Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kauppias avautuu näpistelystä

Vierailija
17.07.2016 |

Pukinmäellä toimiva kauppias Sonja Forss sai tarpeekseen myymälävarkaiden ”nämä ovat yhteiskunnan tavaroita” -ajatuksista.
Helsingin Pukinmäellä toimivan K-kauppiaan mitta täyttyi. Perjantai-iltana kaupassa jäi kiinni myymälävarkaita. Näitä näpistyksiä on ollut jatkuvasti, varsinkin kesäaikana.

Viime vuoden lopulla aloittanut K-kauppias Sonja Forss, 34, päätti toimia.

– Koko yön olen valvonut ja sitten hitsasi kiinni. Turhauduin niin, että aamulla päätin kirjoittaa suoraan varkaille, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Sonja Forss kirjoitti Facebookin vetoomuksen, joka on osoitettu myymälävarkaille. Hän halusi kertoa kauppiaan elämästä.

Forssia raivostuttaa erityisesti varkaiden vinoutuneet ajatukset siitä, että kyllä yhteiskunta maksaa.

– On tullut suoraan varkaiden suusta, kun heidät on otettu kiinni ja pyydetty takaisin tavaroita, että mitä se sinua haittaa, jos me pöllitään. Nämähän ovat yhteiskunnan tavaroita.

Hei kaikki varkaat, olen todella kyllästynyt toimintaanne, välinpitämättömyyteenne ja itsekkyyteenne.
Forss kirjoittaa Facebookissa, miten varkailla on erikoisia väärinkäsityksiä.

Varkaat kuvittelevat, että kun he varastatte K-kaupasta, he varastavat yhteiskunnalta. Lisäksi varkaat kuvittelevat, että kauppias on jotenkin rikas ja se oikeuttaa toimintaan.

– Haluan oikaista nämä: 1. En ole yhteiskunta ja 2. En ole rikas.

Forss kertoo, että hän on yrittäjä, kauppias ja lisäksi yhden pienen tytön totaaliyksinhuoltaja.

– Jokainen kaupassa oleva tuote on kauppiaan maksama. Kun varastatte, varastatte minulta. Varastatte myös yhdeltä seitsämänvuotiaalta tytöltä, joka haaveilee koiranpennusta ja sille kiiltävästä kaulapannasta.

Forss sanoo, että moni kauppias on voimaton myymälävarkaiden kanssa. Vaikuttaa siltä, että jotkut eivät vältä, vaikka heille kertyy näpistyksiä ja sakkomaksuja.

Kommentit (92)

Vierailija
41/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta ei ole.kovin ikävää, jos kaupasta varastwtaan verrattuna varastamiseen yksityishenkilöltä. Siis tunnearvo ja vaara, että pankkikorttia väärinkäyyetään jne.

Nimenomaan yksityisyrittäjältä varastaessa varastaa sen ihmisen henkilökohtaisista rahoista.

Milloin suuryhtiönlistoilla olevasta kauppiasta on tullut yksityisyrittäjä, joka ei saa osuuttaan suuryhtiön voitoista?

Vierailija
42/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001222032.html

Ai keitä ne myymälävarkaat olivatkaan? Mummoja, narkkeja, juoppoja? Nälkäänsäkö tämäkin varas varastelee?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi nyt jättänyt lapsensa tämän"julkisuuden" ulkopuollelle. Tympeetä ajaa asiaansa lapsen kasvoilla.

Montako kiiltävää kaulapantaa on jo toimitettu Pukinmäkeen? Eli kuinka moni suuntaa ostoksensa tuohon suuntaan...

Vierailija
44/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi myymälävaras jutut järjestään aina k-kaupoissa, ainakin ne mitkä on lehdissä ja facebookissa? 

Vierailija
45/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri viime viikon torstaina muistaakseni, Tampereen keskustan lidlissä 4 narkkia. Noin yli kolmekymppisiä. Pihassa junnittivat ja huusivat ääneen omista touhuistaan. Menin kauppaan ja huomasin, että sisällä oli vielä yksi narkki- kaljaosastolla. Sinne se reppuunsa lato kaljaa ja lähti laahustaen talsimaan uloskäynnille vielä väärää kautta. Jäi saman tien kiinni, mutta tyyppi oli niin kujalla ettei edes välittänyt.

Tulevat varmasti pöllimään uudelleenkin. Näyttivät siltä, että homma on peruskauraa ja tuomioita vähän sieltä sun täältä. Ei ole enää mitää menetettävää heillä....

