Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Moni luulee, että valaistumisen jälkeen voi sulautua Jumalaan eikä sen jälkeen tarvitse enää aloittaa elämän kiertokulkua uudestaan, mutta KJK3-kirjassa sanotaan Jumalan sanoneen näin: 

"Jääminen ei-minkään eli kaiken ykseyden tilaan ei ole mahdollista."

"Edes ykseyden täydellistä autuutta ei voi kokea, ellei ole jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus. Siksi täytyy olla olemassa jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus ja sitä täytyy luoda jatkuvasti."

SIIS sitä täytyy luoda jatkuvasti. Elämän kiertokulku alkaa aina uudelleen, olemme aina matkalla tietämisestä ei-tietämiseen ja taas uudelleen tietämiseen, ykseydestä erillisyyden kautta takaisin taas ykseyteen ja sitten taas uudestaan sitä samaa - loppumaton elämämän kiertokulku, kosminen kehä.

Ja minä kun luulin, että tämä joskus loppuisi.

No jos pitää KJK:ta auktoriteettina. Mä en ole noista koskaan tykännyt, jotenkin yleistä new age puppuhengellisyyttä avaruusolentoineen paketoituna myyvään muotoon. Mun mieli ja sielu jotenkin ainakin vierastaa tuota sarjaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni luulee, että valaistumisen jälkeen voi sulautua Jumalaan eikä sen jälkeen tarvitse enää aloittaa elämän kiertokulkua uudestaan, mutta KJK3-kirjassa sanotaan Jumalan sanoneen näin: 

"Jääminen ei-minkään eli kaiken ykseyden tilaan ei ole mahdollista."

"Edes ykseyden täydellistä autuutta ei voi kokea, ellei ole jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus. Siksi täytyy olla olemassa jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus ja sitä täytyy luoda jatkuvasti."

SIIS sitä täytyy luoda jatkuvasti. Elämän kiertokulku alkaa aina uudelleen, olemme aina matkalla tietämisestä ei-tietämiseen ja taas uudelleen tietämiseen, ykseydestä erillisyyden kautta takaisin taas ykseyteen ja sitten taas uudestaan sitä samaa - loppumaton elämämän kiertokulku, kosminen kehä.

Ja minä kun luulin, että tämä joskus loppuisi.

No jos pitää KJK:ta auktoriteettina. Mä en ole noista koskaan tykännyt, jotenkin yleistä new age puppuhengellisyyttä avaruusolentoineen paketoituna myyvään muotoon. Mun mieli ja sielu jotenkin ainakin vierastaa tuota sarjaa.

Itsekin ajattelin aiemmin vähän samoin, mutta kun pitkästä aikaa aloin lukemaan niitä uudestaan, ja olin välillä lukenut vuosien ajan kirjoja valaistumisesta + tätä ketjua, niin huomasin, että KJK-kirjoissa kerrotaan just samoja asioita kuin valaistumisaiheisissa kirjoissakin.

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein kuulee, että terr.oristit ja itsem.rhapommitt.ajat ajattelevat pääsevänsä kuo.lemansa jälkeen paratiisiin, jossa heitä odottaa tietty määrä neitsytmorsiamia.

Moni sanoo, että Hitler pääsi taivaaseen ja ettei hel.vettiä ole edes olemassa. Jotkus sanovat, että vain kukin itse tuomitsee itsensä henkimaailmassa, kun siellä ymmärrämme, mitä pahaa tuli maan päällä tehtyä eikä siis kukaan muu tule tuomitsemaan.

Miten Mystikko nämä asiat oikeasti  menevät? Saako ihminen kuol.eman jälkeen sen kokemuksen, mitä odottaa saavansa (esim. paratiisi, morsiammet) vai sen, minkä ansaitsee vai millaisen?

Kiitos paljon mahdollisesta vastauksesta. 

