Lapsiperheelliset: mitä ajattelette kun luette velojen kuvausta lapsivapaasta arjesta..?

Mä en käsitä, miten jotkut lapsettomat tuntuu niputtavan kaikki lapsiperheet samaan nippuun. Lapsiperheitä on erilaisia. Mulla on yksi lapsi joka on aina ollut tosi rauhallinen, alkukuukausien koliikkien jälkeen ei ole valveilla ollessa itkenyt tai riehunut. Lapsi on temperamentiltaan rauhallinen ja mm.9kk ikäisenä huvitti itseään kääntelemälä sanomalehden sivuja. Se ääni mikä kääntyvästä lehdestä tuli, kiinnosti. Ei ole koskaan vetänyt pöydiltä mitään, on ollut hymyilevä tarkkailija. On uskonut "ei" sanan, ei härnää muita lapsia ja jakaa lelujaan. Päiväkodissa hoitajat on tykänneet kun lapsi on aina halailemassa ja pyytää muita leikkiin. On valittu luokassa kivoimmaksi kaveriksi koska on oikeudenmukainen. Meillä ei ole kotona ollut paskaista ja ainoa joka meillä riehuu, olen minä koska mulla on räjähtävä temperamentti.

Nyt kun lapsi on iso, häntä ahdistaa käydä joidenkin kavereiden luona joissa pieniä sisaruksia. Lapsi rakastaa edelleen hiljaisuutta ja rutiineja, iltasatua luettiin (sama kirja) ekat 8v ja sen jälkeen lukenut itse. Askartelee, puuhastelee ja tekee bucket list-tyyppisiä juttuja vihkoihinsa. Muakin ahdistaa käydä perheissä missä paljon pieniä lapsia joilla ei ole mitään kontrollia tai tekemistä, roikkuvat äidissä koko ajan, huutavat ja tappelevat. En halunnut kuin yhden lapsen, ja lapsi on silti sosiaalinen ja hällä tosi paljon kavereita.

Siksi ärsyttää ihmiset jotka kuvittelevat että kaikki lapsiperheet ovat samanlaisia ja nauttivat lasten äänistä ja keskeyttämisistä. Ei se äidistäkään ole kivaa, kun ei voi ystävän kanssa jutella kun kaksi roikkuu jalassa ja kolmas leikkii sohvalla miekkailijaa. Mä olin just pari yötä kaverilla jolla lapsia, ja meinasin tulla hulluksi. Ruokailu oli yhtä meteliä, sotkemista. Kun teet yhden ruuan niin heti pitää suunnitella toista, yhdellä allergia ja toinen laktoositon, omat mukit, paikat ja kupit ja hirveä riita jos joku toisen paikalla.

Astianpesukone pyörii kahdesti päivässä, kodinhoitohuoneessa koko ajan pyykkejä ja vessassa korokkeita ja lasten leluja pöntössä. Ja kaveri on supermutsi joka tekee kaikkensa lapsille, ei korota ääntään ikinä ja lapset ovat hyvätapaisia vieraille (mä oon niin tuttu, että uskaltavat kiukuta).

En mä kestäisi sellaista arkea, tulisin hulluksi. Mutta silti olen "lapsiperhe" ja rakastan arkea lapsen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vela edes kertoo arjestaan,kun lapselliperheellinen kuitenkin on joskus itsekin ollut lapseton ja tietää mitä se lapseton arki on. 

Yksikään joka väittää että "lapset eivät estä mitään, olen ihan yhtä vapaa kuin lapsettomana" ei enää muista millaista on lapseton elämä. Ne ajat vaan ilmeisesti häipyvät mielestä, kun ihminen tottuu lapsiperheen härdelliin ja jatkuvaan lapsissa (vähintään henkisesti) kiinni olemiseen.

Lapsia HALUNNUT ei myöskään todennäköisesti voi edes kuvitella, millaista on lapsia HALUAMATTOMAN elämä. Ihan niinkuin yrittäisi verrata vaikka oravanpyörästä vapaaehtoisesti hypänneen nuoren mielenmaisemaa sellaiseen, joka sinnikkäästi yrittää vuosi toisensa jälkeen lääkikseen. Kyllä, kumpikaan ei opiskele, mutta hyvin todennäköisesti jälkimmäinen kuvaa ennen lääkikseen pääsemistä viettämiään vuosia ihan eri lailla kuin ensimmäinen, joka kulkee vihellellen lammen rannalla oljenkorsi suussa.

