Itsemurhasta

Tämä on hyvin hankala aihe. Joku ymmärtää, että ihminen tahtoo kuolla kun on saanut diagnoosin vaikkapa alzheimerista tms sairaudesta ja tietää että elämä päättyy kuolaavana oliona, joka ei tunne ketään eikä muista mitään.

Miten niin masennus ei ole sairaus siinä missä esim. alzheimerkin? Tai halvaus? Masennus ei ole mitään yleistä "mielen heikkoutta" joka katoaa kun vaan muistaa näyttää urhealta ja "ottaa itseään niskasta kiinni". Tilapäisesti matalamieliselle ihmiselle voi sanoa näin, mutta että jollekulle, joka on ollut vuosia masentuneena ja joka sinnittelee vain lastensa/vanhempiensa/sisarustensa/kenen hyvänsä muun, paitsi itsensä, vuoksi?

Joo, jotkut meistä ovat "liian" herkkiä. Toiset pakenevat viikonloppuisin ja lomilla todellisuutta alkoholin avulla, jotkut muut masentuvat vakavasti. Jotain tutkimustuloksia on, että masentuneilla olisi puutetta d-vitamiinista ja liian vähän hyviä rasvoja ruokavaliossaan, mutta tiedä häntä (te, jotka olette masentuneita, ei kai se ota jos ei annakaan, vaikka kokeilisittekin jotain lisiä). Liiallinen sokerin saantikin kuulemma masentaa ja tyhmentää, en tiedä siitäkään.

Itselläni on teoriassa kaikki ainekset masentuneisuuteen:

1) Kaoottinen ja väkivaltainen, alkoholin värittämä varhaislapsuus

2) Työttömyys

3) Vähänlaatuisesti ystäviä

4) Mies kun on töissä, niin päivät jökötän totaalisen yksin

5) Vuosia sitten kärsitty burn-out, jonka aikana ilmeni lievää itsetuhoisuutta

6) Kosmeettista haittaa aiheuttava perussairaus

7) Lapsena koettua seksuaalista ahdistelua, josta menin muutamaksi kuukaudeksi hyvin huonoon kuntoon. Tyyliin veitsi-kurkulla -huonoon kuntoon

En kuitenkaan tällä hetkellä ole masentunut, minulla on itse asiassa ihan hyvä olo. Ehkä osittain siksi, että kun huomaan mustan tunnelin alkavan hahmottua silmieni eteen, kieltäydyn menemästä sinne, koska tämän hetkinen kieroutumaton ajatteluni ymmärtää että ainakin omalla kohdallani masennukseni oli omien aivojeni tuotosta ja vittumainen kehä, joka vahvisti itseään joka kierroksella. En minä enää halua kuolla, vaikka joskus oli aika, kun halusin.

Siksi sanonkin kaikille, jotka harkitsevat itsemurhaa:

Jos onnistutte repimään itsenne siitä helvetistä irti ja edes tovin näette elämänne kirkkaasti, ette todennäköisesti tahdo kuolla. Masennus on perseestä ja salakavala kaveri, joka onnistuu jotenkin pilaamaan joka ikisen asian elämästänne, kuin jokin home, ja uskottelemaan ettei mikään voi koskaan muuttua paremmaksi. Se on valetta.

Niinpä, ei varmaan kukaan uskois, että minäkin tekisin itsarin, jollei olis noita lapsia. Lasten takia on pakko jatkaa tätä paskaa. En vaan voi aiheuttaa niille sitä surua ja tuskaa. Enkä jättää niitä tänne "yksin". Ahdistaa joka jumalan päivä, koko ajan vaan enemmän. Ei ole ketään kelle puhua. Ulospäin vaikutan ihan normaalilta, puhun ja nauran kuten aina ennenkin. Sisällä on silti aivan mustaa. Yöllä itken, kun en saa nukuttua. Pelkään vaan, että joku päivä tää ahdistus saa vallan ja olen valmis jättämään lapset. Aika moni varmaan sanois silloin, että enpä olis siitäkään uskonut.