Monet alkuun itse projisoivat sellaisen kokemuksen, johon elossa ollessaan uskoivat. He ikään kuin jatkavat ajan illuusiossa olemista, ja kokevat vain jatkaneensa elinajasta elämän jälkeiseen aikaan, toiseen paikkaan ja olomuotoon. Mutta ei nämä kestä koskaan kauaa, ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi, ja kun ei ole aikaa, ei ole kuolemaa ennen olevaa tai kuoleman jälkeistä, eikä mitään sen kaltaisia kovin ajallisen oloisia kokemuksia kuin mitä ihmisten uskonnot maalailevat ajasta kuoleman jälkeen. 

Mitähän tarkoittaa tuo "...ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi..." noin "käytännössä?

Olen lukenut kymmeniä kirjoja, joissa kerrotaan henkimaailmasta ja siitä, kuinka siellä voi luoda ja rakentaa mielensä avulla vaikka ihan samanlaisen kodin ja puutarhan kuin mitä on ollut tässäkin elämässä. Ja että siellä voi vaikka harrastaa niitä asioita, esim. tanssia, tennnistä tai mitä vaan. Eikö nuo tiedot pidäkään paikkaansa?

Meedio sanoi, että kuollut poikani rakentelee henkimaailmassa moottoripyörää. He huojensi mieltäni, mutta eikö sekään ole totta? 

Muistanko oikein, että Mystikko kertoi joskus, että ihminen voi parantua esim. energiahoidolla, jos uskoo siihen, että paranee?

Entä siinä tapauksessa, kun koiran syöpäkasvaimet häviävät kaukona tehdyllä energiahoidolla, niin miten siinä paraneminen selittyy? Uskomisesta paranemiseen ei liene kyse.

Tässä ketjussa on useampaan otteeseen mainittu kärsimys ja se, miksi Jumala sen sallii / haluaa kokea. Löysin aihetta käsittelevän videon, joka ainakin itselle kolahti. Toivottavasti se auttaa myös toisia samaa aihetta pohdiskelevia. Löytyy Youtubesta hakusanoilla "Rupert Spira: Why Does God Allow Suffering?"

Tuon videon kommenteissa on bonuksena lyhyt esitys siitä, mikä tämän "pelin" tarkoitus lopulta on:

"God is love. And love must love. And to love there must be a Beloved. But since God is Existence infinite and eternal there is no one for Him to love but Himself. And in order to love Himself, He must imagine Himself as the Beloved whom He as the lover imagines He loves. Beloved and lover implies separation. And separation creates longing; and longing causes search. And the wider and more intense the search, the greater the separation and the more terrible the longing. When longing is at its most intense point, separation is complete, and the purpose of separation, which was that love might experience itself as lover and Beloved, is fulfilled; and union follows. And when union is attained, the lover knows that he himself was all along the Beloved, whom he loved and desired union with; and that all the impossible situations that he overcame were obstacles which he himself had placed in the path to himself. To attain union is so impossibly difficult because it is impossible to become what you already are! Union is nothing other than knowledge of oneself as the Only One." ----Meher Baba

Kiitos tuosta Spiran videovinkistä.

Katsoin videon. Aika hankala on tuota asiaa käsittää niin hyvin, miten Spira ja luultavasti muutkin valaistuneet, kuten esim. Mystikkokin sen käsittää. Tuossa pätkä suomentamaani asiaa suoraan videosta/Spiran puheesta. Voi olla toki suomennosvirheitä mukana jokunen.

"Ääretön tietoisuus ei koskaan tunne itseään, se on vain se Ääretön tietoisuus, joka nousee rajalliseksi mieleksi tunnistamalla itsensä väliaikaiseksi kehoksi, ja näyttää tietävän jotain muuta kuin itsensä, mutta se on illuusio. Ei ole äärellistä tietoisuutta, ei ole mieltä, ei ole todellista mieltä. Rajallinen mieli on tehty äärettömästä tietoisuudesta."

"Toinen tapa sanoa on, että äärellinen mieli on vain rajallinen mieli rajallisen mielen illuusorisesta näkökulmasta. Rajallinen mieli synnyttää itsensä. Emme voi syyttää Ääretöntä tietoisuutta siitä, että hän on synnyttänyt kaksinaisuuden tietoisuudessa. Jumala ei ole vastuussa maailman kärsimyksistä. Hän on viaton. Jumala ei tiedä kärsimyksestä. Jumala ei tunne omaa itseään tai erillistä maailmaa."

