Konmaritus-miten olette toteuttaneet? Ja "ärsyttävä" facebook-ryhmä.

Vierailija kirjoitti:

" Kaikkea höpöhöpöä ne ihmiset  jaksaakin jauhaa nykyisin,kun ei niillä muutakaan puhuttavaa ole", olisi mummoni varmasti sanonut tästä Konmaritus-vimmasta,johon ollaan täälläkin tempauduttu kyselemättä mukaan.

Mukavaa että tuot mummosikin arvostelemaan konmarittajia konmariketjuun. Mummoni olisi luultavasti sanonut mummollesi, että ooppa hiljaa kun et mistää mittää tiijjä.

Tämän ketjun innoittajana mun on varmaan nyt pakko lukea tuo kirja :-) Kirjastoon tänään, katsotaan missä vaiheessa maritus alkaa vai alkaako...

Anonyymi palstailu mahdollistaa senkin että tuo yksi voi spämmätä koko ketjun täyteen ilkeämielisiä viestejä ilman mitään varsinaista sisältöä (en tiedä, varmaan siksi että yrittää saada mielipiteensä näyttämään yleiseltä mielipiteeltä?). Monen eri henkilön esittäminen peräkkäisissä viesteissä ei vaan mene läpi, jos kirjoitustyyli ja sanavalinnat tunnistaa. Saa henkilön näyttämään vain pakkomielteiseltä, mitä varmaan onkin. Kaikenlaiseen sitä ihmisillä onkin aikaa, varsinkin kun "ei kiinnosta" keskustelun aihe. :/

Vierailija kirjoitti:

Anonyymi palstailu mahdollistaa senkin että tuo yksi voi spämmätä koko ketjun täyteen ilkeämielisiä viestejä ilman mitään varsinaista sisältöä (en tiedä, varmaan siksi että yrittää saada mielipiteensä näyttämään yleiseltä mielipiteeltä?). Monen eri henkilön esittäminen peräkkäisissä viesteissä ei vaan mene läpi, jos kirjoitustyyli ja sanavalinnat tunnistaa. Saa henkilön näyttämään vain pakkomielteiseltä, mitä varmaan onkin. Kaikenlaiseen sitä ihmisillä onkin aikaa, varsinkin kun "ei kiinnosta" keskustelun aihe. :/

Jep. Läpi ketjun ja sinnikkäämmin kuin kukaan muu. Ongelma KonMarissa vaihtuu tälle moniongelmaiselle narsistille sujuvasti sitä mukaa, kun aiheesta jotain tietävät osaavat kirjoittaa paremmin ja ampua hänen väitteensä aina alas.

Alussa lähdettiin ekologisuudesta, sitten tuli henkilöönmeneviä skientologiaviittauksia ja raamattuvertaukset, sitten voitko tiivistää kirjan mulle -ruinaukset, sitten rahaonpaha -asenne ja nyt me marittajat olemme tekemässä tästä sairaasta toiminnasta normia...

Joko on kaikki turha aiheen ohi saatu sanottua? Joko voidaan keskustella itse metodista ja sen hyödyistä ja vaikka sitten niistä faceryhmän ongelmista?

Olisi kiva kuulla ihmisten kokemuksia. Mikä oli lähtötilanne, mihin päädyttiin ja mikä tehtiin metodilla ja missä sovellettiin. 

Vierailija kirjoitti:

Anonyymi palstailu mahdollistaa senkin että tuo yksi voi spämmätä koko ketjun täyteen ilkeämielisiä viestejä ilman mitään varsinaista sisältöä (en tiedä, varmaan siksi että yrittää saada mielipiteensä näyttämään yleiseltä mielipiteeltä?). Monen eri henkilön esittäminen peräkkäisissä viesteissä ei vaan mene läpi, jos kirjoitustyyli ja sanavalinnat tunnistaa. Saa henkilön näyttämään vain pakkomielteiseltä, mitä varmaan onkin. Kaikenlaiseen sitä ihmisillä onkin aikaa, varsinkin kun "ei kiinnosta" keskustelun aihe. :/

" Se koira älähtää, johon..."

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla ihmisten kokemuksia. Mikä oli lähtötilanne, mihin päädyttiin ja mikä tehtiin metodilla ja missä sovellettiin. 

