Minusta lapselle ei pidä vartavasten oikein tuottaa pettymyksiä

Nykyään ongelmana nimenomaan on, että vanhemmat ei kestä sitä, että lapsella on paha mieli tai lapsi pettyy; tasoitellaan kaikki niin pumpuliksi ja annetaan kaikki periksi, lellitään, että lapsi ei näitä tunteita kokisi eikä joutuisi käsittelemään. Se on hyvin vahingollista, sillä pettymyksen ja pahan mielen tunteetkin ovat todella tärkeitä henkisen kehittymisen ja itsesäätelyn takia. Jos et ikinä lapsena pety yhtään missään, niin mitäs kuin aikuisena niitä pettymyksiä kuitenkin tulee? Maailma romahtaa ihan pienestäkin. Ja päiväkodissa ja koulussa nämä lapset ovat todellinen riesa, tai oikeastaan ne vanhemmat, kun kaikkien pitäisi hyppiä heidän pillin mukaan ja miellyttää, eikä sellainen ole mahdollista. Sadismista ja välinpitämättömyydestä on kyse silloin, kun omalla kasvatuksella tuotetaan varmoja ongelmia omalle lapselle tulevaisuutta ajatellen. On parempi tuntea pieniä pettymyksiä ja mielipahaa sen vuoksi että oppii käsittelemään nämäkin tunteet, kuin oppia jyräämään kaikki muut loputtomilla vaatimuksillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanonnalla "vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä" ei suinkaan tarkoiteta sitä että vanhempi sadistisesti miettii miten voisi lapselle tuottaa pahaa mieltä. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että vaikka lapsesta olisi kuinka kivaa olisi olla ulkona ja raivoaa sisälle lähdettäessä, niin sisälle lähdetään. Tai jos lapsi hajottaa lelun tahallaan, ei saa uutta. Tai jos lapsi kaupassa haluaa leluhyllyltä barbin, niin hän ei sitä saa vain koska haluaa. Ja vaikka lapsi kuinka harmittelisi lautapelissä häviötä, vanhempi ei häviä tahallaan. Niillä pienillä elämän vastoinkäymisillä ja pettymyksillä on tarkoituksensa. Aina ei saa mitä haluaa, eikä aina voi voittaa vaan hyvä häviäminen on opeteltava. Tasoittelemalla tietä välttääkseen paha mielen synnyn et tee kuin hallaa.

Minusta sillä nimenomaan tarkoitetaan sitä, että vanhempi saa sadistisesti aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, ja palstalla vielä kiitellään, että oikein teit.

Ap

No ethän sinä voi määritellä mitä *muut* sillä tarkoittavat. "Palstalla" ei ole mitään yksittäistä tietoisuutta vaan täällä kirjoittavat monet, erilaiset ihmisyksilöt.

No tiedän, mutta eilen joku nainen tuli yhteen ketjuun sanomaan, että "vanhempien tehtävä on opettaa lapselle pettymyksiä". Ketjussa jossa käsiteltiin huonoa itsetuntoa. No, onneksi sitä oli alapeukutettu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Mun äiti on varmaan nimenomaan opettanut mut pettymään itseeni. Ehkä mä olin niin hyvä.

Ap

No niin, ajattelinkin että äitihullu trollailee täällä jälleen. Olet väsyttävä jankkaaja, jos olet oikea ihminen niin puhu sille terapeutille ja jätä meidät muut raihaan.

