Millä perusteilla joutui apukouluun joskus -70-80-luvuilla?

Meidän luokalla oli pari lasta, jotka olisivat varmasti hyötyneet apukoulusta, mutta eivät sitten siellä jostain syystä olleet. Muistaakseni molemmilla oli paha lukihäiriö, ja tätä ei opetuksessa huomioitu mitenkään. Varsinkin 5-6 luokkien ope nöyryytti näitä tahalleen, pisti lukemaan ääneen ym. Se oli jotain järkyttävää, se tuskan hiki itsellä kun kuuntelit toisen änkyttämistä ja miltä se hänestä tuntui...

Pari siirtyi kesken koulun apukouluun, varmaan tavallisia äitejä ja isiä heistä tullut.

Minun tätini on ollut ns. apukoulussa -70 luvulla. Siis ala-asteikäisenä. Syy oli se, että oli niin mahdottoman ujo, ettei uskaltanut puhua koulussa opettajalle. Tänäpäivänä voisi ola, että saisi selektiivinen mutismi diagnoosin.

Älyltäännon ihan normaali ja opiskellut normaalin ammatin ja siinä myös työskennellyt ihan normaalisti.

Olen käynyt peruskoulua Itä-Helsingissä, siellä ainakin 70-luvulla tarkkailuluokalla oli näin jälkikäteen ajateltuna ihmisiä, jotka eivät olisi sinne kuuluneet, eli siis monenlaisista erilaisista keskittymis -ja oppimishäiriöistä kärsivät kaikki samalla luokalla, tuntui olevan meno sen mukaista, muistan hiljaisen tytön, joka kyyhötti hiljaa käytävässä ja pojan riehui ja hajotti paikkoja.

Me tavallisella luokalla olevat nörtit ainakin vähän pelättiin tarkkiksen poikia, oli siellä pari tyttöäkin, joita kannatti vältellä.

Olen joskus lukenut ala-asteen apukoulussa käytettyjä mukautetun oppimäärän oppikirjoja. Jostain syystä jäi mieleen se, kun viidennellä luokalla opetettiin ihmisen biologiaa ja myös lisääntymistä. Apukoulun kirjassa kerrottiin, että naisilla on munasoluja ja sitten tehtävänä piirtää mallista munasolu. Sen jälkeen kerrottiin että miehillä on siittiöitä ja tehtävänä oli piirtää (mallista) siittiön kuva. Jotenkin herttaista! :D

Apukouluun (myöhemmin EMU jne.) päätyivät vain eri tavoin selkeästi kehitysvammaiset. Vakavimmat tapaukset olivat tietenkin keskuslaitoksissa. Jos oli "tavallisia" oppimisen tai ylipäätään elämisen poikkeamia, joita nykyään ahkerasti diagnosoidaan mitä hienoimmilla nimillä, niin nämä olivat tavallisissa luokissa ja saivat tavallista opetusta ja olivat tavallisten ikäistensä kanssa. No, yläasteella moni ehkä otti kielistä ja matikasta suppeimmat tasokurssit, mutta muuten.

Mitä tuli näistä viimeksimainituista, joiden otsaan koulu ei lyönyt erityisleimaa? Muurareita, taksikuskeja, suutareita, yh-äitejä, autokauppiaita, lääkäreitä, virkamiehiä, vääpeleitä...

Siihen aikaan koululaitos ei syrjäyttänyt heti kättelyssä.

Eräs vanha ystäväni kävi apukoulun 1990-luvulla. Hänellä on hiukan normaalia alhaisempi ÄO, mutta hyvin on hänkin elämässään pärjännyt; opiskeli taannoin lähihoitajaksi ja osti avomiehensä kanssa talon. Hänen pikkusiskonsa oli myös apukoulussa selektiivisen mutismin, puhevian ja oppimisvaikeuksien takia. Heidän vanhempansa ovat hiukan, no, yksinkertaisia, joten olisiko älykkyyden taso periytynyt. Mukavia ihmisiä ovat tosin.

