Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Pysykää erossa mystiikasta. On saatanallinen valhe, että sellaista voisi sovittaa kristinuskoon.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut ketjua pitkään aikaan mutta palaan taas astialle tuosta pulmastani josta olen koettanut aina välillä täällä keskustella. Tiedän että tämä kuulostaa hullulta mutta eikö me kaikki olla "hulluja" kun koko tämä ketju  perustuu oletukseen yliluonnollisen olemassaolosta =). Minulla on siis se pulma, että joka jumalan kerta kun aloitan jotain joka on itselleni tavanomaista tärkeämpää, tapahtuu saman tien jokin ihan kamala ja outo vastoinkäyminen joka laittaa koko projektin kyseenalaiseksi ja kovan paineen alle. Ja että mitään en niin toivo kuin päästä tästä asiasta eroon, joka alkoi jo vuosia sitten kun harjoittelin visualisaatiota jne. Nämä henkimaailman asiat olen jo ajat sitten jättänyt taakseni, mutta tämä yksi ilmiö vaan piinaa mua edelleen vaikka unohdan koko jutun aina tapausten välissä. Avauduinkin täällä viimeisimmästä tapauksesta joitakin kuukausia sitten ja oikeastaan tämän ketjun ansiosta pääsin asiassa huumorin puolelle.

Minkä seurauksena kun minulla lähti taas tässä viime aikoina itämään sellainen idea jonka tiesin olevan juuri oikealla tavalla latautunut, osasin ensimmäistä kertaa ikinä odottaa ja olla valmiina! Olin suorastaan sillä mielellä että tästä lähtee, BRING IT ON, olen valmiina ja myös valmiina nauramaan itselleni ja reaktioilleni =)... Ryhdyin toteuttamaan proggistani ja kaikki meni ihan hyvin, juuri tänään laitoin tiskejä aamulla koneeseen ja ajattelin että no niin, siinäs näin, minulle ei tapahtunut yhtään mitään, koko juttu on ihan huuhaata ja voin uhohtaa sen --------- paitsi että VOI LUOJA, ei sittenkään. Proggikseni sujui kyllä kommelluksitta, mikä olikin ihme, koska SAMANA PÄIVÄNÄ kun aloitin hyvä ystäväni soitti itkuisen puhelun, että hänen minullekin rakkaaksi muodostunut lapsensa on sairastunut yhtäkkiä äärimmäisen vakavasti ja ihan todella friikillä, harvinaisella ja pelottavalla tavalla, ja koko nää mun proggiksen ensimmäiset päivä elettiin kovan hädän vallassa - tän ystävän lapsen osalta. En ole koskaan pelännyt kenekään puolesta niin kovasti, koska kyseessä oli henki ja sellaiset vammat että koko lapsen tulevaisuus olisi voinut olla kamalalla ja friikillä tavalla vaakalaudalla. Odotin jotain tapahtuvan itselleni joten en osannut yhdistää ollenkaan ja voi hyvä isä nyt taas... JUST tätä en halua. En halua miettiä että onko tässä jotain ja jos on niin mistä se johtuu ja mikä on sen merkitys vai onko kaikki TAAS vain pelkkää sattumaa. Koska mulle EI tapahdu tällaisia asioita joka päivä.... Nyt on suoraan sanottuna aika hämmentynyt olo ja sellainen fiilis kuin panoksia olisi nostettu aika pelottavalla tavalla. Ja samalla ärsyttää kun oikeesti, kuka tällaisia voi uskoa jne jne jne.

Kuulostaa vähän vainoharhaiselta, jos uskot että jotenkin olet voinut aiheuttaa sen lapsen sairauden sillä, että itse olet aloittanut jotain tärkeää elämässäsi. Jos tuolle linjalle lähdet niin kohta et uskalla tehdä mitään koska pelkäät että se aiheuttaa kaikkea pahaa muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut ketjua pitkään aikaan mutta palaan taas astialle tuosta pulmastani josta olen koettanut aina välillä täällä keskustella. Tiedän että tämä kuulostaa hullulta mutta eikö me kaikki olla "hulluja" kun koko tämä ketju  perustuu oletukseen yliluonnollisen olemassaolosta =). Minulla on siis se pulma, että joka jumalan kerta kun aloitan jotain joka on itselleni tavanomaista tärkeämpää, tapahtuu saman tien jokin ihan kamala ja outo vastoinkäyminen joka laittaa koko projektin kyseenalaiseksi ja kovan paineen alle. Ja että mitään en niin toivo kuin päästä tästä asiasta eroon, joka alkoi jo vuosia sitten kun harjoittelin visualisaatiota jne. Nämä henkimaailman asiat olen jo ajat sitten jättänyt taakseni, mutta tämä yksi ilmiö vaan piinaa mua edelleen vaikka unohdan koko jutun aina tapausten välissä. Avauduinkin täällä viimeisimmästä tapauksesta joitakin kuukausia sitten ja oikeastaan tämän ketjun ansiosta pääsin asiassa huumorin puolelle.

