Kristitty mystikko, huhuu?!? Kysymyksiä.

Vierailija kirjoitti:

Pystytkö auttamaan? Minulla on eräs pakkoajatus, joka pilaa elämäni. Ajatus koskee alkoholin- ja lääkkeidentäyteistä menneisyyttäni. Pelkään tehneeni erään tietyn hirvittävän teon tai tekoja. Minulla ei ole mitään maallisia keinoja saada selville, olenko näitä hirmutöitä tehnyt. Olen väsynyt tähän pakkoajatukseen.

Onko mahdollista jollakin tavalla esimerkiksi muuttaa menneisyyttä tai luoda/valita uusi menneisyys (vain pienin muutoksin) ajatusten voimalla? Tai jotain vastaavaa? Tuntuu siltä, etten voi ikinä elää vapaata ja normaalia ihmiselämää, jos en saa selville teinkö niitä pahoja tekoja tai jos en voi ns. vaihtaa todellisuutta. Miten pystyisin jättämään tämän ajatuksen taakseni?

Olen pohtinut kauan kirjoittaisinko sinulle tästä ongelmasta. Tunnistat varmasti energiani ja minun aiemmat kommentit tästä pitkästä ketjusta... Haluaisin jonkinlaisen varmuuden tähän ongelmaan... Jotain jolla pääsen irti tästä, jotain joka antaa rauhaa... Jotain muuta kuin "se on vain ajatus, unohda se". En tiedä onko "herääminen" tästä unesta vielä ajankohtaista... Olen yhä syvällä tässä näytelmässä. Kaikki henkinen tieto on vain mielen tasolla, mutta saan siitä lohtua. Toisaalta tuntuu, että tarkoitukseni on vielä elää täysin ihmishahmona. En tiedä... En kuule tai tunne Jumalan tahtoa, lähinnä pelkkää mielen ja tunteiden tuskaa vaikka hyviäkin hetkiä on joka päivä. Tämä keho pelkää kaikkea. Pystytkö neuvomaan ja vastaamaan intuitiolla jotakin? Rukoilemaan (mitä ikinä se sitten onkaan)? Olenko juuri siellä elämässä, missä minun kuuluukin olla? Kiitos.

Voit vaihtaa menneisyydestä kaiken sen, mikä sinulle on siitä oikeastaan juuri nyt merkityksellistä, eli omat sitä koskevat ajatuksesi. Tai vaihtoehtoisesti antaa niiden ajatusten olla ja olla välittämästä niistä niin paljoa enää. Katsella niitä kuin pilviä taivaalla, että ok, taas tämä pakkoajatus menneisyydestä, mutta koska minulla ei ole mitään keinoa tietää onko se totta vai ei, en ala sitä sen enempää ajatella, annan ajatuksen mennä ohi vaan. Ei tarvi unohtaa eikä torjua, voi antaa olla ja katsella, varoen ettei ota ajatuksen siemenestä kiinni ja ala tietoisesti sen enempää sitä pyöritellä. Ajatuksen siemenen nousemista mieleen et todennäköisesti voi estää, mutta sen voit, jäätkö pidempäänkin pohdiskelemaan siihen liittyviä asioita. 

Mutta niin, muistojaan voi kyllä muokata, ja ne muuttuvat itse asiassa ihmisen mielessä aina jopa silloin kun ei yritä tietoisesti niitä muokata. Voi katsoa asioita ja tapahtumia eri perspektiiveistä, liittää niihin uusia ajatuksia ja assosiaatioita. Tyyliin että jos nyt sinua ahdistaisi kovin entinen elämäsi, voisit antaa itsellesi anteeksi ja haudata menneet, tehden muistojen kanssa rauhan. Aloittaa uutena ihmisenä puhtaalta pöydältä, alkaen hetkestä NYT. Ei ne ajatukset jotka on jo koodautuneeet hermoradoiksi aivoihisi toki heti silti lopu, ne pyörivät aikansa kuten pyörä pyörii jonkun aikaa vanhalla vauhdillaan, vaikka sitä lakkaisi pyörittämästä. Mutta niiden merkitys vähenee ja ne voivat myös loppua.

Pakkoajatukset on myös asia, johon psykologeilla ja terapeuteilla on tarjota keinoja, joten jos et omin avuin jaksa tai tilanne ei lähde mihinkään paranemaan, kannattaa hakea apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän nyt vastata joihinkin kysymyksiin, joita minulle on täällä esitetty tai joita luulen olevan esitetty. Tai ehkä osittain vain haluan jakaa "elämänfilosofiani", koska minä raivoan siitä välillä muissakin keskusteluissa.

Mielestäni elämä on turhaa, jos en saa mitä haluan. Jos saan mitä haluan, on elämä silti turhaa, mutta ainakin olen nauttinut siitä. En varmaan ole selviytyjätyyppiä, koska en ymmärrä miksi minun pitäisi elää, koska elämällä ei ole mitään kunnollista tarkoitusta. Jos olisin täysin varma, että elämä päättyy kuolemaan, jättäisin tämän elämän saman tien, koska mitä mä täällä hengailen, jos tämä elämä on tässä. Ei tämä nyt niin kivaa ole, että haluaisin tätä useamman vuoden katsella. Henkinen kasvu on turhaa, jos elämä päättyy kuolemaan. Maailman muuttaminen on turhaa, koska mitä minä siitä hyödyn. Mä olen kuollut, joten en tiedä mitä muut täällä enää sen jälkeen kärsivät. Minuakaan ei kukaan muista enää sadan vuoden kuluttua.