Eli ihan turhaan me rukoilemme Jumalalta apua, että hän vähentäisi kipuamme, kärsimystämme, sillä eihän hän edes tiedä mistään kärsimyksestä. Eikö olekin kummallinen juttu?

Vierailija kirjoitti:

Muistanko oikein, että Mystikko kertoi joskus, että ihminen voi parantua esim. energiahoidolla, jos uskoo siihen, että paranee?

Entä siinä tapauksessa, kun koiran syöpäkasvaimet häviävät kaukona tehdyllä energiahoidolla, niin miten siinä paraneminen selittyy? Uskomisesta paranemiseen ei liene kyse.

Voisiko oma usko hoitoon vaikuttaa koiraan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistanko oikein, että Mystikko kertoi joskus, että ihminen voi parantua esim. energiahoidolla, jos uskoo siihen, että paranee?

Entä siinä tapauksessa, kun koiran syöpäkasvaimet häviävät kaukona tehdyllä energiahoidolla, niin miten siinä paraneminen selittyy? Uskomisesta paranemiseen ei liene kyse.

Voisiko oma usko hoitoon vaikuttaa koiraan?

Samaa mietin itsekin. :)

Vierailija kirjoitti:

Eli ihan turhaan me rukoilemme Jumalalta apua, että hän vähentäisi kipuamme, kärsimystämme, sillä eihän hän edes tiedä mistään kärsimyksestä. Eikö olekin kummallinen juttu?

Jos vilkaiset kommentistani löytyvän Meher Baban lainauksen, löydät sieltä vastauksen tuohon. Ei ole erillistä Jumalaa, jota rukoilla. Jotta erillisyyden illuusio (ja siten eri muodot ja maailma) syntyisi, Jumala ikään kuin unohtaa itsensä tai vaipuu uneen kokeakseen itsensä erillisenä yksilönä, kokeakseen tämän materiaalisen maailman ja ilmiöt siinä. Mutta erillisyys johtaa yhteyden kaipuuseen, joka puolestaan johtaa henkiselle polulle, joka lopulta johtaa etsinnän päättymiseen, kun etsijä tajuaa, ettei koskaan ole hukassa ollutkaan. Jumala siis herää ihmisunestaan. Ketä siis rukoilla, kun on itse se, joka tätä leikkiä leikkii? Rukoilu viittaisi rukoilijan uskovan erillisyyteen, joka on illuusio, tai uni.

Spiralla on hyviä ja selkeitä vastauksia moneen muuhunkin kysymykseen. Jos hänen tyylinsä vain sattuu kolahtamaan, kannattaa tutustua laajemminkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ihan turhaan me rukoilemme Jumalalta apua, että hän vähentäisi kipuamme, kärsimystämme, sillä eihän hän edes tiedä mistään kärsimyksestä. Eikö olekin kummallinen juttu?

Jos vilkaiset kommentistani löytyvän Meher Baban lainauksen, löydät sieltä vastauksen tuohon. Ei ole erillistä Jumalaa, jota rukoilla. Jotta erillisyyden illuusio (ja siten eri muodot ja maailma) syntyisi, Jumala ikään kuin unohtaa itsensä tai vaipuu uneen kokeakseen itsensä erillisenä yksilönä, kokeakseen tämän materiaalisen maailman ja ilmiöt siinä. Mutta erillisyys johtaa yhteyden kaipuuseen, joka puolestaan johtaa henkiselle polulle, joka lopulta johtaa etsinnän päättymiseen, kun etsijä tajuaa, ettei koskaan ole hukassa ollutkaan. Jumala siis herää ihmisunestaan. Ketä siis rukoilla, kun on itse se, joka tätä leikkiä leikkii? Rukoilu viittaisi rukoilijan uskovan erillisyyteen, joka on illuusio, tai uni.

Spiralla on hyviä ja selkeitä vastauksia moneen muuhunkin kysymykseen. Jos hänen tyylinsä vain sattuu kolahtamaan, kannattaa tutustua laajemminkin. 

Kiitos Sinulle. Olen iloinen jokaisesta, joka on saanut/löytänyt ymmärryksen tästä aiheesta, ja sinäkin olet!