Minkä seurauksena kun minulla lähti taas tässä viime aikoina itämään sellainen idea jonka tiesin olevan juuri oikealla tavalla latautunut, osasin ensimmäistä kertaa ikinä odottaa ja olla valmiina! Olin suorastaan sillä mielellä että tästä lähtee, BRING IT ON, olen valmiina ja myös valmiina nauramaan itselleni ja reaktioilleni =)... Ryhdyin toteuttamaan proggistani ja kaikki meni ihan hyvin, juuri tänään laitoin tiskejä aamulla koneeseen ja ajattelin että no niin, siinäs näin, minulle ei tapahtunut yhtään mitään, koko juttu on ihan huuhaata ja voin uhohtaa sen --------- paitsi että VOI LUOJA, ei sittenkään. Proggikseni sujui kyllä kommelluksitta, mikä olikin ihme, koska SAMANA PÄIVÄNÄ kun aloitin hyvä ystäväni soitti itkuisen puhelun, että hänen minullekin rakkaaksi muodostunut lapsensa on sairastunut yhtäkkiä äärimmäisen vakavasti ja ihan todella friikillä, harvinaisella ja pelottavalla tavalla, ja koko nää mun proggiksen ensimmäiset päivä elettiin kovan hädän vallassa - tän ystävän lapsen osalta. En ole koskaan pelännyt kenekään puolesta niin kovasti, koska kyseessä oli henki ja sellaiset vammat että koko lapsen tulevaisuus olisi voinut olla kamalalla ja friikillä tavalla vaakalaudalla. Odotin jotain tapahtuvan itselleni joten en osannut yhdistää ollenkaan ja voi hyvä isä nyt taas... JUST tätä en halua. En halua miettiä että onko tässä jotain ja jos on niin mistä se johtuu ja mikä on sen merkitys vai onko kaikki TAAS vain pelkkää sattumaa. Koska mulle EI tapahdu tällaisia asioita joka päivä.... Nyt on suoraan sanottuna aika hämmentynyt olo ja sellainen fiilis kuin panoksia olisi nostettu aika pelottavalla tavalla. Ja samalla ärsyttää kun oikeesti, kuka tällaisia voi uskoa jne jne jne.

Kuulostaa vähän vainoharhaiselta, jos uskot että jotenkin olet voinut aiheuttaa sen lapsen sairauden sillä, että itse olet aloittanut jotain tärkeää elämässäsi. Jos tuolle linjalle lähdet niin kohta et uskalla tehdä mitään koska pelkäät että se aiheuttaa kaikkea pahaa muille.

Nimenomaan!!!!!! Ja kaikkein paskamaisinta tässä on että jos joku kertoisi minulle tällaisia juttuja ohjaisin kyseisen henkilön suorinta tietä lääkäriin. Kyllä kai mä nyt joudun tämänkin taas vain unohtamaan ja olemaan ajattelematta koko juttua. Kerrataas kuinka kävi viime kerralla kun aloitin jotain tärkeää elämässäni. Samana päivänä kuin aloitin, koin todella ikävän nöyryytyksen joka laittoi koko jutun vaakalaudalle. Päätin siitä huolimatta puskea vain eteenpäin, luja tahto vielä läpi harmaan kiven jne., ja osallistuin tavaratilaukseen porukalla. Jotain meni pieleen firman systeemeissä, jonka seurauksena ihmiset ei saaneet tavaroita. Asiaa selvitettiin ja porukat rupesivat saamaan tilaamiaan tavaroita paitsi minä. Lähetin kaksi meiliä kunnes soitin sinne. Kävi ilmi että tavarani oli lähetetty mutta posti oli kadottanut paketin. Myös firmaan lähettämäni meilit olivat kadonneet, tai näin he ainakin väittivät. Miksi olisivat valehdelleet että paketti oli jo lähetetty ja meilit kadonneet, kun olisivat voineet vain vedota järjestelmävaikeuksiin joita jo oli valmiiksi eikä siis mikään yllätys. Tuotetta kyllä oli varastossa ja tiedän että näin oli varmasti. Olin ystävällinenkin enkä mikään vaikea asiakas =). Lupasivat lähettää paketin ja viikot kuluivat eikä pakettia kuulunut. En kehdannut soittaa sinne enää uudestaan kun epäilin firman ajattelevan että olin saanut paketin ja valehdellut meileistäni joita he eivät omien sanojensa mukaan olleet saaneet, yrityksenäni saada heidät lähettämään tavaran toisella kertaa ilmaiseksi =). Sain paketin about parin kuukauden päästä, kun olin jo luopunut toivosta ja unohtanut koko asian, ostanut tavaratkin jo toisaalta. Että näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onhan tämäkin yksi porvarien tapa sanoa että köyhyys ja kurhuus on luuserien oma vika ja rikkaus ja onni on omaa ansioita vaikka ei olisikaan ja se olisi saavutetty riistolla ja toisten kyykytyksellä.

Näinpä.

Kuka täällä ketjussa on porvari?

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettiny sitä, kun esimerkiksi Abraham-Hicks puhuvat siitä, kuinka positiiviset tunteet ja se, että on hyvä olla suurimman osan ajasta, ovat ehdottomia manifestoitumiselle. Eli saa enemmän sitä millainen olo on jo valmiiksi. Kysymykseni liittyy siihen, että välillä tunnen suurta halua kuunnella surullista musiikkia, vaikka olisinkin alunperin hyvällä tuulella. Kun kuuntelen surullista musiikkia, tunnen oloni hyväksi, mutta jokin aika kuuntelun jälkeen alan tuntea myös itseni surulliseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Mistä ihmeestä voi kummuta tämä halu tehdä itselleen paha mieli? Olen huomannut myös, että ollessani surullinen tartun siihen fiilikseen kaikin voimin, enkä yritä tehdä mitään parantaakseni oloani, vaikka tiedän mistä asioista minulle tulisi parempi mieli. Hidastaako tällainen surussa piehtaroiminen manifestoitumisen onnistumista?

Ps. Kiitos tästä ketjusta, siitä on ollut suuri apu!

Oman kokemukseni perusteella ei ole ollenkaan noin, että positiiviset tunteet ja hyvä olo olisivat ehdottomia manifestoitumiselle. Kyllä minä muistan aikoja, jolloin olen tehokkaasti manifestoinut asioita esim. melkoisessa stressitilassa tai yleisesti elämään kyllästyneenä. Tyyliin "no, merkityksetöntä roskaahan tämä elämä on, mutta manifestoidaan nyt tuo asia jos siitä edes jotain iloa olisi, vaikka epäilenpä onko". Mutta kaikki on kiinni uskomuksista: jos uskoo, että täytyy olla positiivisella mielialalla onnistuakseen, niin silloin se pätee, niin kauan kuin uskoo tähän oppimaansa tai itse luomaansa lakiin. 

