Lue keskustelun säännöt.
Kun varattu ihminen ihan oikeasti ihastuu. Mitäs sitten?
27.07.2016 |
Ei siis ole kyse pelkästä flirtistä tai salaisen rakastajan etsimisestä. Vaan siitä, kun varattu ihminen ihastuu vakavasti. Kokemuksia?
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Omaan kumppaniin voi ihastua monta kertaa suhteen aikana. Olen 18 vuoden aikana kokenut alkuhuuman useasti uudelleen saman mahtavan kumppanini kanssa.
Näin on käynyt myös minulle.
Välillä olen ihastunut vieraaseen, ja välillä taas uudelleen siihen omaan mieheen, välillä jopa fiktiiviseen hahmoon jonkun kirjan sivuilla :D
18 vuotta on omakin parisuhteeni kestänyt ja taas olen ihastunut puolisooni :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Omat vanhempani pysyivät meidän lasten takia yhdessä 15 vuotta, vaikka perhe-elämä oli yhtä helvettiä. Jo pienestä lapsesta alkaen muista toivoneeni vanhempieni eroa ja sitä että he voisivat olla onnellisia.
Minusta on raukkamaista vedota lasten hyvinvointiin kun oikeasti puhutaan omasta rohkeuden puutteesta erota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä ihastumisia itsellänikin ollut mutta tunnistan kyllä milloin kyse on ihastumisesta, seksuaalisesta vetovoimasta tai rakastumisesta. Mieheni on ainoa jonka kanssa näen tulevaisuuden ja jota rakastan, ihastumisia ja vetoa tulee ja menee vaikka joskus se voi kestää pitkäänkin. Osaan kuitenkin hillitä itseni koska tiedän että olen aidosti onnellinen vain mieheni kanssa, enkä halua sitä riskeerata.
No olepa onnellinen siitä, että sulla on näin. Itsellä ei ollut. Minä en rakasta miestäni, vaikka hän on hyvä kunnon mies. Minäkin osaan erottaa typerän ja ikiturhan mukaihastumisen rakastumisesta. Ja minä olen rakastunut toiseen avoliittomme aikana. Ehkä tässä on nyt sellainen aloittaja kyseessä, aattele. Ihmisillä on ERILAISIA liittoja! En eronnut, koska en saanut vastakaikua. Ehkä onneksi, mutta kyseinen tapaus paljasti sen, etten rakasta miestäni. En vain usko saavani ketään muutakaan (yhtä hyvää tai ketä edes rakastaisin itse). Kuljen edelleen silmät auki.
Sun olis parempi erota nyt eikä roikottaa miestä vaan varalla.
Ero on paljon siistimpi jos siihen ei liity kolmansia osapuolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Omat vanhempani pysyivät meidän lasten takia yhdessä 15 vuotta, vaikka perhe-elämä oli yhtä helvettiä. Jo pienestä lapsesta alkaen muista toivoneeni vanhempieni eroa ja sitä että he voisivat olla onnellisia.
Minusta on raukkamaista vedota lasten hyvinvointiin kun oikeasti puhutaan omasta rohkeuden puutteesta erota.
Tämä on hyvä kommentti. Huonossa suhteessa ei kannata sinnitellä. Joskus on perusteltua erota lasten takia, että he saisivat paremman alun elämälleen.
Siinä tapauksessa se ero kannattaa hoitaa heti, eikä odotella että löytäisi ensin uuden rakkauden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Ei, en riudu hirveissä olosuhteissa.
Huonoista suhteista olen ymmärtänyt lähteä enkä alkanut pykäämään lapsia kenen tahansa ihanan pojan kanssa.
Vietin pitkän ja iloisen nuoruuden. Ehdin tavata monenlaisia miehiä ja nähdä monenlaisia suhteita ennen vakiintumistani.
