Minkälaiseen elämäntapaan tai ihanne-elämään eivät lapset sovi?

Minäkin tarvitsen ja saan paljon aikaa olla itsekseni. Olen kotiäiti. Lapset käyvät myös kerhoissa.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole ap:n mainitsemista ongelmista kyse, tulee mieleeni, että ihminen jää kehittymättä paremmaksi ihmiseksi, jos ei uskalla ottaa lastenkasvatushaastetta vastaan. Nimenomaan ei uskalla! Ai paremmaksiko?

Kun kuuntelen lapsettomien puheita, olematonta jaksamista töiden jälkeen, heikkoutta heti jos joku astuu heidän omakseen raajamalleen alueelle tai hillitöntä tarvetta hankkia uusia kokemuksia, näen heidän elämäntapansa rappeuttavuuden. Tulee mieleeni, että ehkä sittenkin olisi kannattanut valita lapset?

Tietyn ikäisenä on lasten saamisen aika. Lapset tuovat raikkaan tuulahduksensa tullessaan (aika paskavaippojen jälkeen, joka on nimenomaan tarpeellinen vaihe myös vanhemmaksi kasvamisessa). Tämä tuore sukupolvi auttaa vanhempiaan kehittymään. En tarkoita, että lapsettomana eläisi huolettomasti rappiolla biettäen ja toki muullakin tavoin eläen voisi osua eteen jotain kehittävää, mutta lapset tuovat myös ilon, joka on ansaittua ponnistelulla vanhempana.

Mitä jää jäljelle, kun on parhaat vuotensa kiertänyt maailmaa ja edennyt urallaan? Monella lapsettomalla ei se ura edes onnistu ja rahankin kanssa voi olla tiukempaa sinkkutaloudessa. Henkisesti tekee tiukkaa olla sukulaislasten kanssa tekemisissä ja moni ystäväkin on lopulta valinnut tulla vanhemmaksi.

Miten voi kehittyä paremmaksi ihmiseksi syyllstymällä tekoon, joka on julmempi kuin toisen raiskaaminen väkivaltaisesti saksilla?

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt jätetään pois sellaiset itsestäänselvyydet kuin alkoholistin rappioelämä ja mielenterveyskuntoutujan tai pitkäaikaissairaan arkinen selviytymistaistelu ja mietitään sellaisia elämäntapoja, joita joku voisi jopa itselleen tietoisesti tavoitella.

Tunnetko ihmisiä, joiden elämään lapset eivät sopisi? Minkälaisia he ovat?

Minulla on ahdistuneisuushäiriö ja arkeani koskettaa (periytyvä) sairaus, joskus ihan taistelunkin merkeissä. Mutta kyllä vaan minun elämääni ja sydämeeni sopii mainiosti oma lapsi ja ehkä vielä toinenkin sellainen.

Entä ne ihmiset, jotka sairastuvat pitkäaikaisesti siinä vaiheessa kun lapsi on tehty? Lapsi huostaan, kun ei sovi enää elämään???

Vierailija kirjoitti:

Rentoon ja keskimääräisen mukavaan elintasoon, jos pariskunta on keski- tai pienituloinen.

Tämä on kyllä varmasti ihan totta. Lapsettomilla on automaattisesti parempi elintaso, kun tulot ovat samat. Hyvä pointti. -ap

Työ- ja uraorientoituneiden. Työnarkomania mennee kyllä samaan sarjaan aloituksessa mainittujen mt- ja alkoholiongelmien kanssa.

Julma totuus. Vaikea kestää.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole ap:n mainitsemista ongelmista kyse, tulee mieleeni, että ihminen jää kehittymättä paremmaksi ihmiseksi, jos ei uskalla ottaa lastenkasvatushaastetta vastaan. Nimenomaan ei uskalla! Ai paremmaksiko?

Kun kuuntelen lapsettomien puheita, olematonta jaksamista töiden jälkeen, heikkoutta heti jos joku astuu heidän omakseen raajamalleen alueelle tai hillitöntä tarvetta hankkia uusia kokemuksia, näen heidän elämäntapansa rappeuttavuuden. Tulee mieleeni, että ehkä sittenkin olisi kannattanut valita lapset?

Tietyn ikäisenä on lasten saamisen aika. Lapset tuovat raikkaan tuulahduksensa tullessaan (aika paskavaippojen jälkeen, joka on nimenomaan tarpeellinen vaihe myös vanhemmaksi kasvamisessa). Tämä tuore sukupolvi auttaa vanhempiaan kehittymään. En tarkoita, että lapsettomana eläisi huolettomasti rappiolla biettäen ja toki muullakin tavoin eläen voisi osua eteen jotain kehittävää, mutta lapset tuovat myös ilon, joka on ansaittua ponnistelulla vanhempana.