Millä tavalla Mystikko itse sitten manifestoit? Pyytämällä ja uskomalla? Jotenkin tuntuisi, että minun täytyisi tuntea oloni hyväksi, koska silloin todella tietäisin haluamani asian olevan tulossa. Ehkä tämä juurikin on oma lakini minkä olen luonut. Haluaisitko kertoa lisää esimerkkejä asioista, joita olet manifestoinut ja miten sen teit?

Voiko maallisten mittapuiden mukaan menestyvä henkilö kulkea samaan aikaan myös hengellistä tietä? Esim. pörssisijoittaja, pop-tähti, miljoonien arvoisen startupin perustaja..? Elävän elämän esimerkkinä mieleen tuli vaikka Steve Jobs. Vai sulkeeko taloudellinen/sosiaalinen/muu menestys illuusiossa pois valaistumisen mahdollisuuden?

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut ketjua pitkään aikaan mutta palaan taas astialle tuosta pulmastani josta olen koettanut aina välillä täällä keskustella. Tiedän että tämä kuulostaa hullulta mutta eikö me kaikki olla "hulluja" kun koko tämä ketju  perustuu oletukseen yliluonnollisen olemassaolosta =). Minulla on siis se pulma, että joka jumalan kerta kun aloitan jotain joka on itselleni tavanomaista tärkeämpää, tapahtuu saman tien jokin ihan kamala ja outo vastoinkäyminen joka laittaa koko projektin kyseenalaiseksi ja kovan paineen alle. Ja että mitään en niin toivo kuin päästä tästä asiasta eroon, joka alkoi jo vuosia sitten kun harjoittelin visualisaatiota jne. Nämä henkimaailman asiat olen jo ajat sitten jättänyt taakseni, mutta tämä yksi ilmiö vaan piinaa mua edelleen vaikka unohdan koko jutun aina tapausten välissä. Avauduinkin täällä viimeisimmästä tapauksesta joitakin kuukausia sitten ja oikeastaan tämän ketjun ansiosta pääsin asiassa huumorin puolelle.

Minkä seurauksena kun minulla lähti taas tässä viime aikoina itämään sellainen idea jonka tiesin olevan juuri oikealla tavalla latautunut, osasin ensimmäistä kertaa ikinä odottaa ja olla valmiina! Olin suorastaan sillä mielellä että tästä lähtee, BRING IT ON, olen valmiina ja myös valmiina nauramaan itselleni ja reaktioilleni =)... Ryhdyin toteuttamaan proggistani ja kaikki meni ihan hyvin, juuri tänään laitoin tiskejä aamulla koneeseen ja ajattelin että no niin, siinäs näin, minulle ei tapahtunut yhtään mitään, koko juttu on ihan huuhaata ja voin uhohtaa sen --------- paitsi että VOI LUOJA, ei sittenkään. Proggikseni sujui kyllä kommelluksitta, mikä olikin ihme, koska SAMANA PÄIVÄNÄ kun aloitin hyvä ystäväni soitti itkuisen puhelun, että hänen minullekin rakkaaksi muodostunut lapsensa on sairastunut yhtäkkiä äärimmäisen vakavasti ja ihan todella friikillä, harvinaisella ja pelottavalla tavalla, ja koko nää mun proggiksen ensimmäiset päivä elettiin kovan hädän vallassa - tän ystävän lapsen osalta. En ole koskaan pelännyt kenekään puolesta niin kovasti, koska kyseessä oli henki ja sellaiset vammat että koko lapsen tulevaisuus olisi voinut olla kamalalla ja friikillä tavalla vaakalaudalla. Odotin jotain tapahtuvan itselleni joten en osannut yhdistää ollenkaan ja voi hyvä isä nyt taas... JUST tätä en halua. En halua miettiä että onko tässä jotain ja jos on niin mistä se johtuu ja mikä on sen merkitys vai onko kaikki TAAS vain pelkkää sattumaa. Koska mulle EI tapahdu tällaisia asioita joka päivä.... Nyt on suoraan sanottuna aika hämmentynyt olo ja sellainen fiilis kuin panoksia olisi nostettu aika pelottavalla tavalla. Ja samalla ärsyttää kun oikeesti, kuka tällaisia voi uskoa jne jne jne.

Ei sitä varmaan kauheasti kannatakaan miettiä, että onko tuossa jotain ja mistä johtuu. Ei sinulla ole valtaa aiheuttaa toisen ihmisen sairastumista, ei olisi silti vaikka ihan erityisesti sellaista toivoisit. Tämä ihmisten maailma nyt vaan on sellainen että tuollaisia asioita tapahtuu, sillä sen uskomusperustassa on tähän johtavia oletuksia. Esim. maailma uskoo, että ihmiset ovat paitsi ulkoisten organismien (bakteerit, virukset, villieläimet) ja muiden voimien uhkaamia, niin myös jopa omien elimistöjensä uhkaamia, kun niissäkin voi olla biologisia virheitä. Uskomukset realisoituvat maailmana, jossa ihmisiä joutuu sairauksien ja vammautumisten uhriksi ilman mitään erityistä omaa syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettiny sitä, kun esimerkiksi Abraham-Hicks puhuvat siitä, kuinka positiiviset tunteet ja se, että on hyvä olla suurimman osan ajasta, ovat ehdottomia manifestoitumiselle. Eli saa enemmän sitä millainen olo on jo valmiiksi. Kysymykseni liittyy siihen, että välillä tunnen suurta halua kuunnella surullista musiikkia, vaikka olisinkin alunperin hyvällä tuulella. Kun kuuntelen surullista musiikkia, tunnen oloni hyväksi, mutta jokin aika kuuntelun jälkeen alan tuntea myös itseni surulliseksi, epätoivoiseksi ja väsyneeksi. Mistä ihmeestä voi kummuta tämä halu tehdä itselleen paha mieli? Olen huomannut myös, että ollessani surullinen tartun siihen fiilikseen kaikin voimin, enkä yritä tehdä mitään parantaakseni oloani, vaikka tiedän mistä asioista minulle tulisi parempi mieli. Hidastaako tällainen surussa piehtaroiminen manifestoitumisen onnistumista?

