OAJ huolissaan että varhaiskasvatus tapahtuu kotona !
Tänään YLEn pääuutisissa sanottiin, että heikko taloustilanne on ajanut perheitä siihen, että lasten varhaiskasvatus tapahtuu yhä useamman kotona kuin päiväkodissa.
Mitään ihmeen huolenaihetta siinä on.
Olen itse kasvatettu koton kouluikään asti, niin myös veljeni, ja kaikki sukulaiseni.
90% meistä on yliopistokoulutuksen saaneita nykyään.
Onkohna joku silti mennyt pieleen perheen antamassa varhaiskasvatuksessa OAJ:n mielestä?
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsia hoidetaan kotona, sitä suuremmaksi syrjäytyneiden ja joukosta pudonneiden määrä kasvaa. Suurimmassa vaarassa ovat maahanmuuttajien lapset, jotka ovat kotona suomenkieltä taitamattomien äitien kanssa. Toinen suuri ryhmä ovat kouluttautumattomien ja työttömien vanhempien kanssa kotiin jäävät. Heillä on selvää viivästymistä kehityksessä ja koulukypsyydessä.
Akateemisten lapset pääsevät kaikki mukaan varhaiskasvatukseen, koska koulutetut naiset menevät töihin, eivätkä jää kotihoidontuen varaan.
Tämä on juuri se suurin ongelma. Vähän koulutetut, mielenterveyden ongelmista kärsivät ja maahanmuuttajat jäävät kotiin lapsia hoitamaan, koska pienipalkkaiseen työhön ei kannata mennä - ne kuuluisat tuloloukut.
Vierailija kirjoitti:
Tänään YLEn pääuutisissa sanottiin, että heikko taloustilanne on ajanut perheitä siihen, että lasten varhaiskasvatus tapahtuu yhä useamman kotona kuin päiväkodissa.
Mitään ihmeen huolenaihetta siinä on.
Vaarana on se, että oppivat väärän totuuden. Lasten pitäisi mennä päiväkotiin jotta heidät saataisiin jos nuoresta lähtien aivopestyä viralliseen totuuteen.
Taustalla on se tosiasia, että ne lapset hyötyisivät päiväkodin tarjoamasta varhaiskasvatuksesta eniten, hoidetaan usein kotona. Sen sijaan niissä perheissä, joissa vanhemmat voivat hyvin ja pystyvät tarjoamaan turvaa ja virikkeitä, lapset käyvät usein päiväkodissa.
Kotihoidon tukea käyttävät tutkitusti eniten matalasti koulutetut ja maahanmuuttajat.
http://news.sky.com/story/sky-finds-handbook-for-eu-bound-migrants-1034…
Nyt on löytynyt opaskirja, jota jaetaan ilmaiseksi Turkissakin. Eurooppaan on sieltä hyvä tulla.
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsia hoidetaan kotona, sitä suuremmaksi syrjäytyneiden ja joukosta pudonneiden määrä kasvaa. Suurimmassa vaarassa ovat maahanmuuttajien lapset, jotka ovat kotona suomenkieltä taitamattomien äitien kanssa. Toinen suuri ryhmä ovat kouluttautumattomien ja työttömien vanhempien kanssa kotiin jäävät. Heillä on selvää viivästymistä kehityksessä ja koulukypsyydessä.
Akateemisten lapset pääsevät kaikki mukaan varhaiskasvatukseen, koska koulutetut naiset menevät töihin, eivätkä jää kotihoidontuen varaan.
Eskarihan on pakollinen kaikille. Ja ilmainen. Kyllä se riittää.
Mun mielestä on vanhempien tehtävä opettaa tietyt asiat, oli lapsi hoidossa tai ei.