Ei pärjännyt tavallisessa luokassa joko käytöksen tai pahojen oppimisvaikeuksien vuoksi. Ei kovin helposti kyllä siirretty. Meidän koulusta siirtyi pari ja kyllä näitä ekat luokat yritettiin tavallisessa koulussa pitää. Oppivelvollisuushan tuli pakolliseksi kaikille vasta 80-luvulla. Sen vuoksi moni ei muista erityislapsia kouluajoiltaan koska näistä iso osa oli vapautettu koulunkäynnistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.

Oli vielä 80-luvulla.

Ei, kyllä ne olivat tarkkailuluokan nimellä. Puheissa on saattanut vilistä vielä apukoulu-termi, mutta ne lakkautettiin jo 50-luvulla.

Kyllä minun kaverini oli apukoulun opettaja vielä 1980-luvulla. Saattoi olla paikkakuntakohtaista, ketkä laitettiin apukouluun. Minun paikkakunnallani he olivat yleensä lievästi kehitysvammaisia tai kärsivät pahoista oppimisvaikeuksista. Tavallisesta lukivaikeudesta kärsivät olivat ihan normaaliopetuksessa, mutta kävivät kerran viikossa erityisopettajan luona.

Tiedän, lisäksi kävin puheterapeutilla r vian takia ja vielä usein tukiopetuksessa. Muista hämärästi että jossain vaiheessa varmaan ekalla luokalla kävin vielä terveyskeskuksessa tekemässä jotain palikkatestejä. Mietin epäiltiinkö että olisin kehitysvammainen tms.

Kävin kuitenkin lukion ja olen tyelämässä. Luulen että 80-luvulla joutui herkästi "ongelma" lapsen kirjoihin jos oli ujompi tai muuten poikkesi muotista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Apukouluja ei ole ollut sitten 50-luvun.

No kyllä ne vaan ihan apukouluja olivat vielä ap:n tarkoittamina vuosikymmeninä.

Ja saman olen huomannut, ne joiden tiedän apukoulussa aikanaan olleen, ovat ihan normaaleja perheellisiä, työssä käyviä ihmisiä, joista ei huomaa mitään "apukoululaisuutta".

Oli vain erityiskouluja ja tarkkailuluokkia. Ihmiset vain puhuivat apukouluista vielä pitkään, mutta se ei ollut virallinen nimi.

Vierailija kirjoitti:

Muisteltiin taannoin vanhojen koulukaverien kanssa peruskouluaikoja ja samalla tuli puheeksi silloiset apukoulut ja niiden kuulumiset, jotka apukoulussa olivat. Ja ihan tavallista "peruselämää" viettivät niiden mukaan, jotka heistä tiesivät.

Tuosta sitten alettiinkin pohtia, mikä oli peruste apukouluun joutumiselle tuohon aikaan. Riittikö, että oli vaikkapa oppimisvaikeuksia jossakin aineessa, "huono" käytös vai miksi sinne jotkut laitettiin? Jos heikkolahjaisuus olisi aina ollut syynä, luulisi sen huomaavan ihmisestä aikuisenakin ja hänen vaikuttavan hieman ns. erilaiselta. Ja nyt ei siis ole kyse nykyajasta, vaan tosiaan takavuosista.

Veljen kummitäti oli opettajana ja reksinäkin itäsuomessa 70 luvulla ja hänelle tulivat romanit vaatimaan, että heidän tytön pitäisi päästä apukouluun. Tytössä ollut mitään vikaa, mutta kuulemma eläkkeen sai helpommin 16 vuotiaana, jos oli apukoulun käynyt.

Täti ei edes ollut mikään rasisti.

Muistan ala-asteelta erään pojan, joka siirtyi apukouluun ihan vaan sen takia, ettei osannut oikein kynää käyttää. Hänen iso veljensä oli siellä myös, he olivat omituinen perhe. Eli siis perustaidot täysin hukassa ja eikun oppimaan elämää.

Sitten yksi poikakaveri yläasteella oli myös apukoulussa. Hänellä oli paha lukihäiriö, on nykyään insinöörismiehiä.

Sitten yksi tuttu mimmi siirtyi myös apukouluun. Tämän päivän tiedoilla, hänellä oli adhd. Melkoinen päiväuneksija..

Hyvinkäällä apukoulussa ei ollut kehitysvammaisia, vaan he olivat harjaantumiskoulussa. Tarkkikset oli sitten villimmille tapauksille.