Ps. Kiitos tästä ketjusta, siitä on ollut suuri apu!

Oman kokemukseni perusteella ei ole ollenkaan noin, että positiiviset tunteet ja hyvä olo olisivat ehdottomia manifestoitumiselle. Kyllä minä muistan aikoja, jolloin olen tehokkaasti manifestoinut asioita esim. melkoisessa stressitilassa tai yleisesti elämään kyllästyneenä. Tyyliin "no, merkityksetöntä roskaahan tämä elämä on, mutta manifestoidaan nyt tuo asia jos siitä edes jotain iloa olisi, vaikka epäilenpä onko". Mutta kaikki on kiinni uskomuksista: jos uskoo, että täytyy olla positiivisella mielialalla onnistuakseen, niin silloin se pätee, niin kauan kuin uskoo tähän oppimaansa tai itse luomaansa lakiin. 

Millä tavalla Mystikko itse sitten manifestoit? Pyytämällä ja uskomalla? Jotenkin tuntuisi, että minun täytyisi tuntea oloni hyväksi, koska silloin todella tietäisin haluamani asian olevan tulossa. Ehkä tämä juurikin on oma lakini minkä olen luonut. Haluaisitko kertoa lisää esimerkkejä asioista, joita olet manifestoinut ja miten sen teit?

Pyytäminen ei koskaan itselläni kuulunut asiaan, koska en uskonut mihinkään sellaiseen voimaan miltä voisi pyytää mitään. Koin vaan tekeväni työtä sellaisen luonnon lain parissa, joka ilman mitään pyytämisiä johtaa sellaisen asian materialisoitumiseen, johon onnistun uskomaan tarpeeksi. 

Minä harrastin tietoista manifestointia eniten hengellisen pimeän yön aikana, jossa minua ei ilahduttanut juuri mikään. Uskoni Jumalaan olin menettänyt ja mikään muu ei juurikaan kiinnostanut minua, ei syvästi. Siksi minulle minkään materiaalisen manifestointi ei tuottanut ihmeempää hyvää oloa. Korkeintaan jonkun kärsimyksen tai puutteen poistumista, mutta perustyhjyys ja ahdistus jäi, ja tiesin sen jo manifestoidessani. Asenne oli "tämä maailma on tympeä ja ahdistava, ja kaikki materia on katoavaista ja turhaa, mutta niinkin viheliäinen paikka tämä on että silti sen materiaalisen hyvän puute aiheuttaa vielä perusahdistusta suurempaa ahdistusta, joten täytynee jotain yrittää tehdä vaikkei edes kiinnosta".

Ensimmäinen isompi asia, sellainen jota ei ihan sattumalla voi enää helposti selittää kuten ensimmäiset kokeiluni tyyliin löydän tietynlaisen höyhenen tai joku tarjoaa minulle päivän aikana kahvit, oli minua noin 10-vuotiaasta vaivanneiden allergioiden poistaminen. Kerran vaan, oikein pahana siitepölykautena päätin, että käytän oppimaani tekniikkaa allergioista pääsemiseen. Aloin vaan psyykata itselleni etten ole millekään allerginen. Huomasin, että tämän uskomista vaikeutti se, että oireet oli pahat, ja laukussani oli koko ajan lääkkeitä sellaisen hätätapauksen varalle että jos hengitystiet alkavat ihan tukkoon turpoamaan. Mutta huijasin mieltäni niin, että vakuutin itselleni, että tämä on flunssa, ja se menee ohi kuin tavallinen flunssa menee, parissa viikossa, eikä oireet enää palaa. Haistelin ulkona siitepölynorkkoja ja vakuutin itselleni että ne eivät häiritse minua mitenkään. Heikkoina hetkinä muistutin itselleni, että allergia voi joskus spontaanisti hävitä, kyseessähän kuitenkin on vain immunologinen reaktio eikä mikään kiinteä kehon rakenne jota pitäisi muuttaa - näin sain tunteen ettei minun tarvitse varsinaisesti saavuttaa mitään yliluonnollista mihin ehkä usko ei riittäisi vielä.

Ja allergiaoireet katosivat tosiaan kuin kyseessä olisi ollut tavallinen flunssa, eikä koskaan palanneet. Siitepölyallergioiden lisäksi hävisivät samalla ruoka-aineallergiat ja ihon yliherkkyys. 

Vierailija kirjoitti:

Voiko maallisten mittapuiden mukaan menestyvä henkilö kulkea samaan aikaan myös hengellistä tietä? Esim. pörssisijoittaja, pop-tähti, miljoonien arvoisen startupin perustaja..? Elävän elämän esimerkkinä mieleen tuli vaikka Steve Jobs. Vai sulkeeko taloudellinen/sosiaalinen/muu menestys illuusiossa pois valaistumisen mahdollisuuden?

Ei sulje pois. On totta että keskivertoihmiselle äkillinen suuri menestys voi johtaa eroon hengellisestä etsinnästä, koska aineen maailmasta saa silloin niin paljon iloja että niistä nauttiminen vie mukanaan. 

Mutta on ihmisiä, joilla on kaikki mahdollinen aineellisesti, mutta myös sisäinen tyhjyys joka silti laittaa etsimään jotain muuta. Ja surullisimpina tapauksina tietysti ne, jotka huomattuaan että sisin on edelleen ahdistunut ja tyhjä, vaikka on rahaa, kuuluisuutta, kauniita tai komeita kumppaneita, ylellisyyttä, nuoruutta ja kauneutta, päätyvät itsetuhoon kun eivät huomaa mahdollisuutta löytää tässä elämässä vielä jotain muuta, jotain mikä oikeasti täyttäisi kaipuun jota raha ja kuuluisuus ei täyttänyt.