Ryhmäkokojen kasvaessa on turha puhu mistään varhaiskasvatuksesta. Kyse on säilytyspaikasta lapsille. MIksi nykyään puhutaan uuskieltä orwelliläiseeen tyyliin? Kaikki tosiasiat kierretään hämärtämällä tosiseikkoja! Sama on koukun puolella: Puhutaan tasa-arvon tärkeydestä ja samaan aikaan koulut kilpailevat eri painotuksilla sikana koko ajan ainakin yläkoulujen puolella! Uuskieli on tehty peittämään tositilanne <olisi aika alkaa puhua suoraan: yhä eriytyneempi koulu- ja päiväkotiverkko ei voi palvella erilaisilla asuinalueilla samoin eväin, kun väestön rakenne vaikuttaa niin paljon.
Lapsillani on ysin ka:t, kotona hoidettuja noin nelivuotiaiksi, sen jälkeen osa-aikaisena päivähoidossa. On ystäviä, harrastuksia ym. itsellä AMK-koulutus, kuten monella muullakin lapsiaan kotona hoitaneella ystävälläni.
Vierailija kirjoitti:
Taustalla on se tosiasia, että ne lapset hyötyisivät päiväkodin tarjoamasta varhaiskasvatuksesta eniten, hoidetaan usein kotona. Sen sijaan niissä perheissä, joissa vanhemmat voivat hyvin ja pystyvät tarjoamaan turvaa ja virikkeitä, lapset käyvät usein päiväkodissa.
Kotihoidon tukea käyttävät tutkitusti eniten matalasti koulutetut ja maahanmuuttajat.
Juuri näin! Miksi tosiasioita ei saisi kertoa?

Suomi on ainut länsimaa, jossa lapset voivat olla kotihoidossa vielä 5-vuotiaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä enemmän lapsia hoidetaan kotona, sitä suuremmaksi syrjäytyneiden ja joukosta pudonneiden määrä kasvaa. Suurimmassa vaarassa ovat maahanmuuttajien lapset, jotka ovat kotona suomenkieltä taitamattomien äitien kanssa. Toinen suuri ryhmä ovat kouluttautumattomien ja työttömien vanhempien kanssa kotiin jäävät. Heillä on selvää viivästymistä kehityksessä ja koulukypsyydessä.
Akateemisten lapset pääsevät kaikki mukaan varhaiskasvatukseen, koska koulutetut naiset menevät töihin, eivätkä jää kotihoidontuen varaan.
Tämä on juuri se suurin ongelma. Vähän koulutetut, mielenterveyden ongelmista kärsivät ja maahanmuuttajat jäävät kotiin lapsia hoitamaan, koska pienipalkkaiseen työhön ei kannata mennä - ne kuuluisat tuloloukut.
Miksi se pitää yrittää kaikille saada pakolliseksi tuo varhaiskasvatus? Eikö riitä että pakolaisperheille ! Vai miten olisi joku pyhäkoulutyyppinen juttu 15h/vko?
Niin minunkin mielstä vanhempien pitää saada päättää mitä pikkulapsille opetetaan.
Ei mene kuin muutama vuosi niin siellä eskarissa ei ole enää tyttöjä ja poikia. Kaikki ovat vain henkilöitä. Se on tasa-arvoa se.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on kamalaa, että vaaditaan pakollista 15 h/vko varhaiskasvatusta kaikille lapsille. Suomennettuna ylisuurta lapsiryhmää väsyneen hoitajan kanssa, huutoa, potkimista, tönimistä, kiusaamista ja kiukkua. Ja sitten sanotaan, että tässä on kuulkaa laadukasta varhaiskasvatusta, koska jokainen päiväkodin hoitaja suunnittelee sitä keskimäärin 3 tunti päivässä!
Juuri näistä syistä meillä lapset ovat olleet kotona, kunnes 4-vuotiaina yksityiseen kielikylpypäiväkotiin ja sitten ranskalaiseen eskariin.
Käsittämätön keskustelu. Oletteko te kaikki jotain persuja, kun huoli "valtion tekemästä aivopesusta" tuntuu olevan näin suurta? Tosiasia on se, että varhaiskasvatusta tarvitaan ensisijaisesti sosiaalisten taitojen harjoitteluun. Niiden opettamiseen on vaikea keskittyä enää koulussa, kun pitäisi jo opetella ihan muita asioita.
