Horoskooppimerkkien luonteenpiirteiden stereotypiat
Tehdäänkö lauantain ratoksi tällainen leikkimielinen ketju, missä pistetään yleisimpiä käsityksiä eri horoskooppimerkkien edustajien luonteenpiirteistä. Itse olen vaakanainen, ja olisi hauska kuulla ihmisten käsityksiä millaisia vaakanaiset ovat. Ja en ota horoskooppeja niin kauhean vakavasti, mutta tällaisten pohtiminen on ihan hauskaa. Muistetaan toki yksilölliset erot. :)
Itse allekirjoitan ainakin sen, etten osaa tehdä päätöksiä ja vitkuttelen niiden kanssa viimeiseen asti. Mietin aina asioiden molemmat puolet ja vertailen perusteellisesti. Esteettisyys ja harmonia on tärkeää, esimerkiksi juuri vaate- tai sisustustyylissä.
Olisi kiva kuulla myös muista merkeistä, esimerkiksi omasta mielestäni kauriit ovat usein vaikeita ihmisiä. Tai itselläni on ollut vaikeuksia tulla toimeen jostain syystä kauriin aikoina syntyneiden kanssa. :D
Oletteko myös onnistuneet arvaamaan livenä jonkun uuden tuttavuuden kohdalla tämän horoskooppimerkin? Itse pystyn, en nyt joka kerta, mutta aika usein arvaamaan oikein suurin piirtein ainakin vuodenajan, jollen kuukaudenkin, jolloin henkilö on syntynyt.
Kommentit (383)
Jousimies kirjoitti:
Lehdessä taannoin mielestään fiksu nainen hakee mieluisaa miestä-vaan ei saa olla:Kalat, Krapu ja Skorpioni.Mitä mieltä olette?
Ilmeisesti naisella on huonoja kokemuksia Kaloista,Kravuista ja Skorpioneista,tai sitten ne eivät sovi yhteen hänen merkkinsä kanssa.Miksi ei saisi etsiä kumppani horoskooppimerkin perusteella,jos niihin uskoo? Siis luonteen perusteellahan valinta yleensäkin tehdään,jos joku yhdistää syntymäajan tiettyihin luonteenpiirteisiin,hänen pitää vain yrittää löytää samanhenkinen kumppani.
En kyllä kirjoittaisi sitä deitti-imoitukseen,mutta pidän epätodennäköisenä,että päädyn toiste yhteen Ravun kanssa,kokemukseni mukaan he pahoittavat turhan herkästi mielensä,ja tulee helposti riitaa tyhjästä.Miksi on OK sanoa,että ei halua herkkää kumppania,mutta leimaantuu hörhöksi,jos sanoo,ettei halua tietyn horoskooppimerkin edustajaa kumppaniksi? Jos lopputulos on kuitenkin sama,etsii itsellleen sopivan luonteista paria?
Olen neitsyt, nousumerkiltäni skorpioni. Löydän itsestäni jotain neitsyen piirteitä, mutta joitakin en allekirjoita ollenkaan. En ole siivoushullu nipottaja, mutta itseäni ja osaamistani kohtaan olen niuho ja tarkka ja koitan koko ajan miettiä, miten kehittäisin itseäni. Ulkonäköön tämä ei kuitenkaan päde. En voi sietää sitä, jos olen tietämätön jostain aiheesta tai epäonnistun. En pidä taloani tiptop-kunnossa, vaan siivoan sitten kun on pakko. :D Nautin kyllä järjestyksestä ja siitä, että tavaroille on omat paikkansa, mutta vihaan pölyjen pyyhintää, imurointia, mattojen tamppausta, tiskaamista ja pyykkäämistä. Verhojen vaihtaminenkin on yhtä kidutusta. Sisustaa kyllä voisin vaikka työkseni!
