilastollinen FAKTA että nuorten taloudellinen tilanne on romahtanut muihin ikäluokkiin verrattuna. Ei mikään "nuoret nyt vaan haluaa kaiken ilmaiseksi".

Tällä hetkellä nuorilla on pienemmät tulot kuin eläkeläisillä. Alle 35-vuotiaat tienaa saman verran kuin sama ikäluokka tienasi 90-luvulla. Kaikilla muilla ikäluokilla tulotaso on tuosta noussut huomattavasti. Jos ei oikeasti tehdä jotain tilanteelle niin ei tästä oikeasti hyvä seuraa huoltosuhteenkin muuttuessa yhä huonommaksi.

Vierailija kirjoitti:

Täytyy sanoa, että omien pari-kolmekymppisten lasteni tianne on jokseenkin sama kuin omani samanikäisenä. Töitä on vaihtelevasti, mutta kuitenkin oma auto ja asunto. Auto tosin käytetty ja asunto vuokrattu, mutta kuitenkin omillaan elävät.

Ihan vinkkinä sinulle, että jos asunto on vuokrattu se ei ole oma asunto se on jonkun muun asunto jota lapsesi vain vuokraa.

Työn kuormittavuudesta on muuten todettava, että minulla on lukuisia kollegoita jotka ovat tehneet tätä samaa työtä 15-40 vuotta. He kaikki ovat olleet sitä mieltä, että työelämän vaativuustaso ja stressin määrä on kasvanut huikeasti. Ennen tämä oli ura jolta ei maltettu jäädä eläkkeelle, nyt yhä harvempi jaksaa alan paineita ja työmäärää enää iäkkäämpänä. Eli ei ainakaan kaikilla aloilla ole työn haasteiden lisääntyminen vain meidän nuorempien pään sisällä.

t. 66

Vierailija kirjoitti:

Ja taas ketjuun iski nuorten tilanteen vähättelijöitä.

Syy on aina jonkun muun.

Tällä hetkellä nuorilla on pienemmät tulot kuin eläkeläisillä. Alle 35-vuotiaat tienaa saman verran kuin sama ikäluokka tienasi 90-luvulla. Kaikilla muilla ikäluokilla tulotaso on tuosta noussut huomattavasti. Jos ei oikeasti tehdä jotain tilanteelle niin ei tästä oikeasti hyvä seuraa huoltosuhteenkin muuttuessa yhä huonommaksi.

Ja mitä omat silmäni ja tilastot ovat osanneet kertoa niin nykyaikana alle 35-vuotiaat ovat opiskelemassa muiden rahoilla jotta saavat korkeakoulutuksen, kun ennen tässä samassa iässä käytiin jo niissä "surkeissa" "paska" töissä joihin nämä nykyajan korkeastikoulutetut eivät halua mennä. Ei siis mikään ihme, että tulotaso on pienempi vai pitäisikö mielestäsi opiskelijan tulotaso olla saman, kuin työtäte kevän?

Vierailija kirjoitti:

Työn kuormittavuudesta on muuten todettava, että minulla on lukuisia kollegoita jotka ovat tehneet tätä samaa työtä 15-40 vuotta. He kaikki ovat olleet sitä mieltä, että työelämän vaativuustaso ja stressin määrä on kasvanut huikeasti.

Tosin samalla he ovat tulleet vanhemmiksi eivätkä enää jaksa niin, kuin nuorena joten ei ihme, että tuntuu rankemmalta. Tässä vaiheessa heidän olisi hyvä jäädä pois työelämästän ja antaa paikkansa nuoremmille.

Kun ennen oli kerran enemmän rahaa ja kaikki paremmin niin oletteko koskaan ajatelleet oliko silloin omilla lapsena vanhemmillanne lähes tonnin älypuhelimeen verrattavia leluja?

Nykyisin, kun silmät auki kadulla kävelee niin siellä on jokatoisella lapsella, nuorella ja teinillä uusi kallis älypuhelin kädessä.

Kuukausi sitten täällä kävi jossain keskustelussa selväksi että kuka tahansa saa jo opiskelunsa ohessa hankittua ja maksettua kokonaan oman asunnon, sekä säästettyä satoja tuhansia tilille. Eli joko kaikki täällä trollaa, tai sitten teitä ei ole oikeasti olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työn kuormittavuudesta on muuten todettava, että minulla on lukuisia kollegoita jotka ovat tehneet tätä samaa työtä 15-40 vuotta. He kaikki ovat olleet sitä mieltä, että työelämän vaativuustaso ja stressin määrä on kasvanut huikeasti.