Miten niin en voi kuvitella. Elin ilman lapsia, haluamatta lapsia kunnes jossain vaiheessa päätin kuitenkin hankkia lapsia. Velalla ei niitä lapsia kuitenkaan ole, joten hän ei ole kokenut millaista on elää perheessä. Kyse on kahdesta eri elämäntilanteesta, joista toinen ihminen on kokenut molemmat, toinen vain ensimmäisen.

Vierailija kirjoitti:

Tämä koskee toki muitakin kuin vela-juttuja - siis aivan kaikkia muitakin juttuja, joissa itseä (piilo)kehutaan ja toisten valintoja (piilo)arvostellaan. Mutta pakko se on sanoa, että tämän palstan lukuisien vela-aktivistien omahyväisyys ja suoraan sanottuna ääliömäinen ennakkoluuloisuus perhe-elämää kohtaan on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että heikompia hirvittää.

Tuo sama koskee kyllä lisääntyneiden suhtautumisesta veloihin.

Mutta se, mikä oikeasti näissä ärsyttää, on tuo kärjistäminen ja niputtaminen. Jos olet vela/perheellinen, et välttämättä tunnista itseäsi näistä kuvauksista. Useimmat velat/perheelliset elävät aivan tyytyväisinä omaa elämäänsä ja antavat toisten elää omaansa, mutta av-palsta saa monen rauhallisen ihmisen näkemään punaista, sillä ei ole mukavaa joutua syytetyksi sellaisesta, mihin on syytön, ja joutua näiden syytösten ja polkan kohteeksi vain oman viiteryhmänsä vuoksi. Ja kas, sota on taas syttynyt. Näinhän ne sodat aina syttyvät... ja jälkeenpäin vain ihmetellään, miten rauhalliset naapurit olivat äkkiä äityneet teurastamaan toisiaan...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vela edes kertoo arjestaan,kun lapselliperheellinen kuitenkin on joskus itsekin ollut lapseton ja tietää mitä se lapseton arki on. 

Yksikään joka väittää että "lapset eivät estä mitään, olen ihan yhtä vapaa kuin lapsettomana" ei enää muista millaista on lapseton elämä. Ne ajat vaan ilmeisesti häipyvät mielestä, kun ihminen tottuu lapsiperheen härdelliin ja jatkuvaan lapsissa (vähintään henkisesti) kiinni olemiseen.

Lapsia HALUNNUT ei myöskään todennäköisesti voi edes kuvitella, millaista on lapsia HALUAMATTOMAN elämä. Ihan niinkuin yrittäisi verrata vaikka oravanpyörästä vapaaehtoisesti hypänneen nuoren mielenmaisemaa sellaiseen, joka sinnikkäästi yrittää vuosi toisensa jälkeen lääkikseen. Kyllä, kumpikaan ei opiskele, mutta hyvin todennäköisesti jälkimmäinen kuvaa ennen lääkikseen pääsemistä viettämiään vuosia ihan eri lailla kuin ensimmäinen, joka kulkee vihellellen lammen rannalla oljenkorsi suussa.

En tiedä onko sinulta mennyt muisti, mutta ei minulta ainakaan. Muistan ihan hyvin ne 10+ vuotta, jotka elimme miehen kanssa vain kahdestaan ja tiedän mikä ero on lapsettomana ja lapsiperheen arkea eläessä. Molemmista jää parhaiten mieleen kaikki positiiviset asiat.

No väitätkö sinä sitten tosissasi että "lapset eivät estä mitään, olen ihan yhtä vapaa kuin lapsettomana"? Että se arki on ihan samanlaista, mutta lapsellisella on vaan ne ihanat lapset siinä rakastamassa? Jos et, niin ethän sä edes ollut sellainen tyyppi jolle viestini osoitin! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä koskee toki muitakin kuin vela-juttuja - siis aivan kaikkia muitakin juttuja, joissa itseä (piilo)kehutaan ja toisten valintoja (piilo)arvostellaan. Mutta pakko se on sanoa, että tämän palstan lukuisien vela-aktivistien omahyväisyys ja suoraan sanottuna ääliömäinen ennakkoluuloisuus perhe-elämää kohtaan on jo saavuttanut sellaiset mittasuhteet, että heikompia hirvittää.

