kerro pahimmat piheilysi
usein kun piheilen niin ei ehkä ollutkaan vaivan arvoista. jos ajattelee että aikaaki kului enemmä vaikeimman kautta
Kommentit (291)
Vierailija kirjoitti:
Tulitikut. Poltan paljon kynttilöitä ja sytytän ne niin, että puhallan tikun aina kynttilöiden välissä sammuksiin, jottei se palaisi nopeasti, ja otan siihen taas uuden tulen jo sytytetystä kynttilästä (lähinnä olevasta). Näin yksikin tikku voi riittää moneen kynttulään.
Ei siitä paljon rahallista säästöä synny... ;-)
Ei niin, mutta se periaate... jos ihminen on luonnostaan säästäväinen, niin se näkyy pienissäkin asioissa.
Käytin yksin asuessa kaikista kuppaisinta ja halvinta kanisterisaippuaa, yksi tonkka riitti tolkuttoman pitkään. Sitten havaitsin ettei ehkä ihan niin pitkälle tarvitse asiaa viedä, voin ihan hyvin osaa sitä Bliwiä. No ei se köyhäily siihen loppunut vaan käytän kanisterin jämiä vieläkin pois, tällä kertaa jalkojen pesuun suihkussa. Loppuu tuo kai joskus.... Mutta havahduin jotenkin ettei kaiken tarvitse olla aina sitä halvinta. Säästökään ei ole vuositasolla kuin tyyliin 15€. Kuussa euro. Whoo!
Säästötilillä oli paljon rahaa, mutten silti siirtänyt käyttötilille vaan söin puuroa ja "jämäruokaa" 5 päivää, jotta pärjäsin seuraavaan palkkapäivään ilman säästötiliin kajoamista :D
Voi, mä tulisin hulluksi teidän pihien seurassa!
Se on yks piirre, mikä mua ärsyttää ihan suunnattomasti kanssaihmisissä.
En sano tätä pahalla, jokainenhan saa olla mikä on.
Nimimerkillä "ei koskaan omaa kauppakassia"
Puhdistan korvat wc-paperinpalalla hiuspinnillä, koska kuka nyt vanupuikkoja raaskii ostaa.
Vanupuikon molemmat puolet on pakko käyttää. Jos esimerkiksi korjaan meikkejä vain yhdellä puolella, jätän vanupuikon peilikaappiin talteen seuraavaa kertaa varten.
Neljä vanupuikkoa maksaa sentään jo yhden sentin...
Pari viikkoa sitten oltiin lähdössä ulkomaan reissuun ja kännykän muisti oli täyttymässä. En kuitenkaan raaskinut ostaa kaupasta 10 euron hintaista muistikorttia vaan tilasin netistä 4,6 eurolla saman tuotteen. Ihan järkevää, mutta ärsytti matkalla koko ajan olla poistamassa sovelluksia ja vanhoja valokuvia, jotta sain uudet valokuvat mahtumaan. Eihän se muistikortti tietysti reissulle ehtinyt kun ebaysta tilasin...
Uskon (tai toivon!), että moni pihi elää säästäväisesti siitäkin syystä, että se vähentää kulutusta ja säästää ympäristöä. Ne, jotka ärsyyntyvät pihiydestä, eivät ehkä tiedosta asiaa.
Hurlumhei, mitä välii, yolo...
Vierailija kirjoitti:
Joskus syön viikon pelkkää puuroa jotta saan säästettyä ruokakuluissa
Kokeile soijarouhetta. Itse vasta äskettäin ostin sitä ja testailin, siinähän on paljon enemmän proteiinia kuin lihassa (olikohan 54 %) ja on halpaa. Hyvää siitä sai kun ensin sulatin paistinpannulla voita ja siihen voihin laitoin mausteita muhimaan ja sitten sitä soijarouhetta sekaan, että siihen imeytyi se rasva ja hieman vettä ja annoin muhia. Sitten laitoin sitä soijarouhemössöä jauhelihan tilalle ruokiin, hyvää oli, koostumuskin on jauhelihamainen.
Mielenkiintoista on myös todistaa kavereiden piheilytapoja, jotka selkeästi ovat lapsuuskodista opittuja "kulttuurieroja". Yksikin tyyppi menee ihan tolaltaan jos uuni on hetkenkin "turhaan" päällä, ruoka pitää samalla sekunnilla rynnätä laittamaan sisään kun uuni on valmis ja jälkilämpö käytetään hyödyksi mitä oudoimmalla kikkailulla. Ja jääkaapin ovi saa olla myös sekunnin auki kerrallaan tai muuten tapahtuu kauheita. Tämä siis myös jos hän on vieraana minun luonani ja minä käytän omia kodinkoneitani :D Mutta ilmeisesti kyseinen säästäväisyys pätee vain yksityiskodeissa, esimerkiksi kaupassa hän avaa (lasisen!!) pakkaskaapin oven ja tuijottaa suu auki valikoimaa ties kuinka kauan mikä taas ärsyttää minua...
En oo ostanut silmälaseja, vaikka lääkärin mukaan tarvin ne jo 4 vuotta sitten. Ne maksaa niin pirusti. En kuitenkaan aja autoakaan niin en tarvi laseja.
En koskaan esilämmitä uunia tiettyyn astemäärään, vaan heitän ruoat sinne samantien kun laitan uunin päälle. Ruoka valmistuukin hieman nopeammin kun ei tarvitse sitä odotella, ja tässä on jo oppinut kuinka paljon vähemmän aikaa ruoan pitää olla uunissa kuin ohjeessa sanotaan. Menee tietysti myös ekologisuuden puolelle tämä.
