4-vuotias poikani pilaa elämäni
Näin kerrottuna kuulostan tietenkin kamalalta, mutta kerron hieman taustoja.
Ihan tähän alkuun kerron, että kärsin autismin kirjoon kuuluvasta häiriöstä. Siedän hyvin huonosti stressiä ja kovia ääniä yms., jonka lisäksi minulla on muitakin aistiyliherkkyyksiä. En ole olleenkaan lapsirakas - enkä ole koskaan ollutkaan -, ja pystyn keskittymään vain yhteen asiaan kerrallaan. Olen myös helposti manipuloitavissa.
Kuitenkin, tämä "tarinani" alkoi siitä, kun tulin vahingossa raskaaksi alle 20-vuotiaana lyhytaikaiselle, yli 10v vanhemmalle poikaystävälleni. Tietenkin olisin tehnyt abortin, mutta raskaus selvisi niin myöhään, ettei siihen ollut enää mahdollisuutta. Todella vanhoillinen sukuni hylkäsi minut heti, kun raskauteni selvisi, ja jostain syystä en silloin "pystynyt" antamaan vauvaa adoptioon. Luulin, että alkaisin rakastaa poikaa ja että pystyisin huolehtimaan hänestä.
Menimme poikaystäväni kanssa naimisiin pelkästään lapsen takia. Liittomme on ollut hyvin myrskyinen. En saa häneltä ollenkaan apua lastenhoitoon. Hän on harvoin kotona, ja lisäksi hän on satunnaisesti väkivaltainen.
Nyt alankin sitten kertoa pojastani. Muutaman kuukauden ikäisenä hänellä oli koliikki, joten vauva ei tehnyt muuta kuin huusi vuorokauden ympäri. Mies häipyi jonnekin joka yö, ja minä en saanut nukuttua kuin puoli tuntia yössä. Muutaman kerran minulla kävi jopa mielessä itseni tai lapsen tappaminen. En kuitenkaan koskaan vahingoittanut poikaa, mutta itse yritin kerran hypätä parvekkeelta alas, mutta mieheni (joka oli silloin kotona) sai estettyä sen.
Kun koliikki laantui, poika ei silti ollut tyytyväinen. Hän itki ja kiukutteli turhasta, ja tuo suututti muutaman kerran mieheni, joka purki vihansa minuun henkisellä ja fyysisellä väkivallalla. Lisäksi vauva/taapero seurasi minua joka paikkaan, enkä voinut mennä edes vessaan tai suihkuun ilman poikaa. Tämän takia olin niin väsynyt, etten jaksanut harrastaa seksiä mieheni kanssa, joka tuon seurauksena raiskasi minut muutaman kerran. Lisään tähän, että haluaisin jättää mieheni, mutta minulla ei ole ollenkaan omaisuutta (ei kyllä hänelläkään), ei tukiverkkoa, ei töitä, ei mitään. Joutuisin todennäköisesti kadulle niin kuin hänkin, sillä yksin kummallakaan meistä ei olisi varaa maksaa vuokraa.
Palaan vielä siihen poikaamme. Seuraavaksi hänellä alkoi uhmaikä. Mikään ei kelvannut hänelle, ja koko asuntomme oli aina sotkussa kun hän jätti leluja joka paikkaan. Mieheni oli entistä enemmän poissa kotoa, mutta tämän takia hän ei enää stressannut niin paljon eikä ollut enää niin väkivaltainen. Itse kuitenkin olin uudelleen jaksamisen rajoilla, sillä mikään ei kelvannut pojalle. Oli pahaa ruokaa, rumat vaatteet ja lastenohjelmia piti katsoa vuorokauden ympäri. Lisäksi hän aina vitkutteli nukkumaanmenoa, ja usein sainkin hänet sänkyyn vasta aamuyöllä.
Jouduin keskeyttämään opintoni, jotta voisin huolehtia pojasta kellon ympäri. Nykyään hän on jo hieman rauhoittunut, mutta elämäni on jo pilalla. Ellen olisi synnyttänyt häntä, sukuni ei olisi hylännyt minua, en olisi joutunut naimisiin väkivaltaisen miehen kanssa, en olisi yrittänyt itsemurhaa, en olisi näin köyhä, en olisi umpiväsynyt ja masentunut, ja jatkaisin edelleen opintojani. Poikani on pilannut elämäni. Koskaan en häntä kuitenkaan satuttaisi.
En tiedä mikä tämäm pointti oli, oli pakko vain purkautua jonnekin.
Kommentit (69)
LASTENSUOJELUILMOITUKSEN JÄLKEEN:
Mies teki lapsestamme lasun koska riitelimne todella pahasti, jotakin viikkoja tämän jälkeen menimme koko perhe lastensuojelun työntekijöiden kanssa keskustelemaan tilanteestamme.
Lievästi epäselvää minulle on se mitä kaikkea apua heillä olisi ollut tarjota. Meidän tapauksessa päädyttiin yhdessä siihen että sosiaalityöntekijä käy meillä kotona jutustelemassa ja kaiketi myös tunnustelemassa että eteneekö homma parempaan vai huonompaan suuntaan. Omasta mielestäni parempaan, ja tämä sosiaalityöntekijäkin on joka kerran kysynyt että haluammeko hänet jutustelemaan uusiksi, vai jatkammeko omillamme.