Neitsyestä ei pahemmin tunnuta sanovan mitään luovaa, mutta itse olen taas melko taivaanrannan maalari. Voisin haaveilla päivät pitkät lottovoitosta ja toisenlaisesta elämästä. Olen myös taiteellinen ja hyvä käsistäni. Näen asiat usein eri tavalla kuin keskustelukumppanini ja pohdin todella paljon itsekseni isojakin asioita. Haluan myös oppia mahdollisimman paljon ja tehokkaasti uudet asiat ja päästä käyttämään oppimaani. Olen sosiaalinen introvertti. Nautin kun pääsen tiettyjen ihmisten kanssa viettämään aikaa, mutta piirini ovat pienet ja isoissa kaveripiireissä tunnen oloni helposti ulkopuoliseksi ja väsyn nopeasti. Isommissa ihmisryhmissä jään myös helposti kuuntelijan rooliin ja mielipiteeni ilmaisu tuntuu todella vaikealta. Kuuntelen puhujia tarkkaavaisesti ja kehitän mielessäni koko ajan kysyttävää, mutta en vain saa niitä ulos itsestäni. Joskus kun saan avattua suuni, analysoin koko ajan mitä sanon ja miten muut sanomisiini reagoivat. Jos näyttää sille, että he eivät ehkä ymmärtäneet sitä mitä yritin kertoa, alan toistaa asiaa uudella tavalla ja tilanne saattaa joskus johtaa siihen, että jaarittelen ja jauhan samaa asiaa eri tavalla sanottuna moneen kertaan. Tämä on todella ärsyttävä piirre ja tiedostan sen itse ja pyrin siitä koko ajan eroon. Se on vain todella vaikeaa. Analysoin ympäristöäni myös todella paljon ja muodostan helposti mielipiteitä ihmisistä ilman varsinaista kontaktia heihin.
Skorpionia itsestäni löytyy ehkä loputtomat seksinhalun verran. :D
Kumppanikseni olen saanut vaa'an. Yleensä neitsyttä ja vaakaa ei ilmeisesti parisuhdemielessä pidetä oikein minään, mutta meillä tuntuu asiat toimivan todella hyvin. Puoliso on kyllä selkeästi hyvä puhumaan ja sanallisesti lahjakas, kuten myös tietynlaisessa manipuloinnissa. Parisuhteessa tätä ei näy, mutta työelämässä sitäkin enemmän. Hän on erittäin huolehtiva, rakastava ja luotettava puoliso. Ensimmäisistä hetkistä lähtien, olen tuntenut suunnatonta vetovoimaa, luottamusta ja rakkautta häntä kohtaan. Olen usein varautunut uusien ihmisten seurassa, mutta hän vei minulta kirjaimellisesti jalat alta ensitapaamisella. Olemme hyvin tasa-arvoisia ja voimme keskustella todella vapaasti mistä tahansa aiheesta. Tunnen oloni hänen seurassaan turvalliseksi ja onnelliseksi.
303 jatkaa...
Entinen ystäväni on leijona. Hän oli selkeästi jääräpäinen ja pitkävihainen ihminen. Asiat piti mennä hänen pillinsä mukaan ja kun niin ei tapahtunut, siitä nousi suuri draama. Hänen oli saatava olla keskipisteenä, ei välttämättä kaikkien huomion, mutta minun huomioni. Hän syyllisti minua, kiukutteli ja osasi käyttää sellaisia keinoja minuun, että tunsin itseni huonoksi ihmiseksi ja syylliseksi moniin asioihin, joihin ei edes olisi pitänyt. Lopulta väsyin tähän kaikkeen draamaan hänen kanssaan ja lopetin ystävyytemme. Sen jälkeen olen osannut reagoida nopeammin ihmisiin ketkä käyttävät samoja keinoja minuun ja sulkenut heidät elämästäni pois.
Kaksi parhainta ystävääni ovat rapu ja oinas. Ravun kanssa jaamme ajatuksia ja parannamme maailmaa, keskustelemme syvällisesti ja kannustamme toisiamme. Ravun kanssa meillä synkkaa todella hyvin. Yleensä nautimme rauhallisista aktiviteeteista, kulttuurista ja rentoudesta. Meillä vierähtää helposti useampi tunti vain keskustellen viinilasillisen äärellä. Hänen seurassaan tunnen, että minun ei tarvitse esittää mitään ja saan olla hyvin "alasti" tunteideni ja mielipiteitteni kanssa. Oinas taas on menevä ja vauhdikas ihminen. Hän puhuu, elehtii ja liikkuu nopeasti, tekee päätökset ripeästi ja puhuu hyvin suoraan. Nuorempana jopa tylysti. Nyt vuosia myöhemmin ystävyytemme on syventynyt huomattavasti enemmän ja olemme paljon enemmän samalla aaltopituudella kuin alkuaikoina. Hän on kannustava ihminen, joka innostuu aivan kaikesta ja saa samalla valettua minuunkin enemmän itsevarmuutta ja intoa. Hän on mahtavaa seuraa yökerhoissa ja tyttöjen illoissa joista ei menoa puutu, mutta vakavat ja syvälliset kahdenkeskiset keskustelut on myös antoisia hänen kanssaan.