Jaa, kivikissaäidillä syksyn kunniaksi uusi ote aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään ongelmana nimenomaan on, että vanhemmat ei kestä sitä, että lapsella on paha mieli tai lapsi pettyy; tasoitellaan kaikki niin pumpuliksi ja annetaan kaikki periksi, lellitään, että lapsi ei näitä tunteita kokisi eikä joutuisi käsittelemään. Se on hyvin vahingollista, sillä pettymyksen ja pahan mielen tunteetkin ovat todella tärkeitä henkisen kehittymisen ja itsesäätelyn takia. Jos et ikinä lapsena pety yhtään missään, niin mitäs kuin aikuisena niitä pettymyksiä kuitenkin tulee? Maailma romahtaa ihan pienestäkin. Ja päiväkodissa ja koulussa nämä lapset ovat todellinen riesa, tai oikeastaan ne vanhemmat, kun kaikkien pitäisi hyppiä heidän pillin mukaan ja miellyttää, eikä sellainen ole mahdollista. Sadismista ja välinpitämättömyydestä on kyse silloin, kun omalla kasvatuksella tuotetaan varmoja ongelmia omalle lapselle tulevaisuutta ajatellen. On parempi tuntea pieniä pettymyksiä ja mielipahaa sen vuoksi että oppii käsittelemään nämäkin tunteet, kuin oppia jyräämään kaikki muut loputtomilla vaatimuksillaan.

Entä sitten mun maailma? Miksi mä en kestä mitään? Luuletko sä, että mun äiti jotenkin suojeli minua pettymyksiltä???? Miten sellainen edes on mahdollista??????

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanonnalla "vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä" ei suinkaan tarkoiteta sitä että vanhempi sadistisesti miettii miten voisi lapselle tuottaa pahaa mieltä. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että vaikka lapsesta olisi kuinka kivaa olisi olla ulkona ja raivoaa sisälle lähdettäessä, niin sisälle lähdetään. Tai jos lapsi hajottaa lelun tahallaan, ei saa uutta. Tai jos lapsi kaupassa haluaa leluhyllyltä barbin, niin hän ei sitä saa vain koska haluaa. Ja vaikka lapsi kuinka harmittelisi lautapelissä häviötä, vanhempi ei häviä tahallaan. Niillä pienillä elämän vastoinkäymisillä ja pettymyksillä on tarkoituksensa. Aina ei saa mitä haluaa, eikä aina voi voittaa vaan hyvä häviäminen on opeteltava. Tasoittelemalla tietä välttääkseen paha mielen synnyn et tee kuin hallaa.

Minusta sillä nimenomaan tarkoitetaan sitä, että vanhempi saa sadistisesti aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, ja palstalla vielä kiitellään, että oikein teit.

Ap

No ethän sinä voi määritellä mitä *muut* sillä tarkoittavat. "Palstalla" ei ole mitään yksittäistä tietoisuutta vaan täällä kirjoittavat monet, erilaiset ihmisyksilöt.

No tiedän, mutta eilen joku nainen tuli yhteen ketjuun sanomaan, että "vanhempien tehtävä on opettaa lapselle pettymyksiä". Ketjussa jossa käsiteltiin huonoa itsetuntoa. No, onneksi sitä oli alapeukutettu.

Ap

"Yksi nainen" ei ole = palsta. Jankkaat täällä koska maailmassa on yksi nainen jonka kanssa olet eri mieltä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanonnalla "vanhempien tehtävä on tuottaa pettymyksiä" ei suinkaan tarkoiteta sitä että vanhempi sadistisesti miettii miten voisi lapselle tuottaa pahaa mieltä. Sillä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että vaikka lapsesta olisi kuinka kivaa olisi olla ulkona ja raivoaa sisälle lähdettäessä, niin sisälle lähdetään. Tai jos lapsi hajottaa lelun tahallaan, ei saa uutta. Tai jos lapsi kaupassa haluaa leluhyllyltä barbin, niin hän ei sitä saa vain koska haluaa. Ja vaikka lapsi kuinka harmittelisi lautapelissä häviötä, vanhempi ei häviä tahallaan. Niillä pienillä elämän vastoinkäymisillä ja pettymyksillä on tarkoituksensa. Aina ei saa mitä haluaa, eikä aina voi voittaa vaan hyvä häviäminen on opeteltava. Tasoittelemalla tietä välttääkseen paha mielen synnyn et tee kuin hallaa.

