Mihin masennuslääkkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ennen aikaan ihmiset syöneet mitään teollisia lääkkeitä ja oltiin sopusoinnussa luonnon kanssa kuten kuuluu.

Ihmiset myös kuolivat noin 30 vuotiaana mutta ei anneta sellaisen pikkujutun pilata utopiaulinaamme.

Täyttä paskaa. Katsoppas hiskistä miten hyvinä aikoina ihmiset elivät yli 100 vuotiaksi. Eli jos ei osunut kohdalle kulkutauti, sota tai muu seikka, niin hyvin pärjäsivät ja elivät pitkään. Huomoi myös se, että propagandakoneisto käyttää lapsikuolleisuutta jakajana keski-iän suhteen. Nykyisin ei juurikaan ole lapsikuolleisuutta.

Voi apua :D sä olet todellakin sekaisin kuin seinäkello.

Väitätkö sinä, että ihmiset elävät pidempään LÄÄKKEIDEN takia? Oletko jollain tapaa vajaa?

Lääkkeillä ja baceboilla yhtä suuri vaikutus masennuksen hoidossa.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4172306/

Tutkimuksissa lääkkeillä havaittiin äärimmäisen pieni tilastollinen merkitys blacebo ryhmään verrattuna, mutta ei kliinistä merkitystä.

Tilastollinen merkitys selittyy lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten kautta.

Kun testattavat havaitsivat sivuoireita, tiesivät he olevansa lääkettä saavassa ryhmässä ja heidän tietoisuus vahvisti blacebo vaikutusta, jolloin syntyi se pienen pieni tilastollinen merkitys.

Pelkästään tutkimusrymän blaceboa saaneista n. 70 - 80 % saivat helpotusta masennukseensa.

Lisäksi masennuslääkkeet lisäävät lasten ja nuorten aikuisten itsemurhariskiä.

Kyse ei ole yhden tutkimuksen tuloksista, vaan kuten linkin artikkelissakin käsitellään useista tutkimuksista.

Toisin sanoen, lääkkeet ovat masennuksen hoidossa tehottomia, aiheuttavat sivuoireita, käyttäjille huumausaineen kaltaista riippuvuutta ja lisäävät itsemurhan riskiä, eivätkä ole ilmaisia.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmettä teidäm kaverinne oikein syövät, kun he muuttuvat niin suuresti masennuslääkkeistä? Itse olen syönyt useita eri jaksoja eri lääkkeitä viimeisen 10v aikana, eikä hyvin masennuslääkevastainen miesystäväni tiedä asiasta yhtään mitään. Ja tosiaan on nähnyt minut ilman lääkitystäkin. Eivät lääkkeet oikein otettuna muuta ihmistä yhtään miksikään zombieksi.

Teet väärin miestäsi kohtaan. Epigeneettisestikin lapsissanne voi olla kaikenlaisia muutoksia lääkkeen käytön seurauksena. Suuntaan jos toiseen. Esimerkki http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4214180/

Niin. Eihän se lääke sitä masennuksen syytä poista. Vähentää vain joitain oireita. Eikö kannattaisi mieluummin hoitaa syitä kuin seurauksia? Käsittämätöntä, että vieläkin on vallalla se käsitys, että masennus johtuu serotoniinivajeesta.

- Lääkkeillä on aina vakavia sivuvaikutuksia, joten hyödyt ja haitat olisi punnittava yksilöllisesti (nythän näin ei tapahdu vaan lähdetään heti kokeilumielessä napsimaan pillereitä).

- Tutkimusten perusteella monen masennuslääkkeen teho on huonompi kuin arvaus. Syykin tiedetään:

- Osalla ihmisistä on serotoniinia LIIKAA, ei liian vähän kuten serotoniiniteoria, johon pilsut perustuvat, väittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ymmärrä millainen sairaus masennus on. Itsellään heillä on ollut joskus vähän alakuloinen olo ja kuvittelevat, että sitä se masennus on.