Muistan tulleeni tähän lopputulokseen joskus yläasteella, kun ymmärsin, etten olekaan se nero, joka halusin olla (minulla on aina ollut suuret unelmat :D ). Olen aina inhonnut kaikkea keskinkertaista, koska keskinkertaisuus on sama kuin olemattomuus. Ei kukaan muistele mitään ihan hyviä tiedemiehiä, vaan ainoastaan huiput muistetaan. Tai tiesittekö, että Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo oli myös fyysikko? Tämä toi vähän saman lopputuloksen kuin ensimmäinen kappale, eli jos en saa tehdä sitä mitä haluan, niin miksi olisin täällä. Jos mä olisin halunnut olla Einsteinin vertainen nero, niin ei mua kiinnosta se, että voisin olla ihan hyvä leipuri, koska mä en halua olla mikään leipuri. Lisäksi olen aina yhdistänyt ihmisarvon ammatilliseen menestykseen, koska se on mitä meistä jää jäljelle kuolemamme jälkeen. Minulle ei ainakaan tule mieleen yhtään henkilöä, jota ihailtaisiin vielä nykyään vain sen takia, että hän oli hyvä äiti lapsilleen.

Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä.

Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa.

Jatkuu...

Loki

Ihmiset uskovat niin monien eri asioiden tuovan onnea tai ainakin nautintoa, ja kuitenkaan mikään maallinen ei sitä välttämättä tuo. Esimerkiksi on  yleinen ajatus, että jos olisi rikas niin olisi mukavampi elämä. Ja kyllä jotkut osaavatkin ihan oikeasti nauttia varakkuudesta. Mutta on myös elämän tyhjyyden tunteeseen, yksinäisyyteen, ahdistukseen ja masennukseen alkoholia juovia ja/tai lääkkeitä syöviä syvästi onnettomia rikkaita, kauniita ja menestyviä ihmisiä. Samoin maine ja kuuluisuus, tulipa se miltä tahansa elämän alueelta, ei automaattisesti tuo ihmiselle onnea. Eikä huippuälykkyys.

Itselläni meni aikanaan vähän niin päin että olin ihmelapsi ja huippuälykkäänä pidetty, menestyin esim. kouluissa ja opinnoissa mainiosti, sain aineellisella tasolla oikeastaan kaikke mitä keksin haluta. Mutta ei se tyydyttänyt minua yhtään. Muutuinkin jo aika nuorena sellaiseksi, että en enää viitsinyt tavoitella mitään ihmeellistä, koska olin varma että jos saavuttaisin ne asiat, ne osoittautuisivat kuitenkin tyhjiksi ja epätyydyttäviksi kuten kaikki muukin mitä olin työllä ja vaivalla tavoitellut ja saanut siihen asti.

Siksi ns. henkinen etsintä oli tavallaan viimeinen oljenkorteni, ainoa mistä oli edes jotain toivoa että siitä voisi löytyä jotain mikä oikeasti auttaisi krooniseen jäytävään tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. Ja se auttoikin kyllä, jo kauan ennen valaistumista sillä tavalla, että palasin jonkinlaiseen eläinten kaltaiseen elämän yksinkertaisuuteen, jossa vaan ollaan ja kussakin hetkessä otetaan vastaan mitä tulee: nauttien jos on nautittavaa ja kestäen jos on kärsittävää. En jaksanut enää miettiä elämän tarkoitusta tai sen sellaista ollenkaan, koska olin sitä lapsesta asti vatvonut ja mitään muuta se ei ollut tuottanut kuin ahdistusta ja masennusta. Ajattelin, että jos kissat ja muut eläimetkin voi elää ilman tarkoituksia, niin voin minäkin, kunhan pistän ajatteluni kuriin niin etten anna sen pyöriä niitä vanhoja masentavia uria. Jossain vaiheessa innostuin sitten uudestaan kokeilemaan tämän maaiman asioiden tavoitteluakin, mutta ei se enää tuottanut pettymystä, koska en etsinyt siitä enää onnea tai merkitystä - onnen olin löytänyt pelkästä olemassaolon tunteesta jo. Nyt oli enää jäljellä luova leikki muodoilla silloin, jos halusin niillä leikkiä.

Tämä huippuälykkyys on vähän ristiriidassa sen kanssa mitä aiemmin kerroit, että työssäsi suoriuduit hädintuskin ja olit huono ja jouduit jatkuvasti kamppailemaan, ennen kuin hengen taso avautui ja pääsit käsiksi suurempaan älykkyyteen.  

En ole Mystikko, mutta vastaan omasta kokemuksestani. Ei tuossa Mystikon kertomassa ole välttämättä ristiriitaa.

Olin se kympin oppilas koulussa ja siksi mahdollisuuksia oli monelle alalle, mutta jos olisin valinnut vaikka teknisen alan, missä minulla ei ole lahjoja niin paljon kuin sen alan työntekijöillä yleensä on, niin en todellakaan kokisi itseäni älykkääksi, vaan varmaankin suorituisin työssäni juurikin hädintuskin ja ylitöiden avulla.

Mystikko muistaakseni kertoi, että hän valitsi juuri sellaisen vaikean alan, mihin hänellä ei ollut luontaisesti kykyjä, ja siksi hän joutui tekemään kovasti töitä, että töissä pärjäsi. Valaistumisen jälkeen työnteko muuttuikin helpoksi.

