Kerro hauskin/huvittavin/pahin kokemuksesi NIRSOILUSTA!

Nykyinen puoliso saa välillä verenpaineen kohoamaan. Ei kelpaa kypsennetyt kasvikset, ei vahvat juustot (esim vuodenjuusto ja parmesaani), ei äyriäiset, ei sienet, ei oliivit, chorizo, mozzarella, punaviinikastike... Makumaailma on aika lailla jäänyt lapsen tasolle, uuden kokeilu on hyvin vaikeaa ja lisäksi on merkkiuskollinen (esim. aina samaa margariinia pitää olla).

Itse mielelläni söisin enemmän kasvisruokia, mutta hankala niitä on monipuolisesti valmistaa kypsentämättä kasviksia.

Mutta on niitä inhokkeja itselläkin: kaikki ruoat, joissa on munamaitoa ja anjovikset.

Mielestäni muutama inhokki saa jokaisella aikuisellakin olla, mutta jos niiden takia jää >50% resepteistä laittamatta, niin on jo vähän huolestuttavaa.

Kolme inhokkia.

Minä en syö pullaa. Varsinkaan jos siinä on kanelia. Herättää kahvipöydässä ihmetystä, koska "kaikkihan pullasta pitävät!" Yököttävä haju, koostumus ja hiivainen maku, yhh. Myös munkit iljettää. En tiedä olenko tämän suhteen jotenkin poikkeava kun aina saa selitellä miksi juon mielummin paljasta kahvia kuin yrittäisin nieleskellä sen ohella pullapalaa.

En suostu syömään myöskään mansikkajäätelöä, koska olen joskus lapsena saanut ruokamyrkytyksen jostain muusta ruuasta, mutta ensimmäinen mitä oksensin ulos oli mansikkajäätelö.

Inhoan myös persikkaa, koska teininä ryypiskeltiin persikkaofeliaa. :D Jösses siitä tulee kauhea olo.

Vierailija kirjoitti:

Syön muuten melkein mitä tahansa, mutta suolatikut saavat aikaan oksennusrefleksin, vaikkeivät sisällä mitään, mikä voisi minua yököttää. Näin on ollut aina, en pysty itsekään asiaa käsittämään. Välillä maistan suolatikkuja seikkailumielellä, koska järkeni sanoo, ettei niissä voi olla mitään pahaa ja joka kertaa oksennus lähtee nousemaan kohti suuta.

Mulle tulee myös oksennusrefleksi suolatikuista ja vastaavista. Pretzelit ovat myös ihan hirveitä. Grissinit kuitenkin onihan ok.

Suolatikuista ei tullut mieleen edes inhokkina, kun en muistanut edes niiden olemassaoloa.

Miksi täällä puhutaan vain nirsoilusta ruoan suhteen? Kun kuuntelee raavaiden miesten riitelyä lounasravintolan valinnasta kaikkina päivinä, ei voi olla uskomatta että olisi olemassa joku joka ei oikeasti nirsoilisi mistään ruoasta.

Missä on mehevät jutut kumminkaimoista, jotka esim. vievät saamansa lahjat takaisin kauppaan? Tai henkilöt, jotka eivät halua tehdä mitään töitä, koska no, silloin joutuisi tekemään töitä? Eikö sekin ole nirsoilua, jos jättää miehen jolla on vaikka vääränväriset sukat?

Itse en pidä sitä nirsoiluna jos on muutama ruoka/ruoka-aine josta ei tykkää, eihän kaikki kaikesta niin pidä. Sitten kun ruvetaan kunnolla närppimään ja yökkäilemään, on se taas asia erikseen!

Exäni oli pahimman luokan nirso, olisi elänyt vain jauhelihakastikkeella, makaronilla ja punajuurisalaatilla. Mausteet oli hyi, pippuria ei missään nimessä, hernekeitto ja kaikki vähänkin muka outo. Jäätelö jos oli jäänyt pöydälle hetkeksi ja siitä laitettu pakkaseen, niin ei voinut syödä. Kaikki oli pahaa, jossei oltu tehty juuri niikuin äiti tekee, huoh-.-

Itse olen kaikkiruokainen, lukuunottamatta maksalaatikkoa, veriruokia ja homejuustoja. Aurajuusto kyllä menee ruuan seassa. Muut on kyllä niin hirveitä, että oksennus lentää jo pelkästä hajusta. Mutta asiasta en numeroa tee, jätän vain ottamatta. Jotkut ruuat ovat tietenkin sellaisia, ei niin hyviä, mutta syön jos on tarjolla.

