Itsemurhasta

Vierailija kirjoitti:

Willy Loman kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan aikuinen ihminen tapa itseään ihan heppoisin perustein. Kyllä siinä asiaa on ajateltu jo pitkään. Olisi mahtavaa jos kaikki masentuneet saisivat apua ja elämänsä kohdilleen, mutta kylmä fakta on, että kaikki eivät apua saa eivätkä sellaista elämää, mikä motivoisi heidät jaksamaan. Olen siis sitä mieltä, että kyllä ihmisellä täytyy olla oikeus päättää itse päivänsä.

Kyllä ne syyt lähes aina ovat heppoiset. Lueppas joskus Mätämunan Muistelmat, kirjoittajana Seppo Heikinheimo. Hän tappoi itsensä vietyään kirjan kustantamoon. Syyt voit lukea kirjasta.

Ulkopuoliselle syyt voivat olla heppoiset, mutta tekijälle kuolemanvakavat. Aika usein ulkopuolinen on oikeassa ja siksi ihmisten olisi hyvä saada asiantuntevaa apua masennukseen ja muihin syihin itsemurha-ajatusten takana. Jos terapia on latteiden mietelauseiden tasoista, se vain saa kognitiivisesti vääristyneen mutta loogisesti vahvan ihmisen vakuuttuneemmaksi itsemurhan aiheellisuudesta.

Kyllä. Mutta selvitäppäs, miksi ECT-hoitoa (sähköhoito) ei käytetä itsetuhoisten hoitamisessa, vaikka tiedetään, että se tehoaa parhaiten, eikä siitä ole koskaan niin suuria sivuvaikutuksia kuin lääkkeistä? Miksi itsetuhoiselle annetaan itsetuhoa lisääviä lääkkeitä valvomatta käteen, jos menet valittamaan itsetuhoisuutta lääkäriin? Eikö tämä tarkoita sitä, että itsetuhoisten halutaankin tappavan itsensä?

Mistäs luotettavasta lähteestä tämän saisi selvitettyä?

Pitäkää huoli ihmisistä.

Kutsukaa sinkutkin kylään...

Ihminen tarvitsee ihmistä elääkseen...

Kun aikuinen on hiljaa tai tunteet kuohuu yli, jotain ei ole hyvin.

Lähimmäisen rakkauden osoittaminen ei niin läheiselle on iso ele, joka on pelastanut monia itsemurhalta ja voisi pelastaa useampia...

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää huoli ihmisistä.

Kutsukaa sinkutkin kylään...

Ihminen tarvitsee ihmistä elääkseen...

Kun aikuinen on hiljaa tai tunteet kuohuu yli, jotain ei ole hyvin.

Lähimmäisen rakkauden osoittaminen ei niin läheiselle on iso ele, joka on pelastanut monia itsemurhalta ja voisi pelastaa useampia...

Olisihan se kivaa jos se menisi noin, mutta itselläni meni välit poikki parhaan ystäväni kanssa, jonka kanssa ollaan oltu kavereita lapsuudesta saakka sen jälkeen kun hän löysi vaimon ja teki pari lasta. Hänen vaimonsa aina mustamaalasi minua, että olen jotenkin outo tyyppi aina kun kävin kylässä vaikka en kovinkaan usein edes käynyt. Muutenkin oli aina olo, että olen vain joku tarpeeton kolmaspyörä kun en ole itse päässyt mukaan siihen keskiluokkaiseen elämään missä perustellaan perheitä ja tehdään lapsia.

Jostain tutkimuksesta luin, että ystävien määrä on ihmisen elämässä keskimäärin suurimmillaan 25v vanhana ja siitä se sitten lähtee alaspäin tasaisesti mitä vanhemmaksi tulee. Vanhempana sitä on äärettömän vaikea enää saada uusia ystäviä, koska jokaisella on jo ne omat kuviot joihin ei enää niin helposti mahdu kuin korkeintaan satunnaisena tuttuna. Itsellänikin ainoa ystävä on eräs toinen vanha lapsuuden tuttuni, koska hänellä on samanlainen elämäntilanne kuin itselläni, mutta jos hänestä aika jättää sitten ei ole enää ketään.

