Lue keskustelun säännöt.
Mihin masennuslääkkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä?
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Itselleni masennuslääkkeet aiheuttivat vaikean riippuvuuden ja kesti monta kuukautta päästä niistä eroon. En todellakaan suosittele kenellekään! Nykyään syön vitamiinilisiä, joista tärkein d-vitamiini. Kannattaa kokeilla muita vaihtoehtoja ennen kuin turvautuu myrkkyihin. Ja jos elämäntilanne aiheuttaa masennusta, niin ei se lääkkeillä korjaannu.
Tämä "en todellakaan suosittele kenellekään" on just hassu kommentti, kun lähtee vaan oman eli yhden ihmisen kokemuksen perusteelta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=lam00…
Masennuslääkkeiden haittavaikutukset
Antikolinergiset haittavaikutukset
Väsymys
Tunteiden latistuminen
Hyponatremia
Vatsavaivat
Vaikutukset sydämeen ja verenpaineeseen
Motorinen levottomuus
Seksuaalitoiminnan häiriöt
Painonnousu
Verenvuotoalttius
Vapina ja kouristukset
Serotoniinioireyhtymä
Jep, näistä ainakin kolme haittavaikutusta ovat tuttuja: painonnousu, väsymys ja seksuaalitoiminnan häiriöt, mutta lääkityksen hyötyvaikutus oli hirveän ahdistuksen ja itsemurha-aikeiden väistyminen. Pystyin myös lopettamaan lääkityksen myöhemmin, kun olo alkoi olla tasaisempi. Ehdottomasti ottaisin tarvittaessa lääkityksen käyttöön uudelleen haittavaikutuksista huolimatta
Kannattaisi ketjun otsikko vaihtaa: Popsimme pillereitä, ketju vain pilleristeille. Muille tulee angstia (pillerit vähissä).
Vierailija kirjoitti:
Vakavaa masennusta pitkään sairastaneena voin sanoa että ne ovat pelastaneet henkeni. Aivokemiasta kun on kysymys. Ongelmallista on varmaan löytää se toimiva "cocktaili". Masennus ei ole mikään lievä alakulo vaan pahaa henkistä kipua.
Jos noita paria hörhöä ei lasketa, niin ei kai kukaan ole väittänytkään, etteikö lääkkeistä olisi joillekkin todellinen apu.
Masennus on vaikea asia. Perus tk-lääkärin on aika haasteellista selvittää, onko masennuksen oireissa kyseessä valmis aivokemiallinen häiriö vai onko liian aikainen hoito/ liian myöhään hoitamatta jättäminen syy aivokemialliseen häiriöön, vai riittäisikö alkuvaiheessa keskustelu ja elämänmuutos, ennenkuin masennus muuttuu syväksi depressioksi.
Ja koska lääkäri ei voinut kohdallani todeta, onko kyseessä aivokemiallinen häiriö, niin otin riskin ja tyydyin puhumiseen. Mielestäni se riski kannatti, koska sain solmuni auki ja pääsin työstämään masennuksen syitä. Eli ainakaan minun kohdallani kyseessä ei ollut pysyvä aivokemiallinen häiriö. Tulevaisuudessa en tiedä, voiko asia muuttua. Niin kauan olen ilman lääkkeitä, kuin mahdollista. Olen vasta viime vuonna alkanut syömään tulehduskipulääkkeitä flunssan aikana, kun sairaanhoitaja osasi kertoa perusteet asialle. Ei se nopeuta paranemista, mutta sairastelu on ollut vähemmän kurjaa.
Ja isäni puolella on paljon taipumusta depressioon. Onneksi äitini puolella ei ole taipumusta löytynyt.
En siis ole lääkevastainen, kunhan lääkkeiden käytölle on oikeasti perusteet. Ja nykyään mielialalääkkeitä tarjotaan turhan herkästi. Niinkuin sanottu, aika usein lääke ei poista itse ongelmaa, hoitaa ainoastaan oireita. Ja silti on olemassa ihmisiä, joille lääke nimenomaan on ratkaisu ongelmaan. Nämä ihmiset pitäisi kyetä erottamaan ja antaa oikeanlainen hoitosuunnitelma.
Omakohtaisesti: masennus keskivaikean/vaikean rajalla, ei lääkitystä.