Nykyinen mieheni on todella paha kala-allergikko. Ainoa mitä meillä ei ollenkaan kokata.

Mulla aiheutti ärsytystä hieman ylipainoinen kaverini joka ei voinut syödä kalkkunaa missään muodossa, vain koska se on iljettävän näköinen eläin. Kanttarellitkin tosi oksettavan näköisiä. Kerran pyysi hakemaan hampurilaisaterian samalla kun olin menossa kyläilemään luokseen ja ilkesi nyrpistellä tuomisille kun olivat väärän pikaruokaravintolan antimia. Sillon oli pakko tokasta että samaa paskaa se on, mutta eri kääreissä.

Itse nirsoilen sen verran etten syö einesruokia lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei hauskin eikä huvittavin, mutta pahin ja se paha jatkuu vaan. Mulla niiiin nousee savu korvista välillä.

Oma 15-v poika. Ei syö MITÄÄN kypsennettyä kasvista. Keitot, risotto, wokki ym. Ihan pienenä söi kaikkea. Nirsoilu alkoi n.3-vuotiaana. Jossain vaiheessa teinkin hänelle omat versiot ilman kasviksia. Nykyään teen mitä tykkään ja muillekin maistuu ja hän joko syö tai on syömättä.

Myöskään kala ei käy. (Paitsi kalapuikot, mitä en nyt ihan kunnon kalaksi edes laske.)

Jogurtit joissa on paloja ei käy. Ainoastaan vanilija tai banaanijogurtti on syötäviä.

Juustoa ei syö. Siihen on kyllä poikkeus. Pizzassa menee, paitsi jos itse tehdään.

On niitä varmaan vielä muitakin, mutta nämä tulee nyt mieleen. Minä, mies ja kolme muuta lasta ollaan kaikkiruokaisia.

Aikalailla kuten meillä. Meillä se jutun juoni on suutuntuma. Mikään mössö ei maistu. Syö kasvikset ja juurekset mielellään; mutta vain raakana. Kypsennettynä koostumus aiheuttaa yökkimisen. Ei tuo mua haittaa, jätän vain kypsentämättä osan kasviksista ja lapsi syö samat rehut kuin muutkin. Sama hedelmistä ja marjoissa: tuoreina ok, syö joka päivä mielellään. Mutta ei syö marjapiirakoita, kiisseleitä, soseita, soppia tai jogurtteja, joihin on niitä löllöjä klönttejä laitettu -> vanilja ja banaanijogurtti ok sekä maustamaton jogurtti tuoreiden hedelmien/marjojen kanssa. Paremminha siitä saa vitamiinitkin tuoreena, joten ei haittaa :) punaisesta lihasta ei pidä, ok, syö terveellisempää vaaleaa lihaa. Ei syö juustoja tai jauhomakkaroita, no ei menetä mitään. Ei tykkää mössöksi kypsennetyistä ruoista, haluaa ruoan olevan al dente ja sellaista, että siinä on rakennetta.

Fahgeddabaudit kirjoitti:

Missä on mehevät jutut kumminkaimoista, jotka esim. vievät saamansa lahjat takaisin kauppaan? Tai henkilöt, jotka eivät halua tehdä mitään töitä, koska no, silloin joutuisi tekemään töitä? Eikö sekin ole nirsoilua, jos jättää miehen jolla on vaikka vääränväriset sukat?

No tuosta näkökulmasta eka poikkis oli nirso, koska ainut automerkki, joka hälle kelpas oli saab. Plus että kaikki elektroniikka piti ostaa uutena eli toisten käytetty ei mitenkään sopinut hälle.

Vierailija kirjoitti:

Hämmästelen suunnattomasti, kun kohtaan aikuisen ihmisen, jolla on ruokarajoitteita. Ok, ymmärrä hengenvaarilliset allergita, analyfaktiset shokit - mutta pelkän mieltymyksen ja lapsena opintun tavan vuoksi aikuiset nirsoilijat ovat yksiselitteisesti  - keskenkasvuisia ja lapsellisia. Tosiasiassa todellinen kypsä aikuinen ihminen syö mitä vaan, tarvittaessa - eikä tee numeroa. Nirsoilijat ovat tottuneet yksipuoliseen ruokavalioon=yksipuoliseen ajatteluun. Saavat syyttää itseään kapea-alaisuudestaan ja kuutioajattelusta itseään. Itse olen nautiskelija. Innovatiivinen kokeilija, perinneruuan ystävä, kaiken syövä - etenkin nälkäisenä.

