Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kyllä taas ärsyttää stadin asunnot...

Vierailija
23.07.2016 |

Tiedän, että tekijöitä on paljon ja varmaan menee joskus arpapeliksikin, mutta taas ihmetyttää tämäkin tilanne. Oltiin siitä asti, kun aloin odottaa esikoistamme kiireellisten listalla ja haussa oli kolmio tämän meidän kaksion tilalle. No ei saatu. Sitten kun tulin uudestaan raskaaksi meidän tila muuttui erittäin kiireelliseksi. Nyt meille on syntymässä syyskuussa tämä toinen lapsemme eikä vieläkään mitään. Tähän 50 neliön kaksioon yhdellä pienellä makkarilla ja mitättömän kokosella vaatehuoneella (ainut säilytystila, ei vaatekaappeja) pitäisi sitten mahtua neljän ihmisen tavarat uimapuvuista talvitakkeihin. Ja vielä yksi lasten sänky. Tuo meidän makkari on kymmenen neliön luokkaa, joten melkein mahdottomuus, eikä yhtään ylimäärästä tavaraa ole nytkään.
Nyt sitten kuulin mieheltä, kuinka hänen tuttava pari oli saanut kolmion, vaikka heidän ESIKOINEN syntyy vasta loppuvuodesta/alkuvuodesta 2017.
Eli me ei saada nelisteen kolmiota, mutta he saavat kahdestaan jo ennen kuin lapsi edes syntyy. Todella epäreilua minusta.

Kommentit (173)

Vierailija
1/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin ja sanonpa vielä sen, että ollaan ihan kunnollisia työssäkäyviä molemmat, minä ja mies. Maksamme vuokramme itse ja luottotiedot on kunnossa. Ei eläimiä tai tupakointia. Ihme hörhöille näyttäs menevän kaikki nuo kämpät.

Ap

Vierailija
2/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä tiedät, että ne asunnot menee hörhöille? Oletatko van?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ehkä niillä miehen tutuilla loppuu vuokrasopimus tai on liian kallis vuokra? Häiritsevät naapurit, ei hissiä nykyisessä asunnossa....?

Vierailija
4/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että ne asunnot menee hörhöille? Oletatko van?

No kyllähän kaikki tietää niitten kämppien asukit... Ap miksette vuokraa jostain muualta? Vuokrat toki kovempia, mutta pääsisitte ehkä vähän kivempaan naapurustoon. Teillä kuitenkin on ilmeisesti maksukykyä ja saisitte varmaan asumistukeakin lasten kanssa.

Vierailija
5/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hakekaa kämppää myös Espoon ja Vantaan puolelta. Olin Stadin asunnoila jonossa "erittäin kiirellinen" muuttoluokassa valehtelematta kaksi vuotta enkä saanut yhtäkään kämppätarjousta. Sitten haettiin miesystävän kanssa kolmiota Espoon puolelta ja saatiin kuukaudessa ihana kolmio.

Vierailija
6/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ehkä niillä miehen tutuilla loppuu vuokrasopimus tai on liian kallis vuokra? Häiritsevät naapurit, ei hissiä nykyisessä asunnossa....?

Naapureista en tiedä, mutta hissi löytyy ja veikkaisin, että meidän vuokra on kalliimpi ottaen alueen ja talon rakennusvuoden huomioon, mutta en tietenkään voi olla varma

Ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi muu kuin stadin asuntojen kautta saatu kämppä ei kelpaa? :D

Vierailija
8/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jakaako kaupunki asuntoja työssäkäyville??

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hakekaa kämppää myös Espoon ja Vantaan puolelta. Olin Stadin asunnoila jonossa "erittäin kiirellinen" muuttoluokassa valehtelematta kaksi vuotta enkä saanut yhtäkään kämppätarjousta. Sitten haettiin miesystävän kanssa kolmiota Espoon puolelta ja saatiin kuukaudessa ihana kolmio.

