Lue keskustelun säännöt.
Mihin masennuslääkkeiden vastustajat perustavat näkemyksensä?
Kommentit (202)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sorry, siis 158=152.
Ruokavaliosta sen verran, että lapsi on aina syönyt terveellisesti, mm. D-vitamiinia ympäri vuoden 20 mg. Ongelmista on kotona keskusteltu aina hyvin perusteellisesti ja välimme ovat läheiset. Ja silti masennus ja ahdistusdg.
Oiskohan nyt siis niin, että masennuksella ON moninaisia syitä. Osalla on serotoniiniaineenvaihdunnassa häikkää ja heille lääkitys toimii. Osalla ei.
152
Syvennä hieman tietojasi vaikka tällä luennolla
Stanford Professor Robert Sapolsky, posits that depression is the most damaging disease that you can experience. Right now it is the number four cause of disability in the US and it is becoming more common. Sapolsky states that depression is as real of a biological disease as is diabetes.
Tulikohan vastauksesi vahingossa väärään kommenttiin, kun enhän minä ole tuon kanssa mitenkään eri mieltä.
152
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi ja masennus ei lähde pois pillereillä. Ne lähtee aiheuttajat poistamalla.
Ei minulla ole mitään aiheuttajaa. Joten ainoa selitys on serotoniinin vähyys. Kun se korvataan lääkkeellä, voin hyvin. Minulla on myös hypotyreoosi. Sekin vajaus korjaantuu lääkkeellä. Mitään haittavaikutuksia minulla ei lääkkeistä ole tullut. Elämässä kaikki hyvin. Tietenkin vastoinkäymisiä ja stressiä joskus on kuten ihan kaikilla. Ei kuitenkaan sellaista, joka selittäisi ahdistuneisuushäiriöni.
9
Hyvähän se on jos saat apua, mutta perusteet ovat kuitenkin väärät. Hormoni (tyroksiini) on täysin eri asia kuin lääke, joka blokkaa reseptoreita/välittäjäaineita pilkkovia entsyymeitä. Uskot, että syy on serotoniinin vähyys, mutta mikään tieteellinen tutkimus ei sitä nykyisin puolla. Tutustu siihen, miten SNRI/SSRI-lääkkeet oletetaan toimivan ja miten niitä tuotetaan. Pääset niistä jyvälle. Lisäksi suosittelen opiskelemaan endokrinologian ja neurologian perusteita sivistääksesi itseäsi.
Ei minun tarvitse opiskella tietääkseni mikä minulla toimii. Pieni annos masennuslääkettä pitää paniikin ja ahdistuksen kurissa. Aluksi sain rauhoittavaa lääkettä, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta. Serotoniinin takaisinoton estäjä toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät ymmärrä millainen sairaus masennus on. Itsellään heillä on ollut joskus vähän alakuloinen olo ja kuvittelevat, että sitä se masennus on.
Samaa mieltä. Olisi luultavasti maannut haudassa jo kymmenen vuotta, ellen olisi saanut aikanani kunnon lääkitystä. Päiväksi yksi ja yöksi toinen valmiste.
Toki lääketiede kehittyy kokoajan ja oma olettamani on, että masennuslääkitys pitäisi kyetä räätälöimään paremmin vastaamaan yksittäisen ihmisen tarpeita.
Masennukseni on uusinut kolmesti ja nyt vaikuttaa siltä, että loppuikä mennään estolääkityksellä.
Jos joku nyt haluaa alkaa esitelmöidä D-vitamiinista, kalaöljyistä, liikunnasta, mäkikuismasta jne. niin totean, että kaikki on kokeiltu. Tuskin ovat haitaksi olleet ja D-vitamiinia vetelen edelleenkin. Mutta ei niillä vaikea masennus parannu.
Masennukseni johtuu vaikeista elämäntilanteista ja siihen on mitä ilmeisimmin perinnöllinen alttius. Nyt on taas nyrjähdetty vaikean masennuksen puolelle ja se johtuu kyllä työpaikan ilmapiiristä. Olen työuupunut, mutta sehän ei ole mikään diagnoosi.
Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.
Tämä on oikeasti mielenkiintoinen näkökulma. Toisaalta todistettu fakta on se, että lapsuuden traumat aiheuttavat masennusta, viimeistään keski-iässä, mutta onko osasyy myös siinä, että ihmiset ovat tottuneet siihen, ettei ikäviä asioita tarvitse kohdata? Esimerkki: monet nillittää meidän huonoista oloista tajuamatta sitä, että suurin osa ihmisistä elää paljon huonommissa oloissa. Kontroversaalisesti huonoissa oloissa olevat eivät masennu, mutta länsimaissa hyvissä oloissa asuvat masentuvat. Miksi?
Hirveää bullshittiä.
Ensinnäkin, lapsuuden traumat ovat yksi syy masennuksen taustalla, mutta välttämättä niitä ei ole lainkaan.
Toiseksikin, kukaan ei TIEDÄ miten yleistä masennus on vaikkapa kehitysmaissa tai kriisioloissa. Jos ei ole minkäänlaista tutkivaa ja diagnosoivaa tahoa tuhannen kilometrin säteellä, ei tietenkään ole myöskään masennusdiagnoosin saaneita, mutta ei siitä voi päätellä, etteikö masentuneita ihmisiä tosiasiassa olisi ja mahdollisesti huimasti enemmän kuin länsimaissa.
