Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6963)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin ymmärrän, että heräämisestä tai havahtumisesta puhuminen voi ketjun lukijoille olla yhtä absurdia kuin vaikkapa lentävästä spagettihirviöstä. Eikä naljailu ja vänkääminen ole multa millään tavalla pois. Jos joku kyseenalaistaa sen, mitä juuri nyt käyn läpi, niin olkoon niin. Jos joku nauraa kuin hölmölle, niin naurakoon.
Eikö juuri de Mello sanonut, että olemme kaikki yhtä hulluja ja typeryksiä?
Kiitos Mystikolle edellisestä vastauksesta, olen toden totta alkanut ymmärtää itsekin, miksi ja mitä oikein tapahtuu ja missä olen nyt.
Jos tämä ketju hajoaa jankkaukseen niin tapaamme taas toisaalla.
14/67
No ei se ainakaan mulle ole absurdia. Miksi niin kuvittelet? Olen itse vain käynyt läpi tuon vaiheen ja sitten huomannut pintaa syvemmältä ettei tämä olekaan ihan sitä kuin väitetään.
Olisiko mahdollista vähän selittää enemmän mitä tarkoitat? MInä en ainakaan saa tästä vielä kiinni mistä puhutaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin ymmärrän, että heräämisestä tai havahtumisesta puhuminen voi ketjun lukijoille olla yhtä absurdia kuin vaikkapa lentävästä spagettihirviöstä. Eikä naljailu ja vänkääminen ole multa millään tavalla pois. Jos joku kyseenalaistaa sen, mitä juuri nyt käyn läpi, niin olkoon niin. Jos joku nauraa kuin hölmölle, niin naurakoon.
Eikö juuri de Mello sanonut, että olemme kaikki yhtä hulluja ja typeryksiä?
Kiitos Mystikolle edellisestä vastauksesta, olen toden totta alkanut ymmärtää itsekin, miksi ja mitä oikein tapahtuu ja missä olen nyt.
Jos tämä ketju hajoaa jankkaukseen niin tapaamme taas toisaalla.
14/67
No ei se ainakaan mulle ole absurdia. Miksi niin kuvittelet? Olen itse vain käynyt läpi tuon vaiheen ja sitten huomannut pintaa syvemmältä ettei tämä olekaan ihan sitä kuin väitetään.
Mitä on yleensä väitetty ja millainen oma kokemuksesi oli? Ihan mielenkiinnosta.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun olette kymmenenkin vuotta "etsineet" niin huomaatte miten turhaa kaikki on ja perustuu vain tiettyjen egojen pönkitykseen.
Ohis, mutta kenen egojen?
Huomaat sitten kun olet kulkenut tarpeeksi pitkälle.
Toivottavasti tämän kirjoittaja ei ole sama kuin syytti Kristittyä mystikkoa ylimielisyydestä. Eipä voi nimittäin juuri olla ylimielisempää vastausta kuin tämä, jossa vastaukseksi asialliseen kysymykseen tarjotaan vain nälvintää siitä, että kysyjä ei ole jotenkin henkisellä tiellään tarpeeksi pitkällä.
Onhan tässäkin ketjussa koko ajan oletettu, että jos joku kyseenalaistaa näitä niin ei ole sitten henkinen/ei ole perehtynyt tähän kaikkialla toitotettavaan lapselliseen oppiin/ tulee vielä joskus ymmärtämään/ei ole kutsuttu...
Jokainen ihminen on minun näkemyksessäni henkinen. Hän on ikuinen henkiolento ja Jumalan lapsi.
Se, jos sanon ettei ole kutsuttu, ei tarkoita mitään paremmuusjärjestystä, jossa johonkin kutsuttu olisi jotenkin parempi tai henkisempi kuin ei-kutsuttu. Se on jotain samanlaista, kuin että joku tuntee kutsumusta sairaanhoitajaksi, mutta ei insinööriksi, joku toinen toisinpäin. Kumpikaan ei ole toista parempi ja molempia tarvitaan. Samoin joku kokee vetoa johonkin uskontoon, tai vaikka Vetovoiman lain kokeiluihin, toinen ei, mutta ei näissä ole mitään henkisyys- tai paremmuusjärjestystä. Kaikki yksilölliset tiet ovat yhtä hyviä.
Entäs ne jotka kokee kutsumusta mutta joille ei avata?
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitten kun olette kymmenenkin vuotta "etsineet" niin huomaatte miten turhaa kaikki on ja perustuu vain tiettyjen egojen pönkitykseen.
Ohis, mutta kenen egojen?
Huomaat sitten kun olet kulkenut tarpeeksi pitkälle.
Toivottavasti tämän kirjoittaja ei ole sama kuin syytti Kristittyä mystikkoa ylimielisyydestä. Eipä voi nimittäin juuri olla ylimielisempää vastausta kuin tämä, jossa vastaukseksi asialliseen kysymykseen tarjotaan vain nälvintää siitä, että kysyjä ei ole jotenkin henkisellä tiellään tarpeeksi pitkällä.