Tuo sama koskee kyllä lisääntyneiden suhtautumisesta veloihin.

Mutta se, mikä oikeasti näissä ärsyttää, on tuo kärjistäminen ja niputtaminen. Jos olet vela/perheellinen, et välttämättä tunnista itseäsi näistä kuvauksista. Useimmat velat/perheelliset elävät aivan tyytyväisinä omaa elämäänsä ja antavat toisten elää omaansa, mutta av-palsta saa monen rauhallisen ihmisen näkemään punaista, sillä ei ole mukavaa joutua syytetyksi sellaisesta, mihin on syytön, ja joutua näiden syytösten ja polkan kohteeksi vain oman viiteryhmänsä vuoksi. Ja kas, sota on taas syttynyt. Näinhän ne sodat aina syttyvät... ja jälkeenpäin vain ihmetellään, miten rauhalliset naapurit olivat äkkiä äityneet teurastamaan toisiaan...

Hmm, polkan kohteeksi...piti kirjoittaa "pilkan" :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi vela edes kertoo arjestaan,kun lapselliperheellinen kuitenkin on joskus itsekin ollut lapseton ja tietää mitä se lapseton arki on. 

Yksikään joka väittää että "lapset eivät estä mitään, olen ihan yhtä vapaa kuin lapsettomana" ei enää muista millaista on lapseton elämä. Ne ajat vaan ilmeisesti häipyvät mielestä, kun ihminen tottuu lapsiperheen härdelliin ja jatkuvaan lapsissa (vähintään henkisesti) kiinni olemiseen.

Lapsia HALUNNUT ei myöskään todennäköisesti voi edes kuvitella, millaista on lapsia HALUAMATTOMAN elämä. Ihan niinkuin yrittäisi verrata vaikka oravanpyörästä vapaaehtoisesti hypänneen nuoren mielenmaisemaa sellaiseen, joka sinnikkäästi yrittää vuosi toisensa jälkeen lääkikseen. Kyllä, kumpikaan ei opiskele, mutta hyvin todennäköisesti jälkimmäinen kuvaa ennen lääkikseen pääsemistä viettämiään vuosia ihan eri lailla kuin ensimmäinen, joka kulkee vihellellen lammen rannalla oljenkorsi suussa.

Miten niin en voi kuvitella. [b]Elin ilman lapsia, haluamatta lapsia kunnes jossain vaiheessa päätin kuitenkin hankkia lapsia[/b]. Velalla ei niitä lapsia kuitenkaan ole, joten hän ei ole kokenut millaista on elää perheessä. Kyse on kahdesta eri elämäntilanteesta, joista toinen ihminen on kokenut molemmat, toinen vain ensimmäisen.

Eli et ole elänyt velan lapsetonta elämää, vaan sellaisen elämää, joka ei VIELÄ halua lapsia. Et voi tietää millaista on sellaisen ihmisen elämä joka ei KOSKAAN aio hankkia lapsia, koska sinä olet halunnut niitä JOSKUS tulevaisuudessa. Äläkä tule väittämään että "kyllä mä olin vela siihen asti kunnes vauvakuume iski". Paskanmarjat, kukaan joka hankkii lopulta lapsia ei ole niitä aidosti ollut haluamatta - vähintään alitajuisesti siellä päässä on kuitenkin ollut ajatus, että "ehkä joskus". 

No mulle on ihan se ja sama miten itse kukakin elämänsä elää. Ei mun vela-ystävät (2 kpl) mitenkään hehkuta elämäänsä, niinkuin en minäkään omaani. Toinen ystäväni tekee perusduunia ja valittaa lähinnä sen raskautta, miten vie voimat eikä keski-ikäisenä tahdo enää paljon muuta jaksaa. Hän iloitsee kuitenkin kahdesta koirastaan, harrastaa niiden kanssa paljon, käy näyttelyissä ja jossain koulutuksissa ja kokeissa yms..