Lähtötilanne oli se että tavaraa oli ehkä keskiverto "first world" ihmistä vähemmän ja pidin itseäni järjestelmällisenä ihmisenä, mutta se kaikki ei silti meinannut mahtua asuntoon ja keräsi järkyttävästi pölyä. Siivoamiseen meni monta tuntia viikossa (kissatalous). Nykyään tavarasta on jäljellä vain se oikeasti rakas ja tarpeellinen. Tilaa riittäisi enemmällekin, mutta en koe tarvitsevani mitään ainakaan tällä hetkellä. Mietin yleensäkin kulutuskäyttäytymistäni enemmän. Perussiivoukseen riittää pari minuuttia kun pyyhkii pölyt silloin tällöin ja kokkauksen jälkeen keittiön pinnat jne.

Minulla ei ollut tarvetta poiketa metodista. Niin paljon on pelivaraa sen sisällä valita mikä itselleen ja kodilleen sopii. Jos jokin kirjan kohta ei pätenyt omaan kotiin, esim. miten menetellä tuhannen kahvikupin kanssa, niin siirryin vain seuraavaan kohtaan (luin toki mielenkiinnosta).

Vierailija kirjoitti:

Olisi kiva kuulla ihmisten kokemuksia. Mikä oli lähtötilanne, mihin päädyttiin ja mikä tehtiin metodilla ja missä sovellettiin. 

Lähtötilanne: innokkaan kirppistelijän ja kahden lapsen muutto omakotitalosta kaksioon eli vaikea. Tavaraa liikaa, ei yhtenäistä linjaa tai tyyliä tai ainakaan kaupunkielämään ja -asuntoon sopivaa. Siivoaminen inhotti, koska asunto tuntui epämiellyttävältä.

Lopputulos: tilaa olla ja hengittää, yhtenäinen tyyli, paljon rahaa säästössä ylimääräisten myynnistä, kaikelle paikka. Ostaminen on vähentynyt, koska on vaikea löytää riittävän hyvää ja kasvaneita kriteerejä täyttäviä tavaroita. Jos hankin jotain, luultavasti luovun jostain. Siivoaminen on mukavaa, koska asunto tuntuu omalta ja koska se on myös helppoa ja nopeaa.

Metodi: oman tarpeen määrittäminen oli varmaan aika olennaista. Lähtötilanteen hankaloittavat epäkohdat antoivat hyvin suuntaa visiolle. Aloitin vaatteista, sitten keittiö, sitten paperit ja komono, muistoesineisiin en pahemmin kajonnut. Menin lähinnä katastrofaalisimmista alueista kohti vähiten tilaa vieviin.

Soveltaminen: tämän koen suurimmaksi ohjeista poikkeamiseksi eli alkuun tein sen, mistä moni ryhmässä puhuu esimarituksena, eli nopsaan raivasin ihan puhtaasti enimmän myynti- ja käyttökelvottoman aineksen pois. Niitä päätöksiä kun ei nopeassa, isossa ja stressaavassa muutossa jaksanut tehdä. Samalla tavarat alkoivat mennä kategorioissa lähemmäs toisiaan, eli kaikki hiuslenkit esim. samaan pussiin ja työkalut samaan laatikkoon.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että Marie ei itse juurikaan noudata omia neuvojaan ja hänen kotonaan käy siivoja

Tietenkin kotona voi käydä siivooja. Eiväthän siivoojat normaalisti huolehdi esineiden valinnasta, sijoittamisesta ja paikalleen panosta, vaan imuroinnista, pölyjen pyyhinnästä, ikkunanpesusta ym. askareista, joita konmarituskaan ei pysty loihtimaan elämästä pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilen että Marie ei itse juurikaan noudata omia neuvojaan ja hänen kotonaan käy siivoja

Tietenkin kotona voi käydä siivooja. Eiväthän siivoojat normaalisti huolehdi esineiden valinnasta, sijoittamisesta ja paikalleen panosta, vaan imuroinnista, pölyjen pyyhinnästä, ikkunanpesusta ym. askareista, joita konmarituskaan ei pysty loihtimaan elämästä pois.

Ainoa ero on se ettei tarvitse siivota (rojuja pois tieltä ja nähtäviltä) ennen siivoojan tuloa, kuten yllättävän moni suomalainen tekee. :D

Maritin juuri ruokani. Kyllä. Tässä tapauksessa ei tarvinnut edes kerätä tavaraa eri huoneista, koska säilytän ruokaa vain keittiössä. En lajitellut ruokia, vaan käsittelin niitä yhtenä lajina. Visioni oli, että kaapeista löytyy sellaista ruokaa joka on minulle sopivaa ja terveellistä. Rikoin hieman oppia siinä, että tein siivouksen kaappi kerrallaan. En siis tyhjännyt pakastinta ja kaappeja kerralla vaan käsittelin jääkaapin ja pakastimen yhdellä kertaa.

