Mikä on naurettavin asia, mistä tiedät jonkun olleen/olevan ylpeä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava oli ylpeä kun pääsi lukemaan sosiologiaa maakuntayliopistoon. :D

Miten tällä on näin paljon alapeukkuja?

En tiedä muista alapeukuttajista,mutta minusta ainakin saa olla ylpeä mistä tahansa opiskelupaikasta.Itse olin parikymppisenä ylpeä,kun pääsin kauppaopistoon,vaikka sinne pääsee jokainen,joka vain keksii hakea.

Opiskelu on aina hyvä juttu.

No mut noihin maakuntayliopustojen vitsilinjoille pääsee kuka vain.

Entinen työkaveri jaksoi aina leuhkia, ettei syö meille kuuluvaa ilmaista lounasta. Kuitenkin hänen oli aina pakko parkkeerata itsensä samaan pöytään teekuppinsa kanssa ja huomautella "hyi, mulla olis koko päivän kamala ähky jos mä söisin noin paljon tähän aikaan"

Se, että pitää väkivaltaista puolisoaan sankarina. Oikea ylpeyden aihe.

Ex-kaveri jonka mielestä oli hienoa että hänen poikaystävänsä oli vetänyt turpaan Makea, Peraa, Jorea ja "yhtä vitun isoa bodarijätkää"

44v nainen on mahdottoman ylpeä uudesta miehestään. 40v  tumma "paha poika", jolla kaulatatuoinnit, paha päihdeongelma ja pallomaha. Lisäksi miehen luottotiedot menneet ryyppyputkien aikaan ja lapsia on 4 useammalle naiselle.

On todellakin, todellinen löytö...

Vierailija kirjoitti:

Eräs työkaveri (nainen) on ylpeä siitä, että on narsisti.

Juu. Kuuluu häiriöön. Jos narsistilla on tuuria ja hän ihan aikuisten oikeasti ymmärtää mistä häiriössä on kyse ja mitä hän on elämässä menettänyt, itsemurhan vaara on suuri. Narsisti ei taivu vaan taittuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttava oli ylpeä kun pääsi lukemaan sosiologiaa maakuntayliopistoon. :D

Miten tällä on näin paljon alapeukkuja?

En tiedä muista alapeukuttajista,mutta minusta ainakin saa olla ylpeä mistä tahansa opiskelupaikasta.Itse olin parikymppisenä ylpeä,kun pääsin kauppaopistoon,vaikka sinne pääsee jokainen,joka vain keksii hakea.

Opiskelu on aina hyvä juttu.

No mut noihin maakuntayliopustojen vitsilinjoille pääsee kuka vain.

Voi olla, mutta mitä väliä jos päässyt opiskelemaan haluamaansa alaa?

Huvittaa ne jotka joka paikassa toitottavat kuinka eivät ikinä ole katsoneet BB, TI, Hottikset jne. ja luulevat että se pelkästään tekee heistä jotenkin sivistyneitä.

Esim. täälläkin, jos joku aloittaa ketjun jostain tosi-tv- sarjasta ei mene montaa hetkeä ennen kuin joku tulee kertomaan ettei moista sontaa katso... mutta sen verran kiinnostaa kuitenkin että on pakko kommentoida.

Se että onnistuu puskemaan maailmaan tusinan kakaroita.

Vierailija kirjoitti:

Se että onnistuu puskemaan maailmaan tusinan kakaroita.

Jos ne saa kasvatettua kunniallisiksi ihmisiksi, niin siitä vois ollakin vähän ylpeä.

nonämä kirjoitti:

-siitä, että on kiusaaja/pärjääjä

-kakaroiden pärjäämisestä suosiossa (ovat kiusaajia)

-kakaroiden tekemisestä (kasvattanut kiusaajaksi)

-omaisuudesta (hankkinut jonkun toisen selkärangasta)

-perheestä (kiusaajia)

-jostain vaatteista, että mielestään osaa pukea mätsäävästi

Ei ehkä tavallinen näkökanta, mutta ylpeä saa olla mielestäni siitä mitä on sisällä.

Mitä se kertoo sinun sisimmästäsi että puhut " kakaroista"?

Sekin on kiusaamista

Naurettavuuksista tulee mieleen lähinnä viinanjuomisella tai muilla päihteillä ylpeily. Kuten esimerkiksi se, että ylpeilee sillä että on jo niin kova toleranssi että pitää juoda useampi pullo viinaa ennen kuin tippuu. Se ei ole ikinä mikään asia millä pitäisi ylpeillä.

