Lue keskustelun säännöt.
Olen 35v enkä vieläkään tiedä, haluanko lapsia vai en
05.09.2016 |
Olemme 35v pariskunta, naimisissa olemme olleet kuusi vuotta ja yhdessä vuosikymmenen. Olemme aina ajatelleet molemmat lapsista, että "ehkä sitten joskus, mutta ei vielä" ja ajattelemme edelleenkin. Toisaalta ajatus lapsesta olisi kiva, toisaalta en millään koe olevani vielä valmis jättämään lapsetonta elämää, niin paljon olisi vielä tehtävää ja nähtävää maailmassa (onnistuisihan se lapsenkin kanssa, mutta olisi varmaan ihan erilaista kuin kaksistaan).
Nyt on vain alkanut ahdistaa se, että päätös asiasta pitäisi tehdä ikäni vuoksi pian. Toisaalta asiaa haluaisi vielä lykätä muutamalla vuodella, toisaalta taas mietityttää, että kaduttaako, jos lapsia ei sitten enää pystykään saamaan. Tällä hetkellä tosin ajatus lapsettomuudestakaan ei tunnu huonommalta vaihtoehdolta, molemmissa olisi varmasti puolensa. Mieheni on samoilla linjoilla. Ärsyttävää, että naisten pitää päättää tällaiset asiat niin paljon miehiä ennen!
Kommentit (71)
Ja lisään vielä, että kaikki ulkoiset puitteet ovat kunnossa, siis talous, työpaikat, asunto jne. Vielä kun tulisi se vauvakuume niin että oikeasti tietäisi, haluaako lapsen vai ei...
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja juu, tiedostan, että voi olla liian myöhäistä. Se ei kuitenkaan ainakaan vielä sen suuremmkn liikauta.
Ap
No älä tee. Olet selvästi tyytyväinen nykytilanteeseen. Meitä on täällä muutenkin liikaa.
Juu,et halua.
En halunnut minäkään, elämä on liian lyhyt muutenkin. 💅
Minusta on todennäköisempää katua lapsettomaksi jäämistä kuin lapsien hankkimista, kun et kuitenkaan selvästi ole 100 % vela.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätä se sika!
Eihän tuosta mitään tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet eivät koskaan koe vauvakuumetta, mutta silti hankkivat lapsia ja ovat tyytyväisiä päätökseensä.
Minusta juuri tuo, että ajatus lapsettomaksi jäämisestä ei kummemmin heilauta kertoo paljon. Itse olen tahattomasti lapseton ja pelkkä ajatuskin siitä, että lapsia ei ehkä koskaan tule, on aina ollut erittäin ahdistava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä hanki. Jos sulle tulee 5 vuoden päästä vauvakuume, koitat sitten onnistuuko vai ei.
Itse ajattelin samoin samassa iässä. Siitä parin vuoden päästä tuli vauvakuume ja ainakin meillä lastenhankinta onnistui siinäkin iässä hyvin. Toki jos useamman lapsen haluaisi, niin tulisi jo kiire.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, minulla ikää 34 ja myöskin pitkä parisuhde mieheni kanssa. Mies alkoi haluamaan lapsia reilu vuosi sitten, ja nyt ollaan hetki yritetty mutta jos tärppää en tiedä teenkö elämäni pahimman virheen vai parhaan päätöksen. Voi kun vielä saisi miettiä...
Vauvakuume sinällään ei ole mitenkään välttämätön, aivan hyvin voi haluta lapsen ilman vauvakuumettakin (ja toisaalta vauvakuume ei ole mikään 100% tae siitä, että oikeasti haluaa lapsen hyvine ja huonoine puolineen ja on realistinen kuvitelmissaan).
Vaikka minäkin uskon, että vain harva katuu lapsen hankkimista, niin silti minusta lasta ei voi eikä saa tehdä varmuuden vuoksi, "että ei sitten kaduta". Niitäkin nimittäin on, joille vanhemmuus ei ihan oikeasti sovi.
Olen sinun ikäisesi, ja naimisiin mennessä 10 vuotta sitten ajattelin, että sitten joskus varmaan haluan lapsia. Sitä oloa ei ole missään vaiheessa tullut, vaan päin vastoin ajatus on ruvennut tuntumaan koko ajan järjettömämmältä ja rasittavammalta. Edelleen välillä mietin, kadunko myöhemmin jos nyt en yritä lasta saada, mutta olen tullut siihen tulokseen että sille ei sitten vaan voi mitään. Pakko on kuunnella omia tunteitaan. Mies on onneksi samoilla linjoilla kuin minä, suostuisi varmaan lapseen jos se olisi minulle tärkeää, mutta on kuulemma tyytyväinen näin. Noh, muutama vuosi tässä on vielä aikaa hyvällä säkällä vatuloida, vaikka toki jo nyt voi olla liian myöhäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minulla ei ole koskaan varsinaista vauvakuumetta ole ollut. Halusin lapsia, ajattelin että vanhemmuus on asia minkä haluaisin kokea. En tiedä ketään kuka olisi katunut lasten hankkimista, lapsista on ollut ihan valtavasti iloa ja on itsekin kasvanut lasten kautta. Toki vanhemmuus on välillä raskastakin, silti en antaisi päivääkään pois. Minulla lapset siis 16v, 15v ja 11v.
Ikää sinulla on jo kuitenkin sen verran, etten odottaisi montaa vuotta. Se päätös on sitten vaan tehtävä, ettei käy niin että sitten lasta ei kuulukaan (ja riskit kasvaa).