Toinen on vaativassa työssä ja valittelee kiirettä ja stressiä, mutta kokee kuitenkin työnsä antoisaksi ja elämänsä hyvin tärkeäksi sisällöksi. Vapaa-ajallaan hän hoitelee kolmea kissaansa.

Kummankin parisuhde on tietääkseni melko onnellinen, kummallakin on yksi pahe: tupakointi. Kummallakin on sairauksia ja kremppoja, toinen kärvistelee vaihdevuosissa. Toinen potee ainaista rahapulaa, toisella on erinomainen taloudellinen tilanne. Minusta tuo kuulostaa aika normaalilta keski-ikäisen elämältä, siihen ei vain kuulu lapset.

Aikalailla samanlaiselta kuulostaa muidenkin ystävieni elämä, lisänä vain jo aikuistuvien lasten kuulumiset. Omaa elämääni pidän tietysti kaikkein ihanimpana, kukapa ei pitäisi? Rakastan lapsiani yli kaiken, tietysti, ja he ovat parisuhteen lisäksi elämäni tärkein asia. On hyvin vaikea kuvitella elämää, johon lapseni eivät kuuluisi, se tuntuisi hyvin tyhjältä. Mutta ymmärrän ihan hyvin, että ei kaikilla ole näin, heillä on eri jutut täyttämään elämää ja tekemään siitä ihanaa. Joku nauttii kun ei tarvitse koskaan kantaa täysimääräistä vastuuta toisesta ihmisestä, toinen taas tekee sen mielellään. Joku nauttii perhejoulusta perinteineen, joku toinen taas kun saa olla joulunpyhät ihan rauhassa. Ihan ymmärrettävää.

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät osaa arvostaa mitään mitä on tarjolla ylenpalttisesti. Tykkään elää niukkaa elämää ja nauttia "leivoksista" sopivina annoksina (esim. omasta ajasta).

Vierailija kirjoitti:

Usein todistelu siitä että minun elämäni on onnellisempaa ja vapaampaa lähinnä huvittaa. Samalla tavalla huvittaa myös "lapsellisten" todistelu siitä että velat eivät tiedä onnellisuudesta mitään.

Mitä noista velakeskusteluista muistan, niin mun mielestä kukaan ei ole väittänyt, etteivät velat tietäisi onnellisuudesta mitään. Varmasti tietävät, mutta omien lasten ja lastenlasten tuomasta onnellisuudesta he eivät tiedä. Se että itse joskus on ollut lapsi,  tai että on siskonlapsia tai kummilapsia, ei ole lähimainkaan sama asia.

Ajattelen tuosta vapaudesta ja vastuusta melko eri tavalla kuin ne, jotka sanovat että elämä ei ole vapaata ilmankaan lapsia. Itse en ole vielä päättänyt haluanko lapsia. Esimerkiksi Suomen lakia minun ei ole pakko noudattaa jos muutan ulkomaille. Lasten kanssa en ikinä haluaisi muuttaa pois Suomesta, koska vastuuni olisi ajatella heidän parastaan ja ajattelen Suomen olevan paras mahdollinen paikka lapsille. Näin ollen lapsettomana en ole velvollinen noudattamaan Suomen lakia mutta vanhempana tuo velvollisuus on kiinteä osa velvollisuutta ajatella valinnoissa lapsen parasta.

Lapsettomana minun ei myöskään tarvitse elää "samanlaista arkea" kuin lapsiperheiden. Voin hankkiutua sellaiseen tilanteeseen jossa teen kahta työtä puoli vuotta ja olen vaikka sirkusleirille puoli vuotta. Tai tehdä todella vähän töitä ja elää hyvin vaatimatonta elämää. Lasten parhaaksi on, että arki on säännöllistä ympäri vuoden ja heidän ei tarvitse kokea perhettään erityisen köyhäksi.