Se oli hyvin opettavaista aikaa. Opin paljon itsestäni ja muista ihmisistä. Tärkein oppi oli se, että opin tietämään millaisen ihmisen kanssa minun kannattaa olla läheisessä suhteessa, mitä tarvitsen toiselta ihmiseltä ja mitä minulla on annettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä ihastumisia itsellänikin ollut mutta tunnistan kyllä milloin kyse on ihastumisesta, seksuaalisesta vetovoimasta tai rakastumisesta. Mieheni on ainoa jonka kanssa näen tulevaisuuden ja jota rakastan, ihastumisia ja vetoa tulee ja menee vaikka joskus se voi kestää pitkäänkin. Osaan kuitenkin hillitä itseni koska tiedän että olen aidosti onnellinen vain mieheni kanssa, enkä halua sitä riskeerata.
No olepa onnellinen siitä, että sulla on näin. Itsellä ei ollut. Minä en rakasta miestäni, vaikka hän on hyvä kunnon mies. Minäkin osaan erottaa typerän ja ikiturhan mukaihastumisen rakastumisesta. Ja minä olen rakastunut toiseen avoliittomme aikana. Ehkä tässä on nyt sellainen aloittaja kyseessä, aattele. Ihmisillä on ERILAISIA liittoja! En eronnut, koska en saanut vastakaikua. Ehkä onneksi, mutta kyseinen tapaus paljasti sen, etten rakasta miestäni. En vain usko saavani ketään muutakaan (yhtä hyvää tai ketä edes rakastaisin itse). Kuljen edelleen silmät auki.
Kuinka reilua toi on sun mielestä sun miestäs kohtaan?! Oot todella itsekäs. Kuka haluais elää suhteessa, jossa toinen on muualle "silmät auki" Älä ryhdy suhteeseen, jos et osaa rakastaa kuin itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Omat vanhempani pysyivät meidän lasten takia yhdessä 15 vuotta, vaikka perhe-elämä oli yhtä helvettiä. Jo pienestä lapsesta alkaen muista toivoneeni vanhempieni eroa ja sitä että he voisivat olla onnellisia.
Minusta on raukkamaista vedota lasten hyvinvointiin kun oikeasti puhutaan omasta rohkeuden puutteesta erota.
Sama toisinpäin. Ei lapsille ole aina hyväksi, että vanhemmalla on mahdollisimman kivaa. Perhe-elämä voi olla hyvin, jolloin pysytään yhdessä tai ei ole, jolloin erotaan. Ihastumisia siihen ei tarvita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Entinen toinen nainen, tuleva vaimo kirjoitti:
Ihastuin naimisissa olevaan perheelliseen mieheen, itse olin pitkässä suhteessa myös. Ihastuminen muuttui rakkaudeksi, entiset kumppanit jäivät ja olemme eläneet yhdessä jo 9 ONNELLISTA vuotta! Joka ilta alamme nukkumaan toisiamme halaten, joka aamu silitän hänen hiuksiaan ja hymyilen. Rakastan hänen lapsiaan kuin omiani ja odotan aina hyvin paljon sitä, kun saamme viettää kaikki aikaa yhdessä.
Hänen ex-vaimonsa ei vieläkään hyväksy minua, enkä sitä odotakkaan. Mutta se että hän haukkuu minua lapsille, tekee kiusaa ja hankaloittaa asioita, kostaa lasten kautta. Minä en ikinä alennu samaan, puhun hänestä pelkkää hyvää lasten kuullen. 9 vuotta ja vieläkin näin. Onneksi lapset pitävät minusta todella paljon ja soittelevat päivittäin kun ei nähdä.
Mies kosi minua viime kesänä ja menemmekin naimisiin ensi marraskuussa.
Olen hänen elämänsä rakkaus, ja hän minun.
Enkä päivääkään ole katunut että ihastuin varattuun mieheen.
Entisestä toisesta naisesta tuppaa tulemaan jossakin vaiheessa seuraava entinen nainen.
Tämän olen nähnyt liian monessa suhteessa, ja käynyt avartavia keskusteluita näiden uusien entisten naisten kanssa.
