Kammottavin tutustumis- tai ryhmäytymisleikki?

Ihan kaikki. Varsinkin tuommoiset missä pitää lääppiä tuntemattomia.

Jäi mieleen joku missä piti seistä rivissä/jonossa ja laittaa tulitikku huulten väliin. Ensimmäiselle annettiin sormus siihen tikkuun ja se sitten piti laittaa rivissä eteenpäin niin että ei saanut käyttää käsiä vaan pelkästään sitä tikkua. Joo ei kiitos, ei ole hauskaa.

Toinen oli joku missä piti tehdä itseään esittävä paperinukke ja kirjoittaa siihen asioita itsestään, esim "kuuntelen musiikkia" tai "tykkään jäätelöstä". Sitten piti ryhmässä leikkiä niillä paperinukeilla ja kertoa tarinaa että "Hei minä olen Pertti 32v ja tykkään jäätelöstä"

Minkä helvetin takia aikuisille pitää edes olla mitään ryhmäytymisleikkejä???? Eikö siellä vaan voi tutustua ihmisiin ihan normaaliin tapaan? Apua näitä kertomuksia, en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Teen molempia.

Tapahtui 100 hengen työpaikan virkistyspäivänä. Yllätysohjelmana stand up -koomikko veti setin, jossa porukkaa pakotettiin lavalle ja sitten koomikko vähän roastasi työpaikan eri osastoja. Yritin kohteliaasti kieltäytyä, kun koomikon haukansilmä osui minuun. Hän painosti ja painosti, kunnes suostuin. Sain lavalla paniikkikohtauksen 100 työkaverin katsellessa. Tosi virkistävää.

"Tämä ei liity tähän mutta osaako joku että miten tämä tehdään?

80 kg painava potilas nukutetaan propofolilla, jonka vahvuus on 10 mg/ml. Potilas saa lääkettä 200 mg. 

Paljonko potilas saa lääkettä painokiloa kohden (mg/kg)?"

"No jompikumpi luku (80 tai 200) jaetaan toisella ja saadaan vastaus. Kuinka tyhmä oikein olet?"

Ei kannattaisi haukkua muita tyhmäksi jos omakin vastaus on väärin.

Eli ei mikään jompikumpi jaetaan toisella, vaan oikea vastaus on 200mg/80kg = 2,5 mg/kg. Ei toisinpäin, koska ei kysytty montako kiloa painaa lääkegrammaa kohden. Ja tuo vahvuus 10mg/ml on tosiaan tuossa vain hämäyksenä.

Kerran eräällä kurssilla piti esittäytyä kertomalla mikä nimesi on ja miten olet saanut juuri tämän nimen. Ei kuulosta pahalta, mutta olen transtaustainen enkä todellakaan halua mainostaa asiaa.

Meillä oli yläasteella joku leikki jossa lattia oli täynnä laavaa, ja jokaisen piti kävellä sitä pitkin niin, että astui muiden jalkojen päältä. Niin, ettei jalka siis osu lattiaan. Muut asettivat siis jalkansa "poluksi". Ei ollut lähtökohtaisesti hirveän kivaa, että joku steppaa jalkapöydän päältä. Lisäksi ryhmässä oli eräs vähän pullea tyttö, jonka kohdalla lähes kaikki vetivät jalkansa "pois" ja muutama ulisi, että sattuu kun läski tallaa jaloille. Mulle on jäänyt elävästi mieleen sen tytön nöyryytetty ilme :( Silti tuo tyttö pakotettiin ohjaajien toimesta jatkamaan leikkiä, kun muut oli jo päässeet radan läpi. Toivoisi jotain pelisilmää nuoria ohjaavilta..

Kaikki nämä että istutaan piirissä ja pitää kertoa jokin "kiinnostava" seikka itsestään. Silloin tekee mieli häipyä vähin äänin huoneesta...Tai leikki, jossa pari vaihtui aina ja siinä piti katsoa toista silmiin ja kertoa kertomus, niin että toinen jatkaa aina toisen jälkeen, ja lopuksi tämän jälkeen nämä selitettiin muulle ryhmälle. Ehkä HIRVEIN oli kuitenkin se, missä tuijotetaan paria silmiin, läpsitään omia reisiä ja parin pitää toistaa sama, ja kun menee hyvin niin tehdään käsistä "ase", jolla osoitetaan toista ja pidetään samalla suhisevaa ääntä koska ideana on se, että ampuu kuvitteellisella vesipyssyllä. :D 

Näin yliopiston puheviestinnässä

Vierailija kirjoitti:

Käveltiin ringissä ja kun musa alkoi soimaan, piti kääntyä ringin keskustaan päin ja vaihtaa paikkaa ringin vastapuolella olevan ihmisen kanssa - paikan vaihdon piti tapahtua tanssien sen s**tanan musan tahdissa. Niin, ja tietysti sitä toista silmiin killitellen.