Suurin osa ihmisistä ei tällaisia erikoisia valintoja elämässään, mutta heillä kaikilla on periaatteessa vapaus niihin. Sitähän vapaus tarkoittaa että on mahdollisuus valita toisin eikä sitä että valitsee toisin. Tällä hetkellä koen että halutessani voisin tehdä lähes mitä vain elämässäni enkä ole varma haluanko luopua siitä lasten vuoksi, vaikka lopulta elänkin juuri nyt melko tavanomaista arkea johon lapset hyvin sopisivat. Koen kytevää tarvetta tehdä isoja muutoksia elämässäni ja halauan olla vapaa tekemään niitä, jos joku päivä huomaan että nyt haluan todella muuttaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Usein todistelu siitä että minun elämäni on onnellisempaa ja vapaampaa lähinnä huvittaa. Samalla tavalla huvittaa myös "lapsellisten" todistelu siitä että velat eivät tiedä onnellisuudesta mitään.

Mitä noista velakeskusteluista muistan, niin mun mielestä kukaan ei ole väittänyt, etteivät velat tietäisi onnellisuudesta mitään. Varmasti tietävät, mutta omien lasten ja lastenlasten tuomasta onnellisuudesta he eivät tiedä. Se että itse joskus on ollut lapsi,  tai että on siskonlapsia tai kummilapsia, ei ole lähimainkaan sama asia.

Tuolla perusteella myöskään sellaiset ihmiset eivät tiedä lasten tuomasta onnesta mitään, jotka eivät vain ole saaneet lapsia. Hekään eivät siis tiedä mistä jäävät paitsi, joten kuinka he voivat olla onnettomia siitä. Yhtä hyvin voit sanoa heille että heidän kokemuksensa perustuu luuloihin ei tietoon. Samalla logiikallahan velatkin vertaavat omaa elämäänsä kuviteltuun kokemukseen vanhempana elämisestä. Toiset vain tulevat siihen tulokseen että ovat onnellisempia ilman lapsia ja toiset että onnettomampia. Vai onko lapsettomiksi jääneille annettu taivaasta tuo tieto siitä millainen onni omat lapset ovat?

Toisilla ihmisillä on hyvä kyky eläytyä ja samaistua sellaisiin kokemuksiin joita eivät itse ole kokeneet ja toisilla huono. Laidasta laitaan löytyy varmasti sekä veloista että meistä vanhemmista. Ei minulle ainakaan ole tullut yllätyksenä millainen onni omat lapset ovat vaikka enn tietenkään sitä ollut voinut kokea ennenkuin lapset hankin. Samoilla tiedoilla olisin voinut päätyä olemaan hankkimatta lapsia eli päätyä velaksi eikä tuo ymmärrys lasten tuomasta onnesta olisi päästäni mihinkään hävinnyt.

Mikseivät velat ole nyt elämässä sitä rikasta, vapaata elämäänsä vaan nyhjäävät palstalla vänkäämässä? Ap kysyi vanhempien mietteistä ja täällä joku pistää jokaisen kommentin kanssa hanttiin, vaikka ei pyydetty. Ei ihme, että ketjuja poistetaan...

Vierailija kirjoitti:

Mikseivät velat ole nyt elämässä sitä rikasta, vapaata elämäänsä vaan nyhjäävät palstalla vänkäämässä? Ap kysyi vanhempien mietteistä ja täällä joku pistää jokaisen kommentin kanssa hanttiin, vaikka ei pyydetty. Ei ihme, että ketjuja poistetaan...

P.S. Joku taisi jo aiemmin mainitakin, että palsta täyttyy velojen hehkuttamisketjuista yleensä aina viikonloppuisin. Mielenkiintoista.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen tuosta vapaudesta ja vastuusta melko eri tavalla kuin ne, jotka sanovat että elämä ei ole vapaata ilmankaan lapsia. Itse en ole vielä päättänyt haluanko lapsia. Esimerkiksi Suomen lakia minun ei ole pakko noudattaa jos muutan ulkomaille. Lasten kanssa en ikinä haluaisi muuttaa pois Suomesta, koska vastuuni olisi ajatella heidän parastaan ja ajattelen Suomen olevan paras mahdollinen paikka lapsille. Näin ollen lapsettomana en ole velvollinen noudattamaan Suomen lakia mutta vanhempana tuo velvollisuus on kiinteä osa velvollisuutta ajatella valinnoissa lapsen parasta.