Jokainen heistä on kertonut, kuinka mies on haukkunut kovin sanoin entistä naistaan, ja kuinka entinen nainen on ollut katkera ja hankala. Ja oma suhde tämän miehen kanssa on ollut niin ihana ettei kellään voi olla. Ovat myös sanoneet että ymmärtävät nyt miksi se entinen nainen oli niin katkera ja hankala.
Sille on olemassa syy miksi joillekin miehille kertyy näitä katkeria ja hankalia entisiä naisia.
Vierailija kirjoitti:
Tunteilleen ei aina mitään voi. Kuka haluaa jatkaa ihmisen kanssa joka ihastunut toiseen?? Ihastunut saattaa katkeroitua pahasti jos jää nykyiseen suhteeseen.
Sellainen ihminen, joka ymmärtää, että ihastumisia tulee lähes väistämättä pitkässä suhteessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma elämä liitto olisi huono tai että se ihastus olisi jotenkin sopivampi kumppani.
Minäkin olen ihastunut - ihan täysin erilaiseen mieheen kuin omani. Tämä oli lämmin, tavallisen näköinen mies. Leppoisa ja ihana isä. Ihastuin häneen ja en nyt eroa miettinyt, mutta mietin millaista elämä olisi hänen kanssaan.
Kuitenkin minä olen sitoutuvaa sorttia, joten päätin tehdä asialle jotain. Järjestin miehelle yllätysillan - lapset hoitoon, hyvää ruokaa, hieronta ja ihana yö. Ihastus tuohon toiseen mieheen karisi.
En sano, että näin kävisi kaikille, mutta miksei panostaisi siihen omaan suhteeseensa lujemmin, jos huomaa omien tunteidensa laimenevan? En epäile hetkeäkään, etteikö miehenikin olisi ihastunut suhteemme aikana, itse asiassa tiedän että hän on. Hän ei kuitenkaan nähnyt sitä niin tärkeäksi, että olisi rikkonut perheemme sen vuoksi. Parisuhde ja rakkaus ovat ennen kaikkea tahtotiloja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Ei, en riudu hirveissä olosuhteissa.
Huonoista suhteista olen ymmärtänyt lähteä enkä alkanut pykäämään lapsia kenen tahansa ihanan pojan kanssa.
Vietin pitkän ja iloisen nuoruuden. Ehdin tavata monenlaisia miehiä ja nähdä monenlaisia suhteita ennen vakiintumistani.
Se oli hyvin opettavaista aikaa. Opin paljon itsestäni ja muista ihmisistä. Tärkein oppi oli se, että opin tietämään millaisen ihmisen kanssa minun kannattaa olla läheisessä suhteessa, mitä tarvitsen toiselta ihmiseltä ja mitä minulla on annettavaa.
Mä en tarvinut mitään tollasta. Yksi riitti ja riittää edelleen. Olen oppinut ihmisistä muilla tavoilla. En arvosta mitään suhteesta suhteeseen hyppäämistä kesken kaiken. Se on vaan törkeää.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteilleen ei aina mitään voi. Kuka haluaa jatkaa ihmisen kanssa joka ihastunut toiseen?? Ihastunut saattaa katkeroitua pahasti jos jää nykyiseen suhteeseen.
Sellainen ihminen, joka ymmärtää, että ihastumisia tulee lähes väistämättä pitkässä suhteessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma elämä liitto olisi huono tai että se ihastus olisi jotenkin sopivampi kumppani.
Minäkin olen ihastunut - ihan täysin erilaiseen mieheen kuin omani. Tämä oli lämmin, tavallisen näköinen mies. Leppoisa ja ihana isä. Ihastuin häneen ja en nyt eroa miettinyt, mutta mietin millaista elämä olisi hänen kanssaan.
Kuitenkin minä olen sitoutuvaa sorttia, joten päätin tehdä asialle jotain. Järjestin miehelle yllätysillan - lapset hoitoon, hyvää ruokaa, hieronta ja ihana yö. Ihastus tuohon toiseen mieheen karisi.