Älykkyyttä, myös huippuälykkyyttä, voi olla monenlaista. Usein juuri huippuälykkäät ovat tiettyjen osaamisalueiden osaajia, mutta eivät kuitenkaan, eivätkä tietenkään, kaikkien osa-alueiden hallitsijoita.

Näin. Olin jossain vaiheessa koulua alkanut inhota matematiikkaa ja laiskuuteni takia pudonnut kärryiltä. Ja matematiikka rakententuu aina ennestään opitun päälle, joten aika äkkiä kehitin uskomuksen "minulla ei vaan ole lahjoja tähän, ei voi mitään" - ja sen jälkeen manifestoin uskomukseni todeksi luovuttamalla aika lailla kokonaan. Ja kuitenkin päädyin valitsemaan matemaattisen alan. Ei ollut helppoa se. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritän nyt vastata joihinkin kysymyksiin, joita minulle on täällä esitetty tai joita luulen olevan esitetty. Tai ehkä osittain vain haluan jakaa "elämänfilosofiani", koska minä raivoan siitä välillä muissakin keskusteluissa.

Mielestäni elämä on turhaa, jos en saa mitä haluan. Jos saan mitä haluan, on elämä silti turhaa, mutta ainakin olen nauttinut siitä. En varmaan ole selviytyjätyyppiä, koska en ymmärrä miksi minun pitäisi elää, koska elämällä ei ole mitään kunnollista tarkoitusta. Jos olisin täysin varma, että elämä päättyy kuolemaan, jättäisin tämän elämän saman tien, koska mitä mä täällä hengailen, jos tämä elämä on tässä. Ei tämä nyt niin kivaa ole, että haluaisin tätä useamman vuoden katsella. Henkinen kasvu on turhaa, jos elämä päättyy kuolemaan. Maailman muuttaminen on turhaa, koska mitä minä siitä hyödyn. Mä olen kuollut, joten en tiedä mitä muut täällä enää sen jälkeen kärsivät. Minuakaan ei kukaan muista enää sadan vuoden kuluttua.

Muistan tulleeni tähän lopputulokseen joskus yläasteella, kun ymmärsin, etten olekaan se nero, joka halusin olla (minulla on aina ollut suuret unelmat :D ). Olen aina inhonnut kaikkea keskinkertaista, koska keskinkertaisuus on sama kuin olemattomuus. Ei kukaan muistele mitään ihan hyviä tiedemiehiä, vaan ainoastaan huiput muistetaan. Tai tiesittekö, että Albert Einsteinin ensimmäinen vaimo oli myös fyysikko? Tämä toi vähän saman lopputuloksen kuin ensimmäinen kappale, eli jos en saa tehdä sitä mitä haluan, niin miksi olisin täällä. Jos mä olisin halunnut olla Einsteinin vertainen nero, niin ei mua kiinnosta se, että voisin olla ihan hyvä leipuri, koska mä en halua olla mikään leipuri. Lisäksi olen aina yhdistänyt ihmisarvon ammatilliseen menestykseen, koska se on mitä meistä jää jäljelle kuolemamme jälkeen. Minulle ei ainakaan tule mieleen yhtään henkilöä, jota ihailtaisiin vielä nykyään vain sen takia, että hän oli hyvä äiti lapsilleen.

Elämä olisi siedettävää, jos olisin niin rikas, ettei minun tarvitsisi tehdä jotain turhan päiväistä työtä, johon menee kahdeksan tuntia päivästä ja josta maksetaan rusinoita. Työpäivän päälle sitten vielä työmatkat ja kotiaskareet, niin niille omille harrastuksille jää pari tuntia illassa, ja silloin olen yleensä ollut niin ärsyyntynyt/väsynyt, etten halua tehdä mitään järkevää, vaan haluan turruttaa aivoni jollain turhanpäiväisellä.

Ja voisin varmaan painottaa, että siis näen tietyn ristiriidan sanojeni välillä. Loppujen lopuksi meidät kaikki unohdetaan, myös Albert Einstein, joten ammatillinen menestyskään ei takaisi mitään ikuista muistoa.

Jatkuu...

Loki

Ihmiset uskovat niin monien eri asioiden tuovan onnea tai ainakin nautintoa, ja kuitenkaan mikään maallinen ei sitä välttämättä tuo. Esimerkiksi on  yleinen ajatus, että jos olisi rikas niin olisi mukavampi elämä. Ja kyllä jotkut osaavatkin ihan oikeasti nauttia varakkuudesta. Mutta on myös elämän tyhjyyden tunteeseen, yksinäisyyteen, ahdistukseen ja masennukseen alkoholia juovia ja/tai lääkkeitä syöviä syvästi onnettomia rikkaita, kauniita ja menestyviä ihmisiä. Samoin maine ja kuuluisuus, tulipa se miltä tahansa elämän alueelta, ei automaattisesti tuo ihmiselle onnea. Eikä huippuälykkyys.

Itselläni meni aikanaan vähän niin päin että olin ihmelapsi ja huippuälykkäänä pidetty, menestyin esim. kouluissa ja opinnoissa mainiosti, sain aineellisella tasolla oikeastaan kaikke mitä keksin haluta. Mutta ei se tyydyttänyt minua yhtään. Muutuinkin jo aika nuorena sellaiseksi, että en enää viitsinyt tavoitella mitään ihmeellistä, koska olin varma että jos saavuttaisin ne asiat, ne osoittautuisivat kuitenkin tyhjiksi ja epätyydyttäviksi kuten kaikki muukin mitä olin työllä ja vaivalla tavoitellut ja saanut siihen asti.

