onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Mulla oli tällainen "ystävä", pohjattoman itsekäs, kaikki pyöri hänen ympärillään, kehitti itselleen alkoholiongelman nuorella iällä. Humalassa täysin holtiton, harrasti seksiä jokaisen vastaantulijan kanssa, myös parhaan ystävänsä poikakaverin, saattoi hoidella useita miehiä yhden illan aikana. Diagnoosi epävakaa persoonallisuus. Kauheinta on että on nykyään psykologi ja työskentelee lastenpsykiatrisella. On myös entinen ystävä.

Lukaisin ketjua läpi ja heräsi kysymys. Miten helposti nykyään annetaan diagnooseja vaikkapa persoonallisuushäiriöistä? Googlasin sitten persoonallisuushäiriöt ja tuli esiin 9 tavallisinta persoonallisuushäiriötä. Luin ne ja päättelin että eiköhän meiltä useimmilta löydy joku noista. Valinnanvaraa on ainakin. Uskon myös ettei dg ole aina pitävä ja ihmisellä voi olla useitakin sekoittavia tekijöitä mukana. Ei pidä missään nimessä ajatella kenestäkään mustavalkoisesti. Meitä on moneen junaan.

Mulla on lapsuuteni johdosta. En itse voi sille mitään ja se on tosi raskasta. Olen ihan tosi koulutettu, hyvässä työssä ja naimisissa oleva.

Siihen kuuluu musta-valkoisuus

Loukkaantuminen

Se sattuu kovasti ja hävettää

Se sattuu sisäisesti

Tyhjyyden tunne

Yksinäisyys

Please ymmärtäkää näitä ystäviänne. Se on sairaus/ häiriö, älkää haukkuko 😣😢

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tällainen "ystävä", pohjattoman itsekäs, kaikki pyöri hänen ympärillään, kehitti itselleen alkoholiongelman nuorella iällä. Humalassa täysin holtiton, harrasti seksiä jokaisen vastaantulijan kanssa, myös parhaan ystävänsä poikakaverin, saattoi hoidella useita miehiä yhden illan aikana. Diagnoosi epävakaa persoonallisuus. Kauheinta on että on nykyään psykologi ja työskentelee lastenpsykiatrisella. On myös entinen ystävä.

Siis mitä kauheaa tuossa on?

Se on sairaus josta voi parantua! 😠

Sairaus joka tulee esim huonon lapsuuden takia! Pitäiskö huonon lapsuuden takia sairastua pysyvästi ja jättää kouluttautumatta.

Olet ilkeä ihminen, kamala!

Hatunnosto ystävällesi!

Vierailija kirjoitti:

Lukaisin ketjua läpi ja heräsi kysymys. Miten helposti nykyään annetaan diagnooseja vaikkapa persoonallisuushäiriöistä? Googlasin sitten persoonallisuushäiriöt ja tuli esiin 9 tavallisinta persoonallisuushäiriötä. Luin ne ja päättelin että eiköhän meiltä useimmilta löydy joku noista. Valinnanvaraa on ainakin. Uskon myös ettei dg ole aina pitävä ja ihmisellä voi olla useitakin sekoittavia tekijöitä mukana. Ei pidä missään nimessä ajatella kenestäkään mustavalkoisesti. Meitä on moneen junaan.

Tosiaan. Minulle tuli mieleen lähisukulainen joka sai asperger diagnoosin n 9v. Siitä ei seurannut juurikaan hyvää vaan vaikeutti kaikkea elämässä kun oli se dg.

Sitten aikuisena kävi vielä terapiassa ja kuinka ollakaan yo.sairaalassa kysyivät haluaako että tutkitaan perusteellisesti onko dg oikea. Nuori halusi totta kai.

Pitkien ja tarkkojen seulojen läpi selvisi, ettei ole asperger. Ei lainkaan.

Masennusta ollut läpi elämän mut ei asperger. Mikä valtava helpotus itselleen ja muillekin.

Mahtaako olla muitakin "vääriä diagnooseja" vaikkapa persoonallisuushäiriöistä? Viimeiset kaksi/kolmekymmentä vuotta kaikenlainen diagnosointi on varmaan ollut suurinta kuin koskaan. Tuntuu että täysin "terveitä" alkaa olla vähemmistö kun ylidiagnosointi on vallalla. Olen sitä mieltä ( diagnoosien keskellä työtä tehneenä) että viisainta pyrkiä elämään mahdollisimman normaalia elämää ja kannustaa muitakin elämään diagnooseista välittämättä.

