Lue keskustelun säännöt.
Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.
11.08.2016 |
Olen jäänyt miettimään joitain kirjoituksiasi. Kysymys on irrallisista asioista, joten aloitan oman.
Olet joskus sanonut, että hauskuus alkaa, kun tajuaa koko maailman olevan illuusiota. Voisitko tarkentaa?
Oletko lukenut Neile Donald Walschia? Oletko samaa vai eri mieltä hänen kanssaan?
Olen viime aikoina pohtinut seuraavaa ristiriitaa: saat mitä pyydät + todellisuutta ei pidä vastustaa vaan hyväksyä. Logiikkani mukaan jos hyväksyn todellisuuden, niin en ole pyytämässä mitään... Jos pyydän, niin olen tyytymätön todellisuuteen... Miten tämä dilemma olisi ratkaistavissa!
Kommentit (6995)
Vierailija kirjoitti:
Olisiko niin, että jonkinlainen rauha ja asioiden hyväksyminen, sen päivän, mitä elää, hyväksyminen olisi enemmän tavoittelemisen arvoista kuin ilo. Ilo voi tulla helpommin, kun oppii arvostamaan hyvin pieniäkin hyviä asioita, mitä elämä tarjoaa.
Niin se on. Ilon tavoittelu on vähän kuin yrittäisi saada kauniin perhosen istumaan kädelleen yrittämällä käsillä huitoen kaapata sen kämmeneensä. Se lentää vain pakoon ja jos sen saakin tuolla tavalla väkisin kiinni, se helposti vaurioituu prosessissa. Sen sijaan jos istuu ihan hiljaa ja pitää vaan kättä paikallaan, se perhonen voi vaikka siihen istahtaakin joku päivä.
Toki ns. itselle iloa tuottavia asioita kannattaa tehdä. Esimerkiksi jos tykkää luonnossa kävelystä tai musiikista, näitä kannattaa harrastaa. Mutta ihmismieli on sellainen että ei nekään aina ja kaikissa mielentiloissa tuo iloa, mutta senkin voi vain hyväksyä että nyt on tällainen mielen sadesää, menee ohi ajallaan. Sen sijaan että alkaisi huolestua ilottomasta tilastaan ja alkaa pakkomielteisesti etsiä edes jotain mistä tulisi ilon tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Sen mitä henki intuition välityksellä toisi sanottavaksi juuri siinä tilanteessa, juuri sille ihmiselle. Aika useassa tilanteessa se luultavasti olisi enemmän läsnäoloa rauhan tilassa kuin mitään sanoja. On tilanteita, jolloin sanoilla ei ole juurikaan merkitystä. Joissa kaikki lohdutus tai vakuuttelu oman henkisen tai uskonnollisen näkemyksen oikeellisuudesta (kuten vakuuttelu siitä että kuoleman jälkeen on parempi paikka) on turhaa. Parempi on olla läsnä, hyväksyä sekä pelko että kuolevaisuus, ja hyväksynnän tuomasta rauhan tilasta käsin tuoda vähän rauhan energiaa sairaan elämään. Energia välittyy ilman sanojakin, silloin kun sanoilla ei ole tietä koskettaa toista.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Niin pitkään kun tuntee siihen halua ja se tuntuu hyvältä. Jos tulee vaiheeseen, jossa sellaisesta on luovuttava, koska se ylläpitää egon väärää näkemystä siitä että on joku erillinen itse jolla on oma erillinen tahto, manifestoinnista menee itsestään maku, sitä ei tarvitse järjellä miettiä että missähän vaiheessa pitäisi lopettaa. Siitä ei ole pitkä matka siihen, että itsen kautta manifestoituu enemmän kuin koskaan ennen, mutta ei ole minää joka manifestoi.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Sen mitä henki intuition välityksellä toisi sanottavaksi juuri siinä tilanteessa, juuri sille ihmiselle. Aika useassa tilanteessa se luultavasti olisi enemmän läsnäoloa rauhan tilassa kuin mitään sanoja. On tilanteita, jolloin sanoilla ei ole juurikaan merkitystä. Joissa kaikki lohdutus tai vakuuttelu oman henkisen tai uskonnollisen näkemyksen oikeellisuudesta (kuten vakuuttelu siitä että kuoleman jälkeen on parempi paikka) on turhaa. Parempi on olla läsnä, hyväksyä sekä pelko että kuolevaisuus, ja hyväksynnän tuomasta rauhan tilasta käsin tuoda vähän rauhan energiaa sairaan elämään. Energia välittyy ilman sanojakin, silloin kun sanoilla ei ole tietä koskettaa toista.
Lämpimät kiitokset sinulle Mystikko niin tuosta lainaamastani vastauksesta kuin muistakin. Niistä oli iso apu.
Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä kuunnella intuitiota ja/tai olla rauhan tilassa, kun on kuolevan lähellä, mutta tämä kuoleva ihminen on siten jännä tyyppi, että hän aika paljon kehoittaa minua puhumaan, kun hän ei itse enää niin hyvin pysty puhumaan kuin ennen. Enkä oikein tiedä, mitä puhuisin, eikä intuitiokaan toimi, koska jännitän ja stressaan, sillä pelkään puhuvani jotain, mistä on hänelle haittaa, joten siksi tämä "pakkopuhuminen" vähän ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka pitkän aikaa voi samaan aikaan etsiä Jumalaa ja harrastaa manifestointia samaan aikaan? Onko se edes mahdollista?
