Horoskooppimerkkien luonteenpiirteiden stereotypiat
Tehdäänkö lauantain ratoksi tällainen leikkimielinen ketju, missä pistetään yleisimpiä käsityksiä eri horoskooppimerkkien edustajien luonteenpiirteistä. Itse olen vaakanainen, ja olisi hauska kuulla ihmisten käsityksiä millaisia vaakanaiset ovat. Ja en ota horoskooppeja niin kauhean vakavasti, mutta tällaisten pohtiminen on ihan hauskaa. Muistetaan toki yksilölliset erot. :)
Itse allekirjoitan ainakin sen, etten osaa tehdä päätöksiä ja vitkuttelen niiden kanssa viimeiseen asti. Mietin aina asioiden molemmat puolet ja vertailen perusteellisesti. Esteettisyys ja harmonia on tärkeää, esimerkiksi juuri vaate- tai sisustustyylissä.
Olisi kiva kuulla myös muista merkeistä, esimerkiksi omasta mielestäni kauriit ovat usein vaikeita ihmisiä. Tai itselläni on ollut vaikeuksia tulla toimeen jostain syystä kauriin aikoina syntyneiden kanssa. :D
Oletteko myös onnistuneet arvaamaan livenä jonkun uuden tuttavuuden kohdalla tämän horoskooppimerkin? Itse pystyn, en nyt joka kerta, mutta aika usein arvaamaan oikein suurin piirtein ainakin vuodenajan, jollen kuukaudenkin, jolloin henkilö on syntynyt.
Kommentit (383)
Olen kalat. Viihdyn omissa ajatuksissani, olen kiinnostunut musiikista ja kirjallisuudesta ja kaiketi olen jollain tapaa luova. Ainakin harrastan kirjoittamista ja säveltämistä. Seurassa olen usein vähän ulkopuolinen. Sen sijaan päädyn helposti kuuntelemaan toisten murheita. Lisäksi olen ylenpalttisen herkkä ja reagoin moniin asioihin tarpeettoman voimakkaasti ja tavoilla, joita en itsekään aina ymmärrä tai osaa ennakoida.
Vierailija kirjoitti:
Olen kalat, melankoliaan ja päihteisiin taipuvainen. :D Myöskin vähän sulkeutunut ja omissa maailmoissani oleva.
Sama täällä. Elän aika pitkälti omissa haaveissani. Olen erakkoluonne. Taitellinen ja aika herkkä, mutta myös aikaansaava ja täsmällinen jos asia kiinnostaa tarpeeksi. Ihmissuhteet tuntuvat aika raskailta ja ajoittain jopa taakalta.
Olisi kiva kuulla, jos jollain on kokemusta miten toimii kalojen (n) ja skorpionin (m) parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä on kyllä pakko olla JOTAIN perää, koska esim. kaikki tuntemani leijonat ovat noita hieman itserakkauteen taipuvaisia esiintyjätyyppejä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä. Ja lähipiirissäni on 5 leijonaa! Itse olen ap:n tavoin vaakanainen ja tunnistin kyllä itseni aloituksen kuvauksesta: päätökset vaikeita ja estetiikka tärkeää. Olen myös lukenut, että vaa'at ovat sosiaalisesti ja psykologisesti taitavia, seurallisia, miellyttäviä ja flirttailevia - allekirjoitan täysin. Paras kaverini on neitsyt ja hän todellakin on kaikesta stressaava kontrollifriikki. Neitsyen hyvinä puolina voisi mainita äärirehellisyyden ja korkean moraalin!
Minä taas en näe yhtään yhtäläisyyksiä miehellä - mies on leijona ja on
enemmän neitsyt (pakko-oireinen kontrollifriikki) tai skorpioni (vahva seksuaalisuus). Mutta sitten taas minä, rapu, olen juurikin maanläheinen, äidillinen tyyppi.Jahas, nyt olet rapu kun taas yhdessä vanhassa ketjussa horoskooppimerkkiäsi kysyttäessä sanoit olevasi vaaka.
Olen luopunut yksityiskohtien suojelusta. Jos joku tunnistaa, joku tunnistaa. Elämä on.
Ei logiikan häivää. Äidillistä sinusta ei myös saa parhaimmalla tahdollakaan. hyvä koiranomistaja voit olla.
Koiraa minulla ei ikävä kyllä ole. Tahtoisin sellaisen kyllä, mutta mies ei. Lapsia minulla on kaksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen kalat , haaveilija,herkkä ja taiteellinen. Seksi kanssani mahtavaa ja olen haluttava,kiinnostava ja salaperäinen .
Hehee, allekirjoitan myös nämä! :D
t. 15
Onhan näistä ollut me naisissa ne negatiiviset horoskooppien luonteenpiirteet.