Kirjoitin vähän epätarkasti, sillä itsekin ajattelen, ettei ole erillistä Jumalaa, mutta lähinnä tuota kirjoittaessani ajattelin sitä, kuinka meitä kehoitetaan rukoilemaan Jumalaa, ja kuinka Spirakin sanoi, että Jumala on viaton. Metin, miksi hän sanoo niin, kun Jumalaa ei kerran ole.

Olen katsellut aika paljon Spiran videoita, mutta hän ei ole minulle sopiva "opettaja".

Lisään vielä, että mielestäni Spira on viisas, lempeä ja huumorintajuinen, mutta itselläni ei kai ole riittävästi resursseja ymmärtää kaikilta osin hänen kertomaansa, esim. tiettyjä vertauksia, mutta vika on siis minussa, ei hänessä. :) Jos hän puhuisi suomea, niin ehkä sitten ymmärtäisin paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ihan turhaan me rukoilemme Jumalalta apua, että hän vähentäisi kipuamme, kärsimystämme, sillä eihän hän edes tiedä mistään kärsimyksestä. Eikö olekin kummallinen juttu?

Jos vilkaiset kommentistani löytyvän Meher Baban lainauksen, löydät sieltä vastauksen tuohon. Ei ole erillistä Jumalaa, jota rukoilla. Jotta erillisyyden illuusio (ja siten eri muodot ja maailma) syntyisi, Jumala ikään kuin unohtaa itsensä tai vaipuu uneen kokeakseen itsensä erillisenä yksilönä, kokeakseen tämän materiaalisen maailman ja ilmiöt siinä. Mutta erillisyys johtaa yhteyden kaipuuseen, joka puolestaan johtaa henkiselle polulle, joka lopulta johtaa etsinnän päättymiseen, kun etsijä tajuaa, ettei koskaan ole hukassa ollutkaan. Jumala siis herää ihmisunestaan. Ketä siis rukoilla, kun on itse se, joka tätä leikkiä leikkii? Rukoilu viittaisi rukoilijan uskovan erillisyyteen, joka on illuusio, tai uni.

Spiralla on hyviä ja selkeitä vastauksia moneen muuhunkin kysymykseen. Jos hänen tyylinsä vain sattuu kolahtamaan, kannattaa tutustua laajemminkin. 

Oletko koskaan kirjoittanut Suomi24-keskusteluun valaistumisaiheesta nimimerkillä, jonka kolme ensimmäistä kirjainta ovat: Sar......?

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin vähän epätarkasti, sillä itsekin ajattelen, ettei ole erillistä Jumalaa, mutta lähinnä tuota kirjoittaessani ajattelin sitä, kuinka meitä kehoitetaan rukoilemaan Jumalaa, ja kuinka Spirakin sanoi, että Jumala on viaton. Metin, miksi hän sanoo niin, kun Jumalaa ei kerran ole.

Olen katsellut aika paljon Spiran videoita, mutta hän ei ole minulle sopiva "opettaja".

Se, että erillistä Jumalaa ei ole, ei tarkoita, että Jumalaa ei ole. Kyse on siitä, että Jumala on yhtä aikaa rukoilija, rukous ja rukouksen kohde. Näin ollen koettu erillisyys rukoilijan ja rukoiltavan välillä on illuusio.

Kuka kehottaa rukoilemaan? Liittyisikö uskontoihin, joissa Jumala nimenomaan nähdään itsestä erillisenä hahmona, jota syntisen on rukoiltava pelastuakseen? Tuohan vain synnyttää välimatkan tilanteeseen, jossa sitä ei koskaan ole ollutkaan. Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään. Näin ollen opetuksiakin on eritasoisia, osa sopii polkuaan aloittavien suuntaviitoiksi (kuten ehkä joillekin se rukoilu), osa aukenee vasta myöhemmin.

