onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Eräällä entisellä kavereilla on persoonallisuushäiriö, hän kertoi minulle siitä joskus vuosia sitten. Näin hänen touhuja jokusen vuoden seurattuna hänen sairautensa huomaa..

Juuri erosin suhteesta epävakaan naisen kanssa. Narsistisia piirteitä ja bipo myös. Huhhuh. Mistähän alottaisin? Yritin viimeiseen asti pysyä rinnalla kun tiedän sen hylkäämisen olevan kova pala, enkä olisi halunnut lähteä kun tunteet olivat niin vahvat mutta..

Niin rasittavaa se jatkuva suuttuminen niin absurdeista asioista, ettei sitä vain oikeasti jaksa. Käytännössä joka viikko vähintään parin päivän mökötysjaksoja. Jatkuvaa valehtelua ja epäjohdonmukaisuuksia. Maailmanlopun riita saattoi alkaa jos vastasin kaverilleni johonkin viestiin, joka oli hänen mielestään ”jollekin exälles lähettelet, etkä huomioi minua”. Manipulointia ja käytännössä jaksoi olla (tosi) ihana kun tein jotain hänelle. Kuitenkaan ei olisi saanut tehdä, ettei hän jää kiitollisuuden velkaan. Just. Itse keksittyjä riidan aiheita vaikka mun kasvojen ilmeistä. Milloin ”mietin exää tai en tykkää siitä mitä juuri tehdään tai sitä tai tätä..” Alituista riidankylvämistä, arvostelua jne. Sitten taas ylimenevää ihailua seuraavassa hetkessä.

Autoin jopa (koska olen aina tykännyt ja ollut hyvä filosofisissa kirjoitelmissa) hänen päähänpistossaan pyrkiä yliopistoon ja kirjoitin esseen, josta sain 5:n tai siis ”hän sai”.. Toisen kurssin kirjoitelman teki itse, sai nelosen ja into loppui siihen ja opiskelut jäivät.

Niin monessa kohtaa jäin suu auki katsomaan sitä sekoilua, joka olikin yhtäkkiä ohitse. Ei pyydellyt anteeksi eikä myöntänyt koskaan mitään. Minun piti olla leppynyt kun hän oli, toisinpäin ei puhettakaan.

Miljoona muutakin asiaa. Lähdin suhteesta huonosti kun tarkoituksella itseni takia tylytin häntä, jottei jäisi roikkumaan kuten muihin exiinsä, joille viestitteli flirttejä. Jäi kiinnikin kun yks tyyppi lähetti mulle ne viestit, ei silti myöntänyt ennen kuin näytin viestit hänelle. Sitten kunnon valehtelu ja siloitteleva selittely. Haukkui kaikki ihmiset joita tunsi, mukaanlukien omat lapsensa. Joskus jopa heidän kuullen.

Alku kunnon lentoa ja ummet sekä lammet lupauksia joihin tosin sisäisesti osittain naureskelin. Toki imartelihan ne kehut jne.

Anteeksi ei antanut vaikka pyysi paitsi jos ehdoitta tunnustin olleeni ”väärässä” vaikka hän olisi väittänyt tyyliin punaista mukia keltaiseksi tai muuta älyvapaata.

Wow, olipa reissu. Never again.

Ja lisään sen verran että yritin lopussa tehdä ovelasti. Ensin jätin vitutuksessani jolloin alkoi itsemurhauhkailu etc. Se säikäytti kunnes keksin tavan, jolla saan käännettyä sen niin että tiesin minkälaisesta ”ylitakertuvasta” käytöksestä hän itse ahdistuu ja viljelin sitä niin kauan (pei viikkoa) kunnes tavallaan hän sai ”oman voittonsa” ja katkaisi kaikki yhteydet. Emme onneksi asuneet vielä yhdessä, vaikka sellaista viriteltiinkin.

Onneksi siihen ei tullut virittäydyttyä.