Onhan tässäkin ketjussa koko ajan oletettu, että jos joku kyseenalaistaa näitä niin ei ole sitten henkinen/ei ole perehtynyt tähän kaikkialla toitotettavaan lapselliseen oppiin/ tulee vielä joskus ymmärtämään/ei ole kutsuttu...
Jokainen ihminen on minun näkemyksessäni henkinen. Hän on ikuinen henkiolento ja Jumalan lapsi.
Se, jos sanon ettei ole kutsuttu, ei tarkoita mitään paremmuusjärjestystä, jossa johonkin kutsuttu olisi jotenkin parempi tai henkisempi kuin ei-kutsuttu. Se on jotain samanlaista, kuin että joku tuntee kutsumusta sairaanhoitajaksi, mutta ei insinööriksi, joku toinen toisinpäin. Kumpikaan ei ole toista parempi ja molempia tarvitaan. Samoin joku kokee vetoa johonkin uskontoon, tai vaikka Vetovoiman lain kokeiluihin, toinen ei, mutta ei näissä ole mitään henkisyys- tai paremmuusjärjestystä. Kaikki yksilölliset tiet ovat yhtä hyviä.
Entäs ne jotka kokee kutsumusta mutta joille ei avata?
Oven, oman tietoisuutensa oven, avaaja on ihminen itse. Jumala ei pidätä itseään keneltäkään, eikä anna itseään kenellekään erityisesti. Jumala On. Nyt, tässä, kaikkialla, sinussa ja minussa (oikeastaan: sinuna ja minuna, sillä emme ole erillisiä vaan yhtä Luojan kanssa), kaikessa mitä on koko universumissa. On ihmisen tehtävä avata tietoisuutensa huomaamaan se.
Ihmisen onneksi tämä on tehtävä, jota ihmisen syvin sielu eniten haluaa. Joten apuja kyllä tulee, jos tämän lajin kutsumusta tuntee. Ei aina niin nopeasti kuin toivoisi, mutta minä uskon kyllä Jeesuksen lupaukseen, että jokainen etsivä löytää. Itse etsin uskoontulostani lähes 20 vuotta ennen kuin löysin, joten ei se tosiaan aina käy hetkessä, mutta jälkeenpäin ajatellen näen miten jo silloin kun koin että minut on totaalisesti hyljätty, mielessäni tehtiin työtä joka valmisti löytämiselle. Esim. uskosta luopumisen voisi ajatella olevan vihoviimeinen niitti hengelliselle tielle, mutta jälkeenpäin ajatellen se oli parasta mitä saattoi tapahtua. "Uutta viiniä ei voi laskea vanhoihin leileihin", sanoi Jeesus. Minun oli tyhjennyttävä käsityksistäni jotka koskivat Jumalaa ja kristinuskoa, että pystyin näkemään ilman vääristäviä suodattimia.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä102 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua naurattaa nämä mukamas buddhalaisuuteen perustuvat new age-opit. Ensinnäkin länsimaisen ihmisen on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää niinkin omasta taustasta poikkeavaa ajattelua kuin buddhalaisuus on. Edes uskonnontutkijat eivät usein pysty pääsemään siitä kärryille vaikka omistaisivat sille useita vuosia. Etenkin nämä new age-ajattelijat harvoin itse lukevat mitään aitoja tekstejä, ainoastaan sitä mitä joku toinen on tulkinnut omien värittyneiden lasiensa läpi. Näitä sitten toistellaan vuosikymmenestä toiseen ja pidetään jonain aitona totuutena vaikka ollaan alinperinkin tulkittu niitä päin mäntyä, jos ne edes miksikään totuuksiksi ovat ikinä tarkoitettukaan.
Itse olen kokenut hengellisen heräämiseni jälkeen kokenut ymmärtäväni kaikkien niiden uskontojen pyhiä tekstejä, joihin olen tutustunut. Keskustelen myös näistä asioista varsin erilaisten ihmisten kanssa, eksoottisimpana ehkä Hare Krishna -liikkeeseen kuuluva henkilö, jonka tapasin eräällä kaupungin aukiolla siellä kävellessäni. Tykkään jutella hengellisten etsijöiden kanssa, vakaumuksesta riippumatta, joten kun hän halusi esitellä Bhagavad Gitan kohtaa minulle, mielelläni kuuntelin. Ja selitin oman intuitiivisen näkemykseni kohdasta, mistä seurasi halu kuulla enemmänkin näkemyksiäni. Niinpä me toisinaan tapaamme ja juttelemme, ilman mitään ongelmia siitä että toinen on kristitty ja toinen harekrishnalainen, ilman että kumpikaan yrittää käännyttää toista.