Lapsettomana minun ei myöskään tarvitse elää "samanlaista arkea" kuin lapsiperheiden. Voin hankkiutua sellaiseen tilanteeseen jossa teen kahta työtä puoli vuotta ja olen vaikka sirkusleirille puoli vuotta. Tai tehdä todella vähän töitä ja elää hyvin vaatimatonta elämää. Lasten parhaaksi on, että arki on säännöllistä ympäri vuoden ja heidän ei tarvitse kokea perhettään erityisen köyhäksi.

Suurin osa ihmisistä ei tällaisia erikoisia valintoja elämässään, mutta heillä kaikilla on periaatteessa vapaus niihin. Sitähän vapaus tarkoittaa että on mahdollisuus valita toisin eikä sitä että valitsee toisin. Tällä hetkellä koen että halutessani voisin tehdä lähes mitä vain elämässäni enkä ole varma haluanko luopua siitä lasten vuoksi, vaikka lopulta elänkin juuri nyt melko tavanomaista arkea johon lapset hyvin sopisivat. Koen kytevää tarvetta tehdä isoja muutoksia elämässäni ja halauan olla vapaa tekemään niitä, jos joku päivä huomaan että nyt haluan todella muuttaa elämääni.

Hyvää pohdintaa. Jokainen tekee itselleen sen parhaan elämän omilla valinnoillaan. Kun noita kasikymppisiä on jututtanut, hyvin harva on katunut tekemisiään, enemmän tekemättä jättämisiään. Minusta päätöksiä ja omanlaisia ratkaisuja kannattaa tehdä, joskin lievä harkinta on aina hyväksi. Ja monet valinnat ja elämänmuutokset aiheuttavat hetkellistä hankaluutta, sitäkään ei kannata pelätä. Jäkikäteen ei varmaankaan hehkuta kuinka helppo elämä oli kun sai aina nukkua niin pitkään kuin halusi, enemmän on onnellinen niistä kokemuksista joita hankkiessa on joutunut epämukavuuttakin kokemaan, matkustaa ja asua kehnoissa paikoissa maailman toisella puolella, valvoa aamuyöhön tentteihin lukiessa, yrittää pysyä hereillä jet lagissa Australian upeita maisemien keskellä, etsiä Amerikoissa väsyneenä adaptereita ja seriffin toimistoa auton rekisteröintiä varten, hytkyttää vauvaa uneen umpiväsyneenä - tai kaikkia noita, niinkuin itse olen. Elämättä jäänyt elämä harmittaa eniten, kannattaa mennä aktiivisesti kohti niitä omia unelmia. Ja kuitenkin muistaa, ettei kaikkea voi itse päättää, sattuma näyttelee suurta roolia jokaisen elämässä. Sekin täytyy hyväksyä ja tehdä elämästä paras siihen tilanteeseen johon sattuma on minut heittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Mikseivät velat ole nyt elämässä sitä rikasta, vapaata elämäänsä vaan nyhjäävät palstalla vänkäämässä? Ap kysyi vanhempien mietteistä ja täällä joku pistää jokaisen kommentin kanssa hanttiin, vaikka ei pyydetty. Ei ihme, että ketjuja poistetaan...

Tämä on keskustelupalsta jossa ap ei koskaan voi päättää kuinka keskustelu tulee sujumaan ja hyvä niin. Ei täällä ole kiellettyä sanoa sellaisia asioita, mitä ei ole tähän ketjuun pyydetty. Sellaiset keskustelut jotka halutaan pitää täysin vanhempien keskinäisinä seläntaputtelupiireinä kannattaa käydä jossain, missä on vain vanhempia paikalla.

Vierailija kirjoitti:

Mikseivät velat ole nyt elämässä sitä rikasta, vapaata elämäänsä vaan nyhjäävät palstalla vänkäämässä? Ap kysyi vanhempien mietteistä ja täällä joku pistää jokaisen kommentin kanssa hanttiin, vaikka ei pyydetty. Ei ihme, että ketjuja poistetaan...

Miksi te mammat ette ole viettämässä sitä ihanan rikasta ja rakasta elämää mahtavien lastenne kanssa, vaan nyhjäätte palstalla vänkäämässä? Eikö ne lapset olekaan niin rakkaita, kun palsta vie niistä voiton?

