Lue keskustelun säännöt.
Ex-vaimo on ihan hullu
05.07.2016 |
Olen 30-vuotias mies, ja erottiin hiljattain vaimon kanssa. Olimme 5 vuotta naimisissa ja meillä on 1-vuotias yhteinen lapsi. Lapsen syntymän jälkeen suhteemme muuttui ihan täysin. Naisesta tuli kiukkuinen ja tiuskiva, eikä hän tuntunut kunnioittavan minua enää yhtään. Kävin töissä, toin leivän pöytään ja lyhensin asuntolainaa, osallistuin kotitöihin ja hoidin lasta kotona ollessani. Sen sijaan, että olisimme viikonloppuina ja isyysvapaillani viettäneet yhteistä aikaa perheenä, häipyi vaimo aina jonnekin ja jätti minut kahdestaan lapsen kanssa. Meistä tuli kämppiksiä, joilla oli yhteinen lapsi.
Yritin puhua vaimolle suhteestamme, ehdotin jopa pariterapiaa mutta vaimo ei suostunut edes keskustelemaan. Siksi otin eron. Vaimo ei olisi halunnut erota, mutta ei ollut myöskään valmis tekemään suhteellemme mitään. Hänen mielestään kaikki oli hyvin. Talo ja laina oli minun nimissäni, joten vaimo muutti siitä lopulta pois.
Nyt ex-vaimo oli kuullut jostain, että olin käynyt yhden meidän lapsen hoitokaverin äidin (yh) kanssa kahvilla ja siitäkös hän suuttui. On alkanut siitä lähtien pommittaa viesteillä ja vannoo rakkautta ja vaatii palaamaan yhteen. On myös alkanut kiristää lapsen huoltajuudella, ja aikoo hankkia yksinhuoltajuuden, jos en ota häntä takaisin. Lapsi oli viikonloppuna minulla, ja opettelee parhaillaan kävelemään. Lapsi sitten kaatui kesken harjoitustensa ja kolhaisi hieman niin että otsaan tuli mustelma. Ei kuitenkaan lyönyt päätään niin pahasti, että olisi pitänyt lähteä päivystykseen, ja kerroin vaimolle tilanteesta kun haki lapsen. Nyt oli ottanut mustelmasta kuvia ja meinasi toimittaa ne jonnekin eteenpäin syyttäen, että olen pahoinpidellyt lasta.
Mitähän tässäkin nyt sitten kannattaisi tehdä?
Kommentit (142)
Saamarin uhmaikäinen kaksra kirjoitti:
Ihan oikein, että pistit sen hullun kiertoon. Kyllä aikuisen ihmisen täytyy käyttäytyä kuin aikuinen oli tilanne mikä tahansa, varsinkin jos on vielä pidettävä huolta lapsesta.
"Vainoaminen aiheuttaa luonnollisesti pelkoa: ruotsalaisessa tutkimuksessa 38 % uhreista koki vainoamisen erittäin pelottavaksi (Dovelius ym. 2006). Somaattiset oireet, ahdistuneisuus, sosiaaliset häiriöt, vakava depressio ja itsemurha-ajatukset ovat merkitsevästi yleisempiä pitkäaikaisen vainoamisen kohteeksi joutuneilla kuin muilla (Purcell ym. 2005). Australialaisessa väestöpohjaisessa kyselytutkimuksessa pitkäkestoisen vainoamisen uhreista 36 %:lla todettiin elämänlaatua olennaisesti huonontavia psyykkisiä oireita ja 12 % ajatteli toistuvasti itsemurhaa.
Yli puolelle vainoamisen kohteeksi joutuneista kehittyy traumaperäisen stressihäiriön oireita (Pathé ja Mullen 1997). Myös seuraavien oireiden lisääntyminen on yleistä: krooniset univaikeudet (74 %), ruokahaluttomuus (48 %), epäluottamus (44 %), epäluuloisuus (39 %), hermostuneisuus (31 %), neuvottomuus (28 %) ja depressio (28 %) (Sheridan ym. 2003). Monesti uhrit syyllistävät tarpeettomasti itseään ja kokevat muiden vähättelevän tilanteen vakavuutta. Oireiden kehittymiseen ovat yhteydessä vainoamisen kesto, aikaisempi suhde vainoajaan ja vainoamistapa (McEwan 2007)."
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aivan sama vaikka ap olisikin provo (en tosin näe syytä miksi olisi - ottaa vissiin vain liian koville suurimmalle osalle uskoa että myös nainen voi olla se joka on perseestä), niin hyi helvetti näitä kommentteja.
Alkaa pikkuhiljaa itelläänkin tuntumaan ettei palstalla viljelty 'miesviha' ole mistään tuulesta temmattu.