En sano, että näin kävisi kaikille, mutta miksei panostaisi siihen omaan suhteeseensa lujemmin, jos huomaa omien tunteidensa laimenevan? En epäile hetkeäkään, etteikö miehenikin olisi ihastunut suhteemme aikana, itse asiassa tiedän että hän on. Hän ei kuitenkaan nähnyt sitä niin tärkeäksi, että olisi rikkonut perheemme sen vuoksi. Parisuhde ja rakkaus ovat ennen kaikkea tahtotiloja.
Just näin. Jos nää ihastuneet käyttäis puoletkaan siitä ajasta ja energiasta siihen nykyisen suhteen hoitamiseen, mitä käyttävät fantasioihinsa ihastukseen liityen, ni ehkä se suhde vois paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Ei se nyt hemmetti soikoon tarkoita sitä että jos ihastuu niin lähtee sen ihastuksen matkaan!! Ihastuu, tajuaa ettei ole enää tunteita puolisoa kohtaan, eroaa ja jatkaa elämää yksin. Näin kävi minulle!
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteilleen ei aina mitään voi. Kuka haluaa jatkaa ihmisen kanssa joka ihastunut toiseen?? Ihastunut saattaa katkeroitua pahasti jos jää nykyiseen suhteeseen.
Sellainen ihminen, joka ymmärtää, että ihastumisia tulee lähes väistämättä pitkässä suhteessa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että oma elämä liitto olisi huono tai että se ihastus olisi jotenkin sopivampi kumppani.
Minäkin olen ihastunut - ihan täysin erilaiseen mieheen kuin omani. Tämä oli lämmin, tavallisen näköinen mies. Leppoisa ja ihana isä. Ihastuin häneen ja en nyt eroa miettinyt, mutta mietin millaista elämä olisi hänen kanssaan.
Kuitenkin minä olen sitoutuvaa sorttia, joten päätin tehdä asialle jotain. Järjestin miehelle yllätysillan - lapset hoitoon, hyvää ruokaa, hieronta ja ihana yö. Ihastus tuohon toiseen mieheen karisi.
En sano, että näin kävisi kaikille, mutta miksei panostaisi siihen omaan suhteeseensa lujemmin, jos huomaa omien tunteidensa laimenevan? En epäile hetkeäkään, etteikö miehenikin olisi ihastunut suhteemme aikana, itse asiassa tiedän että hän on. Hän ei kuitenkaan nähnyt sitä niin tärkeäksi, että olisi rikkonut perheemme sen vuoksi. Parisuhde ja rakkaus ovat ennen kaikkea tahtotiloja.
Just näin. Jos nää ihastuneet käyttäis puoletkaan siitä ajasta ja energiasta siihen nykyisen suhteen hoitamiseen, mitä käyttävät fantasioihinsa ihastukseen liityen, ni ehkä se suhde vois paremmin.
Muuten hyvä stoori, mutta tämän helnycin mies on se, kun pettää vaimoaan toistuvasti. Ei sillä miehellä taida olla tarpeeksi "tahtotilaa"...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Ei se nyt hemmetti soikoon tarkoita sitä että jos ihastuu niin lähtee sen ihastuksen matkaan!! Ihastuu, tajuaa ettei ole enää tunteita puolisoa kohtaan, eroaa ja jatkaa elämää yksin. Näin kävi minulle!
Joo...? Eikös me mustavalkoiset olla tätä just hoettu? Idea oli just se,et toisen matkaan ei lennosta lähdetä
kaffimånsteri kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
El mitään kunhan ei vaan tee mitään. Unohtuu kyllä ajan kanssa, usko vaan. Varsinkin jos on perhettä, ei noiden ihastusten kannata antaa edetä. Ei ole sen arvoista vaikka eihän sitä tietenkään siinä vaiheessa ymmärrä. Sitten on kaikki myöhäistä.