On totta, etteivät kaikkien opettajien opit sovi kaikille - siinäkin tapauksessa, että niissä yleensä puhutaan samoista asioista, mutta vain hieman eri tavoin :) Itsellekin joidenkin opettajien anti on avautunut vasta oman ymmärryksen syventymisen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

 Oletko koskaan kirjoittanut Suomi24-keskusteluun valaistumisaiheesta nimimerkillä, jonka kolme ensimmäistä kirjainta ovat: Sar......?

En.

Vierailija kirjoitti:

Kuka kehottaa rukoilemaan? Liittyisikö uskontoihin, joissa Jumala nimenomaan nähdään itsestä erillisenä hahmona, jota syntisen on rukoiltava pelastuakseen? Tuohan vain synnyttää välimatkan tilanteeseen, jossa sitä ei koskaan ole ollutkaan. 

Korjaan itseäni sen verran, että myös sillä, miten rukous ymmärretään, on väliä. Osa ymmärtää sen kohdistuvan ulkopuoliseen olentoon, jolta pyydetään palveluksia. Osalle se on kääntymistä sisäiseen hiljaisuuteen, omaan syvyyteen. Jälkimmäinen näistä ei tuota eroa rukoilijan ja rukoiltavan välille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitin vähän epätarkasti, sillä itsekin ajattelen, ettei ole erillistä Jumalaa, mutta lähinnä tuota kirjoittaessani ajattelin sitä, kuinka meitä kehoitetaan rukoilemaan Jumalaa, ja kuinka Spirakin sanoi, että Jumala on viaton. Metin, miksi hän sanoo niin, kun Jumalaa ei kerran ole.

Olen katsellut aika paljon Spiran videoita, mutta hän ei ole minulle sopiva "opettaja".

Se, että erillistä Jumalaa ei ole, ei tarkoita, että Jumalaa ei ole. Kyse on siitä, että Jumala on yhtä aikaa rukoilija, rukous ja rukouksen kohde. Näin ollen koettu erillisyys rukoilijan ja rukoiltavan välillä on illuusio.

Kuka kehottaa rukoilemaan? Liittyisikö uskontoihin, joissa Jumala nimenomaan nähdään itsestä erillisenä hahmona, jota syntisen on rukoiltava pelastuakseen? Tuohan vain synnyttää välimatkan tilanteeseen, jossa sitä ei koskaan ole ollutkaan. Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään. Näin ollen opetuksiakin on eritasoisia, osa sopii polkuaan aloittavien suuntaviitoiksi (kuten ehkä joillekin se rukoilu), osa aukenee vasta myöhemmin.

On totta, etteivät kaikkien opettajien opit sovi kaikille - siinäkin tapauksessa, että niissä yleensä puhutaan samoista asioista, mutta vain hieman eri tavoin :) Itsellekin joidenkin opettajien anti on avautunut vasta oman ymmärryksen syventymisen mukaan. 

Samoiin Mystikkokin on kertonut, mitä kirjoitit:

"Se, että erillistä Jumalaa ei ole, ei tarkoita, että Jumalaa ei ole."

Ja itsekin tarkoitin, etten usko erilliseen Jumala-olentoon, mutta mietin sitä, kun Spira sanoo, että Jumala on viaton, että eikö se ole lause, josta totuuden etsijä saa helposti väärän käsityksen, eli ymmärtääkin niin, että olisi Jumala/Olento, joka on viaton. Toki Spira tietää, miten asia oikeasti menee, mutta siksi hän ei ole minulle se sopiva opettaja vielä, kun en ole vielä riittävän pitkällä, että aina ymmärtäisin häntä oikein.

Olisi hyvä, kun olisi opettajat aloittelijoille, jo vähän kehittyneille ja tosi kehittyneille. :)

Myös Mystikko kirjoitti tämän ketjun alkuvaiheessa enemmän niin, että monien oli helpompi häntä ymmärtää, mutta toisaalta hän on myös kehittynyt ja ymmärtää asioita nykyään laajemmin kuin ketjun alkuvaiheessa.

Tuo on tosi mielenkiintoinen juttu, mitä kirjoitit:  (Boldaan sen, mikä kolahti eniten)

"Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään."