Tosin samalla he ovat tulleet vanhemmiksi eivätkä enää jaksa niin, kuin nuorena joten ei ihme, että tuntuu rankemmalta. Tässä vaiheessa heidän olisi hyvä jäädä pois työelämästän ja antaa paikkansa nuoremmille.

Ehkä näinkin, mutta jos nykyiset kollegat väsyvät 50-vuotiaina kun aiemmat viihtyivät hyvin 70-vuotiaiksi ja myös ne hieman päälle nelikymppiset ovat selkeästi havainneet muutoksen siitä, kun 15 vuotta sitten aloittivat, niin aivan ei asia selity vain iällä itsessään. Kaikki ovat olleet sitä mieltä, että muutosta on todella tapahtunut ja paljon viimeisen reilun 10 vuoden aikana ja työn kuormittavuus on kasvanut. Vaikea uskoa, että  nämä kaikki eri ikäiset ihmiset ovat vain väsähtäneet vanhuuttaan.

Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.

Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.

Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.

Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.

Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.

Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.

Vierailija kirjoitti:

Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä.

Muuten kirjoituksesi oli ihan asiaa mutta, kun elätte selvästi ns. helppoa elämää niin teidän ei kannata yrittää arvostella muiden ihmisten elämää.

Itselläni on ikää 35 vuotta. Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta. Työpaikka on matalapalkkaisella alalla julkisella sektorilla, tosin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, eikä pätkätyö.

Mutta:

- Ensiasunto (3h+k) maksettiin velattomaksi ja myytiin pois;

- Toinen asunto, omakotitalo, on maksettu remonttilainoineen suurimmaksi osaksi, lainaa jäljellä alle 50.000.

- Velaton sijoitusasunto löytyy

- Lapsia on hankittu ja hankitaan vielä lisää.

Ei nykyinen taloustilanne mielestäni mitenkään estä ns. normaalielämän puitteiden saavuttamista.

Niiden eteen täytyy nähdä ehkä vähän enemmän aikaa, vaivaa ja tehtävä ovelia suunnitelmia.

PK-seudulla ei olisi kyllä tilanteemme aivan yhtä hyvä, täytyy myöntää. Oma asuminen olisi maksanut paljon enemmän, enkä usko, että pankki olisi heti antanut lainaa kovinkaan kalliin asunnon hankkimiseksi.

Mutta valitsimmekin määrätietoisesti toisin, eli kartutimme PK-seudulla työkokemusta valmistumisen yhteydessä / jälkeen ja etsimme kiivaasti vakituisia työpaikkoja pienemmistä kaupungeista. Lopulta tärppäsi.

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.

Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.

Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.

Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.

Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.

Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.

Kuulostat onnekkaalta ihmiseltä, mutta et ehkä kovin fiksulta kuitenkaan. Miksi muuten yleistäisit oman tuurisi koskemaan kaikkia muita, kun raaka fakta on, että työelämä on epävarmempaa ja pirstaleisempaa kuin koskaan ennen.

Tässä maassa on tuhansia, tuhansia ja taas tuhansia nuoria aikuisia, jotka ovat hankkineet korkeakoulutuksen ja jotka tekisivät mitä vain saadakseen ylennyksiä ja voidakseen tehdä työtä "niin paljon kuin jaksaa tehdä". Maailma ei vain enää toimi sillä lailla, ja todella monet jäävät osattomiksi ilman omaa syytään. Tietenkin aina on niitä, joille käy mäihä, mutta nämä onnekkaat eivät todellakaan ole aina niitä, jotka ansaitsisivat menestyksensä enemmän kuin ne, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri.

Kiva kun mainitsit että sinulla on perintöä, se selittää edes vähän sitä, miksi sinulla on turvatumpi olo, ja miksi saisit helposti lainaa. Minulla esimerkiksi näin 33-vuotiaana ei ole mitään muuta omaisuutta kuin se minkä olen itse itselleni hankkinut, ei ole perintöjä näkynyt.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ikää 35 vuotta. Olen valmistunut humanistisesta tiedekunnasta. Työpaikka on matalapalkkaisella alalla julkisella sektorilla, tosin toistaiseksi voimassa oleva sopimus, eikä pätkätyö.

Mutta:

- Ensiasunto (3h+k) maksettiin velattomaksi ja myytiin pois;

- Toinen asunto, omakotitalo, on maksettu remonttilainoineen suurimmaksi osaksi, lainaa jäljellä alle 50.000.

- Velaton sijoitusasunto löytyy

- Lapsia on hankittu ja hankitaan vielä lisää.

