Uudesta ÄP:sta poistettu body&potkuhousut KESTOVAIPPOJEN takia!!!!!???
Älytöntä, nyt ne kestoilijahörhöt on saanu tahtonsa läpi ja äitiyspakkaukseenkin kestot. Body ja potkarit saivat mennä kun kestot niin kalliita, kela ilmoittaa.
Noita kestoja on älyttömän helppo tehdä itse ja halvalla. Minkä helvetin takia niitä pitää olla pakkauksessa. Monella jää kuitenkin käyttämättä ja yrittävät sitten raukat myydä niitä huutiksessa ;)
Oikeesti, en tajuu.
Kommentit (170)
Minä olen vasta tajunnut kolmannen kohdalla että kestovaippoja kannattaa käyttää. Sitä ennen en pahemmin ajatellut asiaa, koska kestovaippa-asia ei ollut niin esillä. Jos äitiyspakkauksessa olisi silloin ollut kestovaippa, olisin saattanut kokeillakin.
Nuorimmaiselle lapselle tuli pahoja vaippaihottumia, ja viimein ostin kestovaippakuoren vaikka lapsi on jo yhden vuoden. Mutta odotan lasta, niin kierrätän sen vaipan seuraavalle.
Tosiasiassa kestovaippailu on aika fiksua, kun ostaa hyvän kuoren. Ei ole falskannut ja hengittääkin paremmin kuin kertakäyttövaippa. Ja pyykkiä ei tule paljon, ne muutamat rätit menevät samaan pyykkiin muun valkoisen vaatteen kanssa. Vaippapyykki on ainakin meidän perheessä aivan murto-osa muusta pyykistä. Toivottavasti ehdin saada vuoden 2006 äitiyspakkauksen, niin saan ilmaiseksi vaippakuoren.
Jos ei ole kokeillut kestovaipan käyttöä, ei voi suoraan tyrmätä kestoja. Niitähän on monen mallisia, jokaiselle varmasti löytyy sopiva.
Vierailija:
. vaipat ei paljoo pakkasella auta. Hommatkoon ite omat kestovaippansa, joka niitä haluaa käyttää...
KÄYTÄPÄ JOKA TOINEN PÄIVÄ TUOTA ÄITIYSPAKKAUKSEN KESTOVAIPPAA. SÄÄSTYY 80 PÄIVÄSSÄ 40 VAIPPA - SITTEN OLET SÄÄSTÄNYT BODYN HINNAN.
Vierailija:
Kestoääliöt saivat kestoääliöideansa läpi.
HANKI HYVÄ IHMINEN TIETOA. SIVISTY. EHKÄ NE " KESTOÄÄLIÖT" OVATKIN KESTOÄLYKKÖJÄ.
Vierailija:
jättää myös ottamatta äitiyspakkausta,jos oikein tökkii. Tai vielä parempi vaihtoehto, jättää tekemättä niitä vaipatettavia..
JUST NÄIN. MUUTAMAN IHMISEN KANNATTAS VÄHÄN AVARTAA TUOTA AJATUSMAAILMAA, KUN ON LUULTAVASTI ÄIDIKSI KASVAMINEN EDESSÄ.
Olen ed. lapselle kokeillut kestovaippoja mutta NIISTÄ tuli juuri se vaippaihottuma eli takapuoli punainen kun mikä (ja vaihdoin tarpeeksi usein), kun taas kertiksistä ei mitään. Myin sitten pois. Mutta aina voi seuraavalle kokeilla, jos vaikka sopisi.
Ihme purnausta tästä " ilmaisesta" asiasta, jos ei pakkaus miellytä niin ottakoot rahana sen sitten. Ei tarvitse kaikesta purnata, varsinkin kun monessa maassa ei ole läheskään yhtä hyvä tilanne niillä perheillä jotka lapsen saavat kun meillä täällä Suomessa. Meillä sentään mahdollisuus valita äitiyspakkaus TAI raha (140 euroa noin), äitiys- ja vanhempainloma pitempi kun monessa muussa maassa ja ei ole riippuvainen siitä täysimetätkö jne.
LOPETTAKAA PURNAUS! Ei aina oikein tiedä että ovatko nämä ihmiset oikeasti aikuisia täällä vai mitä, sen verran lastentarhameininkiä tällä välillä on.
eli lopettakaa nyt kestoilijat (juu, kestoilen itsekin) itse toi napina ja tyhmän ketjun nostelu (sanoo ja nostaa).
Vierailija:
ei se yksi kestopaketti paljon mieltä lämmitä, kun jatkuvasti saa olla pyykkäämässä. Sähköä kuluu, vettä kuluu ja pesuaineethan ne vasta luontoa saastuttavatkin. Että se siitä sitten.
Siinä onkin kova työ, kun heittää sen yhden vaipan pyykkikoneeseen muun pyykin joukkoon, ja nostaa sen sieltä sitten narulle kuivumaan...
Hämmästyin kun näin tämän täällä. t. ap siis
mutta jos kela saisi rahaa sen verran,että ne potkarit,jotka tehdään kiinassa jäis sinne.
vai oliko ne just ne potkarit ja body,jotka palautettiin nappien irtoamisen takia????????hmmm.....
täällä kesto äiti,joka paheksuu kovasti laiskoja äitejä ja käyttävät muovisia vaippoja vauva paroilla....
Siksi tämä maailma ei pelastu kun ihmiset on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiin itsekkäitä.
eivät ajattele edes omia lapsiaa. jotka ne kertisten aiheuttamat jätevuoret
joutuvat siivoamaan. lopussa kiitos seisoo.