Jos sinulla ei ole omaa perhettä ja lapsia, sitten kun ikää tulee se 50v tai enemmän niin ei sinulla välttämättä enää oikein ole mitään syytä elää. Ei se kovin paljon säväytä jos ostat uuden älypuhelimen tai isomman taulutelkkarin. Lisäksi mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä vähemmän miellyttävä hän on fyysisesti ja henkisesti ystävien hankkiminen muuttuu hitaasti vaikeammaksi. Monet vanhat ihmiset muuttuvat niin vastenmielisiksi, että et välttämättä edes haluaisia olla heidän ystävänsä itsekkään. Varsinkin ne ketkä eivät ole kelvanneet puolisoksi kenellekään.

Tämä vain on totuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Minusta nä "hallitus on syypää kaikkeen"-ihmiset ovat naurattavia. Miten hallitus voi olla syynä jonkun itsemurhaan ja jonkun masentumiseen? USA:n oikeiston mantroja, jotka ovat levinneet tännekin nettiaikakaudella. Ja mitä tulee pommiautolla ajamiseen päin Eduskuntataloa, en näe asiassa mitää hohdokasta. Kun vaikka Pariisissa joku räjäyttää itsensä, tai Turkissa, tappaen muita ihmisiä samalla, nousee asiasta kamala haloo. Miksei se sitten ole ok näiden samojen ihmisten mielestä, niin kuin pahoin pelkään?

Et voi olla enää tosissas.

Paska trolli, koeta ny edes.

Ei saatana kirjoitti:

Et voi olla enää tosissas.

Paska trolli, koeta ny edes.

EI HELVETTI VÄÄRÄ KESKUSTELU ANTEEKSI!

Lapsen hankkiminen silloin kun on vakavasti masentunut on itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäkää huoli ihmisistä.

Kutsukaa sinkutkin kylään...

Ihminen tarvitsee ihmistä elääkseen...

Kun aikuinen on hiljaa tai tunteet kuohuu yli, jotain ei ole hyvin.

Lähimmäisen rakkauden osoittaminen ei niin läheiselle on iso ele, joka on pelastanut monia itsemurhalta ja voisi pelastaa useampia...

Olisihan se kivaa jos se menisi noin, mutta itselläni meni välit poikki parhaan ystäväni kanssa, jonka kanssa ollaan oltu kavereita lapsuudesta saakka sen jälkeen kun hän löysi vaimon ja teki pari lasta. Hänen vaimonsa aina mustamaalasi minua, että olen jotenkin outo tyyppi aina kun kävin kylässä vaikka en kovinkaan usein edes käynyt. Muutenkin oli aina olo, että olen vain joku tarpeeton kolmaspyörä kun en ole itse päässyt mukaan siihen keskiluokkaiseen elämään missä perustellaan perheitä ja tehdään lapsia.

Jostain tutkimuksesta luin, että ystävien määrä on ihmisen elämässä keskimäärin suurimmillaan 25v vanhana ja siitä se sitten lähtee alaspäin tasaisesti mitä vanhemmaksi tulee. Vanhempana sitä on äärettömän vaikea enää saada uusia ystäviä, koska jokaisella on jo ne omat kuviot joihin ei enää niin helposti mahdu kuin korkeintaan satunnaisena tuttuna. Itsellänikin ainoa ystävä on eräs toinen vanha lapsuuden tuttuni, koska hänellä on samanlainen elämäntilanne kuin itselläni, mutta jos hänestä aika jättää sitten ei ole enää ketään.

Jos sinulla ei ole omaa perhettä ja lapsia, sitten kun ikää tulee se 50v tai enemmän niin ei sinulla välttämättä enää oikein ole mitään syytä elää. Ei se kovin paljon säväytä jos ostat uuden älypuhelimen tai isomman taulutelkkarin. Lisäksi mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä vähemmän miellyttävä hän on fyysisesti ja henkisesti ystävien hankkiminen muuttuu hitaasti vaikeammaksi. Monet vanhat ihmiset muuttuvat niin vastenmielisiksi, että et välttämättä edes haluaisia olla heidän ystävänsä itsekkään. Varsinkin ne ketkä eivät ole kelvanneet puolisoksi kenellekään.