Voimia teille, jotka jaksatte ja pystytte. Minä en olisi pystynyt ja se piti itselleni tunnustaa sillä olisin muuten seonnut itse ja en voinut sitä yh-isänä antaa tapahtua omille lapsilleni.

Ei voi muuta sanoa kuin huh huh tätä ketjua. Itse olen diagnosoitu epävakaaksi, mutta

minulla on mielenkiintoinen näkökulma asiaan koska itsellänikin omasta diagnoosista huolimatta on epävakaan dg saaneita kavereita. Useampikin! Hah!

Inhoan koko diagnoosia sen aiheuttaman stigman takia ja sen takia että on tällaisia ketjuja "jaetaan negatiiviset kokemuksemme epävakaista ja hyi en sellaista haluaisi kaveriksi hyi".

Varmaan luulisitte että melkoista draamaa on kaverisuhteet. No ei ole. Ihan tavallisia ihmisiä. Ja olemme kaikki hyvin erilaisia loppupeleissä vaikka jotain samoja piirteitä löytyy. 

Eräs epävakaa ihminen koitti ottaa kahden vuoden jälkeen yhteyttä. elämässä menee kuulemma huonosti ja on masentunut. Itse voin hyvin joten en kaipaa toisten ongelmia kun nähtii mitä se oli monta vuotta sen ihmisen kanssa. Kehotin menemään terapiaan. 

Vierailija kirjoitti:

Äitini. Todella mustavalkoinen, AINA oikeassa. Ei kestä kritiikkiä. Tai saattaa ottaa kritiikin ihan ok, mutta seuraavana päivänä jytisee... Muutenki aina saanut järettömiä raivokohtauksia ilman mitään varoitusta. Harrastukset ja työpaikat vaihdelleet. Välit menny sisarusten kanssa (jossa useempi epävakaapersoona), isän sukulaisten kanssa, ex työkavereiden, kavereiden, naapureiden jne kanssa... Saatiin melko tasapainoinen lapsuus, mutta kun tultiin murrosikään alkoi kauhea dissaus ja vaikka millä mielenterveysongelmilla haukkuminen (ajatelkaa, äiti haukkuu täysin terveitä lapsiaan millon milläkin sairaudella). Jonkun verran olen menestynyt. Kotona äiti juhlinut aina epäonnistumisillani, mutta kodin ulkopuolella ratsastanut menestykselläni... Hyvin raskaa ihminen siis. En olisi selvinnyt ilman isääni, en ymmärrä miten isäni on jaksanut äitiäni.

Tutulta kuulostaa. Paikoitellen äiti esittää empaattista ja välittävää, esimerkiksi kun erosin. Seuraavana päivänä lähti kierrokset jylläämään ja sain kuulla kunniani. Viikon ajan vaihtoi joka päivä asennoitumistaan asiaan, kunnes räjähti mulle, valehteli, uhriutui, uhkaili ja kiristi. Se oli sitten siinä, en enää halua kuulla äitistäni, kun oman lapsen kriisissä suhtautuu asiaan noin.

Hullua on se, miten hän on onnistunut pitämään ulkopuolisille kulissia lähes 40 vuotta. Toisaalta se tulee todella vahvana hänen omalta suvultaan, että kulissit pitää olla kunnossa. Isäni ja minä olemme sitten saaneet kärsiä huomionhakuisuudesta, dramaattisuudesta ja mustavalkoisesta maailman- ja ihmiskuvasta sekä muihin vertailusta ja vähättelystä.

exä ja lapseni äiti. jätti tekemättä mulle ruokaa, koska en vastannut tarpeeksi nopeasti tekstiviestiin. yritti nolata ystävien kesken, koska olin ollut erimieltä äitinsä kanssa lapsen elämään liittyvästä asiasta. lista on aika loputon. kehut saattoi ottaa vittuiluna. jos kannusti jossain asia, niin lopetti siihen liittyvät asiat kokonaa.

varmaan joku voi ihmetellä, miksi olin päätynyt tollasen naisen kanssa yhteen. persoonallisuushäiriössä tyypillistä on, että oireet pahenevat iän myötä. persoonallisuushäiriöinen ei osaa myöskään antaa anteeksi, vaan sitä kaunaa kertyy vuosien mittaan eikä niistä päästä eroon tai osata antaa anteeksi. musta oli tullut varmasti exän silmissä aikamoinen hirviö, kun kymmenen vuoden synnit oli jatkuvasti mielenpäällä. mitään muuta ei oikein ollut tehtävissä kuin lähteä, olla mahdollisimman vähän tekemisissä ja yrittää ymmärtää.