Itse olen päättänyt poistaa itseni täältä kuluttamasta luonnonvaroja ja yhteiskunnan tukia. Itsekäs en liene, koska minulla ei ole yhtäkään läheistä joka jäisi asiaa suremaan. Ei edes lemmikkieläintä. Itseni poistamisen muonavahvuudesta aion suorittaa täysipäiväisellä viinan juomisella, jota olen useamman vuoden jo harrastanutkin. Maksa ei vaan tahdo millään sanoa poks, vaikka sitä olen jo kauan odottanut. 

Mä olen siitä vähän erilainen tapaus, että mulla ei edes ole mitään erityistä ahdistusta ja tuskaa. On vain loputon tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Ei oikein mitään tunteita koskaan, ei mitään merkityksellistä tekemistä elämässä. Vain elossa pysymistä,  ymmärtämättä miksi. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen siitä vähän erilainen tapaus, että mulla ei edes ole mitään erityistä ahdistusta ja tuskaa. On vain loputon tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Ei oikein mitään tunteita koskaan, ei mitään merkityksellistä tekemistä elämässä. Vain elossa pysymistä,  ymmärtämättä miksi. 

Kuvailit aika hyvin oman elämäni. Tosin välillä on ollut kausia jolloin olen hetkeksi unohtanut miten merkityksetöntä ja tyhjää eläminen on, mutta ne kaudet eivät koskaan ole pysyviä aina palaan takaisin merkityksettömyyteen ja tyhjyyteen.

Joskus nuorempana karkotin tyhjyyden huippu-urheilulla, mutta ei sekään ura ikuisesti kestä. Sitten olen tehnyt juttuja jotka ovat itselleni vaikeita kuten opetellut uimahyppyjä tai muuta vähän extreemimpää, mutta ei silläkään ole tyhjyydestä eroon päässyt kuin hetkellisesti. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat niin typeriä, että eivät edes tajua kärsiä tai tajua omaa tilannettaan vaan elävät vain.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi olen edes olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen siitä vähän erilainen tapaus, että mulla ei edes ole mitään erityistä ahdistusta ja tuskaa. On vain loputon tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Ei oikein mitään tunteita koskaan, ei mitään merkityksellistä tekemistä elämässä. Vain elossa pysymistä,  ymmärtämättä miksi. 

Kuvailit aika hyvin oman elämäni. Tosin välillä on ollut kausia jolloin olen hetkeksi unohtanut miten merkityksetöntä ja tyhjää eläminen on, mutta ne kaudet eivät koskaan ole pysyviä aina palaan takaisin merkityksettömyyteen ja tyhjyyteen.

Joskus nuorempana karkotin tyhjyyden huippu-urheilulla, mutta ei sekään ura ikuisesti kestä. Sitten olen tehnyt juttuja jotka ovat itselleni vaikeita kuten opetellut uimahyppyjä tai muuta vähän extreemimpää, mutta ei silläkään ole tyhjyydestä eroon päässyt kuin hetkellisesti. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat niin typeriä, että eivät edes tajua kärsiä tai tajua omaa tilannettaan vaan elävät vain.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi olen edes olemassa.

Elämä on lahja, josta pitäisi jokaisen olla kiitollinen. Ilman elämää ei olisi yhtään mitään. Kadehdit siis ihmisiä, jotka ovat niin fiksuja, että eivät turhaat halua kärsiä tai miettiä liikaa turhuuksia vaan keskittyvät nauttimaan elämästä.

Jos elämäsi tuntuu niin turhalta tai päämäärättömältä, että siitä pitää kärsiä, niin kannattaisi muuttaa ajattelu- ja toimintatapoja. Ala vaikka tehdä toisille ihmisille hyvää, niin saatat löytää omaan elämääsikin täytettä. Pahinta on se, että luulee olevansa jotenkin liian fiksu kestämään elämää. Tyhmyyttä se oikeasti on eikä silloin kannata miettiä itselle liian vaikeita asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Mun isäni sairastaa Alzheimeria enkä yhtään ihmetteleisi jos tekisi ratkaisun lähteä oman käden kautta.

Mä ymmärrän hyvin miten sietämätön ajatus elämästä hömelönä ja muiden huollettevana on. Tosin teko täytyy tehdä ajoissa, myöhemmin sitä ei enää ehkä osaa/ymmärrä.