Kovasti mietityttää, miten se käännös tapahtuu, että löytääkin itsestään Jumalan, tajuaa olevansa itse se Jumala, mitä on etsinyt. Ja miten sen Jumalana olemisen kokee. Mielenkiintoista. Järkeilemällähän Jumalaa ei voi löytää - harmi, sillä se olisi ehkä helpompi tie.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on tosi mielenkiintoinen juttu, mitä kirjoitit:  (Boldaan sen, mikä kolahti eniten)

"Kyse voi toisaalta olla myös henkisen näkökyvyn tasosta; henkistä polkuaan aloitteleva kokee, että on jotain enemmän, jotain suurempaa, johon hän haluaa yhteyden. Tämä voima nähdään alkuun itsen ulkopuolisena, erillisenä Jumalana. Myöhemmin etsijä sitten löytääkin itsestään sen, mitä lähti alun perin jostain ulkopuolelta etsimään."

Kovasti mietityttää, miten se käännös tapahtuu, että löytääkin itsestään Jumalan, tajuaa olevansa itse se Jumala, mitä on etsinyt. Ja miten sen Jumalana olemisen kokee. Mielenkiintoista. Järkeilemällähän Jumalaa ei voi löytää - harmi, sillä se olisi ehkä helpompi tie.

Olen varmaan väärä vastaamaan tähän, koska matkani on kesken. Vaillinaisen kokemukseni voin toki kertoa. Olen lapsesta lähtien kaivannut ”kotiin” ja kokenut, että minulla on täällä jokin ”missio”. Olen aina tuntenut vetoa ns. paranormaaliin ja tästä syystä hakenut tietoa ja ahminut toisten kokemuksia kaikesta normiarjen ylittävästä läpi elämäni. Jossakin vaiheessa sitten koin varsinaisen henkisen heräämisen sielun pimeän yön kautta. Tuo ajanjakso oli todella raskas kaikin puolin, ja se johti kaiken tärkeän romahtamiseen elämässäni. Meni urasuunnitelmat, parisuhde, identiteetti, terveys ja henkinen hyvinvointi. Putosin tyhjään. Henkinen etsintä alkoi, koska koin niin vahvasti, että elämässä on oltava muutakin kuin syntymä-koulu-työelämä-pariutuminen-eläke-kuolema. En kuitenkaan tuolloin ollut valmis heräämään syvemmin, joten kompuroin jotenkin pystyyn ja jatkoin elämää. Jokin merkittävä oli silti sisimmässäni muuttunut, mikä ilmeni ulkoisesti siten, että materialistinen elämänkatsomukseni rappeutui enkä enää oikein osannut rakentaa uutta identiteettiä. Olin totaalisen hukassa, mutta aloin kokea omituisia syvän, valtavan rauhan pilkahduksia.

Sittemmin tapahtui uusi ulkoinen kriisitilanne, joka vei voimat. Se sattui niin paljon, etten jaksanut enää vastustella vaan nostin kädet pystyyn ja totesin ”tapahtukoon Sinun tahtosi”. Tuolloin vielä koin, että on jokin ulkoinen Jumala, joka haluaa alistaa minut tahtoonsa. Antautumisen jälkeen jokin ikään kuin pyyhkäisi verhon ymmärrykseni tieltä ja koin kerta kaikkiaan järkkymättömän rauhan. Se oli autuas kokemus. Tajusin olevani jokin valtavan syvä, ääretön ja ikuisesti koskematon. Mikään, mitä elämässä tapahtuu, ei kosketa todellista minua. Mitään ei tarvitse saavuttaa, kaikki on jo tässä ja nyt, kaikki on täydellisesti. Löysin itsestäni sen, mitä olin etsinyt. Olin yhtä koko elämän kanssa. Muistaakseni Adyashanti ja mahdollisesti joku muukin henkinen opettaja on puhunut ”äärettömän potentiaalin kentästä” ja siltä se tuntui – ikään kuin mitä tahansa olisi voinut hetkenä minä hyvänsä pulpahtaa olevaksi tuosta kentästä, ja vastaavasti kaikki oleva palaisi takaisin tuohon kenttään palveltuaan tarkoituksensa. Ja minä olin täysin yhtä sen kanssa. Olin vain ihmiselämään tullessani fokusoinut tietoisuuteni hyvin tiiviiksi pieneksi pisteeksi, joten koin tuossa ahtaassa tietoisuuden tilassa olevani ihminen, kehomieli, se rooli, jota täällä esitän. Tuo kokemus osoitti, että olen jotain valtavan paljon enemmän. (Jatkuu)

