Eiliseen asuntoraivoketjuun liittyvä info aloittajalta itseltään
Yrittäkää nyt jo ymmärtää, että rahat ovat jokaista euroa myöten minun omiani, eikä *henkilö liity niihin TAI kotini asioihin pätkääkään. Silti hänellä on tapana jatkuvasti arvostella, neuvoa kysymättä ja laukoa loukkauksiaan. Me puhuimme puhelimessa ja ohimennen otin puheeksi pienen korjaustyön, joka minun täytyisi teettää kotona. Yhtä ainutta euroa en pyytänyt *henkilöltä, koska maksan elämäni aivan itse omilla rahoillani. Olen asunut omillani jo vuosia.
En ole pyytänyt *henkilöltä MITÄÄN rahallista apua enkä sellaista edes tarvitse, kuten sanoin, en ole köyhä. Auton hankin omilla rahoillani, autokoulun loput maksan omistani. Aivan kaiken nyt ja aina.
*Henkilöllä on AINA OLLUT tapana tuppautua, työntyä asioihini, neuvoa ja arvostella. Nyt hän koki asiakseen ilmoittaa, että minun kannattaisi myydä asuntoni, jonka olen juuri tasan hetki sitten saanut minun makuni mukaiseksi ja edelleen "asetun kodiksi" tässä hitaasti mutta varmasti. Minulla on paljon hankittavaa (omia rahojani käytän niihinkin hankintoihin.)
Joku moitti minua asunnon remontoimisesta. Sehän on täysin oma asiani, mutta kerritaan nyt kuitenkin: asunto oli luokkaa läävä. Voitte kuvitella, miltä näyttää jostain 60-luvulta peräisin oleva asunto alkuperäiskunnossaan. Totta hitossa teetin remontin. Mutta minähän saan teettää remontteja kysymättä keneltäkään, ihan vaikka upouuteenkin asuntoon.
Asia loppuunkäsitelty.
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä sitä on liikaa pohtia kaikenlaista.
Kuten eilenkin sanoin, minä puhuin työttömyydestä, mutta EN maininnut, olenko tällä hetkellä työtön vai en. JÄLLEEN kerran paskanjauhantaa ja tuulesta temmattuja arvailuja.
Onkos tytyllä vähän remppa venähtänyt?

Olikos noin arka paikka, että piti oikein uusi ketju aloittaa?
Lukekaa tarkasti: En. Pyydä. Apua. Keneltäkään. Yhtään. Mihinkään.
Korjaukset. Teetän. Ammattilaisella. Jonka. Maksan. Omista. Rahoistani. TOTESIN. Että. Täytyy. Teettää. Vielä. Tämä. Yksi. Asia. Koska. Se. Vaikuttaa. Asumisviihtyvyyteen. TOTESIN. Siitä. Alkoi. Päänaukominen. Ja. Loukkausten. Laukominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä sitä on liikaa pohtia kaikenlaista.
Kuten eilenkin sanoin, minä puhuin työttömyydestä, mutta EN maininnut, olenko tällä hetkellä työtön vai en. JÄLLEEN kerran paskanjauhantaa ja tuulesta temmattuja arvailuja.
Olikos noin arka paikka, että piti oikein uusi ketju aloittaa?
Kyllä on arka paikka, koska minä en suostu alistumaan tuntemattomien tuulesta temmattuihin syytöksiin. Tässäkin ketjussa sama paskamyrsky jatkuu jatkumistaan ja minulle jankutetaan jostain "avun pyytämisestä", vaikka yhteen ainoaan asiaan en pyydä apua muilta kuin alan ammattilaisilta, joille maksan omista rahoistani. Ei v*ttu voi olla niin vaikeaa ymmärtää.
Ootko ajatellut lähteä lukemaan (uutta) ammattia? Helpottaisi työllistymistä.
Vierailija kirjoitti:
Onkos tytyllä vähän remppa venähtänyt?
Remontti on päätöksessä ja olen maksanut laskut jo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä sitä on liikaa pohtia kaikenlaista.
Kuten eilenkin sanoin, minä puhuin työttömyydestä, mutta EN maininnut, olenko tällä hetkellä työtön vai en. JÄLLEEN kerran paskanjauhantaa ja tuulesta temmattuja arvailuja.