Eikö manifestointi ole sitä, että uskoo itsessään olevaan Jumalaan ja sitä kautta luomisen mahdollisuuteen?
Jotkut uskoo Jumalaan, jotkut taas että ns. vetovoiman laki on ikään kuin luonnonlaki, jolloin mitään Jumalaa sisällä tai ulkona ei tarvita. Uskomusperustoja on monia, ja kunhan löytää sellaisen johon itse pystyy uskomaan tai pitämään sitä ainakin testauskelpoisena hypoteesina, niin silloin voi saada toimimaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen jännittäjä kirjoitti:
Moni sanoo ettei manifestoinnissa saa käyttää kieltävää muotoa, "ei", sillä "universumi ei ymmärrä sanaa ei". Ei kai tuo nyt haittaa jos joissain affirmaatioissa on ei-muotoakin käytetty, jos pääasiallisesti keskittyy käyttämään positiivista lausetta? Esim. "Luojan kiitos olen niin rikas ettei minun tarvitse käydä töissä enää."
On ollut suhteellisen ahdistunut olo viimeaikoina. Kai niitä sisäisiä muutoksia tapahtuu koko ajan. Välillä epäröin, että pystynkö elämään täysillä vielä ja olemaan täysin rennosti ihmisten seurassa..
Mietin myös sitä, että kun manifestoinnissa jippo on saada itsensä uskomaan, että oon saanut jo sen mitä haluaa, niin miksi joissain tapauksissa usko siitä, että jokin asia TULEE TAPAHTUMAAN, riittää? Muistaakseni KM sanoi itse, että sairas ihminen voi parantua jos hän uskoo jo parantuneensa tai jos hän uskoo tulevansa parantumaan. Miksi näin?
Lisäksi olen pohtinut rinnakkaistodellisuuksia ja jokaisen ihmisen eri versioita eri todellisuuksissa ja sitä kuinka näiden todellisuuksien välillä helposti hypitään. Jotkut sanovat, että tämän takia on mahdollista manifestoida kumppanikseen kenet tahansa, sillä kaikki mahdollisuudet ja tilanteet ovat jo olemassa.
Jatkan toisessa viestissä...
Yleensä "universumia" käytetään synonyyminä kaikkiallisesta Tietoisuudesta, Jumalasta. Kyllä se ymmärtää kaikenlaisia sanoja ja intentioita. Jos joku olisi esteenä, niin ihmisen oma mieli, mutta useimmat saavat kyllä myös ei-sanat toimimaan senkin suhteen.
Tulee paranemaan toimii, jos pystyy uskomaan prosessin olevan jo käynnissä. Tai jopa kokemaan sen, miten intentio muodostuu ensin aineettomalla tasolla, ja miten se energeettisesti vähitellen alkaa syntyä aineen maailmaan. Se on vähän sama kuin jos tilaat jotain netistä. Et sinä usko tilattuasi, että tuote on jo sinulla ja yritä käyttää sitä, mutta tiedät ettei sinun tarvitse huolehtia, vaan kyllä se sieltä tulee lähiaikoina.
On myös mahdollista uskoa asteittaiseen paranemiseen tai saamiseen. Itse toimin näin allergian kanssa. Usko ei olisi riittänyt vielä siihen että olisin uskonut että allergia lähtee sillä hetkellä tai yhtäkkisesti lähiaikona pois eikä koskaan palaa (samalla kun koin hyvin hankalia oireita). Mutta pystyin uskomaan sen menevän vähitellen ohi, päivä päivältä olevan vähän parempi kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Jatkuu..
Itse en halua ketään manifestoida kumppaniksi, yritin joskus, mutta ei ole järkevää kohdallani. Olen silti utelias kuulemaan KM:n näkemyksen asiasta.
Olen myös lukenut tilanteista, joissa joku on manifestoinut esimerkiksi oman äitinsä käytöksen muutoksen. Äiti on saattanut olla todella arvosteleva ja ilkeä, mutta manifestoija on omalla sisäisellä työllään (kuvittelemalla äidin olevan mukava) tehnyt muutoksen. Miten voi noin paljon pystyä vaikuttamaan toiseen ihmiseen? Tapahtuuko siinä todellisuuden vaihto? Vai onko niin, että äiti tuntee tuon vaikutuksen ja sitten jollain tasolla hyväksyy itsessään sen muutoksen? Käsittämätöntä..
Energiahoidoista.. onko niissäkin kyse vain potilaan omasta uskosta parantumiseen? Pakkohan se on olla niin?