Ihmettelen sitä , että miksi kukaan ei puhu siitä että mikä on syy epävakauteen ja mistä epävakaa saa apua.

Oma ystävä on insestin uhri ja nyt pyydän, että mietimme sitä, että kuka perheen miehistä tai lähisuvusta tai tuttavasedistä on huomannut tämän kauniin pikkutytön ja kytännyt tilaisuutta lähempään tuttavuuteen eli seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Hyväksikäytetty kehittää tai siis hänelle syntyy sivupersoonia eli osapersoonia.

Uhri puhuu näiden äänellä toisinaan ja se vasta on hämmentävää, sillä henkilö ei kykene tietoisuudessaan yhdistämään ajatuksiaan, tunteitaan tai muistojaan mielekkääksi kokonaisuudeksi eli kärsii dissosiatiivisuudesta.

Älkää moittiko enää vaan lukekaa asiasta , niin ymmärrys lisääntyy.

Plaa plaa kun ne epävakaat on niin hirveitä. Mun mielestä monet ns. normaalit ja terveet ne vasta rasittavia onkin. Itsestäni ei nykyään ole mitään häiriötä muille ja tämän on mulle muutkin sanoneet. t. mahdollisesti ex-epävakaa.

Oli eikä ole enää.

Epäluotettava, kaksnaamainen, raivoava, juoruava.

"Ystävyys" loppui valehteluun.

Vuoden päästä soitti ja halusi taas kaveerata, kun oli katkonut välinsä liian monen ihmisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Oli eikä ole enää.

Epäluotettava, kaksnaamainen, raivoava, juoruava.

"Ystävyys" loppui valehteluun.

Vuoden päästä soitti ja halusi taas kaveerata, kun oli katkonut välinsä liian monen ihmisen kanssa.

Nimitti itseään hulluksi ja sekopääksi. Väitin vastaan, mutta olin väärässä.

Onko nämä aina itsetuhoisia? Kaverini ei ole yrittänyt itsemurhaa, vaan syyttelee narsisteiksi muita (ilman aihetta)on kateellinen ja katkera ja sosiaalinen kanssakäyminen täynnä sokeita pisteitä. Kaikki aina kääntyy häneen jos avautuu omasta ongelmasta. Ei ikinä tiedä milloin kilahtaa ja mistä. Hänen kanssaan ei saa olla eri mieltä tai laittaa välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan, kun kaikki oireet viittaa siihen:/.

Miten olette pärjänneet tällaisen ihmisen kanssa?

Joka toisellahan on jo joku häiriö, ellei jo kaikilla, kun aletaan tutkimaan. Kuka tässä ajassa pysyy täyspäisenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli. Olimme ystäviä 15 vuoden ajan kunnes poikkaisi välit minuun ja samalla koko kaveripiiriimme.

Oli todella hauska tyyppi, hyvä huumorintaju ja spontaani. Osasi myös kuunnella ja tukea kun sille päälle sattui. Mutta oli todella ailahteleva, pisti välit poikki milloin kehenkin, aloitti harrastuksia, opiskeluita, töitä ja ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen keksi muka hyviä syitä miksi pitää lopettaa. Hänen pillinsä mukaan piti tanssia, muuten heittäytyi marttyyriksi. Vika oli aina muissa, ei koskaan hänessä. Häntä piti sääliä ja sallia kaikki oikut sillä hänellä oli vaikea lapsuus ja paskat vanhemmat. Tähän hän vetosi aina, kuitenkaan ei tehnyt mitään päästäkseen asioista yli tai muuttaakseen niitä. Hän oli uhri, piste. Terapiassa kävi useaan otteeseen mutta lopetti aina kun terapeutti sanoi jotain hänen mielestään väärää.

Todella hankala ihmissuhde mutta silti minulla on ystävääni ikävä. Ymmärsin ja kannustin. Lopulta kun vaadin häneltäkin jotain vastuunottoa ystävyyssuhteestamme ja omasta elämästään niin se oli hänelle liikaa. Sen koommin en ole ystävästäni kuullut.

Kuulostaa ihan minun kaveriltani. Tämä leimaa jokaisen narsistiksi joka yrittää pitää puoliaan ja laittaa rajoja. Alkaa tuntua ettei sen kanssa pärjää. Harmi kun kolikolla on kaksi puolta, niin erilaisia ja se toinen on ihan mahdoton.

