Suomalaisia mandela efekti juttuja!
Itse en sinällään kokonaan usko tuohon vaikka jännältä kuullostaa,mutta oletteko te kohdanneet tälläsiä asioita täällä Suomessa jotka muistatte olevan toisin ennen?
Kommentit (403)
Kertokaaa mitä ootte kokeneet huomanneet
Juuri äsken näin otsikon jossa Pepe Willberg ja vaimonsa ovat lihoneet koronan seurauksena. Olen hyvin hämmästynyt koska luulin Pepen kuolleen jo pari vuotta sitten! Muistan jonkinlaisia uutisiakin tästä!
Onko muilla samaa käsitystä asiasta?
Kirjoitusasut ovat Mandela-efektin kulmakiviä, mutta ikävä kyllä eivät ole kovin oleellisia.
Kirjoitusasun muistaa, eikä sanaa lue yhtä tarkkaan kun se on tuttu.
Siksi sitten yhtäkkiä vaikuttaa että se kirjoitetaankin ihan eri tavalla, koska silmä ei ole erottanut pitkään aikaan erillisiä kirjaimia.
Mandela-efektiin uskon kylläkin, tuo kirjoitusasu ei vain ole kovin uskottava "oire", ja hyvin kulttuuri/kielisidonnainen.
Onko kenelläkään sellaista muistoa, että Mustaleima Emmental olisi ollut ennen oikeasti vahva ja kova juusto? Nyt se maku on jotain ihan muuta, lällyä.
Muistan että hallistus puheli keväällä että on loppurutistuksen aika, ja sitten korona-rajoituksista luovutaan.
Muistaako joku muu? Sillä nykyään tälle vain tuhahdetaan
Muistan lapsuudesta yhden sellaisen vanha ja paksun puun, jonka alla vietin usein aikaa. Yhtenä päivänä kävin katsomassa puuta. Se oli vaihtanut paikkaa. Pelottavaa.
Transformati kirjoitti:
dfgsdfsdg kirjoitti:
Transformati kirjoitti:
Morpheus ei ole koskaan sanonut nykyisessä aikajanassa kuuluisaa repliikkiä Matrix-leffassa:
"What if I told you everything you...." Tämän repliikin loppua en muista tarkkaan mutta se meni jotenkin näin: "..everything you have been taught is a lie".Kyllähän hän sen sanoo ja on aina sanonut. Helppohan tuo on tarkistaa, kun hankit leffan jostain käsiisi.
Tästä on kirjoiteltu paljon ME-foorumeilla ja ko. lausahdusta ei todellaan enää löydy leffasta. Osa skeptikoista väittää, että ihmiset vaan muistavat väärin, että tällainen lausahdus olisi ollut olemassa ja että se on vaan populääri-meemi. Itse muistan sen olleen alkuperäisessä leffassa, vaikka en ole kylläkään katsonut leffaa varta vasten uudelleen tämän tarkistaakseni.
Joo, on paljon todennäköisempää että koko universumi on tehnyt jonkun aikamatka-ulottuvuus-sekamelskatempun, kuin se, että ihmisten muisti toimisi hassusti.
ME-pösilöiden foorumit ovat suunnilleen yhtä järkeviä kuin kummitusjuttuja kertovien lasten tarinat.
Vierailija kirjoitti:
Muistan että hallistus puheli keväällä että on loppurutistuksen aika, ja sitten korona-rajoituksista luovutaan.
Muistaako joku muu? Sillä nykyään tälle vain tuhahdetaan
Joo, ihan kreisiä mandela efektiä, kuinka pandemianvastainen strategia elää tilanteen muuttuessa ja tietojen tarkentuessa.
Aivan kiistaton todiste siitä, että on tapahtunut ekstramultidimensionaalinen siirtymä joka on saanut ihmisten mielissä aikaan xyzzy-shiftauksen.
Tästä on paljon juttua netissä, kannattaa lukea itse eikä uskoa mitä valtamedia sanoo
Mandela-efekti on aikamme kiistattomin todiste globaalin eliitin mielenhallinnasta
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitusasut ovat Mandela-efektin kulmakiviä, mutta ikävä kyllä eivät ole kovin oleellisia.
Kirjoitusasun muistaa, eikä sanaa lue yhtä tarkkaan kun se on tuttu.
Siksi sitten yhtäkkiä vaikuttaa että se kirjoitetaankin ihan eri tavalla, koska silmä ei ole erottanut pitkään aikaan erillisiä kirjaimia.
Mandela-efektiin uskon kylläkin, tuo kirjoitusasu ei vain ole kovin uskottava "oire", ja hyvin kulttuuri/kielisidonnainen.
Vaatiiko Mandela-efekti jotain erityistä uskomista?
Eikö sen olemassaolo ole melko hyvin todistettu, ja syyksi arveltu ihmisten muistin toimintaa suhteessa joihinkin sukupolvikokemuksiin.
Ei siihen tarvitse mitään uuga buugaa ja alieneita.