Miten ymmärrät kaikki vanhan testamentin raakuudet ja julmuudet?
Itselleni Raamatun, kuten muidenkin uskontojen pyhillä kirjoituksilla on ensisijaisesti spirituaalinen merkitys, joka toimii vertauskuvallisella tasolla. En siis usko, että pyhät kirjoitukset ensinnäkään ovat luotettavia historiallisia dokumentteja siitä mitä on oikeasti tapahtunut aineen tasolla, enkä myöskään että niissä esitetty kuva Jumalasta on absoluuttinen totuus. Vanha Testamentti kuvaa aikansa ihmisten maailmaa ja tietoisuudentilaa, ja aikansa ihmisten käsitystä Jumalasta ja tämän tahdosta, mutta sittenkin siitä on löydettävissä syvällisiä spirituaalisia totuuksia, jotka ovat hyödyllisiä hengelliselle etsijälle.
Otetaan esimerkiksi vaikka Israelin kansan vaellus Egyptistä Luvattuun maahan. He harhailivat erämaissa vuosikymmeniä, välillä jo nähden tavoitteensa, mutta taas joutuen uudelle erämaakierrokselle milloin mistäkin syystä. Jumala kyllä johdatti heitä, antoi mannaa sataa taivaasta ja johdattavan pilven päivällä ja tulenliekin yöllä, mutta aina ihmiset näyttivät jotenkin mokaavan koko homman silti. Sellaista se on monen hengellisen etsijänkin taival kohti lopullista valaistumista tai uudestisyntymistä: erämaata (hengen pimeää yötä), jossa välillä jo näyttää, että kohta, ihan kohta olen perillä, mutta sitten tulee joku turhaumus ja kääntyminen pois etsinnästä, ja uusi kierros erämaassa...
Tämä esimerkki Raamatusta on juuri se, mitä olen itse kokenut. Minulla kaikista voimakkain sielun pimeän yön vaihe on jo kaukana takana, ja se päättyi reilut viisi vuotta sitten. Tapahtui asioita, jotka muuttivat elämäni täysin, ja päädyin lopulta ihanaan vapauden tilaan. Parin vuoden ajan oloni oli todella kevyt eikä mikään vastoinkäyminen tuntunut oikein missään, ja niitä vastoinkäymisiä kyllä riitti. Mutta koin, että en ollut kuitenkaan löytänyt sitä perimmäistä totuutta. Olisi ollut helppoa jatkaa elämää siinä keveydessä, mutta pyysin totuuden hengen johdatusta... Ja siitä on alkanut tämä uusi etsikkoaika. Olen lukenut hirveästi henkistä kirjallisuutta, mutta niiden arviointi on ollut vaikeaa. Kun ei kuitenkaan ole sitä omaa kokemusta totuudesta, ei oikein tiedä mitä etsiä. De Mellon Havahtumisen luin jo vuosia sitten ensimmäisen kerran, ja tänä vuonna luin sen uudestaan. Siitäkin tuntui saavan nyt vielä enemmän irti, kun oli kuitenkin itsellä jo samansuuntaisia ajatuksia ja kokemuksia. Juuri tuollainen olo minulla on ollut, että kohta, ihan kohta olen perillä! Kun taas sitten on tapahtunut jotain, mikä on saanut minut palaamaan erämaahan. Minulla on iso pelko siitä, että tulen johdetuksi harhaan tai että en osaa sydämellä erottaa hengen ääntä egosta. Vaikka se pelko on kyllä sinänsä turha, jos vain pyytää Pyhän Hengen opastusta... Kyllä sen rakkauden sitten tunnistaa, vaikka ei itse suoraan kokisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä nyt kirjoittelen vielä tänne ensin jotain yleisesti ja sitten mystikolle erikseen, toivottavasti et ap pahastu. Ajattelin, että kun tässä ketjussa näyttää olevan useampikin samalla tiellä, voisimme saada toisiltamme vertaistukea.
Minä olen saanut henkilökohtaista opastusta tielläni n. viiden vuoden ajan (ja varmasti vielä aiemminkin, mutta en vain osannut sitä silloin nähdä). Syvin sielun pimeä yöni oli sitä, kun olin vielä epävarma siitä, onko fyysisten aistien ulottumattomissa ylipäätään mitään. Minulla on myös fundamentalistinen uskonnollinen tausta, mutta koin jo hyvin pienenä, että ne opetukset Jumalasta eivät voineet pitää paikkansa. Minusta oli epäreilu ja hullu ajatus, että pelastus olisi tarjolla vain joillekin harvoille, jotka nyt vain sattuivat syntymään oikeassa paikassa ja oikeaan uskontoon. Minulla oli aina aavistus siitä, että jos Jumala on olemassa, Hän voi olla vain rakastava. Tuota Jumalaa siis etsin uskonnoista, turhaan.