Eihän mikään ikinä ole mustavalkoista, mutta todistetusti lapsuuden traumoilla on yhteys masennukseen. Kokonaisuudessaan masennus on sellainen tila, jota ei edes kunnolla tunneta. Kysymys kuuluukin: mikäli yhteiskunnat toimivat hyvin tiedostamatta masennusta, miksi meidän se pitäisi tunnistaa? Miksi masennusta pitäisi hoitaa, kun se paranee lähes kaikilla spontaanisti samaan tapaan kuin vaikkapa discuss prolapsi, eli välilevytyrä?
Minulla on ollut monen mielestä traumaattinen lapsuus. Kotini ei todellakaan ollut mikään lintukoto. Masennukseni puhkesi vasta aikuisiällä, kun ei oikeastaan ollut enää ongelmia. Työpaikkani oli mukava, mies ihana, eikä suuria huolia ollut.
Koin elämän olevan siinä mielessä tarpeetonta, koska olin aina kamppaillut haasteiden kanssa ja odottanut parempaa päivää. Ja kun se saapui, niin romahdin. Onneksi puhumalla sain asiat takaisin mittasuhteisiin, enkä alkanut tahallani sabotoimaan elämääno, että olisi taas ongelmia ratkottavaksi.
En syö lääkkeitä ja edelleen huomaan piristyväni pikku kriiseistä, silloin todella huomaan eläväni.
Joten toisille lääkkeet ovat varmasti hyvästä, silti uskon että suurimmalla osalla ei ole mitään aivohäiriöitä, jotka vaatii lääkityksen. Siksi olen enemmän lääkevastainen, kuin myönteinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni masennuslääkkeet aiheuttivat vaikean riippuvuuden ja kesti monta kuukautta päästä niistä eroon. En todellakaan suosittele kenellekään! Nykyään syön vitamiinilisiä, joista tärkein d-vitamiini. Kannattaa kokeilla muita vaihtoehtoja ennen kuin turvautuu myrkkyihin. Ja jos elämäntilanne aiheuttaa masennusta, niin ei se lääkkeillä korjaannu.
Ei masennuslääke korjaamasennusta aiheuttavaa elämäntilannetta. Mutta masennuslääkkeen avulla voi pystyä elämään tilanteessa mikä aiheuttaa masennusta ja mitä ei pysty muuttamaan vaikka haluaisikin.
Tämä on täysin totta. Ystäväni oli yksinhuoltaja ihan järkyttävän vaikealle lapselle ( en toista samanlaista tapausta tiedä, sai ihan absurdeja raivareita monta kertaa päivässä, ja ne kesti aina tuntikausia), ja hänelle masennuslääkkeet nimenomaan takasi sen, että molemmat pysyivät hengissä pahimman yli. Eli nimenomaan se tunnekylmyys tuossa kohtaa auttoi.
Mutta. Musta on kyllä tosi erikoinen tämän ketjun yleisväite, että masennus olisi vain aivokemiaa, ja terapia olisi ihan puppua. Mun oma kokemus on aivan toinen: vaikeasta masennuksesta pystyin paranemaan vasta, kun opin muuttamaan täysin vanhat, vaikeasta lapsuudesta ja ADHD:sta johtuvat ajatus- ja käytösmallit. Eli ei se terapia voi mitään auttaa, jos ei ihminen muutu. Mutta kun ihminen muuttuu, on mahdollista myös parantua.
Miksi muuten vaikea lapsuus tai muut vaikeat kokemukset aiheuttavat masennusta, jos kysymys kerran on vain aivokemiasta? Ihan jokainen tutkimus kertoo, että masennukseen vaikuttaa hyvin merkittävästi esim. ihmisen kasvuolosuhteet, aivan eri tavalla kuin vaikka syöpään tai siihen verenpaineeseen. Mutta fakta toki on se, että oikeasti oman elämän ja omien asenteiden, ja tapojen käsitellä asioita, muuttaminen on hirveän paljon vaikeampaa kuin lääkkeiden syöminen, ja siksi on helpompi myös uskotella itselleen, että terapia ( tai itsehoito, mikä ikinä) ei auta.
NÄin muuten pitkästä aikaa yhden sukulaistytön, ja olin aivan ihmeissäni, miten erilaisen, elinvoimaisen, fyysisesti parempikuntoisen ja kaikin puolin enemmän ELÄVÄN näköinen hän oli. Reilusti vanhempi isosiskonsa kertoi, että tyttö oli vihdoin saatu irti psyykelääkkeistä, joita hänelle oli määrätty n viiden vuoden ajan, alkaen vaikeista masennuskohtauksista teini-iässä ( johtuen vaikeasta isäsuhteesta). Tyttö oli päässyt hyvälle terapeutille, jonka kanssa lääkitystä oltiin alettu ajaa alas, ja nuori nainen, joka vielä puoli vuotta aiemmin oli ollut apaattinen ja täysin toimintakyvytön, sai taas elämän syrjästä kiinni.
Ja tämä ei todellakaan ole ainoa tällainen tarina, yksi viime aikoina julkisuudessa olleista on tämä
http://jennygingerrostain.puheenvuoro.uusisuomi.fi/217361-kuinka-selvis…;
Koska niitä määrätään aivan liian herkästi nykyään lähestulkoon vaivaan kuin vaivaan ja niiden sivuvaikutukset ovat ihan kammottavat, voin puhua omasta kokemuksesta. Joillekin hyvin harvoille ne sopivat, mutta monien olen kuullut sanovan että voivat paremmin ilman niitä, ja tämän voin vahvistaa omaltakin kohdaltani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ehdi selata koko ketjua läpi, joten en ole varma käytiinkö tämä jo läpi, mutta tutkimusaineisto masennuslääkkeiden toimimattomuuden puolesta alkaa ihan oikeasti olla aika vakuuttavaa. Googlaamalla Irving Kirsch (joka on tutkinut aihetta todella paljon) löytää näitä tutkimuksia, mutta Kirsch ei ole ainoa, joka on saanut vastaavia tuloksia.
