Lue keskustelun säännöt.
Katkeruus, kun mies haluaa naimisiin myöhään
01.02.2026 |
Pitkäaikainen kumppani haluaisi nyt mennä naimisiin, mutta en ole yhtään innoissani kun suhdetta on takana reilusti yli 10 vuotta. Halusin kovasti mennä naimisiin nuorempana ja asiasta käytiin monet väännöt ja itkut. Mies ei silloin täysin torpannut ajatusta, mutta mutisi aina jotain että joskus sitten. Muistan vieläkin miten katkeransuloista oli käydä muiden ihmisten ja ystävien häissä kun lopulta luovuin ajatuksesta ihan kokonaan. Vuosien aikana asiaan tottui ja elin sen kanssa enkä ikinä ottanut asiaa puheeksi. Ja nyt kun iät alkaa nelosella mies haluaisi mennä naimisiin. Suhde on ihan hyvä, mutta ajatus naimisiinmenosta aiheuttaa ahdistusta ja jopa vihaa. Hautasin ne haaveet jo vuosia sitten ja koko asia on omassa mielessäni vaan sellainen negatiivinen möykky ja mörkö.
En tiedä mitä miehelle sanoisi tai mitä edes ajattelisi asiasta. Minulla on testamentti ja perintöasioista ei tarvitse huolehtia sillä molemmilla on omat asunnot ja autot vaikka asumme toisen omistamassa asunnossa. Yhteistä omaisuutta tai lapsia ei ole, eli mitään laillista syytä mennä naimisiin järkisyistä ei ole.
Kommentit (93)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Mieshän väärin teki. Ap ei ole siis vuosiin enää puhunut naimisiin menosta niin mies on keksinyt moisen. Typerä mies. Meni jo.
Sanot miehelle, että ei tuossa ole järkeä, miksi mukavaa liittoa muuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Kyllä se kelpasi ensimmäiset seitsemän vuotta jonka jälkeen vaan luovutin ja luovuin ajatuksesta täysin. Ärsytti ettei mies silloin sanonut mitään tai halunnut oikein edes keskustella asiasta joten painin noiden tunteiden ja surun kanssa ihan yksin. Mies näki miten surullinen olin muiden häissä ja silti mitään ei ikinä tapahtunut. Nyt on vaan auttamatta liian myöhäistä ja oikeastaan ärsyttää että mies edes puhuu asiasta. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.
Mieshän väärin teki. Ap ei ole siis vuosiin enää puhunut naimisiin menosta niin mies on keksinyt moisen. Typerä mies. Meni jo.
Juuri niin. Miehen vika. Aina ja kaikkialla. Ihan sama mitä tekee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ajatuksesi täysin. Itsekin odotin vuosikausia, kyselin ja suutuin. Menin kuitenkin rakentamaan talon ja perustamaan perheen ilman sormusta. Vasta sitten kun lapset olivat pieniä (pienellä ikäerolla vieläpä), mies päätti kosia. Eipä tuntunut oikein mieltään, pääasia että tuli nimet paperiin. Mies tietenkin halusi isot perinteiset häät. En innostunut. Enkä jaksanut sellaisia ryhtyä suunnittelemaan. Olin "vanha" ja väsynyt pikkulapsiarjesta.
Koska teillä ei ole lapsia eikä sanottavasti edes yhteistä omaisuutta, niin mitäpä naimisiinmeno mitään tuossa kohtaa enää muuttaa? Ihan hyvin voi olla ilmankin sormuksia.
Mutise sille, että joskus sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ajatuksesi täysin. Itsekin odotin vuosikausia, kyselin ja suutuin. Menin kuitenkin rakentamaan talon ja perustamaan perheen ilman sormusta. Vasta sitten kun lapset olivat pieniä (pienellä ikäerolla vieläpä), mies päätti kosia. Eipä tuntunut oikein mieltään, pääasia että tuli nimet paperiin. Mies tietenkin halusi isot perinteiset häät. En innostunut. Enkä jaksanut sellaisia ryhtyä suunnittelemaan. Olin "vanha" ja väsynyt pikkulapsiarjesta.
Koska teillä ei ole lapsia eikä sanottavasti edes yhteistä omaisuutta, niin mitäpä naimisiinmeno mitään tuossa kohtaa enää muuttaa? Ihan hyvin voi olla ilmankin sormuksia.
Lisään vielä että olo tuntuu kakkosvaihtoehdolta tai sellaiselta että mies joutui tyytymään nyt tähän. Jos hän tosissaan olisi halunnut, olisi sitoutuminen tapahtunut (tai päätös sitoutumisesta) ensimmäisen viiden vuoden aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan tyypillinen mies. Itsekin olen ajatellut että naimisiinmeno saattaisi tulla kyseeseen nyt kun ollaan oltu yhdessä 12 vuotta. Se on ihan yhtä ok kuin se että haluaa suin päin heti naimisiin.
Ei nyt oikein irronnut tämäkään. Annan arvosanaksi 2/5.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ajatuksesi täysin. Itsekin odotin vuosikausia, kyselin ja suutuin. Menin kuitenkin rakentamaan talon ja perustamaan perheen ilman sormusta. Vasta sitten kun lapset olivat pieniä (pienellä ikäerolla vieläpä), mies päätti kosia. Eipä tuntunut oikein mieltään, pääasia että tuli nimet paperiin. Mies tietenkin halusi isot perinteiset häät. En innostunut. Enkä jaksanut sellaisia ryhtyä suunnittelemaan. Olin "vanha" ja väsynyt pikkulapsiarjesta.
Koska teillä ei ole lapsia eikä sanottavasti edes yhteistä omaisuutta, niin mitäpä naimisiinmeno mitään tuossa kohtaa enää muuttaa? Ihan hyvin voi olla ilmankin sormuksia.
Lisään vielä että olo tuntuu kakkosvaihtoehdolta tai sellaiselta että mies joutui tyytymään nyt tähän. Jos hän tosissaan olisi halunnut, olisi sitoutuminen tapahtunut (tai päätös sitoutumisesta) ensimmäisen viiden vuoden
Miehillä se ajatus viimeisen takaportin sulkeutumisesta on vahvempi kuin naisilla. Tulee varmaan alitajunnasta. Etenkin nuoremmilla miehillä. Miesten keskuudessa se ei myöskään tuo sosiaalisesti mitään lisäarvoa kertoa kavereilleen olevansa naimissa.
Meillä mies haluaa naimisiin klo 21 jälkeen. Se on mun nukkumaanmenoaika. Se on voivoi sitten.
Taas on ihmissuhteet porvoossa hankalia.
Siis AP on :
katkerana ravannut muiden häissä mutta itse ei ole saanut suutaan aikaisemmin auki;
Nyt ne omat häät tai .!!
Nyt sitten ollan katkeria kun ikäkin alkaa jo 4. ja kaikki on miehen vika?!
Goood luck 🍀
Miksi suostuit tuollaiseen? Miksi jäit miehen kanssa yhteen jos sinulla haaveena oli mennä nuorena naimisiin?
On se kumma, kun mikään ei koskaan kelpaa.