Sitten elämäni kääntyi päälaelleen ja päädyin tilanteeseen, jossa minulla ei ollut juuri mitään omaisuutta eikä ketään lähellä. Oli tietysti ihmisiä, mutta ei ketään, jonka puoleen olisin voinut kääntyä. Aloin saada kokemuksia, joiden kautta varmistui, että on muutakin kuin tämä fyysinen maailma. Esiintyi synkronisiteettiä, opastavia unia, ruumiista irtaantumisia ja ihan fyysistä opastustakin, milloin minkäkin ihmishahmon muodossa. Olin hyvin onnellinen ja vapaa. Noihin aikoihin luin ensimmäistä kertaa de Mellon Havahtumisen, ja se oli yksi käänteentekijä matkallani.
Sen jälkeen, kun pyysin saada tietää totuuden, minulla alkoivat vuorottelemaan edistymisen ja jumiutumisen jaksot. Jumissa ollessani tuntuu aina, että rukouksiini ei vastata ja mieleni on täynnä ristiriitoja. Oivalsin vasta tänä vuonna, mikä noiden jumiutumisten merkitys on: Huomata este tai hidaste tielläni ja poistaa se. Este vain ei ole koskaan ulkoinen, se on aina minussa itsessäni. Viimeisimpänä ymmärrys siitä, että minun täytyy elää ja hengittää näitä opetuksia, eikä vain pyöritellä niitä päässäni joukkona ideologisia ajatuksia. Esimerkiksi sen suhteen, että ketään toista ei voi muuttaa, vain itseään voi, olen saanut tänä vuonna hyvin konkreettista oppia. Vasta kun toin tuon ajatuksen käytäntöön ja lakkasin vastustamasta ajatusten tasolla niitä, jotka näyttivät kylvävän elämässäni negatiivisuutta, olen päässyt taas johdatuksen tilaan. Ja aina se johdatus on entistä selkeämpää. Saatan vain ihan ohimennen pyörittää jotain mietettä tai kysymystä päässäni, ja hyvin pian saan vastauksia niihin. Tämä ketjukin oli yksi tuollainen vastaus, kiitos siis siitä. :)
Kuulisin hyvin mielelläni, millaisia kokemuksia muilla etsijöillä on ollut. Nämä ovat erittäin mielenkiintoisia asioita, eikä minulla ole live-elämässä oikein ketään kenen kanssa niistä puhua.
Vierailija kirjoitti:
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
En varmastikaan ole se kristitty mystikko, jota ap tarkoitat, mutta myöskin luokittelisin itseni kristityksi mystikoksi.
Itselleni on tärkeä tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Eli tuossa olisi jonkintasoinen vastaus lainauksessa olevaan kysymykseesi. Jos joku asia ärsyttää/tuntuu väärältä/pahalta, niin miettiminen voiko itse henk. koht. tehdä asialle jotain. Sitten kun on tehnyt sen mitä voi, sitten hyväksyy asian kuten se on / jättää asian Jumalan asiaksi.
Siunausta keskiviikkoosi ap:lle ja muillekin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten vielä kristitylle mystikolle kysymys. Olen tielläni siinä vaiheessa, että minulle on tuotu eteen nämä kaikki pyhät opetukset, mutta henkilökohtaista kokemusta yhteydestä tai Jumalasta minulla ei ole. Fyysinen maailmankuvani on kyllä kokenut häiriintymistä näihin oppeihin perehtymisen myötä, mutta niissä ei ole mitään järisyttävää. En sitä tosin vielä odotakaan, mutta tiedän sen olevan edessä. En vain ole ollenkaan varma siitä, "missä järjestyksessä" asiat tapahtuvat.
Esimerkki: Olin lukenut kehon harhasta jo aiemmin, ja minulla oli myös kokemusta siitä, että keho on vain kulkuväline maallisella matkallamme. Kuitenkin samastun kehooni vielä voimakkaasti, joiltain osin enemmän kuin toisilta. Minulle osoitettiin menetelmä, jonka avulla tätä samastumista voisi vähentää, mutta se ei näytä toimivan kaikilta osin. Tai siis ainakaan muodon tasolla ei näytä toimivan, mutta tässä saattaa olla kysymys myös kiinnittymättömyydestä. Esimerkiksi selkäkipuni sain hallintaan suhteellisen helposti, mutta akneni ei näytä lievittyvän yhtä vaivattomasti. Onko kyse siitä, että asialla on minulle merkitystä ja kiinnittymisen takia tämä vaiva ei poistu? Vai täytyisikö ensin oppia olemaan samastumatta kehoonsa, jolloin nämä kipeät paukamatkin olisivat vain yksi pieni häiritsemätön hyttysenpisto? Hyttysistä puheenollen, kiitos näkemyksistäsi taannoisessa hyttysketjussa. Olinkin miettinyt henkistä lähestymistapaa hyttysiin, kun satumme asumaan hyvin hyttysrikkaalla paikalla, joten se oli yksi vastaus "rukoukseeni".
