Mies aikoo lähteä lapsen kanssa viikoksi pois

Onneksi meillä on hoidettu asiat toisin. Meillä isä todellakin on tasavertainen kanssani. Ollut alusta asti. Saa olla onnellinen että asiat on meillä osatti hoitaa ja ei tarvitse miettiä pärjääkö isä lastensa kanssa. Minullakin ollut aina vapautta mennä jos olen halunnut jonnekin lähteä. En ymmärrä naisia jotka rakentavat itse itselleen vankilan ja kuvittelevat olevansa jotenkin korvaamattomia.

Uskomatonta tekopyhyyttä täällä! Moni laittaa lapsen ihan ventovieraiden hoidettavaksi päiväkotiin tai perhepäivähoitoon jo alle vuoden ikäisenä, sekö on ok mutta oman isän kanssa lapsi on jotenkin hätää kärsimässä??? Ei mikään ihme että miehet ei osallistu lasten kasvatukseen koska ette anna siihen mahdollisuutta!!

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta tekopyhyyttä täällä! Moni laittaa lapsen ihan ventovieraiden hoidettavaksi päiväkotiin tai perhepäivähoitoon jo alle vuoden ikäisenä, sekö on ok mutta oman isän kanssa lapsi on jotenkin hätää kärsimässä??? Ei mikään ihme että miehet ei osallistu lasten kasvatukseen koska ette anna siihen mahdollisuutta!!

Onko se lapsi siellä päiväkodissa viikon? 

Tässä ei vieläkään ole kyse isästä vaan lapsesta. Jos se isä olisi vaivautunut viettämään aikaa sen lapsen kanssa alusta asti niin asiassa ei olisi mitään sen kummempaa ongelmaa. Mutta nyt lapsen pitäisi vain hymyillä kun joku etäinen ihminen yhtäkkiä vie tämän viikoksi pois sen ihmisen luota johon tällä on ensisijainen kiintymyssuhde. 

Mutta sellaisilla asioillahan ei ole paskan väliä, siinähän vaan toukka traumatisoituu koska isä ja isän oikeudet ja julmat riistävät naiset, vai mitä. 

Lastenpsykiatrien nykysuosituksen mukaan ensisijaisesta kiintymyshahmosta voi olla erossa yhden yön/ikävuosi. Tosielämässä tämä ei tietysti aina ole mahdollista mutta tämä on siis asantuntijoiden suositus, t. Lastenpsykan työntekijä

Minusta tuo kuulostaa ihan hyvältä ratkaisulta. Isälle tekee hyvää ottaa koko vastuu lapsesta (mikäli sukulaisissa ei sitten käy niin, että suku hoitaa ja iskä huilaa). Ja työn aloitukseen saa keskittyä rauhassa. Ikävä tulee varmasti, mutta viikko hurahtaa nopeasti.

Kannattaa ainakin jutella miehen kanssa hänen odotuksistaan ja suunnitelmistaan loman suhteen. 1,5-vuotias on niin pieni, että vaikka isä kuinka haluaisi hoitaa lasta "omalla tyylillään", niin lapsi tuskin siihen taipuu. Ruoka-aikaan on nälkä, päiväuniaikaan nukuttaa, tai vähintään kiukuttaa, pissat tulee vaippaan ja ruuat leviää pöydälle ja vaatteille. Jos yhtään haluaa nauttia lomasta, niin pitää osata ennakoida ja varustautua.

Lisäksi lapsi todennäköisesti reagoi paikan- ja huoltajanvaihdokseen. Ja jos maitokin maistuu oudolta, eikä lempiruokia ole tarjolla, niin tuon ikänen voi hyvin vaikka päättää olla syömättä. (Oma 2 v söi perhelomalla vain ranskalaisia ja hunajamelonia.) Ymmärtääkö isä lapsen viestejä, kun ei ole viettänyt tämän kanssa aikaa?

Kun he palaavat kotiin, lapsi voi hyvin olla loukkaantunut äidille (joka hylkäsi lapsen), olla erityisen takertuva tai muuten vaan olla helvetin hankala. Meidän lapset ainakin ovat olleet aina eron jälkeen. Ja mitä pienempiä olivat, sitä alkukantaisempia keinot olivat.