Samaa mieltä. Olisi luultavasti maannut haudassa  jo kymmenen vuotta, ellen olisi saanut aikanani kunnon lääkitystä. Päiväksi yksi ja yöksi toinen valmiste.

Toki lääketiede kehittyy kokoajan ja oma olettamani on, että masennuslääkitys pitäisi kyetä räätälöimään paremmin vastaamaan yksittäisen ihmisen tarpeita.

Masennukseni on uusinut kolmesti ja nyt vaikuttaa siltä, että loppuikä mennään estolääkityksellä.

Jos joku nyt haluaa alkaa esitelmöidä D-vitamiinista, kalaöljyistä, liikunnasta, mäkikuismasta jne. niin totean, että kaikki on kokeiltu. Tuskin ovat haitaksi olleet ja D-vitamiinia vetelen edelleenkin. Mutta ei niillä vaikea masennus parannu.

Masennukseni johtuu vaikeista elämäntilanteista ja siihen on mitä ilmeisimmin perinnöllinen alttius. Nyt on taas nyrjähdetty vaikean masennuksen puolelle ja se johtuu kyllä työpaikan ilmapiiristä. Olen työuupunut, mutta sehän ei ole mikään diagnoosi.

Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.

Vierailija kirjoitti:

Lääkkeillä ja baceboilla yhtä suuri vaikutus masennuksen hoidossa.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4172306/

Tutkimuksissa lääkkeillä havaittiin äärimmäisen pieni tilastollinen merkitys blacebo ryhmään verrattuna, mutta ei kliinistä merkitystä.

Tilastollinen merkitys selittyy lääkkeiden aiheuttamien sivuvaikutusten kautta.

Kun testattavat havaitsivat sivuoireita, tiesivät he olevansa lääkettä saavassa ryhmässä ja heidän tietoisuus vahvisti blacebo vaikutusta, jolloin syntyi se pienen pieni tilastollinen merkitys.

Pelkästään tutkimusrymän blaceboa saaneista n. 70 - 80 % saivat helpotusta masennukseensa.

Lisäksi masennuslääkkeet lisäävät lasten ja nuorten aikuisten itsemurhariskiä.

Kyse ei ole yhden tutkimuksen tuloksista, vaan kuten linkin artikkelissakin käsitellään useista tutkimuksista.

Toisin sanoen, lääkkeet ovat masennuksen hoidossa tehottomia, aiheuttavat sivuoireita, käyttäjille huumausaineen kaltaista riippuvuutta ja lisäävät itsemurhan riskiä, eivätkä ole ilmaisia.

Hakemasi sana on suomeksi plasebo, englanniksi placebo.

Aku Kopakkalan kirjan lukemalla selviää tämän ketjun lääkevastaisten propagandan valheellisuus.

Vierailija kirjoitti:

Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.

Mistä se johtuu silloin kun oma suhtautumistapa on oikea ja masentuu silti?

Vierailija kirjoitti:

Niin. Eihän se lääke sitä masennuksen syytä poista. Vähentää vain joitain oireita. Eikö kannattaisi mieluummin hoitaa syitä kuin seurauksia? Käsittämätöntä, että vieläkin on vallalla se käsitys, että masennus johtuu serotoniinivajeesta.

Kannattaisi ehkä lukaista mitä serotoniini tekee ennen kuin nolaa itsensä vauhkoamalla siitä "vallassa olevista" teorioista.

Minusta mikään ei ole ainoa ja oikea keino hoitaa masennusta. Tuskin pelkkä terapiakaan, eikä varmasti valvomaton/terapiaton masennuslääkityskään.

Mutta ainakaan nuorille ei masennuslääkettä määrätä ilman terapiaa ja lääkeseurantaa. Tiedän, koska 16-vuotias lapseni aloitti tänä keväänä Seronil-lääkityksene masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Lääkeseuranta alkoi heti, elokuussa alkaa terapia.