Niin, vielä siitä aknesta. Vaikka vaiva ei sinänsä suuresti minua enää haittaa enkä kovin aktiivisesti pyri siitä eroon, myönnän olevani niin pinnallinen, että haluaisin itselleni kauniin ja terveen ihon. Täytyisikö minun siis lakata haluamasta? Vai voinko samaan aikaan toimia vielä muodon tasolla "vanhan minän" mukaan, kun yritän esoteerisella tasolla löytää kallion "uuden minän" perustukseksi?
Etsivä löytää:
En todellakaan pahastu.
On mielenkiintoista lukea edistymistäsi, koska tunnistan paljon itseäni. Polku muistuttaa samaa fundamentalisesesta taustasta lähtien. Odotan myös, milloin nämä jumistukset poistuisivat lopullisesti.... Saan aina oivalluksia, ja ehdin jo ajatella "joko nyt", mutta sitten taaaas tulee jotain uutta tilalle.
Minullakin de Mello taisi olla ensimmäinen kirja. Olen tosin lukenut sen jo viidesti. Tolle oli toinen, sen luin uudelleen tämän ketjun innoittamana. Joka kerta kirjoista avautuu uusia näkökantoja.
Saanko kysyä, mikä oli se saamasi tekniikka, jolla et samaistu kehoon? Onko muukin tapa kuin se, että on läsnä ja katsoo itseään ulkopuolelta?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
En varmastikaan ole se kristitty mystikko, jota ap tarkoitat, mutta myöskin luokittelisin itseni kristityksi mystikoksi.
Itselleni on tärkeä tyyneysrukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan.
Eli tuossa olisi jonkintasoinen vastaus lainauksessa olevaan kysymykseesi. Jos joku asia ärsyttää/tuntuu väärältä/pahalta, niin miettiminen voiko itse henk. koht. tehdä asialle jotain. Sitten kun on tehnyt sen mitä voi, sitten hyväksyy asian kuten se on / jättää asian Jumalan asiaksi.
Siunausta keskiviikkoosi ap:lle ja muillekin!
Niin, elämä on yksinkertaista, kun sen oikein oivaltaa :-).
Ap
Vierailija kirjoitti:
Etsivä löytää:
En todellakaan pahastu.
On mielenkiintoista lukea edistymistäsi, koska tunnistan paljon itseäni. Polku muistuttaa samaa fundamentalisesesta taustasta lähtien. Odotan myös, milloin nämä jumistukset poistuisivat lopullisesti.... Saan aina oivalluksia, ja ehdin jo ajatella "joko nyt", mutta sitten taaaas tulee jotain uutta tilalle.
Minullakin de Mello taisi olla ensimmäinen kirja. Olen tosin lukenut sen jo viidesti. Tolle oli toinen, sen luin uudelleen tämän ketjun innoittamana. Joka kerta kirjoista avautuu uusia näkökantoja.
Saanko kysyä, mikä oli se saamasi tekniikka, jolla et samaistu kehoon? Onko muukin tapa kuin se, että on läsnä ja katsoo itseään ulkopuolelta?
Ap
Ihmeiden Oppikurssi on se menetelmä, josta puhun. Se tosin ei tähtää pelkästään kehoon samastumisen poistamiseen, vaan koko ajattelumaailman mullistamiseen. Se tuotiin eteeni ensimmäistä kertaa jo sielun pimeän yön aikana, mutta en silloin ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä. Yritin toiseenkin kertaan lukea kirjaa pari vuotta myöhemmin, mutta taas sama ymmärtämättömyys esti minua etenemästä asiassa. Vasta kun luin G. Renardin kirjat, jotka ovat eräänlaista johdatusta Oppikurssiin, pääsin asiassa eteenpäin. Täytyy tietysti muistaa, että Renardin kirjat ovat ihmisen kirjoittamia ja siten saattavat sisältää virheitä, mutta kokonaisuutena niistä saa kyllä hyvän tiivistelmän Oppikurssin asioista. Renard kertoo niissä selkokielellä myös näistä yksittäisistä menetelmistä, joita olen ottanut käyttööni. Muistan lukeneeni, että kristitty mystikko ei ole näihin kirjoihin tutustunut, mutta niissä on paljon samaa kuin mistä mystikko puhuu kokemustensa pohjalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo ihmeiden oppikurssi on kyllä ihan ultimaattista new age tuubaa. Jo lähtökohta, että Jeesuksen henki on sanellut tekstin jollekin nykyajan tyypille on karvat pystyyn nostattava. Sisältö on monimutkaista sotkua, joka sotkee etsijän epäolennaisuuksiin ja tekee etsimisestä valtavan vaikeaa. Valitettavaa on, että siinä on riittävästi vanhoja viisauksia ja totuuksia seassa siteeksi niin, että ihmiset uskovat siihen ja alkavat edellisen kirjoittajan tavoin syyttää vain itseään, jos eivät ymmärrä tekstistä hölkäsen pöläystä eivätkä etene. Syytä olisi ennemminkin vika kysyä, onko vika Ihmeiden oppikurssissa.
