Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?
Kommentit (744)
Meillä työmaan ryhmähenkiharjoituksessa, olisi pitänyt alkaa pelleksi. Kun en alkanut, niin kyseltiin halukkuutta pysyä firmassa. Joo. En halunnut jäädä. Samantien sai lopettaa. Sielähän hyppelehtivät.
Kämppis kertoi aikana ennen koronaa yliopiston tutustumisleikistä, jossa olivat ringissä kierrättäneet esineitä / pieniä ruokia kuten rypäleitä, kananmunia tms. pelkällä suulla. Yököttää ajatuskin. 😩
Parikin kertaa teininä (koulussa, riparilla yms.) oli leikki, jossa kaikkien selkään teipattin paperi ja meidät laitettiin vaeltamaan huonetta ympäri. Muiden piti sitten kirjoittaa kivoja asioita siitä ihmisestä hänen selkäänsä. Minä olin niin sorsittu nobody, että kukaan ei koskaan kirjoittanut paperiini, joten koitin vain loppua kohden hyvin kiusaantuneena kävellä selkä poispäin kaikista, ettei kukaan huomaisi. Ohjaajat kiekuivat tietysti kovaan ääneen taustalla, että "kaikkien paperiin on pakko kirjoittaa jotain!" Ei toki yhtään ahdistavaa, että hirveän numeron tehden ohjaaja sai jonkun pakotettua kirjoittamaan "hiljainen", "outo" tai jotain muuta mukavaa.
Uppp