Pidän ruokanirsoilua junttimaisena. Kehittymätön maku. Näkyy elämäntavassa monin tavoin.

Mutta - tiedän taistelevani tuulimyllyjä vastaan. Nigellan ex-mies Nigellan mukaan tykkäsi ainoastaan muroista - vaimona huippukokki...

Minun mielestäni sinun viestisi tässä on se joka kuulostaa kapea-alaiselta. Elämässä on muitain nautintoja kuin ruoka. Itselläni on ruokarajoitteita, sekä allergioiden että ihan vaan mieltymysten takia. En kuitenkaan ole "junttimainen, kehittymätön tai yksipuolinen". Minulle nautintoja ovat esimerkiksi kuvataide, musiikki, luonto, hyvä kirja ja oikein valmistettu kuppi teetä. Vaikka sinä pidät kovasti jostakin ruuasta tai mausta, jollekin toiselle se voi todella maistua inhottavalta, ihan ilman mitään "tahallista nirsoilua". Silloin se ei ole heille samanlainen nautinto kuin sinulle, vaikka miten päin sitä yrittäisi syödä.

Oma ruokavalioni on rajoitteistani huolimatta täysin terveellinen, ja olen siihen tyytyväinen. En koskaan tee kyläillessäni tai juhlissa rajoitteistani mitään meteliä, enkä oleta että mitään valmistettaisiin erityisesti minua varten. Otan sitä mitä pystyn syömään ja mistä pidän, loput jätän sitten ilman valituksia niille jotka tykkäävät.  Esimerkiksi kaveriporukan mökkireissuille ostan omat ruokani. Se on mulle täysin okei, enkä koe jääväni mistään paitsi.

Ei kuitenkaan riitä kahden käden sormet laskemaan, kuinka monesti minut on otettu rajoitteideni ja "nirsoiluni" takia silmätikuksi. Kun tarjotaan jotain, ja kieltäydyn ystävällisesti sanomalla "ei kiitos", niin alkaa kysely että miksi en syö ruoka-ainetta x. Kun annan totuudenmukaisen vastauksen, että en vain pidä kyseisestä ruuasta, aletaan pahimmillaan porukalla päivittelemään miten nirso olen ja "maistaisit nyt edes, tämä on niiiiiin hyvää!".  Kun edelleen kieltäydyn täysin kohteliaasti, niin aletaan maanitella, vaatia tai suututaan kun ei kelpaa. Tämä on todella noloa ja asettaa minut kiusalliseen asemaan.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että sanoessani aikuisena, täysjärkisenä ihmisenä että en pidä jostakin ruuasta ja en halua syödä sitä, että asia todella on näin.  Miten muka on keltään muulta pois, etten halua syödä esimerkiksi vahvoja juustoja, oliiveita, tuoretta tomaattia, janssoninkiusausta, kinkkua, suolakurkkua, punajuurta tai kastiketta salaatin päällä. Olen maistanut kaikkia näitä, useammankin kerran, ja tiedän että en pidä niistä. En siis koe että jäisin mistään "ihanasta nautinnosta" paitsi, jos en ota juustotarjottimelta mitään.  Miksi minun olisi pakko syödä väkisin sellaista mikä maistuu pahalta, vain sen takia että se on muista herkkua?

Ei ole edes millään tavalla epäterveellistä, etten halua salaattini päälle kastiketta tai että en syö rasvaisia juustoja. Ei minulta jää mitään tärkeitä ravintoaineita sen takia saamatta. Ei myöskään ole mitenkään vaarallista, että haluan syödä salaattini eri lautaselta kuin "lämpimän ruuan". Tätäkin moni ihmettelee jatkuvasti, kun en sotke kaikkia ruokia yhteen tai ota samaan haarukalliseen yhtäaikaa kaikkea mitä lautasella on.