Mitä olen lukenut sekä Ihmeiden oppikurssia että Kristityn mystikon ajatuksia, niin enpä usko että viimemainittu olisi kovinkaan samoilla linjoilla teoksen kanssa jos sen lukisi (mihin en voi suositella aikaa tuhlaamaan). Luulisin että mystikkoa, joka oman näkemykseni mukaan edustaa totaalisen nondualismin linjaa kuten esim. hindujen advaita-perinne, buddhalainen mahayana tai esim. mestari Eckhartin teologia, närästäisi pahemman kerran Ihmeiden oppikurssin räikeä dualismi, jossa sielut ovat luotuja ja Jumalasta erillisiä. Vielä enemmän varmasti närästäisi loputon mielen ja egon ympärillä pyöriminen, jota teos kehottaa harjoittamaan. Tämän teoksen idea ei ole hiljaisuus ja taivasten valtakunta tässä ja nyt, vaan monimutkainen oman mielen manipulointi että ehkä joskus tulevaisuudessa voisi saavuttaa jotain hienoa. Eckhart Tolle kutsuu sellaista "psykologisen ajan luomiseksi" ja pitää sitä yhtenä pääongelmista siihen miksi ihmiset eivät ole jo valaistuneita.
Vierailija kirjoitti:
Vielä enemmän varmasti närästäisi loputon mielen ja egon ympärillä pyöriminen, jota teos kehottaa harjoittamaan. Tämän teoksen idea ei ole hiljaisuus ja taivasten valtakunta tässä ja nyt, vaan monimutkainen oman mielen manipulointi että ehkä joskus tulevaisuudessa voisi saavuttaa jotain hienoa. Eckhart Tolle kutsuu sellaista "psykologisen ajan luomiseksi" ja pitää sitä yhtenä pääongelmista siihen miksi ihmiset eivät ole jo valaistuneita.
Kyseinen kirja ei siis juuri eroa esim. "Vetovoiman lakiin" perehdyttävistä new age -kirjoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vielä enemmän varmasti närästäisi loputon mielen ja egon ympärillä pyöriminen, jota teos kehottaa harjoittamaan. Tämän teoksen idea ei ole hiljaisuus ja taivasten valtakunta tässä ja nyt, vaan monimutkainen oman mielen manipulointi että ehkä joskus tulevaisuudessa voisi saavuttaa jotain hienoa. Eckhart Tolle kutsuu sellaista "psykologisen ajan luomiseksi" ja pitää sitä yhtenä pääongelmista siihen miksi ihmiset eivät ole jo valaistuneita.
Kyseinen kirja ei siis juuri eroa esim. "Vetovoiman lakiin" perehdyttävistä new age -kirjoista?
Nuo ovat aivan eri tason oppeja. Vetovoiman lakiin perehdyttävät kirjat opettavat ikään kuin työkalua jolla ihminen voi yrittää saada haluamansa. Ihmeiden oppikurssi taas on kokonainen oma uskontonsa ja maailmankatsomuksensa.
Jos joku on kristittyjä eksyttävä harhaoppi, niin Ihmeiden oppikurssissa on hyvää potentiaalia. Ensinnäkin, viestin sanotaan tulleen suoraan Jeesukselta kanavoijan kautta. Jos viesti oikeasti olisi Jeesukselta, kristityn täytyisi sen jälkeen suhtautua opetukseen kyseenalaistamatta ja hyvin vakavasti. Jos se taas ei ole, niin kyseessä on vale-Kristus mikä ei ole ihan pieni asia. Inhottavinta on kurssin tapa ujuttaa lukijan huomaamatta hänen mieleensä aivan uusi maailmankatsomus, ilman että useimmat tajuavat että uskoessaan kurssin annin he käytännössä omaksuvat kokonaisen uuden uskonnon. Uskonnon joka näin teologiaa opiskelleen mielestä ei vaikuta kovin johdonmukaiselta eikä miltään, mistä olisi kilpailemaan vakiintuneiden uskontojen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ihmeiden oppikurssi on kyllä ihan ultimaattista new age tuubaa. Jo lähtökohta, että Jeesuksen henki on sanellut tekstin jollekin nykyajan tyypille on karvat pystyyn nostattava. Sisältö on monimutkaista sotkua, joka sotkee etsijän epäolennaisuuksiin ja tekee etsimisestä valtavan vaikeaa. Valitettavaa on, että siinä on riittävästi vanhoja viisauksia ja totuuksia seassa siteeksi niin, että ihmiset uskovat siihen ja alkavat edellisen kirjoittajan tavoin syyttää vain itseään, jos eivät ymmärrä tekstistä hölkäsen pöläystä eivätkä etene. Syytä olisi ennemminkin vika kysyä, onko vika Ihmeiden oppikurssissa.