Siksi ns. henkinen etsintä oli tavallaan viimeinen oljenkorteni, ainoa mistä oli edes jotain toivoa että siitä voisi löytyä jotain mikä oikeasti auttaisi krooniseen jäytävään tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteeseen. Ja se auttoikin kyllä, jo kauan ennen valaistumista sillä tavalla, että palasin jonkinlaiseen eläinten kaltaiseen elämän yksinkertaisuuteen, jossa vaan ollaan ja kussakin hetkessä otetaan vastaan mitä tulee: nauttien jos on nautittavaa ja kestäen jos on kärsittävää. En jaksanut enää miettiä elämän tarkoitusta tai sen sellaista ollenkaan, koska olin sitä lapsesta asti vatvonut ja mitään muuta se ei ollut tuottanut kuin ahdistusta ja masennusta. Ajattelin, että jos kissat ja muut eläimetkin voi elää ilman tarkoituksia, niin voin minäkin, kunhan pistän ajatteluni kuriin niin etten anna sen pyöriä niitä vanhoja masentavia uria. Jossain vaiheessa innostuin sitten uudestaan kokeilemaan tämän maaiman asioiden tavoitteluakin, mutta ei se enää tuottanut pettymystä, koska en etsinyt siitä enää onnea tai merkitystä - onnen olin löytänyt pelkästä olemassaolon tunteesta jo. Nyt oli enää jäljellä luova leikki muodoilla silloin, jos halusin niillä leikkiä.

Tämä huippuälykkyys on vähän ristiriidassa sen kanssa mitä aiemmin kerroit, että työssäsi suoriuduit hädintuskin ja olit huono ja jouduit jatkuvasti kamppailemaan, ennen kuin hengen taso avautui ja pääsit käsiksi suurempaan älykkyyteen.  

Nimimerkki on muuttunut myös.  Alkuperäinen oli Käyttäjä 102. Miksi?

Käyttäjä102 oli palstan rekisteröintisysteemin automaattisesti luoma tunnus. Jossain vaiheessa ohjelma alkoi sisään kirjautuessa kysyä, haluanko ottaa käyttöön nimimerkin. Otin käyttöön 'Kristitty mystikko' nimimerkin, koska sillä nimellä ketjunikin oli otsikoitu.

Vierailija kirjoitti:

Minua mietityttää, tapaanko kuoleman jälkeen läheiseni henkimaailmassa?

On raskasta ajatella, ettei olisi siihen mahdollisuutta.

Meediot ovat ihan varmoja, että elämä jatkuu henkikehossa ja saamme tavata läheisemme, rakkaamme, ystävämme. Haluaisin saada saman varmuuden.

Kiitos mahdollisesta vastauksesta etukäteen. 

Voisit tavata nytkin, jo eläissäsi, jos et olisi ehdollistunut ajan illuusioon... Eli absoluuttisesta näkökulmasta sellainen ajatus on vääristymä, jossa ihminen ajassa syntyy, elää, kuolee, on henkimaailmassa, uudelleensyntyy jne.

Mutta aikaan ehdollistuneen tietoisuudentilan sisältä katsoen kyllä, niin tapahtuu, ja kuoleman jälkeen läheisensä voi tavata. Useat kokevat läheisten edesmenneiden olevan ottamassa vastaan kuoleman hetkellä jo, auttamassa rajan yli.

Varmuudesta... Osalla ihmisistä intuitio sanoo jostain vaihtoehdosta, joita maailman uskonnoilla tai henkisillä opettajilla on tarjota, että tämä on totta, ja hän saa rauhan asian kanssa. Mutta osa ei pysty uskomaan ilman näkemistä tai todisteita, koska miten voisi tietää mikä lukuisista vaihtoehdoista on totta, jos mikään. Näillä ihmisillä ainoa vaihtoehto saada varmuus on oma kokemus. Muuten täytyy vaan oppia elämään sen kanssa ettei varmuutta ole, elää antamatta kuoleman jälkeistä koskevan vallata niin paljoa tilaa mielestä että se haittaisi elämää ennen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Hei Mystikko, miten ymmärrät ao. boldatut lauseet, mitä monet valaistuneet kertovat:

"Ajatukset eivät ole mikään ongelma. Ne vain tapahtuvat, Ne eivät ole teidän." 

KENEN ne ajatukset sitten ovat? Viitataanko tuolla "teidän" -sanalla siihen Todelliseen meissä/Jumalaan/Tietoisuuteen? Vai egomieliolentoon?

Sitten toinen lause, joka on mielestäni ehkä ristiriidassa tuon edellisen kanssa, vaikka molemmat ovat saman kirjailijan Jeff Fosterin kirjoittamia, tosin ehkä suomentajan vinoon vääntämiä.

"Ajatukset ovat täysin viattomia, kun ne nähdään sellaisina kuin ne todella ovat. Ja silloin teillä ei ole enää halua päästä eroon ajatuksista, koska ne vain kumpuavat pyyteettömästä rakkaudesta ja ovat itsessään tuon pyyteettömän rakkauden ilmaisuja. Ajatukset tapahtuvat siinä välittömyydessä, joka te olette."

Käsittääkseni tuo pyyteetön rakkaus on Jumala/Tietoisuus/KaikkiMitäOn/Todellinen itsemme.