Olin Kirschin luennolla viime vuonna, ja tiivistettynä: kun verrataan ihmisiä, jotka eivät saa mitään hoitoa, ja ihmisä, jotka saavat masennuslääkettä, lääkkeiden teho on pieni (usein on verrattu vain lääkeryhmää ennen ja jälkeen hoidon, jolloin teho näyttää suuremmalta). Sitten kun masennuslääkettä verrataan perinteiseen placeboon (sokeripilleriin tms.), lääkkeen teho on hiukan suurempi kuin placebon. Kuitenkin kun käytetään aktiivista placeboa (placeboa, joka aiheuttaa sivuvaikutuksia, mutta jolla ei ole oletettua parantavaa vaikutusta), eroa lääkkeiden ja placebon tehossa ei ole. Näin ollen lääkkeiden "teho" vaikuttaa perustuvan täysin placebovaikutukseen. Ei siinä muuten mitään, jos ihmisten vointi kohenee niin hyvä vain, mutta lääkkeiden sivuvaikutukset ovat aika jäätävät, eli siinä mielessä lääkkeitä ei välttämättä kannattaisi käyttää.
Lisäksi, nykymasennuslääkkeet perustuvat serotoniinihypoteesiin, eli yksinkertaistettuna siihen, että masennus liittyy serotoniinin vähyyteen aivoissa, ja lääkkeet lisäävät serotoniinia. Mutta nyt on tullut markkinoille ainakin yksi lääke, joka vähentää serotoniinin määrää aivoissa, ja sen tehokkuus kokeissa on ollut aivan samaa luokkaa (eli vähäistä, mutta olemassaolevaa) kuin SSRI-lääkkeiden.
Lisäksi viime aikoina on ilmestynyt muutamia tutkimuksia, joiden mukaan lääkkeet blokkaavat luontaista serotoniinintuotantoa eli käytännössä aiheuttavat riippuvuutta. Sama koskee antipsykootteja.
Toki kaikkea, myös näitä tuloksia sopii epäillä, mutta on muistettava, että lääketeollisuudella on äärimmäisen voimakkaat intressit saada psyykenlääkkeitä myytyä ja heillä on mielettömän vahva lobbausjärjestelmä. Eli suhtaudun itse kyllä vielä varovasti Kirschin tuloksiin, mutta etenkin niihin, jotka häntä kritisoivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.
Mistä se johtuu silloin kun oma suhtautumistapa on oikea ja masentuu silti?
Ensin pitäisi tietysti selvittää mikä sun mielestä on se oikea suhtautumistapa. Että onko se sitä ihan oikeasti.
Väittäisin että ihan selkeästi suurin osa masennuksesta on nimenomaan tuota kaikessa tuskassa vellomista ja miksi minä ja miten tässä elämässä nyt näin kävi, ja toikin katsoi mua noin ja kukaan ei rakasta jne. asenteista pikkuhiljaa syvenevää pahoinvointia.
Mutta on olemassa ihan selkeästi ns. fyysistäkin masennusta, itsekin olen sitä kokenut toisen lääkkeen sivuvaikutuksena. Sitä en vaan ymmärrä miksi siitä ottaa ns. stressiä. Jos aidosti ei ole mitään syytä masennukseen, eikä siihen liity niitä pahoja ajatusmalleja ja ahdistusta asioista, niin sittenhän kyseessä on vain tunne, ja kyllä tunteen kanssa voi elää. Mulle esim. tulee paniikkikohtauksia, mutta kun TIEDÄN että niihin ei ole mitään syytä, niin sitten vaan elän ne läpi, koska fakta on se, että siihen paniikkikohtaukseen ei kukaan kuole, eikä se oikeasti tee mitään pahaa. Se vaan on pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta siten niistä pääsee myös yli, ja ne vähenee, kun ei anna niille valtaa. Ja jos niitä tulee esim. oikeasti liian ison työstressin tms takia, se on aika selkeä viesti, että nyt pitää höllätä tahtia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.
Mistä se johtuu silloin kun oma suhtautumistapa on oikea ja masentuu silti?
Ensin pitäisi tietysti selvittää mikä sun mielestä on se oikea suhtautumistapa. Että onko se sitä ihan oikeasti.
Väittäisin että ihan selkeästi suurin osa masennuksesta on nimenomaan tuota kaikessa tuskassa vellomista ja miksi minä ja miten tässä elämässä nyt näin kävi, ja toikin katsoi mua noin ja kukaan ei rakasta jne. asenteista pikkuhiljaa syvenevää pahoinvointia.
Mutta on olemassa ihan selkeästi ns. fyysistäkin masennusta, itsekin olen sitä kokenut toisen lääkkeen sivuvaikutuksena. Sitä en vaan ymmärrä miksi siitä ottaa ns. stressiä. Jos aidosti ei ole mitään syytä masennukseen, eikä siihen liity niitä pahoja ajatusmalleja ja ahdistusta asioista, niin sittenhän kyseessä on vain tunne, ja kyllä tunteen kanssa voi elää. Mulle esim. tulee paniikkikohtauksia, mutta kun TIEDÄN että niihin ei ole mitään syytä, niin sitten vaan elän ne läpi, koska fakta on se, että siihen paniikkikohtaukseen ei kukaan kuole, eikä se oikeasti tee mitään pahaa. Se vaan on pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta siten niistä pääsee myös yli, ja ne vähenee, kun ei anna niille valtaa. Ja jos niitä tulee esim. oikeasti liian ison työstressin tms takia, se on aika selkeä viesti, että nyt pitää höllätä tahtia.