Mitä olen lukenut sekä Ihmeiden oppikurssia että Kristityn mystikon ajatuksia, niin enpä usko että viimemainittu olisi kovinkaan samoilla linjoilla teoksen kanssa jos sen lukisi (mihin en voi suositella aikaa tuhlaamaan). Luulisin että mystikkoa, joka oman näkemykseni mukaan edustaa totaalisen nondualismin linjaa kuten esim. hindujen advaita-perinne, buddhalainen mahayana tai esim. mestari Eckhartin teologia, närästäisi pahemman kerran Ihmeiden oppikurssin räikeä dualismi, jossa sielut ovat luotuja ja Jumalasta erillisiä. Vielä enemmän varmasti närästäisi loputon mielen ja egon ympärillä pyöriminen, jota teos kehottaa harjoittamaan. Tämän teoksen idea ei ole hiljaisuus ja taivasten valtakunta tässä ja nyt, vaan monimutkainen oman mielen manipulointi että ehkä joskus tulevaisuudessa voisi saavuttaa jotain hienoa. Eckhart Tolle kutsuu sellaista "psykologisen ajan luomiseksi" ja pitää sitä yhtenä pääongelmista siihen miksi ihmiset eivät ole jo valaistuneita.
Kurssin näennäiset ristiriidat johtunevat siitä, että myös siinä puhutaan kahdelta tasolta käsin. Minun nähdäkseni mystikko on ymmärtänyt noiden tasojen eron myös Jeesuksen puheista, joten hän ehkä erottaisi ne myös Oppikurssista. Olisi mielenkiintoista saada mystikon oma näkemys asiaan, mutta teos ei ole mitään kevyttä iltalukemista. Siitä löytyy kyllä osia netistä ihan suomeksikin, jos mystikko haluaa itse luoda oman käsityksensä siitä.
Tämän enempää en lähde asiasta väittelemään, sillä kuten ollaan jo huomattu, näitä asioita voi kokea niin eri tavoin. Uskonnoksi kurssia ei ole tarkoitettu. Myös itse Jeesuksen puheet olivat minulle lähes täyttä hepreaa muutamia perusajatuksia lukuunottamatta, kunnes kokemusten kautta osa niistä avautui ihan uudella tavalla. Läheskään kaikkea en ymmärrä, mutta olenkin matkallani vasta alussa.
https://books.google.fi/books?id=6Pz2yK7-v18C&pg=PA1&lpg=PA1&dq=ihmeide…
Tuossa on vielä linkki, jonka takaa löytyy osia Oppikurssista, jos joku haluaa niihin tutustua. Etenkin mystikon näkemys olisi mielenkiintoinen, sillä minun ymmärrykseni mukaan hän puhuu ihan samoista asioista kuin kurssikin. Olen kyllä saattanut käsittää myös väärin, sillä arvioin asioita omista lähtökohdista ja kokemuksista käsin. Ja kuten todettua, minä en ole vielä perillä.
Minua kiinnostaisi Mystikon kokemus siitä, onko ns. valaistuminen pysyvä olotila, vai vaihteleeko se?
Huomaan itse tempautuvani tämän maailman asioihin vielä aika herkästi, ja lisäksi turvaudun vanhoihin pahoihin tapoihini (ylensyönti, pelaaminen) jos taas samastun liikaa kokemukseeni.
Etsivä löytää kirjoitti:
Niin, vielä siitä aknesta. Vaikka vaiva ei sinänsä suuresti minua enää haittaa enkä kovin aktiivisesti pyri siitä eroon, myönnän olevani niin pinnallinen, että haluaisin itselleni kauniin ja terveen ihon. Täytyisikö minun siis lakata haluamasta? Vai voinko samaan aikaan toimia vielä muodon tasolla "vanhan minän" mukaan, kun yritän esoteerisella tasolla löytää kallion "uuden minän" perustukseksi?
Zenbuddhalaisessa perinteessä on kuva siitä, miten ratsastaja ensin ratsastaa kuten ihmiset yleensä ratsastavat: ohjaksia pidellen ja kasvot kohti menosuuntaa. Sitten tapahtuu valaistuminen. Tämän jälkeen kuvassa ratsastaja on selkäpäin, pitelemättä lainkaan ohjaksista.