Minusta siis todella huono idea. Mahdollisesti ikävää lapselle, kamalaa sinulle ja hyvin todennäköisesti shokki isälle, kun tajuaa vasta matkalla, miten paljon lapsen hoito yksin vaatii. Jos mikään järki syy ei miehelle kelpaa, niin käytätä veto-oikeutta sillä perusteella, että haluat lapsen syliin heti kun tulet töistä.

Tai sit lapsella on mukavaa isänsä kanssa ja äiti ei vaan kestä sitä ikävää?

Meillä mies kyllä "saa " lomailla lapsen kanssa jos oli vapailla ja mä töissä. Sama oikeus on mullakin, ei kuitenkaan puhuta kuukausista, eikä meillä mulla ole yksinoikeutta sanella miten lapsen kanssa tehdään ja toimitaan.

Uppaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa ainakin jutella miehen kanssa hänen odotuksistaan ja suunnitelmistaan loman suhteen. 1,5-vuotias on niin pieni, että vaikka isä kuinka haluaisi hoitaa lasta "omalla tyylillään", niin lapsi tuskin siihen taipuu. Ruoka-aikaan on nälkä, päiväuniaikaan nukuttaa, tai vähintään kiukuttaa, pissat tulee vaippaan ja ruuat leviää pöydälle ja vaatteille. Jos yhtään haluaa nauttia lomasta, niin pitää osata ennakoida ja varustautua.

Lisäksi lapsi todennäköisesti reagoi paikan- ja huoltajanvaihdokseen. Ja jos maitokin maistuu oudolta, eikä lempiruokia ole tarjolla, niin tuon ikänen voi hyvin vaikka päättää olla syömättä. (Oma 2 v söi perhelomalla vain ranskalaisia ja hunajamelonia.) Ymmärtääkö isä lapsen viestejä, kun ei ole viettänyt tämän kanssa aikaa?

Kun he palaavat kotiin, lapsi voi hyvin olla loukkaantunut äidille (joka hylkäsi lapsen), olla erityisen takertuva tai muuten vaan olla helvetin hankala. Meidän lapset ainakin ovat olleet aina eron jälkeen. Ja mitä pienempiä olivat, sitä alkukantaisempia keinot olivat.

Minusta siis todella huono idea. Mahdollisesti ikävää lapselle, kamalaa sinulle ja hyvin todennäköisesti shokki isälle, kun tajuaa vasta matkalla, miten paljon lapsen hoito yksin vaatii. Jos mikään järki syy ei miehelle kelpaa, niin käytätä veto-oikeutta sillä perusteella, että haluat lapsen syliin heti kun tulet töistä.

Niin no, aloittaja joutuu sairaalaan, kuvitteellinen tilanne. Silloinkaan mieheen ei voi luottaa?

Olette oikeasti aika sairaita näiden juttujenne kanssa. Aikuiset naiset on näin riippuvaisia ja jopa sairaalloisen omistushaluisia lapsistaan. Hullua.

up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mammat kuvittelevat siis pelkästään synnyttämisen voimalla olevansa maapallon ainoita ihmisiä, jotka ovat kykeneväisiä hoitamaan lapsiaan? Synnyttämällä saa kasvatustieteen, lapsipsykologian, lastentautien lääkärin, gynegologin, onkologin , pedagokiikan, varhaiskasvatuksen, ravitsemusterapeutin, yleislääkärin tutkinnot (lista jatkuu loputtomiin) äitimyytin ja marttyyrinviitan lisäksi ihan automaattisesti?

Isä on automaattisesti huono ja osaamaton vanhempi. Hienoa ajatustyötä ja omille nilkoilleen pissaamista Hermiinat.

Tässä kun ei ole kyse isästä, miesten isänoikeuksista, tai edes sinun käsittämättömästä itkupotkuraivaristasi, vaan siitä lapsesta. Puolitoistavuotias ei ole aikuinen ihminen eikä edes lapsi, vaan taapero joka ei automaattisesti ymmärrä tilannetta ja jolle ei tässä kyseisessä tapauksessa ole muodostunut riittävän läheistä kiintymyssuhdetta isään (ne arkivelvollisuudet joiden lomassa juuri kehitetään sitä kiintymyssuhdetta, kumma kun ne eivät koskaan maistu näille marttyyri-isille). Mutta silti sinun mielestäsi avuttoman taaperon pelko ja ahdistus ovat vähempiarvoisia, lähes arvottomia, kun miehelle iskee yhtäkkinen halu leikkiä isukkia... 

