Lue keskustelun säännöt.
Kun varattu ihminen ihan oikeasti ihastuu. Mitäs sitten?
27.07.2016 |
Ei siis ole kyse pelkästä flirtistä tai salaisen rakastajan etsimisestä. Vaan siitä, kun varattu ihminen ihastuu vakavasti. Kokemuksia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä sitä mieltä, että jos suhteessa kaikki on hyvin, kukaan muu ei pääse siihen väliin.
Olen ollut huonossa suhteessa ja hyvässä suhteessa.
Siinä huonossa suhteessa en ihastunut keneenkään. Itse asiassa kaikki miehet alkoivat etoa. Jossakin vaiheessa sitten älysin että yksin on parempi elää kuin huonossa suhteessa.
Vasta kun olin toipunut siitä suhteesta olin kykenevä ihastumaan uudelleen.Nyt ole hyvässä suhteessa. Ollut jo 18 vuotta. Ja ihastunut useamman kerran suhteen aikana.
Nytkin olen ihastunut ja sitä ihastusta on kestänyt pari vuotta. Pitkä aika, yleensä ne menee nopeammin ohi. Silti tiedän olevani onnellinen nykyisessä suhteessani ja rakastan ja arvostan miestäni.
Olen keski-ikäinen nainen. Olen ollut mieheni kanssa naimisissa 25v. Tämä on ensimmäinen kerta kun olen ihastunut toiseen henkilöön. Olen edelleen sitä mieltä jos liitto on kunnossa, ei toinen ihminen pääse siihen väliin. Minulle tuo ihastuminen tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. (En ole Ap.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mitään. Se menee ohi. Ei kannata ruokkia tuollaisia tunteita jos on jo naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Pettureille ja suhteesta toiseen hyppiville voi tulla yllätyksenä se, et joku oikeesti kykenee hillitsemään itsensä. Silloin just selitetään et "mutku just tää mun ihastuminen on niiiiiiin voimakasta ja todellista. Et ole kokenut samaa"
Heikkoutta on antaa periksi ja mikään ei takaa etteikö aina löytyis joku "parempi"
Loistavasti kirjoitettu. Silloin on todella tyhmä, jos ei tajua olevansa.
Uusistakin asioista tulee vanhoja. Ihastus voi tuntua kutkuttavan jännittävältä ja mielenkiintoiselta, mutta ajan kanssa sekin menee ohitse ja taas ollaan lähtöruudussa. Ei kannata heittää pois tuttua ja turvallista toimivaa suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei mitään,ihastumisia tapahtuu koko ajan eikä niille tarvitse korvaansa lotkauttaa.
Etkö lukenut otsikkoa? Ihastuuu OIKEASTI. Eli haluaa sen toisen OIKEASTI. Niin mitä sitten?
Vierailija kirjoitti:
Ihastua vakavasti... buaahhahhaa.
Mitähän tämä oikein tarkoittaa? Miten sä löysit kumppanisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On niitä ihastumisia itsellänikin ollut mutta tunnistan kyllä milloin kyse on ihastumisesta, seksuaalisesta vetovoimasta tai rakastumisesta. Mieheni on ainoa jonka kanssa näen tulevaisuuden ja jota rakastan, ihastumisia ja vetoa tulee ja menee vaikka joskus se voi kestää pitkäänkin. Osaan kuitenkin hillitä itseni koska tiedän että olen aidosti onnellinen vain mieheni kanssa, enkä halua sitä riskeerata.
No olepa onnellinen siitä, että sulla on näin. Itsellä ei ollut. Minä en rakasta miestäni, vaikka hän on hyvä kunnon mies. Minäkin osaan erottaa typerän ja ikiturhan mukaihastumisen rakastumisesta. Ja minä olen rakastunut toiseen avoliittomme aikana. Ehkä tässä on nyt sellainen aloittaja kyseessä, aattele. Ihmisillä on ERILAISIA liittoja! En eronnut, koska en saanut vastakaikua. Ehkä onneksi, mutta kyseinen tapaus paljasti sen, etten rakasta miestäni. En vain usko saavani ketään muutakaan (yhtä hyvää tai ketä edes rakastaisin itse). Kuljen edelleen silmät auki.
Vierailija kirjoitti:
kaffimånsteri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
El mitään kunhan ei vaan tee mitään. Unohtuu kyllä ajan kanssa, usko vaan. Varsinkin jos on perhettä, ei noiden ihastusten kannata antaa edetä. Ei ole sen arvoista vaikka eihän sitä tietenkään siinä vaiheessa ymmärrä. Sitten on kaikki myöhäistä.
Voi vittu XD kaikkihan on noin mustavalkoista ja simppeliä aina :D
Se ON loppujen lopuks hyvin simppeliä. Jos liitossa on hyvä olla (ei täydellistä huom), siitä ei tarvi erota. Jos ei ole ja on pakko erota, se tehdään muita kunnioittaen. Ei ryntäämällä johonkin uuteen loukkaamalla samalla muita.