Avun vastaanottaminen on siis täysin vapaaehtoista jos sitä hakee itse. Tosin veikkaan että kanssakäyminen lastensuojelun työntekijöiden kanssa ei olisi näin helppoa jos ilmoitus olisi tullut perheen ulkopuolelta.
Mutta tämmöinen lasu-tarina tähän väliin.
Vierailija kirjoitti:
Tuli kyllä surullinen olo tästä. Ei lapsi ole syyllinen ap:n ongelmiin. Minulla myös 4v poika, ei elämä aina ole ruusuilla tanssimista mutta ei se lapsen vika ole. Osa kuulosti ihan normaalilta lapsen toiminnalta (äänekkyys, lelujen levittely), osa taas seuraukselta huonosta kasvuympäristöstä (nukahtamisen hankaluus ja rytmittömyys).
Toivottavasti ymmärrät hakea teille apua. Lapselle saat päivähoitopaikan ihan hakemalla. Ihme että ette ole jääneet mihinkään "seulaan" vielä kiinni ja saaneet apua aiemmin. En syytä ap:ta, mutta jos osaat kirjoittaa tänne, osaat myös pyytää apua esim neuvolasta. Vastuussa olet lapsestasi ja hänen hyvinvoinnistaan Aspergeristä huolimatta.
Ongelmahan tässä ei ole lapsi vaan se mies. Mä oikeasti luulen että kun ap:tä ei enää piestä ja raiskailla kotona niin rytmitkin siitä lapsella korjaantuu...
Voimia ap! Kammottava tilanne. Älä puhu sille miehelle erosta mitään vaan lähde. Puhu ensin siellä turvakodissa henkilökunnalle teidän tilanteesta. Sä et tarvitse miehen lupaa eroamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulle on tullu tänne kovasti ilkeää kommenttia mutta mä nyt sanon että tosi paljon voimia sulle nyt ja tulevaisuuteen. Sulla on oikeus sanoa että elämäsi on pilalla poikasi takia. Lapset ei aina ole "elämän lahja" tai "jumalan siunaus", eikä masentuneisuutta, raiskatuksi joutumista ja muuta elämän kurjuutta kuulu kuitata olankohautuksella.
Ap on ihan itse pilannut elämänsä, ei lapsi. Mutta ap on myös hyvää vauhtia pilaamansa poikansa elämän.[/quote
Jokaiselle meistä on annettu kuitenkin omat vahvuudet ja heikkoudet, myös sinulle ja niillä eväillä meidän on vain elettävä.
Ole iloinen, jos sinun syntymä hetkellä olet saanut korisi täyteen ja voit elää hyvää elämää ja kasvattaa ja hoitaa lapsesi oikein. Ole kiitollinen, kaikilla ei ole näin, vaikka kuinka haluaisi.
Ja jos se kori ei ole täynnä, niin sitten onkin hyvä jäädä maahan makaamaan ja huutaa, että muut pilasivat elämäni???
Mutta ap:lle. Otit nyt ensimmäisen askeleen ja olet saanut monia hyviä neuvoja. Tee nyt sellaisia päätöksiä, joista voit myöhemmin olla ylpeä. Älä piiloudu diagnoosien tai jonkin "olen manipuloitavissa" -mantran taakse. Vaikutat aivan järjelliseltä ihmiseltä, joten olet aivan kykeneväinen omiin itsenäisiin päätöksiin. Turvakoti olisi varmasti monin tavoin hyvä ensi askel. Jo sekin, että saisit alkuun levätä.
-Lapsi kuulostaa normaalilta
-Ap:sta ei ole äidiksi
-Ap:n miehestä ei ihmiseksi
Eli lapsi pitäisi saada parempaan perheeseen.
Vierailija kirjoitti:
-Lapsi kuulostaa normaalilta
-Ap:sta ei ole äidiksi
-Ap:n miehestä ei ihmiseksi
Eli lapsi pitäisi saada parempaan perheeseen.
Lapsella ja äidillä on hyvät mahdollisuudet normaaliin ja tasapainoiseen elämään kunhan pääsee tuosta hirviömiehestä eroon.
Tuli kyllä surullinen olo tästä. Ei lapsi ole syyllinen ap:n ongelmiin. Minulla myös 4v poika, ei elämä aina ole ruusuilla tanssimista mutta ei se lapsen vika ole. Osa kuulosti ihan normaalilta lapsen toiminnalta (äänekkyys, lelujen levittely), osa taas seuraukselta huonosta kasvuympäristöstä (nukahtamisen hankaluus ja rytmittömyys).
Toivottavasti ymmärrät hakea teille apua. Lapselle saat päivähoitopaikan ihan hakemalla. Ihme että ette ole jääneet mihinkään "seulaan" vielä kiinni ja saaneet apua aiemmin. En syytä ap:ta, mutta jos osaat kirjoittaa tänne, osaat myös pyytää apua esim neuvolasta. Vastuussa olet lapsestasi ja hänen hyvinvoinnistaan Aspergeristä huolimatta.