Mitä jää jäljelle, kun on parhaat vuotensa kiertänyt maailmaa ja edennyt urallaan? Monella lapsettomalla ei se ura edes onnistu ja rahankin kanssa voi olla tiukempaa sinkkutaloudessa. Henkisesti tekee tiukkaa olla sukulaislasten kanssa tekemisissä ja moni ystäväkin on lopulta valinnut tulla vanhemmaksi.

Onpa ufoa tekstiä. Tämän kirjoittanut ihminen elää epäilemättä aivan eri todellisuudessa kuin minä elän. Minä kun voisin yhtä lailla kysyä, mitä ihmettä jää käteen siitä, että uhraa elämänsä parhaat vuodet lapsiperhearjen, jatkuvan stressaamisen, huolenpidon, kasvattamisen ja muun tauhkan alttarille. Lasten kasvattaminen on merkityksetöntä mutta yhteiskunnan vahvasti tukemaa täytettä elämälle, kun mielikuvitus ja omat rahkeet eivät riitä muuhun. Palkkiona se, että saa olla tekemisissä sukulaistensa kanssa (ha), ja kokemus siitä, että onpa tullut ponnisteltua.

Vai voisiko olla, että ihmiset arvostavat elämässä eri asioita? Ei kai?

Lapset eivät sovi ihmiselle, jola haluaa elää merkityksetöntä ja tyhjää elämää:)

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tarvitsen ja saan paljon aikaa olla itsekseni. Olen kotiäiti. Lapset käyvät myös kerhoissa.

En ole aikaisempi oman ajan tarpeesta puhunut, mutta en minä kotiäitinä kovin usein saisi mahdollisuutta viettää yksin useita vuorokausia putkeen, vaikka lapsilla olisi miten monta kerhoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole ap:n mainitsemista ongelmista kyse, tulee mieleeni, että ihminen jää kehittymättä paremmaksi ihmiseksi, jos ei uskalla ottaa lastenkasvatushaastetta vastaan. Nimenomaan ei uskalla! Ai paremmaksiko?

Kun kuuntelen lapsettomien puheita, olematonta jaksamista töiden jälkeen, heikkoutta heti jos joku astuu heidän omakseen raajamalleen alueelle tai hillitöntä tarvetta hankkia uusia kokemuksia, näen heidän elämäntapansa rappeuttavuuden. Tulee mieleeni, että ehkä sittenkin olisi kannattanut valita lapset?

Tietyn ikäisenä on lasten saamisen aika. Lapset tuovat raikkaan tuulahduksensa tullessaan (aika paskavaippojen jälkeen, joka on nimenomaan tarpeellinen vaihe myös vanhemmaksi kasvamisessa). Tämä tuore sukupolvi auttaa vanhempiaan kehittymään. En tarkoita, että lapsettomana eläisi huolettomasti rappiolla biettäen ja toki muullakin tavoin eläen voisi osua eteen jotain kehittävää, mutta lapset tuovat myös ilon, joka on ansaittua ponnistelulla vanhempana.

Mitä jää jäljelle, kun on parhaat vuotensa kiertänyt maailmaa ja edennyt urallaan? Monella lapsettomalla ei se ura edes onnistu ja rahankin kanssa voi olla tiukempaa sinkkutaloudessa. Henkisesti tekee tiukkaa olla sukulaislasten kanssa tekemisissä ja moni ystäväkin on lopulta valinnut tulla vanhemmaksi.

Kuinkahan ikävä tyyppi sinä olitkaan ennen lastentekoa ja kehittymistäsi paremmaksi ihmiseksi? :)

Normaalia tekstiä. Normaalia saada lapsia. Siitä yritetään tehdä uusi normaali, että ihminen irtautuu sukulaisistaan ja kuolee sukupuuttoon! Se on pelkkä illuusio, että lapsettomana ja vain itse valittujen ystävien seurassa aikaa viettäen koko elämä on juhlaa! Sekin on illuusio, että lapsiperhearki on koko ajan stressaavaa!

Esim. sellaisen ihmisen elämään joka luulee että voi saada kaikki, eli lapset ja vielä hölmöillä itsekkäästi kun teini-ikäinen kännäilyineen päivineen. Aika yököttävää on lähes kolmekymppinen äityli joka ainakin yrittää näyttää vielä teiniltä ja jonka mielestä "hänellä on oikeus vielä bilettää"  Tai sellaisilla ihmisille ei sovi lapset joiden mielstä lasten pitäisi aina käyttäytyä hyvin, olla hiljaa, äänettömiä ja värittömiä. Lapset liikkuvat ja huutavat, leikkivät, sotkevat ja sitä pitää kestää. Se on normaalia käytöstä lapsilta!