Minusta sillä nimenomaan tarkoitetaan sitä, että vanhempi saa sadistisesti aiheuttaa lapselle pahaa mieltä, ja palstalla vielä kiitellään, että oikein teit.

Ap

No ethän sinä voi määritellä mitä *muut* sillä tarkoittavat. "Palstalla" ei ole mitään yksittäistä tietoisuutta vaan täällä kirjoittavat monet, erilaiset ihmisyksilöt.

No tiedän, mutta eilen joku nainen tuli yhteen ketjuun sanomaan, että "vanhempien tehtävä on opettaa lapselle pettymyksiä". Ketjussa jossa käsiteltiin huonoa itsetuntoa. No, onneksi sitä oli alapeukutettu.

Ap

"Yksi nainen" ei ole = palsta. Jankkaat täällä koska maailmassa on yksi nainen jonka kanssa olet eri mieltä?

Ajattelin, että ehkä noin vaarallisesti ajattelevia äitejä on useampiakin. Että jos joku minun äitini kaltainen lukee palstaa niin tapa ittes.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Älä nyt ala puhua vanhemman kestämisestä pettymyksiä vittu! Keskustelu on siitä, miten LAPSI ne kestää perkele!!!! Vittuako se äiti sitä leffaa halusi katsoa!!! Ei varmana pety kuule yhtään.

Ap

Joo, mä ymmärrän ap:n pointin. Kun kyse on vaikkapa nyt tuosta sähkökatkon aiheuttamasta pettymyksestä, sitä ei vanhempi ole AIHEUTTANUT.

Eikä sekään ole vanhemman AIHEUTTAMAA eli tahallaan ja varta vastien luomaa pettymystä, että lapselle ei anneta poikkeuslupaa katsoa telkkua kiellettyyn aikaan tai ylimääräistä lelua vain, koska lapsi sattuu sellaista kaupassa tahtomaan.

Joten siinä mielessä koko sanonta (vanhemman pitää tuottaa/aiheuttaa lapselle pettymyksiä) on hölmö. Mieluummin sitten vaikka niin, että vanhemman ei pidä liikaa pelätä lapselta asioiden kieltämistä, koska pienet pettymykset kuuluvat elämään ja vanhempi voi auttaa lasta sietämään sitä, ettei kaikkea voi saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Aivan tetardia ajattelua, vittu. Nyyhkitään nyt KAIKKI YHDESSÄ, että MITENKÖHÄN se VANHEMPI kestääkään tämän tilanteen? Hahaha, kasva aikuiseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Joo, mä ymmärrän ap:n pointin. Kun kyse on vaikkapa nyt tuosta sähkökatkon aiheuttamasta pettymyksestä, sitä ei vanhempi ole AIHEUTTANUT.

Eikä sekään ole vanhemman AIHEUTTAMAA eli tahallaan ja varta vastien luomaa pettymystä, että lapselle ei anneta poikkeuslupaa katsoa telkkua kiellettyyn aikaan tai ylimääräistä lelua vain, koska lapsi sattuu sellaista kaupassa tahtomaan.

Joten siinä mielessä koko sanonta (vanhemman pitää tuottaa/aiheuttaa lapselle pettymyksiä) on hölmö. Mieluummin sitten vaikka niin, että vanhemman ei pidä liikaa pelätä lapselta asioiden kieltämistä, koska pienet pettymykset kuuluvat elämään ja vanhempi voi auttaa lasta sietämään sitä, ettei kaikkea voi saada.

No nimenomaan näin. Kuka saatanan urpå sitä nyt pelkää? Lapselta tulee vihainen kirjelmä 18-vuotiaana jossa sut haastetaan oikeuteen vai? Sitäkö te kakkahousut pelkäättekin? Itse te niitä olette, jotka ette mitään kestä.

