Ystävän luomudödö: kookosöljyä ja perunajauhoa, hyi kamala!
Hyvä ystäväni on aina ollut luomu, bio, ei antibiooteille, ei eläinkokeille, ei kemikaaleille jne. No sepä on minulle ihan ok, hänellä on yleensä omat eväät mukana, kun tulee meille vaikka koko päiväksi. Toki syö ja juo meillä itselleen sopivaa muutakin, mutta on silleen huomaavainen, ettei minun tarvitsisi ottaa hänen erityisjuttujaan huomioon.
Tänä keväänä hän alkoi syventää luomuhenkisyyttään ja päätti mm. lopettaa hiusten pesun shampoolla kokonaan. En ole täysin selvillä, laittaako hän jotain etikkaa tai suolaa tms veden sekaan vai käyttääkö pelkkää vettä. Omasta mielestään hänen hiuksensa ovat nyt upeammat kuin koskaan. Minusta ne ovat haiseva, rasvainen liruletti.
Ei sekään haittaa, mutta viimeisin innostus on itsetehty deodorantti! Näillä helteillä vedetään kookosöljyä perunajauholla kainaloon. En muista varmasti, tuliko siihen vielä jotain leivinjauhetta tms. Ystävä kehuu tuotetta maasta taivaaseen, kuinka hienhaju on tiessään ilman kemikaaleja.
Minusta hän haisee vahvasti hieltä ja siksi hänen kanssaan on tuskallista olla. Shoppaillessa tuntuu, että myyjät katselevat ystäväni vaatteiden sovittelua karsaasti, koska haju tarttuu vaatteisiin.
Ja ystävän perässä leijailee tosiaan kookoksen (jota inhoan) ja hienhajun sekoitus. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että omatekemä dödö ei toimi, mutta hän ei huomaa hienhajua, on kai nenä tottunut siihen. Kehuu maasta taivaaseen terveellisen deodoranttinsa eikä käsitä, miksei kukaan oikein jaksa kuunnella.
Kuulemma lomalla ollessa ei käytä mitään ja hienhaju loppuu viikossa! Eli taas oma nenä tottuu, ja muut kärsivät.
Sinä, joka uskot tuollaiseen "kosmetiikkaan", lue tämä ajatuksella.
Kommentit (369)
Vierailija kirjoitti:
Pähkinäallergia vaikuttaa vaan suun kautta, ei kainaloista. Tollot.
Ja olen siis allergikon äiti, eli tiedän jotain.
Mää käytän kalapuikkoja kuukautissiteinä.
Vierailija kirjoitti:
Pähkinäallergia vaikuttaa vaan suun kautta, ei kainaloista. Tollot.
Väärin. Se vaikuttaa myös hengitysteiden ja kosketuksen kautta, varsinkin herkemmillä.
Vierailija kirjoitti:
Pähkinäallergia vaikuttaa vaan suun kautta, ei kainaloista. Tollot.
Ja olen siis allergikon äiti eli tieto on fakta.
Vierailija kirjoitti:
Härskiintynyt kookos haisee ällöttävälle, typerykset kuvittelee sen käyvän deodorantista. Eikä se edes desinfioi, valkosipuli toimii siinä paljon paremmin.
Ei valkosipuli toimi dödönä. Kaardemummaa ja oliiviöljyä niin jo pitää hajut pois.
Mä en ole juuri koskaan käyttänyt deodoranttia. Mun hiki ei haise kuin joskus harvoin ja kyllä sen silloin itse haistan. Mieheltäni usein kysyn haisenko, mutta hänen mielestään en. Sanoisi kyllä taatusti jos haisisisin. Nykyään välttelen kemikaaleja ja olen luomuhenkinen, mutta tää deodorantittomuus oli jo silloin, kun muutoin käytin kaikenlaista kosmetiikkaa, värjäsin tukkaani ym.
Vierailija kirjoitti:
Härskiintynyt kookos haisee ällöttävälle, typerykset kuvittelee sen käyvän deodorantista. Eikä se edes desinfioi, valkosipuli toimii siinä paljon paremmin.