Vierailija
46/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Roskaämmät täällä puolustelee miten kaupasta saa varastaa👍

Sitten jos laitatte seuraavaksi omia osoitteitanne jakoon, vois tulla hakee jotai kivaa - täällähän tuntuu joka ämmä tienaavan vähintään kymppitonnin. Tai siis heidän miehensä, sillä aikaa kun he itse levittävät jo valmiiksi leveitä perseitään kotona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken. 

Eli saa varastaa.

Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin. 

Näkisit ne tyypit, jotka täällä varastaa ruokaa ja tulee myymään sitä saalista kaupan ulkopuolella. Ei ne ainakaan nälkään sitä varasta.

Sä et selvästi ymmärrä mitään. Kaikkein eniten pöllii mummelit ja ei ne mitään myy. Ei ne jää kiinni koska niitä ei epäillä. Sitten noi tollaset huumehörhöt jää tietenkin kiinni koska niitähän ne seuraa. Mä en tunne ketään joka ei olis joskus pöllinyt kaupasta. 

Painu vittuun sinä ja sun rosvoperhe ja koko sun tuntema paskasakki.

Painu sä helvettiin vitun rotta!! Suurin osa pöllii tarpeeseen kun rahaa ei ole ostaa. Suurin osa ei jää kiinni koska ne on jotain pientä ja ostaa samalla eli oikeestaan vaan vähän hakee alennusta sillä. Ihan tavallista on laittaa lasten vaunuihin jotain mut se ongelma on että jos on isompi lapsi mukana niin se ei osaa olla hiljaa. Sama kun matkustat ilmaseks. Ihan eri asia on jos myy eteenpäin. 

Sitten pitää hoitaa elämänsä kuntoon ja mennä töihin, jotta olisi varaa ostaa. Hyvin monesti se, "menee huonosti" on täysin ollut oma valinta.

Mihin esim. 57- vuotias menee töihin? Toki on ihmisiä, joille se on valinta. Mutta on tavaton määrä ihmisiä, joille se ei ole valinta. Menetkö porteille ilkumaan, kun seuravaksi tulee näitä massairtisanomisia, että tämä on täysin teidän oma valintanne?

T. 27- vuotta työelämää takana. Paljonko sinulla on?

Vierailija
48/92 |

No lähinnä tarkoitinkin näitä, joille se on oma valinta. Olen huomannut, että kaikkein hanakimmat "yhteiskunnalta varastelun kannattajat" ovat niitä, joille sossumasseilla loisiminen on täysin valittu elämäntapa. Elämäm_koulun miehet, joita ei aikanaan koulunpenkillä istuminen kiinnostanut ja ansioluettelo koostuu lähinnä rikosrekisterin pikkurötöksistä, vähän ehkä aineita/alkoa. Tai naiset, jotka ovat pykänneet maailmaan ne neljä muksua, kolmelle eri isälle (joista jokainen tuntuu olevan enemmän tai vähemmän juuri tuollainen edellä mainittu elämänkolulainen) ja sitten asutaan jossain pikku vuokraluukussa ja vingutaan kun rahat (tuet) eivät riitä elämiseen. No ei kai...tupakki yleensä maistuu ja joka viikonloppu on päästävä "raskaasta arjesta" tuulettumaan.

Näitä tarkoitin... pääsääntöisesti ne, jotka eniten kovimpaan ääneen syyttävät yhteiskuntaa ongelmistaan, ovat yleensä kaikkein varmimmin itse niitä aiheuttaneet itselleen. Toki rikaskin voi varastaa. Tai kleptomaani. Mutta kun tämä ns. roskasakki varasta siksi kun rahat eivät riitä, niin ei siinä tukien korottaminen auta tai ruoan ilmaiseksi poisjakaminen vaan jonkun sortin elämänhallinnankurssit ja peiliin katsominen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää ei oikeasti hetkauta suuntaan tai toiseen, koska en osta mitään k-kaupasta. Ruokakorin saa niin paljon edullisemmin lidl.stä tai s-ryhmän liikkeistä alepasta tai prismasta.

Vierailija
50/92 |

Ja samalla loukkaisit heitä, jotka on täysin vastoin omaa tahtoaan kamppailevat työttömyyden ja toimeentulon äärirajoilla. Ei se oikeuta sinun päästämään suustasi ihan mitä tahasa, kun tälläisiä ihmisiä on. Ja mitä sinä luulet heidän elämästä tietäväsi? Silkkaan pahuuttaakon he uhriutunut? Sinä olet vietättänyt todennäiköisesi suht normaalin lapsuuden, mutta entä tämän parjaamasi ihmisryhmän lapset, jotka on koko ikänsä kärsineet esim. alkoholismi- ja mielenterveysperheissä ajautuu siihen samaan kiereteeseen ihan omasta valinnasta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perustulo ja riittävän korkea sellainen, niin päätyy nekin rahat kauppiaalle. Loppuu varastelut ainakin niiltä joilla ei mene kaikki rahat kaljaan. Toinen vaihtoehto lounassetelit sossun asiakkaille, niin ei tarvi mennä kauppaan ollenkaan.