Olet oikeassa. Tässäkin asia tulee vahvistetuksi
ja lisänä se, että on olemassa kahta eri geenityyppiä, joista toinen on sellainen, että stressorit aiheuttavat 30x todennäköisemmin masennuksen kuin toinen. Sapolskyn luennosta on jo aikaa ja nykyisellään tiedetään, että epigenetiikka toimii tässä taustalla ja tulevaisuudessa esimerkiksi CRISPR-CAS9 geenien ohjelmointiteknologialla voitaneen uudelleenohjelmoida tällaiset geenit, jotka sairauden aktivoi.Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta mikään ei ole ainoa ja oikea keino hoitaa masennusta. Tuskin pelkkä terapiakaan, eikä varmasti valvomaton/terapiaton masennuslääkityskään.
Mutta ainakaan nuorille ei masennuslääkettä määrätä ilman terapiaa ja lääkeseurantaa. Tiedän, koska 16-vuotias lapseni aloitti tänä keväänä Seronil-lääkityksene masennuksen ja ahdistuksen hoitoon. Lääkeseuranta alkoi heti, elokuussa alkaa terapia.
Nyt reilun kahden kuukauden kokemus lääkityksestä on erinomainen. Lapsi on paljon jaksavampi ja hyväntuulisempi. Myös satunnaisia ääntenkuulemisia ei ole ollut lainkaan (tulkittiin liittyvän stressiin ja masennukseen, kuuli siis max minuutin pari silloin tällöin ja erotti koko ajan ne häiriöksi, ei luullut "oikeiksi").
Ihan alussa hän nukkui huonommin, mutta sekin on poistunut.
Toisaalta tiedän lapsen kaveripiiristä tapauksen, jolle sama lääke aiheutti valtavia raivareita ja aggressiivisuutta. Eli ei se kaikille toimi yhtä hyvin.
Joka tapauksessa pidän aika hoopona sitä, että sivusta maallikot heittelevät besserwisser-kommentteja siitä, mistä nuoren masennus johtuu ja millä se pitäisi hoitaa. Kyllä ainakin minun lapseni on asiantuntevassa hoidossa ja me vanhemmat seuraamme asiaa tiiviisti. Mitään ei popsita huvin vuoksi. Mutta jos lääkitys on tässä tärkeässä elämänvaiheessa - peruskoulu piti saada kunnialla päätökseen ja toisen asteen koulutus alulle - iso tuki nuorelle, niin ihan varmasti sitä hyödynnetään yhtenä keinona muiden joukossa.
T. Masentuneen teinin äiti
Hyvin ymmärrettävää, mutta ei takaa mitään tulevaisuudesta. Älä syyllisty, mutta jos olisi olemassa lääkkeetön vaihtoehto, jolla olisitte päässeet samaan tulokseen, olkoon se sitten vaikka terapia ja jokin ruokavalio, niin olisitteko valinneet silti mieluummin lääkkeen, koska se on helpompi tapa hoitaa "ongelma"?
Kyllä olisimme valinneet lääkkeettömän vaihtoehdon, koska kuten sanoin, mitään ei popsita huvin (tai helppouden) vuoksi.
Emme kuitenkaan usko, että yhtä hyvää tulosta olisi saatu millään muulla keinolla. Terapiakin kestää vuosia tehota. Ja kuten sanoin, lapsi oli yhdeksännellä ja poissaoloja koulusta alkoi olla huolestuttava määrä. Aikaa miettiä ja odotella vuosia ei yksinkertaisesti ollut lapsen parantamiseen.
En sano, että hän nyt olisi parantunut. Totta kai tarvitaan lisäksi terapiaa, että masennus saadaan selätettyä niin, ettei se puhkea heti uudestaan lääkityksen loppuessa. Mutta vaikutus oli todellakin huikean nopea, lapsi oli aivan erilainen jo parissa viikossa.
Kyllä kyllä, mutta jos ajattelet lapsen tulevaisuutta, pitää sinun opettaa hänelle tapa tulla toimeen ilman lääkkeitä, sillä lääkkeiden toiminta hiipuu ja niistä on myös haittoja. Paljon myös sellaista, joita ei vielä edes tiedetä. Tarkemmin tässä
Mutta on myös hyvä, että ette ole ns. pilleriuskovaisia. Hyvin monet ovat. Todella monet ajattelee, että syö mieluummin pillereitä, koska se on helppoa ja "suositeltua", näkemättä vaivaa elämäntapamuutoksen tekemiseen. Pitkällä tähtäimellä sellaiset ihmiset tulevat pärjäämään paremmin, jotka osaavat muuttaa elämäntapojaan pysyäkseen terveenä ilman lääkkeitä. Lasten kohdalla pitää näin ajatella, sillä he tulevat kohtaamaan todella suuria haasteita terveytensä suhteen, joista esimerkkinä antibioottien tehon loppuminen, terveydenhuollon romahtamainen rahoituksen puuttuessa, epidemiat jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tule mitään toleranssia. Lääkitys aloitettiin pienellä annoksella, jota lisättiin jonkin ajan päästä. Sitten kun tilanne tasoittui, lääkitys vähennettiin pienimmälle mahdolliselle annokselle ja sillä olen pärjännyt vuosikaudet. Kaksi kertaa tosiaan ole lopettanut, mutta noin vuoden päästä aloittanut taas, kun oireet ovat pukanneet taas päälle.