Toisessa piti keksiä itselleen täysin uusi 'kansalaisuus' - siis ei mitään oikeaa maata/kansallisuutta, vaan tälläinen 'mithuaba-maasta'-olen minä juu... Ja sit keksiä, miten sillä kielellä tervehditään - tietenkin sillä 'siansaksalla' - ja kaikkia piti tervehtiä sillä 'omalla' kielellä. Voi v***u, miten hauskaa. Varsinaisesti riemu repesi, kun piti kehitellä sillä kielellä kansallislaulu. Lähdin kahville tässä vaiheessa.

Ei apua! Kuolen nauruun 😂😂😂😂😂

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui 100 hengen työpaikan virkistyspäivänä. Yllätysohjelmana stand up -koomikko veti setin, jossa porukkaa pakotettiin lavalle ja sitten koomikko vähän roastasi työpaikan eri osastoja. Yritin kohteliaasti kieltäytyä, kun koomikon haukansilmä osui minuun. Hän painosti ja painosti, kunnes suostuin. Sain lavalla paniikkikohtauksen 100 työkaverin katsellessa. Tosi virkistävää.

En ole koskaan tajunnut roastaamisen ideaa. Kiusaamista, joka on muka piilotettu "kunnioittavan vitsailun" taakse. 

Noin ylipäätään kaikki työpaikan ryhmäytymisleikit. Olen sen verran introvertti, että jää työpaikan saunaillat ja kesäjuhlatkin yleensä käymättä.

Mutta on ollut ihan kivojakin juttuja. Fuksivuoden fuksisuunnistus rasteineen (yksi rasti oli mm. täälläkin mainittu vaateketju). Joku killan hallituksen talvipäivä, jossa mm. tandemhiihtoa. Tai "talviolympialaiset". Mikä noita yhdistää, on vapaaehtoisuus (ja kevyt humala). Fuksisuunnistukseen ei ollut pakko osallistua. Killan hallitus koostui opiskelukavereista, jotka tunsi jo suht hyvin ennestään. Eli kavereiden kanssa sitä leikkii vaikka mitä tyhmää, mutta en outojen ihmisten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tapahtui 100 hengen työpaikan virkistyspäivänä. Yllätysohjelmana stand up -koomikko veti setin, jossa porukkaa pakotettiin lavalle ja sitten koomikko vähän roastasi työpaikan eri osastoja. Yritin kohteliaasti kieltäytyä, kun koomikon haukansilmä osui minuun. Hän painosti ja painosti, kunnes suostuin. Sain lavalla paniikkikohtauksen 100 työkaverin katsellessa. Tosi virkistävää.

En ole koskaan tajunnut roastaamisen ideaa. Kiusaamista, joka on muka piilotettu "kunnioittavan vitsailun" taakse. 

Se idea on siinä, että se roastaamisen kohde on siinä vapaaehtoisesti ja suurinpiirtein tietää mitä on tulossa.

Vierailija kirjoitti:

leikkiminen tekee aikuiselle juuri erittäin hyvää!

ja uudet asiat luovat uusia ratoja ja hermosäikeitä.

mä en ryhmäyttäjänä ikinä laita koskemaan vierasta, kun se on osalle niiiin vaikeaa. ja joillekin katsominen on vaikeaa. mutta puhumista vaativissa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä.

mitä enemmän te inhoatte ryhmäytymisleikkejä. sitä enemmän te sitä tarvitsette.

minusta leikeissä (osallistujana) on epämiellyttävää ainostaan teidänkaltaiset ahdistuneet, jotka eivät voi a. katsoa b. koskea c. puhua d. avautua pätkääkään e. tehdä juuri mitään.

Heittäytykää. antaa mennä. ihmisten kohtaaminen on IHMISYYTTÄ.

Suomalaisille monesti pirun vaikeaa.

Kohtaan tutkimusryhmäni ihmisiä (siis niitä, joiden kanssa en nyt tee läheisempää yhteistyötä) JOKA TYÖPÄIVÄ, kun käydään kaksi kertaa päivässä kahvihuoneessa kahvilla. Ja voidaan keskustella asioista, työasioista ja jopa joistakin henkilökohtaisemmista asioista ja vaikka kertoilla hauskoja juttuja ja nauraa. Mutta en mä siltikään halua niiden kanssa leikkiä mitään ponileikkejä. Tai matoleikkejä. Tai keskustella kuvitteellisista eläimistä. Mitä noita esimerkkejä tuolla aiemmin tuli. Ne työkaverit, joiden kans synkkaa enemmän on kavereita myös vapaa-ajalla ja muut on just niitä, työkavereita. Ei mun tarvii tuntea niitä kovin syvällisesti, riittää, että niiden kans voi tehä töitä.

