Lue keskustelun säännöt.
Ex-vaimo on ihan hullu
05.07.2016 |
Olen 30-vuotias mies, ja erottiin hiljattain vaimon kanssa. Olimme 5 vuotta naimisissa ja meillä on 1-vuotias yhteinen lapsi. Lapsen syntymän jälkeen suhteemme muuttui ihan täysin. Naisesta tuli kiukkuinen ja tiuskiva, eikä hän tuntunut kunnioittavan minua enää yhtään. Kävin töissä, toin leivän pöytään ja lyhensin asuntolainaa, osallistuin kotitöihin ja hoidin lasta kotona ollessani. Sen sijaan, että olisimme viikonloppuina ja isyysvapaillani viettäneet yhteistä aikaa perheenä, häipyi vaimo aina jonnekin ja jätti minut kahdestaan lapsen kanssa. Meistä tuli kämppiksiä, joilla oli yhteinen lapsi.
Yritin puhua vaimolle suhteestamme, ehdotin jopa pariterapiaa mutta vaimo ei suostunut edes keskustelemaan. Siksi otin eron. Vaimo ei olisi halunnut erota, mutta ei ollut myöskään valmis tekemään suhteellemme mitään. Hänen mielestään kaikki oli hyvin. Talo ja laina oli minun nimissäni, joten vaimo muutti siitä lopulta pois.
Nyt ex-vaimo oli kuullut jostain, että olin käynyt yhden meidän lapsen hoitokaverin äidin (yh) kanssa kahvilla ja siitäkös hän suuttui. On alkanut siitä lähtien pommittaa viesteillä ja vannoo rakkautta ja vaatii palaamaan yhteen. On myös alkanut kiristää lapsen huoltajuudella, ja aikoo hankkia yksinhuoltajuuden, jos en ota häntä takaisin. Lapsi oli viikonloppuna minulla, ja opettelee parhaillaan kävelemään. Lapsi sitten kaatui kesken harjoitustensa ja kolhaisi hieman niin että otsaan tuli mustelma. Ei kuitenkaan lyönyt päätään niin pahasti, että olisi pitänyt lähteä päivystykseen, ja kerroin vaimolle tilanteesta kun haki lapsen. Nyt oli ottanut mustelmasta kuvia ja meinasi toimittaa ne jonnekin eteenpäin syyttäen, että olen pahoinpidellyt lasta.
Mitähän tässäkin nyt sitten kannattaisi tehdä?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa tietenkin loukkaantua, närkästyä ja olla eri mieltä. Mutta se on eri asia kuin puolison vihaaminen ja pikainen avioero.
En minä ap:n kirjoittelussa vihaa näekään. Enemmänkin tuntuu, että hän kyllästyi loukkaantuneena, närkästyneenä ja väärässä olemiseen ja päätti järjestää arkensa niin, ettei tähän olisi enää aihetta. Jonkun mielestä päätös saattoi olla pikainen, mutta tuskin ap sitä hetken mielijohteesta teki. Hänen jaksamisensa raja vain kulki tässä. Ja jos toinen ei yrityksistä huolimatta ollut valmis edes keskustelemaan asiasta, on helppo ymmärtää, ettei ap nähnyt valoa tunnelin päässä. Miksi jatkaa jotain mikä saa itsensä voimaan huonosta, jos ei kerran ole mitään muutosta odotettavissa? Eron jälkeen ap:lla on varmasti paljon enemmän energiaa keskittyä siihen tärkeimpään eli lapsestaan huolehtimiseen. Vaikea nähdä siinä mitään hirveän väärää.
Kyllä mä näen siinä väärää. Se että vanhemmat eivät eroaisi kun lapset on ihan pieniä (siinä elämänvaiheessa on tilastoissa piikki), on yleinen neuvo psykologien ja parisuhdeterapeuttien taholta. Koska se on parisuhdetta kuormittava vaihe, ja siinä tulisi antaa aikaa parisuhteelle kohentua. Siis vuosia, ei viikkoja tai kuukausia.
Lapsi ansaitsisi sen.
Ja ihan hyvä yleisneuvo onkin. Mutta jos ei vain kestä tilannetta, on parempi erota kuin jäädä katkeroitumaan ja hankkimaan lisää riidanaiheita, joita sitten kostetaan toinen toisilleen lapsen jäädessä riitakappaleeksi. Sitä se lapsi ei ansaitse.
Niin, noin siis marginaalitapauksissa. Useimmissa tilanteen olisi voinut korjata..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja juodaan kaljaa.