Käytännössä ei pysty manifestoimaan ketä tahansa kumppaniksi. Niillä ihmisillä on oma todellisuutensa jota he luovat päivä päivältä, omat manifestaationsa johon häntä kumppaniksi haluava ei välttämättä kuulu. Toki joskus, jos itsellä on hyvin vahva intentio ja halu toimia myös käytännössä, ja toinen haahuilee tavoiteettomana, on mahdollista vaikuttaa siihen toiseen vahvastikin, mutta se on epäeettistä eikä johda yleensä mihinkään hyvään kummallekaan. Yleensä lopputulos on onneton suhde.
Äidin käytöksen muutosta ei voi varsinaisesti manifestoida. Mutta jos uskoo äitinsä olevan mukava, oma käytös ja elekieli häntä kohtaan todennäköisesti muuttuu, ja tämä voi johtaa äidin suhtautumisen ja käytöksen muutokseen ihan luonnollisella tavalla.
Kyllä on kyse uskosta paranemiseen. Energiaa, sitä samaa elämänenergiaa, on käytössä käytännössä rajattomasti jokaiselle joka hetki, jos sitä ei blokkaa uskomuksillaan ja tottumuksillaan, ei kukaan oikeastaan tarvitse sitä lisää ulkopuoleltaan. Pohjimmiltasi sinä olet elämänenergia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen jännittäjä kirjoitti:
Jostakin luin, että meillä on täysi oikeus ja vapaus poistua tästä elämästä vaikka samantien, jos niin haluamme. Kiinnostaisi kyllä miten sen voisi tehdä vahingoittamatta kehoaan. Kai pitää tosiaan olla jo mestari meditoimaan yms? Hyvä kannuste minulle meditoimiseen, heh heh..
KM hei, kauanko yleensä ihminen joutuu meditoimaan ennen kuin rupeaa saamaan ns. erikoisia kokemuksia? Päivittäin kuukausia, vuosia? Mua myös kiinnostaa kuinka sinusta tuli peloton persoona ennen valaistumista..
Käytännössä jos noin tästä elämästä poistunutta tutkittaisiin, hänellä mitä todennäköisimmin löydettäisiin jokin tavanomainen lääketieteellinen kuolinsyy. Eli keho kyllä vaurioituu, mutta sitä ei tarvitse tehdä ulkoisesti ja sotkuisella tavalla. Kehon toiminta ja tasapaino sotkeentuu kyllä, jos vetää siitä pois elämänenergian, kehon "sielun", ja siitä seuraavat fysiologiset prosessit johtavat kuolemaan luonnollisella tavalla.
Erikoiset kokemukset... Jotkut kokevat niitä hyvin piankin, jotkut eivät koskaan, eivät varsinkaan jos eivät erityisesti ja tietyillä tekniikoilla tavoittele niitä vaan harrastavat vain jotain perus mindfulness-meditaatiota. Erikoisia kokemuksia saa etsiä ja tutkia, niistä voi oppia mielenkiintoisia asioita todellisuuden ja illuusioiden olemuksestakin, mutta valaistua voi myös kokematta yhtäkään erikoista meditaatiokokemusta koskaan. Tai edes tietoisesti meditoimatta koskaan. Siinä mielessä kokemukset ovat sivuasia.
Minusta tuli peloton persoona käytännössä sillä, etten enää välittänyt pätkääkään elänkö vai olenko kuollut, kärsinkö vai nautinko, mistään tässä maailmassa. Kaikki ne näytti ohimenevältä ja merkityksettömältä, ja minä etsin sitä mikä on ikuista eikä muuttuvaa. Elämäni sellaisena kuin olin tuntui niin merkityksettömältä, että sen vaarantaminen ei ollut minkään arvoista, miksi siis pelätä mitään? Mielenkiintoista oli, etten silti ollut masentunut tai kokenut elämää kärsimykseksi koko ajan tms. Minä vain olin saanut kyllikseni siitä elämisen tasosta jolla elin, eikä edes ns. täydellinen elämä sillä tasolla vaikuttanut enää mitenkään houkuttelevalta.
Vierailija kirjoitti:
En halua pelotella ketään, vaan toivon saavani Mystikolta neuvoja, sillä en tiedä, pitäisikö lapsilleni antaa koronarokote vai ei.
Kanadalainen immunologi ja rokotetutkija tri Byram Bridle on sanonut näin:
”Me teimme virheen,” Bridle sanoo.”Meistä piikkiproteiini oli erinomainen kohdeantigeeni (antigeeni on aine, joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumisen tai soluvälitteisen immuunivasteen). Emme tienneet, että piikkiproteiini on itsessään toksiini ja patogeeninen proteiini. Joten kun rokotamme ihmisiä, me rokotamme heitä myrkyllä.”
Luuletko Mystikko, että piikkiproteiini on itsessään toksiini, josta voi tulla haittoja kehoon?
Kiitos paljon avustasi.
En ota kantaa itse asiaan kyllä vai ei, koska teille minä olen vain satunnainen verkkokirjoittelija, enkä halua rohkaista sellaista maailmankuvaa, jossa päätöksiä tällaisessa asiassa tehdään sen perusteella, mitä joku tuntematon, ehkä tavalla tai toisella uskottavalta vaikuttava tyyppi Vauva-palstalla kirjoittaa. Jokaisen tulee päättää itse, oman tiedonhakunsa ja intuitionsa pohjalta.