Lukiossa (ei mikään mopotusjuhla) meidän piti jonkun kurssin alussa kontata letkassa likaisella lattialla pulpettien alta. Voi vit*u että mua vi*tutti (anteeksi).

Nämä olivat niin ahdistavia nuorena. Olen onnistunut nyt aikuisena välttelemään tällaisia tilanteita, enkä esim. yliopistossa jäin leikkipäivinä kotiin. Juu ja minäkin voisin nyt tehdä lupauksen, etten enää osallistu leikkeihin, jos en halua.

Seiskaluokan tutustumispäivänä oli leikki, missä jokaisen piti tehdä eri asento ja muiden matkia. Ihan ok vielä mutta ei kiva. Toinen oli sellainen, missä piti katsoa ympärilleen piirissä ja aina jos katse kohtasi jonkun kanssa, piti kätellä. Katseet kohtasivat useamminkin yhden idiootin pojan kanssa, joka ala-asteella kiusasi ystävääni. En mennyt kättelemään enää ekan kerran jälkeen.

Ahdistavampi oli kuitenkin leikki, jossa jokaisen otsaan laitettiin paperilappu jossa oli jonkun julkisuuden henkilön nimi, ja sitten piti kyselemällä selvittää, kuka itsellä oli. Olin tosi huono julkkiksissa silloin ja vieläkin. Onneksi sattui minulle tuttu silloin, taisi olla Martti Ahtisaari. Muuten olisin ollut siellä ikuisuuden. Muistan vieläkin vaikka siitä on 15 vuotta, koska oli niin hermostuttava tilanne :D

Parempi kysymys lienee, että millaisista ryhmäytymis/tutustumisleikeistä te pidätte? Älkääkä vastatko ettei mistään, vaan jos ois pakko keksiä joku.

Kun ilmeisesti ei oo ok koskea, katsoa silmiin, puhua itsestä, puhua toisesta, puhus ylipäätään mistään, tanssia, laulaa, liikkua oikeastaan mitenkään, olla rekemisissä muiden ihmisten kanssa...

Ihan mielenkiinnosta kyselen, sillä vaikka en itsekään uudessa porukassa aina kaikista leikeistä niinkään innostu, niin kyllä niihin aina voi osallistua. Mitään traumoja ei oo jääny ja usein on ollut hauskaakin.

Kerran ala-asteella kaikista luokkalaisista koostettiin laput, joihin muut olivat siis kirjoittaneet näistä luokkatovereistaan adjektiiveja tai muita mainintoja. Olin koulukiusattu ja lappuni oli luonnollisesti täynnä haukkumasanoja. En halunnut lukea sitä ääneen vaikka olisi pitänyt niin yksi poika sitten luki sen. Oli mukavaa, kun hän luki koko luokalle ääneen sen haukkumalistan... Ja ope hymisteli vieressä.

Tälläinen 'hauska' leikki lukion ryhmäytymispäivänä:

Porukka siis oli ringissä ja laitettiin kiertämään possupehmolelu ja jokaisen piti vuorollaan sanoa mihin possua pussaa, ei muuta. Kun oltiin tämä käyty läpi seuraava kierros oli niin, että jokaisen piti vuorollaan pussata vieressä seisovaa henkilöä siihen, mihin oli sanonut possua pussanneensa. Oli kiusallista.

Leikin nimi siis oli "pussaa possua"

Tämä ketju kertoo kyllä kaiken siitä miksi näitä tutustumisleikkejä tarvitaan. Kun kaikki on niin hirveää ja mitään ei "vapaaehtoisesti" voi tehdä niin vähän pakolla sitten että saadaan ihmiset puhumaan toisilleen ja tutustumaan.

Muuten ei synny tervettä työ/opiskelu/tms yhteisöä. Jos kukaan ei edes puhu kenellekään toiselle.

Minulle on jäänyt mieleen että piti etsiä luokasta itselleen mukava paikka. Sitten katsottiin paikkoja ja analysoitiin kuinka "Pirkko" on vetäytyvä ja epäsosiaalinen koska hakeutui jonnekin sivummalle. Muistan että tämä oli tosi noloa. Siis vaikka olisi totta niin mikä tämän idea on? Kertoa uusille opiskelukavereille että tämä tyyppi on tällainen outo, te muut tajusitte hakeutua toisten viereen mutta Pirkko halusi kauas muista.

Eläinperheet-kun pitää saada neljän henkilön ryhmät, niin jokainen saa paperilapun jossa on vaikka "Leijona-poika" tai "Kirahvityttö" tai " "Lehmä-äiti" ja sitten pitää esittää sitä eläintä kunnes löytää saman perheen kolme muuta jäsentä.