On niitäkin, jotka eivät edes tarvitse ahdistusta ajamaan heitä etsimään valaistusta, vaan heillä vaan on aina jokin luonnollinen taipumus vetänyt siihen suuntaan. Itsekin olen vähän tätä luokkaa, koska jo lapsena aloin tuntea vetoa hengellisiin asioihin ja tiesin, ettei mikään mitä ihmiset pitivät arvokkaana ja tavoittelivat voisi koskaan tyydyttää minua.

Mystikko, anteeksiantamisen teema jatkuu elämässäni voimakkaana ja tulee jo uniinkin. Näin yhtenä yönä unta, jossa kohtasin minulle suurta fyysistä pahaa tehneen ihmisen. Tuossa unessa katsoin häntä syvälle silmiin ja pahuuden sijaan näin "puhtautta" (en keksi oikein muutakaan termiä kuvaamaan näkemääni). Sen jälkeen tuli suuri valo, joka pakahdutti ja pelottikin. Muistan kutsuneeni Jeesusta tuossa unessa.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Selvästi asia on kehitykselleni tärkeä, mutta kun luulin jo antaneeni anteeksi tällekin kyseiselle henkilölle. Ilmeisesti jotain alitajuisia kaunoja on kuitenkin jäänyt, kun tällaisia uniakin jo näen. Miten antaa anteeksi jotain, mistä ei ole edes täysin tietoinen? Tuntuu siltä, että olisin todella valmis jo päästämään kertakaikkiaan irti kaikista hyvä/paha -luokitteluista ja sen aiheuttamista traumoista ym. Saisiko tähän jotain vinkkejä?

Käyttäjä102 kirjoitti:

Ei sitä varmaan kauheasti kannatakaan miettiä, että onko tuossa jotain ja mistä johtuu. 

Näin olen toiminutkin tähän asti ilman että se auttaisi, ja kyllähän sitä väistämättä normaalielämään tottuneella ihmisellä jonkinlainen uteliaisuus herää kun havaitsee kaavan :)... Tähän asti en ole ikinä ainakaan tietoisesti odottanut mitään ja silti se ihme tönäisy aina tulee. Nyt sitten ekaa kertaa ikinä käänsin asian ikään kuin toisinpäin eli päätin että kerrankin odotan ja otan vastaan mitä on tullakseen hyvällä asenteella ja ottamatta itseäni vakavasti - ja oikeasti ajattelin että mitään ei _todellakaan_ tule tapahtumaan. Että puhtaan _tilastollisesti_ kaikki menee ihan normaalisti ja saan tästä nyt sellaisen kokemuksen että voin unohtaa koko jutun. No ei sitten mennyt ihan niin...

Kyllä se vaan hassulta tuntuu että olen voinut vuosien mittaan muodostaa hypoteesin kaikista ylläreistä - ylläri tulee joko heti tai myöhemmin merkityksellisenä ajankohtana. Yleensä ihan heti saman tien. Ja lisäksi juttuun liittyy sellainen täydellisen överin friikkiyden elementti. Ja juuri tismalleen näin kävi tälläkin kertaa. Eli tuntuu siltä että sama efekti tulee tein mitä tahansa. Kai tämän kanssa vain joutuu elämään. En minäkään usko että pystyn itse mitään aiheuttamaan. Ehkä korkeintaan niin että merkitykselliset asiat jotenkin risteäisivät eri ihmisten elämässä.

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Mystikko, anteeksiantamisen teema jatkuu elämässäni voimakkaana ja tulee jo uniinkin. Näin yhtenä yönä unta, jossa kohtasin minulle suurta fyysistä pahaa tehneen ihmisen. Tuossa unessa katsoin häntä syvälle silmiin ja pahuuden sijaan näin "puhtautta" (en keksi oikein muutakaan termiä kuvaamaan näkemääni). Sen jälkeen tuli suuri valo, joka pakahdutti ja pelottikin. Muistan kutsuneeni Jeesusta tuossa unessa.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Selvästi asia on kehitykselleni tärkeä, mutta kun luulin jo antaneeni anteeksi tällekin kyseiselle henkilölle. Ilmeisesti jotain alitajuisia kaunoja on kuitenkin jäänyt, kun tällaisia uniakin jo näen. Miten antaa anteeksi jotain, mistä ei ole edes täysin tietoinen? Tuntuu siltä, että olisin todella valmis jo päästämään kertakaikkiaan irti kaikista hyvä/paha -luokitteluista ja sen aiheuttamista traumoista ym. Saisiko tähän jotain vinkkejä?

Olet voinut ihan hyvin antaa henkilölle anteeksi, eikä sinänsä tarvitse mitenkään yrittää enempää antaa anteeksi. Yleensäkin se on minusta asia, jossa aika rajallisesti voi ihmisvoimin yrittää - eikä se tosiaan onnistu ollenkaan tiedostamattomien kaunojen suhteen kuten olet huomannutkin. 

Kyse on lopulta juuri siitä mitä unesi kuvasikin: aivan uudesta näkemisestä. Ei siitä, että yrittäisi kuumeisesti järjellään perustella itselleen miksi ei kannata kantaa kaunoja. Anteeksiantaminen tapahtuu itsestään, kun näkee että jokainen ihminen on jumaluus ilmenneenä, todelliselta olemukseltaan puhdas ja kirkas ja kuolematon henkinen olento. Se ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa, joten ei ole mitään tarvetta antaa mitään anteeksi. Illuusioiden tasolla toki näkee edelleen sen pahan mitä se joka henkilö luulee olevansa tekee, eikä ole järkevää eikä tarpeellista väittää sillä tasolla tehtyä pahaa hyväksi. Täytyy vain nähdä sen läpi, tosiolemukseen. Tähän unesi ja muut kokemuksesi aivan itsestään sinua johdattavatkin, ei siitä tarvitse huolehtia ajattelevalla mielellään.