Nyt reilun kahden kuukauden kokemus lääkityksestä on erinomainen. Lapsi on paljon jaksavampi ja hyväntuulisempi. Myös satunnaisia ääntenkuulemisia ei ole ollut lainkaan (tulkittiin liittyvän stressiin ja masennukseen, kuuli siis max minuutin pari silloin tällöin ja erotti koko ajan ne häiriöksi, ei luullut "oikeiksi").

Ihan alussa hän nukkui huonommin, mutta sekin on poistunut.

Toisaalta tiedän lapsen kaveripiiristä tapauksen, jolle sama lääke aiheutti valtavia raivareita ja aggressiivisuutta. Eli ei se kaikille toimi yhtä hyvin.

Joka tapauksessa pidän aika hoopona sitä, että sivusta maallikot heittelevät besserwisser-kommentteja siitä, mistä nuoren masennus johtuu ja millä se pitäisi hoitaa. Kyllä ainakin minun lapseni on asiantuntevassa hoidossa ja me vanhemmat seuraamme asiaa tiiviisti. Mitään ei popsita huvin vuoksi. Mutta jos lääkitys on tässä tärkeässä elämänvaiheessa - peruskoulu piti saada kunnialla päätökseen ja toisen asteen koulutus alulle - iso tuki nuorelle, niin ihan varmasti sitä hyödynnetään yhtenä keinona muiden joukossa.

T. Masentuneen teinin äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ymmärrä millainen sairaus masennus on. Itsellään heillä on ollut joskus vähän alakuloinen olo ja kuvittelevat, että sitä se masennus on.

Samaa mieltä. Olisi luultavasti maannut haudassa  jo kymmenen vuotta, ellen olisi saanut aikanani kunnon lääkitystä. Päiväksi yksi ja yöksi toinen valmiste.

Toki lääketiede kehittyy kokoajan ja oma olettamani on, että masennuslääkitys pitäisi kyetä räätälöimään paremmin vastaamaan yksittäisen ihmisen tarpeita.

Masennukseni on uusinut kolmesti ja nyt vaikuttaa siltä, että loppuikä mennään estolääkityksellä.

Jos joku nyt haluaa alkaa esitelmöidä D-vitamiinista, kalaöljyistä, liikunnasta, mäkikuismasta jne. niin totean, että kaikki on kokeiltu. Tuskin ovat haitaksi olleet ja D-vitamiinia vetelen edelleenkin. Mutta ei niillä vaikea masennus parannu.

Masennukseni johtuu vaikeista elämäntilanteista ja siihen on mitä ilmeisimmin perinnöllinen alttius. Nyt on taas nyrjähdetty vaikean masennuksen puolelle ja se johtuu kyllä työpaikan ilmapiiristä. Olen työuupunut, mutta sehän ei ole mikään diagnoosi.

Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.

Tämä on oikeasti mielenkiintoinen näkökulma. Toisaalta todistettu fakta on se, että lapsuuden traumat aiheuttavat masennusta, viimeistään keski-iässä, mutta onko osasyy myös siinä, että ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei ikäviä asioita tarvitse kohdata? Esimerkki: monet nillittää meidän huonoista oloista tajuamatta sitä, että suurin osa ihmisistä elää paljon huonommissa oloissa. Kontroversaalisesti huonoissa oloissa olevat eivät masennu, mutta länsimaissa hyvissä oloissa asuvat masentuvat. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Minusta mikään ei ole ainoa ja oikea keino hoitaa masennusta. Tuskin pelkkä terapiakaan, eikä varmasti valvomaton/terapiaton masennuslääkityskään.

Mutta ainakaan nuorille ei masennuslääkettä määrätä ilman terapiaa ja lääkeseurantaa. Tiedän, koska 16-vuotias lapseni aloitti tänä keväänä Seronil-lääkityksene masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Lääkeseuranta alkoi heti, elokuussa alkaa terapia.

