Lue keskustelun säännöt.
Onko nuorten vanhempien elämä oikeasti tällaista?
22.08.2016 |
Mieheni ja minä olemme 29-vuotiaita, joten emme koe olevamme ns. nuoria vanhempia vaan ihan aikuisen ikäisiä. Ulkonäöltämme valitettavasti näytetään paljon nuoremmilta mitä ollaan ja tämä aiheuttaa useita ikäviä tilanteita.
-Kun olin raskaana ja asiakaspalvelutyössä, minulta kysyttiin, oliko vahinko ja ollaanko oltu edes kahta vuotta yhdessä "poikaystäväni" kanssa. (Ollaan kylläkin ihan aviopari ja 11 vuotta yhdessä).
-"Onko sulla muka alkanut jo kuukautiset kun nyt jo odotat" (jonkun idiootin suusta)
-"Oletko tyttöparka vielä kahtakymmentäkään! Onko isä vielä kuvioissa?"
-"Harmittaako kun jäi opiskelut opiskelematta ja maailmaa näkemättä?" (Mulla ylempi amk tutkinto, lisäksi yliopistossa kieliä jne, matkustellut yli 25 maassa)
Näiden moukkamaisten taivastelujen lisäksi tuijottelua, törkeän huonoa asiakaspalvelua (tänään apteekissa yritti väkisin kaupata mulle halvinta tuotetta, vaikken sitä halunnut, mutta kun luuli taas teiniksi, life-myymälässä mieheni meni hakemaan yhtä tiettyä luontaistuotetta, jota lapselle on annettu ja joka auttaa hänen iho-ongelmaansa, mutta myyjä oli väkisin tyrkyttänyt jotain jauhetta ja sanonut, että kyllä sekin alas menee et se on vain meidän vanhempien asenteesta kiinni jne.
Ihan hirveetä. Kohdellaan kuin teinivanhempua, vaikkei sellaisia olla. Kaikki sympatiat oikeille teinivanhemmille/nuorille vanhemmille.
Kommentit (44)
No huhhuh!
Mä olin 24 ja naimisissa ja töissä kun sain meidän ekan ja kun hän oli 2v valmistuin yliopistosta.
Nyt alakoulussa ollessaan hän on sanonut painokkaasti, että ONNEKSI sä äiti olet vielä nuori, jollain mun luokkakaverilla on ihan sairaan vanhat vanhemmat. Se olisi ihan hirveää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä odotin 15 v sitten 21-vuotiaana (oli aviomies, oma asunto ja vakituinen työ, nillittäjille tiedoksi), ja sain kyllä hyvää ja huomaavaista kohtelua osakseni. Erityisesti toisten odottavien äitien hymyt lämmittivät. Ei ihme että hymyilevät, olin valtava. Ihmiset ovat sittemmin muuttuneet töykeämmiksi toisiaan kohtaan noin yleensäkin.
Toi on varmaa mun tulevaisuus koska oon parikymppinen ja näytän n.15-vuotiaalta. Jotkut kai luulleet vähän päälle 10-vuotiaaksi.oon aika lapsenomainen ääneltä ja olemukselta ja häiritsee paljon :( tää aiheuttaa aika noloja tilanteita.just yhtenäpäivänä mun oletettiin olevan yläasteella ja kun tuli ilmi et oon amk:ssa niin tunnelma oli aika jäätävä.
Mun mielestä ei oo kenelläkään oikeutta ulkonäön perusteella tehdä johtopäätöksiä mutta Suomessa ilmeisesti pitäis jo parikymppisenä olla rupsahtanut jotta voisi olla vakavasti otettava.paljon jaksamisia!
Itse olin 20v kun sain esikoisen ja olen vielä nuoremman näköinen! Sain osakseni juuri kuvailemaasi kohtelua ja monesti minua ja ajatuksiani vähäteltiin. Kerran joku iäkkäämpi rouva alkoi vängätä oikein vihasesti etten minä voi olla vielä äiti kun olen ihan kakara, kuulemma korkeintaan 15 vuotias...
Kun lapsi myöhemmin meni päivähoitoon päiväkodintäti alkoi vängätä että meidän kannattaisi lähettää tuloselvitys, ettei maksut tulisi täysimääräisinä... Tulomme ylittivät tuolloin tuon maksimimaksun vaativat tulot reilu parilla tonnilla...
Onneksi mies on ikäisensä näköinen (meillä ikäeroa 7v) joten yleensä kun hän oli mukana, meidät otettiin edes jokseenkin vakavasti! Nyt onneksi alkaa helpottaa, kun lapset ovat isompia, jotenkin siihen ei enää ihmiset kiinnitä niin paljon huomiota...