(Jatkuu) Valitettavasti tuo kokemus ei jäänyt pysyväksi. Sittemmin matka on jatkunut minuuden hapertumisella. Tuntuu siltä kuin vanhat ajatukset, uskomukset, unelmat, odotukset ja kuvitelmat putoaisivat minusta pois vähän niin kuin kypsäksi ehtineet omenat tippuvat puusta itsekseen. Jossakin vaiheessa tuo prosessi ehti niin pitkälle, että ajatus erillisestä itsestä on alkanut tuntua heppoiselta. Yhtenä iltana persoonallisuuden syntyä ja kehitystä pohtiessani sitten vain havahduin tajuamaan, ettei erillistä minää oikeastaan olekaan. En osaa paikallistaa sitä mihinkään. Jokin kiinnike edelleen toki on kehomieleen, sillä en vieläkään toimi syvällisemmästä tietoisuudesta käsin, mutta tiedän prosessin etenevän. Siinä missä ennen pelkäsin kuollakseni sitä, että henkinen polku johtaisi ”itsen” kuolemaan, nyt odotan sitä. Niin monta kertaa on elämä opettanut, ettei rajallinen egomieleni osaa järjestellä asioita oman pienen käsityskykynsä varassa parhain päin – vaikka kuinka olen yrittänyt saada hyvää aikaan, pieleen menee. Mikään maallinen ei myöskään ole jaksanut suuremmin kiinnostaa, sillä dualistinen hyvän tavoittelu ja pahalta karkuun juokseminen johtavat vain loputtomaan, sisäisesti tyhjään oravanpyörään. Mieluummin siis luopuisin tuosta valheellisesta itsestä ja sen egosentrisestä tahdosta kokonaan ja siirtyisin elämän käytettäväksi. Nondualistiset opetukset ovatkin alkaneet vetää puoleensa. Jotenkin tunnistan ne todeksi jossakin syvällä itsessäni ja ymmärrän intuitiivisesti sen, mitä en olisi vuosi, kaksi sitten tajunnut ollenkaan. Ehkäpä ”ohentunut persoonallinen minäni” laskee paremmin läpi jotain syvempää ymmärrystä. En tiedä.

Kaikki merkittävät muutokset tuntuvat kuitenkin tapahtuvan jossakin pinnan alla. Minä en johda tätä prosessia, näen vain, kuinka se avautuu. Tällä ei tosiaan ole mitään tekemistä järkeilyn kanssa. Olen toivonut tätä, pyytänyt tätä ja se on hiljalleen toteutunut. Ehkäpä se sitten on ollut syvimmän itseni toive koko ajan; kaipuu kotiin, missioni elämässä. Saa nähdä, miten tämä jatkuu.

Kiitos. Kirjoitit tosi hyvin! Olet selvästi jo pitkällä tai lähellä "kotia".  Olen iloinen puolestasi. Tietenkin on ikävää, että olet joutunut kokemaan noita raskaita asioita, mutta niin se tässä elämässä vaikuttaa menevän, ettei tämä kotiinpaluun polku onnistu kovin helposti ilman vastoinkäymisiä.

Hyvin isolta osin kirjoituksessasi on asioita, jotka olisin voinut itsekin kirjoittaa (vähän eri sanoin). Olemme siis kokeneet samantyyppisiä asioita. En tiedä, miksi tai miten on mahdollista, että kun kokee ns. minivalaistumisia, jotka kestävät hetkestä, tuntiin tai jopa lähes koko päivään, niin silti sitä vain onnistuu vähitellen peruttaamaan edelliseen vaiheeseen.

Juuri tänään olen taas jälleen kerran miettinyt sitä, kuka on tämä "minä".

Kirjoitit: "Minä en johda tätä prosessia, näen vain, kuinka se avautuu."

Kuka on tämä Minä, joka ei johda, joka vain näkee... <3