Tässä on se hieno juttu, että kun alkaa nähdä mitä muut on, ei voi olla näkemättä että myös itse on samanlainen, että kaikki ihmisen tason pahuus jota itsessä on jäljellä on vain erillisyyden ja väärän identiteetin harhan aiheuttamaa sekoilua, joka ei kuulu todelliseen, ikuiseen olemukseeni. Toisille anteeksi hengellisen näkemisen kautta antava antaa siis anteeksi ehdottomasti myös itselleen. Joillakin se menee toisin päin, niin että ensin näkee oman Jumalan lapsi-olemuksensa, oman kirkkautensa ja henkisen olemuksensa, ja sitten oppii vasta näkemään sen muissa.

Mutta aina lopulta se päätyy siihen, että näkee että ei ole mitään minua ja toista, vaan on Yksi, joka ilmenee eri muodoissa kuin meressä on monia aaltoja. Silloin ei olisi enää mitään järkeä tehdä pahaa tai olla antamatta anteeksi "toiselle", koska ei ole mitään toista, vaan kaikki minkä teet tai jätät tekemättä teet konkreettisesti koettuna itsellesi. Esimerkiksi jotkut itsensä erillisiksi ihmisiksi kokevat saattavat varastaa: heistä heidän ihmismuotonsa voi ottaa jotain toiselta ja näin saada hyötyä. Mutta syvimmän olemuksen tuntevalle ajatus olisi yhtä järjetön kuin se, jos oikea käteni varastaisi jotain vasemmasta kädestäni ja luulisi saavuttaneensa jotain.

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Ei sitä varmaan kauheasti kannatakaan miettiä, että onko tuossa jotain ja mistä johtuu. 

Näin olen toiminutkin tähän asti ilman että se auttaisi, ja kyllähän sitä väistämättä normaalielämään tottuneella ihmisellä jonkinlainen uteliaisuus herää kun havaitsee kaavan :)... Tähän asti en ole ikinä ainakaan tietoisesti odottanut mitään ja silti se ihme tönäisy aina tulee. Nyt sitten ekaa kertaa ikinä käänsin asian ikään kuin toisinpäin eli päätin että kerrankin odotan ja otan vastaan mitä on tullakseen hyvällä asenteella ja ottamatta itseäni vakavasti - ja oikeasti ajattelin että mitään ei _todellakaan_ tule tapahtumaan. Että puhtaan _tilastollisesti_ kaikki menee ihan normaalisti ja saan tästä nyt sellaisen kokemuksen että voin unohtaa koko jutun. No ei sitten mennyt ihan niin...

Kyllä se vaan hassulta tuntuu että olen voinut vuosien mittaan muodostaa hypoteesin kaikista ylläreistä - ylläri tulee joko heti tai myöhemmin merkityksellisenä ajankohtana. Yleensä ihan heti saman tien. Ja lisäksi juttuun liittyy sellainen täydellisen överin friikkiyden elementti. Ja juuri tismalleen näin kävi tälläkin kertaa. Eli tuntuu siltä että sama efekti tulee tein mitä tahansa. Kai tämän kanssa vain joutuu elämään. En minäkään usko että pystyn itse mitään aiheuttamaan. Ehkä korkeintaan niin että merkitykselliset asiat jotenkin risteäisivät eri ihmisten elämässä.

Niin, kyllä ihminen vetää tietyllä tapaa energeettisesti puoleensa toki ihmisiä ja tapahtumia jotka vastaavat jotain hänessä itsessään. Esimerkiksi itse olin nuorena koulukiusaamisten ja ihmisten hyljinnän takia hiljaisesti kaunainen: olin liian arka ilmaisemaan että oikeasti pelkäsin ja osin jopa vihasin ihmisiä, mutta sisäisesti ajattelin useimmista että he ovat ilkeitä ja aikovat ihan varmasti jotenkin pyttyillä minulle. 

Ja niinpä minulle jatkuvasti tuli vastaan tilanteita joissa minulle tosiaan valitettiin ja jäkätettiin ja oltiin ikäviä. Jopa eräs tuttavani ihmetteli, että miten ihmiset voi niin paljon valittaa minulle kun kuljen koira kiinni hihnassa ihan rauhallisesti kävelytietä. "Pidä se rakkis sivummalla", "kato vähän missä kuljet" jne vaikkei olisi mitenkään epätavallisesti kuljettu. Naapurit helposti valittivat, työpaikalla nälvittiin ja pilailtiin kustannuksellani. Jopa bussikuskit ja myyjät saattoivat tylyttää. Ja kuten useimmat, minäkin ajattelin, että kaikki tämä vahvistaa, että arvioni ihmisten sisäisestä ilkeydestä on totta, koska jokainen päivä sen näyttää todistavan. Ajattelin, että ainoa syy miksi muita ei kiusata on että he eivät ole niin kiltin oloisia kuin minä, että ihmiset on petoja jotka haluaisivat hyökätä kaikkien kimppuun mutta uskaltavat vain puolustuskyvyttömiksi arvioimiensa (kuten minun) kimppuun.

Se ei silloin tullut minulle mieleenkään, että vedin itse tapahtumia puoleeni mieleni energialla, että itse asiassa harjoitin manifestointia tietämättä siitä ollenkaan. Jos joku olisi minulle silloin sanonut, että vedät itse puoleesi kaiken sen ilkeyden omilla uskomuksillasi ihmisistä, olisin ajatellut että tyyppi on taikauskoinen hölmö. Minun maailmankuvassani kun asiat oli puhtaasti fyysisiä, ja vain teot vaikuttivat. Minä en tehnyt ihmisille pahaa enkä ilkeillyt heille, joten en uskonut että esim. uskomukseni ja asenteeni voisivat mitenkään vaikuttaa siihen miten he minuun suhtautuivat.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Etsivä löytää (ei kirjautunut) kirjoitti:

Mystikko, anteeksiantamisen teema jatkuu elämässäni voimakkaana ja tulee jo uniinkin. Näin yhtenä yönä unta, jossa kohtasin minulle suurta fyysistä pahaa tehneen ihmisen. Tuossa unessa katsoin häntä syvälle silmiin ja pahuuden sijaan näin "puhtautta" (en keksi oikein muutakaan termiä kuvaamaan näkemääni). Sen jälkeen tuli suuri valo, joka pakahdutti ja pelottikin. Muistan kutsuneeni Jeesusta tuossa unessa.