Minun pitäisi itseni olla paljon säästäväisempi, mutta en silti halua olla sellainen, että tulehtuneita kissankorvia puhdistettaessa ennen lääkkeen laittoa miettisin ääneen, voisiko vanupuikkoja käyttää enemmän kuin kerran. Mutta tästä tuttavasta on sanouduttu irti jo 10 vuotta sitten. Sama tyyppi myös kyseli, eikö kertakäyttöpiilareita voi käyttää uudelleen. Kertakäyttö tarkoittaa juuri sitä että ei voi. Enkä halua pitää 100 000 pankkitilillä ja syödä reissussa paljasta leipää ja juoda vettä omasta pullosta päälle. Siis satojen kilometrien automatkoilla. Eikä tyyppi raaskinut pitää ajovaloja päällä, ettei kulu dieseliä???
Itse nuukailen joskus syömällä purkkihernekeittoa ja kaurapuuroa muutamana päivänä (tykkään molemmista) voidakseni sitten mennä ulos syömään ja herkuttelemaan.
En osta huonoa. Olen vuosien varrella oppinut että laadun ostaminen säästää pitkässä juoksussa.
Aikoinaan asetin tiukan päiväbudjetin, minä yli ei saanut päivän aikana rahaa käyttää. Laskin joskus ruokakaupassa suunnilleen, mitä ostoskorini tulee maksamaan, ja "kestääkö" päiväbudjettini jonkin arvokkaamman ruokaostoksen. Tein tätä, vaikka minulla ei ollut mitään säästötavoitetta ja rahaa oli säästötilillä mukavasti. Onneksi tajusin lopettaa tämän, enkä pihistele laadukkaasta ruoasta ainakaan enää
Muovikassi kirjoitti:
Toi muovipussi juttu on kyllä outo. Ymmärrän, että kangaskassit on ekologisia ja kestävämpiä. Itselläkin sellasia on muutama ja joskus kaupassa käyttää. Mutta mitä te käytätte roskapussina? Sääsätettkö muovisessa kauppakassissa, mutta ostatte erilisisä roskapusseja? :D
Meidän perhe käyttää myös kestokasseja, mutta ei myöskään osta roskapusseja. Pahvit, kartongit, metallit, lasit, lehdet jne. viedään keräyspisteeseen. Normaalia sekajätettä tulee tosi vähän. Hedelmiä ja vihanneksia ostamme paljon ja niistä kertyy muovikasseja, vaikka kaikkia ei pusseihin kaupassa laitetakaan. Näitä käytän roskapusseina. Omakotitalossa on helppoa ja nopeaa viedä roskat ulos, joten pieni pussi riittää hyvin.
Lisäksi käytän roskapusseina wc-papereiden pussit, isot leipäpussit ja vaatekauppojen pussit. Jos satun joskus ostamaan tavaroita useasta kaupasta, mistä annetaan pusseja - kieltäydyn monesti pusseista ja pakkaan tavarat siihen kassiin, jonka olen saanut esim. ensimmäisestä vaatekaupasta. Käydään ruokakaupassa 2 kertaa viikossa ja muissa kaupoissa tosi harvoin, mutta silti pusseja kertyy ihan hirveästi.
Minulla on lisäksi aina pieni kangaskassi käsilaukussa pieniä ostoja varten. Apteekin lääkepakettikin mahtuu hyvin käsilaukkuun kuitin kanssa ilman sitä pientä pussia.
Kassalla en ota niitä pikkupusseja (ovat ihan turhaan edes tarjolla).
Nämä eivät ole omia mutta jos saa avautua pihistä isoisästä?
Hän saattaa poimia roskiksesta toisten vanhoja popcorn-pusseja, kerätä ne poksahtamattomat jyvät ja poksauttaa ne itselleen tai syödä raakana.
Kun siivosin hänen autoaan niin käski kerätä kaikki lattialle tippuneet myslit, että huuhtoo ne vielä ja syö. Hänellä on aina mysliä jota napostelee ajaessaan.
Ei raaskinut ostaa koiralleen uutta ruokakuppia vaikka vanhan pohjassa oli homepilkkuja. Minä sen sitten ostin. Muuten kyllä ostaa koiralle kunnon ruokaa, itse syö kaikkea mikä on -30% tai viikon-kaksi vanhalla päiväyksellä.
Teinilleni antoi 15-vuotis-lahjaksi leipäjonosta saadun keksipaketin jossa päiväys mennyt.
Vierailija kirjoitti:
Nämä eivät ole omia mutta jos saa avautua pihistä isoisästä?
Hän saattaa poimia roskiksesta toisten vanhoja popcorn-pusseja, kerätä ne poksahtamattomat jyvät ja poksauttaa ne itselleen tai syödä raakana.
Kun siivosin hänen autoaan niin käski kerätä kaikki lattialle tippuneet myslit, että huuhtoo ne vielä ja syö. Hänellä on aina mysliä jota napostelee ajaessaan.
Ei raaskinut ostaa koiralleen uutta ruokakuppia vaikka vanhan pohjassa oli homepilkkuja. Minä sen sitten ostin. Muuten kyllä ostaa koiralle kunnon ruokaa, itse syö kaikkea mikä on -30% tai viikon-kaksi vanhalla päiväyksellä.
Teinilleni antoi 15-vuotis-lahjaksi leipäjonosta saadun keksipaketin jossa päiväys mennyt.
Siltä jää varmaan miljoona pankkitilille perintöä. :D
Siis joku käyttää kertakäyttöpiilaireita kolme päivää! En todellakaan uskaltaisi pilata silmiäni likaisilla kertakäyttöpiilolinsseillä...