Kiitos. :)

Ihmisten tietoisuuden tasolta katsottuna voisi sanoa, että ajatukset ovat joko Tietoisuudesta / Jumalasta, tai (kollektiivisesta) lihan mielestä. Olisi aika outoa sanoa, jos mieleen tulee vaikka että tekisi mieli tap paa joku ärsyttävä ihminen, että ajatus kumpusi pyyteettömästä rakkaudesta ja on sen ilmaisu. Se on sillä tietoisuuden tasolla varsin epäterve ajatus, jolla voisi oikeuttaa karmeimmatkin teot. 

Perimmäisellä tasolla toki on totta, ettei ole muuta kuin Yksi, ja se Yksi on Rakkaus tai Jumala. Mutta perimmäisen ajatusvääristymän, dualismin, läpi katsottuna Yksi jakautuu moniin, joista osa näyttää olevan hyvää ja osa pahaa. Perusolemus tai energia kaikessa on toki se Olemassaolo tai Tietoisuus itse silloinkin kun asia nähdään vahvasti vääristyneenä. Mutta vääristymä ei ole Se, vaan vain illuusio.

Totta on, että ajatukset itsessään ei ole ongelma kuitenkaan. Niihin uskominen ja niiden mukaan toimiminen joskus kyllä on. Mutta ei ajatuksista tarvitse tuntea syyllisyyttä koska ihminen ei voi sillä tavalla valita mitä ajattelee kun moni luulee, koska lopulta valitsija itse on illuusio. Raamattu sanoo että ajatukset (ja teotkin) syntyvät joko Kristuksesta minussa tai lihan mielestä - ja vain toinen niistä on todellinen, ikuinen minä. Tietäen ettei ole sellaista itsetahtoista minää, joka olisi vastuullinen ajatuksistaan, ajatusten voi tosiaan antaa olla hermostumatta niistä, syyllistymättä niistä. Mutta useimpien tietoisuuden taso on kuitenkin tässä ajassa sellainen, että kokemus on että ajatuksia voi olla hyväksi ohjata johonkin suuntaan ja toisesta pois, ja että pitää valita minkä ajatusten mukaan toimii ja minkä ei. Jos kokemus on se, tulee toimia sen mukaan kunnes luontaisesti vapautuu siitä laajentuneen näkemyksen tai vahvan intuitiivisen kehotuksen myötä. Ja sitten: hedelmästään puu tunnetaan.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tietää, pitääkö valaistuneet kasvomaskia. Monet henkiset etsijät eivät pidä. Ihmettelen sitä.

Kukin oman intuitionsa mukaan. Itse käytän kasvomaskia suositusten mukaan, koska en halua aiheuttaa tarpeetonta ahdistusta ja sairauden ja kuoleman pelkoa itsensä kuolevaisiksi kokevissa kanssaihmisissä. 

Todennäköisin selitys maskittomuudelle olisi vielä jäljellä olevan ihmisegon kapinalliset ja itsekkäät piirteet. Valaistunut ei ole automaattisesti "synnitön", täysin vapaa egosta. Voi myös olla tilanteita ja hetkiä joissa maskittomuus tulisi aidosti Tietoisuuden tasolta, ilmoituksena siitä että tietoinen olento ei pelkää kuolemaa, mutta silloin tilanne olisi sellainen ettei se aiheuta kohtuutonta, ei-rakentavaa pelkoa tai ahdistusta kellekään paikalla olevalle.

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että Mystikko on antanut meille lahjoja kertomalla kokemuksiaan ja tietojaan tästä aiheesta, jota on niin vaikea välillä ymmärtää, ja joidenkin asioiden kohdalta erityisen vaikeaa.

Miten Mystikko koet sen yksilöllistyneen olemisen, eli ihmisenä olemisen tässä vaiheessa? Miten erotat itsesi muista? Hassu kysymys, mutta muistelen, että joskus kerroit, ettet näe tai koe mitään eroa itsesi tai jonkun muun välillä, vaan koet olevasi kaikki mitä ilmenee, ja siten myös tämä minä kirjoittaja tai vaikka presidentti Sauli  Niinistö tai kuka/mikä vaan?

Perusolemuksessani en ole ihminen ollenkaan. Olen Yksi, ei ole mitään muuta. Olen jotain mikä on samaan aikaan Yksi ja Kaikki, josta voisi käyttää vertauskuvana vaikka kvanttikenttää joka sisältää kaikki mahdolliset maailmat osana olemustaan, kaikki illuusiot ajasta ja muutoksesta, ollen kuitenkin itse ikuisesti muuttumaton. Ja lopulta jopa sana 'olen' on rajoittava, koska se viittaa johonkin mikä eroaa olemattomuudesta, joka olisi jälleen dualismi eikä totta. Mutta ihmiskielellä ei voi puhua muutoin. 

Se mitä kutsutaan Kristityksi mystikoksi on yksi Minun tietoisista ilmenemismuodoistani. Muoto, joka toisaalta on hyvin vähän enää ihminen siinä mielessä, jos ihmisellä tarkoitetaan itsensä erilliseksi aktiiviseksi toimijaksi kokevaa kokonaisuutta eikä "huiluksi, jota Jumalan tuuli soittaa". Ja joka toisaalta samalla tutkii sen äärirajoja, mitä voi kokea ihmismuodon kautta. Monista niistä ei voi puhua, koska se johtaisi loputtomaan ihmisten uteliaisuuteen sivuasioista, niin että viesti heräämisen mahdollisuudesta katoaisi niiden jalkoihin. Sanottakoon vain, että jonkun joka kokee useita tietoisia olemassaoloja hyvin erilaisilla todellisuuden tasoilla yhtä aikaa, aikaa ja ajattomuutta yhtä aikaa, kokemusmaailma ja energeettinen olemus on useimmille ihmisille niin vieras, että sitä ei voi kuvata. Ja silti se on kuin jäävuori: se huippu joka näkyy useimmille ihmisille on hyvinkin tavallisen ihmisen oloinen, ei millään tapaa outo. Loppu on piilossa niiltä jotka eivät ole itse saman kaltaisia.

