Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki missä pitää improvisoida. Tyyliin kuvaile itseäsi. Olen Mainio Marjatta, sirpsakka siivooja hienosta Helsingistä. Ei saatana. Myös kaikki liikunnalliset leikit ovat kamalia.

Eihän noissa oikeasti opi edes tuntemaan ketään. Kaikki aika menee jännittäessä omaa vuoroa ja miettiessä mitä ihmettä sanoo.

Tai "Mieti toinen nimesi, äitisi tyttönimi ja lapsuutesi toiveammatti. Tämä olet sinä nyt."

Vau, eli ton random tyypin mutsi on Hämäläinen ja se halus pentuna olla eläinlääkäri. Kylläpä tuntuu läheiseltä nyt.

Vierailija kirjoitti:

Meillä laulettiin joskus lastentarhassa 80-luvulla.

1."Kävelin eilen illalla Tammerkosken sillalla!." (Pariton määrä lapsia käveli ristiin rastiin)

2. Sanat jatku jotenkin ja sitten tuli kohta "..eikä kukaan saa jäädä ilman." ( Siinä vaiheessa jokainen yritti tarttua kiireen vilkkaa jotain lähellä molemmista käsistä)

3. Joku jäi ilman paria ja sille alkoivat kaikki laulaa :

" Se oli oikein, se oli oikein, se oli oikein hyyvä, ettei kukaan *Minnasta* huoli, se oli oikein hyyvä"

Nykyäänhän tuommoinen inhottava ns.leikki ei olisi edes sallittu. Muistan vieläkin, miten pahalta se tuntui, kun usein jäin muutenkin yksin. Sitten siinä tarhatädit vielä hymyilivät tekomaireana vieressä.

Taivas mä repesin, ei voi olla totta :D

Ei kai tuo näkkärileikki voi mitenkään olla totta...

En tiedä mikä olis kammottavin, mulle tulee jostain syystä aina puhelu just kun pitäisi alkaa leikkiä. Ja se kestää niin pitkään kuin leikit on leikitty. 

Vinkkelibanaani!1!

Espoon Omniassa lähihoitajakoulun alkaessa syksyllä meillä oli cocktail-piiri eli kierrellään ja kysellään yms.Noh ryhmän vetäjä on muutenkin niin pölhö nainen kuin olla ja voi että mitä saattoi odottaa.

En jaksanut lukea koko ketjua, mutta näitä ryhmäytymisleikkejä olen saanut kestää useamman elämäni aikana.

Riparilla oli leikki, jossa tytön vaatteisiin piilotettiin lukkoneula. Pojalle laitettiin side silmille ja hänen piti etsiä tämä neula. Sama toiste päin.

Vedetään kuminauhaa ristiin rastiin puiden väliin. Kaikki ryhmästä pitää saada toiselle puolelle nauhaa koskematta, samaa reikää ei saa käyttää. Hoikimpia kun olin, niin minut nostettiin korkeimmasta aukosta. Sattui olemaan juuri tuolloin menkat ja oli kiva varmaan sillä pisimmällä pojalla kun joutuu olemaan naama vasten takapuoltani.

Askarrellaan metsän aineksista "voimaeläin". Tälle voimaeläimelle annetaan nimi ja kerrotaan koko ryhmälle että miten eläin auttaa eri vaikeuksissa, jne. Ihan aikuinen ja psyykkisesti terve olen.

Vessapaperileikit, laululeikit, kaikki on tuttuja.

Tämä sama jatkuu vanhainkodissa myös. Tosin miehet yleensä ovat innoissaan, kun vetäjänä monesti nuori, kaunis toimintaterapeutti.

Nämä on kyllä ihan hirveitä, missä koulussa tällaista skeidaa opetetaan?