Välillä kyllä hävettää olla nainen. Tai ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja saihan se vaimo samaan aikaan asua vuosikaudet ilmaiseksi talossa, ja sillä säästää itse asuinkustannuksissa. Maksoimme ainoastaan sähkön, veden ja muut juoksevat kulut puoliksi, mutta lainan, korot, verot ja remontit olen maksanut tietysti itse. Kun vaimo jäi äitiyslomalle niin otin päävastuun kaikista kuluista, ruokaostoksista, lapsen tarvikkeista, kaikista. Kun vaimo palasi töihin, kulut tietenkin tasaantuivat. Silloin kun ostin talon, emme olleet vielä naimisissa, eikä vaimo ollut saanut perintöään. Minulla taas oli mahdollisuus ja luottokykyä ottaa laina, joten ostin talon yksin. Se taas on toissijainen asia tässä sopassa.
Nainen ei itse ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja kun minä kyllästyn kämppiksinä olemiseen, niin sekään ei käy. Minä hoidin osuuteni ja enemmänkin kotitöistä, yritin muistaa vaimoa arjessa pienillä teoilla ja sanoilla ja mahdollistin vaimolle myös omaa aikaa. Vaimo vaan sitten otti sitä omaa aikaa niin paljon, ettei meille jäänyt yhteistä aikaa enää lainkaan, ja jos oli kotona samaan aikaan, kommunikoi lähinnä tiuskimalla ja sättimällä. Jos yritin mennä viereen kun katsoi esim. tv:tä, ajoi pois tai meni itse karkuun.
Mielestäni suhteessa ei tule roikkua lapsen takia, jos itse ei ole onnellinen. Olen kuitenkin halukas hoitamaan lasta vaikka kokonaan yksin, en aio jättää koko hommaa naisen vastuulle. Enemmänkin pelottaa se, jos nainen hommaa keinolla millä hyvänsä yksinhuoltajuuden, tai jatkaa kiristämistä ja piinaamista. Eihän tämä ole kivaa kenellekään. Elatusmaksuja en myöskään pelkää, olen lapsen halunnut tähän maailmaan ja kunnialla ja rakkaudella hänestä huolehdin.
Harkinta-ajallahan tässä vasta ollaan, ja vaimo kuvittelee kai että tässä vielä jotain harkitaan. Minulle hän on kuitenkin jo ex. Miten siitä upeasta elämäni naisesta tulikin yhtäkkiä täysi hirviö...
- Aloittaja
Ihan itse taisit hirviösi luoda
Kyllä se yhtäläinen vastuu yhteiselämästä naisellakin on. Mitä se ap:n nainen sen eteen teki?
t.Nainen
Miksi elät mielikuvituksessasi?
Todellisuus on ulkona.
Kuulostaa että ap:lla on epärealistinen mielikuva täydellisestä naisesta. Kun vaimo ei pystynyt täyttämään sitä vauvavuonna, hän koki oikeudekseen alkaa tapailla muita naisia ja ryhtyi toimiin vaihtaakseen vaimon parempaan. Luultavasti vaimo pärjää paremmin yksin tai yhteishuoltajana ilman miesvauvaa, mutta ap:n täytyy hyväksyä tekonsa seuraukset, huoltajuusjärjestelyt, sukulaisten paheksunnan ja mahdollisen omaisuuden uusjaon. Ja ottaa vastuu teostaan eikä itkeä tääklä, kuinka hän itse on täydellinen ja vaimo on kuvion rosvo ja kaikki vika on vaan vaimossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja saihan se vaimo samaan aikaan asua vuosikaudet ilmaiseksi talossa, ja sillä säästää itse asuinkustannuksissa. Maksoimme ainoastaan sähkön, veden ja muut juoksevat kulut puoliksi, mutta lainan, korot, verot ja remontit olen maksanut tietysti itse. Kun vaimo jäi äitiyslomalle niin otin päävastuun kaikista kuluista, ruokaostoksista, lapsen tarvikkeista, kaikista. Kun vaimo palasi töihin, kulut tietenkin tasaantuivat. Silloin kun ostin talon, emme olleet vielä naimisissa, eikä vaimo ollut saanut perintöään. Minulla taas oli mahdollisuus ja luottokykyä ottaa laina, joten ostin talon yksin. Se taas on toissijainen asia tässä sopassa.
Nainen ei itse ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja kun minä kyllästyn kämppiksinä olemiseen, niin sekään ei käy. Minä hoidin osuuteni ja enemmänkin kotitöistä, yritin muistaa vaimoa arjessa pienillä teoilla ja sanoilla ja mahdollistin vaimolle myös omaa aikaa. Vaimo vaan sitten otti sitä omaa aikaa niin paljon, ettei meille jäänyt yhteistä aikaa enää lainkaan, ja jos oli kotona samaan aikaan, kommunikoi lähinnä tiuskimalla ja sättimällä. Jos yritin mennä viereen kun katsoi esim. tv:tä, ajoi pois tai meni itse karkuun.
Mielestäni suhteessa ei tule roikkua lapsen takia, jos itse ei ole onnellinen. Olen kuitenkin halukas hoitamaan lasta vaikka kokonaan yksin, en aio jättää koko hommaa naisen vastuulle. Enemmänkin pelottaa se, jos nainen hommaa keinolla millä hyvänsä yksinhuoltajuuden, tai jatkaa kiristämistä ja piinaamista. Eihän tämä ole kivaa kenellekään. Elatusmaksuja en myöskään pelkää, olen lapsen halunnut tähän maailmaan ja kunnialla ja rakkaudella hänestä huolehdin.