Ei nykyinen taloustilanne mielestäni mitenkään estä ns. normaalielämän puitteiden saavuttamista.

Niiden eteen täytyy nähdä ehkä vähän enemmän aikaa, vaivaa ja tehtävä ovelia suunnitelmia.

PK-seudulla ei olisi kyllä tilanteemme aivan yhtä hyvä, täytyy myöntää. Oma asuminen olisi maksanut paljon enemmän, enkä usko, että pankki olisi heti antanut lainaa kovinkaan kalliin asunnon hankkimiseksi.

Mutta valitsimmekin määrätietoisesti toisin, eli kartutimme PK-seudulla työkokemusta valmistumisen yhteydessä / jälkeen ja etsimme kiivaasti vakituisia työpaikkoja pienemmistä kaupungeista. Lopulta tärppäsi.

ja väität että nämä ovat kustannettu julkisen sektorin matalapalkkaisella alalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä.

Muuten kirjoituksesi oli ihan asiaa mutta, kun elätte selvästi ns. helppoa elämää niin teidän ei kannata yrittää arvostella muiden ihmisten elämää.

Millä tavalla elämme mielestäsi helppoa elämää? Omasta mielestä ihan tavallista, ja töitä tehdään elääksemme. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nyt jotenkin hämmentynyt näistä kirjoituksista.

Olen itse syntynyt vuonna 1989 joten kuulun kai ap:n mainitsemaan toivottomaan ikäluokkaan, ja mieheni myös, hän on syntynyt 1990. Vaan meillä ei ole mitään toivotonta tunnetta.

Mieheni valmistui juuri, ja hänelle tarjottiin kesän aikana viittä eri työpaikkaa, osa vakituisia, osa pitkiä määräaikaisuuksia, josta hän valitsi minkä halusi. Ja toisista työpaikoista toivotettiin tervetulleeksi jos ei viihdykään siinä minkä valitsi, pitävät paikkaa pari kuukautta auki hänelle varmuuden vuoksi.

Itse olen ollut työelämässä useamman vuoden, ihan ok-palkalla mielestäni. Olisin saanut yksinkin lainan kivaan uuteen paritalonpuolikkaaseen jota katselin 9-vuotiaan tyttäreni kanssa ennen kun tapasin nykyisen mieheni. Itse olen tehnyt pätkätöitä johtuen ihan siitä että alallani on töitä tarjolla niin paljon kun jaksaa tehdä ja pidän vaihtelusta, joten en ole ikinä edes hakenut vakipaikkaa. Nyt syksyllä aloitin AMK-opinnot, ja työnäkymät ovat senkin jälkeen hyvät, ja opintojen ohessakin saa töitä tehdä niin paljon kun ehtii.

Omaa asuntoa meillä ei vielä ole, säästämme ASP-tilille. Itselläni on myös hieman perintöä isovanhemmilta, kiinteistön puolikkaan ja maan muodossa. Autot on molemmilla ja tulevaisuuden näkymät hyvät. Mies on ollut töissä vasta pari kuukautta mutta puhuvat jo ylennyksestä. Asumme myös muuten Helsingissä tällä hetkellä, mutta tänne toki emme aio loppuiäksi jäädä.

Myös kaikki oman ikäiset ystäväni ovat aikalailla samantyyppisissä tilanteissa ympäri Suomen, eikä kenenkään tulevaisuus näytä tai tunnu ap:n maalailemalta kauhukuvalta.

Ainahan porukassa on myös niitä, joilla menee oikein hyvin, ja hyvä niin :) Oikea alavalinta auttaa paljon, nykyään vaan on entistä vaikeampi valita oikein kun tilanteet muuttuvat niin nopealla tahdilla, että se nyt hyvä valinta voi 5 vuoden kuluttua olla ihan väärä. Toki maailma on muuttunut aina, mutta kyllä tämä työelämän murros on ihan tutkimuksissa todettua. Se miten jollain yksilöllä tai edes tämän kaveripiirillä menee, ei muuta oikein mihinkään tilastollisia todennäköisyyksiä ja kehityssuuntaa.

Ei omassakaan kaveripiirissäni työttömiä ole, sen sijaan epävarman silpputyön tekijöitä, ympäri maata töiden perässä matkaavia, montaa matalapalkkatyötä tekeviä ja jo nuorella iällä uudelleen kouluttautumaan joutuneita on paljon (itseasiassa vakityö on tosiaan minunkin kaveriporukassani vain 2 lääkärillä ja yhdellä opettajalla). Ja se merkittävä asia on siinä, että mistään muusta ei useimmilla ole näillä näkyminen edes toivoa lähitulevaisuudessa.