Aikuiseksi kasvamisessa on se hyvä puoli, että saa itse päättää kuinka elää. Olen lapsena syönyt ihan tarpeeksi monta kertaa pakotettuna inhoamiani ruoka-aineta, enkä aijo sitä tehdä enää aikuisena. Kyllä siinä menee hyvätkin juhlat pilalle kun joutuu oksennusrefleksiä vastaan ja kyyneleitä pidätellen nielemään jotain mikä maistuu vain ja ainoastaan vastenmielisen kauhealta. On hienoa, jos on kaikkiruokainen ja pystyy nauttimaan lähestulkoon mistä tahansa makuyhdistelmästä, mutta toivoisin ihmisiltä ymmärrystä sille että kaikki eivät ole tällaisia, eikä sen takia ole ok pilkata tai nolata ketään.

Vihaan nirsoilussa juuri sitä että sitä voi pitää tuoda jatkuvasti äänekkäästi esille. Nirsoilijathan kerjäävät käytöksellään huomiota: se opitaan lapsena kun äiti ja isä ja mummo ja tätikin saadaan ihan sekaisin tällä yökkimisellä ja sitten ollaan niin erityisiä kun saadaan aina ihan omat ruuat nokan eteen ruokapöytäänkin. Aikuisena sitten ahdistaa kun ei joka päivä tunnukkaan niin erityisellä ja huomiota kerjätään kavereilta ja läheisiltä saman shown kanssa!

Naurettavin kokemus on kun olin tehnyt pizzaa synttäri-illanistujaisiini ja yksi kaveri päätti noukkia kaikki pieneksi silputut sipulit pois n viidestä palasta jota söi. Murskasi siis koko pitsan ihan muusiksi lautasella ja samalla hyvin äänekkäästi valitti kuinka vihaa sipulia ja muita mausteita mitä olin käyttänyt. Moni kysyi suoraan eikö pizzaa voisi vaan jättää väliin josta seurasi kauhea voivottelu siitä kuinka kuolee nälkään (lähellä olisi ollut useampi ruokapaikka josta olisi voinut hakea ruokaa). Oltiin n. 25 vuotiaita tuolloin. .

Omasta nirsoilusta, ei niinkään hauska juttu, mutta mysteeri:

tuhlasin 15 vuotta elämästäni koska kieltäydyin syömästä sieniä. Olen perheestä, jossa ei nirsoiltu. Mitään ei pakotettu syömään, vaan lähtökohta oli, että kaikki syövät samaa eikä mitään vaihtoehtoisia annoksia valmisteta. Lisäksi sienet olivat muun perheen suurta herkkua, herkuttelu aloitettiin toukokuussa korvasienillä. Niihin liittyi siis vain positiivisia etumerkkejä. Minä söin perunaa ja lisukkeita! 

Nyt sienet ovat parasta herkkuani. Olen yrittänyt kysellä vanhemmilta sisaruksilta, että miten perustelin sieni-inhoni, mutta hekään eivät sitä muista (vanhempamme ovat jo kuolleet). Ehkä asialla ei ollut mitään tekemistä sienien kanssa, vaan koin kuopuksena jääväni jalkoihin ja halusin jotenkin tehdä itseni tiettäväksi? (Keittiöpsykologinen selitys, useammassakin mielessä.)

Olen nyt viimeiset 30 vuotta syönyt sieniä niin innokkaasti. että olen varmasti saanut menetetyt vuodet takaisin. 

Ystävä- ja muussa lähipiirissä, sen enempää kuin perheessäkään (mies + kolme lasta) ei nirsoilua juuri esiinny. Tiedän joitakuita, jotka karttavat sieniä ja esim. raakaa kalaa (graavi ja muu raakamarinoitu) niiden "velton" suutuntuman takia, eivätkä voi tälle tunteelleen mitään. Kun tämän tietää etukäteen, voi ruuat suunnitella sen mukaan, eikä kukaan joudu kiusalliseen tilanteeseen. 

Fahgeddabaudit kirjoitti:

Miksi täällä puhutaan vain nirsoilusta ruoan suhteen? Kun kuuntelee raavaiden miesten riitelyä lounasravintolan valinnasta kaikkina päivinä, ei voi olla uskomatta että olisi olemassa joku joka ei oikeasti nirsoilisi mistään ruoasta.

Missä on mehevät jutut kumminkaimoista, jotka esim. vievät saamansa lahjat takaisin kauppaan? Tai henkilöt, jotka eivät halua tehdä mitään töitä, koska no, silloin joutuisi tekemään töitä? Eikö sekin ole nirsoilua, jos jättää miehen jolla on vaikka vääränväriset sukat?