Tämä kuullostaa niin tutulta! Molemmat kertomukset! Entinen ystävä oli just tuollainen, niin ehdoton, ensimmäisten vastoinkäymisten jälkeen jätti koulut kesken, irtisanoutui, pisti välit poikki ja erosi miehistään, vika aina muissa ja hän uhri, muut ilkeitä kun ei ymmärrä häntä, aina piti tanssia sen pillinsä mukaan muuten suuttui ja heittäytyi marttyyriksi. Aina jouduin pyytämään anteeksi että jotenkin pahoitin hänen mielensä kun sanoin mielipiteeni johonkin hänen asiaansa tai huonoon käytökseensä. Hän ei pyytänyt omia raivokohtauksia ja jopa fyysistä väkivaltaisuutensa koskaan anteeksi. Lopulta kun sain tukea läheisiltäni kun ystävyys muuttui tosi vaikeaksi ylläpitää, niin aloin asettaa rajoja, joista se ei tykännyt. Alkoi syyttää mua kun jätän hänet ja oon huono kaveri, kun yritin ehdottaa sille ammattiapua, en halunnu muka tukea, olin tukenut ja yrittänyt auttaa monta vuotta! Peilasi omaa käytöstään muihin ja alkoi syyttää että mä en hyväksy häntä kun hän nyt vihdoin tajuaa asettaa omat rajansa, voi luoja🙈 Harrasti tuota projisointia muihin muutenkin paljon, kaikki oli sen mielestä kateellisia sille ja muilla oli huono itsetunto vaikka itsellään nimenomaan oli, ja oli katkera muiden parisuhteille, kun itse ei osannut sellaista solmia ja oli vuosikausia yksin eikä ymmärtänyt missä vika. Välit meni tosiaan kun voimaannuin sen verran että uskalsin puhua suoraan ja se ei kestänyt kuulla totuutta itsestään ja pisti välit poikki. Välillä on ollut ikävä mutta olihan tuo niin raskasta ja sairasta touhua että onneks pääsin eroon.

Vierailija kirjoitti:

Olen jopa alkanut miettiä että kuinka paljon hän värittää tarinoitaan...Ei oikein enää tiedä että mikä on totta ja mikä ei.

Ap

Tiedän tunteen. Kerran sain kuulla miten häntä välteltiin sukulaisten juhlissa ja hän jäi täysin yksin ja kun yksikin tyyppi oli niin huomionkipeä ja käännytti kaikki sukulaiset häntä vastaan. Ei tiennyt että olin salaa yhteydessä hänen sukulaisensa ja kuulin häneltä aivan toisenlaisen tarinan näistä kyseisistä juhlista, miten tämä henkilö itse vetäytyi pois ja vaikka häntä kutsuttiin yhteiseen lautapeliin, ei tullut vaan mökötit yksin nurkassa. Väritti myös muut sosiaaliset tilanteet siellä ja tämä sukulainen oli ihan ihmeissään kun kerroin hänen tarinansa tälle, että ei todellakaan mennyt noin, oli valehdellut mulle jopa sanomisiaan, keksinyt mitä oli muka sanonut, jotain tosi huomaavaista mitä ei kuulemma todellakaan sanonut. Aika järkyttävää! Mietin jälkeenpäin miten oli varmasti värittänyt muutkin tarinansa hänen "kaltoin kohtelustaan"!! Niin sairasta! :/ Haukkui tosiaan muut ihmiset narsisteiksi, itsehän taisi olla sellainen.

T. 395

Kyllä. Kamalaa draamaa koko elämä. Liikaa alkoholia, irtosuhteita, putkareissuja, julkisuutta, masennusta. Koko ajan kauhea vauhti päällä. Teki ohareita jatkuvasti, syytteli muita epäonnistumisistaan, välillä taas aivan maassa ja eristäytyi ihmisistä kunnes taas sai päähänsä jotain. Kaikki pyörii aina hänen ympärillään. Muutin pois jolloin onneksi yhteydenpito katkesi. Facebookissa seuraan hänen päivityksiään, kaikki, siis aivan kaikki, pyörii hänen oman napansa ympärillä ja hän kerjää ihailuja jatkuvasti. Ugh, onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä hänen kanssaan, niin kuluttava ihminen. Ja on diagnosoitu, kertoi siitä facessa dramaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Kamalaa draamaa koko elämä. Liikaa alkoholia, irtosuhteita, putkareissuja, julkisuutta, masennusta. Koko ajan kauhea vauhti päällä. Teki ohareita jatkuvasti, syytteli muita epäonnistumisistaan, välillä taas aivan maassa ja eristäytyi ihmisistä kunnes taas sai päähänsä jotain. Kaikki pyörii aina hänen ympärillään. Muutin pois jolloin onneksi yhteydenpito katkesi. Facebookissa seuraan hänen päivityksiään, kaikki, siis aivan kaikki, pyörii hänen oman napansa ympärillä ja hän kerjää ihailuja jatkuvasti. Ugh, onneksi ei tarvitse enää olla tekemisissä hänen kanssaan, niin kuluttava ihminen. Ja on diagnosoitu, kertoi siitä facessa dramaattisesti.