Harkinta-ajallahan tässä vasta ollaan, ja vaimo kuvittelee kai että tässä vielä jotain harkitaan. Minulle hän on kuitenkin jo ex. Miten siitä upeasta elämäni naisesta tulikin yhtäkkiä täysi hirviö...
- Aloittaja
Ihan itse taisit hirviösi luoda
Kyllä se yhtäläinen vastuu yhteiselämästä naisellakin on. Mitä se ap:n nainen sen eteen teki?
t.Nainen
Tuo apeen kommentti 'sai vuosikaudet ilmaiseksi asua' kertoi minulle kaiken tarpeellisen että tiedän hänen itse luoneen hirviönsä. Ja jos se exä ilmestyy tänne palstailemaan niin sitten minulla on mielipide hänellekin mutta exä ei ole täällä niin en voi sanoa sun kummalliseen kysymykseen mitään. Ap jo kertoi mielipiteensä mitä exä teki: ei mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että ap:lla on epärealistinen mielikuva täydellisestä naisesta. Kun vaimo ei pystynyt täyttämään sitä vauvavuonna, hän koki oikeudekseen alkaa tapailla muita naisia ja ryhtyi toimiin vaihtaakseen vaimon parempaan. Luultavasti vaimo pärjää paremmin yksin tai yhteishuoltajana ilman miesvauvaa, mutta ap:n täytyy hyväksyä tekonsa seuraukset, huoltajuusjärjestelyt, sukulaisten paheksunnan ja mahdollisen omaisuuden uusjaon. Ja ottaa vastuu teostaan eikä itkeä tääklä, kuinka hän itse on täydellinen ja vaimo on kuvion rosvo ja kaikki vika on vaan vaimossa.
Niin ap tuntuu olevan sellainen joka vaatii täydellisyyttä. Puistattaa kuinka hän luulee olevansa jotain parempaa vaikka teki yksivuotiaalle noin rumasti, koska hän se ansaitsee täydellisen kodin mutta lapsi ei mitään muuta kuin hajonneen. Ja syyttää exää erosta vaikka itse on se joka erosi.
Vierailija kirjoitti:
Omakokemus: exän ex-vaimo oli ihan hullu. Exvaimoa ei miellyttänyt että hänen exänsä oli tavannut kultakimpaleen ja että mies oli onnellinen. Ei käynnyt ollenkaan. Niitä mustasukkaisia soittoja, joilla ei mieheltä saanut huomiota, eikä miestä takaisin pompoteltavaksi. Mies oli kuitenkin erittäin välittävä ja huippuisä heidän yhteiselle lapselleen. Mutta ei, sillä ei ollut merkitystä. Vain sillä, että ex-vaimon olisi pitänyt omistaa edelleen miehensä. Vaimo otti pelinappulan kentälle, heidän yhteisen lapsensa. Sairainta peliä, mitä ikinä naiselta olet nähnyt, piilossa. Ulkopuolisten edessä eri näytelmä. Hullu akka, jolle lapsi ei ollut oma lapsi, kun omat itsekkäät tarpeet kumpusivat katkeruuden alta.
Millainen ihminen kutsuu itseään kultakimpaleeksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä mietin sitä, että aika helpolla ihmiset luovuttaa elämänmittaiseksi tarkoitetussa avioliitossa jos vauvavuoden aikana on jo kyllästytty kumppanin käyttäytymiseen. Oikeasti, yksi vuosi vähän huonompaa aikaa, jolloin muutenkin on elämä murrosvaiheessa kun ensimmäinen lapsi on syntynyt! Vähän armoa hei kaikille osapuolille. Vauvavuosi on varmasti suurimmalle osalle aika raskas, etenkin naiselle. Ei silloin ole ihan omimmillaan välttämättä, ja monet asiat saattavat paisua valtaviin mittasuhteisiin jo väsymyksen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja saihan se vaimo samaan aikaan asua vuosikaudet ilmaiseksi talossa, ja sillä säästää itse asuinkustannuksissa. Maksoimme ainoastaan sähkön, veden ja muut juoksevat kulut puoliksi, mutta lainan, korot, verot ja remontit olen maksanut tietysti itse. Kun vaimo jäi äitiyslomalle niin otin päävastuun kaikista kuluista, ruokaostoksista, lapsen tarvikkeista, kaikista. Kun vaimo palasi töihin, kulut tietenkin tasaantuivat. Silloin kun ostin talon, emme olleet vielä naimisissa, eikä vaimo ollut saanut perintöään. Minulla taas oli mahdollisuus ja luottokykyä ottaa laina, joten ostin talon yksin. Se taas on toissijainen asia tässä sopassa.