Tämä vain on totuus.

No huh! Jollakin on varsin omituionen käsitys elämisen tarkoituksesta. Kaikkien ihmisten ei todellakaan tarvitse lisääntyä, saati perustaa perhettä. Itse en ole koskaan halunnut moista taakkaa itselleni. Eläminen on paljon mielekkäämpää ilman perheen ja lasten kahletta. Mutta tämä siis pätee minun kohdallani. Ymmärrän kyllä, että asia voi olla vaikea jollekin toiselle, joka on yksin vastoin omaa tahtoaan.

M53

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Mites kun mun lapsuudessa ja nuoruudessa on tylsyyttä ja pettymyksiä riittänyt ja silti en kestä tätä aikuisuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Miten ihmeessä pommilastin ajaminen eduskuntataloon parantaisi jälkeenjääneiden oloa????

Kyse oli esimerkistä. Jos hallitus on paska ja masennuksen syy on hallitus, niin hallituksen muuttaminen auttaa ainakin samalla tavoin ajattelevia. Useimmiten masennuksen syy on sitä, että päättäjät eivät ymmärrä miten paskaa politiikkaa he ajavat yksilöiden kannalta.

Eipä olis ikinä tullut mieleeni syyttää hallitusta omasta masennuksestani. 

Oletko ihan oikeasti vakavissasi?

Masentunut syyttää pahasta olostaan ja kaikesta muustakin joitain muita ihmisiä tai vaikka hallitusta. Pomo, puoliso, aikuiset lapset, pienet lapset, sukulaiset, sossu, lääkärit, työ/työttömyys, aina löytyy joku syy josta saa pahan mielen ja heittäytyä marttyyriksi.

Jokaisella on oikeus päättää oma elämänsä. Joskus käy niin että teko ei onnistu ja sekin on jonkun vika tai alunperin sen pelastajan vika.  Sinänsä aika ristiriitaista että itsemurhaajan pitäisi olla järjissään päättääkseen teosta mutta järjissään ei varmasti tekisi itsemurhaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä isän itsemurha teki minut ensin vihaiseksi ja paljon sitä pohdittiin, että miksi. Mutta yllättävän nopeasti sen oppi hyväksymään, että hän itse sitä halusi.

Mun isäni sairastaa Alzheimeria enkä yhtään ihmetteleisi jos tekisi ratkaisun lähteä oman käden kautta.

Mä ymmärrän hyvin miten sietämätön ajatus elämästä hömelönä ja muiden huollettevana on. Tosin teko täytyy tehdä ajoissa, myöhemmin sitä ei enää ehkä osaa/ymmärrä.

Alzheimeriin on uusi hoito: puoli tuntia liikuntaa päivässä, viitenä päivänä viikossa.

Melatoniinia nukkumisen parantamiseen.

B-vitamiineja

Q10:tä.

On saatu hyviä tuloksia ja kannattaa kokeilla.

Nyt on taas huonoa provoa. Mitä ihmeen kiksejä sinä tuosta saat? Sulla taitaa olla aika paha olo.

Itseasiassa liikuntaa on käytetty kauan vanhainkodeissa ts. ulos vientiä. Ei se paranna alzheimeriä (mikään ei paranna) mutta parantaa mielialaa ja sitä kautta vaikuttaa aivoihin. Läheiseni on piristynyt huomattavasti kun pääsi hoitokotiin ja aloitettiin säännöllinen ulosvienti, Alzheimer-potilas hänkin. Tauti etenee silti kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Kun on oppinut lapsena ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, niin pettymykset eivät tunnu siltä kuin käännettäisiin veistä sydämessä. Luuletko, että vain itsemurhan tehneet ihmiset ovat kokeneet kurjuuta? 