Älä saatana. Ap:n ystävä vetelee vielä valkosipulia luomudödöönsä.
Vierailija kirjoitti:
Mun kaverini perhe ei vedä pissan jälkeen vessaa ollenkaan. Sitä kerätään sinne niin kauan, kuin jollain on kakkahätä. Kakalle menijä harjaa pöntön pissavedellä puhtaaksi.
Tämä on totta. Pissan happamuus kuulemma putsaa pöntön hygieenisesti. Voitte varmaan kuvitella, että vältän vessaan menoa viimeiseen asti heillä.
Ei helv...! *reps*
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No täytyy sanoa, että hieman oudon kuvan antaa ihminen, joka noin kiihkeästi haluaa julistaa miten muiden naisten pöksyt haisevat kuukautisten aikaan. Tulee hauskoja mielikuvia ihmisestä, joka vihikoiran tavoin nuuskuttelee julkisilla paikoilla.
Ihmisten hajuaistin herkkyydessä on eroa. Osa ihmisistä saa pyörrytystä ja pahoinvointia kaikenlaisista hajusteista ja esim. roskakatoksen hajusta. Ei se ole tahdonalainen asia. Luulen että sinustakin tuntuu inhottavalta haistella bussioksennusta ja vaikka viikon peseytymättä olleita spurguja. Herkemmille riittää vähempikin löyhkä.
Vertaat siis sitä, että naisella on kuukautiset eikä hän käytä haluamaasi sidetyyppiä haisevaan roskakatokseen ja spurguihin? Nyt oikeasti ihminen, mieti.
Luetunymmärtämisessä ongelmia? En vertaa suoraan, mutta annoin esimerkkejä asioista joiden haistelu saattaisi tuntua heikkohajuaistisesta yhtä inhottavalta kuin minusta tuntuu haistaa AV-mammojen muhiva pillu. Joudun tyytymään kuvitteluun ja vertauksiin, koska hajuaistissa ei ole säätöominaisuutta.
En tiedä sinusta, mutta itse en halua haistaa vieraan ihmisen likaisia sukuelimiä.
Ah, kiertoteitä vertaaminen on siis ihan ok? Äläs nyt viitsi.
Oletko sama tyyppi, joka laittoi heippalapun että vessassa saa käydä vain pissalla? Ainakin ajatusmaailma tuntuu samanlaiselta.
Juu kyllä minäkin haistan, jos vessan roskikseen on laitettu siteitä. Mitä sitten? Vessassa haisee joskus muitakin aromeja. En kuitenkaan kulje nenä vieraiden ihmisten haarovälissä haistelemassa.. Jos taas esim. työpaikan roskis haisee raadolta, ehkä kannattaa panostaa siivoojaan.
Tässä alkaa olemaan legendan ainekset kasassa...
Vierailija kirjoitti:
Esin. iherbistä saa hyviä alumiinittomia dödöjä. Oma suosikkini on Real Purity. Mieto ja miellyttävä tuoksu, myrkytön ja toimii hyvin kesälläkin :)
No jo on hintaa ainakin :D Onko riittoisaa ja hintansa arvosta? Onko antaa muita suosituksia?
Koitan välttää turhia kemikaaleja arjessa ja varsinkin näitä iholle länittäviä tököttejä. En värjää hiuksia ja meikkaankin harvoin, en lotraa ylettömästi pesuaineilla jne. Mutta dödöä on kyllä pakko käyttää, ei sitä hajua kestä elävä erkkikään (ja voi se kuollutkin höristellä hajusta nenäkarvojaan) jos ilman antiperspiranttia yritän olla. Heti kun joku keksii tällaiselle hormonihyrrälle jonkun riittävän tehokkaan, mutta vähemmän myrkkyisen dödön, niin voin kyllä kokeilla, tähän saakka en ole ikinä sellaisella pärjännyt. Hormonitoimintakin tosiaan vaikuttaa, esim. Hedelmöityshoidot pamautti sellaiset linimentit liikkeelle, että joutui väliaikaisesti vaihtamaan sen perusdödönkin ärjympään versioon, nyt raskaana pärjää aika kevyellä versiolla.