Mun mielestä ei ole järkeä syödä lääkkeitä masennukseen jos niiden taustalla olevat asiat on hoitamatta. Ensin pitäisi saada kivut ja unettomuus hoidettua niin masis helpottaisi itsekseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Stressi ja masennus ei lähde pois pillereillä. Ne lähtee aiheuttajat poistamalla.
Ei minulla ole mitään aiheuttajaa. Joten ainoa selitys on serotoniinin vähyys. Kun se korvataan lääkkeellä, voin hyvin. Minulla on myös hypotyreoosi. Sekin vajaus korjaantuu lääkkeellä. Mitään haittavaikutuksia minulla ei lääkkeistä ole tullut. Elämässä kaikki hyvin. Tietenkin vastoinkäymisiä ja stressiä joskus on kuten ihan kaikilla. Ei kuitenkaan sellaista, joka selittäisi ahdistuneisuushäiriöni.
Hoitamaton masennus tuhoaa aivoja lopullisesti. Lääkkeet on ihan ok jos masennus ei muuten hoidu pois. Kaikessa pitää punnita hyvät ja huonot puolet, lääkkeetkin voi todella olla hyödyksi.
Itse just lopetan psyykelääkettä. Unta ei näy, oksettaa ja ahdistaa. Mies kysyi eilen miksi kuullostan oudolta, hitaalta. Tästä se johtuu, ei ole nähnyt minua ennen vieroitusoireissa. Klaaraan kuitenkin ihan hyvin. Olo on helvetillinen, mutta ei uusi, tämä menee ohi. Aion kestitä vieraitakin tänään ja esittää normaalia. Tällä kertaa en ole yrjöillyt.
Se bibolaari sivulta 6.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.
Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Vierailija kirjoitti:
Eikös ihan alan asiantuntijatkin ole sitä mieltä, että suurimmalle osalle masennuslääkkeistä ei ole mitään hyötyä? Muistan lukeneeni aiheesta, mutta en muista oliko se ihan tutkimustuloskin. Olivat lähinnä sitä mieltä, että jos jollekin masennuslääkkeistä on apua, se johtuu placebo-ilmiöstä. Tämä ei siis ole omaa keksintöäni.
En sinällään vastusta masennuslääkkeitä, sehän on ihan jokaisen oma asia mitä haluaa tilanteessaan tehdä. Itse en ole ollut vaikeasti masentunut, vain keskivaikeasti. Minullekin tarjottiin lääkkeitä, mutta kieltäydyin, koska suhtaudun kriittisesti kaikkiin lääkkeisiin. Minulle masennus oli alku uuteen, parempaan elämään, hyppäsin pois ns. oravanpyörästä ja aloitin stressittömän ja eritavalla vapaan elämän, sillä ymmärsin, että minun kohdallani mikään pikku viilaus ei auta, vaan tarvitsen suuren elämänmuutoksen. Nyt olen kiitollinen, että masennuin ja havahduin elämäni tyhjyyteen (stressaava työ, jatkuva tunne, että on liian vähän rahaa, turhien tavaroiden, esim. vaatteiden ostelu, painontarkkailu, rupsahtamista vastaan taistelu ja no, kaiken turhan perässä juokseminen) ja löysin onnen, jota en ennen osannut edes kuvitella.
Meillä on suvussa paljon masennusta ja ikävän usein masentuneen elämä on ajautunut umpikujaan. Toinen veljeni teki itsemurhan, toinen on työkyvyttömyyseläkkeellä. Isäni oli masentunut suuren osan elämästään, varsinkin vanhemmalla iällä masennus oli vaikeaa. Heille kelpasi masennuslääkkeet, mutta muuta he eivät tervehtymisensä eteen tehneet. Kävivät he psykologilla keskustelemassa, mutta ei kai siitäkään sitten kovin suurta apua ollut. Toivon kovasti, että veljeni kuuntelisi minua ja haluaisi edes kokeilla jotain muutakin kuin mitä lääketieteellä on tarjota.