Mistä tässä kaikessa on kyse? Selvästi asia on kehitykselleni tärkeä, mutta kun luulin jo antaneeni anteeksi tällekin kyseiselle henkilölle. Ilmeisesti jotain alitajuisia kaunoja on kuitenkin jäänyt, kun tällaisia uniakin jo näen. Miten antaa anteeksi jotain, mistä ei ole edes täysin tietoinen? Tuntuu siltä, että olisin todella valmis jo päästämään kertakaikkiaan irti kaikista hyvä/paha -luokitteluista ja sen aiheuttamista traumoista ym. Saisiko tähän jotain vinkkejä?

Olet voinut ihan hyvin antaa henkilölle anteeksi, eikä sinänsä tarvitse mitenkään yrittää enempää antaa anteeksi. Yleensäkin se on minusta asia, jossa aika rajallisesti voi ihmisvoimin yrittää - eikä se tosiaan onnistu ollenkaan tiedostamattomien kaunojen suhteen kuten olet huomannutkin. 

Kyse on lopulta juuri siitä mitä unesi kuvasikin: aivan uudesta näkemisestä. Ei siitä, että yrittäisi kuumeisesti järjellään perustella itselleen miksi ei kannata kantaa kaunoja. Anteeksiantaminen tapahtuu itsestään, kun näkee että jokainen ihminen on jumaluus ilmenneenä, todelliselta olemukseltaan puhdas ja kirkas ja kuolematon henkinen olento. Se ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa, joten ei ole mitään tarvetta antaa mitään anteeksi. Illuusioiden tasolla toki näkee edelleen sen pahan mitä se joka henkilö luulee olevansa tekee, eikä ole järkevää eikä tarpeellista väittää sillä tasolla tehtyä pahaa hyväksi. Täytyy vain nähdä sen läpi, tosiolemukseen. Tähän unesi ja muut kokemuksesi aivan itsestään sinua johdattavatkin, ei siitä tarvitse huolehtia ajattelevalla mielellään.

Tässä on se hieno juttu, että kun alkaa nähdä mitä muut on, ei voi olla näkemättä että myös itse on samanlainen, että kaikki ihmisen tason pahuus jota itsessä on jäljellä on vain erillisyyden ja väärän identiteetin harhan aiheuttamaa sekoilua, joka ei kuulu todelliseen, ikuiseen olemukseeni. Toisille anteeksi hengellisen näkemisen kautta antava antaa siis anteeksi ehdottomasti myös itselleen. Joillakin se menee toisin päin, niin että ensin näkee oman Jumalan lapsi-olemuksensa, oman kirkkautensa ja henkisen olemuksensa, ja sitten oppii vasta näkemään sen muissa.

Mutta aina lopulta se päätyy siihen, että näkee että ei ole mitään minua ja toista, vaan on Yksi, joka ilmenee eri muodoissa kuin meressä on monia aaltoja. Silloin ei olisi enää mitään järkeä tehdä pahaa tai olla antamatta anteeksi "toiselle", koska ei ole mitään toista, vaan kaikki minkä teet tai jätät tekemättä teet konkreettisesti koettuna itsellesi. Esimerkiksi jotkut itsensä erillisiksi ihmisiksi kokevat saattavat varastaa: heistä heidän ihmismuotonsa voi ottaa jotain toiselta ja näin saada hyötyä. Mutta syvimmän olemuksen tuntevalle ajatus olisi yhtä järjetön kuin se, jos oikea käteni varastaisi jotain vasemmasta kädestäni ja luulisi saavuttaneensa jotain.

Kiitos tästä hyvin paljon! Minä jotenkin tulkitsin tuon unen niin, että minussa olisi vielä jotain "työtä tehtävänä", mutta sinäpä sen kerroitkin. Uudenlainen näkeminen, sitä se tarkoitti. Älyllisenä ihmisenä yritän usein ylianalysoida näitä asioita, joten on ihanan vapauttavaa kuulla, että voin luopua siitä pähkäilystä. Tämä vastaus on ajatuksena tosi kaunis, vaikka en sen sisältöä vielä sisäistäkään itse.

Tiedän yhden tapauksen jolle Jeesus juttelee päivittäin kaikkea.

Muut uskovaiset eivät usko.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden tapauksen jolle Jeesus juttelee päivittäin kaikkea.

Muut uskovaiset eivät usko.

Riippuu vähän piireistä. Esim. helluntaiseurakunnassa useimmat uskovat tuollaiseen ja kokevatkin, että voivat sydämessään puhua Jeesuksen kanssa.

Käyttäjä102 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä102 kirjoitti:

Ei sitä varmaan kauheasti kannatakaan miettiä, että onko tuossa jotain ja mistä johtuu. 

Näin olen toiminutkin tähän asti ilman että se auttaisi, ja kyllähän sitä väistämättä normaalielämään tottuneella ihmisellä jonkinlainen uteliaisuus herää kun havaitsee kaavan :)... Tähän asti en ole ikinä ainakaan tietoisesti odottanut mitään ja silti se ihme tönäisy aina tulee. Nyt sitten ekaa kertaa ikinä käänsin asian ikään kuin toisinpäin eli päätin että kerrankin odotan ja otan vastaan mitä on tullakseen hyvällä asenteella ja ottamatta itseäni vakavasti - ja oikeasti ajattelin että mitään ei _todellakaan_ tule tapahtumaan. Että puhtaan _tilastollisesti_ kaikki menee ihan normaalisti ja saan tästä nyt sellaisen kokemuksen että voin unohtaa koko jutun. No ei sitten mennyt ihan niin...