Ja mikä se syy on? Syy on se, että masennuslääkkeet muokkaavat aivoja. Usein lääke toimii siten, että esimeriksi serotoniinia pilkkovan entsyymin toiminta estetään. Kun tämä tehdään, geenit, jotka kyseistä entsyymiä tuottaa, sammuvat. Kun lopetat lääkityksen, tulee sinulle vajausta välittäjäaineista. Tämän lisäksi välittäjät ja reseptorit hakevat koko ajan balanssia. Tästä syystä masennuslääkkeen "toiminta" alkaa viiveellä.
Fakta on se, että jos olet masentunut, sinun tulee muuttaa elämääsi. Lääke ei sitä tee. Mikäli syynä on stressi, hankkiudu siitä eroon. Kaikki muu on vain peittelyä, joka näkyy pahimmillaan tulevissa sukupolvissasi, luetaan: pilaat munasolusi lääkkeillä.
Höpöhöpö. Ei minulla mitään muuta syytä sairauteen ole kuin serotoniin puute aivoissa. Munasoluni ovat jo olleet ja menneet. Joku ( serotoniin puute) muokkasi aivojani niin, että en enää voinut elää, vaan sinnittelin. Nyt elän normaalisti.
Hyvinpä on lääkelobbaus mennyt perille. Onko tosiaan näin, että ihmiset oikeasti ajattelevat olevansa jotenkin synnynnäisesti viallisia, "serotoniinipuutteisia"? Oletko sinä miettinyt miksi sinulla tuo puute on alunperin? Serotoniiniteoria on kumottu jo aikoja sitten ja yhä se jatkaa elämäänsä. Lääkefirmat käärii massit taskuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tule mitään toleranssia. Lääkitys aloitettiin pienellä annoksella, jota lisättiin jonkin ajan päästä. Sitten kun tilanne tasoittui, lääkitys vähennettiin pienimmälle mahdolliselle annokselle ja sillä olen pärjännyt vuosikaudet. Kaksi kertaa tosiaan ole lopettanut, mutta noin vuoden päästä aloittanut taas, kun oireet ovat pukanneet taas päälle.
Ja mikä se syy on? Syy on se, että masennuslääkkeet muokkaavat aivoja. Usein lääke toimii siten, että esimeriksi serotoniinia pilkkovan entsyymin toiminta estetään. Kun tämä tehdään, geenit, jotka kyseistä entsyymiä tuottaa, sammuvat. Kun lopetat lääkityksen, tulee sinulle vajausta välittäjäaineista. Tämän lisäksi välittäjät ja reseptorit hakevat koko ajan balanssia. Tästä syystä masennuslääkkeen "toiminta" alkaa viiveellä.
Fakta on se, että jos olet masentunut, sinun tulee muuttaa elämääsi. Lääke ei sitä tee. Mikäli syynä on stressi, hankkiudu siitä eroon. Kaikki muu on vain peittelyä, joka näkyy pahimmillaan tulevissa sukupolvissasi, luetaan: pilaat munasolusi lääkkeillä.
Höpöhöpö. Ei minulla mitään muuta syytä sairauteen ole kuin serotoniin puute aivoissa. Munasoluni ovat jo olleet ja menneet. Joku ( serotoniin puute) muokkasi aivojani niin, että en enää voinut elää, vaan sinnittelin. Nyt elän normaalisti.
Hyvinpä on lääkelobbaus mennyt perille. Onko tosiaan näin, että ihmiset oikeasti ajattelevat olevansa jotenkin synnynnäisesti viallisia, "serotoniinipuutteisia"? Oletko sinä miettinyt miksi sinulla tuo puute on alunperin? Serotoniiniteoria on kumottu jo aikoja sitten ja yhä se jatkaa elämäänsä. Lääkefirmat käärii massit taskuunsa.
Tohtori Hönö se jaksaa valistaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä tule mitään toleranssia. Lääkitys aloitettiin pienellä annoksella, jota lisättiin jonkin ajan päästä. Sitten kun tilanne tasoittui, lääkitys vähennettiin pienimmälle mahdolliselle annokselle ja sillä olen pärjännyt vuosikaudet. Kaksi kertaa tosiaan ole lopettanut, mutta noin vuoden päästä aloittanut taas, kun oireet ovat pukanneet taas päälle.
Ja mikä se syy on? Syy on se, että masennuslääkkeet muokkaavat aivoja. Usein lääke toimii siten, että esimeriksi serotoniinia pilkkovan entsyymin toiminta estetään. Kun tämä tehdään, geenit, jotka kyseistä entsyymiä tuottaa, sammuvat. Kun lopetat lääkityksen, tulee sinulle vajausta välittäjäaineista. Tämän lisäksi välittäjät ja reseptorit hakevat koko ajan balanssia. Tästä syystä masennuslääkkeen "toiminta" alkaa viiveellä.
Fakta on se, että jos olet masentunut, sinun tulee muuttaa elämääsi. Lääke ei sitä tee. Mikäli syynä on stressi, hankkiudu siitä eroon. Kaikki muu on vain peittelyä, joka näkyy pahimmillaan tulevissa sukupolvissasi, luetaan: pilaat munasolusi lääkkeillä.
Höpöhöpö. Ei minulla mitään muuta syytä sairauteen ole kuin serotoniin puute aivoissa. Munasoluni ovat jo olleet ja menneet. Joku ( serotoniin puute) muokkasi aivojani niin, että en enää voinut elää, vaan sinnittelin. Nyt elän normaalisti.
Hyvinpä on lääkelobbaus mennyt perille. Onko tosiaan näin, että ihmiset oikeasti ajattelevat olevansa jotenkin synnynnäisesti viallisia, "serotoniinipuutteisia"? Oletko sinä miettinyt miksi sinulla tuo puute on alunperin? Serotoniiniteoria on kumottu jo aikoja sitten ja yhä se jatkaa elämäänsä. Lääkefirmat käärii massit taskuunsa.
