Mitä pitkillä automatkoilla tehtiin ennen kun oli älypuhelimia?
Esim. itse ajamme kesällä sukulaisten luo eri puolille Suomea ja matka saattaa olla neljäkin tuntia suuntaansa. Kuolisin tylsyyteen ilman älypuhelintani.
Mitä tuollaisilla matkoilla tehtiin?
T.16v
Kommentit (71)
Katsottiin maisemia? Itse en juuri käytä kännyykkää matkoilla vieläkään kuin enintään puolen tunnin tai tunnin verran matkasta, ja ne saattavat olla paljon pidempiä kuin 4 tuntia. Junassakin otan ikkunapaikan ja suuri osa ajasta menee ulos toljotellessa, mutta silloin saatan räplätä kännykkää vähän väliä. Paljon kiinnostavampaa on kuitenkin katsella maisemia ja bongailla kurkia, haukkoja, kauriita, jne. jne. Mutta kukin tyylillään.
Bussissa kyllä saatan käyttää kännykkää koko matkan ajan, ne reitit ovatkin sitten paljon tutumpia ja jokapäiväisiä. Silloinkin pitää välillä vilkuilla, näkyykö rusakoita tai hanhia nurmialueilla.
Ei ollut turvavyöpakkoa? Onpa vastuutonta. Kyllä meillä oli aina. Olen syntynyt 80-luvun alussa.
Lapsena piirsin, nukuin ja söin, sekä pelattiin Laiva on lastattu -peliä vanhempien kanssa.
Teininä luin jos pystyin (joskus tulee huono olo), kuuntelin musiikkia, juttelin vanhempien kanssa, söin eväitä ja nukuin.
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut turvavyöpakkoa? Onpa vastuutonta. Kyllä meillä oli aina. Olen syntynyt 80-luvun alussa.
Kun autossa ei ollut turvavöitä takapenkillä, ei ollut turvavyöpakkoa :)
Vedettiin piriä ennen pitkää automatkaa. Ei tuntunu 12h tauottomat ajomatkatkaan missään.
Pyörtyisin onnesta jos saisin sen pirun älypuhelimen pois poikaystäväni kädestä edes automatkojen ajaksi. Hänellä ei ole korttia eli minä kuskaan joka paikkaan. Hän on pärstä kiinni ruudussa ja vastaus kaikkeen on "täh" tai "mmm" vaikka olisin kuolemanväsynyt ja kaipaisin juttuseuraa.
Kuunneltiin satukasetteja, myöhemmin muuta musaa. Meillä oli 5,5 tuntia mummolaan, ja kyllä oksennettiin välillä ja käytiin huoltiksella pesemässä naamavärkit :).
Laskettiin ja arvailtiin minkävärisiä autoja tulee seuraavaksi, vilkuteltiin muille autoille. Paljon oli tekemistä ja joskus meteli takapenkillä aika moinen :D
Katseltiin maisemia, juteltiin, kuunneltiin musiikkia, torkuttiin. Eikö sinulle tule huono olo, jos näpräät puhelinta autossa?
Minä katselin lapsena ihan mielelläni vain ikkunasta ulos ja kuuntelin radiota, kerrankin sai olla hiljaa rauhassa omissa ajatuksissa (minulla oli yhteinen huone pikkusiskon kanssa). Kyllä kouluikäisenkin pitäisi jaksaa neljä tuntia "vain olla", jos matkalla on kuitenkin jaloittelutaukoja ja välipalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ollut turvavyöpakkoa? Onpa vastuutonta. Kyllä meillä oli aina. Olen syntynyt 80-luvun alussa.
Kun autossa ei ollut turvavöitä takapenkillä, ei ollut turvavyöpakkoa :)
Näin on edelleen. Jos autossa ei ole takapenkillä turvavöitä, ei ole turvavyöpakkoa. En tiedä onko liikennekäytössä sellaisia autoja, joissa ei olisi etupenkilläkään turvavöitä.
Nahisteltiin pikkuveljen kanssa, märistiin ja ulistiin ja koitettiin jaksaa kuumassa autossa istumista. Asuttiin lapissa ja käytiin joka kesä esim. Helsingissä, Turussa tai Tampereella, kesti hiukan pitempään kuin neljä tuntia. Mulle nykyään auton tärkein ominaisuus on ilmastointi.