Lasketaanko nirsoiluksi se, jos jättää tapailun kesken syyllä "Koirani ei pidä sinusta"? Ja tuo oli ihan totta, koira ei pitänyt kyseisestä henkilöstä, ei tekosyy. :D En vain tiedä kumpi on nirso, koira vai omistaja.

Vierailija kirjoitti:

Nykyinen puoliso saa välillä verenpaineen kohoamaan. Ei kelpaa kypsennetyt kasvikset, ei vahvat juustot (esim vuodenjuusto ja parmesaani), ei äyriäiset, ei sienet, ei oliivit, chorizo, mozzarella, punaviinikastike... Makumaailma on aika lailla jäänyt lapsen tasolle, uuden kokeilu on hyvin vaikeaa ja lisäksi on merkkiuskollinen (esim. aina samaa margariinia pitää olla).

Itse mielelläni söisin enemmän kasvisruokia, mutta hankala niitä on monipuolisesti valmistaa kypsentämättä kasviksia.

Mutta on niitä inhokkeja itselläkin: kaikki ruoat, joissa on munamaitoa ja anjovikset.

Mielestäni muutama inhokki saa jokaisella aikuisellakin olla, mutta jos niiden takia jää >50% resepteistä laittamatta, niin on jo vähän huolestuttavaa.

Tulee vähän mieleen meidän teini, ei saa olla kastiketta, ei kermaa. Suurin osa jää syömättä, kun on niin nirso.

Valitettavasti oma mieheni on käsittämättömän nirso ja se saa vieläkin välillä pinnani kiristymään... hän ei voi syödä mitään mikä "inhottavasti muljahtelee hampaissa" esim. Sieniä. Ei syö myöskään fetaa, katkarapuja, oliiveja, vuohenjuustoa, mozzarelllaa, salaattia, aurinko kuivattuja tomaatteja, muutenkaan äyriäsiä, kasvisosekeittoja, jalapenoja. Ei syö myöskään yleisesti "oudon näköisiä kasvisruokia"..

Huoh....

Käyttäjä2514 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hämmästelen suunnattomasti, kun kohtaan aikuisen ihmisen, jolla on ruokarajoitteita. Ok, ymmärrä hengenvaarilliset allergita, analyfaktiset shokit - mutta pelkän mieltymyksen ja lapsena opintun tavan vuoksi aikuiset nirsoilijat ovat yksiselitteisesti  - keskenkasvuisia ja lapsellisia. Tosiasiassa todellinen kypsä aikuinen ihminen syö mitä vaan, tarvittaessa - eikä tee numeroa. Nirsoilijat ovat tottuneet yksipuoliseen ruokavalioon=yksipuoliseen ajatteluun. Saavat syyttää itseään kapea-alaisuudestaan ja kuutioajattelusta itseään. Itse olen nautiskelija. Innovatiivinen kokeilija, perinneruuan ystävä, kaiken syövä - etenkin nälkäisenä.

Pidän ruokanirsoilua junttimaisena. Kehittymätön maku. Näkyy elämäntavassa monin tavoin.

Mutta - tiedän taistelevani tuulimyllyjä vastaan. Nigellan ex-mies Nigellan mukaan tykkäsi ainoastaan muroista - vaimona huippukokki...

Minun mielestäni sinun viestisi tässä on se joka kuulostaa kapea-alaiselta. Elämässä on muitain nautintoja kuin ruoka. Itselläni on ruokarajoitteita, sekä allergioiden että ihan vaan mieltymysten takia. En kuitenkaan ole "junttimainen, kehittymätön tai yksipuolinen". Minulle nautintoja ovat esimerkiksi kuvataide, musiikki, luonto, hyvä kirja ja oikein valmistettu kuppi teetä. Vaikka sinä pidät kovasti jostakin ruuasta tai mausta, jollekin toiselle se voi todella maistua inhottavalta, ihan ilman mitään "tahallista nirsoilua". Silloin se ei ole heille samanlainen nautinto kuin sinulle, vaikka miten päin sitä yrittäisi syödä.

Oma ruokavalioni on rajoitteistani huolimatta täysin terveellinen, ja olen siihen tyytyväinen. En koskaan tee kyläillessäni tai juhlissa rajoitteistani mitään meteliä, enkä oleta että mitään valmistettaisiin erityisesti minua varten. Otan sitä mitä pystyn syömään ja mistä pidän, loput jätän sitten ilman valituksia niille jotka tykkäävät.  Esimerkiksi kaveriporukan mökkireissuille ostan omat ruokani. Se on mulle täysin okei, enkä koe jääväni mistään paitsi.