Mutta valitsipa kummin vain, henkisestä näkökulmasta kannattaa muistaa se, miten jokaisella on mahdollisuus luoda henkilökohtaista todellisuuttaan, uskomuksillaan vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ulkoisesti. Otitpa siis rokotuksen tai et, on hyväksi olla rauhallisessa ja pelkoja lietsomattomassa mielentilassa, uskoa terveyteen ja elämänenergiaan. Jeesus sanoi seuraajistaan : "jos he juovat jotain kuolettavaa, ei se heitä vahingoita". He uskoivat Jumalan olevan heidän kanssaan ja pitävän heidät kyllä hengissä niin kauan kuin heillä on tehtävää maan päällä. Näin he välttyivät monilta yksilöllisen ja kollektiivisen tietoisuuden pelkoa lietsovilta kuvilta, jotka pyrkivät manifestoitumaan todellisuudeksi uskomusten takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten voisin oivaltaa (muistaa?), että olenkin Jumala, joka vain jostain syystä haluaa kokea ja luoda elämän asioita tämänkin kehomieliolennon kautta?
Sen unohtamisen vuoksi tämä kehomieliolento kuvittelee olevansa paljon rajoittuneempi olento, mitä onkaan. Vai?
Kiitos mahdollisesta vastauksesta. <3
Tämä kysymys on käytännössä sama kuin "Miten voisin herätä tai valaistua". Siitä on kirjoitettu lukemattomia kirjoja, ja tämä ketjukin koskee isolta osin sitä. Siihen ei voi tyhjentävästi vastata tällaisessa lyhyessä vastauksessa, varsinkaan koska vastaus on paljolti yksilöllinen. Erilaisille ihmisille on sopivia erilaiset menetelmät ja ajattelun mallit. Samalle vuorenhuipulle vieviä teitä on monia erilaisia, jokainen valitsee oman intuitionsa johdatuksen mukaan niistä kussakin vaiheessa sopivia itselleen.
Yksi ydinkysymys on aina lopulta se, mikä tai kuka olet sinä joka koet että olet erilläsi Jumalasta ja täytyy etsiä koettua yhteyttä. Kun sitä kysymystä tutkii riittävän pitkälle, päätyy siihen, ettei mitään erillistä minää ole, ja jäljelle jää Elämä tai Tietoisuus tai Jumala, miksi kukin sitä kutsuu.
Vierailija kirjoitti:
Entinen jännittäjä kirjoitti:
En ymmärrä mitä mulle tapahtuu. On alkanut ahdistaa aika paljon. En tiedä saanko kiinni siitä mikä aiheuttaa ahdistuksen. Se suuri mullistus sisälläni? En ymmärrä en.. :/
Mitä muille kuuluu?"Opetelkaa sulkemaan puhelimet, tietokoneet ja televisiot. Viettäkää aikaa luonnossa, tehkää lyhyitä meditaatioita ollessanne työpöydän ääressä, tiskatessanne astioita, odottaessanne punaisissa valoissa, tai mitä tahansa. Vieroittakaa itsenne jatkuvien häiriötekijöiden riippuvuudesta – musiikki, ääni, tekstailu, radio, puhelimet. Ihmismieli rakastaa häiriötekijöitä ja saa siitä tyydytyksen ja myös saavuttamisen tunnetta, mutta jos pyritte harmoniaan korkeamman mielen kanssa, teidän täytyy ymmärtää, että se puhuu hiljaisuudessa eikä sitä voi kuulla häiriötekijöiden melun yli."
Lähde:http://www.luxonia.com/viestit/78-marilyn-raffaele/9008-2282021-viesti-…
Ei sillä etteikö meditaatiolla ja aistiärsykkeiden hiljaisuudella ole paikkaansa, on todellakin, mutta Hiljaisuus on aina läsnä, olipa meteliä vaikka kuinka paljon ja vaikka katsoisit yhtä aikaa televisiota ja surffaisit kännykällä netissä. Se on se tila, missä ärsykkeet ilmenee, se tietoinen tila. Sen voi aistia ikään kuin aistimusten taustalla tai välissä, jos siihen haluaa kiinnittää huomiota, myös ilman ulkoista hiljaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei Mystikko.
Kun olit uskovainen etkä vielä valaistunut, niin ajattelitko, että homoavioliittoa ei pitäisi hyväksyä ja että homous on syntiä? Mitä ajattelet asiasta nyt valaistumisen jälkeen? Kiitos.
Kun olin hellutaikristitty kyllä, ajattelin että homoavioliittoa ei pidä hyväksyä. Peruste oli se, että koska Raamatussa avioliitto on miehen ja naisen välinen, ja lisäksi Paavali listaa "miehimykset" porukkana joka ei pääse taivasten valtakuntaan. Ymmärsin, että ei homoseksuaalisuudesta näyttänyt yhteiskunnalle tai homoille itselleen haittaa olevan, mutta Jumalan käsky oli Jumalan käsky, eikä sitä käynyt ihmisjärjellä kyseenalaistaminen.