Alzheimeriin on uusi hoito: puoli tuntia liikuntaa päivässä, viitenä päivänä viikossa.

Melatoniinia nukkumisen parantamiseen.

B-vitamiineja

Q10:tä.

On saatu hyviä tuloksia ja kannattaa kokeilla.

Nyt on taas huonoa provoa. Mitä ihmeen kiksejä sinä tuosta saat? Sulla taitaa olla aika paha olo.

Linkki aiheesta:

http://newsroom.ucla.edu/releases/memory-loss-associated-with-alzheimer…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen siitä vähän erilainen tapaus, että mulla ei edes ole mitään erityistä ahdistusta ja tuskaa. On vain loputon tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Ei oikein mitään tunteita koskaan, ei mitään merkityksellistä tekemistä elämässä. Vain elossa pysymistä,  ymmärtämättä miksi. 

Kuvailit aika hyvin oman elämäni. Tosin välillä on ollut kausia jolloin olen hetkeksi unohtanut miten merkityksetöntä ja tyhjää eläminen on, mutta ne kaudet eivät koskaan ole pysyviä aina palaan takaisin merkityksettömyyteen ja tyhjyyteen.

Joskus nuorempana karkotin tyhjyyden huippu-urheilulla, mutta ei sekään ura ikuisesti kestä. Sitten olen tehnyt juttuja jotka ovat itselleni vaikeita kuten opetellut uimahyppyjä tai muuta vähän extreemimpää, mutta ei silläkään ole tyhjyydestä eroon päässyt kuin hetkellisesti. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat niin typeriä, että eivät edes tajua kärsiä tai tajua omaa tilannettaan vaan elävät vain.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi olen edes olemassa.

Lue Eckhart Tollen Läsnäolon voima ja ehkä ymmärrät...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen siitä vähän erilainen tapaus, että mulla ei edes ole mitään erityistä ahdistusta ja tuskaa. On vain loputon tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Ei oikein mitään tunteita koskaan, ei mitään merkityksellistä tekemistä elämässä. Vain elossa pysymistä,  ymmärtämättä miksi. 

Kuvailit aika hyvin oman elämäni. Tosin välillä on ollut kausia jolloin olen hetkeksi unohtanut miten merkityksetöntä ja tyhjää eläminen on, mutta ne kaudet eivät koskaan ole pysyviä aina palaan takaisin merkityksettömyyteen ja tyhjyyteen.

Joskus nuorempana karkotin tyhjyyden huippu-urheilulla, mutta ei sekään ura ikuisesti kestä. Sitten olen tehnyt juttuja jotka ovat itselleni vaikeita kuten opetellut uimahyppyjä tai muuta vähän extreemimpää, mutta ei silläkään ole tyhjyydestä eroon päässyt kuin hetkellisesti. Kadehdin ihmisiä, jotka ovat niin typeriä, että eivät edes tajua kärsiä tai tajua omaa tilannettaan vaan elävät vain.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi olen edes olemassa.

Lue Eckhart Tollen Läsnäolon voima ja ehkä ymmärrät...

Andrea Sachs wrote in TIME magazine that the book is "awash in spiritual mumbo jumbo" and "unhelpful for those looking for practical advice" (https://en.wikipedia.org/wiki/The_Power_of_Now#Reception)

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten ne ihmiset, jotka oikeasti ovat ainoastaan taakka läheisilleen ja yhteiskunnalle? Joita muiden täytyy vuodesta toiseen elättää, jotka aiheuttavat vain murhetta ja pahaa mieltä läheisilleen, joskus jopa fyysistä vahinkoa tahallaan tai vahingossa. Ne ihmiset, joilla ei oikeasti ole mitään hyvää annettavana muille?

Voiko joku oikeasti olla sitä mieltä, että tällaisen ihmisen itsari on itsekäs teko?

Kukaan ihminen ei ole ainoastaan taakka kaikille. Ei kukaan. Tämä on vääristynyttä ajattelua. Yhtä hyvin veronmaksajien voisi ajatella elättävän virkamiehiä, mutta ovatko virkamiehet taakka muille?  Vaikka eläisi tuilla, ei ole mikään taakka, vaan tasaveroinen yhteiskunnan jäsen. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää. 