Keittiön lattialla on 10 muovipussillista sopimatonta / vanhentunutta ruokaa. Kyse on 2 hengen taloudesta. Jätin yhden korillisen itselleni sopimatonta miehelle yhdelle hyllylle. Jos se ei tyhjene, vien senkin roskiin.

Ei, tarkoitukseni ei ole ostaa uutta tavaraa kaappeihin homehtumaan.

Ja voin kertoa, että hyllyt näyttävät levollisilta ja näen yhdellä silmäyksellä missä on papupurkki ja missä superfood-jauhe. Muutama hylly jäi tyhjäksi. Aion muuttaa "käsilaukkulaatikkoni" keittiöön. Se on lähempänä ulko-ovea. Minun pitää tehdä asia itselleni helpommaksi - aiemmin kävelin ovesta perimmäiseen huoneeseen, jossa käsilaukkulaatikko oli. Ei hyvä. Jäi joskus tekemättä. Nyt ei jää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloitin kirjan muutama päivä sitten ja luen sitä kun on vapaa hetki. Nyt olen ehkä puolivälissä. Meillä ei ole mitään kaaosta, mutta kai sitä aina voisi olla täydellisempää. Olen jo intoutunut karsimaan muutamia juttuja, yhden paidan, korun, kuulakärkikyniä, vanhan turvaistuimen, palkkakuitteja. Tiedän, että tavarat pitäisi karsia tietyssä järjestyksessä, mutta nuo tulivat heti vastaan ja mieleen. Lisäksi olen uudella tarmolla käyttämässä parit kasvojenhoitotuotteet loppuun. En tiedä teenkö kunnollisen urakan ja käyn joka tavaran läpi, kun tavaroita on muutenkin maltillisesti ja suurin osa iloa tuottavia. Ehkä. Lapsilla on eniten iloa tuottamattomia tavaroita, mutta kai niistä voi olla iloa tulevaisuudessa. Tyttö 4v on saanut dvd:tä ja pehmoleluja, joita ei ole käyttänyt, mutta ehkä vielä joskus? Tai ehkä hänen pikkusisaruksensa käyttää niitä. Eipä ne liikaa tilaa vie, etteikö voisi säästää.

Lähestyt asiaa karsimisen näkökulmasta, vaikka pointti oli ne pidettävät.

Minäpä annan nyt aivan  ilmaiseksi teille yksinkertaisen nyrkkisäännön: '

-kaiken sellaisen mikä ei enää palvele mitään tarkoitusta ja jolle on mahdotonta itse keksiä mitään uusiokäyttöä,voi surutta heittää pois.

-samoin kaiken sen, minkä korjaaminen ei enää kannata (esim. ne kirppikseltä, vuosi sitten  ostetut,haaruksista jo revenneet farkut)

-kaiken sellaisen taas, mikä on vielä ehjää ja käyttökelpoista, mutta jota ei itse enää jostain syystä tarvitse ( esim. vegaaniksi ryhtynyt enää lihamyllyä) voi viedä kirppikseen, tai lahjoittaa jollekin kaverille joka jotain sellaista tavaraa,esinettä, tai välinettä ehkä saattaa tarvitakin.

Noinhan normaalisti tehdäänkin, rojua heitetään pois, ei kiinnitetä jo olevaan tavaraan huomiota ja sen jälkeen ostetaan lisää (ostokäyttäytyminen ei muutu). Raivaamisessa ei myöskään pistä ajatusta oikeasti tavaroihin, vaan usein ajatuksissa ovat vain ne joita ei todellakaan tarvitse (jäljelle jää paljon sellaista mitä et oikeasti silti käytä, mutta ei ole esimerkiksi rikki etkä raaski myydä tms). Useat siivoavat/järjestelevät näin joka vuosi tai vaikka viiden vuoden välein.