Nainen ei itse ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja kun minä kyllästyn kämppiksinä olemiseen, niin sekään ei käy. Minä hoidin osuuteni ja enemmänkin kotitöistä, yritin muistaa vaimoa arjessa pienillä teoilla ja sanoilla ja mahdollistin vaimolle myös omaa aikaa. Vaimo vaan sitten otti sitä omaa aikaa niin paljon, ettei meille jäänyt yhteistä aikaa enää lainkaan, ja jos oli kotona samaan aikaan, kommunikoi lähinnä tiuskimalla ja sättimällä. Jos yritin mennä viereen kun katsoi esim. tv:tä, ajoi pois tai meni itse karkuun.
Mielestäni suhteessa ei tule roikkua lapsen takia, jos itse ei ole onnellinen. Olen kuitenkin halukas hoitamaan lasta vaikka kokonaan yksin, en aio jättää koko hommaa naisen vastuulle. Enemmänkin pelottaa se, jos nainen hommaa keinolla millä hyvänsä yksinhuoltajuuden, tai jatkaa kiristämistä ja piinaamista. Eihän tämä ole kivaa kenellekään. Elatusmaksuja en myöskään pelkää, olen lapsen halunnut tähän maailmaan ja kunnialla ja rakkaudella hänestä huolehdin.
Harkinta-ajallahan tässä vasta ollaan, ja vaimo kuvittelee kai että tässä vielä jotain harkitaan. Minulle hän on kuitenkin jo ex. Miten siitä upeasta elämäni naisesta tulikin yhtäkkiä täysi hirviö...
- Aloittaja
Ihan itse taisit hirviösi luoda
Kyllä se yhtäläinen vastuu yhteiselämästä naisellakin on. Mitä se ap:n nainen sen eteen teki?
t.Nainen
Mm. univaje muuttaa ihmistä. Ei pitäisi erota kun lapset on vauvoja tai taaperoita koska osa kriiseistä menee ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raskaus ja synnytys ovat monille naisille iso kuormitus, henkisesti ja fyysisesti.
Olette ehtineet erota ennen lapsen 1-vuotissynttäreitä. Tarkoittaa siis sitä että olet jättänyt puolisosi ennen kuin hän on palautunut entiselleen.
Minulla kesti palautuminen normaaliin ekan lapsen syntymästä lähes kolme vuotta. Olen seurannut ihan samaa kaavaa kavereissani: seksi ei vain imetysaikana nappaa, oli syy sitten hormonit tai se että lapsi on koko ajan iholla eikä muu kontakti niin kiinnosta.
Onhan se hirveää että menettää puolisonsa kolmeksi vuodeksi - mutta minusta naisena on hirveämpää se miten paljon ensimmäistä lastaan tekevältä naiselta vaaditaan: oman pikku parasiitin kasvatus kehon sisällä 9kk, kivulla ulos työntäminen, toipumisaika max. pari kuukautta ja sitten täyspainoinen parisuhde ja kiintymyssuhde lapseen.
Ei mikään ihme että monet masentuvat, koska naiselle tuo diili on silkkaa paskaa. Ja se että omalta puolisolta ei irtoa juurikaan ymmärrystä, vaan elämä kaatuu raskaudesta erokriisiin...
Pikku vinkki: exäsi reaktio on todella helppo ymmärtää.
Tottakai se naisen osa raskaudessa, synnytyksessä ja pikkulapsiajassa on rankka. Ei sitä kukaan yritäkään kieltää. Ei se silti tarkoita, ettei se voisi miehellekin olla vaikeaa. Ei ole mitenkään helppoa katsoa vierestä, kun rakkaimpasi valittaa, kärsii ja käyttäytyy täysin oudosti ja arvaamattomasti.
Vielä hankalammaksi tämän tekee se, että vaikuttaa ne hormoonit ja uusi tilanne mieheenkin. Se vain ei saisi näkyä. Miehen ei ole sallittua oireilla millään tavalla, muuten hän on epäkypsä keskenkasvuinen nulikka tai ihme valittaja. Hänen tulee olla täysin valmistautunut kaikkeen, mitä kukaan koskaan osannut kertoa ja osata heti hoitaa ja auttaa niin äitiä kuin lasta, muuten hän on huono isä, joka ei yhtään valmistautunut eikä viitsi edes yrittää.
Haastavin osuus on ehkä kuitenkin se, että kun toinen niistä hormoonien heittelyistä ja väsymyksestä kärsii, niin mikä tahansa auttamis- tai lohduttamistapa voi olla täysin väärä ja helvetin ärsyttävä. Ja naisen käytöksessähän ei ole mitään moitittavaa vaan kaikki on täysin ymmärrettävää. Ja vihon viimeinen asia mitä kannattaa tehdä on mainita näistä hormooneista mitään tai ihmetellä naisen käytöstä tai loukkaantua siitä. Silloin viimeistään saa kuulla olevansa kiittämätön sika.