Kyllä se vaan hassulta tuntuu että olen voinut vuosien mittaan muodostaa hypoteesin kaikista ylläreistä - ylläri tulee joko heti tai myöhemmin merkityksellisenä ajankohtana. Yleensä ihan heti saman tien. Ja lisäksi juttuun liittyy sellainen täydellisen överin friikkiyden elementti. Ja juuri tismalleen näin kävi tälläkin kertaa. Eli tuntuu siltä että sama efekti tulee tein mitä tahansa. Kai tämän kanssa vain joutuu elämään. En minäkään usko että pystyn itse mitään aiheuttamaan. Ehkä korkeintaan niin että merkitykselliset asiat jotenkin risteäisivät eri ihmisten elämässä.

Niin, kyllä ihminen vetää tietyllä tapaa energeettisesti puoleensa toki ihmisiä ja tapahtumia jotka vastaavat jotain hänessä itsessään. Esimerkiksi itse olin nuorena koulukiusaamisten ja ihmisten hyljinnän takia hiljaisesti kaunainen: olin liian arka ilmaisemaan että oikeasti pelkäsin ja osin jopa vihasin ihmisiä, mutta sisäisesti ajattelin useimmista että he ovat ilkeitä ja aikovat ihan varmasti jotenkin pyttyillä minulle. 

Ja niinpä minulle jatkuvasti tuli vastaan tilanteita joissa minulle tosiaan valitettiin ja jäkätettiin ja oltiin ikäviä. Jopa eräs tuttavani ihmetteli, että miten ihmiset voi niin paljon valittaa minulle kun kuljen koira kiinni hihnassa ihan rauhallisesti kävelytietä. "Pidä se rakkis sivummalla", "kato vähän missä kuljet" jne vaikkei olisi mitenkään epätavallisesti kuljettu. Naapurit helposti valittivat, työpaikalla nälvittiin ja pilailtiin kustannuksellani. Jopa bussikuskit ja myyjät saattoivat tylyttää. Ja kuten useimmat, minäkin ajattelin, että kaikki tämä vahvistaa, että arvioni ihmisten sisäisestä ilkeydestä on totta, koska jokainen päivä sen näyttää todistavan. Ajattelin, että ainoa syy miksi muita ei kiusata on että he eivät ole niin kiltin oloisia kuin minä, että ihmiset on petoja jotka haluaisivat hyökätä kaikkien kimppuun mutta uskaltavat vain puolustuskyvyttömiksi arvioimiensa (kuten minun) kimppuun.

Se ei silloin tullut minulle mieleenkään, että vedin itse tapahtumia puoleeni mieleni energialla, että itse asiassa harjoitin manifestointia tietämättä siitä ollenkaan. Jos joku olisi minulle silloin sanonut, että vedät itse puoleesi kaiken sen ilkeyden omilla uskomuksillasi ihmisistä, olisin ajatellut että tyyppi on taikauskoinen hölmö. Minun maailmankuvassani kun asiat oli puhtaasti fyysisiä, ja vain teot vaikuttivat. Minä en tehnyt ihmisille pahaa enkä ilkeillyt heille, joten en uskonut että esim. uskomukseni ja asenteeni voisivat mitenkään vaikuttaa siihen miten he minuun suhtautuivat.

Ymmärsin tuosta että itse kuitenkin tunnistit itsessäsi sen kaunan ihmisiä kohtaan ja joka sai sinut vetämään puoleesi juuri sellaista käytöstä jota odotit? Ja toki tunnistan minäkin osasta asioita, esim. tuo parin kesän takainen lomaretki joka peruuntui, tiedostin itsekin silloin aikanaan että siihen liittyi ristiriitaisia ajatuksia ja sikäli ymmärrän. Mutta se on kurjaa että näissä minun manifestoinneissa ylivoimaisessa enemmistössä olen kuitenkin ihan aidosti ja oikeasti ainakin tietoisessa mielessäni odottanut hyviä ja positiivisia asioita ja saanut kamalalla tavalla märän rätin naamalleni, mikä on saanut asiat tuntumaan oikein vielä erityisen pahalta. Hyvänä esimerkkinä tämä viime kertainen jonka tuolla selitin. Ensinnäkin odotin että mitään ei tapahdu, olin lähes varma siitä. Toisekseen vaikka jotain tapahtuisi, olin huojentuneella ja hyvällä mielellä, mielestäni olin ratkaissut ongelman. Olin löytänyt rauhallisen, vastaanottavaisen, luottavaisen ja humoristisen asenteen. En ymmärrä _miten_ pystyin näistä lähtökohdista manifestoimaan jotain niin kauheaa ja groteskia mitä tapahtui... Olen aika neuvoton sen suhteen miten nyt asennettani parantaisin.

Mystikko, mikä voi olla energeettisellä tasolla sellainen tekijä, joka manifestoituu yksilön elämässä hyväksikäytetyksi ja jopa pahoinpidellyksi tulemisen kokemuksina? Miten sellaisen tekijän voisi poistaa? Ilmeisesti ei riitä, että poistuu noiden "pahantekijöiden" vaikutuspiiristä, sillä tilalle tulee aina uusia vaikka niitä yrittäisi tietoisesti välttääkin. Voiko kyse olla jostain arvottomuuden ja riittämättömyyden tunteista? Mikä saa yksilön uskomaan, että hän "ansaitsee" tulla kohdelluksi noin? Joku tuollainen uskomushan täytyy olla, kun kokemusmaailma toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen kaikista ponnisteluista huolimatta.

Hei mystikko, Mikä on avuksi itsevihaan?

Minulle on jäänyt epäselväksi se, mitä tarkoitetaan sillä, että ulkoinen elämä on sisäisen elämän ilmentymää.

Esim. Jos minua vaivaa se, että mies ryyppää, yksi lapsi on vitosen oppilas, toinen lapsi on peliaddikti ja perheeseen kuuluu uusperheen lapsia, joita ei voi sietää. Sitten valaistun - mitä sitten?

A) mies lopettaa ryyppäämisen, koulunumerot paranevat, ei pelata ja uuslapset häviävät elämästä?

B) kaikki on kuten ennen, mutta minua ei vain häiritse kukaan eikä mikään, mitä muut tekevät?