Ei kuitenkaan riitä kahden käden sormet laskemaan, kuinka monesti minut on otettu rajoitteideni ja "nirsoiluni" takia silmätikuksi. Kun tarjotaan jotain, ja kieltäydyn ystävällisesti sanomalla "ei kiitos", niin alkaa kysely että miksi en syö ruoka-ainetta x. Kun annan totuudenmukaisen vastauksen, että en vain pidä kyseisestä ruuasta, aletaan pahimmillaan porukalla päivittelemään miten nirso olen ja "maistaisit nyt edes, tämä on niiiiiin hyvää!".  Kun edelleen kieltäydyn täysin kohteliaasti, niin aletaan maanitella, vaatia tai suututaan kun ei kelpaa. Tämä on todella noloa ja asettaa minut kiusalliseen asemaan.

Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että sanoessani aikuisena, täysjärkisenä ihmisenä että en pidä jostakin ruuasta ja en halua syödä sitä, että asia todella on näin.  Miten muka on keltään muulta pois, etten halua syödä esimerkiksi vahvoja juustoja, oliiveita, tuoretta tomaattia, janssoninkiusausta, kinkkua, suolakurkkua, punajuurta tai kastiketta salaatin päällä. Olen maistanut kaikkia näitä, useammankin kerran, ja tiedän että en pidä niistä. En siis koe että jäisin mistään "ihanasta nautinnosta" paitsi, jos en ota juustotarjottimelta mitään.  Miksi minun olisi pakko syödä väkisin sellaista mikä maistuu pahalta, vain sen takia että se on muista herkkua?

Ei ole edes millään tavalla epäterveellistä, etten halua salaattini päälle kastiketta tai että en syö rasvaisia juustoja. Ei minulta jää mitään tärkeitä ravintoaineita sen takia saamatta. Ei myöskään ole mitenkään vaarallista, että haluan syödä salaattini eri lautaselta kuin "lämpimän ruuan". Tätäkin moni ihmettelee jatkuvasti, kun en sotke kaikkia ruokia yhteen tai ota samaan haarukalliseen yhtäaikaa kaikkea mitä lautasella on.

Aikuiseksi kasvamisessa on se hyvä puoli, että saa itse päättää kuinka elää. Olen lapsena syönyt ihan tarpeeksi monta kertaa pakotettuna inhoamiani ruoka-aineta, enkä aijo sitä tehdä enää aikuisena. Kyllä siinä menee hyvätkin juhlat pilalle kun joutuu oksennusrefleksiä vastaan ja kyyneleitä pidätellen nielemään jotain mikä maistuu vain ja ainoastaan vastenmielisen kauhealta. On hienoa, jos on kaikkiruokainen ja pystyy nauttimaan lähestulkoon mistä tahansa makuyhdistelmästä, mutta toivoisin ihmisiltä ymmärrystä sille että kaikki eivät ole tällaisia, eikä sen takia ole ok pilkata tai nolata ketään.

Kuulostaa vähän erikoiselta, että sanot toista kapea-alaiseksi ja samalla dissaat hänen ruuasta nautiskelunsa. On totta kyllä, että elämässä on muitakin nautintoja kuin ruoka, mutta sekin kannattaa muistaa, että jollekin se ruoka on tärkeä nautinto, vaikka allergiat ja/tai ruokavaliot estäisivät nauttimasta ihan kaikkea. Itse en harrasta kuva-taiteita, mutta kirjat ja musiikki ovat isoja nautintoja elämässäni. Luonto kuuluu oleellisesti elämääni, sillä sieltä saan kerättyä marjat, sienet, villiyrtit ja omalla kasvimaalla kasvatan yli omien tarpeiden omaa ruokaa ja saan näin yhdistettyä luonnon toiseen isoon nautintooni, eli ruokaan.

Mielestäni jokainen saa nirsoilla niin kuin parhaaksi näkee, mutta toisen valintojen arvostelu ääneen on junttimaista. On sitten kyse siitä, että ihmettelee kuinka joku voi syödä "tuollaista paskaa" tai siitä, että ihmettelee kuinka joku ei voi syödä "tuollaista suurta herkkua".