Missä vaiheessa mies sitten saa palstamamman mielestä alkaa "leikkimään isukkia"?

Työssäkäyvä mies ei paljon ehdi lapseensa kontaktia luoda. Mitä suosittelisit aloittajalle, jos aloittaja olisi joutumassa viikoksi sairaalaan? Lapsi pois isältä ainakin, heti?

Olette aivan käsittämättömiä juttujenne kanssa. Toivottavasti teillä ei ole kenelläkään miestä saatika lapsia.

Mies voi vaikka jättää omia menoja vähemmälle ja keskittyä siihen perhe-elämään. Ei siellä töissä nimittäin koko päivää olla, tavallisesti se työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia plus matkat. Jää reilusti aikaa vielä touhuta lapsen/lasten kanssa. Plus tietenkin viikonloput päälle.

Mies voi myös jäädä hoitovapaalle.

Jos äiti joutuisi sairaalaan niin totta kai isä jäisi sitten lapsen kanssa, koska se on jo pakkotilannekin. Viikon lomamatka ei ole mikään pakko. Totta kai on hienoa, että isä haluaa viettää aikaansa jälkikasvunsa kanssa mutta tässä on ensisijaisesti mietittävä lapsen parasta. Noin pienelle viikon ero äidistä, jonka kanssa on siihen asti ollut tiiviisti, on varmasti shokki. Turhaan ei ole annettu ohjeistuksia noista eroajoista pääasiallisesta huoltajasta.

Tuntuu aika tylyltä että alkuperäisen kirjoittajan mies kelpaisi mainiosti lapsen pääasialliseksi hoitajaksi jos äiti joutuisi sairaalaan. Moitittaisiinko silloinkin että hoitaa lapsen vain siitä syystä että on pakko..

Kun mies haluaa oma-aloitteisesti ja ilman pakkotilannetta ottaa vastuuta ja luoda suhdetta lapseen, niin ei luoteta.

Puolitoistavuotias saattaa olla päiväkodissa yli 9 tuntia arkipäivässä. Ventovieraiden luona hän päiväkotitaipaleensa aloittaa.

Olisi mukava saada kuulla aloittajalta, että mitä moitittavaa on ollut miehen lapsenhoitotavoissa - siis sellaisina hetkinä kun on lasta hoitanut.

Moni tuntuu unohtavan, että tässä on lapselle kaksi stressitekijää. Tai oikeastaan kolme. Ero ensisijaisesta kiintymyssuhteesta, vieras ympäristö ja paljon vieraita ihmisiä ja pitkä yhtäjaksoinen aika. Ei tuon ikäinen lapsi automaattisesti ainoastaan nauti ulkomaanmatkasta ja vieraista ihmisistä, vaikka ovatkin sukua.

Jos äiti joutuu sairaalaan, se on pakkotilanne. Lapsi on kuitenkin omassa kodissa ja käy välillä katsomassa äitiä.

Jos isä nyt välttämättä haluaa viedä lapsen seitsenkertaisesti suositellun määrän ylittäväksi ajaksi eroon äidistä, vähintä olisi se, että tästä päivästä lähtien isä jättää harrastukset väliin ja on lapsen ensisijainen hoitaja iltaisin. Hoitaa ruokailut, vaipat ja nukutukset ja luo läheisempää suhdetta jo kotona.

Taitaa yksi ja sama "syrjäytetty isä" täällä purkaa patoumiaan. Mutta niin se on, että teit niin tai näin niin aina väärinpäin. Samaan aikaan äideiltä vaaditaan, että esimerkiksi lastaan kohtaan ei saisi tuntea negatiivisia tunteita ja arjessa pitäisi vain jaksaa ja jaksaa, sekä samalla vuorovaikuttaa hyvin lapsensa kanssa. Mutta sitten kun tuleekin hoitoasiat kyseeseen, niin (palstalla ja monessa muussa arkielämän yhteydessä) mummon pitäisi antaa hoitaa vauvaa jo laitokselta tulteaessa ja tottakai isien osallistumattomuutta arjessa ei voi edes tuoda esille kyseenalaistamalla sen olisiko viikko liikaa ulkomailla isän kanssa äidistä erossa. Yllättävän monille kyse onkin äidin haukkumisesta, isän ja muiden sukulaisten ylistämisestä, viis veisaamatta siitä mitä esimerkiksi Sinkkonen ym. lastenpsykiatrit sanovat 1,5-vuotiaan kyvystä olla erossa äidistään ei-ensisijaisen hoitajan seurassa. 