Kauan ennen valaistumista jo kyllä aloin ajatella vapaamielisemmin. Huomasin, että edes fundamentalistit eivät itse asiassa noudata kaikkia kohtia, vaikka niin sanotaan. Esimerkiksi naisen oleminen pää peittämättömänä kielletään Uudessa Testamentissa "enkelien tähden", mutta eipä näkynyt juuri huivipäitä seurakunnan kokouksissa. Samoin pitkät hiukset oli miehelle häpeä ja lyhyet naiselle häpeä, mutta ei näitäkään noudatettu. Ne olivat yhtäkkiä "aikaan sidottuja" käskyjä, joita ei enää tarvitse noudattaa, koska ajat on muuttuneet ja muutenkin oltiin erilaisessa yhteiskunnassa kuin Raamatun syntyajan Palestiina. Miksei siis jotkut muutkin määräykset esim. avioliitosta voisi olla yhtä lailla aikaansa sidottuja. Lisäksi aloin ajatella niin, että tässä asiassa kirkko ja yhteiskunta voisivat olla erillään. Yhteiskunnan ei ole syytä rajoittaa avioliittoa minkään uskonnon näkemysten tähden, mutta uskonnollisilla yhdyskunnilla voisi silti olla oikeus päättää, millaisia pareja heillä vihitään ja millaisia ei. Olin siis sitä mieltä, että homoavioliittojen pitäisi olla mahdollisia ainakin maistraatissa vihkien, kirkot tekevät omat linjauksensa.
Nykyään koko ajatus siitä, että rakkaus ja seksuaalisuus olisi jotenkin syntiä sen mukaan, mitä sukupuolta rakastavaiset edustaa, on itselleni outo. En siis itse pidä homoseksuaalisuutta millään tavoin syntinä enkä näe syytä rajoittaa avioliittoja.
Vierailija kirjoitti:
Usein kuulee, että terr.oristit ja itsem.rhapommitt.ajat ajattelevat pääsevänsä kuo.lemansa jälkeen paratiisiin, jossa heitä odottaa tietty määrä neitsytmorsiamia.
Moni sanoo, että Hitler pääsi taivaaseen ja ettei hel.vettiä ole edes olemassa. Jotkus sanovat, että vain kukin itse tuomitsee itsensä henkimaailmassa, kun siellä ymmärrämme, mitä pahaa tuli maan päällä tehtyä eikä siis kukaan muu tule tuomitsemaan.Miten Mystikko nämä asiat oikeasti menevät? Saako ihminen kuol.eman jälkeen sen kokemuksen, mitä odottaa saavansa (esim. paratiisi, morsiammet) vai sen, minkä ansaitsee vai millaisen?
Kiitos paljon mahdollisesta vastauksesta.
Monet alkuun itse projisoivat sellaisen kokemuksen, johon elossa ollessaan uskoivat. He ikään kuin jatkavat ajan illuusiossa olemista, ja kokevat vain jatkaneensa elinajasta elämän jälkeiseen aikaan, toiseen paikkaan ja olomuotoon. Mutta ei nämä kestä koskaan kauaa, ajattomuus kyllä tekee itsensä tiettäväksi, ja kun ei ole aikaa, ei ole kuolemaa ennen olevaa tai kuoleman jälkeistä, eikä mitään sen kaltaisia kovin ajallisen oloisia kokemuksia kuin mitä ihmisten uskonnot maalailevat ajasta kuoleman jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Sen mitä henki intuition välityksellä toisi sanottavaksi juuri siinä tilanteessa, juuri sille ihmiselle. Aika useassa tilanteessa se luultavasti olisi enemmän läsnäoloa rauhan tilassa kuin mitään sanoja. On tilanteita, jolloin sanoilla ei ole juurikaan merkitystä. Joissa kaikki lohdutus tai vakuuttelu oman henkisen tai uskonnollisen näkemyksen oikeellisuudesta (kuten vakuuttelu siitä että kuoleman jälkeen on parempi paikka) on turhaa. Parempi on olla läsnä, hyväksyä sekä pelko että kuolevaisuus, ja hyväksynnän tuomasta rauhan tilasta käsin tuoda vähän rauhan energiaa sairaan elämään. Energia välittyy ilman sanojakin, silloin kun sanoilla ei ole tietä koskettaa toista.
Lämpimät kiitokset sinulle Mystikko niin tuosta lainaamastani vastauksesta kuin muistakin. Niistä oli iso apu.
Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä kuunnella intuitiota ja/tai olla rauhan tilassa, kun on kuolevan lähellä, mutta tämä kuoleva ihminen on siten jännä tyyppi, että hän aika paljon kehoittaa minua puhumaan, kun hän ei itse enää niin hyvin pysty puhumaan kuin ennen. Enkä oikein tiedä, mitä puhuisin, eikä intuitiokaan toimi, koska jännitän ja stressaan, sillä pelkään puhuvani jotain, mistä on hänelle haittaa, joten siksi tämä "pakkopuhuminen" vähän ahdistaa.