Ettekö muista vuoden 2001 leffaa 51st State?
Vinkki: leffam nimi viittaa vitsillä siihen, että normaalien 50 osavaltion lisäksi olisi vielä yksi. Leffan nimestä nousi kohu.
52 osavaltiota ei ole koskaan ollut. Leffan nimessä ei olisi mitään järkeä.
Vierailija kirjoitti:
"ja siihen liittyvät kokemukset, jotka on tätä päivää"
Yks kinasteltu efekti liittyy lastenohjelmaan "Looney tunes/toons" (Se on siis Looney Tunes) Mulla ei ole tästä muistoja ja pidän aika yhdentekevänä kumpi se on ollut. Luin kuitenkin jonkun keskustelun aiheesta, ja siellä myös selitettiin hyvin miksi tää on helppo muistaa väärin.
Nnoh hiukan tän jälkeen olin kävelemässä bussipysäkiltä työpaikalle, niin mun eteen ajaa pyöräilijä, jonka ohajustangosta roikkuu kangaskassi, jossa on tän ko lastenohjelman logo (teksti ja ainakin puttepossun kuva) peittäen kassin etupuolen. Pyöräilijä hoippuroi ylämäkeä kun yritän katsoa että mitä siinä lukee, mutta kassi on sellaisessa asennossa, jossa näen jälkimmäisestä sanasta T ja S, siis ihan sama mitä siinä luki, mutta hassua kuinka JUURI ne kirjamet mistä kinasteltiin on multa siinä kassissa peitossa. T???S Mietin jopa hetken aikaa että pysäytän pyöräilijän että saanko katsoa tuota kuvaa, mutta päädyn vaan katselemaan perään toivoen että se liikahtaisi vähän eri asentoon että näkyis edes yks kirjain lisää. :D
Yksittäisenä tapauksena voi tän kuitata sattumalla, mut voi kun on paljon hauskoja sattumia ihmisten elämä täynnä!
Väärä muistikuva (Looney Toons) johtuu siitä, että 90 luvulla oli näiden hahmojen taaperoversioista kertova piirretty Tiny Toons. Looney oli Tunes ja Tiny oli Toons.
Suomalaisten urheiluhullujen valemuisto: "jääkiekon MM-kisoissa 1986 Suomi johti pronssimitalin ratkaisevaa viimeistä ottelua Ruotsia vastaan viimeisessä erässä 4-1 ja sitten Ruotsi tuli tasoihin".
Todellisuudessa kyseessä ei ollut turnauksen viimeinen ottelu vaan toiseksi viimeinen ottelu.
Hetkonen! Tuohan on aikaisemmin ollut mandolin-efekti? Koska muutos tapahtui?
Vierailija kirjoitti:
Juuri äsken näin otsikon jossa Pepe Willberg ja vaimonsa ovat lihoneet koronan seurauksena. Olen hyvin hämmästynyt koska luulin Pepen kuolleen jo pari vuotta sitten! Muistan jonkinlaisia uutisiakin tästä!
Onko muilla samaa käsitystä asiasta?
Eikös Pepe ole vakiesiintyjänä jossakin parhaillaan tai vasta tulleessa musiikkiohjelmissa? Ollut enemmän esillä parin viime vuoden aikana kuin kymmenenä edeltävänä vuotena.
Uusin kotimainen Mandela efekti on Mielensäpahoittajaa näytelleen Antti Litjan viime öinen kuolema. Mä ja tuttuni muistetaan että hän kuoli ainakin jo vuosi sitten.
Anteeksi että vastaan vanhaan ketjuun mutta tänään tuli yksi esimerkki olen aina muistanut että Sabina Särkkä olisi Sabrina.
Onni-Emil Siekkinen
Pulttiboisissa se "asianhoitotoimisto" jossa naamaripäinen Kalliala kehottaa Peteliuksen esittämää neuvotonta miestä menemään Pärnäsen korjaamolle. Kun olin lapsi, seurasin sarjaa hyvin tiiviisti (2004-2005). Monta "asianhoitotoimisto"-sketsiäkin tuli nähtyä. Olin aivan varma, että ne sketsin hahmot ovat nimeltään Veikko Kikkelsblad ja Olli Kuuppa. Myöhemmin olen katsonut koko sarjan useaan otteeseen alusta loppuun DVD:ltä - ja kyllä ne nimet vain joka kohtauksessa ovat Veikko Kilkenblad ja Olli Kuhta.
Onko joku muu kokenut samanlaista ilmiötä näihin hahmojen nimiin liittyen? Tai Pulttiboisiin muuten? Tuntuu että jotakin muutakin vastaavaa tuohon sarjaan liittyen olen joskus havainnut, nyt en saa päähäni että mitä.
Aivoinfarkti oli joskus aivoinfrakti.
Muutoksia on tapahtunut. Elämme joko sim todellisuudessa tietoisuutemme on siirretty .. kopioitu. Cern. Tai rinnakkaistodellisuus. Tai jotain vielä sinisterimpää.