Omalla kohdallani olen ylpeä sellaisista asioista mitä monet varmaan pitävät naurettavina, varsinkin lähtökohdat (lähes 10 ka ja laudaturin paperit lukiosta) huomioonottaen. Mulla on amk-koulutus, työpaikka ja ihanat lapset joista pystyn jokatoinen viikko pitämään huolta. Ylpeä olen siksi, että tämänkin saavuttaminen on vaatinut aivan helvetisti töitä. Pahimmassa voinnissani olen vain maannut sängynpohjalla itsemurhaa suunnitellen ja suihkussa käyminenkin on ollut liian suuri voimainponnistus. Monta tutkintoa jäi kesken, mutta lopulta sain yhden tehtyä valmiiksi. Lapset antoi voimaa siihen että lopulta hain apua itselleni ja pystyn lääkityksen ja terapian avulla elämään suht normaalia ja tasaista elämää. Se on niin suuri saavutus, että perustyössä ja avioeronneena kaupungin vuokrakämpässä asuen tää elämä tuntuu aivan upealta.

Olen ylpeä siitä, että joten kuten onnistun (päivä tai joskus tunti kerrallaan) yhdistämään työn ja perheen ja selviytymään siitä jatkuvasta arkipalapelistä ja loputtomista pikku-asioista joita elämä vaatii. Olen ylpeä, että tämän härdellin keskellä olen onnistunut myös opiskelemaan. Olen ylpeä pitkästä parisuhteestani.

Minusta mikään yllä olevista ei ole itsestäänselvyys ja vaatii työtä ja omistautumista asialle. Ainakin minulta.

Täältä AV:lta oon kyllä oppinu, että omasta koulutuksesta ei kyllä saa olla ylpeä/iloinen, ellet opiskele jotain urgumundun kielihistoriaa yliopistossa, jonne pääsi viisi opiskelijaa.

Valmistun tänä vuonna tradenomiksi, mutta aion opiskella lisää. Olen tykännyt opiskelusta ja pärjännyt hyvin opinnoissani, seuraavaksi pyrin opiskelemaan unelma-alaani.

Tämä ylpeyden aihe on semmoinen, että siihen lankeaa yleensä älykkäät ihmiset, ja samalla se on niin vaikeasti itse tunnistettavissa, että hyvin harva edes tajuaa sen olevan edes mahdollista: vaatimattomuus. Vaatimattomuudella ylpeilyyn törmää itse asiassa aika usein, ja saattaa olla että siihen sortuu joskus lähes jokainen, poislukien ne jotka ylpeilevät avoimen turhamaisilla seikoilla.

Tämä on enemmän surullista, kuin naurettavaa. Kerron silti.

Itse olin 14-16-vuotiaana "ylpeä" siitä, että vanhempi mies hyväksikäytti minua ja sanoi pitävänsä minusta eniten (harrastuspiireissä) ja että olen hänen enkelinsä. Omistin erittäin huonon itsetunnon ja olin tottunut aina olemaan muka huonompi kuin muut, joten olin silloin erittäin tyytyväinen siitä kun olinkin "paras" jossain asiassa ja sain huomiota vastakkaiselta sukupuolelta enemmän kuin ystäväni.

........Miten tyhmä sitä sen ikäisenä olikaan.

Nimim. edelleen kärsin hyväksikäytön aiheuttamista traumoista yli 10 vuotta myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

15, kyllä minä olen ylpeä (ja onnellinen) siitä, etten ole syntynyt mihinkään isis-helvettiin vaan Suomeen.

Mitä teit syntyäksesi Suomeen etkä isis-helvettiin? Uskotko karmaan ja teit edellisessä elämässäsi kilpikonnana jotain, mikä takasi syntymän Suomeen?

Pisti silmään tämä piikittely.

Eikö saa ja voi olla ylpeä sellaisestakin asiasta minkä eteen ei ole juuri itse tehnyt mitään?

Moni on ylpeä Suomalaisuudestaan ja on tänne syntynyt.

Voi olla ylpeä kulttuuristaan, taustoistaan tai synnyinseudustaan ihan yhtä hyvin.

Mielestäni...

Vierailija kirjoitti:

Tämä ylpeyden aihe on semmoinen, että siihen lankeaa yleensä älykkäät ihmiset, ja samalla se on niin vaikeasti itse tunnistettavissa, että hyvin harva edes tajuaa sen olevan edes mahdollista: vaatimattomuus. Vaatimattomuudella ylpeilyyn törmää itse asiassa aika usein, ja saattaa olla että siihen sortuu joskus lähes jokainen, poislukien ne jotka ylpeilevät avoimen turhamaisilla seikoilla.

Ystäväiseni, ylpeily ja ylpeyden tunteminen on kaksi eri asiaa. :)

Minun äitini jaksaa ylpeillä omalla veriryhmällään :D

yhden "kullannupun" äiti:" Minä kyllä käsken lapseni lyödä takaisin jos joku läpsii häntä!"

Sattumoisin kaikissa kähinöissä aloittaja on tämä kyseinen lapsi...