Itsemurhasta

Äitini teki itsemurhan 10v. sitten. Olen vieläkin ''vihainen'' siitä, joten ymmärrän täysin kun sanotaan että se on itsekkäintä mitä voi tehdä. Äitiäni jäi kaipaamaan kaksi alaikäistä veljeäni, mummini, pappani sekä muut sukulaiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Ihminen joka uhkailee itsemurhalla ei halua kuolla, hän haluaa apua. Ihminen joka haluaa kuolla, saattaa jopa olla iloinen ja pirteä viimeiset päivänsä kun on viimein päättänyt tehdä sen mitä haluaa. Siksi aina sanotaan itsemurhan tehneistä, ettei ikinä olisi uskonut. Ihminen joka haluaa kuolla ei ole itsekäs, hän voi ajatella, että olisi kaikille parempi jos häntä ei olisi. Hänen ei tarvitsisi elää, eikä muiden hänestä enää murehtia. Suuri helpotus voi olla päättää päivänsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Kiva esimerkki. Ne hallituksen jäsenet viettävät työpäivänsä yleensä muualla kuin eduskuntatalossa. Suurin osa eduskunnan työntekijöistä on ihan muita kuin poliitikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Ihminen joka uhkailee itsemurhalla ei halua kuolla, hän haluaa apua. Ihminen joka haluaa kuolla, saattaa jopa olla iloinen ja pirteä viimeiset päivänsä kun on viimein päättänyt tehdä sen mitä haluaa. Siksi aina sanotaan itsemurhan tehneistä, ettei ikinä olisi uskonut. Ihminen joka haluaa kuolla ei ole itsekäs, hän voi ajatella, että olisi kaikille parempi jos häntä ei olisi. Hänen ei tarvitsisi elää, eikä muiden hänestä enää murehtia. Suuri helpotus voi olla päättää päivänsä.

Sitähän läheiset eivät usein ymmärrä, että itsemurhan tekevä sairaassa päässään voi ajatella noin: teen muille palveluksen, heidän on parempi elää ilman minua. Joku voi jopa ajatella olevansa vaaraksi muille, vaikka masentuneet harvoin ovat väkivaltaisia muita kuin itseään kohtaan. Masennus vääristää ajatusmaailmaa rajusti ja vaikka sairastunut sen jotenkin tiedostaa, ei pysty muuttamaan ajatuksiaan - jos pystyisi, olisi terve. 

Ei kannata tapoaa itseään.Vaikja ahdistaisi ja masentaisi kuinka, kannattaa hakea lääkitys ja antaa ajan kulua.Varmasti kaikki muuttuu paremmaksi jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata tapoaa itseään.Vaikja ahdistaisi ja masentaisi kuinka, kannattaa hakea lääkitys ja antaa ajan kulua.Varmasti kaikki muuttuu paremmaksi jossain vaiheessa.

Tässä on nyt annettu kulua 30 vuotta, josta 10 vuotta lääkityksellä ja lisäksi vajaa vuosi ja kaikki liikenevät rahat käytetty terapiaan. Koskahan muuttuisi paremmaksi?

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata tapoaa itseään.Vaikja ahdistaisi ja masentaisi kuinka, kannattaa hakea lääkitys ja antaa ajan kulua.Varmasti kaikki muuttuu paremmaksi jossain vaiheessa.

Mulla on lääkitys mutta mitä se auttaa, kun te-keskus päätti että mullehan ei mitään maksella. Ei tästä enää nousta.