Nyt reilun kahden kuukauden kokemus lääkityksestä on erinomainen. Lapsi on paljon jaksavampi ja hyväntuulisempi. Myös satunnaisia ääntenkuulemisia ei ole ollut lainkaan (tulkittiin liittyvän stressiin ja masennukseen, kuuli siis max minuutin pari silloin tällöin ja erotti koko ajan ne häiriöksi, ei luullut "oikeiksi").

Ihan alussa hän nukkui huonommin, mutta sekin on poistunut.

Toisaalta tiedän lapsen kaveripiiristä tapauksen, jolle sama lääke aiheutti valtavia raivareita ja aggressiivisuutta. Eli ei se kaikille toimi yhtä hyvin.

Joka tapauksessa pidän aika hoopona sitä, että sivusta maallikot heittelevät besserwisser-kommentteja siitä, mistä nuoren masennus johtuu ja millä se pitäisi hoitaa. Kyllä ainakin minun lapseni on asiantuntevassa hoidossa ja me vanhemmat seuraamme asiaa tiiviisti. Mitään ei popsita huvin vuoksi. Mutta jos lääkitys on tässä tärkeässä elämänvaiheessa - peruskoulu piti saada kunnialla päätökseen ja toisen asteen koulutus alulle - iso tuki nuorelle, niin ihan varmasti sitä hyödynnetään yhtenä keinona muiden joukossa.

T. Masentuneen teinin äiti

Hyvin ymmärrettävää, mutta ei takaa mitään tulevaisuudesta. Älä syyllisty, mutta jos olisi olemassa lääkkeetön vaihtoehto, jolla olisitte päässeet samaan tulokseen, olkoon se sitten vaikka terapia ja jokin ruokavalio, niin olisitteko valinneet silti mieluummin lääkkeen, koska se on helpompi tapa hoitaa "ongelma"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ymmärrä millainen sairaus masennus on. Itsellään heillä on ollut joskus vähän alakuloinen olo ja kuvittelevat, että sitä se masennus on.

Samaa mieltä. Olisi luultavasti maannut haudassa  jo kymmenen vuotta, ellen olisi saanut aikanani kunnon lääkitystä. Päiväksi yksi ja yöksi toinen valmiste.

Toki lääketiede kehittyy kokoajan ja oma olettamani on, että masennuslääkitys pitäisi kyetä räätälöimään paremmin vastaamaan yksittäisen ihmisen tarpeita.

Masennukseni on uusinut kolmesti ja nyt vaikuttaa siltä, että loppuikä mennään estolääkityksellä.

Jos joku nyt haluaa alkaa esitelmöidä D-vitamiinista, kalaöljyistä, liikunnasta, mäkikuismasta jne. niin totean, että kaikki on kokeiltu. Tuskin ovat haitaksi olleet ja D-vitamiinia vetelen edelleenkin. Mutta ei niillä vaikea masennus parannu.

Masennukseni johtuu vaikeista elämäntilanteista ja siihen on mitä ilmeisimmin perinnöllinen alttius. Nyt on taas nyrjähdetty vaikean masennuksen puolelle ja se johtuu kyllä työpaikan ilmapiiristä. Olen työuupunut, mutta sehän ei ole mikään diagnoosi.

Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.

Tämä on oikeasti mielenkiintoinen näkökulma. Toisaalta todistettu fakta on se, että lapsuuden traumat aiheuttavat masennusta, viimeistään keski-iässä, mutta onko osasyy myös siinä, että ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei ikäviä asioita tarvitse kohdata? Esimerkki: monet nillittää meidän huonoista oloista tajuamatta sitä, että suurin osa ihmisistä elää paljon huonommissa oloissa. Kontroversaalisesti huonoissa oloissa olevat eivät masennu, mutta länsimaissa hyvissä oloissa asuvat masentuvat. Miksi?

Hirveää bullshittiä.