Joidenkin yksilöllinen tapa toimia saattaa jopa korostua sen jälkeen, kun he eivät enää samaistu siihen kehomieliolentoon, joka hän on kokenut aiemmin olevansa. Miten se on mahdollista? Luulisi, että ne kehomieliolennon ominaisuudet ja temperamentti enemmänkin laimenisi, kun ego ei ole enää "pinnassa".

Kiitos! :)

Yleensä yksilöllisyys tosiaan vahvistuu. Ennen sitä on saattanut hillitä egon halut esittää jotain erilaista kuin on, koska on leimattu osa omista persoonallisuuden tai kehon piirteistä noloiksi ja peitettäviksi, osa taas korostettaviksi ja esiteltäviksi. Herännyt vain on, miettimättä millainen toisten silmissä on, ja siksi Energia ilmenee hänessä aidon yksilöllisessä muodossa. Sen että ilmenemistavat näyttävät ajan ja paikan illuusion tasolla moninaisilta ei pitäisi olla yllättävää, ottaen huomioon että nähdään maailma, jossa sama Energia ottaa paitsi erilaisten ihmisten, myös muita lukemattoman erilaisia muotoja galakseista kissanpentuihin. Ei galaksit tai kissanpennutkaan tarvitse egoa ollakseen mitä ovat, ja toisistaan eroavia.

Vierailija kirjoitti:

Ihana ystäväni (keski-ikäinen nainen) on kuolemassa syöpään. Elämänhalua hänellä on vaikka muille jakaa, mutta ei se auta, eikä rukouksetkaan ole auttaneet. On voimaton ja surullinen olo siitä, etten voi auttaa häntä. Kärsimystä hänellä on ollut jo aivan liikaa.

Jatkuuko elämä henkikehossa, kun fyysinen keho kuolee?

Saako hän tavata rakkaat läheisensä, jotka ovat jo henkimaailmassa?

Saanko minäkin joskus vielä tavata hänet henkimaailmassa?

Mystikko, kerrothan, please. 

Elämä on ikuista eikä kuolemaa ole. Mutta tiedän miltä se näyttää sinun perspektiivistäsi, ja kyllä, ajan ja sitä kautta kuoleman illusorisuus heijastuu senkin näkökulman kokemukseen niin, että ilmiöt kuten jo edesmenneiden tapaaminen kuoleman jälkeen ovat todellisia kokemuksia. 

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että Mystikko on antanut meille lahjoja kertomalla kokemuksiaan ja tietojaan tästä aiheesta, jota on niin vaikea välillä ymmärtää, ja joidenkin asioiden kohdalta erityisen vaikeaa.

Miten Mystikko koet sen yksilöllistyneen olemisen, eli ihmisenä olemisen tässä vaiheessa? Miten erotat itsesi muista? Hassu kysymys, mutta muistelen, että joskus kerroit, ettet näe tai koe mitään eroa itsesi tai jonkun muun välillä, vaan koet olevasi kaikki mitä ilmenee, ja siten myös tämä minä kirjoittaja tai vaikka presidentti Sauli  Niinistö tai kuka/mikä vaan?

Perusolemuksessani en ole ihminen ollenkaan. Olen Yksi, ei ole mitään muuta. Olen jotain mikä on samaan aikaan Yksi ja Kaikki, josta voisi käyttää vertauskuvana vaikka kvanttikenttää joka sisältää kaikki mahdolliset maailmat osana olemustaan, kaikki illuusiot ajasta ja muutoksesta, ollen kuitenkin itse ikuisesti muuttumaton. Ja lopulta jopa sana 'olen' on rajoittava, koska se viittaa johonkin mikä eroaa olemattomuudesta, joka olisi jälleen dualismi eikä totta. Mutta ihmiskielellä ei voi puhua muutoin. 

Se mitä kutsutaan Kristityksi mystikoksi on yksi Minun tietoisista ilmenemismuodoistani. Muoto, joka toisaalta on hyvin vähän enää ihminen siinä mielessä, jos ihmisellä tarkoitetaan itsensä erilliseksi aktiiviseksi toimijaksi kokevaa kokonaisuutta eikä "huiluksi, jota Jumalan tuuli soittaa". Ja joka toisaalta samalla tutkii sen äärirajoja, mitä voi kokea ihmismuodon kautta. Monista niistä ei voi puhua, koska se johtaisi loputtomaan ihmisten uteliaisuuteen sivuasioista, niin että viesti heräämisen mahdollisuudesta katoaisi niiden jalkoihin. Sanottakoon vain, että jonkun joka kokee useita tietoisia olemassaoloja hyvin erilaisilla todellisuuden tasoilla yhtä aikaa, aikaa ja ajattomuutta yhtä aikaa, kokemusmaailma ja energeettinen olemus on useimmille ihmisille niin vieras, että sitä ei voi kuvata. Ja silti se on kuin jäävuori: se huippu joka näkyy useimmille ihmisille on hyvinkin tavallisen ihmisen oloinen, ei millään tapaa outo. Loppu on piilossa niiltä jotka eivät ole itse saman kaltaisia.