Yökerho

Mjaa muinaisena teekkarina muistelen kaikenlaisia "rasteja" joita ennen vappua fuksina piti tehdä jotta sai vappuna ns. lakinkäyttöoikeuden. Hauska nähdä että näitä kännisten nuorten aikuiseten (vapaaehtoisia) älyvapauksia tehdään nykyään pakosti ja selvinpäin ja virallisemmissakin tilaisuuksissa.

Vihaan niitä kaikkia. Pahimpia missä on ne, missä yritetään tuputtaa huonomuistisille kerralla kaikkien nimet päähän. Heitellään palloa toisille ja sanotaan sen nimi, sitten lisätään kaikkea lempiväristä unelmien matkakohteeseen, niin hyvä tulee.

Myöskin ne missä pitää koskea ja pahimmassa tapauksessa mennä vielä oikein hankalaan asentoon.

Kerran rajattiin alue jumppapatjoilla ja pareittain mentiin alueen sisälle, molemmat huivit silmille ettei näe mitään. Sitten toiselle piilotettiin alueen sisälle esine joka sen piti etsiä ja toisen piti yrittää löytää se toinen siltä alueelta ennenkuin se löytää sen esineen. Kaikki muut seuraa vierestä ja nauraa.

Itse koin tuon "leikin" hirveän ahdistavana, koska aikanaan yläasteella kiusattu ja tuo leikki oli jotenkin niin metafora siitä ajasta, kun kaikki nauro mulle ja mä en tienny mitä muka tein väärin.

Luin koko ketjun läpi, kammottavaa! Ja helpottavaa huomata, miten moni muukin inhoaa ryhmäytymis- ja tutustumisleikkejä. Olisi vaikka miten paljon avauduttavaa aiheesta, mutta heitän tähän kokemuksen työ- ja kouluelämän ulkopuolelta:

Serkkuni häissä oli leikki, joka tuli yllättäen kesken kakkuhetken. Siinä piti viedä kiertävä lappu eteenpäin toiselle vastakkaista sukupuolta olevalle vieraalle sen mukaan, minkä tehtävän sattui saamaan. Olin nuori aikuinen, joka vielä silloin eli osittain kaapissa, hyvin harva tiesi minun olevan queer. Koulussa minua oli kiusattu rankasti lesbouteni ja milloin minkäkin takia takia ja koen edelleenkin kaiken häpäisemisen kammottavana. Kun lärpäke ojennettiin minulle, bestman luki kovaääniseen minulle tehtäväksi kuljettaa lappu komeimmalle vieraalle. Kaikki alkoivat innoissaan kohista, että ”No niin, katsotaans kenelle ”Minna” lapun vie! Hehhee hihhii! Kenetköhän se Minna valitsee? Höhhöö!”

Ei olisi tietenkään ollut paha leikki, jos olisin ollut normaalilla itsetunnolla varustettu, hassutteluun heittäytyvä sinkku-heteronainen tai edes kännissä. Mutta en ollut mitään noista. Oksetti kaikilla mahdollisilla tavoilla sukulaisten höhöttelyt.

AMK:n ensimmäisenä päivänä pyydettiin ehdotuksia tutustumisleikeiksi. Yksi luokan tytöistä ehdotti leikkiä, jossa laitetaan tuolilla istuvan pojan syliin ilmapallo ja tyttö yrittää saada sen ilmapallon hajalle istumalla päälle. Ja minä kun kuvittelin, että näistä oltaisiin jo päästy, kun oltiin kaikki täysi-ikäisiä ihmisiä....

Kiitos aikuiskoulutuksesta, jossa sai ihan vain tylsästi opiskella ilman mitään p*skaleikkejä.