Täytyykö olla omat geenit? Adobtoikaa sitten jos kuume iskee.
Mulla ikää kohta 37 ja samat mietteet kun sulla ap. Viimeksi eilen ajattelin että "on tämä elämä tällaisena aikamoisen mukavaa, vaikea tähän on lasta kuvitella..." Elämme siis avopuolison kanssa kahden aikuisen ja yhden koiran perheenä :) koira rajoittaa tietenkin elämää jonkin verran, samoin siihen saa mukavasti hoivaviettiä purettua. Olen vierestä seurannut ja kuunnellut "lapsellisten" kavereiden elämää, ei se mitään herkkua ole. Minulle on myös muutamat sanoneet suoraan katuvansa lasten hankintaa. Elämä ja parisuhde on kokenut niin isoja mullistuksia, että siitä on vaikea päästä yli. Tottakai lapset antavat sisältöä elämään ja sellaista uudenlaista rakkautta. Mulla painaa vaakakupissa kuitenkin ympäristön ja maailman muutos (onko tälle pallolle enää järjellistä tehdä yhtään lasta lisää), samoin oman terveyden ongelmat ja "huonot geenit". Lisäksi ihan puhdas itsekkyys, elämä on aika kivaa tällaisena, kukaan ei kotona ole jatkuvasti kärkkymässä ja vaatimassa. Saan nauttia asioista omaan tahtiini, elämä ei ole vapaa-ajalla tarkkaan ajoitettua ja suunniteltua, ei tarvitse elää orjallisesti rutiinien mukaan.
Saan nauttia kavereiden lasten seurasta halutessani, ihania ovat tietenkin, mutta kun kyläilevät olen sen jälkeen aivan puhki. Synnytys tuntuu ajatuksena tosi kamalalta. Ihan hirveästi ei siis vaakakupissa ole plussia niiden lasten hommaamisen puolesta... Toki tiedostan että kello käy. Tiedän pari vanhemmalla iällä äidiksi tullutta. Toinen oli esikoisen syntyessä muistaakseni jo melkein 38 ja toinen 45. Kummallakaan ei ollut mitään vaikeuksia raskaaksi tulemisessa, tärppäsi muutaman kk:n sisällä. Kummallakin myös esikoinen kyseessä (lapsiluku jäänyt kyllä tähän yhteen). Sen sijaan tiedän nuorempia jotka ovat kärsineet lapsettomuudesta ja vaikeuksista tulla raskaaksi. Vaikea näihin on mitään yleispäteviä neuvoja antaa.
Mun mielestä siinä ei ole mitään ongelmaa, jos tuntuu että elämä on ihan hyvää lapsettomana. Sitten vaan pitää tajuta myös se, että turha itkeä sitten kun on myöhäistä. Tuttavapiirissä on useita jotka joutuneet hoitoihin kun ovat lykänneet liian pitkään. Itse en haluaisi olla pienen lapsen äiti 45v, mutta se on tietenkin jokaisen oma valinta. T. kolmen äiti (kommentoin jo aikaisemmin, en muista numeroa)
Ihan kuin mun kynästä! Itse olen 31v ja mies 40v. Olemme olleet yhdessä jo kohta 10v, mutta emme ole koskaan halunneet lapsia. Emme toki ole vannoutuneita lapsettomiakaan, lapsista puhutaan mutta se ei vain tunnu omalta jutulta. Silti asiaa miettii nyt kun ikää alkaa tulla, että päätös pitäisi tehdä niin, ettei sitten kaduta.
Toki elämässä välillä tulee hetkiä kun ajattelee, että olisihan tässä tilaa jollekin muullekin ja aikaa, mutta kun vauvakuumetta ei vain tule eikä ole, ei lapsia ole tullut hankittua. Itse en missään nimessä voisi lasta hankkia ilman, että asiaan tulee se oikea halu ja tahto. Lapsi on kuitenkin ihminen joka on elämässä lopun ikää, ei mikään villapusero joka ostetaan alennuksesta "vaikkei oikein tiedä haluaisikokaan sitä."
Meillä on kans perusasiat kunnossa, työpaikat it-alalla hyvällä liksalla, ok-talo, autot jne.
Harrastamme ja matkustelemme paljon, ja sitä haluammekin vielä tehdä ihan kahdestaan. Sen mitä on matkoilla seurannut pikkulapsimatkustelua, se ei ole oma juttu. Lisäksi oikeasti nautimme kahdenkeskisestä ajasta todella paljon, emmekä halua tähän ketään vielä lisäksi.
Elämämme on kuitenkin varsin rauhallista ja maanläheistä vaikka rahatilanne on hyvä, emme siis biletä tms. ja elämme lähestulkoon ns."perhe-elämää" mutta vain ilman lapsia.
Miehelleni tämä ei ole ongelma ollenkaan, hän on tyytyväinen päätimme sitten hankkia lapsen (vain yksi) tai emme. Häntä ei asia stressaa vaikka on vanhempi. On se niin epäreilua kun tämä aina kaatuu naisen harteille ja ikäkysymyksen äärelle!
No, luotamme siihen että asia ratkeaa tavalla tai toisella lähivuosien aikana.
Ja tämä ei todellakaan ratkea miestä vaihtamalla niinkuin jotkut aina jaksaa muistuttaa. Jos jonkun kanssa lapsia haluaisin, olisi se juuri oma aviomieheni.
Voi olla jo nyt myöhästä