Jatkoa viestiin 93:
Ja monesti on tapana, että tämä 1-4 vuoden setti toistetaan pari kertaa heti kun nainen alkaa toipua. Eli tätä saattaa jatkua vaikka 12 vuotta jotakuinkin yhteen putkeen. Sen jälkeen sitten koittaakin aika naisen elää vihdoin itselleen, kun hän on vuosikymmenen uhrautunut miehen ja perheen hyväksi. Mieshän on tällä välin ollut täydellinen vapaamatkustaja ja harrastanut täysin vapaasti kavereidensa kanssa. Kunhan on vain muistanut tulla töiden jälkeen suoraan kotiin ja hoitaa lapsia illat, jotta nainen pääsee hieman huokaisemaan ja valvoa vauvan kanssa vähintään parina arkiyönä, että tuore äitikin saa nukkua. Tämä saa näkyä miehen vartalossa parina lisäkilona vyötäröllä, mutta ei sen enempää. Muuten saattaa olla perinteinen laiska suomalaismies, joka antaa itsensä lössähtää heti kun vaimo on saatu vauvalla kahlittua. Naisen vartalossa tämä voi näkyä miten tahansa ja miehellä ei ole siihen mitään sanottavaa. Jos hän ei pidä 0-30kg ylipainoista vaimoaan vastustamattoman haluttavana mustista silmänalusista, pesemättömistä hiuksista, selluliitistä, raskausarvista, maitoa valuvista kivikovista tai tyhjinä roikkuvista tisseistä yms. huolimatta (alastomana tai maidolle ja puklille tuoksuviin verkkareihin verhottuna), hän on pornon pilaama mies joka ei ole aikuista naista koskaan nähnytkään. Miehen elämä kun on niin lepposaa, ettei hänellä voi olla mitään syytä olla joskus haluamatta seksiä. Ja vaikka mies vaimoaan haluaisikin, hänen tulisi ymmärtää, että tuota halua saa näyttää vain soveliaina hetkinä, jotka luonnollisesti määrittelee nainen ja usein hyvinkin eritavalla. Muuten mies on pervo, joka on aina seksiä kärttämässä.
Eikä tämä ole edes liioittelua. Olen vain kerännyt yhteen tuttavapiirin miesten kokemukset pikkulapsiajalta. Yllättävän moni nainen tuntuu unohtavan parisuhteen kokonaan kun saa perheen. Minusta ainakin ne tulisi molemmat pitää hengissä. Toki perhe lapsineen muuttaa parisuhdetta, mutta ei sen pitäisi poistaa sitä kahdenkeskistä juttua miehen ja naisen väliltä, joka on ollut syy koko perheen perustamiselle. Ja ymmärrän senkin, että pienen vauvan tarpeet menee kaiken edelle. Asioita on kuitenkin mahdollista järjestellä niinkin että sitä kahdenkeskistä huomioimistakin ehtii tehdä vaikka kotisohvalla telkkarin valossa vaikkei kynttiläillalliselle Pariisiin pääsisikään.
Eniten minut on yllättänyt se miten vähän naiset ovat näistä valmiita parisuhteessa puhumaan. En tiedä lähipiiristäni yhtään naista, joka olisi osannut/uskaltanut miehelleen selittää miksi ei enää ollenkaan halua hellyyttä ja läheisyyttä seksistä nyt puhumattakaan. Ja en laske selitykseksi "Älä nyt / Älä lääpi / Näpit irti" sihahduksia samalla kun kääntää selän tai "En tiedä / Ei mikään" vastausta, kun mies asiasta utelee. Sitten kun mies on oppinut olemaan tekemättä aloituksia halaukseen, pusuun ja seksiin, saatetaan kyllä kysyä "Mikset sä enää koskaan...?". Ystävien kanssa naiset tuntuvat näistä kyllä puhuvan. Naispuoliselta ystävältä minäkin sain selityksen siitä miten vaativalta voi tavallinen halauskin tuntua, kun lapsi on koko päivän ollut sylissä tai lahkeessa kiinni. En varmasti ole ainoa mies, jolla isyys nosti pintaan ihan uudenlaisen tarpeen hellyyteen ja läheisyyteen. Siksi halauksessakin torjutuksi tuleminen oli kova pala ja hankala käsittää. Toivottavasti nämä asiat uskallettaisiin jatkossa nostaa paremmin/suoremmin esille neuvoloissakin. Ehkä pariskunnat sitten osaisivat avoimemmin puhua tuntemuksistaan ja "turhilta" eroilta vältyttäisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskaus ja synnytys ovat monille naisille iso kuormitus, henkisesti ja fyysisesti.
Olette ehtineet erota ennen lapsen 1-vuotissynttäreitä. Tarkoittaa siis sitä että olet jättänyt puolisosi ennen kuin hän on palautunut entiselleen.
Minulla kesti palautuminen normaaliin ekan lapsen syntymästä lähes kolme vuotta. Olen seurannut ihan samaa kaavaa kavereissani: seksi ei vain imetysaikana nappaa, oli syy sitten hormonit tai se että lapsi on koko ajan iholla eikä muu kontakti niin kiinnosta.