Rapu koti-ihminen,luotettava,tunteellinen mutta on negatiivisuuteen taipuvainen.Parisuhteessa yksi parhaita horoskooppimerkkejä.
Vaaka auttaa muita,lainaa vaikka viimeset rahansa ja on todella tasapainoinen ihmisenä.
Härkä on rauhallinen kuin patsas,ystävien a-luokkaa luotettavuudessaan,mutta vähän herkuttelija ja liikaa perinteissä pysyvä.
Härät ovat työpaikkojen työjuhtia.Härän on helppo erottaa oikea ja väärä niinpä se saarnaa siitä muillekkin :)
Oinas kitisee,neuvoo ja saarnaa.
Neitsyt ei anna periksi,on aina oikeassa.
Valehtelee tarvittaessa,mutta omistaa siistin kodin.Työpaikkojen pohjasakkaa.
Skorppari puhuu harvoin totta.Piikittelee mielellään muita "pistimellään"
Skorppari mies on hyvä petikaveri mutta viekas kumppani.
Työpaikan gigolo.
Kalat ei muista aina tulla edes töihin ryyppyreissultaan :D tai on mieluumin thaikuissa sukeltamassa.
Jousimies on lojaali työhullu joka urheilee mielellään.Kauris on yleensä yrittäjä joka painaa pitkää päivää.
Allekirjoitan myös kalana tuon että tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja ylireagointia minunkin herkkyydessä. Otan myös äärimmäisen helposti itseeni ja vihaan epäonnistumista,vatvon sellaisia asioita kauan. T. Kommentti 16
Olen leijona, mutta enemmänkin introvertti joka ei pidä esiintymisestä. Teininä olin erittäin esiintyjäluonteinen ja huomion keskipisteenä olemista rakastava, nyt 25+ enää en. En myöskään ole itserakas tai erityisen itsevarma. Toisaalta taas, leijonien tapaan, olen hyvä ystävä ja huomioiva kumppani. Annan läheisilleni jakamattoman huomioni, ja jos suutun (harvoin) kunnolla, sen saa kyllä tuntea nahoissaan :-D
Hassua, että nuorempana olin kuin suoraan leijonan luonnekuvauksesta, enää vain vähän. Muut horoskooppimerkit sopisivat paremmin. Onko teillä muilla samanlaista "kehitystä"?
Vierailija kirjoitti:
Entä kaksonen. On sattunut miesystäviksi muutama.
Jakautunut persoonallisuus ts. hullu. Kahdesta on kokemusta.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä on kyllä pakko olla JOTAIN perää, koska esim. kaikki tuntemani leijonat ovat noita hieman itserakkauteen taipuvaisia esiintyjätyyppejä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä. Ja lähipiirissäni on 5 leijonaa! Itse olen ap:n tavoin vaakanainen ja tunnistin kyllä itseni aloituksen kuvauksesta: päätökset vaikeita ja estetiikka tärkeää. Olen myös lukenut, että vaa'at ovat sosiaalisesti ja psykologisesti taitavia, seurallisia, miellyttäviä ja flirttailevia - allekirjoitan täysin. Paras kaverini on neitsyt ja hän todellakin on kaikesta stressaava kontrollifriikki. Neitsyen hyvinä puolina voisi mainita äärirehellisyyden ja korkean moraalin!
Minä taas en näe yhtään yhtäläisyyksiä miehellä - mies on leijona ja on enemmän neitsyt (pakko-oireinen kontrollifriikki) tai skorpioni (vahva seksuaalisuus). Mutta sitten taas minä, rapu, olen juurikin maanläheinen, äidillinen tyyppi.
Jahas, nyt olet rapu kun taas yhdessä vanhassa ketjussa horoskooppimerkkiäsi kysyttäessä sanoit olevasi vaaka.
Olen luopunut yksityiskohtien suojelusta. Jos joku tunnistaa, joku tunnistaa. Elämä on.
Seli seli, valepukki :D

Karkeasti se menee niin, että aurinko vaikuttaa lapsena ja nuorena, aikuisena nousumerkki ja vanhana kuumerkki.
Joku kyseli kaksosista, urheilullisia, hauskoja, kilpailunhaluisia (miehillä monesti johtaa häntäheikkeilyyn), hyvää seuraa, mutta hankalia kumppaneina, omat menot ja jutut tärkeitä, vaativat itsenäisen kumppanin.
Ite olen jousimies, hyväsydäminen, mutta sietämättömän suorasukainen.