Olikos noin arka paikka, että piti oikein uusi ketju aloittaa?
Kyllä on arka paikka, koska minä en suostu alistumaan tuntemattomien tuulesta temmattuihin syytöksiin. Tässäkin ketjussa sama paskamyrsky jatkuu jatkumistaan ja minulle jankutetaan jostain "avun pyytämisestä", vaikka yhteen ainoaan asiaan en pyydä apua muilta kuin alan ammattilaisilta, joille maksan omista rahoistani. Ei v*ttu voi olla niin vaikeaa ymmärtää.
Ehkäpä vanhempasi ovat asiasta eri mieltä. Ehkäpä sinun kannattaisi kuunnella heitä. Vanhempina ja viisaampina he tietävät monta sellaista asiaa, mistä sinulla ei ole aavistustakaan.
Onko sulla ap milloin ollut viimeinen paskamyrskytön päivä?
Entä ap onko sulla Munsalan kansallispukua?
En tiedä mistä on kyse, mutta ap: oletko kokeillut mietiskelyä? Se rauhoittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työttömänä sitä on liikaa pohtia kaikenlaista.
Kuten eilenkin sanoin, minä puhuin työttömyydestä, mutta EN maininnut, olenko tällä hetkellä työtön vai en. JÄLLEEN kerran paskanjauhantaa ja tuulesta temmattuja arvailuja.
Olikos noin arka paikka, että piti oikein uusi ketju aloittaa?
Kyllä on arka paikka, koska minä en suostu alistumaan tuntemattomien tuulesta temmattuihin syytöksiin. Tässäkin ketjussa sama paskamyrsky jatkuu jatkumistaan ja minulle jankutetaan jostain "avun pyytämisestä", vaikka yhteen ainoaan asiaan en pyydä apua muilta kuin alan ammattilaisilta, joille maksan omista rahoistani. Ei v*ttu voi olla niin vaikeaa ymmärtää.
Ehkäpä vanhempasi ovat asiasta eri mieltä. Ehkäpä sinun kannattaisi kuunnella heitä. Vanhempina ja viisaampina he tietävät monta sellaista asiaa, mistä sinulla ei ole aavistustakaan.
Mitä vittua? Minä olen remontoinut (teettänyt) asuntoni, maksanut laskut, maksan kuukausittain vastiketta, ruuat, vaatteet, aivan kaiken. Missä on ongelma? :D Luottotiedot ovat olleet aina kunnossa, siivoan itse, hankin huonekalut ja asennuspalvelut itse. Teen kaiken ITSE.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla muuten myydä Munsalan kansallispukua?
Kellään? Tarvisin myös Munsalan kansallispuvun. Siis Munsalan.
Oliko se Munsalan kansallispuku?
Just se. Olisko sulla Munsalan kansallispuku kaapissa. Myytkö, paljo maksaa.
Mistä ketjusta tässä puhutaan? Linkkiä vai onko tullu pääsy kielletty?
Täältä saatavilla apua ja pieniä korjaustöitä:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oisko sulla muuten myydä Munsalan kansallispukua?
Kellään? Tarvisin myös Munsalan kansallispuvun. Siis Munsalan.
Oliko se Munsalan kansallispuku?
Just se. Olisko sulla Munsalan kansallispuku kaapissa. Myytkö, paljo maksaa.
Munsalan kansallispukuni ei ole kaapissa. Munsalan kansallispuku on hyllyssä. Maksoin itse hyllyn, mutta en Munsalassa.
No mitäs odotin ap. :D Typeriä kanoja av täynnä. Voin kuvitella sen kaakatuksen ja typeryyden multihuioentuman jota heidän herneen kokoiset aivotumakkeensa "kontrolloivat".
Voi jumalauta. Minä en ole mikään "äitihullu; josta palstalla jankutetaan. EN PYYTÄNYT APUA MIHINKÄÄN, TEETÄN KORJAUKSET AMMATTILAISELLA. LASKU TULEE MINULLE, MINÄ MAKSAN ELÄMÄNI ITSE, OMILLA RAHOILLANI.