Olen itse epävakaa.

En todellakaan nauti siitä, että häiriöni aiheuttaman käytöksen vuoksi ihmiset kärsivät. Vihaan itseäni sen(kin) vuoksi!

Käyn kaikki tarjolla olevat terapiat, mutta tuntuu, että epäkypsyys tiettyjen aivojen osien toiminnassa tekee toiminnastaan niin automatisoitua, etten kriiseissä kykene kuin toimimaan väärin.

Tämä on kamalaa. Haluaisin olla rakastava puoliso ja ystävä, mutta kun kaikki reaktioni tulevatkin häiriön läpi, ne ovat ihan jotain muuta kuin oli tarkoitus.

Usein ajattelen, että teen palveluksen muille, kun katkaisen heihin välit, jotten enää satuttaisi heitä mutta usein tällainenkin taidetaan laittaa itsekkyyden ja dramaattisuuden piikkiin.

Minulle toitotetaan, että minun pitäisi opetella olemaan normaalisti, mutta kun tämä häiriö oireilee juuri käytöksessä, niitä n miten opettelen lopettamaan oireet? Haluan kyllä!

Esimerkiksi kilpirauhasen toiminnan häiriöstäni kukaan ei ole vielä sanonut, että opettele erittämään tarpeeksi tyroksiinia.

En halua syyllistää ketään käytöksestäni, mutta voin sanoa, etten ole koskaan kokenut, että yksikään ihminen ymmärtäisi minua. On helpompi vaan päättää, että olen vaikea, inhottava ihminen.

En vaan haluaisi olla inhottava kenellekään!

Ei minun kanssani ole kenenkään pakko olla. Olen tehnyt sen selväksi lähimmilleni. Jostain syystä osa on kuitenkin jäänyt. Kiitos heille ja anteeksi.

Itse olen tänään ihan loppu ihmisen kanssa, jolla on dianosoitu epävakaa pers.häiriö. Vuosia aaltoilua. Välillä olen paras ystävä, välillä ei välitä vastata puheluihin tai tekstareihin. Syyllistää, että se on minun ongelmani. On se varmaan, kun en ole jaksanut laittaa tälle pistettä. Kuuntelua ja tukemista, silloin on minulle tarvetta. muulloin on niin paljon muuta, ettei ole aikaa, siis ilmaissut niin.

Nyt loppui hänen seurustelunsa. Taas olen ollut se kuuntelija. Olen aivan uupunut, ahdistun, en saa unta.Minulla varmaan joku läheisriippuvuus, että pitäisi auttaa, jos pystyy.Tai ainakin yrittää. Olen tolkuttanut itselleni,  etten ole kenenkään terapeutti. Eikä sellaiseen ole koulutustakaan. Tunnistan vaativuuden ja osittaisen empatian puutteen tässä ihmisessä. Ei läheskään aina kykene ymmärtämään toisen ihmisen tunnetiloja, niin voisi olla myös asperger, mutta tuo yllä oleva diagnoosi kuitenkin annettu.

Vanhana ihmisenä minun pitäisi voimaannuttaa itseni, että kykenen laittamaan rajat, enkä syyllisty hänen moitteistaan. Ystävyys voi olla myös taakka, isokin taakka.

Vierailija kirjoitti:

Mulla diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö tässä kuussa, kaikkiin ystäviin on mennyt välit poikki ja oon aivan päästäni sekaisin että miten näin pääsi käymään, vaikka mulla on persoonallisuushäiriö niin välien poikki meneminen sattuu... !!!