Törmäsin tänne sivulle lukemaan tätä keskustelua ja täytyy myöntää että on naurussa pitelemistä.
En viitsinyt edes lukea kaikkia viestejä. Luin noin ensimmäiset 55 viestiä.
Osaatteko aikuiset ihmiset olla yhtään lapsellisempia?
Kannattaako nostaa yleinen kina/sanaharkka tällaisesta aiheesta?
Pikkulapset riitelevät näin.
Kestojen ja kertisten sekakäyttäjä.
mä en ole ikinä ottanut edes koko pakkausta. rumia vaatteita, joita sitten jokaisella vauvalla on päällä. enkä lastani laittaisia laatikkoon nukkumaan.
Kaikesta sitä mammat jaksaa riidellä, pari ilmaisen bodyn perään vai mikä se nyt oli mikä puuttui ja minkä tilalle kestovaippa tuli.
:D
MINÄ TAAS HARTAASTI TOIVON ET SAISIN TÄMÄN VUODEN PAKKAUKSEN. Pakkaus kauniimpi ja se ihana kestovaippa mukana!!! Jippii!! olen yrittänyt kysellä parilta tutulta jos olisivat mulle myyneet omansa mutta olivat saaneet (heidän tilanteessaan ottaneet) viime vuoden pakkauksen :(
TÄÄLLÄ ON YKSI JOKA VOI TEILTÄ RUINAAJILTA VAIKKA OSTAA KESTON.
Tässähän on sama asia kuin siinä et pakkauksesta jätettiin pois tuttipullo tai joku muu mistä joku toinen voisi tykätä. itse en olisi sitä halunnutkaan mutta esimerkkinä. aina siitä pakkauksesta on jotain kränää. viime vuonna oli ulkoilupuku miten huonon värinen on.
olkaa ihmiset tyytyväisiä kun kuitenkin sen pakkauksen saatte!!
siis tämä viimeisin vierailija nimeltään " pikkuansku" (joka haluaisi kestovaipallisen pakkauksen)
Ootteko yhtään miettineet, että tässä saattaa ihmiskunnalla alkaa olla jo tosipaikat oman paskaanhukkumisensa kanssa?! Että tällä KELAn päätöksellä voisi olla jotain korkeampaakin tarkoitusperää, kuin vain kertakäyttökansan suututtaminen.
Mä en ymmärrä, miksi OMA PERSE on niin liian monelle se tärkein asia, että se OMA PERSE menee jopa oman lapsen tulevaisuuden edelle?
Voisiko joku kertakäyttöäiti mulle selittää?
käytämme kestovaippoja, olemme siis tähänkin syyllisiä? niinpä niin!
älä kuule ota pakkausta jos yksi vaippa noin häiritsee!
mä en halua pakkaukseen helistintä, sillä voi vauva lyödä itseään, paha, paha ; )! naapuri ei halua kortsuja tai liukasteita, loukkaa sen uskontoa! Yltiökestoilija ei halua kertiksiä! joku ei halua sitä toinen tätä! Ja jos ei muuta, ainakin paketti on VÄÄRÄN VÄRINEN!! Se on varma! Hoh-hoijaa! Aina sama valitus! Get a life!
Kehtaavatkin Kelalta tarjota vaihtoehtoja kaavoihin kandistuneille ihmisille!
Pistää tytölle kestovaipat (omatekoiset, tosi hyvät, tarpeet maksoivat n 5 euroa, toinen käyttäjä jo tiedossa), sen päällä äitiyspakkauksen potkupuvun (vihreä-kelta-rait., sekin varmaan vääränvärinen monen teiniäidin tytölle), kevyttoppapuvun (äp, turkoosi) ja turkoosin äippäpakkaushaalarin. Ja tyytyväinen äiti vie nyt tyytyväisen tytön vaunuissa pikku päiväunilenkille. Kyllä elämä on ihanaa! Kestoilla tai ilman.
Näin ollen voin koko summalla tukea SUOMALAISTA TYÖTÄ ostamalla kotimaisia WAHM-kestovaippoja :D . Äp:n kotimaisuusaste on valitettavan pieni, joten ne paljon vouhkatut verovarat menevät pääosin ulkomaille - surku, vaikka ihan varmasti siellä ulkomaillakin ovat kiitollisia työn tukemisesta ;) .
Vierailija:
Näin ollen voin koko summalla tukea SUOMALAISTA TYÖTÄ ostamalla kotimaisia WAHM-kestovaippoja :D . Äp:n kotimaisuusaste on valitettavan pieni, joten ne paljon vouhkatut verovarat menevät pääosin ulkomaille - surku, vaikka ihan varmasti siellä ulkomaillakin ovat kiitollisia työn tukemisesta ;) .
Sortavalan kaupungissa. Tiesitkö, että Suomen ja Karjalan välillä on maailman jyrkin elintasokuilu. Äitiyspakkausvaatteiden tekeminen on aivan mieletön onni Sortavalalle! Lisäksi siitä seuraa " työpaikkaetuja" . Olen kuullut ainakin vahvana huhuna, että Sortavalassa tämä tehdas jakaa kaikille synnyttäjille (tai siis vauvoille) omat makuupussit ja toppikset. Aivan mieletön lahja perheille joilla ei ole melkein mitään!! (Tosin Sortavalan vauvojahan tukee myös Vaaka ry).
Minä kyllä melkein tuen mielummin Sortavalaa kuin suomalaista työtä...
Liittymättä nyt siihen vaippaan. Se taisi olla Unkarista (ei taida olla rikas maasekään).
. vaipat ei paljoo pakkasella auta. Hommatkoon ite omat kestovaippansa, joka niitä haluaa käyttää...