Kukin taaplatakoon tyylillään. "Keskusteleminen" siitä mikä on parasta (=ilkeily, väittely, paremman esittäminen) on turhaa puolin ja toisin. Koko termi "vela" on typerä eikä kerro yksilöstä mitään. Samoin ei kerro myöskään se lapsen teko. Nämä ovat asioita, jotka kiinnostavat eniten porvoolaisia.

Vierailija kirjoitti:

En paljon mitään. Minulle sellainen elämä olisi tyhjää ja vailla tarkoitusta. Ymmärrän, että se on heille sitä mitä he haluavat ja hyvä niin.

Ajattelen pitkälti just näin. Jos olet tyytyväinen, olet tyytyväinen. Minä olen ja uskon, että vela voi olla.

Minä olen valinnut näin (ja olin onnekas, kun sain lapsia). Olen heidän vuokseen jostain toki luopunut, mutta toisaalta päivittäin saan niin paljon, että en ikinä vaihtaisi pois.

Minä koen myös vahvasti, että perhesiteet ja perheeltä saatu ja annettu rakkaus on täysin omaa laatuaan. Minulle sitä ei korvaa mikään, eivät ystävät tai muu suku. Tämä rakkaus ja sen voima on minulle enemmän kuin mitä elämä ja vaikkapa kokemukset voivat koskaan tarjota.

Vierailija kirjoitti:

Mä en käsitä, miten jotkut lapsettomat tuntuu niputtavan kaikki lapsiperheet samaan nippuun. Lapsiperheitä on erilaisia. Mulla on yksi lapsi joka on aina ollut tosi rauhallinen, alkukuukausien koliikkien jälkeen ei ole valveilla ollessa itkenyt tai riehunut. Lapsi on temperamentiltaan rauhallinen ja mm.9kk ikäisenä huvitti itseään kääntelemälä sanomalehden sivuja. Se ääni mikä kääntyvästä lehdestä tuli, kiinnosti. Ei ole koskaan vetänyt pöydiltä mitään, on ollut hymyilevä tarkkailija. On uskonut "ei" sanan, ei härnää muita lapsia ja jakaa lelujaan. Päiväkodissa hoitajat on tykänneet kun lapsi on aina halailemassa ja pyytää muita leikkiin. On valittu luokassa kivoimmaksi kaveriksi koska on oikeudenmukainen. Meillä ei ole kotona ollut paskaista ja ainoa joka meillä riehuu, olen minä koska mulla on räjähtävä temperamentti.

Nyt kun lapsi on iso, häntä ahdistaa käydä joidenkin kavereiden luona joissa pieniä sisaruksia. Lapsi rakastaa edelleen hiljaisuutta ja rutiineja, iltasatua luettiin (sama kirja) ekat 8v ja sen jälkeen lukenut itse. Askartelee, puuhastelee ja tekee bucket list-tyyppisiä juttuja vihkoihinsa. Muakin ahdistaa käydä perheissä missä paljon pieniä lapsia joilla ei ole mitään kontrollia tai tekemistä, roikkuvat äidissä koko ajan, huutavat ja tappelevat. En halunnut kuin yhden lapsen, ja lapsi on silti sosiaalinen ja hällä tosi paljon kavereita.

Siksi ärsyttää ihmiset jotka kuvittelevat että kaikki lapsiperheet ovat samanlaisia ja nauttivat lasten äänistä ja keskeyttämisistä. Ei se äidistäkään ole kivaa, kun ei voi ystävän kanssa jutella kun kaksi roikkuu jalassa ja kolmas leikkii sohvalla miekkailijaa. Mä olin just pari yötä kaverilla jolla lapsia, ja meinasin tulla hulluksi. Ruokailu oli yhtä meteliä, sotkemista. Kun teet yhden ruuan niin heti pitää suunnitella toista, yhdellä allergia ja toinen laktoositon, omat mukit, paikat ja kupit ja hirveä riita jos joku toisen paikalla.

Astianpesukone pyörii kahdesti päivässä, kodinhoitohuoneessa koko ajan pyykkejä ja vessassa korokkeita ja lasten leluja pöntössä. Ja kaveri on supermutsi joka tekee kaikkensa lapsille, ei korota ääntään ikinä ja lapset ovat hyvätapaisia vieraille (mä oon niin tuttu, että uskaltavat kiukuta).