Vierailija kirjoitti:
Olen leijona, mutta enemmänkin introvertti joka ei pidä esiintymisestä. Teininä olin erittäin esiintyjäluonteinen ja huomion keskipisteenä olemista rakastava, nyt 25+ enää en. En myöskään ole itserakas tai erityisen itsevarma. Toisaalta taas, leijonien tapaan, olen hyvä ystävä ja huomioiva kumppani. Annan läheisilleni jakamattoman huomioni, ja jos suutun (harvoin) kunnolla, sen saa kyllä tuntea nahoissaan :-D
Hassua, että nuorempana olin kuin suoraan leijonan luonnekuvauksesta, enää vain vähän. Muut horoskooppimerkit sopisivat paremmin. Onko teillä muilla samanlaista "kehitystä"?
Me muututaan vanhetessa enemmän nousumerkin kaltaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä on kyllä pakko olla JOTAIN perää, koska esim. kaikki tuntemani leijonat ovat noita hieman itserakkauteen taipuvaisia esiintyjätyyppejä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä. Ja lähipiirissäni on 5 leijonaa! Itse olen ap:n tavoin vaakanainen ja tunnistin kyllä itseni aloituksen kuvauksesta: päätökset vaikeita ja estetiikka tärkeää. Olen myös lukenut, että vaa'at ovat sosiaalisesti ja psykologisesti taitavia, seurallisia, miellyttäviä ja flirttailevia - allekirjoitan täysin. Paras kaverini on neitsyt ja hän todellakin on kaikesta stressaava kontrollifriikki. Neitsyen hyvinä puolina voisi mainita äärirehellisyyden ja korkean moraalin!
Minä taas en näe yhtään yhtäläisyyksiä miehellä - mies on leijona ja on enemmän neitsyt (pakko-oireinen kontrollifriikki) tai skorpioni (vahva seksuaalisuus). Mutta sitten taas minä, rapu, olen juurikin maanläheinen, äidillinen tyyppi.
Jahas, nyt olet rapu kun taas yhdessä vanhassa ketjussa horoskooppimerkkiäsi kysyttäessä sanoit olevasi vaaka.
Olen luopunut yksityiskohtien suojelusta. Jos joku tunnistaa, joku tunnistaa. Elämä on.
Seli seli, valepukki :D
Sanoo täysin anonyymi...
Vierailija kirjoitti:
Entä kaksonen. On sattunut miesystäviksi muutama.
Miehistä en tiedä mutta olen nopea hoksaamaan asioita. Hitaalla kulkijat jäävät taa. Sanat, kielet, käsitykset, määritelmät, kaikki nämä hallussa.
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä on kyllä pakko olla JOTAIN perää, koska esim. kaikki tuntemani leijonat ovat noita hieman itserakkauteen taipuvaisia esiintyjätyyppejä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä. Ja lähipiirissäni on 5 leijonaa! Itse olen ap:n tavoin vaakanainen ja tunnistin kyllä itseni aloituksen kuvauksesta: päätökset vaikeita ja estetiikka tärkeää. Olen myös lukenut, että vaa'at ovat sosiaalisesti ja psykologisesti taitavia, seurallisia, miellyttäviä ja flirttailevia - allekirjoitan täysin. Paras kaverini on neitsyt ja hän todellakin on kaikesta stressaava kontrollifriikki. Neitsyen hyvinä puolina voisi mainita äärirehellisyyden ja korkean moraalin!
Minä taas en näe yhtään yhtäläisyyksiä miehellä - mies on leijona ja on enemmän neitsyt (pakko-oireinen kontrollifriikki) tai skorpioni (vahva seksuaalisuus). Mutta sitten taas minä, rapu, olen juurikin maanläheinen, äidillinen tyyppi.
Jahas, nyt olet rapu kun taas yhdessä vanhassa ketjussa horoskooppimerkkiäsi kysyttäessä sanoit olevasi vaaka.
Olen luopunut yksityiskohtien suojelusta. Jos joku tunnistaa, joku tunnistaa. Elämä on.
Seli seli, valepukki :D
Sanoo täysin anonyymi...
Yhtälailla anonyymi eli tuntematon se nikkikin lopulta on. Pelkkää tarinaa vaan.
Olen leijona. Olen ujo ja hiljainen hissukka. Viihdyn mielelläni yksin, vihaan huomion keskipisteenä olemista enkä ole ollenkaan kunnianhimoinen tai kilpailuhenkinen. :D
- Olen kalat, melankoliaan ja päihteisiin taipuvainen. :D Myöskin vähän sulkeutunut ja omissa maailmoissani oleva.
-Olen kalat , haaveilija,herkkä ja taiteellinen. Seksi kanssani mahtavaa ja olen haluttava,kiinnostava ja salaperäinen .
