Mihin masennuslääkkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä?

Vierailija kirjoitti:

Omakohtaista kokemusta ei ole, joten varmaan turha kommentti. Mutta läheltä olen seurannut ja koen aika pelottavaksi lääkäreiden ruletin reseptiensä kanssa. Lääke voi auttaa, sillä hetkellä ja väliaikaisesti, mutta seurauksena voi olla täydellistä tunnekylmyyttä, siinä määrin, että ihminen on ns. normaali, mutta ei enää mikään tunnu miltään. Enemmän tietoa lääkäreille ja enemmän sitä perkeleen terapiaa. On ollut tiedossa jo kauan, että lääkkeet on vain yksi osa hoitoa, ei koko hoito. Mutta, säästetään...

Kyllä lääkäreillä on tietoa asioista. Mutta valitettavasti on resurssikysymys. Reseptin tekemiseen menee 2min, keskusteluhoitoon 45-60min 1-4x/kk ja kerro tämä masennusta sairastavien lukumäärällä. 

Valitettavaa, mutta ei resurssipula ole lääkärisi syy eikä hän voi siihen vaikuttaa. 258

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastauksena kysymykseen - siksi että parantuminen lähti käyntiin kun lopetin kaikki masennukseen määrätyt lääkkeet. Oli vakava masennus, vuosia. Kun lääkitys loppui, pää selveni. Sama tarina neljällä läheisellä.

Ja lääketieteen puolelta on myös vahvaa tietoa tällä hetkellä siitä ettei masennus liity noihin välittäjäaineisiin ihan alkujaankaan. Se on vain järjetön bisnes ja lääkkeillä on auktoriteettiuskovaiseen suomalaiseen ihmiseen hurja lumevaikutus.

Mulla oli sama homma. Lääkkeet eivät parantaneet, tekivät minusta vain kroonisesti masentuneen. Lopetin ne ja nyt on paljon parempi olla. Tunteet ovat aitoja, itken kun itkettää ja olen onnellinen. Luin paljon kirjoja ja vaihdoin terapeuttia. Opiskelin uuden ammatin ja vihdoin tunnostaa siltä, että elämä on minulle sopivanlainen. Kyseenalaistin paljon ajatuksia omasta itsestäni, enkä enää halua olla uhri. Lääkkeet laittoivat minut vain elämään elämääni, vaikka olin koko ajan onneton.

Olit kroonisesti masentunut, kunnes päätit ettet enää halua olla. Merkillinen masennus sinulla. Olisiko kuitenkin ollut ns. miesflunssan kaltainen "masennus"?

Ehkä kirjoitin asiani huonosti. Minun masennus oli vakavan ja keskivaikean välillä. Vakavan kauden aikana viiltelin itseäni ja kerran jouduin sairaalaan yritettyäni itsemurhaa. Oliko tämä riittävä "miesflunssan kaltainen masennus"? Ei parannus tietenkään hetkessä tullut, mutta kyllä, päätin etten enää halua olla maassa makaava uhri. Vai luuletko, ettei masentunut ihminen kykene itse näkemään tilaansa ja tekemään oikeita ponnistuksia oman elämänsä eteen? Että vain jäisi popsimaan onnea pilleripurkista, sekö on ainoa oikea mahdollisuus parantumiseen?