Ap

Hassu ketju - täynnä hyvin perusteltuja argumentteja, mitä pettymyksen aiheuttaminen on ja ei ole. Ja sitten ap, joka nyrkkeilee olkiakkojensa kanssa. 

Tuohon sähkökatkoesimerkkiin kommentoisin vielä sen, että vaikka kukaan ei sähkökatkoa voikkaan korjata pois niin toki löytyy vanhempia, jotka lahojavat tällaiset harmit pois esim. herkuilla - eli lapsi yritetään pitää "väkisin" hyvällä tuulella, koska vanhemmat eivät kestä lapsen pettymystä. Haitallista tämäkin. 

Vitun nössöt kakkahousumammat kehtaakin haukkua mua, ettei lapselta pidä RIISTÄÄ SEN OIKEUTTA SAADA PETTYMYKSIÄ!!!!!!!!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Älä nyt ala puhua vanhemman kestämisestä pettymyksiä vittu! Keskustelu on siitä, miten LAPSI ne kestää perkele!!!! Vittuako se äiti sitä leffaa halusi katsoa!!! Ei varmana pety kuule yhtään.

Ap

Jos vanhemmat ei voi kieltää lapselta mitään, koska pelkäävät tämän pettyvän, on kyse usein myös vanhemman traumasta(kuten susta näkee). Silloin se lapsen pettymyksen katsominen on luultavasti vanhemmalle pahempi paikka kuin se pettymys lapselle. Miten opetat lapsen sietämään pettymyksiä, jos et kestä niitä itse ja sulla on joku trauma?

Ps. Itse ainakin haluan katsoa niitä leffoja lapsen kanssa yhdessä, joten kyllä muakin harmittaa, jos sovittu juttu jää tekemättä. Ja harmittaa myös lapsen puolesta.

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju - täynnä hyvin perusteltuja argumentteja, mitä pettymyksen aiheuttaminen on ja ei ole. Ja sitten ap, joka nyrkkeilee olkiakkojensa kanssa. 

Tuohon sähkökatkoesimerkkiin kommentoisin vielä sen, että vaikka kukaan ei sähkökatkoa voikkaan korjata pois niin toki löytyy vanhempia, jotka lahojavat tällaiset harmit pois esim. herkuilla - eli lapsi yritetään pitää "väkisin" hyvällä tuulella, koska vanhemmat eivät kestä lapsen pettymystä. Haitallista tämäkin. 

Vittu mun lähipiirissä ei ainakaan ole ketään tuollaista urpoa! Miten te kestätte elää jos on? Saatanan heikot wt:t!

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hassu ketju - täynnä hyvin perusteltuja argumentteja, mitä pettymyksen aiheuttaminen on ja ei ole. Ja sitten ap, joka nyrkkeilee olkiakkojensa kanssa. 

Tuohon sähkökatkoesimerkkiin kommentoisin vielä sen, että vaikka kukaan ei sähkökatkoa voikkaan korjata pois niin toki löytyy vanhempia, jotka lahojavat tällaiset harmit pois esim. herkuilla - eli lapsi yritetään pitää "väkisin" hyvällä tuulella, koska vanhemmat eivät kestä lapsen pettymystä. Haitallista tämäkin. 

Näin juuri! T. Tuon sähkökatkoesimerkin kirjoittanut.

Ei niitä pettymyksiä nyt varta vasten tarvitse järjestää. Kyllä niitä tulee muutenkin lapsen elämässä eteen jos vanhemmat ovat täysijärkisiä aikuisia ihmisiä ja osaavat laittaa rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Älä nyt ala puhua vanhemman kestämisestä pettymyksiä vittu! Keskustelu on siitä, miten LAPSI ne kestää perkele!!!! Vittuako se äiti sitä leffaa halusi katsoa!!! Ei varmana pety kuule yhtään.