Tätä ollaan harkittu kyllä! Työmatkat vaan pitenee.. Toisaalta sieltähän voisi saada ihan kivalta alueelta kivan kämpän.. :)

Ap

Vierailija
10/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiireellisten listalla? Siis jotain kaupungin (eli veronmaksajien) armopalojen puutettako itket?

Eipä siinä, yksityisilläkin markkinoilla varmasti (hyvin tienaava) pariskunta on houkuttelevampi vuokralainen kuin lapsiperhe 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi muu kuin stadin asuntojen kautta saatu kämppä ei kelpaa? :D

Stadin kämpät saattavat olla satoja euroja halvempia, kuin yksityiset/isot firmat.

Mulla oli kaksio itä-helsingissä 1200€, sain stadin kaksion 800€ samalta asuinalueelta!

Vierailija
12/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kiireellisten listalla? Siis jotain kaupungin (eli veronmaksajien) armopalojen puutettako itket?

Eipä siinä, yksityisilläkin markkinoilla varmasti (hyvin tienaava) pariskunta on houkuttelevampi vuokralainen kuin lapsiperhe 

Siis stadin asunnot luokittelee hakemusten perusteella hakijan asunnon tarpeen. Ei ole mistään armopaloista kyse

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Helsingin vuokra-asuntopolitiikka on käsittämätöntä. En ymmärrä miksi noissa kämpissä saa asua tuloista riippumatta vaikka lakimies ja samaan aikaan sossu maksaa tukien kautta järjettömiä vuokria yksityisille vuokranantajille.

Vierailija
14/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät, että ne asunnot menee hörhöille? Oletatko van?

No kyllähän kaikki tietää niitten kämppien asukit... Ap miksette vuokraa jostain muualta? Vuokrat toki kovempia, mutta pääsisitte ehkä vähän kivempaan naapurustoon. Teillä kuitenkin on ilmeisesti maksukykyä ja saisitte varmaan asumistukeakin lasten kanssa.

No näin kyllä jossain kohtaa tehtävä. Ajateltiin nyt pysyä siellä listoilla ainakin vauvan syntymään. Sitten on varmaan pakko ottaa jostain muualta. Asumistukea saadaan nytkin tähän ylihintaiseen kaksion luukkuun :D

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jakaako kaupunki asuntoja työssäkäyville??

Kyllä jakaa, jos on esimerkiksi vuokrasopimus päättymässä tai liian pieni asunto.

Vierailija
16/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulisi että olis varaa muuhun kuin Stadin asuntojen kämppään kun 2!! Työssäkäyvää ihmistä maksamassa. Lopeta tuo valitus...

Vierailija
17/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos olette molemmat työssäkäyviä ihmisiä, miksette osta omaa? Oletteko sossun asiakkaita?

Vierailija
18/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jakaako kaupunki asuntoja työssäkäyville??

Kyllä jakaa, jos on esimerkiksi vuokrasopimus päättymässä tai liian pieni asunto.

Niin aplla nimenomaan on liian pieni asunto neljälle, joten kumma jos mitään ei ole tarjottu. Oletko ap rajannut alueita? Jos olet niin ota huomioon, että silloin sinulle ei tarjota, vaikka siellä olisikin joku teille sopiva, jos sinulla on vaikka vain muutama alue, josta huolit kämpän.

Vierailija
19/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hörhöysaste ei juurikaan eroa eri vuokranantajien välillä, vaan se eroaa asuinalueiden välillä. Kun yksityiset vuokra-asunnot on samanhintaisia Alppilassa ja Kontulassa, miksi kukaan työssäkäyvä luottotiedot omaava lapsiperhe muuttaisi siihen Kontulan kolmioon?

Vierailija
20/173 |
23.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos olette molemmat työssäkäyviä ihmisiä, miksette osta omaa? Oletteko sossun asiakkaita?

Ei olla, mutta meillä ei ole tarpeeksi säästöjä/takaajaa vielä lainaan.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän kaksi kolme