Kyllä tuo on ihan sinun omaa keksintöäsi tai sitten et osaa tulkita tutkimustuloksia. Masennuslääkityksen hyöty verrattuna placeboon on sitä pienempi, mitä lievämmästä masennuksesta on kyse. Toisin sanoen, masennuslääkkeistä on todellakin apua masennuksesta kärsiville, mutta lievässä (mahdollisesti myös keskivaikeassa) masennuksessa hyöty verrattuna placeboon jää pieneksi tai olemattomaksi. Lääkityksen hyötyä tulee siis punnita jos kyseessä on lievä masennus. Vakavasti masentuneelle on hyötyä lääkityksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Et ole masentunut jos tunnet eri tunteet tai tunnetilat. Miksi siis valehtelet? Lääkevastaista propagandaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ihan alan asiantuntijatkin ole sitä mieltä, että suurimmalle osalle masennuslääkkeistä ei ole mitään hyötyä? Muistan lukeneeni aiheesta, mutta en muista oliko se ihan tutkimustuloskin. Olivat lähinnä sitä mieltä, että jos jollekin masennuslääkkeistä on apua, se johtuu placebo-ilmiöstä. Tämä ei siis ole omaa keksintöäni.
En sinällään vastusta masennuslääkkeitä, sehän on ihan jokaisen oma asia mitä haluaa tilanteessaan tehdä. Itse en ole ollut vaikeasti masentunut, vain keskivaikeasti. Minullekin tarjottiin lääkkeitä, mutta kieltäydyin, koska suhtaudun kriittisesti kaikkiin lääkkeisiin. Minulle masennus oli alku uuteen, parempaan elämään, hyppäsin pois ns. oravanpyörästä ja aloitin stressittömän ja eritavalla vapaan elämän, sillä ymmärsin, että minun kohdallani mikään pikku viilaus ei auta, vaan tarvitsen suuren elämänmuutoksen. Nyt olen kiitollinen, että masennuin ja havahduin elämäni tyhjyyteen (stressaava työ, jatkuva tunne, että on liian vähän rahaa, turhien tavaroiden, esim. vaatteiden ostelu, painontarkkailu, rupsahtamista vastaan taistelu ja no, kaiken turhan perässä juokseminen) ja löysin onnen, jota en ennen osannut edes kuvitella.
Meillä on suvussa paljon masennusta ja ikävän usein masentuneen elämä on ajautunut umpikujaan. Toinen veljeni teki itsemurhan, toinen on työkyvyttömyyseläkkeellä. Isäni oli masentunut suuren osan elämästään, varsinkin vanhemmalla iällä masennus oli vaikeaa. Heille kelpasi masennuslääkkeet, mutta muuta he eivät tervehtymisensä eteen tehneet. Kävivät he psykologilla keskustelemassa, mutta ei kai siitäkään sitten kovin suurta apua ollut. Toivon kovasti, että veljeni kuuntelisi minua ja haluaisi edes kokeilla jotain muutakin kuin mitä lääketieteellä on tarjota.
Kyllä tuo on ihan sinun omaa keksintöäsi tai sitten et osaa tulkita tutkimustuloksia. Masennuslääkityksen hyöty verrattuna placeboon on sitä pienempi, mitä lievämmästä masennuksesta on kyse. Toisin sanoen, masennuslääkkeistä on todellakin apua masennuksesta kärsiville, mutta lievässä (mahdollisesti myös keskivaikeassa) masennuksessa hyöty verrattuna placeboon jää pieneksi tai olemattomaksi. Lääkityksen hyötyä tulee siis punnita jos kyseessä on lievä masennus. Vakavasti masentuneelle on hyötyä lääkityksestä.
Tämän ymmärrettyä menisi hyvä salaliittoteoria nurin. Siksi se jää yksinäiseksi viestiksi järjen äänestä AV:lla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tajuat varmaan että tunne-elämän latistuminen on myös masennuksen ja ahdistuksen oire?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Et ole masentunut jos tunnet eri tunteet tai tunnetilat. Miksi siis valehtelet? Lääkevastaista propagandaa.
Ei jumankauta, onko täällä joku viirapää selittämässä paskaa pillereidensä kanssa. Katsellut tuota propagandan julistusta vähän aikaa. Jatka vaan ja selitä tervepäiset tietämättömiksi. Älkää uskoko. Morjensta näkemiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Et ole masentunut jos tunnet eri tunteet tai tunnetilat. Miksi siis valehtelet? Lääkevastaista propagandaa.
Ei jumankauta, onko täällä joku viirapää selittämässä paskaa pillereidensä kanssa. Katsellut tuota propagandan julistusta vähän aikaa. Jatka vaan ja selitä tervepäiset tietämättömiksi. Älkää uskoko. Morjensta näkemiin.