Vierailija
52/92 |

No oikeastaan kukaan ei pakota jatkamaan sitä samaa elämää, sitten kun omilleen pääsee. Hankalampaa se toki voi olla, jos on lapsuutensa elänyt tietyssä toimintamallissa, mutta ei mahdotonta. Mutta usein tyydytään vain kitisemään siitä, miten yhteiskunta on paska koska sossutuet liian pieniä elämiseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jotakin vikaa minussa varmaan on mutta en pystynyt symppaamaan sitä yhtään. Ei sillä, että varastaisin tai varastamista hyväksyisin mutta jotenkaan en pysty symppaamaan K-ketjun kauppiaita. Se on ollut niin hävyttömän kallis kauppa aina, että mä en ihan oikeasti pysty uskomaan, että ne menis konkurssiin parin varkaan takia. 

Vierailija
54/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Entäs kun kauppias varastaa asiakkaalta!? Katsokaapa huviksenne joskus lihatiskissä, irtokarkkihyllyllä ja heviosastolla niitä vaakoja. Joskus siinä saattaa olla jo grammoja valmiina ennen kuin laitatte punnittavan tuotteen vaa'alle. Luottavat siihen, että kukaan ei katso sitä näyttöä. Halvoissa tuotteissa tämä ei ehkä tee juuta tai jaata, mutta jos punnitaan jotain kilohinnaltaan vähänkin arvokkaampaa tuotetta niin kyllä siitä jo tulosta tulee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksei laittanut verotietojaan näkyviin todisteeksi köyhyydestään? Koska siellä on 70000e/v tulot? Tosin yrittäjillähän nuo tiedot ei pidä paikkaansa, koska kaikkea tuloa ei kirjata yksityishenkilön tulona ja veroja kierretään.

Vierailija
56/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hävikin maksaa asiakas loppupäässä. Jos kauppias ei osaa hinnoitella kauppias ei ole kauppias pitkään.

Juuri samaa mietin aloituksen luettuani: kauppias väittää, että jos varastan kaupasta, varastan häneltä. En usko. Kauppias siirtää varkaudesta aiheuttaman menetyksen hintoihin, ja näin ollen rehellinen asiakas on se, joka maksaa. Siispä varas varastaakin oikeastaan minulta (=se rehellinen asiakas) eikä kauppiaalta.

Vierailija
57/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuote ei hälytä jos siinä on normaali viivakoodi

Vierailija
58/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vai että K-kauppias... Nuohan yrittävät kaupata vanhenevia tuotteita todella epätoivoisesti ja vanhentuneet menevät suoraan roskiin, ja sitä roskista vahditaan silmä kovana, koska on vakava rikos napata jotain päivän vanhaa salaattiateriaa sieltä.

Köyhät ja kodittomat hyötyisivät tuostakin ruoasta, mutta ei, K-kauppias heittää roskikseen ja valittaa varkaiden aiheuttamasta rahallisesta hävikistä.

Vierailija
59/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli toisilta varastaminen on ihan OK, kaikki pitäis saada ilmaiseksi vaikka valtiolta saa rahaa. Köyhän ei tarvitse miettiä mihin vähän rahansa käyttää, sillä on ihan OK varastaa, jos tulikin ne tukirahat käytettyä kaljaan ja kynsilakkaan. Välillä ottaa niin päähän tämä hyvinvointivaltio. Kuukauden opintomatka näille johonkin Manilan kaatopaikkaslummiin, niin alkaiskohan tää Suomen yhteiskuntajärjestys maistumaan.

Vierailija
60/92 |
18.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun eräs lähisukulainen jaksaa hokea tätä, miten hänellä on oikeus kaikenlaisiin asioihin, koska yhteiskunta on mätä ja herrat vaan rikastuvat köyhien kustannuksella. Ja tekee siis ruokakaupoissa kaikenlaisia näpistyksiä, ei mitään isoja mutta kuitenkin. Turhauttaa, koska ei vaan suostu järkeä kuuntelemaan. On myös sitä mieltä, että sellainen elämäntyyli on paras, että maataan kotona ja eletään sossun rahoilla, koska tyhmäthän ne töitä tekee! Vihaa myös (yllättäen) pakolaisia ja on sitä mieltä että niitä ei saisi auttaa, vihaa kaikkia vähänkin erivärisiä, ihan sama vaikka sellainen olisi lääkäri, se on silti "perkeleen mutiainen".