Täällä kaksonen. Olen verbaalisesti lahjakas ja utelias. Ajatukset liitävät omissa sfääreissään ja huomaan miettineeni useamman vaihtoehdon esim. palaverissa siinä vaiheessa kun muut vasta rämpivät lähtötelineistä. Olen oppinut olemaan hiljaa ja odottelemaan muita.
Mutta kovin seurallinen en ole. Pärjään ihmisten kanssa enkä ahdistu esiintymisestä tai isommasta joukosta, mutta en suoraan sanottuna välitä ihmisistä. Minulla on itsekseni paljon hauskempaa. Hälinä, melu, kova musiikki - ahdistavaa. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa. Ja matkailua.
kommentti 16 kirjoitti:
Sattuuko kukaan teistä kaloista olla syntynyt maaliskuun alussa? Itse olen alkupuolella syntynyt :)
Vastataan nyt tähän vaikka viesti onkin monen sivun takaa.. :)
Eli kalanainen täällä, alkukuusta syntynyt.
Luonteeltani olen empaattinen, erittäin herkkä, (liiankin joskus), sosiaalinen. Vältän konflikteja viimeiseen asti ja osaan lukea ihmisiä myös todella hyvin, mikä on erittäin kiva "taito" kyllä! Läheiseni sanovat aina että minulle on helppo jutella. Autan aina kun vain voin, mutta en anna käyttää itseäni hyväksi. Minua ei saa helpolla suuttumaan. Olen erittäin eläinrakas. Meri on tärkeä minulle, rakastan rannalla olemista.
Kumppanina on kauris ja suht hyvin täydennetään toisiamme, molemmat ollaan herkkiä luonteita ja ymmärretään ja osataan tukea toista. Joskus hänen pieni itsekkyytensä häiritsee, samoin kuin häntä minun ailahtelevaisuus välillä :)
Muita maalis(alku)kuun kaloja? Kertokaa luonteestanne.
Rapuna voin sanoa, että minäkään en oikein tule toimeen vesimiesten kanssa. Alku näyttää hyvälle, ollaan molemmat avoimia ja vastustetaan joitakin asioita mitä yhteiskunnassa pidetään normeina, kapinoidaan vastaan siis. Mutta se mihin tökkää, niin veskareiden tunteettomuuteen ja sitoutumiskammoon! . En voi yhtään sietää ihmisiä jotka ei osaa voimakkaasti myös tunteilla ajatella asioita tai kammoksuu yhteenmuuttoa ja avioliittoa. Minun mielestä se on ihan hölmöä, koska kyllä huonosta avioliitosta pääsee irti eroamalla ja muuttamalla toiseen osoitteeseen, että ei kukaan voi sua sitoa loppuelämäksi kiinni toiseen ihmiseen ellet ite sitä halua !
Vierailija kirjoitti:
Jousimies kirjoitti:
Lehdessä taannoin mielestään fiksu nainen hakee mieluisaa miestä-vaan ei saa olla:Kalat, Krapu ja Skorpioni.Mitä mieltä olette?
Ilmeisesti naisella on huonoja kokemuksia Kaloista,Kravuista ja Skorpioneista,tai sitten ne eivät sovi yhteen hänen merkkinsä kanssa.Miksi ei saisi etsiä kumppani horoskooppimerkin perusteella,jos niihin uskoo? Siis luonteen perusteellahan valinta yleensäkin tehdään,jos joku yhdistää syntymäajan tiettyihin luonteenpiirteisiin,hänen pitää vain yrittää löytää samanhenkinen kumppani.
En kyllä kirjoittaisi sitä deitti-imoitukseen,mutta pidän epätodennäköisenä,että päädyn toiste yhteen Ravun kanssa,kokemukseni mukaan he pahoittavat turhan herkästi mielensä,ja tulee helposti riitaa tyhjästä.Miksi on OK sanoa,että ei halua herkkää kumppania,mutta leimaantuu hörhöksi,jos sanoo,ettei halua tietyn horoskooppimerkin edustajaa kumppaniksi? Jos lopputulos on kuitenkin sama,etsii itsellleen sopivan luonteista paria?
skorpioni on hyvin vaikea ja haastava merkki.olen jousimies ja lapsuuden ystävä oli skorpioni,oli vaikeaa ja pidätte mua varmaan naurettavana mutta vanhempana tajusin, ettei ollut mikään ihme että välimme menivät niin myrskyisästi loppu!skorpparista ei vaan tiedä millon puhuu totta ja mitä se millonkin oikeesti ajattelee.skorpparit on myös tosi katkeria ja vatvoo kaikkea..sellasta ei rento spontaani jousimies ymmärrä.todella vaikea merkki ja muista skorpioneista samat kokemukset.