t. Vittu vihaan te-toimistoa -ketjun ap

Minä olen jo vuosia miettinyt itsemurhaa. Ensimmäiset ajatukset tästä tulivat kuudennella luokalla. Minua kiusattiin koulussa erilaisuuteni takia ja vielä tänäkin päivänä minua pidetään hieman outona ja ystävyyssuhteiden hankkiminen on vaikeaa. Ei minulla oikeastaan ole mitään miksi tässä maailmassa eläisin, paitsi vanhempani. He ovat ainoa syy miksi vielä elän. Olen kyllä masentunut, mutta sen verran minulla on vielä empatiakykyä muita kohtaan, että en haluaisi tuottaa heille sitä tuskaa minkä tiedän heidän kokevan jos tapan itseni. Silti ajattelen kuolemaa päivittäin ja kaipaan jo pois. Eihän tässä ole mitään järkeä, että elän täällä vain heidän takiaan. Kerran olin jo päättänyt päivän milloin kuolen ja kun se päätöksen tein niin tunsin oloni pitkästä aikaa onnelliseksi ja helpottuneeksi. Päätös piti perua, koska sattui eräs toinen kuolemantapaus. Nyt sitten edelleen arvon, että mitähän minä tekisin. Elämänhalua ei yksinkertaisesti ole ollut vuosiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Sellaista se on. Eräs maraton juoksua harrastava miespuolinen ystäväni teki itsemurhan muutama kuukausi sitten, koska ikää oli jo yli 40v eikä ollut vieläkään löytänyt puolisoa joten yhteiskunnalle ei ollut hänelle oikein mitään tarjottavaa enää. Todennäköisesti hän olisi ollut vain vielä yksinäisempi kun ikää tulee lisää kuin mitä oli nuorempana kun vanhenpana ei jaksa enää olla harrastuksissakaan samalla tavalla mukana kun nuorempana.

Ei kukaan aikuinen ihminen tapa itseään ihan heppoisin perustein. Kyllä siinä asiaa on ajateltu jo pitkään. Olisi mahtavaa jos kaikki masentuneet saisivat apua ja elämänsä kohdilleen, mutta kylmä fakta on, että kaikki eivät apua saa eivätkä sellaista elämää, mikä motivoisi heidät jaksamaan. Olen siis sitä mieltä, että kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus päättää itse päivänsä.

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan aikuinen ihminen tapa itseään ihan heppoisin perustein. Kyllä siinä asiaa on ajateltu jo pitkään. Olisi mahtavaa jos kaikki masentuneet saisivat apua ja elämänsä kohdilleen, mutta kylmä fakta on, että kaikki eivät apua saa eivätkä sellaista elämää, mikä motivoisi heidät jaksamaan. Olen siis sitä mieltä, että kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus päättää itse päivänsä.

Kyllä ne syyt lähes aina ovat heppoiset. Lueppas joskus Mätämunan Muistelmat, kirjoittajana Seppo Heikinheimo. Hän tappoi itsensä vietyään kirjan kustantamoon. Syyt voit lukea kirjasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Kun on oppinut lapsena ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, niin pettymykset eivät tunnu siltä kuin käännettäisiin veistä sydämessä. Luuletko, että vain itsemurhan tehneet ihmiset ovat kokeneet kurjuuta? 

Toisella joku asia voi aiheuttaa ihan normaalin pettymyksen ja kurjuuden tunteen joku toinen taas samasta asiasta on valmis tekemään itsemurhan, koska ei osaa hallita tuntemuksiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan aikuinen ihminen tapa itseään ihan heppoisin perustein. Kyllä siinä asiaa on ajateltu jo pitkään. Olisi mahtavaa jos kaikki masentuneet saisivat apua ja elämänsä kohdilleen, mutta kylmä fakta on, että kaikki eivät apua saa eivätkä sellaista elämää, mikä motivoisi heidät jaksamaan. Olen siis sitä mieltä, että kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus päättää itse päivänsä.

Kyllä ne syyt lähes aina ovat heppoiset. Lueppas joskus Mätämunan Muistelmat, kirjoittajana Seppo Heikinheimo. Hän tappoi itsensä vietyään kirjan kustantamoon. Syyt voit lukea kirjasta.

Ulkopuoliselle syyt voivat olla heppoiset, mutta tekijälle kuolemanvakavat. Aika usein ulkopuolinen on oikeassa ja siksi ihmisten olisi hyvä saada asiantuntevaa apua masennukseen ja muihin syihin itsemurha-ajatusten takana. Jos terapia on latteiden mietelauseiden tasoista, se vain saa kognitiivisesti vääristyneen mutta loogisesti vahvan ihmisen vakuuttuneemmaksi itsemurhan aiheellisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Mun isäni sairastaa Alzheimeria enkä yhtään ihmetteleisi jos tekisi ratkaisun lähteä oman käden kautta.

Mä ymmärrän hyvin miten sietämätön ajatus elämästä hömelönä ja muiden huollettevana on. Tosin teko täytyy tehdä ajoissa, myöhemmin sitä ei enää ehkä osaa/ymmärrä.