Tuttua tuo Facebook käyttäytyminen myös, tää mun kaveri on itkenyt vuosikausia Facebookissa miten on vaikea löytää hyvä mies jne, sitten monen vuoden tauon jälkeen löysi miehen joka jaksoi katella sitä puolisen vuotta, aluksi hehkutti rakkauttaan julkisesti (en ollut enää hänen fb kaveri) kunnes ilmeisesti hänen luonteensa paljastui. Sit alkoi miesten lyttääminen kuvin ja jutuin edelleen julkisesti ja että nyt hän heivas kaiken mikä ei kuuluu hänen elämäänsä ulos ovista ja ikkunoista ja uusi elämä alkaa :D Ja hirveä todistelu ja päteminen miten hän nyt elää parasta aikaansa tyttökavereiden kanssa hauskaa pitäen. Oli aika viihdyttävää seurata miten nolas itsensä, ehkä pieni myötähäpeä tuli.

T. Edellinen

Mulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö tässä kuussa, kaikkiin ystäviin on mennyt välit poikki ja oon aivan päästäni sekaisin että miten näin pääsi käymään, vaikka mulla on persoonallisuushäiriö niin välien poikki meneminen sattuu... !!!

On joo, yks parhaista ystävistäni. Ei vaikuta mitenkään meidän väleihin, mutta kumppaninsa kanssa hänellä on välillä vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan, kun kaikki oireet viittaa siihen:/.

Miten olette pärjänneet tällaisen ihmisen kanssa?

Joka toisellahan on jo joku häiriö, ellei jo kaikilla, kun aletaan tutkimaan. Kuka tässä ajassa pysyy täyspäisenä?

Juurikin noin. Ei kenenkään pidä alkaa osoittelemaan tai luulemaan kenestäkään mitään ei vaikk toinen sanois et on jokin häiriö.

Luin yhdeksän tavallisinta persoonallishäiriötä ja totesin et taitaa löytyä kaikille jokin. Itselle myös.

Yhdellä tutulla on epävakaa ja ihmettelen koska hän on hyvin empaattinen ja mukava. En luota diagnooseihin. Se mikä on muodissa ja joka toisen huulilla sitä aletaan jakamaan. Kuin aikoinaan asperger. Sitten as peruttiin aikuisena tarkkojen tutkimusten jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Mulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö tässä kuussa, kaikkiin ystäviin on mennyt välit poikki ja oon aivan päästäni sekaisin että miten näin pääsi käymään, vaikka mulla on persoonallisuushäiriö niin välien poikki meneminen sattuu... !!!

Ihan turhaan alapeukutatte. Epävakaa persoonallisuushäiriö ei tarkoita tunteettomuutta joten tottakai välien poikki meneminen sattuu. Ymmärrän myös ettei muiden ole helppoa elää epävakaan ihmisen lähellä, mutta lapsuudessa tehtyjen sekoilueni takia monet leimasivat minut veemäiseksi ihmiseksi ja todellakin vihaavat... vasta aikuisena sain diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta ja se antoi jotain selitystä sille miks oon sekoillut sillä tavalla. Muut ei vaan halua nähdä minua sairaana, on kivempi syyttää vaan p*skamaiseksi ihmiseksi! Olen katkera tästä. 11-12vuotiaana seurustelin useiden poikien kanssa, onko tämä normaalia 11-12vuotiaan elämää...? ei. Kukaan ei välittänyt, leimattiin vaan että joo kyllä se Minttu on p*ska tyyppi! ei ollu ajatustakaan siitä että voisin olla vaikka sairas ja ainahan on ollut silleen että vaikka ois henkisesti sairas niin hullut on pilkkaamisen kohde...

Pers.häiriö on perseestä.

On ollut. Aika aikaansa kutakin. Ystävyydessä oli omat hyvät ja huonot puolensa.