Isä - kaksonen, Äiti - kalat, Minä - rapu, Pikkuveli - skorpioni.
Näin meillä. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen jousimies on?
Oman kokemukseni mukaan: vähän sellainen hyväuskoinen hölmö. Ei halua pahaa kenellekään eikä konflikteja, mutta yrittäessään miellytää kaikkia tulee loukanneeksi monia. Taloudenpito usein retuperällä, ei pidä rutiineista.
Vähän sellainen huithapeli, mutta kuitenkin omaa hyvän tuurin niin että asiat lopulta aina järjestyvät.
Haha, osui ja upposi! Paitsi että rutiinit ovat minulle tärkeitä ja nautin niistä, ehkä juuri tuon kaiken muun huithapeliuden takia. T:yksi jousimies
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei, sinä tieteen kaikkivoipaisuutta melko tosikkomaisesti puolustava soturi. Mikä mahtaa olla oma horoskooppimerkkisi?
Sehän sinun pitäisi tietää kirjoitusteni pohjalta. Ja meitä on täällä useampiakin, niin voit selittää virheesi kertomalla tarkoittaneesi sitä toista kirjoittajaa.
Olet kai sitten neitsyt. Minulla on tutuissa yksi neitsyt ja hän suhtautuu ihan oudon vihamielisesti kaikkeen yliluonnolliseen. Käy jossain vapaa-ajattelijoiden kokouksissa. Ei ole varsinainen tosikko, koska nauraa kyllä vitseille joskus, mutta itse hän ei koskaan kerro mitään hauskaa. Tai siis kertoo joistain itselleen sattuneista jutuista, jotka välillä ovat tosi koomisia, mutta hän ei sitä koomisuutta pysty itse näkemään. Ihan vakavalla naamalla vetää. Aloittaa usein kaikkea harrastusta, kuten esim. lausuntaa, otsa pysyvissä huolen kurtuissa, mutta jättää yhtä usein kesken. Hyvä ruuanlaittaja ja kotinsa on nätti ja viihtyisä. Todella suuttuessaan hyvin kiivas, mutta unohtaa nopeasti. Ei kovin hyvä raha-asioiden hoidossa. Haaveilija, mutta melko ponneton toteuttaja.
Tämä ei osunut eikä uponnut ei minun eikä puolisoni mielestä missään suhteessa. Ainoa, mikä liippasi lähelle oli kiivaus, mikä tässä ketjussa purkautui lähinnä sarkasmina. Pahoittelen, että meni vähän yli.
Mutta olen sanottavani tämän jälkeen sanonut: elämä on paljon hienompaa ja rikkaampaa ilman horoskooppien henkistä falskiutta, laiskuutta ja latteutta, edes "leikin" ja "huumorin" varjolla. Kun tarjolla on esimerkiksi nykytiede ja sen loputtoman mielenkiintoiset paljastukset ja löydöt, miksi tyytyä vähempään. Se on kuin siirtyisi lasten legoista aikuisten maailmaan.
Näytitkö tämän analyysin itsestäsi puolisollesi. Oikeesti? Miten liikuttavaa.
Mistä tämä tarpeesi todistella tieteen tärkeyttä tällaiseen kevytmieliseen keskusteluun oikein tulee. Tuon kirjoittamani jutun neitsyt on muuten tyypiltään ja pukeutumiseltaan opettajatarmainen. Niin taidat olla sinäkin.
P.S. Sarkasmista sinä et tiedä etkä tajua hölkäsen pöläystä.
Vierailija kirjoitti:
Täällä kaksonen. Olen verbaalisesti lahjakas ja utelias. Ajatukset liitävät omissa sfääreissään ja huomaan miettineeni useamman vaihtoehdon esim. palaverissa siinä vaiheessa kun muut vasta rämpivät lähtötelineistä. Olen oppinut olemaan hiljaa ja odottelemaan muita.