Ap

Jos vanhemmat ei voi kieltää lapselta mitään, koska pelkäävät tämän pettyvän, on kyse usein myös vanhemman traumasta(kuten susta näkee). Silloin se lapsen pettymyksen katsominen on luultavasti vanhemmalle pahempi paikka kuin se pettymys lapselle. Miten opetat lapsen sietämään pettymyksiä, jos et kestä niitä itse ja sulla on joku trauma?

Ps. Itse ainakin haluan katsoa niitä leffoja lapsen kanssa yhdessä, joten kyllä muakin harmittaa, jos sovittu juttu jää tekemättä. Ja harmittaa myös lapsen puolesta.

Luuleksä että mua ahdistaa lapsen puolesta hänen paha mielensä? Ei ahdista. Mua ahistaa OMA paha mieli. Ei muiden. Ei mulle tunnu missään jos lapsi ei näe lempielokuvaansa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en ymmärrä sitä, että varta vasten tuotetaan pettymyksiä.

Tottakai lapsella pitää olla rajat, joista pidetään kiinni. Esim. ei ruutuaikaa kuuden jälkeen, ei herkkuja viikolla, nukkumaan mennään tiettyyn aikaan jne. Meillä ainakin lapsi yrittää saada näihin joustoa ja ehkä kokee pieniä pettymyksiä, kun ei saa tahtoaan läpi. Lisäksi pettymyksiä voi tulla ihan vanhemmista riippumattomista jutuista, kuten ei olekaan lämmin, niin ei voi mennä uimaan. Tai myrsky on katkaissut sähköt, niin emme voikaan katsoa sitä elokuvaa, jonka olin luvannut. Tai lapsi sairastuu juuri sinä päivänä, kun olisi ollut se päiväkodin kauan odotettu retki.

Nuo on normaaleja elämään kuuluvia pettymyksiä. Se taas, että vanhemmat alkavat tarkoituksella tuottamaan lapsilleen pettymyksiä, on ihan sairasta. Eräs naapurissamme asuva äiti puhui ihan tosissaan, että yksi hänen lapsistaan on niin hyvä kaikessa, että tälle pitää alkaa tuottamaan pettymyksiä, ettei hänestä tule ylpeätä. On ihan sairasta, että vanhemmat alkavat kilpailemaan lapsensa kanssa tosissaan ja pistävät lapsen häviämään joka kerta, jotta lapsi oppisi pettymään. Pettymään itseensä. Ei mikään hyvä opetus mielestäni.

Mutta siinä aloittaja menee mielestäni metsään, että niitä pieniä elämän pettymyksiä aletaan siloittelemaan. Emme me vanhemmat voi kulkea lapsen vierellä koko heidän elämää siloittamassa tietä. Noita edellä mainitsemiani pieniä pettymyksiä tulee päiväkodissa ja koulussa varmasti melkein päivittäin. Miten lapsi pärjää näissä, jos vanhemmat ovat kohdelleet häntä kuin kuninkaallista eivätkä ole antaneet koskaan pettyä edes vähäsen?

Mä en ymmärrä, millälailla tämä edes lapselle aiheutetaan? Miten sä korjaat ne sähköt että kuningas näkee haluamansa elokuvan heti kun haluaa?

Ap

Ei sitä aiheutetakaan, mutta pointtina sekin, että miten "mun lapsi ei saa koskaan pettyä"-vanhempi kestää sen tilanteen, kun lapsen on pakko pettyä sähköttömyyden takia. Se on varmaan aika kamalaa kaikille, jos muita pettymyksiä ei ole koskaan ollut, kun kaikki muu on siloteltu.

Aivan tetardia ajattelua, vittu. Nyyhkitään nyt KAIKKI YHDESSÄ, että MITENKÖHÄN se VANHEMPI kestääkään tämän tilanteen? Hahaha, kasva aikuiseksi.

Ap

Jee, oot hauska provo. Tai sitten ihan pimee ja kaikki toivoo, ettei sulla oikeesti ole lapsia.