Entä jos kestää niin kauan kunnes löytää sen uuden?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en usko ollenkaan siihen, että "tunteilleen ei voi mitään". Kyllä niille voi, niille voi antaa vauhtia tai niitä voi suitsia.
Entä jos mukana on järkeäkin? Ja sekin sanoo, että nykyinen suhde ei ole se, mitä kaipaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Miksi sä olet ivallinen siihen, jos joku ei löydä sitä oikeaa, mutta ei halua jäädä lapsettomaksikaan tai olla yksin? Minä valitsin noin 34-vuotiaana (tunsin miehen kauemmalta ajalta) ja lapset sain 35- ja 38-vuotiaana. Vieläkö olisi pitänyt odottaa? Lisäksi sen miehen olisi pitänyt kestää seksittömyyttä, mistä mä olisin sellaisen miehen löytänyt? En mistään. Mutta liiton aikana rakastuin toiseen, seksi alkoi maistua ja todellakin olen sitä mieltä, että mieheni on väärä minulle. Mutta enpäs minä niin vain perhettä riko. Mutta vituttaa nämä, joiden mielestä ihastus liitossa ei voi olla vakavaa. Mulla ainakin oli vakavin ihastus ikinä. Vaikka se ei johtanut mihinkään (ei edes seksiin). En näe miestäni seksuaalisesti kovinkaan kiinnostavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, eikös tää ole sa vanha juttu, josta on ollut paljonkin puhetta, eli jotkut ihmiset ovat vaan jääneet sille kehitysasteelle, joka vaatii jatkuvaa ihastumisen tunnetta. Sehän kieltämättä on mukava olotila. Näille ihmisille ei riitä tavallinen arkipäivän tasainen onni. He ikäänkuin lakastuvat, jos ei joku koko ajan ole palvomassa.
Se on aika kamala vamma ihmisellä, tietenkin. Se uusikin ihastuminen muuttuu jonain päivänä arkiseksi. Uusikin kumppani saa selville, ettei tämä oman elämänsä ikuinen prinsessa/prinssi ole pinnan alla juurikaan tyhjää parempi. Pakko taas lähteä etsimään uutta sutinaa.
Näiden ihmisten ei pidä koskaan perustaa lapsiperhettä.
Miksi jotkut ihmiset edelleen pitää ihastusta jonain voimana, jota aikuinen ihminen ei yksinkertaisesti pysty vastustamaan omasta sitoutumisestaan huolimatta, kun se iskee kohdalle?
Itse olin yhdeksän vuotta parisuhteessa, ja vaikka olen ehdottoman yksiavioinen, ihastuksia muihin tuli. Ero oli siinä, että mikään niistä ei sumentanut sitä, että tiesin olevani vakavassa, vakaassa suhteessa, jossa oli keskusteltu jo alussa siitä, että pettämisen sattuessa juttu on kerrasta poikki. Minun toimestani. Koska en hyväksyisi sitä kumppaniltani, en taatusti hyväksyisi sitä itseltänikään. (ja kun lopulta erosimme, ei se johtunut kummankaan uskottomuudesta, vaikka niitä ihastuksia muihin oli matkalla tullutkin)
Ihastuminen on tunne. Vähän niin kuin himo johonkin tiettyyn ruokaan. Odota ilman, että teet elettäkään sen uuden ruuan suhteen, ja elät sillä millä olet elänyt tähänkin asti. Jos himo on voimakas, voi ajatus tuosta ruokalajista kummitella takaraivossa pitkään, jopa kuukausia, mutta aikuisena ihmisenä osaat päättää aivoillasi, ettet oikeasti tarvitse sitä. Kannattaa muistaa, että aikanasi olit samalla lailla ihastunut myös nykyiseen kumppaniisi. Ei se tunne samanlaisena pysy kuin ihan alkuhuumassa. Mutta nyt olet rakentanut jotain syvempää kumppanisi kanssa, kuin sen alkuihastuksen. Onko onko sen alkuihastuksen tunteminen uudestaan sen syvemmän suhteen rikkomisen arvoista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Miksi sä olet ivallinen siihen, jos joku ei löydä sitä oikeaa, mutta ei halua jäädä lapsettomaksikaan tai olla yksin? Minä valitsin noin 34-vuotiaana (tunsin miehen kauemmalta ajalta) ja lapset sain 35- ja 38-vuotiaana. Vieläkö olisi pitänyt odottaa? Lisäksi sen miehen olisi pitänyt kestää seksittömyyttä, mistä mä olisin sellaisen miehen löytänyt? En mistään. Mutta liiton aikana rakastuin toiseen, seksi alkoi maistua ja todellakin olen sitä mieltä, että mieheni on väärä minulle. Mutta enpäs minä niin vain perhettä riko. Mutta vituttaa nämä, joiden mielestä ihastus liitossa ei voi olla vakavaa. Mulla ainakin oli vakavin ihastus ikinä. Vaikka se ei johtanut mihinkään (ei edes seksiin). En näe miestäni seksuaalisesti kovinkaan kiinnostavana.
