Työkaveri varasti muumimukini
Pitkä sepustus, pahoittelen.
Minulla on töissä kahvimukina sininen Rauha-muumimuki, jonka olen joskus kauan sitten saanut lahjaksi silloiselta hyvältä ystävältäni. Työpaikkani on suht pieni toimisto, meitä on yhteensä kahdeksan henkeä. Jokaisella on omat mukit ja niitä pidetään keittiön kuivauskaapissa. Tai siis ne pitävät, jotka pesevät mukinsa, toisilla se on aina pöydällä. Itse kuitenkin pesen omani yleensä päivän päätteeksi ja pistän kaappiin kuivumaan.
Yksi työkaverini meinasi pudottaa silmät päästään, kun joskus näki minkä mukin olin tuonut kahvimukikseni. Sanoi, että kyseessä on vähän arvokkaampi muumimuki ja kyseli, että enkö pelkää että se hajoaa töissä. Sanoin että ei pelota, vaikka onhan sillä vähän tunnearvoa, kun sen olen kerta lahjaksi aikanaan saanut.
Työkaveri on siitä asti (noin kaksi vuotta) vahdannut mukiani kuin haukka ja on välillä kysellyt, olisinko kiinnostunut myymään sen "kerta se on sulle niin arvoton, että voit pitää sitä työpaikan kahvimukina". Ja hänen kokoelmastaan tämä muki kuulemma vielä puuttuu. Olen aina sanonut kohteliaasti ei.
Tänä aamuna, kun tulin töihin, ei muki ollutkaan tiskikaapissa paikoillaan. Ajattelin, että olen jättänyt sen pöydälleni - niin käy joskus kiireessä ja nyt on ollut todella kiireistä - mutta muki ei ollut sielläkään. Kurkkasin varuiksi vielä muut keittiön kaapit, neukkarit ja jopa omat laatikkoni, ei mukia. Otin sitten keittiöstä yhden varamukeistamme (muutama muki firman logolla, asiakastapaamisia varten) ja kaadoin siihen kahvia, kun tänä muumimukiani himoinnut työkaveri tuli paikalle. Silmissä pilkahti tietävästi, kun hän mukaviattomalla äänellä kysyi, että "ai asiakastapaaminen heti aamusta?". Sanoin tiukasti että ei, vaan mukini on kadonnut. Työkaveri kohautti olkiaan ja sanoi välinpitämättömällä äänellä jaa ja lähti keittiöstä.
Onko työkaverini varastanut muumimukini? Tiedän, että hän jäi vielä tekemään töitä eilen kun lähdin, joten hänellä oli mahdollisuus.
Kommentit (396)
Mmuki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistutan vaan, että jos joku tämän kuvitteellisen mukin olisi vahingossa särkenyt, on hänellä tasan tarkkaan velvollisuus ostaa tilalleni muki.
Ei mitään muuta.
Arvoesineitä ei ole syytä vakuuttamatta viedä työpaikalle, eikä etenkään keittiöön, jossa astioita särkyy vahingossa aina silloin tällöin.
Toivottavasti et saa koskaan takaisin tätä kuvitteellista maukas.
Ja sinä kirjoitat viestejä itse itsellesi.
Ja te muut olet nuijia.En tiedä mistä sait päähäsi, että kirjoittaisin itselleni viestejä. Voit elää siinä luulossa, jos haluat, mutta tässä ketjussa minun kirjoittamiani ovat ainoastaan ne, joiden perässä lukee AP ja nimimerkkinä on Mmuki (ellei joku alla rölläillä). Suosittelisin muuten sinulle jotain oikeinkirjoituskurssia tai vaihtoehtoisesti autocorrectin poistamista käytöstä.
AP
No älä nyt viitsi, kyllä me muutkin olemme huomanneet, että itse vastaat itsellesi.