Oletko hakenut apua? epävakaaseen pers. häiriöön on omia terapiamuotoja, jotka auttavat. Myös lääkkeistä on apua. Olet ilmeisesti nuorehko ihminen, niin sinulla on mahdollisuus päästä terapian piiriin.psyk hoidon piirissä olet, koska tuo diagnoosi, mutta pyydä apua päästä eteenpäin. Saat elämääsi helpotusta.

Todella sillä tavalla kirjoitettuja vastauksia, että viha tulee olohuoneeseen asti viesteistä. Inhottavaa luettavaa. Tiedän yhden persoonallisuushäiriöisen, joka tuottaa lähipiirilleen painajaisia, mutta en ala täällä haukkumaan. Tietääkseni kenenkään ei ole pakko olla tekemisissä? Henkilö ei osaa huolehtia raha-asioitaan mitenkään eikä oikeastaan muitakaan asioita. Alkaa riidellä ihan selvistä asioista viranomaisten kanssa ja muiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Todella sillä tavalla kirjoitettuja vastauksia, että viha tulee olohuoneeseen asti viesteistä. Inhottavaa luettavaa. Tiedän yhden persoonallisuushäiriöisen, joka tuottaa lähipiirilleen painajaisia, mutta en ala täällä haukkumaan. Tietääkseni kenenkään ei ole pakko olla tekemisissä? Henkilö ei osaa huolehtia raha-asioitaan mitenkään eikä oikeastaan muitakaan asioita. Alkaa riidellä ihan selvistä asioista viranomaisten kanssa ja muiden kanssa.

Minä en näe, että suurimmassa osassa viesyejä olisi vihaa, vaan voimakas väsyminen. Kun saat ystäväksesi epävakaan ihmisen, et sitä näe heti. Mitä lähemmäksi menet, sen selvemmin näet. Se on itsellekin tosi kipeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani taitaa olla, n. 20v. Olen ihan loppu hänen kanssaan. Käytös ollut ajoittain järkyttävää. Jännitän ja pelkään hänen seurassaan ja puheluista ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee. Tömä on ihan kamalaa, onneksi ei asu tässä enää. Sitten toisaalta säälin ja sydäntä raastaa kun on oma rakas lapsi. Kaiken tuen ja avun olen yrittänyt antaa. Onneksi muut lapset ovat tasaisia, hekin joutuneet paljon kärsimään. Tämä on kamalaa.

Ja sulla ei koskaan tullut mieleen, että saattaisi olla osittain sinun aiheuttamaasi? Eikö sinun vanhempana kuuluisi tukea ja rauhoitella lastasi? Onhan se sinun rakkauden hedelmäsi, mutta omilleen jäänyt emotionaalisella tasolla. 

Kuulehan: (en ole tuo äiti) neurobiologisille yms poikkeamille ei äidinrakkaus mahda yhtään mitään, niille on ihan fysiologiset syyt.

Kumman heppoisesti "osasit" diagnosoida annetun informaation pohjalta.

Niin, näitähän on monia erilaisia näkemyksiä siitä mistä mielenterveyden häiriöt ja ominaispiirteet johtuvat.

Olisi niin helppoa ajatella että jos koko muu perhe on "normaaleja", niin silloin sen ruodusta poikkeavan täytyy olla ihan vaan aivorakenteiltaan erilainen.

Tässä kuitenkin unohtuu että olemme psykofyysissosiaalisia olioita: asemamme yhteisössä on usein se mitä me olemme ja mitä meistä tulee.

Tällöin se yksilön epäonnistuminen on myös yhteisön ongelma, eikä helposti napeilla parannettavissa, tai sattumalla poisselitettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Draamakuningatar. Ilkeä, manipuloiva, juoruileva, itseään muiden kustannuksella korottava, hyväksikäyttävä, aggressiivinen ja myös väkivaltainen. Erittäin ulkonäkökeskeinen. Pitää yllä kulissia perhe-elämästään, pahoinpitelee miestään varsinkin juovuksissa. Osaa käsitellä tietyntyyppisiä ihmisiä, raivostuu suunnattomasti kun joku "alamainen" ei tottele tai toimi kuten hän haluaa. Syyttää muita siitä mitä itse tekee. Erittäin huomionhakuinen. Nauttii toisten vastoinkäymisistä. Valehtelee jatkuvasti. Korostaa seksuaalisuutta joka käänteessä. Antaa ensitapaamisella yleensä hyvän kuvan itsestään, tämän jälkeen alkaa pikkuhiljaa antaa merkkejä todellisesta luonteestaan.

Tälläinen on tuntemani nainen, onneksi ei tarvitse enää olla kyseisen hullun kanssa tekemisissä. Epävakaa, tai joku muu persoonallisuushäiriö.

Ihan kuin ex-työkaveri, jos miinustetaan väkivalta. Kotoisin uskovaispiireistä. Ehkä se selittää jotain.

Borderlinen, masentuneen, ahdistuneen miehen nuoren kanssa suhteessa. Onko muilla vähentynyt rakkaus, läheisyys, halaaminen ja suutelu, sekä seksi ajan kanssa? Täällä ei ole ollut yli puoleen vuoteen.

Itse vain rakastan ja halailen, suutelen. Jos kysyy ei anna, mutta jos yllättää, niin ei ehdi reagoidaa ja on ok. Seksiä ei ole ollut pitkään.Kuulemma ei jaksa. Ei huvita. Kuitenkin masturboi kotonaan. Ollaan nuoria miehiä. Mitä tehdä. Tuntuu kamalan yksipuoliselta. Joskus kerran kuussa saattaa sanoa että välittää ja tykkää. Tai koskettelee leffaa katsellessa, tai kun rennompi voi nojata minuun katsellessaan tietokonetta.

Oli aiemmin, kerjäsi aina kehuja itselleen, työlleen, kuvilleen jne. Lopulta kyllästyin en saanut siitä mitään vastinetta, hän ei osannut keskustella mistään halusi vain kehuja itselleen ja suuttui kun lopetin turhan kehumisen. Minussa tietysti vika kun en jaksanut ainaista turhaa kehumista. Nyt varmaankin kerjää kehuja muilta, luulen niin

jatkuu edellisestä viestistä

Hän myös sanoo varsinkin humalassa suoraan muille asioita, esim jos joku humalainen astuu pöytään ja käyttäytyy ikävästi, saattaa tämä epävakaa huutaa aivan täysiä ja järjestää shown että painu v**ttuun siitä, joka taas saa minut kuoreen koska olin itse niin kiltti enkä halua draamaa. On myös haukkunut monta kaveriani lyttyyn tai sanonut jotain ilkeästi, jota ei sitten selvinpäin enää muista ollenkaan.

Toistuvat paniikkikohtaukset ovat arkipäivää, varsinkin jos mainitsen että olen väsynyt tähän ainaiseen sotaan tai edes vähän vihjaisen lähteväni, alkaa aivan totaalliset paniikkikohtaukset jolloin häneen ei saa mitään kontaktia paitsi pitämällä kiinni ja halamalla monta minuuttia samalla kun estää häntä raapimasta itseään aivan verille.

On käsittämätöntä miten pysyn tässä vaikka olen alkanut voimaan todella huonosti. Haluan samaan aikaan pois, mutta jos häneltä tulee viesti että voiko tulla käymään, minä myönnyn. Esimerkiksi seksimme on aivan taivaallista joten usein sekin janottaa minua "antamaan vielä kerran zäänssin tälle asialle"

Olen niin pahasti solmussa tämän asian kanssa, aivot ja sydän huutaa täysiä että lopeta tuo touhu, mutta sitten kun yrittää niin tulee paha olla ja toinen uhkaa itsemurhalla yms.

Miltei joka tapaamisen jälkeen olen aivan loppu, kun hän on taas aivan täynnä elämää koska saan hänet voimaan niin hyvin, "mihin ei koskaan ennen ole kukaan pystynyt".

Pelkään myös aivan uskomattoman paljon sitä että jos kävelen pois, hän mustamaalaa minut melko yhteiselle kaveriporukalle petturina ja hylkäävänä kusipäänä. Olisi parasta kun tämä vain loppuisi niin että hiljentyisimme ilman sanoa ja hyvästejä.

Tämä on erittäin henkisesti kuluttavaa ja olen alkanut itse harkitsemaan terapiaa.

Up

Porvoo25 kirjoitti:

jatkuu edellisestä viestistä

Hän myös sanoo varsinkin humalassa suoraan muille asioita, esim jos joku humalainen astuu pöytään ja käyttäytyy ikävästi, saattaa tämä epävakaa huutaa aivan täysiä ja järjestää shown että painu v**ttuun siitä, joka taas saa minut kuoreen koska olin itse niin kiltti enkä halua draamaa. On myös haukkunut monta kaveriani lyttyyn tai sanonut jotain ilkeästi, jota ei sitten selvinpäin enää muista ollenkaan.

Toistuvat paniikkikohtaukset ovat arkipäivää, varsinkin jos mainitsen että olen väsynyt tähän ainaiseen sotaan tai edes vähän vihjaisen lähteväni, alkaa aivan totaalliset paniikkikohtaukset jolloin häneen ei saa mitään kontaktia paitsi pitämällä kiinni ja halamalla monta minuuttia samalla kun estää häntä raapimasta itseään aivan verille.

On käsittämätöntä miten pysyn tässä vaikka olen alkanut voimaan todella huonosti. Haluan samaan aikaan pois, mutta jos häneltä tulee viesti että voiko tulla käymään, minä myönnyn. Esimerkiksi seksimme on aivan taivaallista joten usein sekin janottaa minua "antamaan vielä kerran zäänssin tälle asialle"

Olen niin pahasti solmussa tämän asian kanssa, aivot ja sydän huutaa täysiä että lopeta tuo touhu, mutta sitten kun yrittää niin tulee paha olla ja toinen uhkaa itsemurhalla yms.

Miltei joka tapaamisen jälkeen olen aivan loppu, kun hän on taas aivan täynnä elämää koska saan hänet voimaan niin hyvin, "mihin ei koskaan ennen ole kukaan pystynyt".

Pelkään myös aivan uskomattoman paljon sitä että jos kävelen pois, hän mustamaalaa minut melko yhteiselle kaveriporukalle petturina ja hylkäävänä kusipäänä. Olisi parasta kun tämä vain loppuisi niin että hiljentyisimme ilman sanoa ja hyvästejä.

Tämä on erittäin henkisesti kuluttavaa ja olen alkanut itse harkitsemaan terapiaa.

Kai tiedät että rajatilat voimaantuvat tuosta järjestämästään ”sekasorrosta”? Se vastaa heidän sisäistä todellisuuttaan, ja siksi ”ystäväsi” on elämänsä kunnossa sekoilutuokioiden jälkeen. Tee nollatoleranssi. Ilmoita, että olet seurassaan vain kun on kunnolla, käyttäytyy ja on tasapainoinen. Rupea kylmäksi äläkä provosoidu uhauksista; nuo ovat juuri psykiatrian kauhu, tuhlaavat resursseja ”itsariyrityksiineen”. Eivät todellakaan tapa itseään - hamuavat vain huomiota.

Äitini on epävakaa.

Hänen elämässään tämä on näkynyt niin, että ikävät sattumat ja vastoinkäymiset saavat aivan valtavat mittasuhteet ja koko elämä pysähtyy. Esim. yksittäinen riita jonkun ihmisen kanssa suistaa äitini sairauslomalle välittömästi. Tällöin hän vetäytyy aivan kaikista ihmiskontakteista, peruu kaikki menonsa jne. Eli yksittäinen puenikin tapahtuma suistaa hänen koko elämänsä raiteiltaan.