Kyllä minä ap ymmärrän hyvinkin sinun näkemyksesi tässä asiassa. Kärjistettynähän tässä laitetaan isän halu ja toive lapsen kehityksen ja turvallisuuden edelle. Ensinnäkin vieraassa paikassa, erityisesti öisin, lapsi tarvitsee paljon herkemmin ensisijaista hoitajaansa turvaksi. Toisekseen viikko on liikaa erossa äidistä, jos isään ei ole syntynyt kiintymyssuhdetta. Jos isä haluaa luoda suhdetta lapseen, niin voi sitä aivan hyvin luoda myös esimerkiksi viikonlopun mummolareissulla näin alkuun, ja kyllähän se isäkuukauden aikana tulee automaattisestikin luotua, kun sinä päätät olla hoitamatta lapsen aamutoimia jne.

Kovin yksisilmäisiä kommentteja täällä puolin ja toisin. Itse kannatan ehdottomasti tasa-arvoista vanhemmuutta ja olen sitä mieltä, että isä voi olla lapselle aivan yhtä hyvä ja tärkeä hoitaja kuin äitikin, ja tällöin isän kanssa voi ihan hyvin lähteä pidempäänkin reissuun. Mutta onko todella viisasta tehdä tuollainen riuhtaisu irti kaikista totutuista rutiineista ja äidistä heti isyysloman alkuun, jos isä ei aiemmin ole paljonkaan ollut lapsen kanssa kahdestaan? Eikö kannattaisi ensin varmistaa, että homma lähtee sujumaan kotona tutussa ympäristössä, jossa äidinkin näkee joka päivä. Sitten kun lapsi on tottunut muutokseen niin voi miettiä sitä reissua uudestaan.

Sairastumiset yms ovat aivan eri asia ja nekin ovat lapselle traumaattisia kokemuksia. Niitä ei vaan voi aina välttää. Tämän voi.

Vierailija kirjoitti:

Kovin yksisilmäisiä kommentteja täällä puolin ja toisin. Itse kannatan ehdottomasti tasa-arvoista vanhemmuutta ja olen sitä mieltä, että isä voi olla lapselle aivan yhtä hyvä ja tärkeä hoitaja kuin äitikin, ja tällöin isän kanssa voi ihan hyvin lähteä pidempäänkin reissuun. Mutta onko todella viisasta tehdä tuollainen riuhtaisu irti kaikista totutuista rutiineista ja äidistä heti isyysloman alkuun, jos isä ei aiemmin ole paljonkaan ollut lapsen kanssa kahdestaan? Eikö kannattaisi ensin varmistaa, että homma lähtee sujumaan kotona tutussa ympäristössä, jossa äidinkin näkee joka päivä. Sitten kun lapsi on tottunut muutokseen niin voi miettiä sitä reissua uudestaan.

Sairastumiset yms ovat aivan eri asia ja nekin ovat lapselle traumaattisia kokemuksia. Niitä ei vaan voi aina välttää. Tämän voi.

Mieshän ei ole tähän mennessä ollut kovin kiinnostunut tasa-arvoisesta vanhemmuudesta vaan jättänyt hoitovastuuta ap:lle keskivertoisää enemmän. Siitä syystä matka on mielestäni hoitokuukauden alkuun aivan tolkuttoman huono idea. Joko niin, että matkalle mennään niin, että ap pääsee mukaan tai sitten niin, että lähtevät sen isäkuukauden lopuksi sinne matkalle. Jo tuo, että isä edes ehdottaa tuollaista, todistaa sen, ettei hänellä ole tunnetasolla (eikä edes tietotasolla) ymmärrystä lapsen ikätasosta ja tarpeista. 

Lapsi voi myös mennä ulkomailla shokkiin ja olla erityisen helppo ja kiltti lapsi ollessaan järkytyksestä kankeana. Sitten isä kehuu, miten lapsi pärjäsi oikein hyvin koko loman eikä ollut vaikeaa lainkaan ja ap on vain yliherkkä.