Moi moi, kerro terveisiä lääkärille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi ja masennus ei lähde pois pillereillä. Ne lähtee aiheuttajat poistamalla.
Ei minulla ole mitään aiheuttajaa. Joten ainoa selitys on serotoniinin vähyys. Kun se korvataan lääkkeellä, voin hyvin. Minulla on myös hypotyreoosi. Sekin vajaus korjaantuu lääkkeellä. Mitään haittavaikutuksia minulla ei lääkkeistä ole tullut. Elämässä kaikki hyvin. Tietenkin vastoinkäymisiä ja stressiä joskus on kuten ihan kaikilla. Ei kuitenkaan sellaista, joka selittäisi ahdistuneisuushäiriöni.
Hyvähän se on jos saat apua, mutta perusteet ovat kuitenkin väärät. Hormoni (tyroksiini) on täysin eri asia kuin lääke, joka blokkaa reseptoreita/välittäjäaineita pilkkovia entsyymeitä. Uskot, että syy on serotoniinin vähyys, mutta mikään tieteellinen tutkimus ei sitä nykyisin puolla. Tutustu siihen, miten SNRI/SSRI-lääkkeet oletetaan toimivan ja miten niitä tuotetaan. Pääset niistä jyvälle. Lisäksi suosittelen opiskelemaan endokrinologian ja neurologian perusteita sivistääksesi itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikös ihan alan asiantuntijatkin ole sitä mieltä, että suurimmalle osalle masennuslääkkeistä ei ole mitään hyötyä? Muistan lukeneeni aiheesta, mutta en muista oliko se ihan tutkimustuloskin. Olivat lähinnä sitä mieltä, että jos jollekin masennuslääkkeistä on apua, se johtuu placebo-ilmiöstä. Tämä ei siis ole omaa keksintöäni.
En sinällään vastusta masennuslääkkeitä, sehän on ihan jokaisen oma asia mitä haluaa tilanteessaan tehdä. Itse en ole ollut vaikeasti masentunut, vain keskivaikeasti. Minullekin tarjottiin lääkkeitä, mutta kieltäydyin, koska suhtaudun kriittisesti kaikkiin lääkkeisiin. Minulle masennus oli alku uuteen, parempaan elämään, hyppäsin pois ns. oravanpyörästä ja aloitin stressittömän ja eritavalla vapaan elämän, sillä ymmärsin, että minun kohdallani mikään pikku viilaus ei auta, vaan tarvitsen suuren elämänmuutoksen. Nyt olen kiitollinen, että masennuin ja havahduin elämäni tyhjyyteen (stressaava työ, jatkuva tunne, että on liian vähän rahaa, turhien tavaroiden, esim. vaatteiden ostelu, painontarkkailu, rupsahtamista vastaan taistelu ja no, kaiken turhan perässä juokseminen) ja löysin onnen, jota en ennen osannut edes kuvitella.
Meillä on suvussa paljon masennusta ja ikävän usein masentuneen elämä on ajautunut umpikujaan. Toinen veljeni teki itsemurhan, toinen on työkyvyttömyyseläkkeellä. Isäni oli masentunut suuren osan elämästään, varsinkin vanhemmalla iällä masennus oli vaikeaa. Heille kelpasi masennuslääkkeet, mutta muuta he eivät tervehtymisensä eteen tehneet. Kävivät he psykologilla keskustelemassa, mutta ei kai siitäkään sitten kovin suurta apua ollut. Toivon kovasti, että veljeni kuuntelisi minua ja haluaisi edes kokeilla jotain muutakin kuin mitä lääketieteellä on tarjota.
Kyllä tuo on ihan sinun omaa keksintöäsi tai sitten et osaa tulkita tutkimustuloksia. Masennuslääkityksen hyöty verrattuna placeboon on sitä pienempi, mitä lievämmästä masennuksesta on kyse. Toisin sanoen, masennuslääkkeistä on todellakin apua masennuksesta kärsiville, mutta lievässä (mahdollisesti myös keskivaikeassa) masennuksessa hyöty verrattuna placeboon jää pieneksi tai olemattomaksi. Lääkityksen hyötyä tulee siis punnita jos kyseessä on lievä masennus. Vakavasti masentuneelle on hyötyä lääkityksestä.