Mä ja sisarukset olimme kotona kouluikään saakka. Yo-tutkinnosta huipputulokset, kaikilla akateeminen loppututkinto, kahdella meistä kaksi yliopistotutkintoa. Missä ongelma? Nyt oma esikoisen tuli kotoa eskariin. Hän on todella monipuolisesti saanut virikkeitä eri aihepiireistä ja harrastanut paljon monenlaisissa ryhmissä. Mitä häneltä puuttuu? Hyvä perhe ei tarvitse pakollista varhaiskasvatusta mihinkään. Ongelmaperhe ehkä tarvitsee, mutta pakollisuus kaikille lapsille olisi naurettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Toinen suuri ryhmä ovat kouluttautumattomien ja työttömien vanhempien kanssa kotiin jäävät. Heillä on selvää viivästymistä kehityksessä ja koulukypsyydessä.
Eivätpä ne varhaiskasvattajatkaan mitään ihmeidentekijöitä ole. Kouluttamattomilla ja työttömillä on usein heikommat kognitiiviset taidot kuin koulutetuilla. Osittain nämä taidot ovat periytyviä, osaltaan niihin on voinut vaikuttaa esim. äidin raskaudenaikainen päihteiden käyttö. Elintavatkin omaksutaan usein lapsuuden perheestä, eli tupakoivan vanhemman lapsi aloittaa todennäköisemmin tupakoinnin kuin tupakoimattoman vanhemman lapsi.
Edes 40h viikossa tapahtuva varhaiskasvatus ei paranna tai poista kenenkään keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöitä, eikä paranna rakennepoikkeavuuksia aivoissa. Toki varhaiskasvatuksessa on käytössä menetelmiä, joilla voidaan ohjata lapsen käyttäytymistä suotuisampaan suuntaan, mutta nykyiset ryhmäkoot ja inkluusioperiaate (erityisryhmien lopettaminen) pitävät tehokkaasti huolen siitä, että oppimisympäristö ei varhaiskasvatuksessakaan ole tukea tarvitsevalle lapselle paras mahdollinen, aina ei edes riittävän hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Mä ja sisarukset olimme kotona kouluikään saakka. Yo-tutkinnosta huipputulokset, kaikilla akateeminen loppututkinto, kahdella meistä kaksi yliopistotutkintoa. Missä ongelma?
Kova tarve päteä ja rankka tarve omakehuun?
Ootko kade siitä, että saimme hyvän rauhallisen lapsuuden? Mitä omakehua on sanoa ihan neutraalisti, että oppimiskyky ei edellytä ohjattua varhaiskasvatusta. Mulle yliopistotutkinto ei ole niin iso asia, että sen mainitsemisen olisi kehumista. Peruskauraa mulle.
Haloo!
Ei varhaiskasvatuksesta olla tekemässä pakollista vaan 🚩 ILMAISTA!🚩
Siis 20t maksutta viikossa yli 3-vuotiaille. OAJ:n aloite, johon opetusministeri twiittasi myönteisen kommentin. Mitään ei oo päätetty.
Tavoitteena ettei raha olisi varhaiskasvatukseen pääsyn este. Köyhissä kodeissa se voi olla ja niissä VOI olla muitakin ongelmia. Ei välttämättä ole.
Puhukaa nyt ihmeessä edes oikeasta asiasta. Voitte edelleen kasvattaa ne murusenne vaikka korkeakouluikäisiksi kotona. Eihän koulupakkoakaan ole (kotikoulu hyväksytään)!
Vitsi tätä porukkaa.
Minä olen myös ollut kotona kouluikään saakka, samoin oma tyttäreni oli kotihoidossa eskariin asti. Minä luen tällä hetkellä toista korkeakoulututkintoa ja minulla on vakituinen työ. Olen monesti miettinyt, että omaa ja tyttäreni menestystä on aina jollain tavalla estänyt sellainen röyhkeyden ja kyynärpäätaktiikan puute. Ehkä se olisi ollut meille arvokkain oppi tuolla varhaiskasvatuksessa.