Jos ei ole mitään intuitiota puhua mistään erityisestä, juttele vaikka säästä, yhteisistä tutuista, kaikenlaisesta arkisesta. Jos sairas itse haluaa puhua oloistaan ja hoidoista ja kuolemaan liittyvistä ajatuksista, niin sitten niistäkin, mutta monet pääosin haluaa vaan kokea hetken lepoa niistä ajatuksista, jotka yksin ollessa pyörivät mielessä liikaakin, ja siksi heistä on mukava kuunnella muunlaisia juttuja. Ja aina tärkeintä on läsnäolo, se että sinä olet siinä. Älä ole liian ankara itsellesi siitä, jos et osaa lohduttaa tai puhua erityisen hyvin, riittää että olet läsnä ja teet mitä voit.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua pelotella ketään, vaan toivon saavani Mystikolta neuvoja, sillä en tiedä, pitäisikö lapsilleni antaa koronarokote vai ei.
Kanadalainen immunologi ja rokotetutkija tri Byram Bridle on sanonut näin:
”Me teimme virheen,” Bridle sanoo.”Meistä piikkiproteiini oli erinomainen kohdeantigeeni (antigeeni on aine, joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumisen tai soluvälitteisen immuunivasteen). Emme tienneet, että piikkiproteiini on itsessään toksiini ja patogeeninen proteiini. Joten kun rokotamme ihmisiä, me rokotamme heitä myrkyllä.”
Luuletko Mystikko, että piikkiproteiini on itsessään toksiini, josta voi tulla haittoja kehoon?
Kiitos paljon avustasi.
En ota kantaa itse asiaan kyllä vai ei, koska teille minä olen vain satunnainen verkkokirjoittelija, enkä halua rohkaista sellaista maailmankuvaa, jossa päätöksiä tällaisessa asiassa tehdään sen perusteella, mitä joku tuntematon, ehkä tavalla tai toisella uskottavalta vaikuttava tyyppi Vauva-palstalla kirjoittaa. Jokaisen tulee päättää itse, oman tiedonhakunsa ja intuitionsa pohjalta.
Mutta valitsipa kummin vain, henkisestä näkökulmasta kannattaa muistaa se, miten jokaisella on mahdollisuus luoda henkilökohtaista todellisuuttaan, uskomuksillaan vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ulkoisesti. Otitpa siis rokotuksen tai et, on hyväksi olla rauhallisessa ja pelkoja lietsomattomassa mielentilassa, uskoa terveyteen ja elämänenergiaan. Jeesus sanoi seuraajistaan : "jos he juovat jotain kuolettavaa, ei se heitä vahingoita". He uskoivat Jumalan olevan heidän kanssaan ja pitävän heidät kyllä hengissä niin kauan kuin heillä on tehtävää maan päällä. Näin he välttyivät monilta yksilöllisen ja kollektiivisen tietoisuuden pelkoa lietsovilta kuvilta, jotka pyrkivät manifestoitumaan todellisuudeksi uskomusten takia.
Kiitos. Heillä on helpompaa, jotka päättävät vain ottaako itselle rokotus, mutta kuten tuossa kysyjän tilanteessa pitää vanhempana päättää, annetaanko lapsille rokotus, niin onhan se vähän haasteellista. Pitänee vakuuttaa lapset uskomaan, että rokote on heille vain hyväksi.
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on iso toive. Sitä on vaikea toteuttaa. Toivon, että kuoleva ystäväni saisi vaikka unessa nähdä, että hän on turvassa kuolemankin jälkeen, ettei hän enää niin pelkäisi elämänsä loppumista.
On raskasta, kun en osaa sanoa hänelle lohduttavia sanoja ja asioita siten vakuuttavasti, että hän voisi niihin täysin uskoa.
Mystikko tai joku muu, mitä sanoisit naiselle, joka kovasti haluaa elää, mutta syöpä ei suostu pysähtymään eikä poistumaan?
Sen mitä henki intuition välityksellä toisi sanottavaksi juuri siinä tilanteessa, juuri sille ihmiselle. Aika useassa tilanteessa se luultavasti olisi enemmän läsnäoloa rauhan tilassa kuin mitään sanoja. On tilanteita, jolloin sanoilla ei ole juurikaan merkitystä. Joissa kaikki lohdutus tai vakuuttelu oman henkisen tai uskonnollisen näkemyksen oikeellisuudesta (kuten vakuuttelu siitä että kuoleman jälkeen on parempi paikka) on turhaa. Parempi on olla läsnä, hyväksyä sekä pelko että kuolevaisuus, ja hyväksynnän tuomasta rauhan tilasta käsin tuoda vähän rauhan energiaa sairaan elämään. Energia välittyy ilman sanojakin, silloin kun sanoilla ei ole tietä koskettaa toista.
Lämpimät kiitokset sinulle Mystikko niin tuosta lainaamastani vastauksesta kuin muistakin. Niistä oli iso apu.