- Allekirjoitan kalana myös päihteet ja melankolian,yksinäisyyden jonka olen itse valinnut ;)
- Olen kalat. Viihdyn omissa ajatuksissani, olen kiinnostunut musiikista ja kirjallisuudesta ja kaiketi olen jollain tapaa luova. Ainakin harrastan kirjoittamista ja säveltämistä. Seurassa olen usein vähän ulkopuolinen. Sen sijaan päädyn helposti kuuntelemaan toisten murheita. Lisäksi olen ylenpalttisen herkkä ja reagoin moniin asioihin tarpeettoman voimakkaasti ja tavoilla, joita en itsekään aina ymmärrä tai osaa ennakoida.
-sama täällä. Elän aika pitkälti omissa haaveissani. Olen erakkoluonne. Taitellinen ja aika herkkä, mutta myös aikaansaava ja täsmällinen jos asia kiinnostaa tarpeeksi. Ihmissuhteet tuntuvat aika raskailta ja ajoittain jopa taakalta.
- Kalat ei muista aina tulla edes töihin ryyppyreissultaan :D tai on mieluumin thaikuissa sukeltamassa.
- Allekirjoitan myös kalana tuon että tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja ylireagointia minunkin herkkyydessä. Otan myös äärimmäisen helposti itseeni ja vihaan epäonnistumista,vatvon sellaisia asioita kauan
Hei kalakaverit. Ollaanko me kaikki taiteellisia, luovia ja introvertteja? Ja tietysti kala on mieluimmin sukeltamassa kuin töissä..
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näissä on kyllä pakko olla JOTAIN perää, koska esim. kaikki tuntemani leijonat ovat noita hieman itserakkauteen taipuvaisia esiintyjätyyppejä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä. Ja lähipiirissäni on 5 leijonaa! Itse olen ap:n tavoin vaakanainen ja tunnistin kyllä itseni aloituksen kuvauksesta: päätökset vaikeita ja estetiikka tärkeää. Olen myös lukenut, että vaa'at ovat sosiaalisesti ja psykologisesti taitavia, seurallisia, miellyttäviä ja flirttailevia - allekirjoitan täysin. Paras kaverini on neitsyt ja hän todellakin on kaikesta stressaava kontrollifriikki. Neitsyen hyvinä puolina voisi mainita äärirehellisyyden ja korkean moraalin!
Minä taas en näe yhtään yhtäläisyyksiä miehellä - mies on leijona ja on
enemmän neitsyt (pakko-oireinen kontrollifriikki) tai skorpioni (vahva seksuaalisuus). Mutta sitten taas minä, rapu, olen juurikin maanläheinen, äidillinen tyyppi.Jahas, nyt olet rapu kun taas yhdessä vanhassa ketjussa horoskooppimerkkiäsi kysyttäessä sanoit olevasi vaaka.
Olen luopunut yksityiskohtien suojelusta. Jos joku tunnistaa, joku tunnistaa. Elämä on.
Ei logiikan häivää. Äidillistä sinusta ei myös saa parhaimmalla tahdollakaan. hyvä koiranomistaja voit olla.
Koiraa minulla ei ikävä kyllä ole. Tahtoisin sellaisen kyllä, mutta mies ei. Lapsia minulla on kaksi.
Kun tarpeeksi usein hoet tuota, alat uskoa siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen leijona, mutta enemmänkin introvertti joka ei pidä esiintymisestä. Teininä olin erittäin esiintyjäluonteinen ja huomion keskipisteenä olemista rakastava, nyt 25+ enää en. En myöskään ole itserakas tai erityisen itsevarma. Toisaalta taas, leijonien tapaan, olen hyvä ystävä ja huomioiva kumppani. Annan läheisilleni jakamattoman huomioni, ja jos suutun (harvoin) kunnolla, sen saa kyllä tuntea nahoissaan :-D
Hassua, että nuorempana olin kuin suoraan leijonan luonnekuvauksesta, enää vain vähän. Muut horoskooppimerkit sopisivat paremmin. Onko teillä muilla samanlaista "kehitystä"?
Me muututaan vanhetessa enemmän nousumerkin kaltaiseksi.
En ole eläissäni uskonut horoskooppimerkkeihin, mutta katsoin miehen nousevan merkin kuvauksen ja se osui aivan nappiin.
"Kaurisnousuisena herätät kaikkialla suurta luottamusta ja tiedät pystyväsi mahdottomalta tuntuviin saavutuksiin sitkeytesi ja periksi antamattomuutesi ansiosta. Osaat arvostaa ihmisten erityispiirteitä ja myös osoittaa arvostuksesi niin konkreettisella tavalla, että jokainen siitä osalliseksi pääsevä voi vain huokailla onnesta. Tiedät hetki hetkeltä täysin selvästi, mikä on seuraava askeleesi, eikä kenelläkään ole mahdollisuutta asettaa sitä kyseenalaiseksi." lähde astro.fi
Pakko vielä kalana kertoa kuinka kerran joku arveli että olen leijona. Purskahdin nauruun. Olen ilmeisesti myös lahjakas näyttelijä :D