Joidenkin yksilöllinen tapa toimia saattaa jopa korostua sen jälkeen, kun he eivät enää samaistu siihen kehomieliolentoon, joka hän on kokenut aiemmin olevansa. Miten se on mahdollista? Luulisi, että ne kehomieliolennon ominaisuudet ja temperamentti enemmänkin laimenisi, kun ego ei ole enää "pinnassa".

Kiitos! :)

Yleensä yksilöllisyys tosiaan vahvistuu. Ennen sitä on saattanut hillitä egon halut esittää jotain erilaista kuin on, koska on leimattu osa omista persoonallisuuden tai kehon piirteistä noloiksi ja peitettäviksi, osa taas korostettaviksi ja esiteltäviksi. Herännyt vain on, miettimättä millainen toisten silmissä on, ja siksi Energia ilmenee hänessä aidon yksilöllisessä muodossa. Sen että ilmenemistavat näyttävät ajan ja paikan illuusion tasolla moninaisilta ei pitäisi olla yllättävää, ottaen huomioon että nähdään maailma, jossa sama Energia ottaa paitsi erilaisten ihmisten, myös muita lukemattoman erilaisia muotoja galakseista kissanpentuihin. Ei galaksit tai kissanpennutkaan tarvitse egoa ollakseen mitä ovat, ja toisistaan eroavia.

"Joka itsensä korottaa, se alennetaan."

Vierailija kirjoitti:

Kristitty mystikko kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana, että Mystikko on antanut meille lahjoja kertomalla kokemuksiaan ja tietojaan tästä aiheesta, jota on niin vaikea välillä ymmärtää, ja joidenkin asioiden kohdalta erityisen vaikeaa.

Miten Mystikko koet sen yksilöllistyneen olemisen, eli ihmisenä olemisen tässä vaiheessa? Miten erotat itsesi muista? Hassu kysymys, mutta muistelen, että joskus kerroit, ettet näe tai koe mitään eroa itsesi tai jonkun muun välillä, vaan koet olevasi kaikki mitä ilmenee, ja siten myös tämä minä kirjoittaja tai vaikka presidentti Sauli  Niinistö tai kuka/mikä vaan?

Perusolemuksessani en ole ihminen ollenkaan. Olen Yksi, ei ole mitään muuta. Olen jotain mikä on samaan aikaan Yksi ja Kaikki, josta voisi käyttää vertauskuvana vaikka kvanttikenttää joka sisältää kaikki mahdolliset maailmat osana olemustaan, kaikki illuusiot ajasta ja muutoksesta, ollen kuitenkin itse ikuisesti muuttumaton. Ja lopulta jopa sana 'olen' on rajoittava, koska se viittaa johonkin mikä eroaa olemattomuudesta, joka olisi jälleen dualismi eikä totta. Mutta ihmiskielellä ei voi puhua muutoin. 

Se mitä kutsutaan Kristityksi mystikoksi on yksi Minun tietoisista ilmenemismuodoistani. Muoto, joka toisaalta on hyvin vähän enää ihminen siinä mielessä, jos ihmisellä tarkoitetaan itsensä erilliseksi aktiiviseksi toimijaksi kokevaa kokonaisuutta eikä "huiluksi, jota Jumalan tuuli soittaa". Ja joka toisaalta samalla tutkii sen äärirajoja, mitä voi kokea ihmismuodon kautta. Monista niistä ei voi puhua, koska se johtaisi loputtomaan ihmisten uteliaisuuteen sivuasioista, niin että viesti heräämisen mahdollisuudesta katoaisi niiden jalkoihin. Sanottakoon vain, että jonkun joka kokee useita tietoisia olemassaoloja hyvin erilaisilla todellisuuden tasoilla yhtä aikaa, aikaa ja ajattomuutta yhtä aikaa, kokemusmaailma ja energeettinen olemus on useimmille ihmisille niin vieras, että sitä ei voi kuvata. Ja silti se on kuin jäävuori: se huippu joka näkyy useimmille ihmisille on hyvinkin tavallisen ihmisen oloinen, ei millään tapaa outo. Loppu on piilossa niiltä jotka eivät ole itse saman kaltaisia.

Joidenkin yksilöllinen tapa toimia saattaa jopa korostua sen jälkeen, kun he eivät enää samaistu siihen kehomieliolentoon, joka hän on kokenut aiemmin olevansa. Miten se on mahdollista? Luulisi, että ne kehomieliolennon ominaisuudet ja temperamentti enemmänkin laimenisi, kun ego ei ole enää "pinnassa".

Kiitos! :)

Yleensä yksilöllisyys tosiaan vahvistuu. Ennen sitä on saattanut hillitä egon halut esittää jotain erilaista kuin on, koska on leimattu osa omista persoonallisuuden tai kehon piirteistä noloiksi ja peitettäviksi, osa taas korostettaviksi ja esiteltäviksi. Herännyt vain on, miettimättä millainen toisten silmissä on, ja siksi Energia ilmenee hänessä aidon yksilöllisessä muodossa. Sen että ilmenemistavat näyttävät ajan ja paikan illuusion tasolla moninaisilta ei pitäisi olla yllättävää, ottaen huomioon että nähdään maailma, jossa sama Energia ottaa paitsi erilaisten ihmisten, myös muita lukemattoman erilaisia muotoja galakseista kissanpentuihin. Ei galaksit tai kissanpennutkaan tarvitse egoa ollakseen mitä ovat, ja toisistaan eroavia.

