Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eiliseen asuntoraivoketjuun liittyvä info aloittajalta itseltään

Eilinen ap
25.07.2016 |

Yrittäkää nyt jo ymmärtää, että rahat ovat jokaista euroa myöten minun omiani, eikä *henkilö liity niihin TAI kotini asioihin pätkääkään. Silti hänellä on tapana jatkuvasti arvostella, neuvoa kysymättä ja laukoa loukkauksiaan. Me puhuimme puhelimessa ja ohimennen otin puheeksi pienen korjaustyön, joka minun täytyisi teettää kotona. Yhtä ainutta euroa en pyytänyt *henkilöltä, koska maksan elämäni aivan itse omilla rahoillani. Olen asunut omillani jo vuosia.

En ole pyytänyt *henkilöltä MITÄÄN rahallista apua enkä sellaista edes tarvitse, kuten sanoin, en ole köyhä. Auton hankin omilla rahoillani, autokoulun loput maksan omistani. Aivan kaiken nyt ja aina.

*Henkilöllä on AINA OLLUT tapana tuppautua, työntyä asioihini, neuvoa ja arvostella. Nyt hän koki asiakseen ilmoittaa, että minun kannattaisi myydä asuntoni, jonka olen juuri tasan hetki sitten saanut minun makuni mukaiseksi ja edelleen "asetun kodiksi" tässä hitaasti mutta varmasti. Minulla on paljon hankittavaa (omia rahojani käytän niihinkin hankintoihin.)

Joku moitti minua asunnon remontoimisesta. Sehän on täysin oma asiani, mutta kerritaan nyt kuitenkin: asunto oli luokkaa läävä. Voitte kuvitella, miltä näyttää jostain 60-luvulta peräisin oleva asunto alkuperäiskunnossaan. Totta hitossa teetin remontin. Mutta minähän saan teettää remontteja kysymättä keneltäkään, ihan vaikka upouuteenkin asuntoon.

Asia loppuunkäsitelty.

Kommentit (39)

Vierailija
1/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerritaan, korjaan: kerrotaan

Vierailija
2/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi sitä sinun äitiä. :) Mistähän oot jankkaamisen taitosi perinyt?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhoitu jo

Vierailija
4/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oisko sulla muuten myydä Munsalan kansallispukua?

Vierailija
5/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hieno päivä tulossa, lämmintä.

Vierailija
6/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luuletko että jotain kiinnostaa tämä "suuri murhe"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Rauhoitun nyt, kun olen sanonut totuuden. Ärsyynnyn tuollaisista ihmeellisistä heitoista, vaikka ette ymmärrä asiasta mitään.

Vierailija
8/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Äitien tehtävä on neuvoa ja opastaa tyttäriään, jotta nämä eivät sortuisi turhuuden tielle tekemällä hupsuja juttuja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luuletko että jotain kiinnostaa tämä "suuri murhe"?

Ketjussa kävi kova kohina liittyen minun asioihini, ja jokainen sana oli suoraan sanottuna täyttä paskaa. Aivan tuulesta temmattuja arvailuja, jotka päätin oikaista.

Vierailija
10/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mietin vaan millaisia ap:n suvun sukukokoukset mahtaa olla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Isäsi on jo ikääntyvä mies, ja taasko pitäisi tehdä sulle "pientä korjausta"?

Vierailija
12/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oisko sulla muuten myydä Munsalan kansallispukua?

Kellään? Tarvisin myös Munsalan kansallispuvun. Siis Munsalan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Äitien tehtävä on neuvoa ja opastaa tyttäriään, jotta nämä eivät sortuisi turhuuden tielle tekemällä hupsuja juttuja.

Minä en ole tehnyt mitään hupsja juttuja, olen aikuinen ihminen ja osaan pitää huolen elämästäni ilman jatkuvaa puuttumista.

Vierailija
14/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä että nyt vouhkaat tässä ketjussa. Saavat vanhempasi huokasta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Isäsi on jo ikääntyvä mies, ja taasko pitäisi tehdä sulle "pientä korjausta"?

Mistä luulet tietäväsi minun isästäni? :D Korjaukset teetän ammattilaisella, ja minun isäni saattaa olla vaikka kuollut, tulitko ajatelleeksi?

Vierailija
16/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mietin vaan millaisia ap:n suvun sukukokoukset mahtaa olla.

Mitkä ihmeen sukukokoukset?

Vierailija
17/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitien tehtävä on neuvoa ja opastaa tyttäriään, jotta nämä eivät sortuisi turhuuden tielle tekemällä hupsuja juttuja.

Minä en ole tehnyt mitään hupsja juttuja, olen aikuinen ihminen ja osaan pitää huolen elämästäni ilman jatkuvaa puuttumista.

Tästähän äitisi yritti nätisti vihjata. Olet jo aikuinen ihminen ja silti taas pidät itseäsi oikeutettuna ilmaisiin "pikku" korjauksiin. Ole aikuinen ja hoida homma ilman vanhempiesi rahoitusta, tiloja ja työpanosta.

Vierailija
18/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kukaan enää muista sitä eilistä ketjua. Paitsi sinä. En ole edes nähnyt, enkä ymmärtänyt aloituksestasi sanaakaan

Vierailija
19/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oisko sulla muuten myydä Munsalan kansallispukua?

Kellään? Tarvisin myös Munsalan kansallispuvun. Siis Munsalan.

Oliko se Munsalan kansallispuku?

Vierailija
20/39 |
25.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Työttömänä sitä on liikaa pohtia kaikenlaista.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme kahdeksan yhdeksän