En tiedä mistä puute on tullut. En tiedä sitäkään mistä kilpirauhasen vajaatoiminta on tullut. Sekä paniikkiin että kilpirauhasongelmiin on suvussani alttius. Hyvin monella niitä on. Mistään lobbauksista en tiedä enkä välitä. Minä pysyn kunnossa lääkkeiden avulla ja se riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus johtuu usein siitä, että oma suhtautumistapa elämään ja asioihin on... no, en haluaisi sanoa "väärä", mutta ainakin sellainen, että se altistaa masennukselle. Minunkin työpaikallani on hirvittävä ilmapiiri, muttei se vaikuta omaan mielialaani, koska en koe sitä niin tärkeäksi asiaksi.
Mistä se johtuu silloin kun oma suhtautumistapa on oikea ja masentuu silti?
Ensin pitäisi tietysti selvittää mikä sun mielestä on se oikea suhtautumistapa. Että onko se sitä ihan oikeasti.
Väittäisin että ihan selkeästi suurin osa masennuksesta on nimenomaan tuota kaikessa tuskassa vellomista ja miksi minä ja miten tässä elämässä nyt näin kävi, ja toikin katsoi mua noin ja kukaan ei rakasta jne. asenteista pikkuhiljaa syvenevää pahoinvointia.
Mutta on olemassa ihan selkeästi ns. fyysistäkin masennusta, itsekin olen sitä kokenut toisen lääkkeen sivuvaikutuksena. Sitä en vaan ymmärrä miksi siitä ottaa ns. stressiä. Jos aidosti ei ole mitään syytä masennukseen, eikä siihen liity niitä pahoja ajatusmalleja ja ahdistusta asioista, niin sittenhän kyseessä on vain tunne, ja kyllä tunteen kanssa voi elää. Mulle esim. tulee paniikkikohtauksia, mutta kun TIEDÄN että niihin ei ole mitään syytä, niin sitten vaan elän ne läpi, koska fakta on se, että siihen paniikkikohtaukseen ei kukaan kuole, eikä se oikeasti tee mitään pahaa. Se vaan on pelottavaa ja ahdistavaa. Mutta siten niistä pääsee myös yli, ja ne vähenee, kun ei anna niille valtaa. Ja jos niitä tulee esim. oikeasti liian ison työstressin tms takia, se on aika selkeä viesti, että nyt pitää höllätä tahtia.
Tai käy niin, että lisääntyy. Minulla paniikkihäiriö muuttui yleistyneeksi ahdistuneisuushäiriöksi. Niinkuin olisi paha kohtaus päällä aamusta iltaan. Se olo oli niin hirveä ettei sitä osaa kuvailla. Hyvä etten pussannut lääkäriä, joka viimein kirjoitti reseptin oikeaan lääkkeeseen. Sain elämäni takaisin. Ensimmäiseksi ei kukaan lääkkeitä tyrkyttänyt. Mutta ei se psykiatrin kanssa juttelu auttanut. Vuoden päästä jätin lääkkeen pois ilman ongelmia. Siitä vuosi eteenpäin ja oireet alkoivat uudelleen. Lääkärin tai useammankin kanssa puhuin lääkkeistä. Sain vastauksi, että ei kenenkään tarvitse kärsiä jatkuvaa ahdistusta ja ettei tuosta pienestä annoksesta ole haittaa. Eikä ole ollutkaan vaikka parikymmentä vuotta on lääkitys ollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on lähtökohtana hyvin jyrkkä asenne että lääkkeissä ei voi olla mitään pahaa.
Turha tähän on sen enempää kommentoida.
Ainoastaan lääkkeiden puolustaminen sallitaan.
Sama mentaliteetti on Auttakaa, poikani on sekaisin -ketjussa. Mitään muuta ei nähdä, kun pilleri. Pilleriä pillerin perään, sillä menee paskempaan suuntaan mutta sitten voi ottaa lisää pillereitä. Idiootit. Pilleri siirtää ongelmia, helpottaa arkea, mutta ei poista ongelmaa.
Milläs sitten poistat vaikka aivokemian ongelman? Tai vaikka kilpirauhasen vajaatoiminnan? Kerro nyt ihmeessä idiootille.
Jos olet lukenut psykologiaa vuosia, niin miksi ihmeessä et tiedä, kuinka masentuneen aivokemiaa korjataan? Masennus näkyy aivoissa kyllä ja näkyy muuallakin elimistössä, ethän ala silti napsimaan antibiootteja elimistön tulehdukseen? Aivot korjaantuu, kunhan ihmisen elämä korjaantuu. Jos hän kykenee selvittämään syyt miksi on masentunut ja pystyy muuttamaan elämää enemmän siedettävämmäksi, niin masennuskin voi poistua. Tiedän, ettei se ole noin yksinkertaista. Mutta periaatteeltaan noin. Kaikki aivoissa on kemiaa, jopa rakastuminen. Kilpirauhasen vajaatoiminta on taas ihan eri asia. Se ei ajattelemalla parane. Eikä parane diabetes, eikä syöpä, toki monista sairauksista voi parantua positiivisen psykologian tukemana, mutta joitain pysyviä elimistömuutoksia ei voi parantaa kuin lääkkeillä. Minusta on turha rinnastaa kaksi täysin erilaista sairautta ja oikoa mutkat suoriksi väittämällä, että ilman lääkkeitä ei voisi parantua. Jostain voi parantua ja masennus nimenomaan on se, mistä voi ilman lääkkeitä selvitä.