Onhan se hirveää että menettää puolisonsa kolmeksi vuodeksi - mutta minusta naisena on hirveämpää se miten paljon ensimmäistä lastaan tekevältä naiselta vaaditaan: oman pikku parasiitin kasvatus kehon sisällä 9kk, kivulla ulos työntäminen, toipumisaika max. pari kuukautta ja sitten täyspainoinen parisuhde ja kiintymyssuhde lapseen.
Ei mikään ihme että monet masentuvat, koska naiselle tuo diili on silkkaa paskaa. Ja se että omalta puolisolta ei irtoa juurikaan ymmärrystä, vaan elämä kaatuu raskaudesta erokriisiin...
Pikku vinkki: exäsi reaktio on todella helppo ymmärtää.
Tottakai se naisen osa raskaudessa, synnytyksessä ja pikkulapsiajassa on rankka. Ei sitä kukaan yritäkään kieltää. Ei se silti tarkoita, ettei se voisi miehellekin olla vaikeaa. Ei ole mitenkään helppoa katsoa vierestä, kun rakkaimpasi valittaa, kärsii ja käyttäytyy täysin oudosti ja arvaamattomasti.
Vielä hankalammaksi tämän tekee se, että vaikuttaa ne hormoonit ja uusi tilanne mieheenkin. Se vain ei saisi näkyä. Miehen ei ole sallittua oireilla millään tavalla, muuten hän on epäkypsä keskenkasvuinen nulikka tai ihme valittaja. Hänen tulee olla täysin valmistautunut kaikkeen, mitä kukaan koskaan osannut kertoa ja osata heti hoitaa ja auttaa niin äitiä kuin lasta, muuten hän on huono isä, joka ei yhtään valmistautunut eikä viitsi edes yrittää.
Haastavin osuus on ehkä kuitenkin se, että kun toinen niistä hormoonien heittelyistä ja väsymyksestä kärsii, niin mikä tahansa auttamis- tai lohduttamistapa voi olla täysin väärä ja helvetin ärsyttävä. Ja naisen käytöksessähän ei ole mitään moitittavaa vaan kaikki on täysin ymmärrettävää. Ja vihon viimeinen asia mitä kannattaa tehdä on mainita näistä hormooneista mitään tai ihmetellä naisen käytöstä tai loukkaantua siitä. Silloin viimeistään saa kuulla olevansa kiittämätön sika.
Saa tietenkin loukkaantua, närkästyä ja olla eri mieltä. Mutta se on eri asia kuin puolison vihaaminen ja pikainen avioero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja saihan se vaimo samaan aikaan asua vuosikaudet ilmaiseksi talossa, ja sillä säästää itse asuinkustannuksissa. Maksoimme ainoastaan sähkön, veden ja muut juoksevat kulut puoliksi, mutta lainan, korot, verot ja remontit olen maksanut tietysti itse. Kun vaimo jäi äitiyslomalle niin otin päävastuun kaikista kuluista, ruokaostoksista, lapsen tarvikkeista, kaikista. Kun vaimo palasi töihin, kulut tietenkin tasaantuivat. Silloin kun ostin talon, emme olleet vielä naimisissa, eikä vaimo ollut saanut perintöään. Minulla taas oli mahdollisuus ja luottokykyä ottaa laina, joten ostin talon yksin. Se taas on toissijainen asia tässä sopassa.
Nainen ei itse ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja kun minä kyllästyn kämppiksinä olemiseen, niin sekään ei käy. Minä hoidin osuuteni ja enemmänkin kotitöistä, yritin muistaa vaimoa arjessa pienillä teoilla ja sanoilla ja mahdollistin vaimolle myös omaa aikaa. Vaimo vaan sitten otti sitä omaa aikaa niin paljon, ettei meille jäänyt yhteistä aikaa enää lainkaan, ja jos oli kotona samaan aikaan, kommunikoi lähinnä tiuskimalla ja sättimällä. Jos yritin mennä viereen kun katsoi esim. tv:tä, ajoi pois tai meni itse karkuun.
Mielestäni suhteessa ei tule roikkua lapsen takia, jos itse ei ole onnellinen. Olen kuitenkin halukas hoitamaan lasta vaikka kokonaan yksin, en aio jättää koko hommaa naisen vastuulle. Enemmänkin pelottaa se, jos nainen hommaa keinolla millä hyvänsä yksinhuoltajuuden, tai jatkaa kiristämistä ja piinaamista. Eihän tämä ole kivaa kenellekään. Elatusmaksuja en myöskään pelkää, olen lapsen halunnut tähän maailmaan ja kunnialla ja rakkaudella hänestä huolehdin.
Harkinta-ajallahan tässä vasta ollaan, ja vaimo kuvittelee kai että tässä vielä jotain harkitaan. Minulle hän on kuitenkin jo ex. Miten siitä upeasta elämäni naisesta tulikin yhtäkkiä täysi hirviö...