Ajattelen, että kokonaisuus on kuitenkin tärkeä, pyrkiä vähentämään kemikaalikuormitusta ylipäätään, mutta haluan myös että olo on raikas ja en haise.
Mua oksettaa tämä keskustelu. En vaan voi lukea loppuun.. toi siteiden hajuista väittely..oks oks
Lähden suihkuun.
Jos kainalon iho kestää, hyvä hienhajun poistaja ja raikastaja on sitruunan- tai limen viipale. Sen voi teipata käsivarren ympäri tai ommella pussukan, joka pitää sen paikoillaan. Hyväksi havaittu ja todella raikas tuoksu. Ja ekologinen.
Hiukset värjään hennalla.
Mä käytän pelkästään kookosöljyä jossa ripaus vaniljaa deodoranttina ja joka paikassa ihmiset sanovat että tuoksun hyvältä, mitä dödöä käytän. En kehtaa vastata että kookosöljyä ja vaniljaa. Eihän se kaikille tietenkään sovi ja otti aikanaan kolme kuukautta että ihon tasapaino palasi vuosien dödömyrkkyjen käytönn jälkeen. Mä käytän kookosöljyä myös ihon kosteutukseen ja iho on pehmeä ja samettinen.
Toisaalta käytän myös ainoastaan puuvillaa ja silkkiää ja muita naturaaleja vaatteita, en värjää hiuksiani enkä syö prosessoitua ruokaa (joka muuten on se mikä ihmisessä haisee sen hien mukana: ruoka jota syö.) Täällä palstalla voin kertoa näistä mutta koska haluan olla kaiken maailman vihapuheilta piilossa niin en kerro normaalielämässä muille. Jos haluaa myrkkyjä lykätä elimistöönsä niin siitä vaan. Kookos sopii muuten myös pähkinäallergiselle sillä se on hedelmä eikä pähkinä vaikka siinä onkin se sana mukana:)
Pakko kysyä, eikö se kookosöljy valu pitkin kylkiä, jos se kerran on öljy? Miten sitä käytetään? Eikö vaatteet mene öljyisiksi? T-paita, jossa sivusaumoissa öljyiset raidat?
Vierailija kirjoitti:
Jos kainalon iho kestää, hyvä hienhajun poistaja ja raikastaja on sitruunan- tai limen viipale. Sen voi teipata käsivarren ympäri tai ommella pussukan, joka pitää sen paikoillaan. Hyväksi havaittu ja todella raikas tuoksu. Ja ekologinen.
Hiukset värjään hennalla.
Olen joskus törmännyt miehiin, jotka kävelevät niin kuin heillä olisi appelsiinit kainaloissa. Nyt tiedän, että niin tosiaan voi olla.
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole juuri koskaan käyttänyt deodoranttia. Mun hiki ei haise kuin joskus harvoin ja kyllä sen silloin itse haistan. Mieheltäni usein kysyn haisenko, mutta hänen mielestään en. Sanoisi kyllä taatusti jos haisisisin. Nykyään välttelen kemikaaleja ja olen luomuhenkinen, mutta tää deodorantittomuus oli jo silloin, kun muutoin käytin kaikenlaista kosmetiikkaa, värjäsin tukkaani ym.
Samoin. Pesen kainaloni sen verran useasti, ettei ehdi haista jos hikoilen. Minua ällöttää eniten se, kun pannaan jotain rexonaa tai muuta axea kainaloihin ja sitten ei pestä hikeä pois, kun kuvitellaan, ettei haista, kun se pistävän hajuinen deodorantti haisee siellä hikisessä kainalossa.
Tämä pitäisi liittää siihen ketjuun, mistä tuntee suominaisen maailmalla? Kalapuikko pöksyissä ja suolattua kookosöljyä kainaloissa. :D
Pähkinäallergia vaikuttaa vaan suun kautta, ei kainaloista. Tollot.