Lapsellista vaahdota yhdestä mukista, reilusti vaan kysymään, ja jos ei selviä niin se on siinä, poliisi ei taida rikosilmoitusta asiasta vastaanottaa.
Onneksi, nuija!Voi hyvää päivää.
En muuten ole missään vaiheissa ole ollut aikeissa tehdä rikosilmoitusta, en tiedä mistä sellaista keksit. Enkä mielestäni erityisesti vaahtoa, piti vain vähän avautua ja päästä punnitsemaan mitä tehdä. Maanantaina kysyn sitten koko työporukalta.
Voit nyt jatkaa rölläilyäsi toisessa ketjussa. Tosinuija.
AP
Sinulta alkaa vissiin hermo mennä, kun alat trolliksi paljastumaan.
Vain tollo, juu katsopas peiliin, vie töihin mukin, joka on arvokas, joko tunne/raha. Silloin saa syyttää vain itseään.Ajatellaanpa että joku vahingossa särkee sellaisen mukin, säikähtää luullen että pitää korvata satoja euroja, hiljakseen hävittää todisteet. Vaikka todellisuudessa hänen tulisi ostaa vain muumimuki tilalle.
Vain tollo vie arvokasta töihin, laukkaamaan ei kannata jättää näkyville eikä huoneen ovia lukitsematta.Mutta että keittiöön vie jotain jolla on tunnearvoa, tyhmästi tehty.
Ei ala mennä hermo, kiitos kysymästä. Kiinnostaisi tietää, että miten olen mielestäsi "paljastumassa trolliksi".
En ajatellut, että sellaisella työpaikalla, jossa osalla on lapsilta tai puolisoilta lahjaksi saatuja mukeja kahvimukeina, ei voisi tuoda omaa ystävältä lahjaksi saatua mukia. Yhtälailla niissä on tunnearvoa kuin minun mukissani, ja silti niitä näkyy työkavereilla olevan. Rahallisesta arvosta en edelleenkään tiennyt. Ehkä isommassa työyhteisössä olisin ollut varovainen enkä olisi valinnut juuri tuota mukia. Näin pienellä työpaikalla luottamus toisiin on kova, koska tunnemme toisemme hyvin.
AP
En käsitä sinua. Olet pienessä työpaikassa (8 henkeä). Kerrot, että teillä on luottamus toisiinne kova, koska tunnette toisenne hyvin ja samalla syytät työkaveriasi varkaaksi. Ei yhtään ristiriitaa tässä vai?
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Laita Hells Angelsin pojat sen rosvo työkaverisi perään niin oppii mokoma käyttäytymään.
Mmuki älä välitä tuosta yhdestä valopäästä. Joillakin on pakkomielle siihen, että kaikki on trolleja tällä palstalla. Välillä mietin, millaisissa maailmoissa tämmöset ihmiset elää, kun kaikki on olevinaan valhetta.
Siihen vielä se ihana plussa, että ap on aina syyllinen, oli aihe mikä tahansa.
Sano kaikkien läsnäollessa, että jos mukia ei vielä huomennakaan löydy mistään, sitten alkaa valvontakameranauhojen syynäys.
Ihan varmaan ja sitten siististi kaikki palaset roskiin, ei siis siihen lähimpään vaan vaikka ulkoroskikseen. Just, just...
Jos työkaverisi on varastanut mukisi on se tietenkin väärin. Ei toisen omaisuutta saa viedä ilman lupaa.
Kuitenkin omasta mielestäni saat syyttää itseäsi siitä että pidät arvokasta mukia työpaikalla kahvimukina, missä todella joku epäluotettava voi sen viedä. Toivottavasti pidät seuraavan kerran kalliista tavaroistasi parempaa huolta. Sitäpaitsi arvokkaita mukeja ei muutenkaan kannata pitää jokapäiväisessä käytössä.