Voi vittu XD kaikkihan on noin mustavalkoista ja simppeliä aina :D
Itse asiassa kyllä on. Siinä.ei ole mitään niin monimutkaista kuin itselleen haluaa uskotella. Kerran petin kauheassa ihastumisen huumassa vakituistani ja kun huuma meni ohi, tajusin ettei ollut sen arvoista. Tyyppi ei ollut mitään verrattuna mieheeni, luottamus kärsi eikä sitä korjattu enää koskaan. Nykyään tuo mies on entinen ja elelee arvoisensa naisen kanssa. Otin tästä opikseni enkä epäröi viedä tätä ilosanomaa eteen päin. Miksi sitä paitsi pettää jos voi jättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On niitä ihastumisia itsellänikin ollut mutta tunnistan kyllä milloin kyse on ihastumisesta, seksuaalisesta vetovoimasta tai rakastumisesta. Mieheni on ainoa jonka kanssa näen tulevaisuuden ja jota rakastan, ihastumisia ja vetoa tulee ja menee vaikka joskus se voi kestää pitkäänkin. Osaan kuitenkin hillitä itseni koska tiedän että olen aidosti onnellinen vain mieheni kanssa, enkä halua sitä riskeerata.
No olepa onnellinen siitä, että sulla on näin. Itsellä ei ollut. Minä en rakasta miestäni, vaikka hän on hyvä kunnon mies. Minäkin osaan erottaa typerän ja ikiturhan mukaihastumisen rakastumisesta. Ja minä olen rakastunut toiseen avoliittomme aikana. Ehkä tässä on nyt sellainen aloittaja kyseessä, aattele. Ihmisillä on ERILAISIA liittoja! En eronnut, koska en saanut vastakaikua. Ehkä onneksi, mutta kyseinen tapaus paljasti sen, etten rakasta miestäni. En vain usko saavani ketään muutakaan (yhtä hyvää tai ketä edes rakastaisin itse). Kuljen edelleen silmät auki.
Ja hups kun taas meni kymmenen vuotta -
Kun jätät reilusti miehesi niin se elämän auvo saattaa jopa löytyä. Ei kukaan lähesty naimisissa olevaa naista jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan ainakaan ilman ilkeitä taka-ajatuksia. Sitä paitsi reilu yksinolo tekisi itsellesi hyvää etkä tuhlaa kumpaisennekin aikaa.
Kun otat reilusti elämäsi hallintaasi, niin huomaat tapahtuvan ihmeitä. Kovin kummia vielä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa näistä mustavalkoisista kommenteista kuinka nuoria ja tuoreissa suhteissa täällä ollaan.
En halua olla ilonpilaaja mutta kyllä ne liitot muuttuu ja siperia opettaa. Tsemppiä!Nämä on niitä, jotka 27,6-vuotiaana päättivät ottaa ihan ok:n miehen, jotta esikoinen saadaan alulle 29,8-vuotiaana. Ihastumiset ja rakastumiset on pikkulaten juttuja. Näitä on tuttavapiirissä muutama. Harmi vaan, että se mies ei ollutkaan ihan samoilla linjoilla vaan lähti sellaisen matkaan, jolle se mies merkitsi yksilönäkin jotain.
Kertokaapa "ei-mustavalkoiset" teidän tarinanne! Varmaan riuduitte pitkään hirveissä olosuhteissa ja lapsillekin tekee vain hyvää nähdä omat vanhemmat onnea täynnä? (tosin kukaan ei kysy niiltä lapsilta yleensä yhtään mitään.)
Ei, en riudu hirveissä olosuhteissa.
Huonoista suhteista olen ymmärtänyt lähteä enkä alkanut pykäämään lapsia kenen tahansa ihanan pojan kanssa.
Vietin pitkän ja iloisen nuoruuden. Ehdin tavata monenlaisia miehiä ja nähdä monenlaisia suhteita ennen vakiintumistani.
Se oli hyvin opettavaista aikaa. Opin paljon itsestäni ja muista ihmisistä. Tärkein oppi oli se, että opin tietämään millaisen ihmisen kanssa minun kannattaa olla läheisessä suhteessa, mitä tarvitsen toiselta ihmiseltä ja mitä minulla on annettavaa.
