Lue keskustelun säännöt.
Onko nuorten vanhempien elämä oikeasti tällaista?
22.08.2016 |
Mieheni ja minä olemme 29-vuotiaita, joten emme koe olevamme ns. nuoria vanhempia vaan ihan aikuisen ikäisiä. Ulkonäöltämme valitettavasti näytetään paljon nuoremmilta mitä ollaan ja tämä aiheuttaa useita ikäviä tilanteita.
-Kun olin raskaana ja asiakaspalvelutyössä, minulta kysyttiin, oliko vahinko ja ollaanko oltu edes kahta vuotta yhdessä "poikaystäväni" kanssa. (Ollaan kylläkin ihan aviopari ja 11 vuotta yhdessä).
-"Onko sulla muka alkanut jo kuukautiset kun nyt jo odotat" (jonkun idiootin suusta)
-"Oletko tyttöparka vielä kahtakymmentäkään! Onko isä vielä kuvioissa?"
-"Harmittaako kun jäi opiskelut opiskelematta ja maailmaa näkemättä?" (Mulla ylempi amk tutkinto, lisäksi yliopistossa kieliä jne, matkustellut yli 25 maassa)
Näiden moukkamaisten taivastelujen lisäksi tuijottelua, törkeän huonoa asiakaspalvelua (tänään apteekissa yritti väkisin kaupata mulle halvinta tuotetta, vaikken sitä halunnut, mutta kun luuli taas teiniksi, life-myymälässä mieheni meni hakemaan yhtä tiettyä luontaistuotetta, jota lapselle on annettu ja joka auttaa hänen iho-ongelmaansa, mutta myyjä oli väkisin tyrkyttänyt jotain jauhetta ja sanonut, että kyllä sekin alas menee et se on vain meidän vanhempien asenteesta kiinni jne.
Ihan hirveetä. Kohdellaan kuin teinivanhempua, vaikkei sellaisia olla. Kaikki sympatiat oikeille teinivanhemmille/nuorille vanhemmille.
Kommentit (44)
Sanottehan hei napakasti takaisin noihin typeriin kommentteihin ja pidätte puolenne? Hullujen kanssa ei kannata alkaa jankkaamaan, mutta tuntuu ettei monikaan uskalla sanoa mitään ja vain pahoittaa mielensä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen 29-vuotias, nuorekkaan näköinen ja 2-vuotiaan ja vastasyntyneen äiti. Olen toki ollut hieman keskivertoa nuorempi ensisynnyttäjä, mutta en mielestäni niiiin nuori, että sitä pitäisi erityisesti taivastella. Esikoisen syntyessä olin naimisissa ja työelämässä oleva maisteri (joskaan ko. määreet eivät mielestäni vanhemmuuden laatuun liity automaattisesti).
Neuvolassa yms. on onneksi suhtauduttu aina asiallisesti. Esikoisen ollessa vauva joku toinen äiti kerhossa kysyi, olenko ihan tarkotuksella halunnut lapsia näin nuorena. Hän itse oli minua kaksi vuotta vanhempi :D Samoin eräs toinen muutaman vuoden vanhempi äitituttu on kokenut asiakseen taivastella, miten ei olisi minun iässäni halunnut lapsia ja on yleisesti parempi lisääntyä hänen tapaansa "vähän vanhempana". Mitäpä siihen sanoisi... kiva sulle?
Voin vaan kuvitella, miten vaikea oikeasti nuorilla äideilla voi olla hakea apua.
Ihmiset voivat olla tosi outoja. Luen näitä mielenkiinnolla, koska olen itsekin kuullut itsestäni monenlaista arviota. Mutta se on ilmeisesti yleistä, joten ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Suomalainen osaa puhua, kun täytyy sanoa jotain ilkeää.
Ihanaa, kun pystyn tarjoamaan samat asiat lapsilleni - olematta kuitenkaan vanha! Ei se nuori ikä estä lapsia tukemasta. Kyllä sitä omaisuutta ja rahaa (jopa sijoitusasuntoja) voi kolmikymppiseltä, entiseltä teinivanhemmaltakin löytyä, kun älyä ja kykyjä kuitenkin on riittänyt myös kouluttautumiseen ja tienaamiseen.