Mutta jos haluaa järjestelemistestä positiivisen, arvokkaan ja pitkäkestoisempaa tuloksen on konmari avain. Siinä keskitytään säilytettäviin tavaroihin, eikä tehdä mitään ihmeellisiä listoja milloin tavaran voi/kannattaa poistaa. Se on kirjan nerokkuus sillä perinteinen raivaus käännetään ylösalaisin, käytännösn kannalta pieni asia, mutta psykologian kannalta valtava ero. Vaikka konmari puhuukin "siivouksen taiasta" on kyseessä psykologinen ilmiö.

Epäjärjestys voi tuoda yllättävän paljon onnettomuutta ja "onnettomuuksia" ihmisen elämään.

Lapsuudenkodissani oli keittiössä perinteinen suomalainen romupöytä, jonka pintaa ei edes näkynyt kaiken sen roskan alta. Äitini oli astioita käsitellessään jättänyt kyseisen pöydän reunalle rakkaan häävatinsa, kun se ei muuallekaan mahtunut. Jääkaappi oli myös aina ääriään myöten täynnä, mikä aiheutti sen että avatessa ovi liukui siitä painosta kokonaan auki aina romupöydälle asti. Koska kaappi oli niin täynnä, sieltä piti ottaa haluamansa kaksin käsin, joten ovesta toisella kädellä kiinni pitäminenkin oli poissuljettu (joskus tosin yritin jalalla). Onnistuinpa tönäisemään kyseisen vadin lattialle jääkaapin ovella ja se meni sirpaleiksi. En koskaan unohda sitä ilmettä äitini kasvoilla ja minusta tuntui kamalalta. Olin tottunut siihen että kotona hajoaa milloin mitäkin, mutta tämä oli eri asia: kaiken sen samantekevän rojun keskellä oli yksi asia millä oli tunnearvoa ja juuri se meni rikki! Siitä lähtien olen miettinyt ettei tavaroita pidä jättää lojumaan vaikka se vaikuttaisikin helpolta päätökseltä sillä hetkellä ja että liika määrä todella altistaa vahingoille. Omaan kotiin ei romupöytää ole päässyt syntymään.

Vierailija kirjoitti:

Maritin juuri ruokani. Kyllä. Tässä tapauksessa ei tarvinnut edes kerätä tavaraa eri huoneista, koska säilytän ruokaa vain keittiössä. En lajitellut ruokia, vaan käsittelin niitä yhtenä lajina. Visioni oli, että kaapeista löytyy sellaista ruokaa joka on minulle sopivaa ja terveellistä. Rikoin hieman oppia siinä, että tein siivouksen kaappi kerrallaan. En siis tyhjännyt pakastinta ja kaappeja kerralla vaan käsittelin jääkaapin ja pakastimen yhdellä kertaa.

Keittiön lattialla on 10 muovipussillista sopimatonta / vanhentunutta ruokaa. Kyse on 2 hengen taloudesta. Jätin yhden korillisen itselleni sopimatonta miehelle yhdelle hyllylle. Jos se ei tyhjene, vien senkin roskiin.

Ei, tarkoitukseni ei ole ostaa uutta tavaraa kaappeihin homehtumaan.

Huh! 

Teillä ilmeisesti ollut oikein paikallaan ja myös tuo omakotitalosta kaksioon kuulosti siltä, että kirjasta oli aidosti apua. 

Vierailija kirjoitti:

Minäpä annan nyt aivan  ilmaiseksi teille yksinkertaisen nyrkkisäännön: '

-kaiken sellaisen mikä ei enää palvele mitään tarkoitusta ja jolle on mahdotonta itse keksiä mitään uusiokäyttöä,voi surutta heittää pois.

-samoin kaiken sen, minkä korjaaminen ei enää kannata (esim. ne kirppikseltä, vuosi sitten  ostetut,haaruksista jo revenneet farkut)

Miten sen suruttomuuden saa toteutettua? 

Rakastan tavaroitani, enkä millään hennoisi luopua niistä, vaikka hajoavatkin. Siinäpä se ongelman juuri.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäpä annan nyt aivan  ilmaiseksi teille yksinkertaisen nyrkkisäännön: '

-kaiken sellaisen mikä ei enää palvele mitään tarkoitusta ja jolle on mahdotonta itse keksiä mitään uusiokäyttöä,voi surutta heittää pois.

-samoin kaiken sen, minkä korjaaminen ei enää kannata (esim. ne kirppikseltä, vuosi sitten  ostetut,haaruksista jo revenneet farkut)

Miten sen suruttomuuden saa toteutettua? 

Rakastan tavaroitani, enkä millään hennoisi luopua niistä, vaikka hajoavatkin. Siinäpä se ongelman juuri.