Mutta kovin seurallinen en ole. Pärjään ihmisten kanssa enkä ahdistu esiintymisestä tai isommasta joukosta, mutta en suoraan sanottuna välitä ihmisistä. Minulla on itsekseni paljon hauskempaa. Hälinä, melu, kova musiikki - ahdistavaa. Rakastan hiljaisuutta ja rauhaa. Ja matkailua.
Minä voisin olla kirjoittanut tuon. Kavereiden kanssa tavatessamme viihdytän jutuillani joskus muita, mutta mieluummin olen kyllä kuuntelu puolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millainen jousimies on?
En tiedä muista, mutta itse olen joskus tahdittomuuteen asti suorapuheinen, ilmeisesti en kuitenkaan kovin paha, sillä minua yleensä pidetään mukavana ihmisenä. Päättelen siitä, että ystäviä on.
Itseäni harmittaa ylikorostunut oikeudemukaisuuden vaaliminen. Ei ole yks eikä kaks kertaa, kun haluan, että homma menee oikein, vaikka on selkeästi oman etuni vastaista. Sitten mulla on vielä ehdoton vaatimus saada päättää omista asioista. Parisuhteet olleet aina haastavia, koska olen niin ehdoton ja myös mustasukkainen eli omistava. En voi sietää tosikkoja. Itse tykkään veistellä hauskoja juttuja ja sana on minulla hallussa vähän liiankin hyvin.
Tykkään loputtomiin kuunnella muiden tarinoita, omat asiat pidän itselläni.
Sanoisin, että ajat, joita nyt elämme, ovat jouskarille vaikeita.
Olen TÄYSIN samanlainen!
Jokainen sanasi olisi voinut olla omasta suustani.
Terv.
Toinen Jousimies
Vesimies (minä) = itsenäinen taivaanrannanmaalari, maailmankansalainen, taiteellunen kaunosielu
Skotpioni (mieheni) = kuten jo todettu, seksuaalinen potenssiin sata, uskollinen, vakaa, järkevä
Kaksonen (esikoiseni) = osaa olla erittäin ihastuttava ja valoisa persoona, mutta toisaalta todella raskas, vaativa, laiska. Erittäin empaattinen. Osaa ihastuttaa ja vihastuttaa.
Oinas (kuopukseni) = iloinen, elämänmyönteinen, hassutteleva, läheistiippuvainen.
Leijona = hyvä johtaja, itsevarma, antaa ehkä olettaa itsestään suurempia kuin on.
Vaaka = itserakas, itsevarma, tietää mitä tahtoo eikä poikkea raiteelta. Jossain määrin kylmä ihminen, ei kovin suvaitsevainen tai muiden kantilta asioita katsova.
Vierailija kirjoitti:
Olen vesimies, yleensä ystävällinen (vesimies on ystävyyden merkki), itsepäinen, usein omissa ajatuksissaan, mutta rakastan mielenkiintoisia keskusteluja. Kuulemma olen hauska. Olen taiteellinen oman tien kulkija. Päämäärätietoisempi kuin kalat. Kestän aika pitkälle veemäisiä juttuja, mutta kun mitta täyttyy, sen huomaa ja kuulee. Olen sekä hiljainen että puhelias, suurpiirteinen. Olen huono taloudenpidossa.
Tuo kuvasi täydellisesti myös itseäni, vesimies myös. Olen lisäksi sellainen kaikesta kiinnostunut ihminen, tiedonjanoinen ja avarakatseinen, pystyn helposti katsomaan asioita objektiivisesti ja ymmärtää riitatilanteessa kaikkien osapuolten mielipiteet, enkä riidellessä (tai muutenkaan) ole kovinkaan tunteellinen vaan pyrin järkeilemään asiat.
Mikä skorppareissa on hyvää? Niin negatiivisia kuvauksia tullut. Läheisissäni on kolme skorpparia eikä kuvaukset osu ollenkaan heihin. Ovat mukavia ja helppo tulla toimeen.
Vierailija kirjoitti:
Olen kalat. Viihdyn omissa ajatuksissani, olen kiinnostunut musiikista ja kirjallisuudesta ja kaiketi olen jollain tapaa luova. Ainakin harrastan kirjoittamista ja säveltämistä. Seurassa olen usein vähän ulkopuolinen. Sen sijaan päädyn helposti kuuntelemaan toisten murheita. Lisäksi olen ylenpalttisen herkkä ja reagoin moniin asioihin tarpeettoman voimakkaasti ja tavoilla, joita en itsekään aina ymmärrä tai osaa ennakoida.