Alzheimeriin on uusi hoito: puoli tuntia liikuntaa päivässä, viitenä päivänä viikossa.

Melatoniinia nukkumisen parantamiseen.

B-vitamiineja

Q10:tä.

On saatu hyviä tuloksia ja kannattaa kokeilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Kun on oppinut lapsena ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, niin pettymykset eivät tunnu siltä kuin käännettäisiin veistä sydämessä. Luuletko, että vain itsemurhan tehneet ihmiset ovat kokeneet kurjuuta? 

Toisella joku asia voi aiheuttaa ihan normaalin pettymyksen ja kurjuuden tunteen joku toinen taas samasta asiasta on valmis tekemään itsemurhan, koska ei osaa hallita tuntemuksiaan.

Toiset meistä ovat herkempiä kuin toiset. Ei siihen mikään tunteiden tutkiskelu ja hallinta auta. Eikös kaikkialla sanota, että ne tunteet pitää tuntea ja niitä ei saa tukahduttaa? Entä jos tämän ihmisen elämä on ollut aina pelkkää surua ja murhetta. Miksi ihmeessä siihen pitäisi jäädä kärvistelemään? Eihän siinä ole mitään järkeä. Kyllä meitä ihmisiä täällä maapallolla riittää aivan tarpeeksi muutenkin.

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan aikuinen ihminen tapa itseään ihan heppoisin perustein. Kyllä siinä asiaa on ajateltu jo pitkään. Olisi mahtavaa jos kaikki masentuneet saisivat apua ja elämänsä kohdilleen, mutta kylmä fakta on, että kaikki eivät apua saa eivätkä sellaista elämää, mikä motivoisi heidät jaksamaan. Olen siis sitä mieltä, että kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus päättää itse päivänsä.

Kyllä ne syyt lähes aina ovat heppoiset. Lueppas joskus Mätämunan Muistelmat, kirjoittajana Seppo Heikinheimo. Hän tappoi itsensä vietyään kirjan kustantamoon. Syyt voit lukea kirjasta.

Ulkopuoliselle syyt voivat olla heppoiset, mutta tekijälle kuolemanvakavat. Aika usein ulkopuolinen on oikeassa ja siksi ihmisten olisi hyvä saada asiantuntevaa apua masennukseen ja muihin syihin itsemurha-ajatusten takana. Jos terapia on latteiden mietelauseiden tasoista, se vain saa kognitiivisesti vääristyneen mutta loogisesti vahvan ihmisen vakuuttuneemmaksi itsemurhan aiheellisuudesta.

Kyllä. Mutta selvitäppäs, miksi ECT-hoitoa (sähköhoito) ei käytetä itsetuhoisten hoitamisessa, vaikka tiedetään, että se tehoaa parhaiten, eikä siitä ole koskaan niin suuria sivuvaikutuksia kuin lääkkeistä? Miksi itsetuhoiselle annetaan itsetuhoa lisääviä lääkkeitä valvomatta käteen, jos menet valittamaan itsetuhoisuutta lääkäriin? Eikö tämä tarkoita sitä, että itsetuhoisten halutaankin tappavan itsensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Mun isäni sairastaa Alzheimeria enkä yhtään ihmetteleisi jos tekisi ratkaisun lähteä oman käden kautta.

Mä ymmärrän hyvin miten sietämätön ajatus elämästä hömelönä ja muiden huollettevana on. Tosin teko täytyy tehdä ajoissa, myöhemmin sitä ei enää ehkä osaa/ymmärrä.

Alzheimeriin on uusi hoito: puoli tuntia liikuntaa päivässä, viitenä päivänä viikossa.

Melatoniinia nukkumisen parantamiseen.

B-vitamiineja

Q10:tä.

On saatu hyviä tuloksia ja kannattaa kokeilla.

Nyt on taas huonoa provoa. Mitä ihmeen kiksejä sinä tuosta saat? Sulla taitaa olla aika paha olo.

Pitäkää huoli ihmisistä.

Kutsukaa sinkutkin kylään...

Ihminen tarvitsee ihmistä elääkseen...

Kun aikuinen on hiljaa tai tunteet kuohuu yli, jotain ei ole hyvin.

Lähimmäisen rakkauden osoittaminen ei niin läheiselle on iso ele, joka on pelastanut monia itsemurhalta ja voisi pelastaa useampia...