Itsellä oli iso kassillinen aku ankkoja mukana ja kuuntelin mp3-soittimella mieleistäni musiikkia. Välillä nukuin.
Autokoulun opettaja sanoi, että nykynuoria on vaikea opettaa ajamaan. Niillä ei oo mitään käsitystä liikenteestä, kun matkalaisina vaan tuijottavat puhelinta.
Meillä ei vielä ole lapsilla puhelimia ja 6v tykkää kaikesta liikenteeseen liittyvästä. Tuntee jo melkein kaikki liikennemerkit ja pitkillä automatkoilla ihmettelee miks ei joku käyttäny vilkkua ja tietää kenellä on väistämisvelvollisuus ym. Eniten kulutettu kirja meillä on autokoulukirja.
Aika kultaa taas muistot :D
Oikeasti takapenkeillä tapeltiin sata kertaa enemmän kuin nykyään ja kiristettiin vanhempien hermoja oikein perusteellisesti. Matkanteko ei ollut aina niin ruusuista ja harmonista kuin minkä kuvan monet täällä antavat.
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa taas muistot :D
Oikeasti takapenkeillä tapeltiin sata kertaa enemmän kuin nykyään ja kiristettiin vanhempien hermoja oikein perusteellisesti. Matkanteko ei ollut aina niin ruusuista ja harmonista kuin minkä kuvan monet täällä antavat.
Ei se ainaakaan meillä ollut. Minä oksensin, koira oksensi ja äiti oli yltäpäältä oksennuksissa. Isä yritti vaan pitää pokkansa ja ajaa körötellä ladalla.
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa taas muistot :D
Oikeasti takapenkeillä tapeltiin sata kertaa enemmän kuin nykyään ja kiristettiin vanhempien hermoja oikein perusteellisesti. Matkanteko ei ollut aina niin ruusuista ja harmonista kuin minkä kuvan monet täällä antavat.
No joo ja autotkin oli ahtaampia kuin nykyään. Aloittaja kumminkin kysyi mitä pitkillä automatkoilla tehtiin ennen älypuhelimia, ja niitä tekemisiä tässä on listattu. Jos tappeluttaa, niin ei sillä ole hirveästi merkitystä onko kädessä älypuhelin vai Aku Ankka.
Meidän perheessä automatkoilla
- laulettiin
- oltiin pelejä ja leikkejä, yksi mm. sellainen että kilpailtiin siitä kuka pystyy sanomaan vastaantulevan auto rekkarin ensin, toinen oli että tunnistettiin auton merkkejä.
- sovittiin jo lähtiessä että minkä väriset autot ovat kunkin ja laskettiin vastaantulevien autojen värit, se voitti jonka väriä tuli eniten vastaan.
- syötiin eväitä, tuohon aikaan ei matkoilla pysähdytty muuta kuin tankkaamaan, eväät valmistettiin kotona, pidemmillä matkoilla oli mukana retkikeitin ja keitettiin jotain keittoa esim. purkkilihakeittoa ja se oli todella hyvää
- nukuttiin
- nahisteltiin sisarusten kanssa, se kyllä loppui lyhyeen aika nopsaan. Jos sanaa ei uskotti isä pysäytti auton ja kysyi haluaako joku kävellä ja se kiista oli sitten siinä.
Mä luin kirjaa tai kuuntelin musiikkia ja edelleen teen jälkimmäistä. Lukemisesta tai puhelimen tuijottamisesta tulee huono olo.
Vierailija kirjoitti:
Aika kultaa taas muistot :D
Oikeasti takapenkeillä tapeltiin sata kertaa enemmän kuin nykyään ja kiristettiin vanhempien hermoja oikein perusteellisesti. Matkanteko ei ollut aina niin ruusuista ja harmonista kuin minkä kuvan monet täällä antavat.
Välillä pysähdyttiin levikkeelle, autosta tappelevat lapset pihalle piiskattavaksi ja matka jatkui taas, kuuma ku helvetissä ei ollu ilmastointia siihen aikaan.
Pidä suomi siistinä, siistiminen alotettiin autosta, ikkunasta roskat mäjelle.