Olen lyhyt kolmekymppinen ja vanhemmat ihmiset pitävät teininä. Kun liikun ulkona lasten kanssa, he kommentoivat ihan vapautuneesti toisilleen, että taas yksi teiniäiti ja pitikö tehdä niin nuorena lapset, kun jäi yh:ksi jne. Yritän olla välittämättä siitä jupinasta, mutta harmittaahan se.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 20 kun lapsi syntyi. Neuvolantäti oletti automaattisesti, että olen tekemässä aborttia. Kolme käyntiä jouduin jankkaamaan ennenkun sain tädin vaihdettua. Päiväkodissa kaikki ongelmat jotka toin esille, laitettiin sen piikkiin että olen nuori hysteerinen äiti.
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh!
Mä olin 24 ja naimisissa ja töissä kun sain meidän ekan ja kun hän oli 2v valmistuin yliopistosta.
Nyt alakoulussa ollessaan hän on sanonut painokkaasti, että ONNEKSI sä äiti olet vielä nuori, jollain mun luokkakaverilla on ihan sairaan vanhat vanhemmat. Se olisi ihan hirveää!
Asenteesi paistaa läpi. Miksi nuorten vanhempien taivastelu olisi jotenkin pahempaa kuin vanhempien? Lapsellesikin opetat asenteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa päivittelyä sain minäkin osakseni. Olin esikoisen syntyessä 26 v, naimisissa, maisteri. "Voi sinua tyttörukka, liekö sinulla miestäkään..." yms.
Omasta mielestäni olin ihan ikäiseni näköinen. Toisaalta kun olin opettajan sijaisena koulussa, niin toinen ope ajoi minua ulos välitunnille käytävältä. Kyse oli vieläpä alakoulusta. Eli kai minä aika nuorelta silloin näytin.
Nyt sitten päivitellään kuinka kauhean nuorena olen saanut lapseni kun he ovat jo teinejä. Ja naimisiinkin olen varmaan mennyt lapsena kun juuri oli 20 v hääpäivä.
Voi ei, onkohan tuo itsellänikin edessä! Olen jo 29, mutta vielä tänä kesänä poke ei ensin meinannut päästää minua baariin , koska ikäraja oli 20, hän katsoi vain viimeisen vuoden henkkareista ja luuli minua 19-vuotiaaksi! Oli pahoillaan kun pyysin katsomaan uudestaan.. Tälläistä tapahtuu jatkuvasti enkä todella tiedä miten vanhentaisin itseäni, enkä oikeastaan edes haluaisi.
Olen kuitenkin jo lääkärikin, eli koulutus yms asiat antavat olettaa suunnilleen oikean ikäiseksi. Hankalia ovat vain tilanteet joissa en saa puhua mitään ennenkuin oletus iästäni tehdään...
Hupaisaa, että tavallaan kaikki haluavat olla nuorennäköisiä, mutta sitten kun oikeasti ei ole niitä ryppyjä tai liikakiloja, niin se vaikeuttaakin elämää ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua on aina kohdeltu täysin asiallisesti, kukaan tuttu tai tuntematon ei ole raskautta/lapsia kommentoinut. Heidät olen saanut 21v ja 26v vanhana. Ehkä olen aina ollut sen näköinen, että ikää on ihan mahdoton arvioida.
Ystävälleni alkoi joku rouva kyllä avautumaan. Että oletkos tajunnut tyttö olevasi raskaana ja mites aiot elättää itsesi :) Oli hän kuitenkin 25v (ja kätilö).
Joo, pari hauskaa tilannetta ollut naapureiden kanssa kun ovat yrittäneet hahmottaa meidän perhesuhteita. Ihan normaali perhe ollaan, äiti, isä ja kaksi lasta, mutta en minä kuulemma mitenkään VOI olla lasteni äiti, olenhan vasta yläasteella (26v) :'D On myös huvittavaa olla mainitsematta ikäänsä, kertoa vain olleensa kahdeksan vuotta naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vitsit miten törkeitä ihmiset osaa olla. Enkä olisi ikinä uskonut, että joudun elämään tällaista arkea ja saamaan typerääkin typerämpiä kommentteja vielä kolmenkympin kynnyksellä. Tosin ei kenenkään 20-vuotiaankaan pitäisi joutua sietämään tällaista. Ap
Olin 22-vuotias kun sain esikoisen. Lapsi oli täysin suunniteltu ja haluttu.