Ensinnäkin, lapsuuden traumat ovat yksi syy masennuksen taustalla, mutta välttämättä niitä ei ole lainkaan.

Toiseksikin, kukaan ei TIEDÄ miten yleistä masennus on vaikkapa kehitysmaissa tai kriisioloissa. Jos ei ole minkäänlaista tutkivaa ja diagnosoivaa tahoa tuhannen kilometrin säteellä, ei tietenkään ole myöskään masennusdiagnoosin saaneita, mutta ei siitä voi päätellä, etteikö masentuneita ihmisiä tosiasiassa olisi ja mahdollisesti huimasti enemmän kuin länsimaissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Eihän se lääke sitä masennuksen syytä poista. Vähentää vain joitain oireita. Eikö kannattaisi mieluummin hoitaa syitä kuin seurauksia? Käsittämätöntä, että vieläkin on vallalla se käsitys, että masennus johtuu serotoniinivajeesta.

Kannattaisi ehkä lukaista mitä serotoniini tekee ennen kuin nolaa itsensä vauhkoamalla siitä "vallassa olevista" teorioista.

Tuossa aiemmassa linkissäni mainitaan serotoniini teoriassa esiintyvä ristiriita, kun sama tulos saatiin serotoniinia lisäävällä ja serotoniinia vähentävällä lääkityksellä.

Ilmeisesti koko serotoniini teoria masennuksen hoitokeinona on virheellinen.

Tuossa vielä se linkki.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC4172306/

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta mikään ei ole ainoa ja oikea keino hoitaa masennusta. Tuskin pelkkä terapiakaan, eikä varmasti valvomaton/terapiaton masennuslääkityskään.

Mutta ainakaan nuorille ei masennuslääkettä määrätä ilman terapiaa ja lääkeseurantaa. Tiedän, koska 16-vuotias lapseni aloitti tänä keväänä Seronil-lääkityksene masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Lääkeseuranta alkoi heti, elokuussa alkaa terapia.

Nyt reilun kahden kuukauden kokemus lääkityksestä on erinomainen. Lapsi on paljon jaksavampi ja hyväntuulisempi. Myös satunnaisia ääntenkuulemisia ei ole ollut lainkaan (tulkittiin liittyvän stressiin ja masennukseen, kuuli siis max minuutin pari silloin tällöin ja erotti koko ajan ne häiriöksi, ei luullut "oikeiksi").

Ihan alussa hän nukkui huonommin, mutta sekin on poistunut.

Toisaalta tiedän lapsen kaveripiiristä tapauksen, jolle sama lääke aiheutti valtavia raivareita ja aggressiivisuutta. Eli ei se kaikille toimi yhtä hyvin.

Joka tapauksessa pidän aika hoopona sitä, että sivusta maallikot heittelevät besserwisser-kommentteja siitä, mistä nuoren masennus johtuu ja millä se pitäisi hoitaa. Kyllä ainakin minun lapseni on asiantuntevassa hoidossa ja me vanhemmat seuraamme asiaa tiiviisti. Mitään ei popsita huvin vuoksi. Mutta jos lääkitys on tässä tärkeässä elämänvaiheessa - peruskoulu piti saada kunnialla päätökseen ja toisen asteen koulutus alulle - iso tuki nuorelle, niin ihan varmasti sitä hyödynnetään yhtenä keinona muiden joukossa.

T. Masentuneen teinin äiti

Hyvin ymmärrettävää, mutta ei takaa mitään tulevaisuudesta. Älä syyllisty, mutta jos olisi olemassa lääkkeetön vaihtoehto, jolla olisitte päässeet samaan tulokseen, olkoon se sitten vaikka terapia ja jokin ruokavalio, niin olisitteko valinneet silti mieluummin lääkkeen, koska se on helpompi tapa hoitaa "ongelma"?