Tällä hetkellä lääketiede suorastaan pakottaa ihmiset tyytymään osaansa maailmassa, -ai olet masentunut, koska olet työtön? Otappa tuosta pilleri. tai jos et saakkaan itsellesi naista, koska pelaat vaan pelejä, etkä käy missään, -no ota pilleri ja tyydy siihen. Kun voisi sen sijaan rehellisesti pohtia syitä siihen miksi tilanne on niin heikko ja tehdä sille jotain.
Masennus on mahdollisuus, se kertoo meille rehellisen karua kieltään siitä, että me ei olla onnellisia nykyisessä elämäntilanteessa. Jos et millään pysty sitä muuttamaan, niin syö lääkkeitä, ne auttaa selviämään arjessa. Mutta jos haluat elämältäsi enemmän, niin avaa solmut ja tee muutoksia, joissa voit paremmin. Lääkkeet vain pistää sinut uinumaan omassa elämässäsi, etkä enää välitä muuttua, etkä miettiä miksi pitäisi muuttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkittuihin faktoihin:
Masennuslääkkeet:
- teho on alle puolet lääkkeen ansiota, yli puolet plaseboa (eli plaseboon kannattaisi panostaa),
- aiheuttavat muutoksia aivoissa tässä ja tulevissa sukupolvissa (epigenetiikka),
- aiheuttavat reseptoritason muutoksia, aiheuttaen masennuskierteen,
- aiheuttavat itsemurhia (näistä varoituskin),
- vaikuttavat kaikkialla kehossa estäen kehon normaaleja toimintoja, eikä vain aivoissa,
- pilaavat luontoa sekä tuotannon että ihmisten ulosteiden kautta,
- eivät ratkaise alkusyytä (stressi),
- antaa väärää uskoa siitä, että pilleri parantaa.
Riittääkö nämä?
Jos vielä kertoisit, mistä nämä on?
En tiedä mistä hän on nämä laittanut, mutta ainakin Aku Kopakkalan kirjassa on tietoa masennuslääkkeistä. Netistä löytyy myös paljon tietoa jos kiinnostaa. Sitten on myös : "Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta". Suosittelen, silmiä avaavaa.
Vierailija kirjoitti:
HEL-NYC kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa on lähtökohtana hyvin jyrkkä asenne että lääkkeissä ei voi olla mitään pahaa.
Turha tähän on sen enempää kommentoida.
Ainoastaan lääkkeiden puolustaminen sallitaan.
Sama mentaliteetti on Auttakaa, poikani on sekaisin -ketjussa. Mitään muuta ei nähdä, kun pilleri. Pilleriä pillerin perään, sillä menee paskempaan suuntaan mutta sitten voi ottaa lisää pillereitä. Idiootit. Pilleri siirtää ongelmia, helpottaa arkea, mutta ei poista ongelmaa.
Milläs sitten poistat vaikka aivokemian ongelman? Tai vaikka kilpirauhasen vajaatoiminnan? Kerro nyt ihmeessä idiootille.
Jos olet lukenut psykologiaa vuosia, niin miksi ihmeessä et tiedä, kuinka masentuneen aivokemiaa korjataan? Masennus näkyy aivoissa kyllä ja näkyy muuallakin elimistössä, ethän ala silti napsimaan antibiootteja elimistön tulehdukseen? Aivot korjaantuu, kunhan ihmisen elämä korjaantuu. Jos hän kykenee selvittämään syyt miksi on masentunut ja pystyy muuttamaan elämää enemmän siedettävämmäksi, niin masennuskin voi poistua. Tiedän, ettei se ole noin yksinkertaista. Mutta periaatteeltaan noin. Kaikki aivoissa on kemiaa, jopa rakastuminen. Kilpirauhasen vajaatoiminta on taas ihan eri asia. Se ei ajattelemalla parane. Eikä parane diabetes, eikä syöpä, toki monista sairauksista voi parantua positiivisen psykologian tukemana, mutta joitain pysyviä elimistömuutoksia ei voi parantaa kuin lääkkeillä. Minusta on turha rinnastaa kaksi täysin erilaista sairautta ja oikoa mutkat suoriksi väittämällä, että ilman lääkkeitä ei voisi parantua. Jostain voi parantua ja masennus nimenomaan on se, mistä voi ilman lääkkeitä selvitä.
Tällä hetkellä lääketiede suorastaan pakottaa ihmiset tyytymään osaansa maailmassa, -ai olet masentunut, koska olet työtön? Otappa tuosta pilleri. tai jos et saakkaan itsellesi naista, koska pelaat vaan pelejä, etkä käy missään, -no ota pilleri ja tyydy siihen. Kun voisi sen sijaan rehellisesti pohtia syitä siihen miksi tilanne on niin heikko ja tehdä sille jotain.
Masennus on mahdollisuus, se kertoo meille rehellisen karua kieltään siitä, että me ei olla onnellisia nykyisessä elämäntilanteessa. Jos et millään pysty sitä muuttamaan, niin syö lääkkeitä, ne auttaa selviämään arjessa. Mutta jos haluat elämältäsi enemmän, niin avaa solmut ja tee muutoksia, joissa voit paremmin. Lääkkeet vain pistää sinut uinumaan omassa elämässäsi, etkä enää välitä muuttua, etkä miettiä miksi pitäisi muuttua.