Kummasteluja ei tullut muualta kuin neuvolasta. Ensimmäisellä neuvola käynnillä terkkari kysyi meiltä "Mitenkäs teidän vanhemmat ovat suhtautuneet tähän asiaan?" Sanottiin että odotetaan ensimmäiseen ultraan ja kerrotaan sitten kaikille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
14, käsittääkseni neuvolassa yleensä vähän kysellään, miten lähipiiri suhtautuu raskauteen, ihan iästä riippumatta. Tarkoitus on kartoittaa henkilön turvaverkkoja.
Olen näköjään tähän mennessä tämän ketjun vanhus :) , 37v, mutta ilmeisesti pienen kokoni takia monien vanhempien ihmisten mielestä näytän parikymppiseltä. Ihan tuttuja juttuja mitä muut olette kertoneet.
Vähän aikaa sitten olin ostamassa kolme lastani mukanani pyykkikonetta. Myyjä herra väen väkisin tuputti myymälän edullisinta konetta, itse olin kiinnostunut pyykkikoneesta joka oli tuplasti kalliimpi. Olin tutustunut kyseiseen malliin jo etukäteen ja se oli se minkä halusin. Lopulta myyjä sanoi lempeästi hymyillen
sellaisella isällisellä "ymmärätkö nyt tyttö rakas" -äänellä pyykkikoneen hinnan verrattuna siihen halvempaan. Ensin ajattelin, että kävelen kaupasta ulos ja ostan muualta, mutta kovempi näpäytys kauppiaalle taisi olla maksaa kone heti ja tilata vielä kotiinkuljetus.
Vierailija kirjoitti:
Olin 22-vuotias kun sain esikoisen. Lapsi oli täysin suunniteltu ja haluttu.
Kummasteluja ei tullut muualta kuin neuvolasta. Ensimmäisellä neuvola käynnillä terkkari kysyi meiltä "Mitenkäs teidän vanhemmat ovat suhtautuneet tähän asiaan?" Sanottiin että odotetaan ensimmäiseen ultraan ja kerrotaan sitten kaikille.
Tää on ihan vakkarikysymys, kartoitetaan tukiverkkoja. Meiltäkin kysyttiin ja oltiin jo liki nelikymppisiä.
Itse sain ensimmäisen lapseni 21-vuotiaana ja pääasiassa olen saanut ihan normaalia kohtelua. Joitain typeriä kommentteja on kuitenkin sadellut, kuten "onks toi sun oma" ja pään pyörittelyä kun vastasin että onhan hän.
Yksi typerä neuvola-terveydenhoitajakin oli, mutta onneksi hän oli vain kerran ja muut ovat olleet mukavia. Tuo inhottava th muunmuassa oletti että saamme toimeentulotukea kun olemme nuoria (ei saatu, mies kävi töissä ja minäkin sain ihan hyvää vanhempainrahaa). Tokaisi myös että meidän lähipiirissä ei varmaan ole muita lapsiperheitä kun ollaan niin nuoria? Olimme tuolloin 22- ja 25-vuotiaita.
Mä sain lapseni 18-vuotiaana ja vieläpä yksin, enkä ole kohdannut ikinä huonoa käytöstä tai osaamiseni kyseenalaistamista, en edes kummeksuvia tai halveksuvia katseita.
Olin jopa varautunut siihen ja suunnitellut jo valmiiksi nasevia vastauksia ilkeilijöille, mutta heitä ei koskaan tullutkaan!
Päinvastoin ihmiset ovat (olleet) avuliaita, ystävällisiä ja hymyileviä.
No, parempi näin tietysti.
Ja Helsingissä tämä.
N24
Vierailija kirjoitti:
No huhhuh!
Mä olin 24 ja naimisissa ja töissä kun sain meidän ekan ja kun hän oli 2v valmistuin yliopistosta.
Nyt alakoulussa ollessaan hän on sanonut painokkaasti, että ONNEKSI sä äiti olet vielä nuori, jollain mun luokkakaverilla on ihan sairaan vanhat vanhemmat. Se olisi ihan hirveää!
Meillä taas lapset on olleet tismalleen toista mieltä. He ovat todenneet, että onneksi heillä on vanhusvanhemmat, jotka voivat opiskelemaan lähteville lapsille ostaa yksiöt Helsingin keskustasta, koska omat asuntolainat on aikaa sitten maksettu ja tulot on sitä luokkaa, että ei ihmeemmin ole tarvinnut säästellä. Lisäksi vanhoissa vanhemmissa on sekin hyvä puoli, että kun näiden vanhemmat kuolevat, niin perintö voidaan siirtää suoraa lapsille. Rahaa kun ei itse tarvita.
Kyllä on.