Kuka pöhkö kerää 'arvokkaita' mukeja jonnekin kaapin täytteeksi? Muki on käyttöesine oli kuva mikä tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mmuki kirjoitti:
Täällä taas. Tulostin päivän päätteeksi keittiöön jääkaapin oveen lapun, jossa lukee jotakuinkin
KADONNUT/VARASTETTU
Sininen muumimuki (Rauha)
[netistä otettu kuva]
Palautathan tiskikaappiin tai työpöydälleni pe 12.8. mennessä, niin en aloita jatkotoimenpiteitä.
Jos hajotit sen, olethan valmis korvaamaan.
Terkuin, "Mmuki"Yritin ehtiä vielä puhumaan epäilemäni työkaverin kanssa päivän päätteeksi, mutta hän lähti tasan silloin, kun työpäivä päättyi ja itselläni oli työt huonossa vaiheessa juuri siinä kohtaa. Muilta työkavereilta kysyin ohimennen, kukaan ei ainakaan tunnustanut mitään eikä kenestäkään tullut samanlaista epäilystä kuin tästä yhdestä. Kurkkasin vielä lähteissäni roskiksen, keittiön kaapit, jääkaapin, mikron, työpöytäni laatikot ja jopa vessan, ei löytynyt. Jos olisin ollut toimistolla yksin, olisin tarkastanut työkaverienkin laatikot, nyt en kehdannut. En myöskään sanonut muille mitään epäilyksistäni ja kuten arvelinkin, esimies ei ole lukenut spostiaan (tai ainakaan vastannut). Toivottavasti maanantaina selviää lisää.
AP
Oletko nyt ihan tosissasi tuosta korvausvelvollisuudesta, jos joku on vahingossa hajottanut sen? En itse ainakaan suostuisi korvaamaan noin arvokasta mukia jos se ihan työpaikan tiskikaapissa majailisi, näkisin, että se on tällöin omalla vastuulla. Toki sen reilun kympin voisi korvata, jolla saa uuden normaalin muumimukin
Missä maailmassa teon vahinko on ikinä vapauttanut korvausvelvollisuudesta?
Vahinko on vahinko, ei mitään velvollisuutta korvata. Hyvänä eleenä voi viedä jonkun mukin tilalle, muumimukin vaikka.
Jokainen tervejärkinen ymmärtää ettei itselle arvokasta viedä julkiseen tilaan.
Tahallisuudesta on sitten asia.
Vierailija kirjoitti:
Sano kaikkien läsnäollessa, että jos mukia ei vielä huomennakaan löydy mistään, sitten alkaa valvontakameranauhojen syynäys.
Ja syyllistyt valehteluun!
Oi miten oivallinen ohje, pata kattilaa soimaa....
Av-mamma kirjoitti:
Mmuki älä välitä tuosta yhdestä valopäästä. Joillakin on pakkomielle siihen, että kaikki on trolleja tällä palstalla. Välillä mietin, millaisissa maailmoissa tämmöset ihmiset elää, kun kaikki on olevinaan valhetta.
Siihen vielä se ihana plussa, että ap on aina syyllinen, oli aihe mikä tahansa.
No eihän noin ole, trolliksi nimetään trollit, joiden tunnusmerkistönä on aina ap, joka kärsii jostakin vääryydestä, joka on aina hyvin epämääräinen, siis "syyllistä" on vaikea todentaa.
Trolliin tarkoitushan on olla syyllinen, siitähän saadaan tällä palstalla kiihkeimmät väittelyt.
Osa teistä on niin vietävissä, etä välillä hirvittää, vaikka sitä hyväkseni käytänkin. Terkuin kymmeniä, jollei satoja, trolleja ylläpitänyt ihminen.
Ps. On usein huvittanut, kun olen tekemääni trollia ruokkinut, että tuntemattomien viestejä on väitetty Apn (siis minun) kirjoittamaksi ha ne, jotka olen kirjoittanut, ovat menneet täydestä.
Voi teitä!