Ja kyllä itsemurha on tässäkin itsekäs teko, vaikka sitä pyrkisi tälläisilla verukkeilla oikeuttamaan.

Näin vuosi-pari sitten Kansallisteatterissa näytelmän Kuningas kuolee (erinomainen näytelmä!), ja siitä jäi mieleeni kuninkaan toive saada pakollisen kuoleman edessä itsemurhaajan mielentila, ts. itse haluta kuolemaa.

Minäkin olen tuon kuninkaan kaltainen, ts. olen niitä, jotka tarrautuvat elämään. En luopuisi elämästäni millään, vaikka se ei kovin kummoista olekaan.

Parantumattoman ja kuolemaan johtavan sairauden edessä minäkin toivoisin itselleni itsemurhaajan mielentilaa, voimakasta halua vapaaehtoisesti luopua elämästä. Se olisi erinomainen lääke kuolemanpelkoon.

Läheinen ystävä lähti itse muutama vuosi sitten, kun oli kärsinyt sarjan pahoja menetyksiä, poti masennusta ja varmaan myös syyllisyyttä että on itse vaikuttanut tilanteeseensa. Aina välillä mietin, olisiko hänen ikävä kierteensä jatkunut vai olisiko hän nyt onnellinen isoäiti, hyvässä parisuhteessa ja asiat kunnossa. Tiesin ensimmäisistä yrityksistä, näin läheltä sitä raakaa ahdistusta ja virallisen mielenterveyshoidon tehottomuutta, silti lopullinen ratkaisu oli hirveä järkytys ja suru.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs sitten ne ihmiset, jotka oikeasti ovat ainoastaan taakka läheisilleen ja yhteiskunnalle? Joita muiden täytyy vuodesta toiseen elättää, jotka aiheuttavat vain murhetta ja pahaa mieltä läheisilleen, joskus jopa fyysistä vahinkoa tahallaan tai vahingossa. Ne ihmiset, joilla ei oikeasti ole mitään hyvää annettavana muille?

Voiko joku oikeasti olla sitä mieltä, että tällaisen ihmisen itsari on itsekäs teko?

Kukaan ihminen ei ole ainoastaan taakka kaikille. Ei kukaan. Tämä on vääristynyttä ajattelua. Yhtä hyvin veronmaksajien voisi ajatella elättävän virkamiehiä, mutta ovatko virkamiehet taakka muille?  Vaikka eläisi tuilla, ei ole mikään taakka, vaan tasaveroinen yhteiskunnan jäsen. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää. 

Ja kyllä itsemurha on tässäkin itsekäs teko, vaikka sitä pyrkisi tälläisilla verukkeilla oikeuttamaan.

Minulla on kyllä käsitys, että sellaiset ihmiset jotka aiheuttavat murhetta ja pahaa mieltä omaisilleen eivät ole jonossa ensimmäisenä itsaria tekemässä.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ihminen ei ole ainoastaan taakka kaikille. Ei kukaan. Tämä on vääristynyttä ajattelua. Yhtä hyvin veronmaksajien voisi ajatella elättävän virkamiehiä, mutta ovatko virkamiehet taakka muille?  Vaikka eläisi tuilla, ei ole mikään taakka, vaan tasaveroinen yhteiskunnan jäsen. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää. 

Ja kyllä itsemurha on tässäkin itsekäs teko, vaikka sitä pyrkisi tälläisilla verukkeilla oikeuttamaan.

Itsemurhan väittämistä itsekkääksi teoksi mitätöi koko elämän laadun ja sisällön ihan kokonaan. 

Menee kyllä ihan border line sadismiksi väittää vaikkapa hitaasti kuoliaaksi mätänevälle diabetesta ja munuaisairautta sairastavalle kun lihakset menevät hitaasti kuolioon sairauden aiheuttamien verenkiertohäiriöiden takia, ihminen sokeutuu ja ihminen mätänee kuoliaaksi hitaasti, sekä itkee kaikki päivät ja yöt kovia kipujaan, että itsemurha on itsekästä. Kun kohtalona on sokeana mädäntyä kuoliaaksi hitaasti kärsien niin kovista kivuista, että edes raju väkivalta ei aiheuta niin kovia kipuja.

bbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbbb