onko kenelläkään ystävää jolla on epävakaa persoonallisuushäiriö?

Jatkan edelliseen.

Pari vuotta sitten äitini höperö sisko sanoi jotain, jonka äitini tulkitsi jotenkin kierosti hänelle tarkoitettuna vttuiluna. Ensin hän jauhoi ja pyöritteli tätä tapausta päässään viikkokaupalla ja arvaili tätini tarkoitusperiä. Sen jälkeen hän alkoi raivoamaan kaikille ihmisille ympärillään. Perui menonsa, ei lähtenyt neljän seinän sisältä enää mihinkään. Lopetti siis suurin piirtein koko elämisensä. Puhelimessakin oli aina kuin vtun syönyt. Ja koko ajan vain palasi jauhamaan siskostaan. Tätä jatkui kuukausitolkulla.

Normaali ihminen saattaa ottaa itseensä ja miettiä asiaa päässään, mutta jatkaa sentään muilla isa-alueilla elämäänsä. Mutta ei minun äitini. Yksikin vastoinkäyminen, niin kaikki vain paskaksi ja heti.

Oli ihana lapsuus tuollaisen ihmisen kanssa.

Äitini ei ole koskaan tehnyt eroa lapsen ja aikuisen välille. Niinpä jos itse sanoin vaikka taaperoikäisenä jotain hölmöä, saattoi äitini romahtaa jo siitä.

Olin varmaankin 7 v., kun suutuin äidilleni jostain ja sanoin äitiäni tyhmäksi tms. Olimme juuri lähdössä kauppaan ja äitini nakkasikin kauppakassin pois ja painui makuuhuoneeseen makaamaan. Siitä lähti käyntiin monen viikon episodi kun äiti lopetti taas kaiken, piti minulle mykkäkoulua ja isäni puolestaan raivosi minulle kuin mielipuoli, että kato nyt, mitä teit äidilles!

Äitini muistuttaa minua vielä nykyäänkin kymmenien vuosien takaisista asioista, jostain lapsena tekemistäni pöljyyksistä. Ikää itselläni on nyt 45 v. :/

Yhtenä kesänä perheemme lomamatka peruttiin siksi että äitini työpaikalla oli joku ilkeä akka sanonut "pahasti" äidilleni. Sen kesän mutsi vain tuijotti eteensä, eikä varmaan kertaakaan hymyillyt.

Pahimmoillaan äitini epävakaisuys on lietsonut hänet aivan paranoidiseksi. On kuvitellut lääkäreiden salaliittoja ja ties mitä.

Itselläni on epävakaa. Olen vapaaehtoisesti jättänyt kaikki ystäväni etten olisi vaivaksi. Tämä ei martyyrimeininkiä vaan ihan vaan järkevä päätös. Ystävillä menee hyvin enkä halua olla pain in the ass.

Itse olen tyyppi, joka haluaisi aina miellyttää ihmisiä joista pitää. Kakskymppisenä olin kova draamanhakija, mutta nyt kolmekymppisenä en halua turhaa huomiota itseeni.

Ystävinä on myös ollut saman diagnoosin jakavia, ja ovat olleet todella fiksuja joskin toki enemmän ja vähemmän ailahtelevaa porukkaa. Meitäkin on moneen junaan.

Yhdellä ystävälläni ainakin on. Ei se näy meille ystäville mitenkään, mutta parisuhteissa hänellä on ongelmia

Ehkä suurin ongelma onkin se, ettei epävakaa itse ymmärrä, että tuottaa jumalatonta kärsimystä paitsi itselleen, myös muille. Ja että tuostakin olisi mahdollisuus toipua siten, että oireet olisivat hallittavissa.

Itse olen saanut nyt oman suhteeni pois alta. Vuoden siinä vuoristoradassa kyydissä olinkin. Itselleni pahin kohta oli kuin ruvin miettimään itseni satuttamista. Ajattelin että viillän itseeni jäljen, jonka avulla muistan miten pahalta sillä hetkellä tuntui. Mietin sitä kerran yhden kovan riidan jälkeen. Siinä kohdassa tajusin että hei, nyt riittää. Tämä epävakaa tuttavuus siis viilteli ja ihkasi itsemurhalla monia kertoja kuukaudessa.

Epävakaus ns. tarttuu. Tätä kutsutaan englanniksi "fleas", eli ns kirput. 

Ruvin epäilemään että jokainen kaverini on minulle huonoa seuraa ja tämä epävakaa on oikeassa siinä että minä olen se joka tässä tosiaan on se narsisti ja sekopää. Aloin olemaan aivan loppu. Kesken työpäivää saattoi tulle "tapan itseni koska et rakasta minua" viestejä. Aivan käsittämättömän raskasta.

Takaisinhan tälläisiin suhteisiin saa menemään ns "trauma bonding" eli aivot jäävät suhteeseen koukkuun kuin huumeeseen. Huippuja seuraa aina kova riita eli ns. pohjat, jolloin aivot haluavat taas ratkaista ongelman ja saada ihmisen takaisin sellaisena kuin hän aluksi oli (honeymoon vaihe alussa). Se onnistuu taas hetkeksi jolloin aivot saavat dopamiini-annostuksen ja tulee taas huiput ja fiilis siitä että on ihanaa. Kunnes taas riita. Ikuinen luuppi.

Nyt kun olen ollut 2 kuukautta NC eli no contact. On kaikki paljon kirkkaampaa. Tuntuu kuin olisin ratkaissut jonkun palapelin ja näen maailman ihan erilailla. Tunnistan epävakauden ja vastaavat jo kauempaa.

Kun katson elämääni taaksepäin, tajuan että olen vetänyt tälläisiä ihmisiä puoleeni koko elämän. Olen aina halunut pelastaa ja auttaa. Tunnen olevani vastuussa muiden tunteista. Pystyn selittämään joitan yksiä treffejä menneisyydestäni, milloin mietin että tuossa ihmisessä on jotain väärin, mutta en osaa sanoa mitä. Epävakauden ns vaistoaa alitajuisesti josta voi tulla esim painostavuuden tunne kyseisen ihmisen seurassa. Mantelitumake varoittaa vaarasta. 

Välien katkaiseminen kokonaan (myös sosiaalisen median seuraaminen koska vetävät siellä showta) on ratkaisu paranemiseen. En vihaa tätä kyseistä ihmistä, koska tiedän ettei hän koskaan tuosta tule paranemaan ikänsä vuoksi (yli 30) eikä hän voi sairaudelleen mitään. Trauma tulee syvältä lapsuudesta.

Suosittelen kaikille reddit forumia "BPDLovedOnes". Tämä avasi itselleni silmät lopullisesti. Nämä ihmiset toimivat samanlailla ympäri maailmaa. Forumilla on kokemuksia, ja ne ovat niin samankaltaisia keskenään että se on osakseen jopa pelottavaa.

Uppaan

Porvoo25 kirjoitti:

Itse olen saanut nyt oman suhteeni pois alta. Vuoden siinä vuoristoradassa kyydissä olinkin. Itselleni pahin kohta oli kuin ruvin miettimään itseni satuttamista. Ajattelin että viillän itseeni jäljen, jonka avulla muistan miten pahalta sillä hetkellä tuntui. Mietin sitä kerran yhden kovan riidan jälkeen. Siinä kohdassa tajusin että hei, nyt riittää. Tämä epävakaa tuttavuus siis viilteli ja ihkasi itsemurhalla monia kertoja kuukaudessa.

Epävakaus ns. tarttuu. Tätä kutsutaan englanniksi "fleas", eli ns kirput. 

Ruvin epäilemään että jokainen kaverini on minulle huonoa seuraa ja tämä epävakaa on oikeassa siinä että minä olen se joka tässä tosiaan on se narsisti ja sekopää. Aloin olemaan aivan loppu. Kesken työpäivää saattoi tulle "tapan itseni koska et rakasta minua" viestejä. Aivan käsittämättömän raskasta.

Takaisinhan tälläisiin suhteisiin saa menemään ns "trauma bonding" eli aivot jäävät suhteeseen koukkuun kuin huumeeseen. Huippuja seuraa aina kova riita eli ns. pohjat, jolloin aivot haluavat taas ratkaista ongelman ja saada ihmisen takaisin sellaisena kuin hän aluksi oli (honeymoon vaihe alussa). Se onnistuu taas hetkeksi jolloin aivot saavat dopamiini-annostuksen ja tulee taas huiput ja fiilis siitä että on ihanaa. Kunnes taas riita. Ikuinen luuppi.

Nyt kun olen ollut 2 kuukautta NC eli no contact. On kaikki paljon kirkkaampaa. Tuntuu kuin olisin ratkaissut jonkun palapelin ja näen maailman ihan erilailla. Tunnistan epävakauden ja vastaavat jo kauempaa.

Kun katson elämääni taaksepäin, tajuan että olen vetänyt tälläisiä ihmisiä puoleeni koko elämän. Olen aina halunut pelastaa ja auttaa. Tunnen olevani vastuussa muiden tunteista. Pystyn selittämään joitan yksiä treffejä menneisyydestäni, milloin mietin että tuossa ihmisessä on jotain väärin, mutta en osaa sanoa mitä. Epävakauden ns vaistoaa alitajuisesti josta voi tulla esim painostavuuden tunne kyseisen ihmisen seurassa. Mantelitumake varoittaa vaarasta. 

Välien katkaiseminen kokonaan (myös sosiaalisen median seuraaminen koska vetävät siellä showta) on ratkaisu paranemiseen. En vihaa tätä kyseistä ihmistä, koska tiedän ettei hän koskaan tuosta tule paranemaan ikänsä vuoksi (yli 30) eikä hän voi sairaudelleen mitään. Trauma tulee syvältä lapsuudesta.

Suosittelen kaikille reddit forumia "BPDLovedOnes". Tämä avasi itselleni silmät lopullisesti. Nämä ihmiset toimivat samanlailla ympäri maailmaa. Forumilla on kokemuksia, ja ne ovat niin samankaltaisia keskenään että se on osakseen jopa pelottavaa.

Hyvänen aika miten valaiseva ja silmiä avaava kirjoitus! Itselläni on kokemusta häiriintyneiden piirteiden tarttumisesta sekä suhteiden koukuttavuudesta. Olen omassa päässäni tuota pyöritellyt mutta en tiennyt, että sille on nimikin.

Minun koukuttava tuttavani ei välttämättä ollut epävakaa. Hänellä saattoi olla jokin muu persoonallisuushäiriö. Kuitenkin nämä samat ilmiöt taitavat päteä moniin persoonallisuushäiriöihin ja häiriintyneisiin suhteisiin yleensä.

PTSD kirjoitti:

Borderlinen, masentuneen, ahdistuneen miehen nuoren kanssa suhteessa. Onko muilla vähentynyt rakkaus, läheisyys, halaaminen ja suutelu, sekä seksi ajan kanssa? Täällä ei ole ollut yli puoleen vuoteen.

Itse vain rakastan ja halailen, suutelen. Jos kysyy ei anna, mutta jos yllättää, niin ei ehdi reagoidaa ja on ok. Seksiä ei ole ollut pitkään.Kuulemma ei jaksa. Ei huvita. Kuitenkin masturboi kotonaan. Ollaan nuoria miehiä. Mitä tehdä. Tuntuu kamalan yksipuoliselta. Joskus kerran kuussa saattaa sanoa että välittää ja tykkää. Tai koskettelee leffaa katsellessa, tai kun rennompi voi nojata minuun katsellessaan tietokonetta.

Minun on pakko päivittää tätä, koska tämähän oli kesällä 2019. Silloin ne 3 kk olikin niin sanotusti seksinkin kannalta ne kulta-ajat, kun tavattiin uudelleen oikeassa elämässä pitkän tauon jälkeen. 2016 oli samanlainen 6 kk vaihe, mutta lopetin hänen kanssa, koska ajattelin että hän oli borderline kuten se edellinenkin gay-mies. Eli rakkausvaihe, suorastaan uskomaton suhde alussa, sun herätyskellojen pitää soida!

Eli on liian hyvä ollakseen totta. Kun hän ei jaksanut enää maskia pitää, kaikki muuttui. Mä jotenkin läheisriippuvaisena (asianajajapersoonallisuus) imuroin noita epävakaita/narsisteja. Ja he tietävät että meidän tyyppiset ihmiset pysyvät rinnalla vaikka kuinka julmasti he meitä kohtelevat. Alussa seksiä, suutelua, rakkautta, koskettelua oli runsaasti, jopa bussissa suudeltiin ja käveltiin ulkona käsi kädessä.

Myöhemmin hän sanoi että älä, älä, älä. Kamalaa huutoa yhtäkkiä kun tein jotain, mitä oon tehnyt kuukausia. Esim. pippelin koskettelu ennen nukkkumaanmenoa sai mieheni raivoamaan, että häntä ei huvita! Kuitenkin kun tartti rahaa, niin minun ei saanut kieltäytyä. Argumenttiin johti jokainen erimielisyys ja riitaan, josta saattanut estää ja olla pitämättä yhteyttä. Kuitenkin kun häntä sapetti elämä ja oli pahalla päällä, minähän olin se "terapeutti" johon hän kääntyi. Yölläkin soitti ja odotti vastausta jutteli tuntikaupalla ymmärtämättä että mulla oli työt ja herätys klo 6. Sanoin että en voi jutella just nyt, niin kauhea raivo, etkö välitä musta! Olet narsisti! Vaikka kuinka selitin että se ei tarkoita ettenkö välitä, just nyt ei vaan ole oikee aika...

Kuukauteen en ole hänestä kuullut. Kuitenkin oli matka sovittu Amsterdam. Ilmainen. Minä maksoin hänen osan veloista, hän oli ulosotossa 20000e. Sen matkan piti olla meidän 6 kk yhdessä. Ja hän hyväksyi sen. Odotin siis matkalta seksiä ja rakkautta. Hotellissa Suomessa ennen lentokenttää hän alkoi masturboimaan yöllä pornoon ja kun tulin auttamaan, hän työnsi minut pois. Siis sulla on kumppani vieressä ja sä vedät pornoon? Lopetti heti sanoen että hae toinen mies jos ei miellytä että mua ei huvita. Samalla alkoi puhui kuinka haluaakin avointa suhdetta eli että voisi naida naisia, miehiä, nuoria, muoreja. Tämä pilasi matkan.

Matkalla hän ei antanut seksiä kuin vasta toisella yöllä ja silloinkin vain 10 min ja työnsi pois, jatkoi pornolinjalla. Masennuksen ja ahdistuksen takia nukkui pitkään eli jopa klo 12.00 asti. Suuttui että lähdin pois jo 9 kaupunkiin, koska "sä pettäjä et edes mua oota". Kävitkö huorissa, vaikka se mies ite sanoi että on avoimessa suhteessa, eli onkohan hän? Valitti matkalla että yritin säästää, koska minä jouduin kustantaan kaiken, matkat, kaljat, ruoat, hotellit. Hotellikin oli muka paska, kun lähin bussipysäkki oli vartin kävelyn päässä. Lähikauppaan johon 1 km vaati mennä taksilla, kun ei jaksanut muka kulkea ja yksin en saanut lähteä. Siis se oli niin kummallinen ihminen, mutta en ole lähtöaikeissa ollut silloinkaan.

Sitä vaan ajatteli että ajat paranee, tai että ehkä joskus voin auttaa häntä.

Jopa itse matkalla en saanut häntä kiinni, koska hän esti minut luurissa, koska satuin menemään eri aikaan kuin hän kaupunkiin? Ihan kummallisia juttuja, äidille soitti heti pettymyspuhelun, kun olikin hotelli niin kaukana kaikesta ja valitti siitä kuullen 30 min... monesti soitteli ja jutteli mä vieressä äidilleen.

jatkuu

Ei välittänyt että hän oli kaverin kanssa, että voi sinne äidille muulloinkin soittaa.

Huomasin samalla että hänen äitikin oli koko ajan estettynä, monesti ei vastannut. Samalla hän ei pitänyt yhtettä siskoon sanojensa mukaan, siis se mieheni, koska "en voi pakottaa ketään". Vasta kun mä en pidä siihen yhteyttä kahteen vuoteen tajusin, että se oli sen käytös miks hänen sisko ei pitänyt yhteyttä...

Hän vaan uhriutui koko ajan ja dramaattisia tarinoita kertoi kuinka on yrittänyt tehdä itsemurhia.

Muisti oli huono, jatkuvasti unohteli asioita, esim. maksoin junalipun, klo 14.14 ja silloin ja silloin, saattoi kokonaan unohtaa tai myöhästyä, jolloin jouduin ostamaan uuden lipun, Kahdessa vuodessa menetin 6 000+ euroa häneen. Kaupassa osteli aina tavaraa omaan kämppäänsä, muutti mielenterveystalosta. rahoillani. Jos en suostunut ostamaan 149 euron imuria, vaan sanoin että 49 imuri on riittävä sulle, alkoi kauhea vithuilu.

Joskus nolasi kesken kassajonon, että en taaskaan suostunut ostamaan Barilla spagettia.

Raivosi perusteellisesti jos en tanssinut hänen pillien mukaan esim. ruokakaupassa, kuin 5v kakara poistui kaupasta lähes itkien ja raivoten. Alun mies, joka rakasti ja tarjosi seksiä, oli muisto vain. Maaliskuussa 2019 aloin saada jo tarpeeksi, hän halusi uuden matkan, vaikka edellisestä amsterdam-matkasta ollut kauan.

Sen tehtiin joulu-tammi ja oli rahoillani siellä kanssani yli viikon!!!

Nyt halusi Belgiaan, ei mitkään ruotsin risteilyt enää kelvannut... jos en myöntynyt, alkoi mykkäkoulu ja uhkailu, tapan sut, en ole enää sun kaveri ym ym ym. Lopulta piti suostua ja tämänkin matkan pilasi. Mm. ennen konetta oli masennuksen takia niin hidas aamutoimissa siis oikeasti kesti TUNTEJA, taksia ei antanut luvan tilata kuin vasta silloin kun antoi. Kun taksi tuli, kuski kysyi miten aiotte ehtiä lennolle tunnin päästä??? Kun kestää 1 h kulke. Minä ostin uudet liput ja ennen tuota matkaa vielä pyysi maksamaan 400e velat, koska muuten pilaisi matkan... no pilas kuitenkin. Tämä siis oli juhannuksena. Ko. matkalla jos edes koskettelin hotellissa, alkoi raivo HETI, kun yritin saada maistaa pippeliä illalla siidereiden lomassa, niin löi kasvoille.

Tästä ymmärsin että nyt täytyi lopettaa. Oli se mies aina mukava mutta silloin tiesin että haluaa jotain eli manipulointia oli täysin. Muutti kämppäänsä tammi 2019 ja oli edelleen suurin osa laatikoista purkamatta 6 kk jälkeen, ei antanut koskea tai siivota/järjestellä. Kun matkalta päästiin, jussin jälkeen, meni lentokentältä pois sanomatta KIITOS ei edes moikannut??? Vähän kuin ei edes tuntis mua. Parina vklp vielä kävin hänen luona sen jälkeen, heinäkuussa oli pakko lopettaa. Marraskuussa HÄNEN syntymäpäivänä vissiin tajusi menetyksen ja laittoi viestiä... johon en vastannut. Mun oma syntymäpäivä oli viikon päästä, ei viestiä.

Hän ei koskaan aiemminkaan muistanut mun syntymäpäivää, kuitenkin odotti parhaita lahjoja omalla.

Ja kylmäävintä oli se että vaikka millaiset lahjat antaisit, ei kiitosta, ei edes katsonut mitä annat !

Näin en ole lahjoja vielä antanut, enkä toivottavasti enää koskaan, se oli niin kylmäävää!

Haluaat kysyä ennemminkin että kuka on täysin ailahtevainen, tilannetajuton ja tahhditon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskasta seuraa. Ylidramatisointi, mustavalkoisuus, herkkyyden korostaminen, mutta muille saa laukoa mitä vaan. Pitää itseään jonain aivan erityisenä. Mutta mehän olemme kaikki erityisiä. Olen kyllästynyt siihen, että hän on omasta mielestään arjen yläpuolella ja me käytännön ihmiset ollaan jotain pyykkimuijia. Muuten jaksaisin, mutten itseni dissausta.

Sama...toisissa on aina se vika tai sitten jos kritisoin hänen käytöstään, niin hänellä on nyt niiiiiiin vaikeaa (kun herkkä on). Eli se antaa syyn käyttäytyä rumasti ystävää kohtaan?! Näitä asioita on tässä hiljalleen tullut vastaan ja olen tosiaan miettinyt että jaksanko olla tällaisen persoonan kanssa tekemisissä.

Ap

Oma eka BPD-kaveri vittuili vastaantulijoille, jos menivät samaa tietä kuin hän, hän nautti käydä yksin lenkkipoluilla ja nautti musiikkia täysillä kuulokkeistaan. Raivosi niin maan perusteellisesti jos joku käveli siitä kuitenkin, kuulemma pilasivat hänen musiikkinautinnon. Saattoi vittuilla vastaantulijoille?!?

Ei katunut tekojaan. Hän oli etuoikeutettu olemaan yksin juuri missä sattui musiikistaan nauttimaan.

up

Ei ystävyys onnistu sellaisen kanssa, kokemusta on. Meno on niin dramaattista ja kaikki ailahtelee aina laidasta laitaan ettei sitä jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Lapsellani taitaa olla, n. 20v. Olen ihan loppu hänen kanssaan. Käytös ollut ajoittain järkyttävää. Jännitän ja pelkään hänen seurassaan ja puheluista ei koskaan tiedä mitä sieltä tulee. Tömä on ihan kamalaa, onneksi ei asu tässä enää. Sitten toisaalta säälin ja sydäntä raastaa kun on oma rakas lapsi. Kaiken tuen ja avun olen yrittänyt antaa. Onneksi muut lapset ovat tasaisia, hekin joutuneet paljon kärsimään. Tämä on kamalaa.

Oletko tietoinen, että kyseinen häiriö ei ole synnynnäinen. Lapsesi täytyy olla hyvin traumatisoitunut, jotta on saanut kyseisen diagnoosin. Itselläni oli viitteet, en saanut diagnoosia. Traumalapsuus, henkistä- ja fyysistä väkivaltaa, insestejä. Luojan kiitos ymmärsin hakea apua. Minut jätettiin yksin, perheen ulkopuolelle. Nyt monen lapsen äitinä en hylkää ainuttakaan lasta. Ei heillä ole oireitakaan, katkaisin jatkumon.

Uhriutumista. ei tuollaisilla ole oikein ketään oikeita ystäviä saati yhtään. yleensä

Vierailija kirjoitti:

Olen jopa alkanut miettiä että kuinka paljon hän värittää tarinoitaan...Ei oikein enää tiedä että mikä on totta ja mikä ei.

Ap

Epävakaa harvemmin värittää tarinaa. Ennemmin niinpäin, että hän on elänyt niin värikkäitä kokemuksia, ettei kestä sitä saatikka tahdo yli päästä. Persoona on vaikea, vaikeinta siitä tekee itsensä syyllistäminen. Hän on aidosti uhri, hän ei voi muuttaa menneisyyttä, siitä on kuitenkin mahdollisuus irrottautua hyvä terapeutin avulla. Voimia sinulle. Itse kamppailun itseni kanssa, selvisin. Olen vapaa. Minulla oli onnekseni vain viitteet, masennus oli keskivaikea.

Vierailija kirjoitti:

Uhriutumista. ei tuollaisilla ole oikein ketään oikeita ystäviä saati yhtään. yleensä

Taustalla on traumat. Uhriutuminen voi johtua taustalla olevasta mahdollisesta läheisriippuvuudesta. Persoonallisuushäiriö ei ole yksiselitteinen.

Itsellä on ja aika hyvin olen pärjännyt.

Minulla on yksi ystävä, jolla on diagnosoitu epävakaa persoonallisuuhäiriö.

Välillä on kiva ja ihana ihminen, mutta sit taas saa jostain ihan typerästä pikkujutusta käsittämättömän raivokohtauksen, jonka aikana haukkuu minut ihan maanrakoon. Nää menee yleensä ohi, mutta joskus jatkuu useita päiviä. Jälkikäteen on aina ihan aidosti katuva ja pyytää kyllä anteeksi, mutta eipä se silti mukavalta tunnu ne jo sanonut sanat...

Joskus mietin, että miksi edes yritän, miksi en vain jatkaisi elämääni ilman tätä ihmistä, mutta sitten taas muistan hänen hyvät puolensa ja tiedän, että jäisin kaipaamaan tätä ystävääni kovasti jos pistäisin välit poikki. Välillä olen ottanut etäisyyttä häneen, ollut vastaamatta viesteihin päiviä, joskus jopa viikkoja. Mutta kun ei tuolla ole paljon muitakaan ystäviä, ja on epävakaan lisäksi (tai ehkä takia?) myös masentunut, sekä epävakaille tyypillisesti itsetuhoinen, niin en oikeasti haluta häntä hylätä.

Niitä kuuluisia rajoja olen kyllä yrittänyt asettaa, ja silloin kun tämä ystävä sattuu olemaan suotuisalla tuulella ollaan niistä keskusteltukin, ja luulen että hänkin kyllä ymmärtää pohjimmiltaan.

Terapiassa on käynyt on ja off, ja jonkinlainen mielialalääkitys on (vaikka ei kai epävakaaseen virallisesti lääkitystä ole, mutta niihin oireisiin) + masennukseen. Selvästi itsekin kärsii tuosta ja haluaisi parantua, mutta se pitkäjänteisyys siihen prosessiin, niin kuin nyt yleensä kaikkeen muuhunkin, tuntuu puuttuvan.

Minä olen pärjännyt hyvin ,epiksestä en tiedä. Potkasin perseelle ensimmäisen raivarin jälkeen , never again. Onneksi oli varoitettu.  Eukko oikea draamaqueen , jatkuvasti puhelimessa. Tuntien pituisia puheluita , jankkaa samoja asioita. Ja olemme molemmat naisia. Tuskan hiki oikein nousi kun muistelen