En mä kestäisi sellaista arkea, tulisin hulluksi. Mutta silti olen "lapsiperhe" ja rakastan arkea lapsen kanssa.

Mutta olisit voinut saada aivan toisenlaisen lapsen, lapsen, joka on vilkas, tempperamenttinen, äänekäs ja rakastaa riehumista. Valitsit lapsiperhe-elämän, mutta et sitä, millaisen lapsen saat. On ihan sattumankauppaa millainen lapsi sieltä tulee. Sinäkin aikoinasi otit tietoisen riskin, jossa olisit voinut menettää rauhallisen elämäsi.

Täällä on puhuttu paljon onnellisuudesta. En ole ollenkaan varma, onko lasten tuomat huippukokemukset rakkaudesta ja onnellisuudesta hintansa arvoisia. Suurin osa päivästä ja elämästä on sitä perushuoltoa, rutiineja, huolehtimista ja murehtimista, valvottuja öitä tai menetettyjä parisuhdeviikonloppuja rennon seuran ja hyvän seksin parissa. Rakastan toki lapsiani, kaikkia kolmea, mutta usein tuntuu siltä, että ne ottavat enemmän kuin antavat. Jos minulla olisi yksi rauhallinen lapsi ja hyvä tukiverkosto, tuskin ajattelisin samalla tavalla, vaan voisin siinä tapauksessa poimia rusinat sekä lapsiperhe- että velaelämästä. 

Minulla itselläni on oikeastaan kaikkea: kiinnostava ura tutkijana alalla, jota kohtaan tunnen suorastaan intohimoa; paras mahdollinen koti, joka tuntuu kodilta; puoliso, johon rakastun yhä uudelleen vielä vuosienkin jälkeen; mielekkäitä harrastuksia (pl. AV, joka on ennemminkin pahe); laaja ja rikas sosiaalinen piiri...

Ja sitten ne lapset. Kaksi upeaa, erilaista ihmislasta, jotka sain aika nuorena. Olen ollut hyvä vanhempi - lisäksi lasten harrastukset ym. tuottavat minulle yhtä lailla iloa kuin omani. Raskastakin on ollut, mutta olen ottanut sen enemmän haasteena enkä hukannut elämäniloani. Lapset ovat opettaneet minulle sellaisia hyväksymisen ja suvaitsemisen taitoja, joita en olisi muuten välttämättä koskaan saanut. Odotan ja toivon kovasti, että välini lapsiini säilyisi läheisenä vielä heidän muuttaessaan pois kotoa (mikä tapahtunee ihan näinä vuosina).

Tämä on minun elämäni ja se on hyvä juuri tällaisena. Jos joku toinen ei halua lapsia, niin ei niitä silloin tietenkään kannata saada. Palstavelojen höpinöitä pidän oikeastaan huvittavina, koska tuntemani vapaaehtoislapsettomat ovat useimmat lempeitä, hyväntahtoisia ja lapsirakkaita ihmisiä, jotka eivät tuo lapsettomuuden iloa ilmi samalla tavalla lapsiperheisiin kohdistuvan negaation kautta, kuin palstalla tehdään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikseivät velat ole nyt elämässä sitä rikasta, vapaata elämäänsä vaan nyhjäävät palstalla vänkäämässä? Ap kysyi vanhempien mietteistä ja täällä joku pistää jokaisen kommentin kanssa hanttiin, vaikka ei pyydetty. Ei ihme, että ketjuja poistetaan...

Tämä on keskustelupalsta jossa ap ei koskaan voi päättää kuinka keskustelu tulee sujumaan ja hyvä niin. Ei täällä ole kiellettyä sanoa sellaisia asioita, mitä ei ole tähän ketjuun pyydetty. Sellaiset keskustelut jotka halutaan pitää täysin vanhempien keskinäisinä seläntaputtelupiireinä kannattaa käydä jossain, missä on vain vanhempia paikalla.

Miksi velat sitten kitisevät kritiikistä? Menkööt velapalstoille keskustelemaan, täällä on myös perheellisiä paikalla ja tottakai heilläkin on oikeus osallistua vela-keskusteluun.