Toisella joku asia voi aiheuttaa ihan normaalin pettymyksen ja kurjuuden tunteen joku toinen taas samasta asiasta on valmis tekemään itsemurhan, koska ei osaa hallita tuntemuksiaan.

No kun pahasti masentuneella se ei ole enää mikään yksi "asia" joka aiheuttaa tuskaa vaan tuska on se ainoa tunne jota jatkuvasti tunnet tapahtui ympärilläsi mitä tahansa. Jokin kiva juttu voi parempina hetkinä harhuttaa vähäksi aikaa taas ilahtumaan tai olemaan edes normaalitilassa mutta pian taas se sama ahdistus hiipii takaisin ja ne äänet takaraivossa jotka muistuttavat kaikesta siitä miksi vihaat itseäsi. Et voi ikinä oikeasti nauttia mistään koska tiedät että todellisuuden oikea olemus on musta helvetti ja kaiken tarkoituksettomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Itsemurha on itsekkyyden huipentuma ja pahinta narsismia. 

Jos on parantumattomasti sairas, hyväksyn eutanasian mutten itsemurhaa.

Toistuvat masennukset, kaikilla menee välillä huonosti ja on huonoja aikoja, mutta masennus on nyt muotia.

Anteeksi mutta sä et nyt taida tietää mistä puhut.

Yleensä sellaiset esittävät niitä suurimpia totuuksia suurella äänellä.

Siinä mielessä olet oikeassa, etten ole itsemurhaa itse tehnyt, joten en siitä voi sanoa.

Mutta olen vahvasti sitä mieltä, että itsemurha on pahimmanlaatuista itsekkyyttä. 

Sekö ei ole itsekkyyttä, että vaatisi toista jatkamaan tuskallista elämistä, usein suoranaista kitumista, vain siksi että muuten toisia tunnepohjaisesti sattuu, tai tulee esim. taloudellisia vaikeuksia jos lähtijä on puoliso? 

On se itsekkyytä, jos siitä ei ensin kerro noille läheisille. Itsemurhaa voisi verrata siihen, että pakenisi vaikeuksiaan jonnekkin ulkomaille kertomatta omaisille mitään. 

Tässä erittäin osava vertaus. Itsemurha jos mikä on todellista pelkuruutta ja halua mennä siitä mistä aita on matalin. Eutanasia parantumattomasti sairaalle on aivan eri asia. Masennus ei ole tälläinen sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Kun on oppinut lapsena ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, niin pettymykset eivät tunnu siltä kuin käännettäisiin veistä sydämessä. Luuletko, että vain itsemurhan tehneet ihmiset ovat kokeneet kurjuuta? 

Toisella joku asia voi aiheuttaa ihan normaalin pettymyksen ja kurjuuden tunteen joku toinen taas samasta asiasta on valmis tekemään itsemurhan, koska ei osaa hallita tuntemuksiaan.

No kun pahasti masentuneella se ei ole enää mikään yksi "asia" joka aiheuttaa tuskaa vaan tuska on se ainoa tunne jota jatkuvasti tunnet tapahtui ympärilläsi mitä tahansa. Jokin kiva juttu voi parempina hetkinä harhuttaa vähäksi aikaa taas ilahtumaan tai olemaan edes normaalitilassa mutta pian taas se sama ahdistus hiipii takaisin ja ne äänet takaraivossa jotka muistuttavat kaikesta siitä miksi vihaat itseäsi. Et voi ikinä oikeasti nauttia mistään koska tiedät että todellisuuden oikea olemus on musta helvetti ja kaiken tarkoituksettomuus.

No kannattas varmaan lopettaa tommonen negailussa vellominen. Jos tollasta harrastaa, niin on ihan selvää  että ei terveenä pitkään pysy. Masennus on pitkälti itse aiheutettua. Masentunut on itse antanut masennukselle vallan ja jäänyt tuleen makaamaan. Tosta voi kyllä nousta, mutta se vaatii vuosion työn, johon monilla ei riitä selkärankaa.