En näe syytä hehkuttaa trollaustaitoja, kuinka näppärä on omasta mielestään huijaamaan ihmisiä sadoilla viesteillä. Jeesus, kuka älypää kirjoittaa keskustelupalstalle satoja viestejä? Ei muuta elämää?
Tämä on mun viides viesti ikinä keskustelupalstalle ja mun elämän aikana viestit tulee jäämään tätä tahtia noin kymmeneen. Ei mitään tarvetta trollailla tai keskustella palstoilla varttia enempää viikossa, kahdessa. Mieti hei trollipolli, elämä on lyhyt, mikset kokisi ja tekisi. Tää palstailu on loppupeleissä ihan huttua. Kokeile vaikka pokehunttia jos et pääse irti puhelimesta.

Herranjestas mitä jeesustelua! Sinä kuitenkin roikut täällä lukemassa näitä viestejä, jätä itse palsta, mitä sinä muille saarnaat.
Minäkin ruokin usein typerimpiä juttuja joihin nämä mamnat aina lankeavat. Hauskaa, kun huomaa, kuinka pohjattoman typerää väki on.
Palstalla vietän tunnin pari silloin tällöin. Tänään varmaan enemmän, olen tajuttomassa ripulissa.
Ja tuollainen teidän iloksenne,
Häpeäisitte itseänne, kun tietäisitte, mihin kaikkeen teidät saa höynäytettyä.
Kenkuttaahan se, kun on noin vietävissä, ei kuuta kuin valittamaan.

Kenkuttaahan se, kun on noin vietävissä, ei kuuta kuin valittamaan.[/quote]
Menikö tunteisiin :) miten menit "ammattilaisena" näin helppoon? trollihan tämäkin oli, olet yhtä typerä kuin kaikki muutkin. Niin minäkin kun piti näyttää sinulle närhen munat. Hyvää päivän jatkoa paskahousulle!
Melkein jo uskoin... mutta vaan melkein!
Jos itse olisin tuo mukivaras, väittäisin kirkkain silmin vahingossa hajoittaneeni sen, ja tarjoutuisin ostamaan sinulle uuden mukin tilalle. Ostaisin jonkun euron kahvikupin kirpparilta, tai jos sun on pakko saada muumimuki niin joku haisuli olisi asiallinen.
Vierailija kirjoitti:
Herranjestas mitä jeesustelua! Sinä kuitenkin roikut täällä lukemassa näitä viestejä, jätä itse palsta, mitä sinä muille saarnaat.
Minäkin ruokin usein typerimpiä juttuja joihin nämä mamnat aina lankeavat. Hauskaa, kun huomaa, kuinka pohjattoman typerää väki on.
Palstalla vietän tunnin pari silloin tällöin. Tänään varmaan enemmän, olen tajuttomassa ripulissa.
Ja tuollainen teidän iloksenne,
Häpeäisitte itseänne, kun tietäisitte, mihin kaikkeen teidät saa höynäytettyä.
Kenkuttaahan se, kun on noin vietävissä, ei kuuta kuin valittamaan.
Menikö tunteisiin :) miten menit "ammattilaisena" näin helppoon? trollihan tämäkin oli, olet yhtä typerä kuin kaikki muutkin. Niin minäkin kun piti näyttää sinulle närhen munat. Hyvää päivän jatkoa paskahousulle!
Juu, kaikki me uskotaan, että kaikki netissä kirjoitettu on totta. Ei ku... Taisit itse mennä siihen halpaan? Ihanko tosissasi kuvittelet, että kaikki muut kuin sinä ovat jotenkin tyhmiä, vai? Tervetuloa netin ihmeelliseen maailmaan!
Kiitos! Noita katselinkin jo aiemmin. Ei näy mitään epäilyttävää. Vähän mietin, että pitääkö huutaa tuolta joku tarraton tilalle, jos kadonnutta ei löydy
AP