WraithTodd kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mammat kuvittelevat siis pelkästään synnyttämisen voimalla olevansa maapallon ainoita ihmisiä, jotka ovat kykeneväisiä hoitamaan lapsiaan? Synnyttämällä saa kasvatustieteen, lapsipsykologian, lastentautien lääkärin, gynegologin, onkologin , pedagokiikan, varhaiskasvatuksen, ravitsemusterapeutin, yleislääkärin tutkinnot (lista jatkuu loputtomiin) äitimyytin ja marttyyrinviitan lisäksi ihan automaattisesti?

Isä on automaattisesti huono ja osaamaton vanhempi. Hienoa ajatustyötä ja omille nilkoilleen pissaamista Hermiinat.

Tässä kun ei ole kyse isästä, miesten isänoikeuksista, tai edes sinun käsittämättömästä itkupotkuraivaristasi, vaan siitä lapsesta. Puolitoistavuotias ei ole aikuinen ihminen eikä edes lapsi, vaan taapero joka ei automaattisesti ymmärrä tilannetta ja jolle ei tässä kyseisessä tapauksessa ole muodostunut riittävän läheistä kiintymyssuhdetta isään (ne arkivelvollisuudet joiden lomassa juuri kehitetään sitä kiintymyssuhdetta, kumma kun ne eivät koskaan maistu näille marttyyri-isille). Mutta silti sinun mielestäsi avuttoman taaperon pelko ja ahdistus ovat vähempiarvoisia, lähes arvottomia, kun miehelle iskee yhtäkkinen halu leikkiä isukkia... 

Missä vaiheessa mies sitten saa palstamamman mielestä alkaa "leikkimään isukkia"?

Työssäkäyvä mies ei paljon ehdi lapseensa kontaktia luoda. Mitä suosittelisit aloittajalle, jos aloittaja olisi joutumassa viikoksi sairaalaan? Lapsi pois isältä ainakin, heti?

Olette aivan käsittämättömiä juttujenne kanssa. Toivottavasti teillä ei ole kenelläkään miestä saatika lapsia.

Mies voi vaikka jättää omia menoja vähemmälle ja keskittyä siihen perhe-elämään. Ei siellä töissä nimittäin koko päivää olla, tavallisesti se työpäivä kestää sen kahdeksan tuntia plus matkat. Jää reilusti aikaa vielä touhuta lapsen/lasten kanssa. Plus tietenkin viikonloput päälle.

Mies voi myös jäädä hoitovapaalle.

Jos äiti joutuisi sairaalaan niin totta kai isä jäisi sitten lapsen kanssa, koska se on jo pakkotilannekin. Viikon lomamatka ei ole mikään pakko. Totta kai on hienoa, että isä haluaa viettää aikaansa jälkikasvunsa kanssa mutta tässä on ensisijaisesti mietittävä lapsen parasta. Noin pienelle viikon ero äidistä, jonka kanssa on siihen asti ollut tiiviisti, on varmasti shokki. Turhaan ei ole annettu ohjeistuksia noista eroajoista pääasiallisesta huoltajasta.

Mieshän on juuri tämän takia jäämässä isyysvapaalle.

Työpäivä matkoineen voi olla 10 tuntia, vuorotöissä pidempikin. Miten isä voi nukkumisen lisäksi ottaa enemmän aikaa lapsensa kanssa?

Jos isän hoito ei kelpaa, niin mamma ottaa sitten lapsen mukaan töihinsä tai laittaa lapsen päiväkotiin.

Missä nämä suositukset on kiveenhakattu? Mihin ne perustuvat? Kuka ne määrittää? Miltä ne näyttävät 25 vuoden päästä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin yksisilmäisiä kommentteja täällä puolin ja toisin. Itse kannatan ehdottomasti tasa-arvoista vanhemmuutta ja olen sitä mieltä, että isä voi olla lapselle aivan yhtä hyvä ja tärkeä hoitaja kuin äitikin, ja tällöin isän kanssa voi ihan hyvin lähteä pidempäänkin reissuun. Mutta onko todella viisasta tehdä tuollainen riuhtaisu irti kaikista totutuista rutiineista ja äidistä heti isyysloman alkuun, jos isä ei aiemmin ole paljonkaan ollut lapsen kanssa kahdestaan? Eikö kannattaisi ensin varmistaa, että homma lähtee sujumaan kotona tutussa ympäristössä, jossa äidinkin näkee joka päivä. Sitten kun lapsi on tottunut muutokseen niin voi miettiä sitä reissua uudestaan.