Mieheni ei syönyt sipulia, kun menimme naimisiin. Jätin sen sitten kokonaan pois ruuista. Joskus saatoin laittaa ihan pieneksi silputtua sipulia ihan vähän. Mies ei syönyt tuolloin valkosipuliakaan. Nykyään syö valkosipulia ja saattaa laittaa reilustikin sitä ruokaan ja esim karjalanpaistiin laittaa itsekin sipulin neljänneksinä.. ei ollu auttanu äitinsä liki 30 vuoden siedättäminen, mutta ku sipuli oli lähes täysin pois ruuista reilun 5 vuotta, ni alko ite varovasti lisätä sitä ruokiin. Ei vieläkään tykkää voimakkaasti sipulisesta, mutta syö jo sipulisiakin ruokia.

Siskon tyttö kysyi, että miksi ihmisellä on makuaisti, jos on pakko syödä sellaistakin, mistä ei tykkää..

Uu, hyvä safka, uu, ei maistunut, uuh!

Itse olen kaikkiruokainen nirsoilun suhteen!

Usein se nirsoilu on nimenomaan sen ruuan tarjoajan päässä, eikä suinkaan tässä törkeässä "nirsoilijassa". Minulla on lapsena todettu keliakia, eli jos en tiedä miten joku ruoka on valmistettu tai en tiedä sen tarkkaa aineslistaa niin sitä en suuhuni pistä. Lisäksi jotkut tietyt maitotuotteet saavat mahan sekaisin, eivät kaikki. En yleensä jaksa alkaa selittämään sairaudestani vaan kieltäydyn kohteliaasti tarjotusta ruuasta. Tästä sitten seuraa kauhea tuputus ja "maista nyt vähän" jankutus. Kerron etten voi ruokaa syödä, koska siinä on gluteenia ja minulla on keliakia, tai etten uskalla sitä ottaa, koska en tiedä mitä se sisältää. Tai etten halua kermaista ruokaa, koska en välttämättä kestä sitä. No tämäkään ei vielä kelpaa vaan tuputus jatkuu, "minä sinua varten tein, ota nyt. Ei se pieni määrä haittaa!" ja sitten selittelen, että kyllä se pieni määrä nyt vaan haittaa, en halua riskeetata terveyttäni vain siksi että sinä saisit hyvän mielen.

Nuorena häpesin sairauttani sen verran, etten aina kehdannut sanoa syytä syömättömyydelleni. Silloin keliakia vielä ei ollut tunnettu sairaus, ja jos olisin kertonut syömättömyyteni johtuvan keliakiasta, olisin saanut alkaa selittämään mitä se keliakia nyt sitten tarkoittaakaan. Todella kiusallista ruokapöydässä muiden syödessä kertoa miten suolistostani katoaa nukka, jonka palautuminen on hidasta, ravintoaineet eivät imeydy, pieren kuin viimeistä päivää, oksennan ja ulosteeni on kuraa, jonka seassa verta ja kaikenlisäksi jatkuva gluteenialtistus on omiaan kehittämään suolistosyöpää. Tyydyin sopertamaan nolona jotakin vatsavaivoista ja toivoin ettei kukaan kysy sen tarkemmin. Ja tämä taas johti siihen, että tarjoaja tyrkytti lisää ja lisää, kun "kyllä sinä nyt pienet vatsavaivat kestät." Lopulta uskottiin kieltävät vastaukset ja kyräiltiin sitten seläntakana kun ei minun ruuat kelpaa, ärsyttävää tuommoinen nirsoilu.

Ylä tänäkin päivänä tyrkyttäjät eivät aina usko, vaan tyrkyttävät tyrkyttämistään, vaikka kerron sairaudestani. Nykyään sentään kehtaan vastata hölmistyneisiin "no mitä se pulla nyt sinulle muka tekee, minunkin serkku on allerginen maidolle ja hyvin voi syödä pieniä määriä!!!" todenmukaisesti, mitä se keliakia minulle tekee. Siinäpä nauttivat syödessään mielikuvasta rikkoutuneesta suolesta ja verisestä ripulista, kun on pakko tyrkyttää ja olla uskomatta ystävällistä "ei kiitos minulle tuota" kieltäytymistä :)

Tunsin tyypin joka piti marjoista, mutta vain kaupan pakastemarjoista sekä torilta ostetuista marjoista. Tuoreissa itse poimituissa marjoissa ja itse pakastetuissa marjoissa on kuulemma matoja. Myöskään itse poimituista marjoista tehty hillo/sose/kiisseli/jne ei ollut syömäkelpoista, koska niissä on matoja. WHAT.