Munanpiilotus :)

Käyttäjä2079 kirjoitti:

Syöminen ei nöyryytä ketään, on tuttua, mukavaa ja kodikasta. Tietysti asiaa hankaloittaa suomalaisten loputtomat ruokarajoitteet, mutta nekin auttavat tutustumaan. Nirsoilijatkin paljastuvat, ja sehän on luonteenpiirre joka liittyy muuhunkin kuin ruokaan. :)

En nyt sanoisi ihan näinkään. Ehkä minä sitten kuulun noihin "nirsoilijoihin", mutta minua ensinnäkin ahdistaa syödä vieraiden ihmisten kanssa. Kahvin tai teen juonti vielä menee ihan hyvin, mutta ei syöminen. Lisäksi olen aina ollut pieniruokainen ja hoikassa kunnossa, ja tähän kuka tahansa tuntuu olevan oikeutettu käymään kiinni: "Etkö tosiaan enempää syö?" "Etkö syö ollenkaan kun olet noin laiha?" "Hae nyt lisää!" "Ota nyt vielä!" "Maista nyt edes tuota!" Minulle, aikuiselle ihmiselle, ihan oikeasti puhutaan noin.

Eli ei kiitos mitään "tutustumislounaita" minulle.

KAIKKI

Ja mä olen kuitenkin lapsellinen luonteeltani ja leikit on hauskoja mutta ei tuntemattomien kanssa missä tunnelma on ahdistunut ja kiusaantunut kun kukaan ei oikeasti haluaisi olla tekemässä mitään. Paljon paremmin tutustuu jos antaa sen tapahtua luonnostaan

Onneksi näistä voi kyllä luistaa helposti, pistin jo ala-asteella vastaan ja menin vaan istumaan sivuun, siinäpähän opettaja kitisee etten osallistu kun en halunnut mennä kiusaajien sekaan nöyryyttämään itseäni lisää.

Osallistun kyllä mielelläni jos pitää vaikka jutella jostain pienryhmissä ja niin myös tutustuu parhaiten mutta nää älyvapaat nöyryyttävät leikit mistä suurin osa haluaa pois ei auta ryhmäytymään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Meillä laulettiin joskus lastentarhassa 80-luvulla.

1."Kävelin eilen illalla Tammerkosken sillalla!." (Pariton määrä lapsia käveli ristiin rastiin)

2. Sanat jatku jotenkin ja sitten tuli kohta "..eikä kukaan saa jäädä ilman." ( Siinä vaiheessa jokainen yritti tarttua kiireen vilkkaa jotain lähellä molemmista käsistä)

3. Joku jäi ilman paria ja sille alkoivat kaikki laulaa :

" Se oli oikein, se oli oikein, se oli oikein hyyvä, ettei kukaan *Minnasta* huoli, se oli oikein hyyvä"

Nykyäänhän tuommoinen inhottava ns.leikki ei olisi edes sallittu. Muistan vieläkin, miten pahalta se tuntui, kun usein jäin muutenkin yksin. Sitten siinä tarhatädit vielä hymyilivät tekomaireana vieressä.

Meillä oli vastaava kiusaamis-kidutus"leikki" hieman muunneltuna: Lopuksi yksin jäänyt joutui jäämään ympärille muodostetun piirin kekelle. Muut lapset kulkivat piirissä ja osoittelivat keskellä olevaa sormella ja lällättivät " tonttu jäi nyt yksinään ja kysyy  kapa miksi?"

Pyhä suunanto työpaikan pikkujouluissa.

Kyllä mammoille olisi armeijan käynti paikallaan.  Ei olisi  pikkujuista noin paljon traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Tiimikoulutusta konsulttifirman tapaan: työporukan pitää pukeutua munkinkaapuihin ja antaa leikkimielinen lupaus luopua jostakin asiasta elämässä. Tyyliin: Lupaan luopua etanoiden syönnistä jne. Nää oli oikeastaan ihan hauskoja, mutta leikin loppuhuipennus ei: jokaisen piti ruoskia vuorollaan  (jonossa edelläolevaa) työkaveria köydellä takalistoon. Todella kornia!

Näin katolilaisena olisin todennut että tämä loukkaa uskontoani enkä voi osallistua. Tosi törkeää että tuollaista tehdään.