"Joka itsensä korottaa, se alennetaan."

Kyseisen lauseen sanoja myös sanoi itse olevansa Jumalan poika ja yhtä Jumalan kanssa. Alennetaan?

Lämmin kiitos sinulle Mystikko. Osaat vastata todella hyvin. Olen myös helpottunut noista antamistasi tiedoista, ja kiitollinen niin omasta kuin heidänkin puolestaan, jotka näitä tietoja etsivät ja mahdollisesti tästä ketjusta niihin vastaukset löytävät. <3

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos sinulle Mystikko. Osaat vastata todella hyvin. Olen myös helpottunut noista antamistasi tiedoista, ja kiitollinen niin omasta kuin heidänkin puolestaan, jotka näitä tietoja etsivät ja mahdollisesti tästä ketjusta niihin vastaukset löytävät. <3

Etsikää itse totuutta ja vastauksia Raamatusta. Internetin keskustelupalstat ovat täynnä eksyttäjiä ja vääriä profeettoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lämmin kiitos sinulle Mystikko. Osaat vastata todella hyvin. Olen myös helpottunut noista antamistasi tiedoista, ja kiitollinen niin omasta kuin heidänkin puolestaan, jotka näitä tietoja etsivät ja mahdollisesti tästä ketjusta niihin vastaukset löytävät. <3

Etsikää itse totuutta ja vastauksia Raamatusta. Internetin keskustelupalstat ovat täynnä eksyttäjiä ja vääriä profeettoja.

Noin Mystikkokin ajatteli aikoinaan, kunnes jatkoi tutkimuksia ja sai lopulta ymmärtää asiat laajemmin.

Olen tosi helpottunut ja onnellinen siitä, kun Mystikko kertoi, että voimme tavata läheisemme kuoleman jälkeen. Kiitos. :)

Onko oikotietä onneen, jos vaikkapa haluaisin osata puhua ja kirjoittaa englantia täydellisesti? Tai laajentaa suomen kielen sanavarastoani? Jos ei nappaa yhtään treenata, onko mahdollista manifestoimalla kehittyä? Mites tuo afantasia, onko siitä mahdollista päästä eroon? Oikeastaan tekisi mieli poistua koko pallolta, ei kiinnosta vi.tun vertaa palloillu täällä enää, en tiedä onko koskaan kiinnostanutkaan. Koko elämä tuntuu olevan vain pakollinen paha.

Onko oikotietä onneen, jos vaikkapa haluaisin osata puhua ja kirjoittaa englantia täydellisesti? Tai laajentaa suomen kielen sanavarastoani? Jos ei nappaa yhtään treenata, onko mahdollista manifestoimalla kehittyä? Mites tuo afantasia, onko siitä mahdollista päästä eroon? Oikeastaan tekisi mieli poistua koko pallolta, ei kiinnosta vi.tun vertaa palloillu täällä enää, en tiedä onko koskaan kiinnostanutkaan. Koko elämä tuntuu olevan vain pakollinen paha.

Onko oikotietä onneen, jos vaikkapa haluaisin osata puhua ja kirjoittaa englantia täydellisesti? Tai laajentaa suomen kielen sanavarastoani? Jos ei nappaa yhtään treenata, onko mahdollista manifestoimalla kehittyä? Mites tuo afantasia, onko siitä mahdollista päästä eroon? Oikeastaan tekisi mieli poistua koko pallolta, ei kiinnosta vi-.tun vertaa palloillu täällä enää, en tiedä onko koskaan kiinnostanutkaan. Koko elämä tuntuu olevan vain pakollinen paha.

Onko oikotietä onneen, jos vaikkapa haluaisin osata puhua ja kirjoittaa englantia täydellisesti? Tai laajentaa suomen kielen sanavarastoani? Jos ei nappaa yhtään treenata, onko mahdollista manifestoimalla kehittyä? Mites tuo afantasia, onko siitä mahdollista päästä eroon? Oikeastaan tekisi mieli poistua koko pallolta, ei kiinnosta vï.tu&n vertaa palloillu täällä enää, en tiedä onko koskaan kiinnostanutkaan. Koko elämä tuntuu olevan vain pakollinen paha.

Onko mahdollista manifestoida laaja englannin- ja suomenkielinen sanavarasto ja hallita kielioppiasiat ilman pänttäämistä ja opiskelua?

Kuinka pitkälle on mahdollista muokata omaa kehoa manifestoimalla? Voiko muuttaa luonnollista hiusten väriä, pidentää hampaita ja uudelleenkasvattaa kiilteen, kasvattaa rintoja, muuttaa luuston rakennetta jne?

Vierailija kirjoitti:

Onko mahdollista manifestoida laaja englannin- ja suomenkielinen sanavarasto ja hallita kielioppiasiat ilman pänttäämistä ja opiskelua?

Kuinka pitkälle on mahdollista muokata omaa kehoa manifestoimalla? Voiko muuttaa luonnollista hiusten väriä, pidentää hampaita ja uudelleenkasvattaa kiilteen, kasvattaa rintoja, muuttaa luuston rakennetta jne?

Valaistumisen jälkeen nuo kaikki saattaa onnistua, ainakin osin.