Sairastumiset yms ovat aivan eri asia ja nekin ovat lapselle traumaattisia kokemuksia. Niitä ei vaan voi aina välttää. Tämän voi.

Mieshän ei ole tähän mennessä ollut kovin kiinnostunut tasa-arvoisesta vanhemmuudesta vaan jättänyt hoitovastuuta ap:lle keskivertoisää enemmän. Siitä syystä matka on mielestäni hoitokuukauden alkuun aivan tolkuttoman huono idea. Joko niin, että matkalle mennään niin, että ap pääsee mukaan tai sitten niin, että lähtevät sen isäkuukauden lopuksi sinne matkalle. Jo tuo, että isä edes ehdottaa tuollaista, todistaa sen, ettei hänellä ole tunnetasolla (eikä edes tietotasolla) ymmärrystä lapsen ikätasosta ja tarpeista. 

Lapsi voi myös mennä ulkomailla shokkiin ja olla erityisen helppo ja kiltti lapsi ollessaan järkytyksestä kankeana. Sitten isä kehuu, miten lapsi pärjäsi oikein hyvin koko loman eikä ollut vaikeaa lainkaan ja ap on vain yliherkkä.

Vai olisiko kyseessä kuitenkin hormonihuuruisen lapsensa omineen marttyyriäidin oma näkemys?

Isä vaan harjoittelemaan pärjäämistä yksin lapsen kanssa. Aluks vaikka viikonlopulla.

Vierailija kirjoitti:

Taitaa yksi ja sama "syrjäytetty isä" täällä purkaa patoumiaan. Mutta niin se on, että teit niin tai näin niin aina väärinpäin. Samaan aikaan äideiltä vaaditaan, että esimerkiksi lastaan kohtaan ei saisi tuntea negatiivisia tunteita ja arjessa pitäisi vain jaksaa ja jaksaa, sekä samalla vuorovaikuttaa hyvin lapsensa kanssa. Mutta sitten kun tuleekin hoitoasiat kyseeseen, niin (palstalla ja monessa muussa arkielämän yhteydessä) mummon pitäisi antaa hoitaa vauvaa jo laitokselta tulteaessa ja tottakai isien osallistumattomuutta arjessa ei voi edes tuoda esille kyseenalaistamalla sen olisiko viikko liikaa ulkomailla isän kanssa äidistä erossa. Yllättävän monille kyse onkin äidin haukkumisesta, isän ja muiden sukulaisten ylistämisestä, viis veisaamatta siitä mitä esimerkiksi Sinkkonen ym. lastenpsykiatrit sanovat 1,5-vuotiaan kyvystä olla erossa äidistään ei-ensisijaisen hoitajan seurassa. 

Kyllä minä ap ymmärrän hyvinkin sinun näkemyksesi tässä asiassa. Kärjistettynähän tässä laitetaan isän halu ja toive lapsen kehityksen ja turvallisuuden edelle. Ensinnäkin vieraassa paikassa, erityisesti öisin, lapsi tarvitsee paljon herkemmin ensisijaista hoitajaansa turvaksi. Toisekseen viikko on liikaa erossa äidistä, jos isään ei ole syntynyt kiintymyssuhdetta. Jos isä haluaa luoda suhdetta lapseen, niin voi sitä aivan hyvin luoda myös esimerkiksi viikonlopun mummolareissulla näin alkuun, ja kyllähän se isäkuukauden aikana tulee automaattisestikin luotua, kun sinä päätät olla hoitamatta lapsen aamutoimia jne.

Kuten joku jo kirjoittikin, miksi äitylit sitten rakentavat itse itselleen sitä vapaaehtoista vankilaa?

Tällä toiminnalla äityli sitten uupuu, mies ei "osaa mitään", ja on aika turha sen jälkeen uikuttaa pahasta miehestä ja omasta uupumuksestaan. Puolitoistavuotias lapsi pärjää ilman äitiään helposti viikon,

mutta itsensä korvaamattomaksi kuvitteleva äiti ei pärjää ilman lastaan.