Up

Apukoululaiset olivat kehitysvammaisia tai muuten heikkolahjaisia, ei sinne kukaan sattumalta joutunut.

Olen käynyt koulun kirkonkylällä, missä oli noin 30 oppilasta per luokka. Lähtökohtaisesti jokainen, joka ei ollut kehitysvammainen, aloitti koulun normaalissa koulussa. Olen alueen ensimmäistä peruskouluikäluokkaa. Peruskouluhan tuli portaittain pohjoisesta etelään päin 70-luvun alussa. Muutamalle peruskoulussa alettiin antaa tukiopetusta, osa siitä hyötyi. Ne, joita sekään ei auttanut, siirtyivät naapurikunnassa olleeseen apukouluun ja sinne tuli lapsia myös läheisestä kaupungista. Eli kyllä oppimisvaikeudet olivat suurin syy ja nimi oli apukoulu. Yksi tapaus, serkkuni luokalta, siirtyi ylivilkkauden takia.

Jos ajattelen omaa luokkaani, kyllä luokallani kävi normaalin koulun tyyppejä, jotka varmasti tänä päivän saisivat diagnoosin ja luokat olivat isoja. Ei siellä ollut edes tilaa kahteen rinnakkaisluokkaan ja jos luokkakoko alkoi paisua liikaa, kyläkoulujen rajalla olevat siirrettiin niihin.

En tiedä näistä kaikkia, mutta muutaman tiedän. Aika tavallisissa duunariammateissa ovat olleet, siivoojana, talkkarina, autokuskina.

Meidän koulussa apukoululaisia olivat kehitysvammaiset, autistit jne. Tarkkailuluokalla taas sopeutumattomat, väkivaltaiset, sosiaaliongelmaiset.

En tiedä, mutta itse olin tarkkailuluokalla. Nykyään työskentelen lääkärinä ja olen kahden lapsen äiti.

Apu-koulu oli vankila jossa ei ollut toivoa päästä takaisin normaaliin elämään. Opettajat pitävät huolen siitä että lapsi pysyy, apu-koulussa ym, muuta, näin saatiin ihmisarvoa alempi taso. TJ.

Yksi sukulainen ei pysynyt matematiikassa muun luokan perässä ja laitettiin apukouluun. Muuta ongelmaa ei ollut ja ihan normaalijärkinen tyyppi kaikin puolin. Äitinsä sanoi, että olisi tarvinnut vain tukiopetusta, mutta opettaja ei sitä jostain syystä halunnut antaa eikä äiti itse muista syistä johtuen jaksanut silloin ns. taistella asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei pärjännyt tavallisessa luokassa joko käytöksen tai pahojen oppimisvaikeuksien vuoksi. Ei kovin helposti kyllä siirretty. Meidän koulusta siirtyi pari ja kyllä näitä ekat luokat yritettiin tavallisessa koulussa pitää. Oppivelvollisuushan tuli pakolliseksi kaikille vasta 80-luvulla. Sen vuoksi moni ei muista erityislapsia kouluajoiltaan koska näistä iso osa oli vapautettu koulunkäynnistä. 

Kyllä oppivelvollisuus tuli jo 1920-luvulla. Mutta monesti erityislapset olivat kokonaan omissa kouluissaan, ja sen vuoksi heitä ei normiluokissa näkynyt.

Apukoulussa olivat ne, jotka olivat kehitysvammaisia, tai joilla oli laajoja oppimisvaikeuksia, eivätkä he pysyneet tavallisen opetuksen tahdissa. Kuitenkin he pystyivät omaan tahtiin oppimaan asioita.

Joukko oli kirjava, mutta siis sellaiset, jotka eivät pärjänneet tavallisessa opetuksessa.

Koulussamme oli pihan toisella puolella apukoulu. Siellä oli vain yksi luokka, jota opetti yksi opettaja. Taisi siellä joskus olla toinenkin opettaja.

Jotkut naureskeli apukoululaisille, ehkä pilkkasikin, mutta suurin osa suhtautui heihin asiallisesti ja joskus juttelimme välitunnilla apukoululaisten kanssa.

Opettajatkin puhuivat meille, että apukoululaisia ei saa pilkata.