- Aloittaja
Ihan itse taisit hirviösi luoda
Kyllä se yhtäläinen vastuu yhteiselämästä naisellakin on. Mitä se ap:n nainen sen eteen teki?
t.Nainen
-siivosi
-ruokki lapsen ja miehen
-pesi pyykit (sitä tulee vauvan kanssa paljon, kun opetellaan syömään)
-pesi peppua
-kylvetti vauvaa
-työnsi vauvaa vaunuissa tai ulkoilutti muuten
-luki vauvalle
-leikitti vauvaa
-heräsi yöllä sata kertaa
-lauloi tuutulauluja
-vahti, ettei lapsi loukkaa itseään
-kehui ja kannusti, opetti vauvaa
-puki ja riisui monta kertaa päivässä
-siivosi pukluja, oli puklussa itse
-hoisi masuvaivoja
-röyhtäytti
-oli huolissaan, kun toinen itki masukipuja tm.
-liekutti vaunuja, että vauva sai nukahdettua
-pesi hampaat sekunneissa, että ehti vahtimaan vauvaa
-kävi suihkussa kun ehti ja se oli sitä omaa-aikaa
-käytti kerhossa
-opetti konttaamaan, kävelemään ja syömään ym.
ja paljon muuta.
Ja tämän kaiken hän teki äärimmäisellä kärsivällisyydellä, niin kuin vain Äiti, joka lastaan ylikaiken Rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa että ap:lla on epärealistinen mielikuva täydellisestä naisesta. Kun vaimo ei pystynyt täyttämään sitä vauvavuonna, hän koki oikeudekseen alkaa tapailla muita naisia ja ryhtyi toimiin vaihtaakseen vaimon parempaan. Luultavasti vaimo pärjää paremmin yksin tai yhteishuoltajana ilman miesvauvaa, mutta ap:n täytyy hyväksyä tekonsa seuraukset, huoltajuusjärjestelyt, sukulaisten paheksunnan ja mahdollisen omaisuuden uusjaon. Ja ottaa vastuu teostaan eikä itkeä tääklä, kuinka hän itse on täydellinen ja vaimo on kuvion rosvo ja kaikki vika on vaan vaimossa.
Niin ap tuntuu olevan sellainen joka vaatii täydellisyyttä. Puistattaa kuinka hän luulee olevansa jotain parempaa vaikka teki yksivuotiaalle noin rumasti, koska hän se ansaitsee täydellisen kodin mutta lapsi ei mitään muuta kuin hajonneen. Ja syyttää exää erosta vaikka itse on se joka erosi.
Ap ilmeisesti näkee vaimon esineenä, jolla on käyttötarkoitus ja joka ei toiminut vauvan synnyttyä. olisi tärkeää opetella empatiaa itse ja asettua toisen asemaan. Osaatko ap ollenkaan kuvata niitä tunteita, joita vaimo on käynyt läpi? tiedätkö mitä toiveita hänellä oli sinya kohtaan arjessa, tähän ei siis lasketa mitään rahan ansaitsemista tai "perheen päänä oloa".
Vierailija kirjoitti:
Aivan sama vaikka ap olisikin provo (en tosin näe syytä miksi olisi - ottaa vissiin vain liian koville suurimmalle osalle uskoa että myös nainen voi olla se joka on perseestä), niin hyi helvetti näitä kommentteja.
Alkaa pikkuhiljaa itelläänkin tuntumaan ettei palstalla viljelty 'miesviha' ole mistään tuulesta temmattu.
Välillä kyllä hävettää olla nainen. Tai ihminen.
Et jaksa uskoa, vaikka itse aloituksen suolsit..
Helppo se on naukua asioista, joista ei itsellä mitään kokemusta.
Vela olet, se tiedetään kyllä ja katkera sellainen.
Ota jatkossa kantaa vain asioihin, joista jotain tiedät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakokemus: exän ex-vaimo oli ihan hullu. Exvaimoa ei miellyttänyt että hänen exänsä oli tavannut kultakimpaleen ja että mies oli onnellinen. Ei käynnyt ollenkaan. Niitä mustasukkaisia soittoja, joilla ei mieheltä saanut huomiota, eikä miestä takaisin pompoteltavaksi. Mies oli kuitenkin erittäin välittävä ja huippuisä heidän yhteiselle lapselleen. Mutta ei, sillä ei ollut merkitystä. Vain sillä, että ex-vaimon olisi pitänyt omistaa edelleen miehensä. Vaimo otti pelinappulan kentälle, heidän yhteisen lapsensa. Sairainta peliä, mitä ikinä naiselta olet nähnyt, piilossa. Ulkopuolisten edessä eri näytelmä. Hullu akka, jolle lapsi ei ollut oma lapsi, kun omat itsekkäät tarpeet kumpusivat katkeruuden alta.
Että tällaista kuuluu taas sinne sun päänsisäiseen laalaamaahan tänään.. :)
Mikäs sua vaivaa? Kolahtiko jotenkin? Onko sulla joku oma mielikuvitusmaailma vai mitä taassittelet.
Yleensä kun on aloituksen kaltaisia vuodatuksia täällä, hirveän moni haukkuu aloittajan maan rakoon.