Tämän merkitys on vastaus siihen mitä kysyt: voitko toimia vanhalla tasolla samalla kuin tavoittelet uutta tasoa. Voit, ja sinun on pakkokin. Ihmisen on pidettävä oman elämänsä ohjaksista kiinni ja ohjattava elämäänsä luonnollisella mielellään niin kauan, kunnes yhteys uuteen tietoisuuden tasoon on auennut. Sitten se voi ottaa ohjat, ja ohjata elämää paljon taidollisemmin kuin luonnollinen ihminen koskaan. Mutta ohjien heittäminen pois, kun ei vielä ole yhteyttä korkeampaan ohjaavaan tasoon johtaa vain saamattomaan apatiaan, jossa elämää ei ohjaa kukaan tai mikään. Se pitää tehdä vasta kun siihen tuntee sisäisen tarpeen, kun kaikki haluaminen ja tavoittelu itsestään kuolevat.
Olet vapaa käyttämään tuohon ja kaikkiin muihinkin ongelmiisi kaikkia fyysisen ja psyykkisen tason keinoja. Itse tiedän miten olisin asian ratkaissut: uskon avulla luomalla, manifestoimalla, koska se oli tekniikka jossa olin hyvä. Myös puhtaasti fyysisen tason keinot kuten lääkkeet ovat totta kai yhtä lailla sallittuja. Parempi hoitaa ne ongelmat, jotka on hoidettavissa, pois kiusaamasta, niin että pystyy sitten taas keskittymään päätavoitteeseen, eli henkisen heräämisen oivaltamiseen. Heräämisen jälkeen kaikki on toisin, koska näet itsesi ja maailman toisin. Mutta niin kauan kuin näet vielä "ihmisten tavoin", täytyy monessa asiassa myös toimia ihmisten tavoin.
Etsivä löytää kirjoitti:
Olin lukenut kehon harhasta jo aiemmin, ja minulla oli myös kokemusta siitä, että keho on vain kulkuväline maallisella matkallamme. Kuitenkin samastun kehooni vielä voimakkaasti, joiltain osin enemmän kuin toisilta. Minulle osoitettiin menetelmä, jonka avulla tätä samastumista voisi vähentää, mutta se ei näytä toimivan kaikilta osin. Tai siis ainakaan muodon tasolla ei näytä toimivan, mutta tässä saattaa olla kysymys myös kiinnittymättömyydestä. Esimerkiksi selkäkipuni sain hallintaan suhteellisen helposti, mutta akneni ei näytä lievittyvän yhtä vaivattomasti. Onko kyse siitä, että asialla on minulle merkitystä ja kiinnittymisen takia tämä vaiva ei poistu? Vai täytyisikö ensin oppia olemaan samastumatta kehoonsa, jolloin nämä kipeät paukamatkin olisivat vain yksi pieni häiritsemätön hyttysenpisto?
Yleensä kehoon samaistumattomuus tulee itsestään, kunhan viettää tarpeeksi aikaa ajatusten hiljaisuudessa. Meditoi siis. Joku päivä sitä huomaa, että se mitä pitää kehonaan onkin vain yksi objekti tietoisuudessa, samoin kuin vaikka kaukaa kuuluva koiran haukku. Se ei ole sen enempää minä kuin muutkaan kohteet, vaan Tietoisuus on minä, ja siinä oleva yksi kohde on fyysinen keho jota on pitänyt omanaan.
Kehoon samaistumattomuus ei kuitenkaan välttämättä poista kehon vaivoja. Vasta kehon näkeminen sellaisena kuin se todella on (ikuisena, aineettomana Jumalan individuaationa tai ilmentymänä) muuttaa havainnon. Siihen asti voi halutessaan käyttää vaikka Vetovoiman lain kaltaisia tekniikoita muuttaakseen sitä minkä kokee tarvitsevan muutosta. Kunhan muistaa mikä on pääasia: saada yhteys siihen uuteen tietoisuuden tasoon, jota sanotaan Kristus-tietoisuudekti tai buddhamieleksi tai universaaliksi tietoisuudeksi tai neljännen ulottuvuuden tietoisuudeksi. Se yhteys ratkaisee kaiken, opettaa kaiken mitä täytyy oppia. Siksi se on aina ensisijainen.
Jokainen ihminen on minun näkemyksessäni henkinen. Hän on ikuinen henkiolento ja Jumalan lapsi.
Se, jos sanon ettei ole kutsuttu, ei tarkoita mitään paremmuusjärjestystä, jossa johonkin kutsuttu olisi jotenkin parempi tai henkisempi kuin ei-kutsuttu. Se on jotain samanlaista, kuin että joku tuntee kutsumusta sairaanhoitajaksi, mutta ei insinööriksi, joku toinen toisinpäin. Kumpikaan ei ole toista parempi ja molempia tarvitaan. Samoin joku kokee vetoa johonkin uskontoon, tai vaikka Vetovoiman lain kokeiluihin, toinen ei, mutta ei näissä ole mitään henkisyys- tai paremmuusjärjestystä. Kaikki yksilölliset tiet ovat yhtä hyviä.