Tää sopii hyvin muhun vaikka oikeasti olen kaksonen. En ole tippaakaan sosiaalinen vaikka sellainen kaksosen pitäisi olla. Kaksosuus näkyy itsessäni vain päättämättömyytenä. Olen teettänyt joskus astrologisen kartan eikä kartallakaan mitään kalaa näkynyt.
Heh, mielenkiintoinen keskustelu. :) ainahan horoskooppeja on luettu, kuinka moni on muka jättänyt nuorena lukematta teinilehtien "ennustuksia" siitä minä päivänä ihastusta kannattaa lähestyä... :D Itse suhtaudun horoskooppeihin nimenomaan jo mainittuna mahdollisuutena, työkaluna. Kyse ei ole tapahtumien ennustamisesta tai ehdottomista luonteenpiirteistä. Näen, että jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja vahvistaa/heikentää sellaisia ominaisuuksia itsessään, joita haluaa. Samalla tavalla kasvatus, elinympäristö ja lähipiiri muokkaavat tapoja reagoida ja ajatella. Itse luin varsinkin nuorempana paljon aurinkohoroskooppimerkistäni, mutta sen enempiä en osannut tai osaa karttaani tulkita. Tunnistin itseäni joistakin kuvauksista vahvasti, mutta osa piirteistä oli sellaisia etten kokenut niitä lainkaan omakseni, enkä edes halunnut kokea. Olen tietoisesti ja tiedostamatta pyrkinyt muokkaamaan käytöstäni yms.niin, etten vastaa sellaisia ominaisuuksia, joita horoskooppiini liitetään.
Olen siis rapunainen. Paljon puhuttu kova kuori löytyy läpäisemättömänä. Ulkoapäin näytän kiltiltä ja lempeältä naapurintytöltä ja sellainen olenkin; olen mukava ja kohtelias kaikille, kunnes ärsyynnyn tai alan vihata jotakuta. :D Olen kuitenkin se, josta kukaan ei tiedä oikeastaan mitään. Minulla on tuttuja jotka ovat tienneet minut useampia vuosia, mutta jotka eivät silti tiedä minusta ja elämästäni mitään. Kuuntelen ja autan muita, mutten osaa rakentaa vastavuoroisia ystävyyssuhteita, sillä en puhu omasta elämästäni kellekään. Olen valtavan kunnianhimoinen ja minulla on paljon selkeitä visioita. Olen hyvin päämäärätietoinen. Kun alan suunnata jotakin kohti, suuntaan loppuun asti. En jätä mitään kesken, minkä olen päättänyt suorittaa loppuun saakka. Rapuun liitetään usein vahvasti ailahtelevaisuus. Sitä en löydä itsestäni, pysyn samassa moodissa pitkään, en muuta mielipiteitäni asioista tai ihmisistä kovin helposti. Olen todella tunteikas,mutta tunteita ei näy ulospäin. Tunteet eivät myöskään vaihtele sekunnin välein, enkä koe olevani niiden ohjailtavissa. Olen herkkä ja pelkään loukkaavani muita koko ajan, koska tunnistan monia tilanteita, joissa "voisin" loukkaantua, mutta olen opetellut olemaan ottamatta kaikkea itseeni. Kovin uskollinen ja tunnollinen olen. Parhaista ystävistäni haluan pitää kiinni, vaikken "hyödy" heistä mitään. Teen asiat kuten moraalisesti koen oikeiksi, en halua jättää ketään pulaan, teen sen mitä minulta pyydetään. Minulla on kuitenkin vahvoja mielipiteitä, vaikka kuljen aika keskimaastossa ja haluan välttää riitelemistä. En kuitenkaan alistu poljettavaksi tai uhriudu enää samalla tavalla kuin nuorempana. En viihdy isossa kaveriporukassa, mutta ujoudesta olen opetellut pois. Nautin esiintymisestä, nuorenakin esitelmien pitämisestä, ja harrastan näyttelemistä, ehkä siksi, että silloin saan paljastaa erilaisia tunteita - olenhan "joku muu " lavalla. Olen jossain määrin taiteellinen, mutta harjoituksen puutteessa varmasti keskitasoa kehnompi. Verbaalisesti koen olevani vahvoilla. Olen melkolailla melankoliaan taipuvainen, minulla on paljon synkkiä kausia ja ongelmia itsetunnon kanssa. Parhaat ystäväni ovat vesimies ja oinas. Lähes kaikki muut hyvät ystäväni ovat olleet kaloja, synkkaaminen on ollut aivan omalaistaan jo alussa. Toki pitkiä ystävyyssuhteita värittävät muutkin tekijät ja synkkaamista edesauttaa toisen pitkäaikainen tunteminen.