Vierailija kirjoitti:

Kun ei ole ap:n mainitsemista ongelmista kyse, tulee mieleeni, että ihminen jää kehittymättä paremmaksi ihmiseksi, jos ei uskalla ottaa lastenkasvatushaastetta vastaan. Nimenomaan ei uskalla! Ai paremmaksiko?

Kun kuuntelen lapsettomien puheita, olematonta jaksamista töiden jälkeen, heikkoutta heti jos joku astuu heidän omakseen raajamalleen alueelle tai hillitöntä tarvetta hankkia uusia kokemuksia, näen heidän elämäntapansa rappeuttavuuden. Tulee mieleeni, että ehkä sittenkin olisi kannattanut valita lapset?

Tietyn ikäisenä on lasten saamisen aika. Lapset tuovat raikkaan tuulahduksensa tullessaan (aika paskavaippojen jälkeen, joka on nimenomaan tarpeellinen vaihe myös vanhemmaksi kasvamisessa). Tämä tuore sukupolvi auttaa vanhempiaan kehittymään. En tarkoita, että lapsettomana eläisi huolettomasti rappiolla biettäen ja toki muullakin tavoin eläen voisi osua eteen jotain kehittävää, mutta lapset tuovat myös ilon, joka on ansaittua ponnistelulla vanhempana.

Mitä jää jäljelle, kun on parhaat vuotensa kiertänyt maailmaa ja edennyt urallaan? Monella lapsettomalla ei se ura edes onnistu ja rahankin kanssa voi olla tiukempaa sinkkutaloudessa. Henkisesti tekee tiukkaa olla sukulaislasten kanssa tekemisissä ja moni ystäväkin on lopulta valinnut tulla vanhemmaksi.

Huomaa kyllä että lasten myötä se pää vain tunkeutuu yhä syvemmälle sinne omaan perseeseen.

Totta kai sinua vituttaa nyt kun huomasit virheesi lopullisuuden, mutta älä siitä lapsettomia syytä. Et ainakaan voi tekstisi perusteella luokitella itseäsi paremmaksi tai jotenkin henkisesti kehittyneemmäksi ihmiseksi... Luoja.

Menepäs, hurmosmamma, toiseen ketjuun mesoamaan. -ap

Ehkä ihmisten, joille lapsille on vain välinearvo tyyliin "lasten avulla kehityn paremmaksi" ei kannata hankkia lapsia. Lapset ei kai ensisijaisesti ole täyttämässä vanhempiensa tarpeita vaan päinvastoin.

Vierailija kirjoitti:

Minäkin tarvitsen ja saan paljon aikaa olla itsekseni. Olen kotiäiti. Lapset käyvät myös kerhoissa.

Sinulle "tarvitsen ja saan paljon aikaa olla itsekseni" tarkoittaa eri asiaa kuin minulle. Itsekseen oleminen, joka päättyy 3,5 tunnin kuluttua siihen, että lapset palaavat koulusta, ei minulle olisi omaa aikaa. Minun oman aikani keston ja laadun määrittelijä olen minä itse, ei jonkun muun tarve tai lukujärjestys.

19

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että ihanne-elämään.

Niinpä! Tyhmät, lapselliset, katkerat ja itsekkäät ihmiset eivät suostu myöntämään että ihanne-elämään kuuluvat lapset!

Mitä järkeä edes elää jos elämään ei kuulu lapset!

Minun elämäni on ihanne-elämääni, koska siihen kuuluvat minun lapseni!

Ennen minun lapsiani minun elämäni ei ollut ihanne-elämää.

Sitten ymmärrätte kun saatte omia lapsia. Nyt ette tiedä ihanne-elämästä mitään!

Rauhoitu :D

Sellaiselle joka kaipaa paljon vapautta ja omaa aikaa. Aika itsestäänselvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vai että ihanne-elämään.

Niinpä! Tyhmät, lapselliset, katkerat ja itsekkäät ihmiset eivät suostu myöntämään että ihanne-elämään kuuluvat lapset!

Mitä järkeä edes elää jos elämään ei kuulu lapset!

Minun elämäni on ihanne-elämääni, koska siihen kuuluvat minun lapseni!

Ennen minun lapsiani minun elämäni ei ollut ihanne-elämää.

Sitten ymmärrätte kun saatte omia lapsia. Nyt ette tiedä ihanne-elämästä mitään!

Rauhoitu :D

Minä luulin tuota kirjoitusta ironiseksi. Ei kai kukaan kirjoita noin tosissaan?

Se paremmaksi kehittyminen on sivutuote. Ylipäätänsä kun ihminen kantaa vastuunsa niin hyvä.