Älä syyllisty kun syyllistän sinua jossittelulla, mutta...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta mikään ei ole ainoa ja oikea keino hoitaa masennusta. Tuskin pelkkä terapiakaan, eikä varmasti valvomaton/terapiaton masennuslääkityskään.

Mutta ainakaan nuorille ei masennuslääkettä määrätä ilman terapiaa ja lääkeseurantaa. Tiedän, koska 16-vuotias lapseni aloitti tänä keväänä Seronil-lääkityksene masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Lääkeseuranta alkoi heti, elokuussa alkaa terapia.

Nyt reilun kahden kuukauden kokemus lääkityksestä on erinomainen. Lapsi on paljon jaksavampi ja hyväntuulisempi. Myös satunnaisia ääntenkuulemisia ei ole ollut lainkaan (tulkittiin liittyvän stressiin ja masennukseen, kuuli siis max minuutin pari silloin tällöin ja erotti koko ajan ne häiriöksi, ei luullut "oikeiksi").

Ihan alussa hän nukkui huonommin, mutta sekin on poistunut.

Toisaalta tiedän lapsen kaveripiiristä tapauksen, jolle sama lääke aiheutti valtavia raivareita ja aggressiivisuutta. Eli ei se kaikille toimi yhtä hyvin.

Joka tapauksessa pidän aika hoopona sitä, että sivusta maallikot heittelevät besserwisser-kommentteja siitä, mistä nuoren masennus johtuu ja millä se pitäisi hoitaa. Kyllä ainakin minun lapseni on asiantuntevassa hoidossa ja me vanhemmat seuraamme asiaa tiiviisti. Mitään ei popsita huvin vuoksi. Mutta jos lääkitys on tässä tärkeässä elämänvaiheessa - peruskoulu piti saada kunnialla päätökseen ja toisen asteen koulutus alulle - iso tuki nuorelle, niin ihan varmasti sitä hyödynnetään yhtenä keinona muiden joukossa.

T. Masentuneen teinin äiti

Hyvin ymmärrettävää, mutta ei takaa mitään tulevaisuudesta. Älä syyllisty, mutta jos olisi olemassa lääkkeetön vaihtoehto, jolla olisitte päässeet samaan tulokseen, olkoon se sitten vaikka terapia ja jokin ruokavalio, niin olisitteko valinneet silti mieluummin lääkkeen, koska se on helpompi tapa hoitaa "ongelma"?

Kyllä olisimme valinneet lääkkeettömän vaihtoehdon, koska kuten sanoin, mitään ei popsita huvin (tai helppouden) vuoksi.

Emme kuitenkaan usko, että yhtä hyvää tulosta olisi saatu millään muulla keinolla. Terapiakin kestää vuosia tehota. Ja kuten sanoin, lapsi oli yhdeksännellä ja poissaoloja koulusta alkoi olla huolestuttava määrä. Aikaa miettiä ja odotella vuosia ei yksinkertaisesti ollut lapsen parantamiseen.

En sano, että hän nyt olisi parantunut. Totta kai tarvitaan lisäksi terapiaa, että masennus saadaan selätettyä niin, ettei se puhkea heti uudestaan lääkityksen loppuessa. Mutta vaikutus oli todellakin huikean nopea, lapsi oli aivan erilainen jo parissa viikossa.

Ja sorry, siis 158=152.

Ruokavaliosta sen verran, että lapsi on aina syönyt terveellisesti, mm. D-vitamiinia ympäri vuoden 20 mg. Ongelmista on kotona keskusteltu aina hyvin perusteellisesti ja välimme ovat läheiset. Ja silti masennus ja ahdistusdg.

Oiskohan nyt siis niin, että masennuksella ON moninaisia syitä. Osalla on serotoniiniaineenvaihdunnassa häikkää ja heille lääkitys toimii. Osalla ei.

152

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eivät ymmärrä millainen sairaus masennus on. Itsellään heillä on ollut joskus vähän alakuloinen olo ja kuvittelevat, että sitä se masennus on.