Diiba daaba diiba daaba.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkittuihin faktoihin:
Masennuslääkkeet:
- teho on alle puolet lääkkeen ansiota, yli puolet plaseboa (eli plaseboon kannattaisi panostaa),
- aiheuttavat muutoksia aivoissa tässä ja tulevissa sukupolvissa (epigenetiikka),
- aiheuttavat reseptoritason muutoksia, aiheuttaen masennuskierteen,
- aiheuttavat itsemurhia (näistä varoituskin),
- vaikuttavat kaikkialla kehossa estäen kehon normaaleja toimintoja, eikä vain aivoissa,
- pilaavat luontoa sekä tuotannon että ihmisten ulosteiden kautta,
- eivät ratkaise alkusyytä (stressi),
- antaa väärää uskoa siitä, että pilleri parantaa.
Riittääkö nämä?
Jos vielä kertoisit, mistä nämä on?
En tiedä mistä hän on nämä laittanut, mutta ainakin Aku Kopakkalan kirjassa on tietoa masennuslääkkeistä. Netistä löytyy myös paljon tietoa jos kiinnostaa. Sitten on myös : "Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta". Suosittelen, silmiä avaavaa.
Suosittele mitä suosittelet, paskaa puhut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkittuihin faktoihin:
Masennuslääkkeet:
- teho on alle puolet lääkkeen ansiota, yli puolet plaseboa (eli plaseboon kannattaisi panostaa),
- aiheuttavat muutoksia aivoissa tässä ja tulevissa sukupolvissa (epigenetiikka),
- aiheuttavat reseptoritason muutoksia, aiheuttaen masennuskierteen,
- aiheuttavat itsemurhia (näistä varoituskin),
- vaikuttavat kaikkialla kehossa estäen kehon normaaleja toimintoja, eikä vain aivoissa,
- pilaavat luontoa sekä tuotannon että ihmisten ulosteiden kautta,
- eivät ratkaise alkusyytä (stressi),
- antaa väärää uskoa siitä, että pilleri parantaa.
Riittääkö nämä?
Jos vielä kertoisit, mistä nämä on?
En tiedä mistä hän on nämä laittanut, mutta ainakin Aku Kopakkalan kirjassa on tietoa masennuslääkkeistä. Netistä löytyy myös paljon tietoa jos kiinnostaa. Sitten on myös : "Hajalla - Onneton totuus psykiatrian nykytilasta". Suosittelen, silmiä avaavaa.
Jatketaanpa listaa (sekä vastaan että puolesta):
Professori Peter C. Götzsche, "Tappavat lääkkeet ja järjestäytynyt rikollisuus" ... uusi kirja suomennoksessa.
Kalle Achte, Tapani Tamminen, Psykoosi ja sen hoito
Susan Aldridge, Masennus ja sterssi
Karttunen&Soini&Vuopala, Tautioppi
Heino & Vuento, Biokemian ja solubiologian perusteet
Matti Välimäki, Timo Sane, Leo Dunkel, Endokrinologia
Soinila & Kaste, Neurologia
Williams Segal & Teasdale, Mindfullness masennuksen hoidossa
Englanniksi löytyy sitten paljon korkeatasoisempaa luettavaa, mutta niitä on niin paljon, että av-lukija tuskin jaksaa kahlata läpi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsekin masennuksen kourissa olen, mutta en käytä lääkitystä, kieltäydyin. On ollut tarpeeksi kamalaa katsoa, kun pari läheistä muuttui täysin lääkityksessä ollessaan.
Yhtä lapsuudenkaveria näin monen vuoden tauon jälkeen ja siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja kyselin voinnista yms. Kaveri on käyttänyt erilaisia lääkkeitä 14-vuotiaasta asti (nyt 26) ja kertoi, että miten se oli lopussa vain tyhjä kuori, ei mitään tunteita, ei iloa ei surua. Asteittain oli lopettanut lääkkeet ja oli niin onnellinen, kun tunsi taas normaaleja tunnetiloja ja asioita, joita se ei enää muistanut tuntevansa ja aistivansa.Tädille kävi samoin, mutta vahvemmin, negatiivisessa mielessä. Tässä on minulle tarpeeksi näyttöä, että en halua syödä lääkkeitä, jotka voivat vuosien käytössä muuttaa minua ihmisenä sellaiseksi, mitä en ole. Haluan tuntea eri tunteet ja tunnetilat, en edes käytä alkoholia niitä turrutaakseni
Et ole masentunut jos tunnet eri tunteet tai tunnetilat. Miksi siis valehtelet? Lääkevastaista propagandaa.
Et taida tietää, että ihmisillä voi tulla kausittaisia, tosi vahvoja masennusjaksoja, kuten minulla. Nyt on ollut pari vkoa harvinaisen mukava olo (olen jaksanut jopa siivota, hei!), mutta kohta se taas kääntyy päälaelleen. Mutta toki, jos mielestäsi valehtelen, niin usko vain omia sepustuksiasi. :)
Keskivaikeaa masennusta sairastan, mutta ethän sinä sitä usko kuitenkaan. :P
Tai sitten masennus voi ilmetä hyperaktiivisuutena kuten minulla. Kukaan (en itsekään) tajunnut että peitän masennukseni nostamalla kierroksia ja tekemällä 100% sijaan vaikka 130% teholla töitä ja kotihommia. Mitä enemmän masentaa sitä kovemmin siivoa, remppaan, teen pihahommia ja poimin mustikoita. Jaksaminen 0 mutta pää ja kroppa ei hellitä missään vaiheessa.
107
Aha, susta masennus on siis ihan evvk? Vaikka iso osa masentuneista "paranee" tekemällä itsemurhan. Se on siis kuolemanvaarallinen tauti, toisin kuin sinä sanot.
Sun logiikalla koko lääketieteen voisi julistaa tarpeettomaksi, toimivathan yhteiskunnat myös ilman mm. syöpäsairaiden hoitamista. Vai toimivatko ja kuinka hyvin?