Mä en tarvinut mitään tollasta. Yksi riitti ja riittää edelleen. Olen oppinut ihmisistä muilla tavoilla. En arvosta mitään suhteesta suhteeseen hyppäämistä kesken kaiken. Se on vaan törkeää.
Olen ilmeisen hidas oppimaan. Mutta suhteesta toiseen hyppäämistä en harrastanut villeimpinä aikoinani. Sinkkunakin oli kivaa.
Ehkä joillakin vaan on niin kova tarve olla suhteessa että jäävät roikkumaan huonoon suhteeseen ja odottavat uutta rakkautta ennen kuin uskaltavat erota.
No.
Mullehan kävi näin. Olin parisuhteessa ja ihastuin toiseen.
Annoin ajan kulua ja yritin "järkeillä" tunnetta pois.
En onnistunut siinä.
Jätin miesystäväni ja annoin vieläkin vähän ajan kulua.
Otin yhtetyttä ihastukseeni ja olemme nyt yhdessä. Kyllä kannatti 😊
Mä ihastuin naimisissa ollessani. Mun avioliitto ei ollut kunnossa. Oli just se ok mies ja lapset, kaikki muut oli onnellisia, mutta minä en. En rakastanut miestä, yritin kyllä kovasti. Mutta kun en. Enkä halunnut seksuaalisesti, itse asiassa ajattelin, että olen ehkä aseksuaali enkä tule ikinä nauttimaan seksistä (jota silti oli koko ajan säännöllisesti, koska se kuuluu avioliittoon ja halusin pitää miehen tyytyväisenä). Mä olin miehelleni unelmavaimo. Hoidin lapset, kodin, pidin itseni kauniina ja hoikkana, hymyilin, leikin onnellista. Yritin saada meille keskusteluyhteyttä, romantiikkaa, kahdenkeskistä aikaa. Yritin. Mies ei jaksanut nähdä vaivaa. Mä katkeroiduin. Yritin entistä enemmän. Katkeroiduin lisää. Parisuhdeterapiassa mun silmät avautui kun tajusin, että oikeasti en halua ton miehen kanssa olla! En halua yrittää enää, en kenenkään takia! Että en ole ikinä onnellinen sen miehen kanssa, koska me ei vaan sovita yhteen. Ei ole yhteistä huumoria, ei yhteisiä arvoja, ei mitään mielenkiinnon kohdetta. Päätin heittää tahtomisen romukoppaan.
Ihastuin kesken prosessin. Kun vielä mietittiin, miten edetään. Kun mies vielä pyyteli yhtä tilaisuutta. Mutta mä annoin ihastukselle tilaa ja aikaa. Hekumoin siinä. Odotin vain että aika kuluisi ja pääsisin ihastukseni syliin! Ja kun pääsin, niin se oli yhtä höttöä ja hattaraa. Ihanaa, uskomatonta.
Ja on edelleen. Kun on jo "arki" suhteessa mukana. Kun on exä ja lapset ja kaikki sumplimiset. Kun pitää joustaa eikä nähdä aina kun haluttais. Kun pitää laittaa lasten etu edelle päätöksissä. Kun on aikaa kulunut jo yli kolme vuotta.
Edelleen rakastetaan hulluna. Halutaan. Ollaan niin äärettömän onnellisia yhdessä! En tällaisesta osannut unelmoidakaan... Sentään ikääkin on jo kertynyt, teinejä ei olla todellakaan.
Lapsetkin on onnellisia. Ihan vaan onnellisia. Heillä on äiti ja isä edelleen. Eikä ne riitele, kaikki sujuu. Joskus voi olla onnellisia eroja.
Niin ja exälläkin on ihana nainen. Ja hekin on onnellisia.
Kuka on väittänyt että se mustavalkoista ja simppeliä? Mutta tuossa tilanteessa kysytään ihmiseltä kypsyyttä ja aikuisuutta.
Siinä voi oikeasti laittaa monen elämän, myös oman, sekaisin pitkäksi aikaa.