Samaa mieltä. Olisi luultavasti maannut haudassa  jo kymmenen vuotta, ellen olisi saanut aikanani kunnon lääkitystä. Päiväksi yksi ja yöksi toinen valmiste.

Toki lääketiede kehittyy kokoajan ja oma olettamani on, että masennuslääkitys pitäisi kyetä räätälöimään paremmin vastaamaan yksittäisen ihmisen tarpeita.

Masennukseni on uusinut kolmesti ja nyt vaikuttaa siltä, että loppuikä mennään estolääkityksellä.

Jos joku nyt haluaa alkaa esitelmöidä D-vitamiinista, kalaöljyistä, liikunnasta, mäkikuismasta jne. niin totean, että kaikki on kokeiltu. Tuskin ovat haitaksi olleet ja D-vitamiinia vetelen edelleenkin. Mutta ei niillä vaikea masennus parannu.

Masennukseni johtuu vaikeista elämäntilanteista ja siihen on mitä ilmeisimmin perinnöllinen alttius. Nyt on taas nyrjähdetty vaikean masennuksen puolelle ja se johtuu kyllä työpaikan ilmapiiristä. Olen työuupunut, mutta sehän ei ole mikään diagnoosi.

Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.

Tämä on oikeasti mielenkiintoinen näkökulma. Toisaalta todistettu fakta on se, että lapsuuden traumat aiheuttavat masennusta, viimeistään keski-iässä, mutta onko osasyy myös siinä, että ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei ikäviä asioita tarvitse kohdata? Esimerkki: monet nillittää meidän huonoista oloista tajuamatta sitä, että suurin osa ihmisistä elää paljon huonommissa oloissa. Kontroversaalisesti huonoissa oloissa olevat eivät masennu, mutta länsimaissa hyvissä oloissa asuvat masentuvat. Miksi?

Hirveää bullshittiä.

Ensinnäkin, lapsuuden traumat ovat yksi syy masennuksen taustalla, mutta välttämättä niitä ei ole lainkaan.

Toiseksikin, kukaan ei TIEDÄ miten yleistä masennus on vaikkapa kehitysmaissa tai kriisioloissa. Jos ei ole minkäänlaista tutkivaa ja diagnosoivaa tahoa tuhannen kilometrin säteellä, ei tietenkään ole myöskään masennusdiagnoosin saaneita, mutta ei siitä voi päätellä, etteikö masentuneita ihmisiä tosiasiassa olisi ja mahdollisesti huimasti enemmän kuin länsimaissa.

Eihän mikään ikinä ole mustavalkoista, mutta todistetusti lapsuuden traumoilla on yhteys masennukseen. Kokonaisuudessaan masennus on sellainen tila, jota ei edes kunnolla tunneta. Kysymys kuuluukin: mikäli yhteiskunnat toimivat hyvin tiedostamatta masennusta, miksi meidän se pitäisi tunnistaa? Miksi masennusta pitäisi hoitaa, kun se paranee lähes kaikilla spontaanisti samaan tapaan kuin vaikkapa discuss prolapsi, eli välilevytyrä?

Vierailija kirjoitti:

Ja sorry, siis 158=152.

Ruokavaliosta sen verran, että lapsi on aina syönyt terveellisesti, mm. D-vitamiinia ympäri vuoden 20 mg. Ongelmista on kotona keskusteltu aina hyvin perusteellisesti ja välimme ovat läheiset. Ja silti masennus ja ahdistusdg.

Oiskohan nyt siis niin, että masennuksella ON moninaisia syitä. Osalla on serotoniiniaineenvaihdunnassa häikkää ja heille lääkitys toimii. Osalla ei.

152

Syvennä hieman tietojasi vaikka tällä luennolla

Stanford Professor Robert Sapolsky, posits that depression is the most damaging disease that you can experience. Right now it is the number four cause of disability in the US and it is becoming more common. Sapolsky states that depression is as real of a biological disease as is diabetes.