Mun masennus on syventynyt sille tasolle etten tiedä mikä on todellista ja mikä ei. Asioita mitä olen tehnyt on vaikea muistaa ja tuntuu kuin olisin ns. kännissä tai sumussa kokoajan. En tunne mitään tunteita, en välitä mistään. Siksi ymmärrän äitejä jotka tekevät itsemurhan, en tunne mitään tunteita ketään ihmistä kohtaan. Kaikki on niin surrealistista ettei perheenjäsenten "jälkeen jättäminen" tunnu miltään, elämä tuntuu epätodelliselta. Tiedottomuus tuntuu lohduttavalta ajatukselta.

Vierailija kirjoitti:

Tuttavan tuttava teki itsemurhan hiljakkoin ja miehen kanssa keskusteltiin siitä. Mies ihmetteli kovasti ettei kyseisestä miehestä olisi ikinä uskonut. Minä taas olen sitä mieltä ettei sitä ihmisestä päällepäin näe mitä pään sisällä tapahtuu. En usko että kukaan ikinä arvaa että minä itse olen miettinyt joskus ihan vakavissani itsemurhaa, ei edes mies.

Tuli jopa vähän kinaa ihmisen oikeudesta päättää itse päivänsä. Miehen mielestä se on itsekästä. Mun mielestäni ihmisellä on oikeus tehdä se päätös jos elämä on loputonta mustaa rämpimistä ilman mitään toivoa. Pitäisikö esim. parantumattomasti sairaan tai toistuvista masennuksista kärsivän jatkaa elämäänsä ettei kaikille muille tulisi paha mieli?

Heikot sortuu elon tiellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsemurhaa voi katsoa itsemurhaajan tai läheisten näkövinkkelistä. Asia muuttuu täysin sen mukaan, miten sitä katsoo. Useimmat ongelmat, masennukset ja muut itsemurha-ajatuksiin ajavat syyt eivät kestä koko elämää, vaikka sillä hetkellä se siltä tuntuu ja olisi tuntunut jo pitkään. Masennus voi olla pahimmillaan täysin pimeä tunneli, lamata kaiken toimintakyvyn ja elämä ei tunnu muulta, kuin kidutukselta päivästä toiseen. Silloin on ymmärrettävää, että ihminen haluaa kidutuksen loppuvan keinolla millä hyvänsä. Minulla on toistuva masennus, nyt parempi jakso. Yritin nuorena useita kertoja itsemurhaa, kerran tosi lähellä onnistumista. Myöhemmin olen saanut puolison ja lapsen. Nykypäivänä välillä edelleen tulee mieleen toive kaiken lopettamisesta, mutta ajattelen silloin asiaa lapsen kannalta, hänellä ei muuta äitiä ole eikä tule. Minun on pakko katsoa hankalista ajoista eteenpäin, joskus helpottaa. En voi jättää lastani. Kuka tahansa aikuinen voisi ymmärtää itsemurhan tehnyttä, mutta lapselle se on mahdoton perustella, lapsella on oikeus vanhempaansa, lapsella on oikeus elämään. Olen saanut lapsen, minun on jaksettava jollain keinolla, millä tahansa avulla elää ja olla äiti. Elämä on joskus todella vaikeaa.

Viimeinen lauseesi osuu siihen oikeaan paikkaan. Elämä ON USEIN todella vaikeaa. Tätä pitäisi enemmän opettaa ihmisille, eikä olettaa, että elämä on yhtä orgasmia. Toisaalta, kukapa sitten tekisi rahaa, jos ihmiset olisivat tyytyväisiä siihen mitä he ovat tai mitä heillä jo on? Eli on pakko luoda illuusio, että olemalla tällainen olet onnellinen, vaikka et olisikaan.

Juuri näin. Moni ajattelee, että Elämän on oltava helppoa ja ihanaa. Ne vanhemmat, jotka suojelevat lapsiaan pettymiksiltä antamalla heille kaikkea sitä mitä he haluavat, järjestävät jatkuvasti elämyksiä, ettei vain olisi tylsää. Kun lapsena oppii sietämään pettymyksiä ja tylsyyttä, niin niitä kestää paremmin myös aikuisena. 