Olen samaa mieltä siitä, että on hyvä kuunnella intuitiota ja/tai olla rauhan tilassa, kun on kuolevan lähellä, mutta tämä kuoleva ihminen on siten jännä tyyppi, että hän aika paljon kehoittaa minua puhumaan, kun hän ei itse enää niin hyvin pysty puhumaan kuin ennen. Enkä oikein tiedä, mitä puhuisin, eikä intuitiokaan toimi, koska jännitän ja stressaan, sillä pelkään puhuvani jotain, mistä on hänelle haittaa, joten siksi tämä "pakkopuhuminen" vähän ahdistaa.
Jos ei ole mitään intuitiota puhua mistään erityisestä, juttele vaikka säästä, yhteisistä tutuista, kaikenlaisesta arkisesta. Jos sairas itse haluaa puhua oloistaan ja hoidoista ja kuolemaan liittyvistä ajatuksista, niin sitten niistäkin, mutta monet pääosin haluaa vaan kokea hetken lepoa niistä ajatuksista, jotka yksin ollessa pyörivät mielessä liikaakin, ja siksi heistä on mukava kuunnella muunlaisia juttuja. Ja aina tärkeintä on läsnäolo, se että sinä olet siinä. Älä ole liian ankara itsellesi siitä, jos et osaa lohduttaa tai puhua erityisen hyvin, riittää että olet läsnä ja teet mitä voit.
Kiitos paljon Mystikko. Vastasit taas erinomaisen hyvin kaikkiin kysymyksiin! <3
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua pelotella ketään, vaan toivon saavani Mystikolta neuvoja, sillä en tiedä, pitäisikö lapsilleni antaa koronarokote vai ei.
Kanadalainen immunologi ja rokotetutkija tri Byram Bridle on sanonut näin:
”Me teimme virheen,” Bridle sanoo.”Meistä piikkiproteiini oli erinomainen kohdeantigeeni (antigeeni on aine, joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumisen tai soluvälitteisen immuunivasteen). Emme tienneet, että piikkiproteiini on itsessään toksiini ja patogeeninen proteiini. Joten kun rokotamme ihmisiä, me rokotamme heitä myrkyllä.”
Luuletko Mystikko, että piikkiproteiini on itsessään toksiini, josta voi tulla haittoja kehoon?
Kiitos paljon avustasi.
En ota kantaa itse asiaan kyllä vai ei, koska teille minä olen vain satunnainen verkkokirjoittelija, enkä halua rohkaista sellaista maailmankuvaa, jossa päätöksiä tällaisessa asiassa tehdään sen perusteella, mitä joku tuntematon, ehkä tavalla tai toisella uskottavalta vaikuttava tyyppi Vauva-palstalla kirjoittaa. Jokaisen tulee päättää itse, oman tiedonhakunsa ja intuitionsa pohjalta.
Mutta valitsipa kummin vain, henkisestä näkökulmasta kannattaa muistaa se, miten jokaisella on mahdollisuus luoda henkilökohtaista todellisuuttaan, uskomuksillaan vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ulkoisesti. Otitpa siis rokotuksen tai et, on hyväksi olla rauhallisessa ja pelkoja lietsomattomassa mielentilassa, uskoa terveyteen ja elämänenergiaan. Jeesus sanoi seuraajistaan : "jos he juovat jotain kuolettavaa, ei se heitä vahingoita". He uskoivat Jumalan olevan heidän kanssaan ja pitävän heidät kyllä hengissä niin kauan kuin heillä on tehtävää maan päällä. Näin he välttyivät monilta yksilöllisen ja kollektiivisen tietoisuuden pelkoa lietsovilta kuvilta, jotka pyrkivät manifestoitumaan todellisuudeksi uskomusten takia.
Kiitos. Heillä on helpompaa, jotka päättävät vain ottaako itselle rokotus, mutta kuten tuossa kysyjän tilanteessa pitää vanhempana päättää, annetaanko lapsille rokotus, niin onhan se vähän haasteellista. Pitänee vakuuttaa lapset uskomaan, että rokote on heille vain hyväksi.
Jos päätyy rokotukseen, niin joo, ei lapsille kannata mahdollisia omia pelkojaan ja huoliaan ainakaan avata. Tuo on vaikea asia kyllä siinä mielessä että lapsille ja nuorillehan tauti on yleisen tiedon mukaan yleensä hyvin lievä, eikä rokotuskaan taatusti haitaton. Lisäksi eri maissa on erilaisia suosituksia siitä rokotetaanko lapsia vai ei (esim. UK ei rokota ollenkaan alle 12 v), eli asiantuntijatkin on asiasta erimielisiä. Vähän arpomiseksihan tuo menee...
Moni luulee, että valaistumisen jälkeen voi sulautua Jumalaan eikä sen jälkeen tarvitse enää aloittaa elämän kiertokulkua uudestaan, mutta KJK3-kirjassa sanotaan Jumalan sanoneen näin:
"Jääminen ei-minkään eli kaiken ykseyden tilaan ei ole mahdollista."
"Edes ykseyden täydellistä autuutta ei voi kokea, ellei ole jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus. Siksi täytyy olla olemassa jotakin, mikä on vähemmän kuin täydellinen autuus ja sitä täytyy luoda jatkuvasti."
