Kauppias avautuu näpistelystä
Pukinmäellä toimiva kauppias Sonja Forss sai tarpeekseen myymälävarkaiden ”nämä ovat yhteiskunnan tavaroita” -ajatuksista.
Helsingin Pukinmäellä toimivan K-kauppiaan mitta täyttyi. Perjantai-iltana kaupassa jäi kiinni myymälävarkaita. Näitä näpistyksiä on ollut jatkuvasti, varsinkin kesäaikana.
Viime vuoden lopulla aloittanut K-kauppias Sonja Forss, 34, päätti toimia.
– Koko yön olen valvonut ja sitten hitsasi kiinni. Turhauduin niin, että aamulla päätin kirjoittaa suoraan varkaille, hän kertoo Ilta-Sanomille.
Sonja Forss kirjoitti Facebookin vetoomuksen, joka on osoitettu myymälävarkaille. Hän halusi kertoa kauppiaan elämästä.
Forssia raivostuttaa erityisesti varkaiden vinoutuneet ajatukset siitä, että kyllä yhteiskunta maksaa.
– On tullut suoraan varkaiden suusta, kun heidät on otettu kiinni ja pyydetty takaisin tavaroita, että mitä se sinua haittaa, jos me pöllitään. Nämähän ovat yhteiskunnan tavaroita.
Hei kaikki varkaat, olen todella kyllästynyt toimintaanne, välinpitämättömyyteenne ja itsekkyyteenne.
Forss kirjoittaa Facebookissa, miten varkailla on erikoisia väärinkäsityksiä.
Varkaat kuvittelevat, että kun he varastatte K-kaupasta, he varastavat yhteiskunnalta. Lisäksi varkaat kuvittelevat, että kauppias on jotenkin rikas ja se oikeuttaa toimintaan.
– Haluan oikaista nämä: 1. En ole yhteiskunta ja 2. En ole rikas.
Forss kertoo, että hän on yrittäjä, kauppias ja lisäksi yhden pienen tytön totaaliyksinhuoltaja.
– Jokainen kaupassa oleva tuote on kauppiaan maksama. Kun varastatte, varastatte minulta. Varastatte myös yhdeltä seitsämänvuotiaalta tytöltä, joka haaveilee koiranpennusta ja sille kiiltävästä kaulapannasta.
Forss sanoo, että moni kauppias on voimaton myymälävarkaiden kanssa. Vaikuttaa siltä, että jotkut eivät vältä, vaikka heille kertyy näpistyksiä ja sakkomaksuja.
Kommentit (92)
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Muut kuluttajat maksaa ne varkaudet tuotteitten kohonneissa hinnoissa.
Vierailija kirjoitti:

Eli saa varastaa.

Muut kuluttajat vaihtavat halvempaan kauppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
En ymmärrä miten kukaan enää tänäpäivänä viitsii ruveta/olla joku k-kauppias! Ei siinä ainakaan rahaa tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Ruokaa ilmaiseksi, jes. Nyt on Suomen ongelmat ratkaistu. Päivystävä pummi ratkaisi ongelman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Mikä velvollisuus hänellä olis antaa ruokaa ilmaseks? Hänhän yrittää tehä bisnestä ei hyväntekeväisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Näkisit ne tyypit, jotka täällä varastaa ruokaa ja tulee myymään sitä saalista kaupan ulkopuolella. Ei ne ainakaan nälkään sitä varasta.

Oletko vähän tyhmä?
Varastaisivat = dyykkaisivat roskiksesta. Pikkukaupoilla ei mitään jätteenpuristimia ole, niin roskiin ne päätyy. Mutta ai niin, kaljaa ei taida roskiin päätyä. Veikkaisin olevan kärkipäässä varastetussa ruoassa. Ja juoppoja ei kiinnosta ku oma napa.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Ei jumaliste mikä vastaus. Tässä taas kiteytyy jälleen kerran ihmisen tyhmyys 😑
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Oletko vähän tyhmä?
En. Mutta sä ja monet muut selvästi on. Ei sen kaupasta otettais mitään jos se jakais ne ruuat missä on päiväys vika tai menny niin ilmasena aina. Sen sijaan se heittää ne mieluummin roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Näkisit ne tyypit, jotka täällä varastaa ruokaa ja tulee myymään sitä saalista kaupan ulkopuolella. Ei ne ainakaan nälkään sitä varasta.
Sä et selvästi ymmärrä mitään. Kaikkein eniten pöllii mummelit ja ei ne mitään myy. Ei ne jää kiinni koska niitä ei epäillä. Sitten noi tollaset huumehörhöt jää tietenkin kiinni koska niitähän ne seuraa. Mä en tunne ketään joka ei olis joskus pöllinyt kaupasta.
Hävikin maksaa asiakas loppupäässä. Jos kauppias ei osaa hinnoitella kauppias ei ole kauppias pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Oletko vähän tyhmä?
En. Mutta sä ja monet muut selvästi on. Ei sen kaupasta otettais mitään jos se jakais ne ruuat missä on päiväys vika tai menny niin ilmasena aina. Sen sijaan se heittää ne mieluummin roskiin.
Kyllä se tyhmä olet sinä tai hyvin naivi. Mikään hävikin jakaminen ilmaiseksi ei poista myymälävarkauksia. En usko näihin "köyhä varastaa nälkäänsä" juttuja, kyllä sieltä löytyy takaa välinpitämättömyys toisen omaisuutta kohtaan ja minäminäminä ajattelua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen 3 lapsen yhäri eikä mulla ole omaa kauppaa eikä oo ollutkaan. Paljonkohan tollasesta tulee oikeesti häviötä tolle?? Mä luulen tai oikeastaan oon varma että tosi vähän ja vakuutus varmaan vielä korvaa kaiken.
Eli saa varastaa.
Jos joku varastaa ruokaa niin se varastaa nälkään. Ei toikaan kauppias suostu antamaan ruokaa ilmaseks vaan mieluummin heittää roskiin.
Höpöhöpö. Yleisimmin pöllitään kaljaa.
Täällä ksupermarketissa osassa ruokaakin on hälyt, jotka purkautuu liukuhihnalla. Kerran ostin juuston ja se kassa vaikka kuinka kauan yritti saada sitä hälyä deaktivoitua :D lihoissa ja juustoissa noita ainakin näkyny... että jos varastat, nii portit huutaa.
Lampailta saa varastaa.