Pettymyksiä ja tylsyyttä? Niidenkö vuoksi luulet, että itsemurhaan päädytään? Paremminkin itsemurhan tehneet ovat kokeneet sietämätöntä ja loputonta tuskaa. Vähän kuin veistä käännettäsiin vuodesta toiseen sydämessä. 

Kun on oppinut lapsena ettei elämä ole aina ruusuilla tanssimista, niin pettymykset eivät tunnu siltä kuin käännettäisiin veistä sydämessä. Luuletko, että vain itsemurhan tehneet ihmiset ovat kokeneet kurjuuta? 

Toisella joku asia voi aiheuttaa ihan normaalin pettymyksen ja kurjuuden tunteen joku toinen taas samasta asiasta on valmis tekemään itsemurhan, koska ei osaa hallita tuntemuksiaan.

No kun pahasti masentuneella se ei ole enää mikään yksi "asia" joka aiheuttaa tuskaa vaan tuska on se ainoa tunne jota jatkuvasti tunnet tapahtui ympärilläsi mitä tahansa. Jokin kiva juttu voi parempina hetkinä harhuttaa vähäksi aikaa taas ilahtumaan tai olemaan edes normaalitilassa mutta pian taas se sama ahdistus hiipii takaisin ja ne äänet takaraivossa jotka muistuttavat kaikesta siitä miksi vihaat itseäsi. Et voi ikinä oikeasti nauttia mistään koska tiedät että todellisuuden oikea olemus on musta helvetti ja kaiken tarkoituksettomuus.

No kannattas varmaan lopettaa tommonen negailussa vellominen. Jos tollasta harrastaa, niin on ihan selvää  että ei terveenä pitkään pysy. Masennus on pitkälti itse aiheutettua. Masentunut on itse antanut masennukselle vallan ja jäänyt tuleen makaamaan. Tosta voi kyllä nousta, mutta se vaatii vuosion työn, johon monilla ei riitä selkärankaa.

Huono trolli.

Mä en tiedä enää miltä tuntuu olla masentunut tai normaali. Olen tuntenut vain tuskaa niin kauan kuin muistan. Jotain vikaa mussa on kun kaikki epäonnistuu aina mitä yritän ja sitten vellon töppäyksiäni vuosikausia. Olen yrittänyt kysyä että miksi ihmiset eivät pidä minusta mutta ikinä en saa kunnollista vastausta. Mieheni epäilee että olisin asperger. Koskaan ei ole vanhemmat välittäneet epäillä että olisin erityislapsi, niiden mielestä minussa ei ole mitään vikaa ja masennusta ei ole olemassa.

En tiedä mitä sen oikean diagnoosin löytäminen enää hyödyttäisikään kun olen jo aikuinen ja en siltikään ikinä oppisi tajuamaan mitä teen väärin.

Entäs sitten ne ihmiset, jotka oikeasti ovat ainoastaan taakka läheisilleen ja yhteiskunnalle? Joita muiden täytyy vuodesta toiseen elättää, jotka aiheuttavat vain murhetta ja pahaa mieltä läheisilleen, joskus jopa fyysistä vahinkoa tahallaan tai vahingossa. Ne ihmiset, joilla ei oikeasti ole mitään hyvää annettavana muille?

Voiko joku oikeasti olla sitä mieltä, että tällaisen ihmisen itsari on itsekäs teko?

Vierailija kirjoitti:

Eniten siinä loukkaa tietenkin jälkeenjääviä. Mielestäni oikea tapa olisi tehdä itsari siten, että se muuttaisi jotain. Esimerkiksi ajaa pommilastissa oleva rekka päin eduskuntataloa kuten Kamikazet. Tai jokin muu seikka, joka muuttaisi jälkeenjäävien oloa paremmaksi. Muuten itsemurhassa ei oikein ole mitään mieltä.

Julkinen polttoitsemurha on vahva kannanotto epäkohtia vastaan ja sillä on saatu liikkeelle vallankumouksia.