SIIS sitä täytyy luoda jatkuvasti. Elämän kiertokulku alkaa aina uudelleen, olemme aina matkalla tietämisestä ei-tietämiseen ja taas uudelleen tietämiseen, ykseydestä erillisyyden kautta takaisin taas ykseyteen ja sitten taas uudestaan sitä samaa - loppumaton elämämän kiertokulku, kosminen kehä.
Ja minä kun luulin, että tämä joskus loppuisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kristitty mystikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En halua pelotella ketään, vaan toivon saavani Mystikolta neuvoja, sillä en tiedä, pitäisikö lapsilleni antaa koronarokote vai ei.
Kanadalainen immunologi ja rokotetutkija tri Byram Bridle on sanonut näin:
”Me teimme virheen,” Bridle sanoo.”Meistä piikkiproteiini oli erinomainen kohdeantigeeni (antigeeni on aine, joka aiheuttaa elimistössä vasta-aineiden muodostumisen tai soluvälitteisen immuunivasteen). Emme tienneet, että piikkiproteiini on itsessään toksiini ja patogeeninen proteiini. Joten kun rokotamme ihmisiä, me rokotamme heitä myrkyllä.”
Luuletko Mystikko, että piikkiproteiini on itsessään toksiini, josta voi tulla haittoja kehoon?
Kiitos paljon avustasi.
En ota kantaa itse asiaan kyllä vai ei, koska teille minä olen vain satunnainen verkkokirjoittelija, enkä halua rohkaista sellaista maailmankuvaa, jossa päätöksiä tällaisessa asiassa tehdään sen perusteella, mitä joku tuntematon, ehkä tavalla tai toisella uskottavalta vaikuttava tyyppi Vauva-palstalla kirjoittaa. Jokaisen tulee päättää itse, oman tiedonhakunsa ja intuitionsa pohjalta.
Mutta valitsipa kummin vain, henkisestä näkökulmasta kannattaa muistaa se, miten jokaisella on mahdollisuus luoda henkilökohtaista todellisuuttaan, uskomuksillaan vaikuttaa siihen mitä tapahtuu ulkoisesti. Otitpa siis rokotuksen tai et, on hyväksi olla rauhallisessa ja pelkoja lietsomattomassa mielentilassa, uskoa terveyteen ja elämänenergiaan. Jeesus sanoi seuraajistaan : "jos he juovat jotain kuolettavaa, ei se heitä vahingoita". He uskoivat Jumalan olevan heidän kanssaan ja pitävän heidät kyllä hengissä niin kauan kuin heillä on tehtävää maan päällä. Näin he välttyivät monilta yksilöllisen ja kollektiivisen tietoisuuden pelkoa lietsovilta kuvilta, jotka pyrkivät manifestoitumaan todellisuudeksi uskomusten takia.
Kiitos. Heillä on helpompaa, jotka päättävät vain ottaako itselle rokotus, mutta kuten tuossa kysyjän tilanteessa pitää vanhempana päättää, annetaanko lapsille rokotus, niin onhan se vähän haasteellista. Pitänee vakuuttaa lapset uskomaan, että rokote on heille vain hyväksi.
Jos päätyy rokotukseen, niin joo, ei lapsille kannata mahdollisia omia pelkojaan ja huoliaan ainakaan avata. Tuo on vaikea asia kyllä siinä mielessä että lapsille ja nuorillehan tauti on yleisen tiedon mukaan yleensä hyvin lievä, eikä rokotuskaan taatusti haitaton. Lisäksi eri maissa on erilaisia suosituksia siitä rokotetaanko lapsia vai ei (esim. UK ei rokota ollenkaan alle 12 v), eli asiantuntijatkin on asiasta erimielisiä. Vähän arpomiseksihan tuo menee...
Kiitos sinulle! <3
Valaistumisen suhteen on paradoksaalista se, että valaistunut ei arvota sillä tavalla, että pitäisi iloa surua parempana, nautintoa kärsimystä parempana - ja silti tosiaan, rauhan, ilon ja onnellisuuden kokemukset lisääntyvät verrattuna aikaan ennen valaistumista. Mutta siihen ei ole päästy näitä tunnetiloja tavoittelemalla vaan ennemminkin luopumalla minkään tuntemusten tavoittelusta ja toisten välttelystä - usein tämä luopuminen tulee sivuvaikutuksena siitä, kun keskittyy niin vahvasti perimmäisen todellisuuden tai totuuden tai jumalan etsintään, ettei muut asiat, edes omat tuntemukset, sen rinnalla kiinnosta.
Mitä jos hyväksyisit myös sen pahaenteisyyden tunteen? Toivottaisit sen tervetulleeksi, aloittaisit sen kanssa ehkä dialogin. Kysyisit siltä (itseltäsi), mitä se haluaa sanoa. Sen taustalla on todennäköisesti tietoisen mielen alapuolella olevia perususkomuksia, joista syntyy turvattomuuden perusvire. Ne uskomukset voi saada käsittelyyn tällaisen itsedialogin kautta. Myös unimaailma usein tulee avuksi ja paljastaa symbolisina unina sellaista, mihin ei ehkä ajattelevan mielen kysymyksillä pääse kiinni.