Mitä niissä rakastat? Ulkonäköä? Muistoa? Mielikuvia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan moni sitten katuu hävittämiään. Olen työssäni ainakin tavannut vuosien aikana monia kymmeniä, jotka katuvat aikanaan hävittämiään päiväkirjoja ja kirjeitä.

Tiedät sitten varmaan myös tarinan näiden kymmenien ihmisten tekojen takana? Miksi he hävittivät tärkeitä asioita?

Useimmiten tiedän. Ovathan he päivittäin kohtaamiani ihmisiä.

Sulla jäi vastaamatta jälkimmäiseen kysymykseen.

En ole lukenut kirjaa, vaan tätä ketjua. Kävin läpi korut ihan koemielessä ja hämmästys oli suunnaton. Osaa en ole käyttänyt vuosiin, vaikka niistä pidän ja saan iloa. Nyt huomasin, että yhtä tällaista säilytin rasiassa, joka on jäänyt minulle ihmiseltä, jota en välittäisi muistaa. En ole koskaan ajatellut koko asiaa, mutta nyt tuntuu järjettömältä, että säilytän minulle tärkeää korua rasiassa, joka tuottaa niin epämiellyttävän muiston. Tähän asti olen käytännöllisesti luullut, että rasia kuin rasia, mutta tuntui mielettömän vapauttavalta heittää pois se mitättömän pieni muovinen, ikivanha rasia ja siirtää koru rasiaan, josta pidän. Samalla pääsen irti ikävistä tunteista, joita koko rasiaan liittyi. Minulla on aika maanläheinen maailmankuva, enkä edes teinnyt, että joku vanha rasia oikeasti nyppii niin paljon, etten voi ottaa esiin siellä ollutta korua, joten nyt ahaa-elämys on melkoinen. Olen varma, että "väärässä" rasiassa virunut koru tulee nyt arvoiseensa käyttöön.

Korujen joukossa oli muutama, josta en lainkaan pidä, mutta olen aina "luullut", etten voi mitään sille, että olen ne lahjaksi saanut, kohtalo on säilöä niitä koko loppuelämäni. Alku on siis ollut yllättävän voimakas ja toimiva. Lapset innostuivat käymään omia hyllyjään läpi ja kirppariino on melkoinen jo nyt. Hyvää tavaraa, joku toinen niistä varmaan löytää omaan kotiin ilonsa. 

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut kirjaa, vaan tätä ketjua. Kävin läpi korut ihan koemielessä ja hämmästys oli suunnaton. Osaa en ole käyttänyt vuosiin, vaikka niistä pidän ja saan iloa. Nyt huomasin, että yhtä tällaista säilytin rasiassa, joka on jäänyt minulle ihmiseltä, jota en välittäisi muistaa. En ole koskaan ajatellut koko asiaa, mutta nyt tuntuu järjettömältä, että säilytän minulle tärkeää korua rasiassa, joka tuottaa niin epämiellyttävän muiston. Tähän asti olen käytännöllisesti luullut, että rasia kuin rasia, mutta tuntui mielettömän vapauttavalta heittää pois se mitättömän pieni muovinen, ikivanha rasia ja siirtää koru rasiaan, josta pidän. Samalla pääsen irti ikävistä tunteista, joita koko rasiaan liittyi. Minulla on aika maanläheinen maailmankuva, enkä edes teinnyt, että joku vanha rasia oikeasti nyppii niin paljon, etten voi ottaa esiin siellä ollutta korua, joten nyt ahaa-elämys on melkoinen. Olen varma, että "väärässä" rasiassa virunut koru tulee nyt arvoiseensa käyttöön.

Korujen joukossa oli muutama, josta en lainkaan pidä, mutta olen aina "luullut", etten voi mitään sille, että olen ne lahjaksi saanut, kohtalo on säilöä niitä koko loppuelämäni. Alku on siis ollut yllättävän voimakas ja toimiva. Lapset innostuivat käymään omia hyllyjään läpi ja kirppariino on melkoinen jo nyt. Hyvää tavaraa, joku toinen niistä varmaan löytää omaan kotiin ilonsa. 

Tämä ❤️ Jotenkin niin yksinkertaista, mutta kun tavarat ovat jokapäivä elämässämme, niihin ei laita juuri mitään ajatusta, eikä hoksaa tällaisia pieniä suuria asioita ! Niin outoa tavallaan.