Hahaa, tulipa kirjoitettua kamala romaani! Mutta kai ihmiset tykkäävät kirjoittaa itsestään ja ominaisuuksistaan. :) Joku tylsä sielu totesi tässä keskustelussa, että toivottavasti kasvatus- ja psykologian alalla työskentelevät eivät ole tässä ketjussa edustettuna. Minä olen psykologian maisteri ja kohta myös kasvatustieteen maisteri. Että varokaa vain. :-)
Oho, ja tietysti jäi asioita pois mitä olin ajatellut mainitsemani. Olen siis myös nousevalta merkiltäni rapu. Kuumerkkini on kauris. Rikas sisäinen maailma, en tarvitse hälinää tai seuraa ympärilleni. Olen aina ollut yksin niin uusissa tilanteissa kuin arkipäivän elämässäkin. En kuitenkaan yksinäinen. Parisuhdetta koen vaikeaksi muodostaa, sillä tarvitsen niin paljon omaa tilaa, aikaa ja rauhaa. En myöskään halua olla kenestäkään riippuvainen tai "joutua" tarvitsemaan muita.
T.äskeinen 318
Horoskooppien luonnekuvauksista vastaan eniten neitsyttä. Oikeasti olen oinas enkä vastaa oinaan luonnekuvausta juuri ollenkaan.
Tapasin yliopistossa kurssilla semiotiikkaa opiskelevan naisen, joka on astrologi. Juteltiin paljon horoskoopeista ja omaksuin aika yksinkertaisen tavan ajaella horoskoopeista.
Jokaisella ihmisellä on olemassa oma astrokartta, sitä ei ole kenenkään pakko selvittää. Siitä ei skeptikkokaan pääse yli eikä ympäri, että siitä astrokartasta näkee kuiden ja planeettojen liikkeet elämän varrelta. Jos ei halua katsoa kaikkia kortteja pokerissa,se on oma valinta. Ei kukaan pakota. Mutta jos itse kokisin ylemmyydentunnetta tai omahyväisyyttä ja pitäisin muita ihmisiä typerinä koska he ovat uteliaita ja kiinnostuneita tähtikartoista, niin tutkiskelisin kyllä, miksi koen niin negatiivisia tunteita. :)
Omassa kartassani selvisi, että olen oinas/oinas ja menin sillä hetkellä ravussa, mikä selitti sen kotoilun ja saamattomuuden fiiliksen. Tunne oli ollut päällä jo pitkään, mutta kartta vahvisti tunteen. Karttaa tehdessä en todellakaan tuntenut tätä astrologia sen kummemmin, hän ei ennustanut vaan tulkitsi, ja siinä on suuri ero. Astrologi ei ennusta vaan lukee karttaa ja kertoo mitä siinä on, ne tiedot voi sivuuttaa tai niitä voi pohtia ja käyttää työkaluina.
Siitä siirryin toiseen merkkiin ja aloin saamaan sen merkin ominaisuuksia käyttööni. Astrologia on äärettömän mielenkiintoista ja suhtaudun siihen uteliaasti, ja astrokarttani näytti tiettyinä vuosina erilaiselta, mutta perusmerkki säilyy. Astrokartan avulla pelastin itseni syrjähypyltä, olin päätä pahkaa ihastunut mieheen jonka luulin olevan "se oikea". Syntymäpäivän ja kotipaikkakunnan mukaan sai jotain osviittaa siitä, millaisesta leijonamiehestä oli kyse vaikka tarkkaa syntymäkellonaikaa ei ollutkaan tiedossa. Kun kuulin näitä varoitusmerkkejä miehen kartasta osain ennakoida ne ja osasin suhtautua niihin järjellä, enkä tunteella. Takkiin olis tullut ja pahasti.
Jokuhan voi toki todeta,että idiootti. Mutta kyllä mä tässä kohtaa sanon, että astrokartoista voi olla suunnatonta apua JOS niitä osaa hyödyntää oikein ja käyttää työkaluina. :)