Mua harmittaa se, koska oikeesti ne exät voi olla tosi hulluja. Ja monelle ainoa paikka avautua on tällainen palsta. Ei ole ehkä kaveria joka ymmärtäisi.
Itse olen katsellut tuollaisen yhden ex-vaimo-hullun touhuja 10 vuotta ja kyllä se täytyy sanoa että vaikka kuinka yrittäisi kauniisti ajatella tästä ihmisestä, se on mahdotonta koska aina tulee uusia täysin käsittämättömiä juttuja eteen. Sen ihmisen sisällä on joku ikuisesti kestävä viha ja katkeruus ja kateus entistä puolisoa kohtaan. Ja kaikki kostetaan lapsien ja elarivaatimusten kautta, muuta reppana kun ei osaa eikä keksi.
Jos jäisin exäksi, niin alas en vajoaisi että omia rakkaita lapsiani alkaisin aseena käyttämään miestä vastaan. Vaikka mies pettäisi ja jättäisi, so what! Olen naisena sen verran vahva etten tarvitse ketään sellaista joka ei halua olla kanssani. Ja käyttäisin energiani järkevämpiin asioihin kuin miettien miten voin olla taas mahdollisimman paska toiselle. Mitähän lapsetkin ajattelisi minusta jos käyttäytyisin niin! Ei lapset ole tyhmiä vaikka olisivat pieniäkin, ne vaistoavat paljon ja kuuntelevat kyllä vaikka eivät ota kantaa.
Toivon mieheni exälle yksinäistä ja surullista vanhuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omakokemus: exän ex-vaimo oli ihan hullu. Exvaimoa ei miellyttänyt että hänen exänsä oli tavannut kultakimpaleen ja että mies oli onnellinen. Ei käynnyt ollenkaan. Niitä mustasukkaisia soittoja, joilla ei mieheltä saanut huomiota, eikä miestä takaisin pompoteltavaksi. Mies oli kuitenkin erittäin välittävä ja huippuisä heidän yhteiselle lapselleen. Mutta ei, sillä ei ollut merkitystä. Vain sillä, että ex-vaimon olisi pitänyt omistaa edelleen miehensä. Vaimo otti pelinappulan kentälle, heidän yhteisen lapsensa. Sairainta peliä, mitä ikinä naiselta olet nähnyt, piilossa. Ulkopuolisten edessä eri näytelmä. Hullu akka, jolle lapsi ei ollut oma lapsi, kun omat itsekkäät tarpeet kumpusivat katkeruuden alta.
Että tällaista kuuluu taas sinne sun päänsisäiseen laalaamaahan tänään.. :)
Mikäs sua vaivaa? Kolahtiko jotenkin? Onko sulla joku oma mielikuvitusmaailma vai mitä taassittelet.
Kuule ei kolahtanut. Mä vaan tunnen sun rikinkatkuisen, mädän ajatusmaailmas niin hyvin ja kirjoitustyylin tunnistan.
Oletko sä sairaseläkkeellä vai miten sulla on aikaa näitä tehtailla?
kyllänäinon kirjoitti:
Yleensä kun on aloituksen kaltaisia vuodatuksia täällä, hirveän moni haukkuu aloittajan maan rakoon.
Mua harmittaa se, koska oikeesti ne exät voi olla tosi hulluja. Ja monelle ainoa paikka avautua on tällainen palsta. Ei ole ehkä kaveria joka ymmärtäisi.
Itse olen katsellut tuollaisen yhden ex-vaimo-hullun touhuja 10 vuotta ja kyllä se täytyy sanoa että vaikka kuinka yrittäisi kauniisti ajatella tästä ihmisestä, se on mahdotonta koska aina tulee uusia täysin käsittämättömiä juttuja eteen. Sen ihmisen sisällä on joku ikuisesti kestävä viha ja katkeruus ja kateus entistä puolisoa kohtaan. Ja kaikki kostetaan lapsien ja elarivaatimusten kautta, muuta reppana kun ei osaa eikä keksi.
Jos jäisin exäksi, niin alas en vajoaisi että omia rakkaita lapsiani alkaisin aseena käyttämään miestä vastaan. Vaikka mies pettäisi ja jättäisi, so what! Olen naisena sen verran vahva etten tarvitse ketään sellaista joka ei halua olla kanssani. Ja käyttäisin energiani järkevämpiin asioihin kuin miettien miten voin olla taas mahdollisimman paska toiselle. Mitähän lapsetkin ajattelisi minusta jos käyttäytyisin niin! Ei lapset ole tyhmiä vaikka olisivat pieniäkin, ne vaistoavat paljon ja kuuntelevat kyllä vaikka eivät ota kantaa.
Toivon mieheni exälle yksinäistä ja surullista vanhuutta.[/quote
]Teeppä ne lapset ensin.....
Elareita katsos tarvitaan sen lapsen kuluihin. Googletappa paljonko yksi lapsi "maksaa".
Kyllä se yhtäläinen vastuu yhteiselämästä naisellakin on. Mitä se ap:n nainen sen eteen teki?
t.Nainen