Narsisteilla elämä on aina hankalaa, vai mitä Äitihullu?
Ihastuin naimisissa olevaan perheelliseen mieheen, itse olin pitkässä suhteessa myös. Ihastuminen muuttui rakkaudeksi, entiset kumppanit jäivät ja olemme eläneet yhdessä jo 9 ONNELLISTA vuotta! Joka ilta alamme nukkumaan toisiamme halaten, joka aamu silitän hänen hiuksiaan ja hymyilen. Rakastan hänen lapsiaan kuin omiani ja odotan aina hyvin paljon sitä, kun saamme viettää kaikki aikaa yhdessä.
Hänen ex-vaimonsa ei vieläkään hyväksy minua, enkä sitä odotakkaan. Mutta se että hän haukkuu minua lapsille, tekee kiusaa ja hankaloittaa asioita, kostaa lasten kautta. Minä en ikinä alennu samaan, puhun hänestä pelkkää hyvää lasten kuullen. 9 vuotta ja vieläkin näin. Onneksi lapset pitävät minusta todella paljon ja soittelevat päivittäin kun ei nähdä.
Mies kosi minua viime kesänä ja menemmekin naimisiin ensi marraskuussa.
Olen hänen elämänsä rakkaus, ja hän minun.
Enkä päivääkään ole katunut että ihastuin varattuun mieheen.
Täältä uutta eloa kipinää parisuhteeseen. En voi muuta kuin suositella!
Omaan kumppaniin voi ihastua monta kertaa suhteen aikana. Olen 18 vuoden aikana kokenut alkuhuuman useasti uudelleen saman mahtavan kumppanini kanssa.
Tyhmä kysymys, sitten heti erotaan ja muutetaan Turkkiin ihastuksen perään ja jätetään lapset ja mies ja asunto ja vanhemmat ja sulukaiset ja kaverit...
Kyllä ne ymmärtää kun sanot 10v päästä takaisin tulessa nämä sanat :
"MINKÄ SILLE VOI KUN ON NIIN RAKASTUNUT"
Eli eroa heti ja hyppää uuden matkaa, nyt, aina, ja ikuisesti....jätä lapset ja mene kun olet kerrankin rakastunut sillä millään muulla tässä maailmassa ei ole mitään väliä....ei mitään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
El mitään kunhan ei vaan tee mitään. Unohtuu kyllä ajan kanssa, usko vaan. Varsinkin jos on perhettä, ei noiden ihastusten kannata antaa edetä. Ei ole sen arvoista vaikka eihän sitä tietenkään siinä vaiheessa ymmärrä. Sitten on kaikki myöhäistä.
Niinpä, helppo kirjoittaa tuollaista kun ei ole itse ihastunut.
Oletko vielä teini? Vai miksi luulet että tunteesi on ainutlaatuinen? Luuletko olevasi joku uniikki lumihiutale?
Teini? No en ole. Eikös kaikki lumihiutaleet ole uniikkeja?
Kuulostat ihan teiniltä.
Ja pidät vielä itseäsi uniikkina lumihiutaleena 😁
Aikuiset yleensä ymmärtää että kaikilla ihmisillä on suuria tunteita, ihastumisia ja rakastumisia.
Ja sitä myös tajuaa ettei itse olekaan sen erityisempi kuin muutkaan.En ole se jolle vastasit. Mutta oletpas sä katkera! Tai tyytymätön itseesi? Tottakai jokainen ihminen on erityinen juuri sille oikealle ihmiselle. Ja jokainen ihminen on uniikki. Monet päätyvät väärään liittoon, ja tajuavat virheen vasta sitten kun on jo katkera. Kyllä oikean ihmisen voi löytää vähän myöhemminkin, sitten kun lapset on jo tehty, ja avioliitto hajonnut. Älä levittele katkeruuttasi. Et ole tainnut koskaan olla rakastunut väärässä tilanteessa? Älä aliarvioi muiden tunteita ja muita ihmisiä. Vaikka et itse olisikaan kokenut sellaista.
En ole katkera.
Olen tyytyväinen elämääni ja onnellinen rakkaussuhteistani. Tai no pari niistä rakkaussuhteista olisi saanut jäädä kokematta, olivat turhan kehnoja.
Ymmärrän kuitenkin sen että myös muilla ihmisillä on samanlaisia tunteita kuin minulla, ja yhtä suuria ja intohimoisia rakastumisia ja ihania ihastumisia jotka tuntuvat elämää suuremmalta rakkaudelta.
Sinä ja tuo aiempi vastaaja tässä aliarvioitte muiden tunteita. Kysyt kuitenkin että missä muka, niin boldasin ne sulle valmiiksi.
Itse uskon päinvastoin
Luulen, että monella on pitkä suhde takana, jossa on nähty vaivaa ja sitpumus merkitsee oikeasti jotain. Ja nimenomaan molempia kunnioitetaan.