Harvoin on vaikeissa/psykoottisissa masennuksissakaan. ECT-hoito toimii paljon paremmin ja on lääkkeetön. Miksi ECT toimii niin hyvin ei tunneta, mutta sitä ollaan alettu antamaan paljon enemmän juuri siksi, että se toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Et ole masentunut jos tunnet eri tunteet tai tunnetilat. Miksi siis valehtelet? Lääkevastaista propagandaa.
Et taida tietää, että ihmisillä voi tulla kausittaisia, tosi vahvoja masennusjaksoja, kuten minulla. Nyt on ollut pari vkoa harvinaisen mukava olo (olen jaksanut jopa siivota, hei!), mutta kohta se taas kääntyy päälaelleen. Mutta toki, jos mielestäsi valehtelen, niin usko vain omia sepustuksiasi. :)
Keskivaikeaa masennusta sairastan, mutta ethän sinä sitä usko kuitenkaan. :P
Vierailija kirjoitti:
Hoitamaton masennus tuhoaa aivoja lopullisesti. Lääkkeet on ihan ok jos masennus ei muuten hoidu pois. Kaikessa pitää punnita hyvät ja huonot puolet, lääkkeetkin voi todella olla hyödyksi.
Itse just lopetan psyykelääkettä. Unta ei näy, oksettaa ja ahdistaa. Mies kysyi eilen miksi kuullostan oudolta, hitaalta. Tästä se johtuu, ei ole nähnyt minua ennen vieroitusoireissa. Klaaraan kuitenkin ihan hyvin. Olo on helvetillinen, mutta ei uusi, tämä menee ohi. Aion kestitä vieraitakin tänään ja esittää normaalia. Tällä kertaa en ole yrjöillyt.
Se bibolaari sivulta 6.
Alkusyy on siis stressi ja stressihormoneiden tuottamat ongelmat. Eli ensin tulee stressori -> glukokortikoidit kuten kortisoli määrä nousee verenkierrossa (myös adrenaliini) -> pitkään jatkuessaan aiheuttaa solutason muutoksia -> masennukseen liitetyt geenit aktivoituvat (masennuksella/melankolialla on evolutiivinen tarkoitus) -> masennus aktivoituu. Lääke, jolla poistetaan masennuksen OIREITA, piilottaa vain alkusyyn. Siksi tärkein tekijä on elämäntapamuutos, jolla stressiä vähennetään (tai suhtautumista stressiin, joka sekin osaltaan muokkaa biologista vastetta) jne. Esimerkkeinä nykypäivän stressoreista ovat valo- ja äänisaaste, kiire, erkaantuminen luonnollisista asioista kuten kipu (kipulääkkeiden ansiosta, joka päivä kuolee hirveän paljon ihmisiä tahattomaan kipulääkkeiden yliannostukseen), empatiakyvyttömyys sairaita kohtaan (ennen ihmiset olivat empaattisia) jne.
Itse käyttäneenä, masennuslääkkeistä ei ole sinänsä hyötyä vaikka merkkiä vaihtaisikin. Jotkut yksilöt niitä varmasti tarvitsevat ja toiset tarvitsevat enemmän sitä ulkopuolista kuuntelevaa korvaa.
Ikävää, että juuri terveydenhuollosta leikataan ja nappeja aletaan tyrkyttämään (tyrkytetään). Reseptejä saadaan, mutta kun ei niitä välttämättä kukaan sieltä apteekista mene hakemaan.
Yksinäisyys on eri asia kuin masennus. Hienoa olisi, jos kunnilla olisi päättäjiä, joiden silmät näkisivät pidemmälle kuin oma nenä yltää. Ryhmäterapia kymmenelle kerralle, 15-18 hnklle kerran viikossa, onko liikaa pyydetty. On tässä yhteiskunnassa ja tässä hetkessä. Kun on kriisi ja nyt ei ole sen aika.
"Pura paineesi nettiin" -älä saa empatiaa.
Vakavaa masennusta pitkään sairastaneena voin sanoa että ne ovat pelastaneet henkeni. Aivokemiasta kun on kysymys. Ongelmallista on varmaan löytää se toimiva "cocktaili". Masennus ei ole mikään lievä alakulo vaan pahaa henkistä kipua.